Browsing by Subject "desistanssi"

Tämä maisterintutkielma on prosessiarviointi Aggredi-ohjelmasta. Aggredi on vuodesta 2006 toiminut hanke, joka tarjoaa hoidollista työtä kodin ulkopuoliseen väkivaltaan syyllistyneille henkilöille. Prosessiarvioinnin tavoitteena on kuvata asiakastyön prosessi mahdollisimman tarkasti ja selvittää, miten hankkeen suunniteltu muoto vertautuu käytännön läpivientiin ja miten työntekijöiden kertomus työmuodosta vertautuu asiakkaiden kertomuksiin. Tämän lisäksi tutkielmassa pyritään tunnistamaan sellaisia rikoksista irtautumisen mekanismeja, joiden kautta Aggredin työmuoto on vaikuttanut asiakkaiden desistanssiin. Tutkielman aineisto kerättiin yhden työntekijöille suunnatun ryhmähaastattelun sekä kuuden pitkäaikaisen Aggredin asiakkaan haastattelun kautta. Haastattelut olivat teemahaastatteluja ja ne litteroitiin ja analysoitiin tietokoneavusteisesti. Analyysissa käytettiin faktanäkökulmaa sekä yleistä temaattista analyysimenetelmää. Hankkeen suunnitellun muodon kuvaus pohjautuu pääasiallisesti ohjelman työmuodosta tehtyyn julkaisuun. Työntekijähaastattelussa käy ilmi, että osa julkaisussa esitellyistä menetelmistä ja työtavoista ei ole työntekijöiden mukaan enää käytössä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että hankkeen ideaalimuoto verrattuna reaaliseen toteutukseen ei kaikilta osin kohtaa, mutta perustavanlaatuiset periaatteet työskentelyssä ovat kuitenkin samat. Työmuoto toimii hyvin vapaamuotoisesti, ilman kirjattua struktuuria, mikä tekee ideaalin ja käytännön vertailun haastavaksi. Työntekijöiden ja asiakkaiden kuvailut prosessista ja työtavasta puolestaan ovat erittäin samankaltaiset, eikä mitään ristiriitaisuuksia ole havaittavissa. Molemmat ryhmät painottavat samoja tekijöitä tärkeinä työskentelyssä. Aineistosta nousee esiin neljä desistanssin mekanismia, joilla on yhteys sosiologisen kriminologian teoriaan. Keskeinen havainto tutkielmassa on, että mekanismien taustalla toimii asiakkaiden vahva henkilökohtainen motivaatio, mikä kertoo siitä, että sosiaalisen kontrollin piiriin tulemisen ehtona on heidän sisäinen muutoksensa. Aggredi ilmenee sosiaalisen kontrollin ilmentymänä, jonka sisällä toimii sosiaalisen konstruktionismin, kognitiivisten muutosten ja oppimisen mekanismit. Sosiaalinen konstruktionismi näkyy asiakkaiden uusissa narratiiveissa, joita he luovat keskusteluissa työntekijöiden kanssa ja joiden kautta he muodostavat uusia ajattelutapoja ja uudenlaista identiteettiä. Kognitiivisia muutoksia ilmentää asiakkaiden itseymmärryksen lisääntyminen, jonka kautta he alkavat muodostaa uusia ajatusratoja ja käyttäytymistapoja. Työskentelyn aikana Aggredin työntekijät opettivat asiakkaille vaihtoehtoisia keinoja aggressiivisuuden ja impulsiivisuuden hallintaan, ja oppimisen mekanismi tulee esiin näiden ratkaisumallien omaksumisen kautta. Haastatellut asiakkaat osoittavat vahvaa subjektiivista tyytyväisyyttä työmuotoon sekä vahvaa hoitositoutumista. Tutkielman havainnot tukevat kriminologista teoriaa ja tutkimusta siitä, että rikoksista irtautumisen kohdalla sisäinen muutos tapahtuu ennen rakenteellisia muutoksia sekä sitä, että sosiaaliseen kontrolliin ei integroiduta vain ulkoisesti vaan myös kognitiivisesti. Aggredin työmuoto ilmentää myös sellaisia toimintapoja, jotka on havaittu toimiviksi aiemmassa tutkimuksessa tehokkaista menetelmistä rikoksentorjuntaohjelmissa. Asiakkaiden ja työntekijöiden hyvin samankaltaiset kertomukset työmuodosta osoittavat, että hankkeen olisi mahdollista kirjata ylös jonkinlaista struktuuria työskentelymallista. Struktuurin kirjaaminen olisi hyödyllistä Aggrediin kohdistuvalle jatkotutkimukselle sekä työmuodon siirrettävyydelle.

Tässä tutkielmassa selvitettiin, kuinka vangeille luotavissa rangaistusajan suunnitelmissa huomioidaan ikääntyminen ja sen mahdollisesti mukanaan tuomat haasteet vankeusrangaistuksen aikana. Väestön ikääntyminen on maailmanlaajui-nen ilmiö, joka vaikuttaa etenkin Suomessa ja näkyy väistämättä myös vankiloissa. Etenkin Yhdysvalloissa vanhempien vankien määrä jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan. Lisäksi kansainvälisten tutkimusten mukaan vankien terveys on merkit-tävästi huonompi kuin saman ikäisellä normaaliväestöllä. Nämä seikat tukevat ikääntymisen tutkimuksen merkittävyyttä. Myös rangaistusajan suunnitelmia on suomalaisessa tutkimuksessa tarkasteltu toistaiseksi varsin vähän. Tutkielmassa esitelläänkin varsin kattavasti maailmalla tehtyä tutkimusta desistanssista ja ikääntyvistä vangeista, sillä kotimaista ai-neistoa on hyvin vähän saatavilla. Tutkielmassa pohdittiin, kuinka ikääntyvän vangin omaa, uuden ja paremman toimijuuden löytymistä ja sen kautta desis-tanssia koetetaan vankeusaikana edesauttaa. Suomalaisen kriminaalipolitiikan tavoitteena on ennen kaikkea pyrkiä ehkäisemään uusintarikollisuutta. Tähän rikoksista irtautumisen prosessiin eli desistanssiin rikoksista tuomittuja ohja-taan vankeusaikana erilaisilla vankitoiminnoilla ja kuntoutuksella. Useat tutkimukset eri maissa osoittavat, että ikääntymi-nen on yksi merkittävimmistä desistanssin taustavaikuttajista. Tutkielmassa analysoitiin 20 rangaistusajan suunnitelmaa ja niihin liittyvää riski- ja tarvearviota yli 50-vuotiaana ehdot-toman rikostuomion saaneilta, vuonna 2017 vapautuneilta miesvangeilta. Kirjallisuudesta nousseita tarkastelukysymyksiä rangaistusajan suunnitelmia läpikäytäessä olivat ikääntymisen ohella desistanssiin pyrkiminen kuntoutuksen kautta sekä ikääntyvän vangin terveys. Tärkeimpänä tuloksena voidaan todeta, että ikääntymistä ei juurikaan käsitellä rangais-tusajan suunnitelmissa. Sen sijaan uusintarikollisuutta ja desistanssia pyritään vankilaolosuhteissa selkeästi edistämään erilaisilla kuntoutustoimilla kuten päihdekuntoutuksella. Myös sosiaalisten suhteiden ylläpito, koulutusmyönteisyys ja työskentelyyn kannustaminen nousivat merkittäviksi tekijöiksi rangaistusajan suunnitelmissa ja sitä kautta näyttäytyivät tärkeinä kriminaalipoliittisina toimenpiteinä. Jatkossa ikääntyvien vankien rangaistusajan suunnitelmien vieläkin syvälli-sempi tarkastelu tai erilaisten vankiryhmien, kuten nuorten rikoksentekijöiden, rangaistusajan suunnitelmien vertailu toisi hyvää uutta tutkimustietoa.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn kehitetyn moniammatillisen pilotointiohjelman, NURRI-toimintamallin, toteutusta prosessiarvioinnin näkökulmasta. Toimintamallin kohderyhmänä ovat 12–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat syyllistyneet yhteen vakavaan tai useampiin toistuviin rikoksiin, ja joilla on ollut mahdollisesti myös muuta ongelmakäyttäytymistä. Tutkielmassa tarkastellaan asiakkaiden kokemuksia toimintamalliin osallistumisesta sekä toimintamallin merkityksiä asiakkaiden elämässä. Lisäksi selvitetään, minkälaisten mekanismien kautta toiminta mahdollisesti vaikuttaa asiakkaiden desistanssiin eli rikosurasta luopumiseen. Tutkielmassa myös taustoitetaan Oulun nuorisorikollisuuden kehitystä tilastojen perusteella. Tutkielman teoreettisena taustana ovat laadullisen arviointitutkimuksen perspektiivi sekä kriminologinen sosiaalisen kontrollin teoria ja desistanssiteoria. Laadullisen prosessiarvioinnin avulla interventioiden toteutusta tarkastellaan sisältä päin, jolloin saadaan tietoa toiminnan käytännön toteutuksesta ja asiakkaiden kokemuksista. Prosessiarvioinnilla ei saada tietoa intervention pitkän aikavälin vaikuttavuudesta, mutta sen avulla saadaan tietoa niistä mekanismeista, jotka voivat olla yhteydessä intervention vaikuttavuuteen. Sosiaalisen kontrollin teoria liittyy yksilön ja yhteiskunnan välisiin siteisiin, ja desistanssiteoriassa korostetaan yksilön rikosurasta luopumista ja sen vaiheita. Aineistona käytetään toimintamallin asiakkaiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden muodossa, ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin laadullisen sisällönanalyysin sekä temaattisen analyysin menetelmiä. Tilastokatsauksen aineistona hyödynnettiin Rikos- ja pakkokeinotilastoa sekä Kouluterveyskyselyä. Tilastokatsauksen näkökulma on kuvaileva ja vertaileva. Keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavien kokemukset toimintamalliin osallistumisesta ovat myönteisiä ja hyödyllisiä heidän desistanssiprosessinsa kannalta. Onnistuneeseen asiakaskokemukseen vaikuttavat luottamuksellinen suhde työntekijöiden kanssa, mielekkäät toimintamuodot ja toiminnan vapaaehtoisuus. Toimintamalliin osallistumisella on kokonaisvaltainen merkitys haastateltavien hyvinvoinnin ja desistanssiprosessin ylläpidossa. Osallistumisen aikana haastateltavien elämässä on tapahtunut positiivisia muutoksia riskikäyttäytymisen vähenemisen suhteen. Keskeisiä toiminnan hyödyllisyyttä korostavia mekanismeja ovat työntekijöiden rooli tukihenkilönä, haastateltavien ajattelutapojen muutokset sekä oma motivaatio muutokseen. Tulokset antavat tukea sosiaalisen kontrollin teorialle. Toimintamalliin osallistumisen myötä tapahtuneet muutokset riskikäyttäytymisessä ja ajattelutavoissa heijastavat sitoutumista yhteiskunnan laillisiin toimintoihin ja yhteiskunnan sääntöjen arvostamiseen. Tulokset tukevat myös desistanssin prosessiluonnetta korostavaa teoriaa, jonka mukaan yksilön rikosurasta luopuminen ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan kyseessä on jatkuva prosessi. Tulosten perusteella esitetään, että jatkossa nuorisorikollisille suunnattujen interventioiden toteutuksessa tulisi huomioida kokonaisvaltainen lähestymistapa asiakkaan ongelmiin. Lisäksi toiminnassa tulisi panostaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiseen. Interventioiden arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi huomioida entistä paremmin nuorten omat kokemukset interventioiden toteutuksesta.

Objectives The aim of this study is to examine how desistance affects relationship quality. A high-quality relationship enhances subjective well-being, and the fear of losing their partner might motivate some convicted felons to cease their criminal activity. The effect of both the respondent’s and partner’s antisocial behavior on relationship quality is also considered. This study also examines whether partners’ similarity on desistance moderates the possible effect of desistance. In addition, factors affecting probability of successful desistance are predicted. Methods This study is based on a sample of 1 169 convicted felons, 716 of which were in a relationship at the time of the interview. The average age was 22 years, ranging from 20 to 25 years. 85 % of respondents were men. 59 % respondents reported zero crimes in the past 12 months. Relationship quality was measured with the Quality of Relationship questionnaire and partner’s antisocial activity was measured with the Antisocial Behavior and the Antisocial Influence questionnaires. The quality of the relationship was predicted using seven nesting analysis of variance models. The probability of successful desistance was predicted using logistic regression analysis. Results and conclusions Partner’s reported desistance had the strongest association with relationship quality. The respondent’s own desistance also increased relationship quality. The results did not support the similarity hypothesis. Desistance had an additive effect on relationship quality: more desistance in a relationship meant higher relationship quality. High-quality relationships also increased the odds of successful desistance.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapautuneiden vankien kertomuksia kohtaamisista ja sosiaalityöstä elämänkulun aikana ennen vankilaa, vankeusrangaistuksen aikana ja vapautumisen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, onko kohtaamisia sosiaalityöntekijöiden tai muiden sosiaalialan ammattilaisten kanssa ollut, mistä sosiaalityön tuki on koostunut, millä tavoin sosiaalityö on auttanut selviytymään eteenpäin elämässä, mitä sosiaalityön tuen puuttuminen on tarkoittanut ja mitä on ollut onnistunut tuki. Tutkimuksessa pohdimme myös haastateltavien identiteettien rakentumista elämänkulun aikana sekä erilaisia käännekohtia heidän elämässään. Tarkastelemme sosiaalityön, erityisesti aikuissosiaalityön ja vankilasosiaalityön luonnetta ja erityispiirteitä. Sosiaalityötä tarkastellaan ennen muuta arkielämän sujuvuuden ylläpitäjänä sekä hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäjänä. Tutkielmassa korostuu sosiaalityön tavoite vähentää eriarvoisuutta ja turvata tasa-arvoinen kohtelu. Lisäksi olemme hyödyntäneet tutkimuksessamme elämänkulun, identiteetin ja desistanssin eli rikollisuudesta irrottautumisen käsitteitä. Tutkimukseen osallistui kuusi vapautunutta vankia. Tutkielma on toteutettu narratiivisena tutkimuksena, joka mahdollistaa kokemusten kertomisen tarinoiden kautta. Kerronnallisen haastattelun keinoin kerätty aineisto koostui haastateltavien elämäntarinoista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavilla on elämänsä aikana ollut joitakin merkittäviä kohtaamisia sosiaalialan työntekijöiden kanssa. Sosiaalityön tuki on ollut haastateltavien elämässä lähinnä koulusosiaalityön, lastensuojelun ja aikuissosiaalityön ml. vankilasosiaalityön tarjoamaa tukea. Koulun ja lastensuojelun tarjoama tuki näyttäytyi melko vähäisenä. Aikuissosiaalityössä korostui taloudellinen tai asumiseen liittyvä tuki. Haastateltavat pitivät yhteisökuntoutusta vaikuttavimpana sosiaalityön tukimuotona vankilasosiaalityössä. Erityisesti se koettiin hyödyllisenä tukimuotona siinä vaiheessa elämää, kun rikollisuudesta oltiin irrottautumassa. Haastateltavat kertoivat, että sosiaalista tukea ei ole aina ollut saatavilla niissä tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. Rikollisuudesta irrottautuminen sekä päihteidenkäytön lopettaminen olivat haastateltavien elämässä niitä käännekohtia, jotka muuttivat heidän elämänkulkuaan eniten ja mahdollistivat uuden alun elämässä. Haastattelukohtaamisissa haastateltavat kertoivat tarinoita elämästään ja pohtivat oman elämänkulun rakentumista. Rikollinen elämä ei kaikille merkinnyt samoja asioita eikä rikollisuudella ollut samanlaista roolia jokaisen haastateltavan identiteettiin liittyvissä pohdinnoissa. Haastateltavat myönsivät, että ns. rikollisen identiteetti on niin vahva, että rikollisuudesta irrottautuminen on vaikeaa, jos ei ole tarjolla mitään muuta. Haastateltavien kertomukset voidaan nähdä selviytymistarinoina, joista välittyy usko siihen, että vaikeista elämäntilanteista voi selvitä ja elämänkulussa voi tapahtua sellaisia käännekohtia, jotka mahdollistavat muutoksen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapautuneiden vankien kertomuksia kohtaamisista ja sosiaalityöstä elämänkulun aikana ennen vankilaa, vankeusrangaistuksen aikana ja vapautumisen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, onko kohtaamisia sosiaalityöntekijöiden tai muiden sosiaalialan ammattilaisten kanssa ollut, mistä sosiaalityön tuki on koostunut, millä tavoin sosiaalityö on auttanut selviytymään eteenpäin elämässä, mitä sosiaalityön tuen puuttumien on tarkoittanut ja mitä on ollut onnistunut tuki. Tutkimuksessa pohdimme myös haastateltavien identiteettien rakentumista elämänkulun aikana sekä erilaisia käännekohtia heidän elämässään. Tarkastelemme sosiaalityön, erityisesti aikuissosiaalityön ja vankilasosiaalityön luonnetta ja erityispiirteitä. Sosiaalityötä tarkastellaan ennen muuta arkielämän sujuvuuden ylläpitäjänä sekä hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäjänä. Tutkielmassa korostuu sosiaalityön tavoite vähentää eriarvoisuutta ja turvata tasa-arvoinen kohtelu. Lisäksi olemme hyödyntäneet tutkimuksessamme elämänkulun, identiteetin ja desistanssin eli rikollisuudesta irrottautumisen käsitteitä. Tutkimukseen osallistui kuusi vapautunutta vankia. Tutkielma on toteutettu narratiivisena tutkimuksena, joka mahdollistaa kokemusten kertomisen tarinoiden kautta. Kerronnallisen haastattelun keinoin kerätty aineisto koostui haastateltavien elämäntarinoista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavilla on elämänsä aikana ollut joitakin merkittäviä kohtaamisia sosiaalialan työntekijöiden kanssa. Sosiaalityön tuki on ollut haastateltavien elämässä lähinnä koulusosiaalityön, lastensuojelun ja aikuissosiaalityön ml. vankilasosiaalityön tarjoamaa tukea. Koulun ja lastensuojelun tarjoama tuki näyttäytyi melko vähäisenä. Aikuissosiaalityössä korostui taloudellinen tai asumiseen liittyvä tuki. Haastateltavat pitivät yhteisökuntoutusta vaikuttavimpana sosiaalityön tukimuotona vankilasosiaalityössä. Erityisesti se koettiin hyödyllisenä tukimuotona siinä vaiheessa elämää, kun rikollisuudesta oltiin irrottautumassa. Haastateltavat kertoivat, että sosiaalista tukea ei ole aina ollut saatavilla niissä tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. Rikollisuudesta irrottautuminen sekä päihteidenkäytön lopettaminen olivat haastateltavien elämässä niitä käännekohtia, jotka muuttivat heidän elämänkulkuaan eniten ja mahdollistivat uuden alun elämässä. Haastattelukohtaamisissa haastateltavat kertoivat tarinoita elämästään ja pohtivat oman elämänkulun rakentumista. Rikollinen elämä ei kaikille merkinnyt samoja asioita eikä rikollisuudella ollut samanlaista roolia jokaisen haastateltavan identiteettiin liittyvissä pohdinnoissa. Haastateltavat myönsivät, että ns. rikollisen identiteetti on niin vahva, että rikollisuudesta irrottautuminen on vaikeaa, jos ei ole tarjolla mitään muuta. Haastateltavien kertomukset voidaan nähdä selviytymistarinoina, joista välittyy usko siihen, että vaikeista elämäntilanteista voi selvitä ja elämänkulussa voi tapahtua sellaisia käännekohtia, jotka mahdollistavat muutoksen.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorten vankien käsityksiä menneisyydestään ja tulevaisuudestaan. Tutkimusaineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastattelut on tehty kahdeksalle 18–25-vuotiaalle vangille Suomen eri vankiloissa. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysillä. Haastatteluissa nuoret vangit kertoivat kokeneensa lapsuudessaan ja nuoruudessaan erilaisia haasteita ja vastoinkäymisiä. Samankaltaisetkin vastoinkäymiset koettiin eri tavalla ja niille annetut merkitykset vaihtelivat. Ongelmia kerrottiin olleen päihteiden ja väkivallan kanssa sekä perhepiirissä että perhepiirin ulkopuolella. Lisäksi aineistosta nousi esiin kouluongelmat, taloudelliset ongelmat, nuoruusajan auktoriteettivastainen käyttäytyminen kaveriporukassa sekä ongelmalliset perhesuhteet Kaikki haastateltavat kertoivat samankaltaisista tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista keskenään. Nuoret vangit haaveilivat perheestä, koulutuksesta, työpaikasta ja kyvystä tulla toimeen rahallisesti. Tavoitteet kytkeytyivät osaksi vastaajien elämäntarinaa. Päihteiden kanssa kipuilleet tavoittelivat päihteettömyyttä ja koulunsa kesken jättäneiden pyrkimyksenä oli jatkaa opintoja. Tavoitteista puhuttaessa korostettiin haasteista ja vastoinkäymisistä yli pääsemistä ja eteenpäin menemistä. Tulosten perusteella merkittävää on lapsuuden ja nuoruuden haasteiden ja vastoinkäymisten kasautuminen eri haastateltaville. Osa haastateltavista kertoi jokseenkin helposta lapsuudesta ja nuoruudesta, kun taas vastoinkäymisistä ja haasteista puhuneet olivat kokeneet niitä paljon. Nuorten vankien haaveet ja tavoitteet voisivat vastata kenen tahansa valtaväestöön kuuluvan haaveita ja tavoitteita.

Tämä maisterintutkielma on kriminologinen prosessiarviointi Nurri ja Rio hankkeista. Nurri ja Rio ovat paikalliset hankkeet oikeusministeriön 2019 käynnistämän toimintamallin vakavan nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi Oulussa ja Vantaalla. Työn tavoitteena on kuvata se, miten hankkeiden käytännön toteutus vastaa niistä laadittua suunnitelmaa ja minkälaisia vaikutuksen mekanismeja toiminnassa hyödynnetään. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä Nurri ja Rio hankkeen työntekijän yksilöhaastattelusta. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluita. Aineiston analyysissa sovelletaan teoriaohjautuvaa analyysimenetelmää ja faktanäkökulmaa. Analyysin apuna on käytetty Atlas.ti ohjelmistoa. Aineiston analyysissa pyritään vastaamaan tutkimuskysymyksiin ja johtopäätöksissä reflektoimaan kriminologista teoriaa ilmiöiden taustalla. Ensimmäinen tutkimuskysymys käsittelee hankkeen ideaalimuodon ja käytännön toteutuksen välistä suhdetta. Suunnitelmassa määritellyt keskeisimmät työmenetelmät toteutettiin hankkeiden käytännön toteutuksessa hyvin. Kumpaakin hanketta toteutettiin moniammatillisen ja nuorilähtöisen työmuodon periaatteilla ja työskentelyssä hyödynnettiin rikoksentorjunnassa hyviksi havaittuja menetelmiä. Ideaalin ja käytännön vertailua vaikeutti kahden itsenäisen toimintamallin tarkastelu ja se, että ideaalimuodossa ei otettu kantaa käytännön toteutuksen järjestämiseen. Toinen tutkimuskysymys käsittelee toimintamallin vaikutuksen mekanismeja. Desistanssia tuetaan käytännön työskentelyssä tarjoamalla nuorille mahdollisuus helppoon, monipuoliseen ja joustavaan palveluun. Desistanssia tukevia paikallisia hyviä käytäntöjä nousi myös aineistosta esiin. Tutkimuksen tulokset tukevat subjektiivista desistanssiteoriaa. Toimintamallin kohderyhmä on julkisten palveluiden ulkopuolella ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joiden virallisten ja epävirallisten kontrollisiteiden eheyttäminen on yksi toimintamallin vaikutuksen mekanismeista. Tutkimuksen tulokset tukevat kontrolliteorian havaintoja epävirallisten ja virallisten kontrollisiteiden vaikutuksista desistanssiin. Nurri & Rio hankkeissa hyödynnetään aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa vaikuttaviksi havaittuja menetelmiä ja työtapoja. Haastateltavat työntekijät pitävät niitä vaikuttavina myös Oulun ja Vantaan konteksteissa. Kvantitatiivinen seurantatutkimus ja asiakkaana olevien nuorten asenteiden kvalitatiivinen tutkimus voisivat olla hyviä jatkotutkimuksen aiheita.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin desistanssia eli rikollisuudesta irtautumista. Tutkielmassani olen määritellyt desistanssin ajallisesti pitkäkestoiseksi prosessiksi, jonka seurauksena rikollinen ei enää palaa rikolliselle polulle. Tutkimuksessani kävi ilmi, että desistanssi vaatii jonkin käännekohdan, joka laittaa rikollisuudesta irtautumisen liikkeelle. Irtautuminen onnistuakseen vaatii kuitenkin motivaation ja sopivat ympäristön ja sosiaalisen tuen. Yhtenä kysymyksenä nostankin esille sen, päättyykö desistanssi prosessina ikinä vai vaatiiko se jatkuvaa ylläpitoa. Tutkielmani teoriaosuudessa esitelen keskeisimmät rikollisuudesta irtautumista selittävät teoriat. Teoriat ovat pääsääntöisesti kriminologisia teorioita, joista heijastuu monitieteellisyys. Olen kuitenkin jakanut teoriat yksilöllisiä ja sosiaalisia syitä korostaviin teorioihin. Tämä jako korostaa sosiologista näkökulmaa tähän ilmiöön. Lisäksi tutkimuksessani korostuu se, miten sosiaaliset suhteet edesauttavat tai estävät rikollisuudesta irtautumista. Tämä tutkielma on haastattelututkimus, jossa olen haastatellut entisiä rikoksentekijöitä, jotka haastatteluhetkellä ovat jättäneet rikollisen elämän taakseen. Olen analysoinut aineiston sisällönanalyysin ja tapaustutkimuksen menetelmin. Haastatteluissa kävi ilmi, että rikollisuuden syyt liittyvät hyvin paljon lapsuuden huonoihin oloihin, mutta tämä seikka ei varsinaisesti liity siihen, miten rikollisuudesta irtautuminen on onnistunut. Rikollisuuden syihin liittyvä pohdinta on yhteydessä rikollisuuden ennaltaehkäisemiseen. Analyysissäni irtautumisen pääkategoriaksi olen määritellyt käänteentekevän tapahtuman, jonka seurauksena irtautuminen on alkanut. Jotta irtautumisprosessi on jatkunut ja onnistunut on se kuitenkin vaatinut rationaalisen päätöksen, motivaation ja päihteidenkäytön lopettamisen. Lisäksi toimijuus, taloudellinen tilanne ja vankilatuomion aikainen kuntoutus ovat tärkeitä tekijöitä rikollisuudesta irtautumisen onnistumisessa.

Tässä maisteritutkielmassa kartoitetaan entisten vankien asunnottomuuteen liittyviä tekijöitä ja asunnon vaikutusta rikosuraan. Tutkimuksen avulla selvitetään vankien omien kokemusten kautta, mistä entisten vankien asunnottomuus johtuu, millaisiin tilanteisiin asunnon menettäminen on liittynyt, ja mitä asunnosta tai sen puuttumisesta on seurannut. Tavoitteena on lisätä tietoa asumisen vaikeuksista ja löytää tekijöitä, joilla asunnottomuuden aiheuttamia ongelmia voidaan tulevaisuudessa ehkäistä paremmin. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii desistanssiprosessia kuvaava identiteettiteoreettinen näkökulma, sosiaalisen kontrollin teoria, sekä itsekontrolliteoria valikoitumisnäkökulman muotona. Laadullinen aineisto kerättiin kohdennettua pienimuotoista puolistrukturoitua kyselyä käyttäen. Kysely koostui pääosin avokysymyksistä. Kysymykset oli muotoiltu tuottamaan kokemusperäistä pohdintaa, joka huomioisi sekä ulkoiset olosuhteet että oman toiminnan. Aineisto kerättiin jakamalla sähköistä kyselylinkkiä kohderyhmälle vankien ja asunnottomuuden parissa työskentelevien järjestöjen kautta. Valmis aineisto koostui 14 henkilön vastauksista 7 avokysymykseen, ja tekstimuotoisia vastauksia oli yhteensä 97. Aineiston analyysimetodina käytettiin aineistolähtöistä temaattista analyysia. Tutkimuksen tuloksissa korostuivat vastaajien omat kokemukset asunnottomuudesta oman toiminnan kautta, sekä ympäristön ja yhteiskunnan vaikutuksesta. Asumiseen ja sen onnistumiseen vaikutti oman toiminnan myötä yksilöllisten lähtökohtien merkitys, tutut toimintatavat ja niiden vaikutukset käyttäytymiseen, elämänhallinnan rooli arjessa, sekä yksilökohtaisen muutosmotivaation keskeinen rooli. Ympäristön ja yhteiskunnan vaikutuksesta omaan asumiseen ilmeni kokemuksia vankilan merkityksestä valmistelujen suhteen ja asuntojen saamisen vaikeus, tuki siviilissä, asumismuodon merkitys, sekä yhteisöt ja sosiaaliset suhteet. Asunnon vaikutus rikoskäyttäytymiseen näyttäytyi vastaajien kokemusten perusteella moniulotteiselta ja kompleksiselta. Asunnon saamisen nähtiin voivan vaikuttaa rikoksia vähentäen tai niitä lisäten. Lisäksi osa katsoi, ettei asunnolla ollut vaikutusta rikoskäyttäytymiseen. Tuloksissa ilmenee myös kriminologian teorian kannalta mielenkiintoinen näkökulma muutosmotivaation tärkeydestä desistanssiprosessin suhteen, jolloin muutosmotivaatio nähtiin olevan avainasemassa sosiaalisen integroitumisen kannalta. Asunnottomuuden ehkäisemisen osalta vastaajat korostivat vankeuden aikaista valmistautumista asumiseen, kuntoutusta vankeuden aikana, sekä vapaudessa jatkuvaa tukea. Tuen tulisi vastaajien kokemusten mukaan olla kokonaisvaltaista ja vastata yksilöiden tarpeisiin. Tämän lisäksi tukea tulisi yhdistää yksilön tilanteeseen sopivaan asumismuotoon, koska väärä asumismuoto voi aiheuttaa haittaa yksilölle pidemmällä tähtäimellä. Erilaisia asumismuotoja tulisi myös lisätä, sillä tällä hetkellä tarjolla olevat asumisjärjestelyt eivät sovellu kaikille.