Browsing by Subject "ehtoollinen"

Tässä tutkielmassa tarkastelen ehtoollisen metafysiikan ja ehtoollisspiritualiteetin välistä suhdetta läntisen kristinuskon kolmessa suuressa perinteessä: roomalaiskatolisessa, luterilaisessa ja reformoidussa perinteessä. Lähtökohdan tähän tutkimukseen antaa saksalaisen filosofin Erwin Metzken teos Jumala ja materia, jossa Metzke tarkastelee Lutherin ehtoollisteologiaa metafysiikan ja spiritualiteetin tasoilla. Tarkastelen sitä, miten Metzke näkee ehtoollisen metafysiikan ja spiritualiteetin suhteen Lutherin ehtoollisteologiassa ja vertaan hänen näkemyksiään kristinuskon kolmen eri perinteen näkemyksiin ehtoollisen metafysiikasta ja spiritualiteetista. Tarkastellessani ehtoollisen metafysiikkaa läntisessä kristikunnassa hyödynnän James Arcadin ehtoollisteologisia malleja, jossa hän jaottelee erilaiset ehtoolliskäsitykset sen perusteella, miten Kristuksen nähdään olevan läsnä ehtoollisessa. Arcadin jaottelun pohjalta läntinen kristikunta voidaan jakaa joko korporaaliseen tai pneumaattiseen ehtoollismalliin. Korporaalisessa mallissa Kristuksen läsnäolo ehtoollisaineissa nähdään olevan ruumiillista, materiaalista. Pneumaattisessa mallissa Kristuksen läsnäolo ehtoollisainessa nähdään olevan hengellistä. Korporaalisen mallin mukaista ehtoollisteologiaa nähdään roomalaiskatolisessa ja luterilaisessa perinteessä ja tämän mallin sisällä vaikuttaa erilaisia tulkintoja kuten transsubstantiaatio, konsubstantiaatio ja impanaatio. Pneumaattinen malli taas vaikuttaa erityisesti reformoiduissa perinteissä, joissa Kristuksen läsnäolo ehtoollisaineissa nähdään tapahtuvan symbolisesti, merkitysten tasoilla. Reformoitu kristillisyys on kuitenkin hyvin jakautunutta ehtoollisteologiassaan. Ehtoollisspiritualiteettia tarkastellessani hyödynnän laajasti spiritualiteetin teologian kirjallisuutta jokaisesta käsiteltävästä kristillisestä perinteestä. Roomalaiskatolisessa ehtoollisspiritualiteetissa korostuu ajatus eukaristisesta uhrista, johon kirkko osallistuu. Luterilaisessa ehtoollisspiritualiteetissa korostuu ajatus yhdistymisestä Kristukseen ehtoollisen kautta. Reformoidussa ehtoollisspiritualiteetissa korostuu ajatus ehtoollisesta Kristuksen ja hänen ristinkuolemansa muistoateriana, mutta reformoidussa perinteessä on useita ehtoollisspiritualiteetin painotuksia. Kaikki tarkastellut kristilliset perinteet näkevät jonkinlaisen yhteyden ehtoolliselle osallistumisen ja syntien anteeksi antamisen välillä. Metzken tekstistä nousevat ajatukset Jumalan läsnäolosta konkreettisessa todellisuudessa luovat siltaa ehtoollisen metafyysisen ja spirituaalisen tarkastelun välille. Erityisesti Metzken ajatukset Lutherin ubikviteettiopista tuovat esille näkökulmia, jossa Jumala voi olla kaikkialla läsnä, mutta ehtoollisessa hän on erityisesti läsnä ihmistä varten. Ehtoollisessa Jumala on yhteydessä ihmisiin ja lahjoittaa heille syntien anteeksi antamisen.

Lähetyshiippakunta on luterilainen kirkko, jonka juuret ovat Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan mainittujen kirkkojen uusimpia katekismuksia kastetta, rippiä ja ehtoollista koskien. Johdannon jälkeisessä luvussa käydään läpi kastetta, rippiä ja ehtoollista sivuavaa opillista taustaa. Luvussa aletaan tarkastella jo lähteitä niiltä osin kuin se palvelee tutkielman tehtävää. Kolmannessa luvussa teemana on kaste ja pelastus. Neljännessä luvussa pureudutaan avaintenvaltaan, rippiin ja virkaan. Käytännön seurakuntaelämän kannalta ne ovat relevantteja, sillä virka hoitaa armonvälineitä. Lisäksi seurakuntalaisten käytännön elämään vaikuttaa avaintenvallan mahdollinen toteuttaminen. Viidennessä luvussa keskitytään jumalanpalveluksen merkitykseen ja ehtoolliseen. Jumalanpalveluksessa armonvälineet ovat läsnä. Lopuksi kuudennessa luvussa esitetään yhteenveto. Tutkielman menetelmänä on systemaattinen analyysi. Katekismusten suurimmat erot voidaan havaita jumalanpalvelukseen ja ehtoolliselle osallistumisen keskeisyydessä sekä virkaa ja rippiä käsittelevissä kohdissa.

Tämän pro gradu -tutkielmani tavoitteena on luoda käsitys pääsiäisen vietossa tapahtuneista muutoksista Suomessa 1900-luvun jälkipuoliskolla. Taustalla vaikuttaa ajatus pitkäperjantaista merkittävimpänä juhlapäivänä ennen tutkittua aikaa. Pyrin ottamaan selvää painopisteen mahdollisesta siirtymistä pitkäperjantailta pääsiäispäivälle. Lähteinä tutkimuksessani käytän kolmen seurakunnan kirkkopäiväkirjoja ja kirkollisten ilmoitusten kirjoja, jotka olen kerännyt pääsiäisen ajalta kymmenen vuoden välein 1945–2005. Lähteiksi valikoituivat Parikkalan kirkon, Kittilän kirkon ja suomalaisen seurakunnan osalta Vaasan kirkon kirkkopäiväkirjat sekä kirkollisten ilmoitusten kirjat. Pääsiäisellä tarkoitetaan yhdeksän päivän jaksoa, joka alkaa palmusunnuntaista ja päättyy toiseen pääsiäispäivään. Lähteistä on havaittavissa niiden suppeneminen kohti vuosituhannen vaihdetta tultaessa. Tutkimuksen painopiste on muun tutkimuskirjallisuuden referoinnin sijaan lähteissä ja niiden sisällön analyysissa. Pääsiäisen ajan tilaisuutta suunnitellessaan pappi käyttää ohjeenaan kirkkokäsikirjaa. Kirkkokäsikirjasta oli tutkimuksen vuosikymmeninä käytössä useita eri versioita. Merkittävimmin sitä uudistettiin vuonna 1968 ja uudestaan vuosituhannen vaihteessa. Myös virsikirjan uudistuminen vuonna 1986 on tutkielmani kannalta merkittävää. Päädyn tutkielmassani kyseenalaistamaan sekä pitkäperjantain että pääsiäispäivän aseman suosituimpana pääsiäisen juhlapäivistä. Seurakuntien kirkkopäiväkirjojen perusteella ei voida sanoa yksiselitteisesti painopisteen siirtyneen pääsiäispäivälle. Sen sijaan kiirastorstai on muodostunut suosituimmaksi pääsiäisen päivistä tutkimuksen loppua lähestyttäessä. Ehtoollisen vietto pääsiäisenä on lisääntynyt huomattavasti, mutta samalla kirkossa kävijöiden määrä on merkittävästi laskenut. Yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten myötä jumalanpalveluselämään osallistuminen on muuttunut. Television ja radion yleistymisen on johtanut siihen, että tilaisuuksiin on ollut mahdollista osallistua myös kotoa. Tutkittuna ajanjaksona pääsiäisen tilaisuudet ovat seurakunnissa esimerkiksi hiljaisen viikon iltatilaisuuksien myötä monipuolistuneet. Musiikkiin ja lasten osallistumiseen on myös alettu panostaa jumalanpalveluselämässä. Ahtisaarnat ovat olleet merkittävä osa pääsiäisen viettoa tutkituissa seurakunnissa. Ahdit saarnattiin usein hiljaisen viikon iltatilaisuuksissa ja myös ehtoollinen tuli osaksi tilaisuuksia Vaasassa vuonna 1965 ja Parikkalassa vuonna 1975.

Tutkielma käsittelee sakramenttiteologiaa konstruktiivista teologiaa tekevän Ian A. McFarlandin tuotannossa. Konstruktiivinen teologia on akateemisen teologian piirissä syntynyt teologian tekemisen tapa. Konstruktiivinen teologia ei ole yhtenäinen suuntaus. Tyypillistä kuitenkin on, että konstruktiivisessa teologiassa pyritään tunnistamaan yhteiskunnan ja teologin vaikutus teologian tekemiseen sekä teologian vaikutus yhteiskuntaan. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa on systemaattinen analyysi. Systemaattisen analyysiin käyttäminen konstruktiivisen teologian ottein tehtyyn aineistoon ei ole yksiselitteinen ratkaisu, sillä konstruktiivinen teologia ei pyri aina systematisointiin. Tutkielman tarkoituksena on kuitenkin tunnistaa menetelmän keinoin lähteissä olemassa olevat systematisoinnit ja taustaoletukset. McFarlandin sakramenttiteologiassa on niin olemuksellisia, episteemisiä kuin moraalisia implikaatioita. Ykseyden syntyminen, siihen liittyminen ja siinä pysyminen ovat keskeisessä asemassa Jumalan läsnäolon vaikutuksissa. Sakramenttien kautta kirkko on Kristuksen yhteisöllinen ruumis ja ihminen on tuon ruumiin jäsen. Tämä tuo kirkolle ja ihmiselle McFarlandin sakramenttiteologiassa sakramentaalisia piirteitä. Kirkon ja ihmisen kautta Jumalan läsnäolo Kristuksen kohtaamisena leviää myös sakramenttien ulkopuolelle. Kristus kohdataan kirkossa ja kaikissa Kristuksen ruumiin jäsenissä. Kristuksen ruumiin jäsenyys puolestaan levittäytyy institutionaalisen kirkon ulkopuolelle. Sakramentit ovat Jumalan toimintaa. Ihminen ei voi vaikuttaa siihen onko Jumala läsnä tai esimerkiksi tehdä kirkosta Kristuksen yhteisöllistä ruumista. Ihmisen toiminta kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka sakramenttien vaikutukset näyttäytyvät tässä ajassa. Ihmisten toiminta voi vääristää julistetun evankeliumin, vaarantaa kirkon ja ihmiset sekä estää sen, että kirkko tulisi tunnistetuksi Kristuksen yhteisöllisenä ruumiina. Kirkko Kristuksen yhteisöllisenä ruumiina ja ihmiset tuon ruumiin jäseninä ovat keskeisessä asemassa sakramenttien moraalisia implikaatioiden näkökulmasta. Kirkon tulisi kuvastaa Kristusta ylläpitämällä ykseyttä ja seuraamalla Jeesuksen esimerkkiä eettisissä valinnoissaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi muiden palvelemista, yhteiskunnan marginaaleihin suuntautumista sekä sorron purkamista kussakin kontekstissa sopivalla tavalla. Se edellyttää ihmisiltä sekä kirkolta yhteisönä itsereflektiota.