Browsing by Subject "ekklesiologia"
Now showing items 1-9 of 9
-
(2019)Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida Fredrik Modéuksen kirkkokäsitystä vuonna 2015 suhteessa Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä on Modéuksen väitöskirja Gudstjänstgemenskap i folkkyrkan – Ett studium av gudstjänstgemenskapens identitet och ställning i Svenska kyrkan (2015) ja toissijaisina lähteinä Modéuksen aikaisemmat teokset. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen teologianhistoriallisessa taustaluvussa esitellään ruotsalaisessa kirkkokeskustelussa vaikuttavia kirkkokäsityksiä. Tällaisia kirkkokäsityksiä ovat kansankirkko armonvälineinstituutiona, kollektiivisesti orientoitunut luomisteologinen kansankirkkoajatus, palveluorientoitunut kansankirkkonäky, kansankirkko armonvälineitä jakavana yhteisönä, feministisesti määrittynyt kansankirkkonäky sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllinen kirkkokäsitys. Tutkimuksen pääluvuissa Modéuksen kirkkokäsitystä analysoidaan suhteessa näihin kirkkokäsityksiin. Modéuksen kirkkokäsityksen taustalta keskeisenä käsitteenä hahmottuu varhaiskristittyjen käyttämä ekklesian käsite. Käsite pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kokoontumisen ilmiön, paikallisen yhteisön sekä paikallisen ylittävän yhteisön ulottuvuudet. Nämä ulottuvuudet hahmottuvat Modéuksen kirkkokäsitystä jäsentävinä tekijöinä. Varhaiskristittyjen ekklesia-tradition mukaisesti Modéuksen kirkkokäsityksessä armonvälineiden ympärille kokoontuvalla paikallisella jumalanpalvelusyhteisöllä on keskeinen rooli. Tällaiseen yhteisöön ja siinä läsnä olevaan Kristukseen ankkuroituu Modéuksen ajatuksissa kirkko niin paikallisena kuin paikallisen ylittävänä yhteisönä. Paikalliseen jumalanpalvelusyhteisöön ankkuroituva kirkko hahmottuu lopuksi Modéuksen ajatuksissa vielä osallisena Jumalan missiossa, jossa Jumala vie koko ihmiskuntaa kohti valtakuntaansa. Suhteessa erilaisiin Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin Modéuksen kirkkokäsitys viittaa tutkielman perusteella selkeästi kohti yhteisöllisiä kirkkokäsityksiä. Yhteisöllisistä kirkkokäsityksistä Modéuksen kirkkokäsityksellä on selkeitä yhtymäkohtia sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllisen kirkkokäsityksen että kansankirkon armonvälineitä jakavana yhteisönä hahmottavaan käsityksen kanssa. Myös feministisesti määrittyneen kansankirkkonäyn suuntaan löytyy viitteitä. Sen sijaan suhteessa sekä kansankirkon armonvälineinstituutiona hahmottavien kirkkokäsitykseen että palveluorientoituneeseen kansankirkkonäkyyn Modéuksen ajatukset ovat aika kaukana.
-
(2019)Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida Fredrik Modéuksen kirkkokäsitystä vuonna 2015 suhteessa Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä on Modéuksen väitöskirja Gudstjänstgemenskap i folkkyrkan – Ett studium av gudstjänstgemenskapens identitet och ställning i Svenska kyrkan (2015) ja toissijaisina lähteinä Modéuksen aikaisemmat teokset. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen teologianhistoriallisessa taustaluvussa esitellään ruotsalaisessa kirkkokeskustelussa vaikuttavia kirkkokäsityksiä. Tällaisia kirkkokäsityksiä ovat kansankirkko armonvälineinstituutiona, kollektiivisesti orientoitunut luomisteologinen kansankirkkoajatus, palveluorientoitunut kansankirkkonäky, kansankirkko armonvälineitä jakavana yhteisönä, feministisesti määrittynyt kansankirkkonäky sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllinen kirkkokäsitys. Tutkimuksen pääluvuissa Modéuksen kirkkokäsitystä analysoidaan suhteessa näihin kirkkokäsityksiin. Modéuksen kirkkokäsityksen taustalta keskeisenä käsitteenä hahmottuu varhaiskristittyjen käyttämä ekklesian käsite. Käsite pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kokoontumisen ilmiön, paikallisen yhteisön sekä paikallisen ylittävän yhteisön ulottuvuudet. Nämä ulottuvuudet hahmottuvat Modéuksen kirkkokäsitystä jäsentävinä tekijöinä. Varhaiskristittyjen ekklesia-tradition mukaisesti Modéuksen kirkkokäsityksessä armonvälineiden ympärille kokoontuvalla paikallisella jumalanpalvelusyhteisöllä on keskeinen rooli. Tällaiseen yhteisöön ja siinä läsnä olevaan Kristukseen ankkuroituu Modéuksen ajatuksissa kirkko niin paikallisena kuin paikallisen ylittävänä yhteisönä. Paikalliseen jumalanpalvelusyhteisöön ankkuroituva kirkko hahmottuu lopuksi Modéuksen ajatuksissa vielä osallisena Jumalan missiossa, jossa Jumala vie koko ihmiskuntaa kohti valtakuntaansa. Suhteessa erilaisiin Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin Modéuksen kirkkokäsitys viittaa tutkielman perusteella selkeästi kohti yhteisöllisiä kirkkokäsityksiä. Yhteisöllisistä kirkkokäsityksistä Modéuksen kirkkokäsityksellä on selkeitä yhtymäkohtia sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllisen kirkkokäsityksen että kansankirkon armonvälineitä jakavana yhteisönä hahmottavaan käsityksen kanssa. Myös feministisesti määrittyneen kansankirkkonäyn suuntaan löytyy viitteitä. Sen sijaan suhteessa sekä kansankirkon armonvälineinstituutiona hahmottavien kirkkokäsitykseen että palveluorientoituneeseen kansankirkkonäkyyn Modéuksen ajatukset ovat aika kaukana.
-
(2017)Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää Martti Lutherin käsitys kirkon tuntomerkeistä. Tutkimustehtävästä nousee kaksi kysymystä, joihin tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan. Ensimmäiseksi kysytään, ovatko jotkin kirkon tuntomerkit Lutherin mielestä kirkon välttämättömiä olemuksellisia ehtoja. Tämän jälkeen esitetään jatkokysymys, ovatko kaikki Lutherin mainitsemat tuntomerkit kirkon olemassaolon välttämättömiä edellytyksiä, vai ovatko ne sellaisia ulkoisia merkkejä, jotka seuraavat Hengen hedelminä kirkon elävästä yhteydestä Kristukseen. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen lähteinä käytetään Lutherin myöhäiskauden ekklesiologiaa käsitteleviä kirjoituksia vuosilta 1529–1539. Tärkeimmät lähteet ovat Von den Konziliis und Kirchen -teos vuodelta 1539 ja Wider Hans Worst -kirjoitus vuodelta 1541. Näiden tekstilähteiden ohella Luther esittää merkittäviä kirkko-opillisia näkemyksiä Isossa Katekismuksessa (1529) ja Schmalkaldenin opinkohdissa (1538). Vastauksena ensimmäiseen tutkimustehtävästä nousevaan kysymykseen voidaan todeta, että Lutherin kirkko-opin perustana on Jumalan sana, joka on ensimmäinen ja tärkein kirkon tuntomerkki. Lutherin raamattukäsityksen mukaan Jumalan sana on tallennettu Raamattuun, ja se on yksinäänkin riittävä merkki osoittamaan, missä kristillinen pyhä kansa on. Jumalan sana on kirkon olemassaolon välttämätön ehto, sillä Jumalan sanasta luopuminen tai siinä vilpistely irrottavat kirkon sen olemusperustasta, jolloin yhteys inkarnoituneeseen Jumalan sanaan, Kristukseen, katkeaa ja kirkko lakkaa olemasta pelastusta välittävä tosi kirkko. Jumalan sana on kirkon alku ja loppu siinä merkityksessä, että sana konstituoi kirkon ja sanasta luopuminen irrottaa kirkon Jumalan yhteydestä. Vastauksena toiseen tutkimustehtävästä nousevaan kysymykseen voidaan todeta, että kaikki muut Lutherin luettelemat kirkon tuntomerkit riippuvat Jumalan sanasta ja palautuvat Jumalan sanan lupauksiin, neuvoihin ja ohjeisiin. Nämä tuntomerkit, joita Luther luettelee Von den Konziliis und Kirchen ja Wider Hans Worst -kirjoituksissa, ovat joko aineeseen sidottuja Jumalan sanan lupauksia eli sakramentteja, tai ne liittyvät Jumalan sanan saarnavirkaan ja esillä pitämiseen seurakunnan elämässä, tai ne ilmentävät kristillisen seurakunnan kuuliaisuutta, nöyryyttä ja kunnioitusta Jumalan sanaa kohtaan. Yhteinen nimittäjä näille muille tuntomerkeille on se, että ne perustuvat Raamatussa ilmoitettuun Jumalan sanaan, ja sen vuoksi niiden opillista puhtautta voidaan arvioida Jumalan sanan perusteella. Puhtaassa Jumalan sanassa pitäytyminen näkyy ulospäin sellaisina käytänteinä, joiden perusta palautuu kirjoitettuun Jumalan sanaan, Raamattuun. Tästä syystä kirkon elämää ja opetuksia voidaan aina peilata Jumalan sanan avulla. Mikäli jokin asia tai opetus on Jumalan sanalle vierasta tai sitä vastaan, silloin siitä pitää luopua harhaoppina, olipa yleinen mielipide millä kannalla hyvänsä.
-
(2018)Tämä tutkielma on systemaattinen analyysi Miroslav Volfin kirkko-opista ja erityisinä tarkastelun alueina ovat kristologia ja pneumatologia Volfin kirkko-opissa. Pääasiallisena aineistona toimivat Miroslav Volfin keskeisimmät aihetta koskevat kirjat (tärkeimpänä After Our Likeness). Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuinka kristologia ja pneumatologia vaikuttavat Volfin kirkko-oppiin. Tutkielma käy läpi Volfin teologian erityispiirteet ja vaikuttajat, sekä käsittelee Miroslav Volfin kirkko-oppia kirkon olemuksen, opin ja käytänteiden näkökulmista. Jokaisen näkökulman kohdalla käsitellään kristologian ja pneumatologian suhde kyseiseen kirkko-opin osa-alueeseen, sekä suoritetaan niiden vertailu. Tutkielma loppuu tutkimuksen tuloksista syntyviin loppupäätelmiin. Miroslav Volf käsittää kirkon Kolminaisuuden kuvana, minkä tähden hänen kirkko-opissaan kristologia ja pneumatologia toimivat toisiaan tukien rakentaessaan kirkon olemusta, oppia ja käytänteitä. Kristologia antaa kirkolle Volfin teologiassa määrittävän ytimen, kun taas pneumatologia määrittää tämän ytimen ilmenemisen muodot ja tavat. Lopputuloksena Volfille kirkko on Jeesusta Kristusta Pyhän Hengen johtamilla tavoilla tunnustava yhteisö, jonka jäsenet elävät yhteydessä kolmiyhteiseen Jumalaan ja yhteydessä toisiinsa Jumalassa. Tutkielmassa tärkeinä kirkko-opillisina teemoina Volfille esille nousevat myös seuraavat käsitykset: paikalliset kirkot tulevan Jumalan valtakunnan universaalin kirkon ennakointeina, kirkon jäsenten keskinäinen riippuvaisuus toisistaan uskon välittämisessä ja tunnustamisessa, Kolminaisuudesta nouseva perustavanlaatuisen kirkollisen hierarkian kieltäminen, sekä kirkon olemassaolo yksinomaan sen jäsenten kautta. Tutkielmassa Miroslav Volfin kirkko-oppi antaa systemaattisen esityksen vapaakirkkojen ja itsenäisten kristillisten seurakuntien ekklesiologiasta, joka on teologisen analyysin kestävää. Hänen teologiansa antaa syyn tutkia tarkemmin kirkon ja Jumalan suhdetta, vapaakirkkojen kirkko-opin pätevyyttä, sekä Kolminaisuudesta aloituspisteensä ottavan teologian mahdollisuuksia. Tämän tutkielman myötä avautuu myöhemmässä tutkimuksessa erityisesti väyliä syvällisempään kirkko-opin ja kolminaisuusopin välien tutkimiseen.
-
(2022)Tässä tutkielmassa tarkastelin yhdysvaltalaisen professorin Elton Truebloodin (1900-1994) ekklesiologisia näkemyksiä. Kiinnostus ekklesiologisiin kysymyksiin on systemaattisen teologian piirissä kasvanut viime vuosikymmenten aikana. Miten kirkko tulisi määritellä ja onko kirkon ulkopuolella pelastusta? Mikä on sakramenttien luonne ja merkitys kristillisessä uskossa? Miten pappeus tulisi kristillisessä kontekstissa määritellä? Muun muassa nämä kysymykset ovat olleet ekklesiologisissa keskusteluissa pinnalla. Käsillä olevassa tutkielmassa tarkastelin ennen kaikkea kysymystä: Mitä Trueblood näistä ekklesiologisista kysymyksistä ajatteli? Trueblood oli uskonnoltaan kveekari ja kveekariteologia vaikutti suuresti siihen, mitä hän ekklesiologisista kysymyksistä ajatteli. Tässä tutkielmassa peilasin Truebloodin ekklesiologisia näkemyksiä erityisesti toisten kveekarien ekklesiologisiin näkemyksiin. Miten kveekarien traditionaaliset ekklesiologiset painotukset näkyivät Truebloodin näkemyksissä? Miten hänen ekklesiologiset näkemyksensä erosivat toisten kveekarien näkemyksistä? Universaaliin kirkkoon kuuluivat Truebloodin mukaan kaikki, jotka seurasivat ”Kristuksen Valoa” (riippumatta siitä olivatko he kuulleet historiallisesta henkilöstä nimeltä Jeesus Nasaretilainen). Kristuksen Valon johdatuksen pystyi päättelemään henkilön käytöksen (elikö hän pyhitettyä elämää vai ei) pohjalta. Suurin osa ennen toista maailmansotaa eläneistä kveekareista allekirjoitti tällaisen näkemyksen. Truebloodin suhtautuminen sakramentteihin oli myönteisempi kuin 1600- ja 1700-luvulla eläneiden kveekarien. Näiden kveekarien tavoin Trueblood kuitenkin katsoi, että osallistuminen ”fyysisten” sakramenttien viettoon ei ollut ”keskeinen” osa kristillistä uskoa. Liberaaleista ja konservatiivisista kveekareista poiketen Trueblood hyväksyi sen, että kveekariseurakunnat palkkasivat pappeja, mutta kveekarien suuren enemmistön tavoin hän painotti, että papeilla ei ollut valtuuksia, jotka olisivat erottaneet heidät muista seurakuntalaisista. Johtopäätökseni oli se, että ekklesiologisilta näkemyksiltään Trueblood oli (kveekari kontekstissa) liberaali ortodoksi.
-
(2017)This thesis is an analysys of the concepts of the ecclesiology of Joseph Shulam (1946–), and the ways how it seeks to transform Christian theology and praxis as it is shown in his published writings. In the first chapter, I present an introduction to Messianic Judaism, its history and core theological issues. Messianic Judaism is a form of Judaism that holds that Jesus of Nazareth is the Messiah, standing in the middle ground between Judaism and Christianity. Its core theological issues revolve around negotiating and reconciling between the theological priorities of Judaism and Christianity. In ecclesiology, this is shown in the different models of conceiving the people of God as a community of Jewish and non-Jewish followers of Jesus, and the role of the majority of the Jewish people who do not believe in Jesus as the Messiah. The second chapter is an analysis of Shulam’s theological paradigm of roots. Shulam understands the essence of roots to be the correct understanding and living out the teachings of the Bible. The correct understanding is based on a concrete and indexical relationship between the biblical revelation and reality. Traditional Christian creeds and allegorical, spiritualizing interpretations are rejected as unbiblical ”human doctrines” that alienates the biblical text from faith rooted in reality. In the third chapter, I analyze the three core elements of Shulam’s ecclesiology: God, Israel and the Church. The spiritual life of the people of God is based on the conviction that there is only one God who is the Creator and Father of all living beings and this faith is meant to unite all humankind and restore it to its original wholeness. The Messiah, whom Shulam considers divine, is God’s instrument for enabling people to live in relationship with God. Israel is the physical, ethnic people of Israelites, nowadays known as Jews. Israel is the elect people of God, and by election Shulam means being chosen for the mission to restore the knowledge of God and erase the darkness of idolatry. The Church is the fulfillment of this mission and the extension of Israel that is made of Gentiles who join the ”commonwealth of Israel” and become heir to Israel’s spiritual blessings through faith in Messiah together with the Jewish believers. The practical significance of Jewish tradition for Messianic Jews and Christians is analyzed in the fourth chapter. The most central issues are synagogue as a social setting, hermeneutics, the identity of Gentile believer, and how to apply Jewish halakhah to Messianic Jews and Christians. Shulam considers ”the seat of Moses” in Matthew 23 a basis for Rabbinic Judaism, the heir to the Pharisees to have an authority to interpret the Scriptures and make halakhic rulings that are, to some extent, binding even for followers of Jesus. The fifth chapter is devoted to conclusions. Shulam’s call for a revision or, as he calls it, ”restoration”, is a multifaceted program, but it revolves around the Christians’ relationship to Jews and the idea of Israel. Israel, the Jews, still have an identity as a people of God, holding a divine calling to teach the Torah to the nations, and Orthodox Jews are the heirs to this calling today. This does not remove their need to believe in Jesus as their Messiah and Saviour. But Christians who believe Jesus as a Messiah should, in Shulam’s understanding, abandon their denominational Christian traditions, and embrace their faith as a form of Judaism with Jesus at its center.
-
(2021)Tämä tutkielma kertoo Martin Niemöllerin näkemyksistä oikeaoppisesta kirkosta ja luterilaisen kirkon tilasta Gedanken über den Weg der christlichen Kirche -kirjan perusteella. Niemöller oli luterilainen pastori ja kuului toisen maailmansodan aikana vainonalaiseksi joutuneen Tunnustuskirkon johtohahmoihin. Niemöller vangittiin vuonna 1937 ja hän pohti kääntymistä katolilaisuuteen Sachsenhausenin keskitysleirissä 1939. Niemöller kirjoitti samana vuonna pohdinnoistaan teoksen Gedanken über den Weg der christlichen Kirche, joka on julkaistu vasta vuonna 2019. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaisena Niemöller näki oikeaoppisen kirkon ja millaisia ongelmia hän näki luterilaisella kirkolla olleen edellä mainitun teoksen perusteella. Tutkielman yksi painopiste myös on, millaisen osallistumisen kirja tarjoaa vuosien 1933–45 kirkkotaisteluun. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Niemöller kaipaa teoksessaan vahvaa ja yhtenäistä kirkkoa, jonka hän uskoo löytäneensä katolisesta kirkosta. Niemöller irtautuu teoksessaan aikaisemmasta ajattelustaan, jonka mukaan Raamattu on kirkon ylin tuomari ja ihmisten mielipiteiden yläpuolella. Niemöllerin mukaan apostolinen traditio ja opetusvirka ovat keskeisimpiä auktoriteetteja kirkossa, jolloin apostolinen suksessio on oikeaoppisen kirkon takeena. Niemöllerin ekklesia on elävä, yhtenäinen ja ylikansallinen. Niemöller näkee katolisen kirkon dynaamisena ja elävänä yhteisönä, joka pystyy elävään opinmuodostukseen. Niemöller perustelee kantansa Raamatun avulla. Niemöller näkee luterilaisen kirkon ongelmina heikon opetusviran, huteran opillisen perustan, akateemisen teologian hajanaisuuden sekä maallisten vallankäyttäjien vahvan aseman kirkon toiminnassa. Niemöller näkee luterilaisen kirkon liukumisen natsimielisten saksalaiskristittyjen käsiin pikemminkin pitkäaikaisen kehityskulun tuloksena kuin pelkästään 1930-luvun ongelmana. Erityisen isona ongelmana Niemöller näkee maallisten ruhtinaiden vallassa olleet maakirkot ja kirkkojen paikallisen luonteen. Kuitenkin Niemöller näkee, että luterilaisessa kirkossa on olemassa myös todellinen kirkko ”epäkirkon sisällä”, niin kirjoittamisajankohtana kuin menneisyydessäkin. Teos tarjoaa myös näkökulman 1933–45 kirkkotaisteluun. Niemöller näkee edustamansa Tunnustuskirkon olleen todellinen kristillinen kirkko, joka tarjosi suojan sellaisille kristityille, jotka pakenivat protestanttisissa kirkoissa vallan saaneita natsimielisiä saksalaiskristittyjä. Niemöller pysyi uskollisena arvoilleen ja sanoutui irti saksalaiskristittyjen ekklesiasta, jossa Volk (kansa) oli ekklesiologinen perusta. Niemöllerin näkökulma myös on, että yhtenäinen kirkko pystyisi vastustamaan 1930-luvulla valtaan päässyttä natsi-ideologiaa hajanaista liittoumaa paremmin. Tällaisen kirkon hän uskoi löytäneensä katolisesta kirkosta, vaikka olikin protestantti. Teoksessaan Niemöller ilmaisee syvää turhautumistaan protestanttien oppiriitoihin. Niemöllerin kuvailema katolisen kirkon ihanne perustuu idealisoituun katoliseen kirkkoon, eikä se ota juurikaan kantaa katolisen kirkon ajankohtaisiin kysymyksiin. Teos on puheenvuoro vahvan ja elävän kirkon kaipuusta.
Now showing items 1-9 of 9