Browsing by Subject "elämänkatsomustieto"

Objectives. The aim of this study was to examine the motivation of 7th to 9th graders in secular ethics and the factors related to that. The study also examined the connections between the factors behind motivation and connections related to pupils background information. Pupils' interest in different contents of secular ethics was also explored. Method. This study was a quantitative survey, but it also included a qualitative section. The motivation scale of the questionnaire is based on Pintrich's (1988) MSLQ ((Motivated Strategies for Learning Questionnaire) and Ruohotie's (1993) APLQ (Abilities for Professional Learning Questionnaire). The data was collected in April 2015. 75 pupils from four schools in Helsinki answered the questionnaire. The quantitative data was analyzed by using PASW Statistics 18. The answers from qualitative section were analyzed by using content analysis. Results and conclusions. The study showed that pupils were motivated by and interested in secular ethics. Secular ethics was also regarded as an important and useful subject. Several correlating factors affected to pupils' motivation. The intrinsic orientation correlated with many motivation factors. One of the crucial findings was the strong correlation between intrinsic orientation and the way teachers interacted with the pupils. There were no differences between boys and girls in their motivation factors except (in relation to) teaching material and methods. Good grades were connected between expectations of success and beliefs of intrinsic succeeding. The study also revealed that pupils were motivated by several contents of the secular ethics but moral and ethics were the most important. The results of this study can be utilized in the teaching of secular ethics in increasing pupils' motivation.

The different dimensions of moral education reflect the ideals of the pedagogical thinking and the dominant ideology of a certain age. Religious studies and secular ethics have a special role in the moral education of schools. Especially secular ethics has been considered to be very closely related to the overall goals of the curriculum. Anthropological research has demonstrated that moral choices are made in reference to culturally determined moral frameworks. The purpose of this study is to investigate what kind of moral model the secular ethics textbooks transmit to pupils. The hypothesis is that, despite its commitment to an individualist and constructivist pedagogy, which in moral education translates into a promise of an individual moral philosophy for each student, the school can't avoid transmitting a certain moral model to its pupils. The research data came from the four textbooks of the Miina and Ville series, published by The Ministry of Education. The method of the study was content analysis. The textbooks of secular ethics present a very precise model about what they consider to be an ideal human being. According to the textbooks, the ideal human being is socially and interactionally competent, has a realistic self-image and aspires to be aware of his strengths and weaknesses, and works to develop himself in relation to his strengths and weaknesses through a process of constant self-reflection. He has internalized the scientific worldview and can form his own moral views, but at the same time he has also internalized different moral principles derived from humanistic ethics and human rights, and from Finnish cultural habits and rules. The textbooks present pupils with a clearly defined model of a good student, a cooperative team player and an active citizen of a democratic society. They are expected to follow the rules and expectations of authorities and institutions. They are being persuaded into this by representing it as their own advantage, but at the end they are not given a choice, because a well-functioning society requires conformity and, according to the textbooks, a democratic society has the right to demand obedience.

Tässä tutkielmassa etsitään vastausta siihen, millaisia merkityksiä evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuvat lukiolaiset antavat kokemuksilleen katsomusopetuksesta. Tutkimuksen tavoitteena on siis selvittää, miten kyseisten opetusryhmien opiskelijat suhtautuvat katsomusopetukseen. Tutkielman aineistona toimii kahdeksan pääkaupunkiseutulaisessa lukiossa kerättyä teemahaastattelua. Puolet haastatteluista on teetetty evankelisluterilaisen uskonnon opiskelijoille ja puolet elämänkatsomustiedon opiskelijoille. Haastatteluissa on selvitetty lukiolaisten yleisiä kokemuksia ja näkemyksiä katsomusopetuksesta ja sen hyödyllisyydestä sekä tarpeellisuudesta. Lisäksi tutkielmassa on selvitetty, millaiset asiat katsomusopetuksessa ovat lukiolaisten mielestä hyviä ja toimivia ja mitä taas voisi kehittää. Tutkielmassa käsitellään myös lukiolaisten näkemyksiä katsomusopetuksen järjestämisestä. Aineisto on analysoitu laadullisen aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten mukaan lukiolaisten suhtautuminen katsomusopetukseen on melko samansuuntaista opetusryhmästä riippumatta. Katsomusopetukseen myös suhtaudutaan kaiken kaikkiaan myönteisesti. Positiivisina puolina pidetään muun muassa monipuolisia aiheita ja monimuotoisia opetusmetodeja. Katsomusaineet koetaan myös hyödyllisiksi ja tärkeiksi oppiaineiksi. Uskonnon opiskelijat toivoivat katsomusopetukselta etenkin kristinuskon vähentämistä opetuksessa. Sen tilalle toivottiin enemmän muiden uskontojen käsittelyä. Elämänkatsomustiedon opiskelijat sen sijaan eivät kokeneet suuria kehitystarpeita omassa oppiaineessaan. Molemmissa ryhmissä ajateltiin, että elämänkatsomustiedon pitäisi olla avoin oppiaine myös uskonnon opiskelijoille. Nykyiseen oman uskonnon opetukseen perustuvaan katsomusopetusmalliin suhtauduttiin molemmissa katsomusopetusryhmissä kriittisesti. Lukiolaisten mukaan tulevaisuudessa tulisi siirtyä täysin yhdistettyyn opetukseen tai osittain yhdistettyyn opetukseen. Myös näihin malleihin saattaa kuitenkin opiskelijoiden mukaan liittyä haasteita, kuten oman uskonnon osaamisen vähentyminen. Katsomusopetus koettiin järjestelymallista riippumatta tarpeelliseksi myös tulevaisuudessa.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää katsomuksellisen identiteetin käsitettä osana Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2014. Laadullinen teoreettinen analyysi tehdään systemaattisen analyysin menetelmällä. Tutkimuksen keskiössä on käsiteanalyysi, jota syvennetään systemaattisen analyysin metodin mukaisesti. Syvemmän ymmärryksen saavuttaminen tutkimuskysymykseen vaatii teoreettisen viitekehyksen ja ensimmäisten tasojen analyysissa laajemman näkökulman ottamista erityisesti identiteetin ja katsomuksen käsitteisiin. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen historiaa ja nykypäivän järjestämisen periaatteita, opetussuunnitelmien historiaa, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2014, identiteettiteoriaa ja katsomuksellisuutta. Itse analyysiosuudessa tarkastellaan laajemmin identiteetin käsitettä osana Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 eri osioita ja konteksteja. Laajemmalla käsityksellä identiteetin käsitteestä päästään analyysin seuraavissa vaiheissa syvemmälle merkitysrakenteiden käsittelyyn ja identiteettikäsitteiden suhteiden hahmottamiseen. Tutkimuksen perusteella katsomuksellinen identiteetti voidaan hahmottaa osaksi oppilaan suurempaa identiteetin kokonaisuutta, joka kehittyy jatkuvassa prosessissa. Katsomuksellinen identiteetti on yksi näkökulma, joka on vuorovaikutteisessa suhteessa oppilaan muiden identiteettien näkökulmien kanssa. Perusopetuksen tehtävä on monipuolisesti tukea oppilasta tässä henkilökohtaisessa prosessissa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista 2014 voidaan hahmottaa oppilaan identiteetin hierarkkinen luonne. Tässä tutkimuksessa tästä monitasoisesta kokonaisuudesta painottuvat yläkäsite identiteetti, jonka alta löytyy kulttuurinen ja kielellinen identiteetti ja näiden alta edelleen katsomuksellinen identiteetti. Suomalaisessa yhteiskunnassa julkisessa keskustelussa painottuvat nykypäivänä monikulttuurisuuden ja katsomuksellisuuden kysymykset. Tähän kontekstiin sijoitettuna Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 identiteettikysymykset saavat laajemman mittakaavan. Perusopetuksen piirissä tapahtuva vuorovaikutus ja sen yhteydessä tapahtuva identiteetin ja erityisesti katsomuksellisen identiteetin rakentumisen prosessi edistävät oppilaiden osallisuutta ympäröivässä yhteiskunnassa. Vaikka katsomuksellinen identiteetti on vain hyvin pieni osa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2014, se linkittyy suurempaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa nykypäivän oppilaat elävät.

Maisterintutkielmani tarkoitus on tuoda uusi näkökulma katsomusaineiden opetusta käsittelevälle tutkimuskentälle. Se tarkastelee asiantuntijoiden julkisessa mediassa esittämää argumentaatiota liittyen katsomusaineiden opetuksen uudistamiseen. Tahdon tutkimuksellani korostaa paitsi argumentaatiotaitojen niin myös kriittisen lukutaidon merkitystä yhteiskunnassamme. Kohdehenkilöinä tutkimuksessa ovat Arto Kallioniemi, Arno Kotro, sekä Suaad Onniselkä. Tutkimustani ohjaava kysymys on, minkälaisilla argumenteilla he osallistuvat katsomusaineiden opetuksen uudistamisesta käytävään keskusteluun. Lisäksi tutkimuskysymyksenäni on pohtia, millaista heidän esittämänsä argumentointi on. Aineistoni koostuu kohdehenkilöiden julkiseen mediaan tekemistä kannanotoista vuosina 2018–2022. Tutkimukseni on laadullinen ja metodinani käytän argumentaatioanalyysia. Selvitän metodin avulla, miten kohdehenkilöt perustelevat esittämiään väitteitä ja miten heidän argumenttinsa kestävät tarkempaa tarkastelua. Tutkimukseni tuloksena Kallioniemi puolustaa argumenteissaan yhteistä katsomusainetta. Hänen argumenttiensa vahvuus vaihteli. Kotro vastustaa yhteistä katsomusainetta ja pyrkii erityisesti puolustamaan elämänkatsomustiedon asemaa omana oppiaineenaan. Hänen argumenttinsa olivat usein vahvoja. Onniselkä vastustaa yhteistä katsomusainetta. Hänen huolenaan siinä on vähemmistöuskontojen, erityisesti islamin alta vastainen asema. Onniselän argumentit olivat usein heikkoja ja ne olisivat tarvinneet lisäperusteluita tai tarkennuksia. Tutkimukseni tulosten varjossa ensisijainen johtopäätös on, että katsomusaineiden opetuksen muutoksesta käytävässä keskustelussa edes asiantuntijat eivät välttämättä argumentoi vakuuttavasti. Tutkielmani perusteella voidaan todeta, että lukijan tulee soveltaa kriittistä lukutaitoa myös tällaisten auktoriteettiasemassa olevien henkilöiden kohdalla. Erityisesti näiden havaintojen vuoksi tutkimukseni on merkityksellinen.

Tutkielmassa tarkastellaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua Helsingin Sanomissa. Keskustelua on käyty yleisesti niin opetuksen merkityksestä, sisällöstä, tavoitteista kuin luonteestakin. Viime vuosina keskeisin kysymys on kuitenkin liittynyt siihen, miten katsomusaineiden opetus tulisi käytännössä toteuttaa suomalaisissa kouluissa. Opetus toteutetaan Suomessa niin kutsuttuna oman uskonnon opetuksena, mutta sen tilalle on ehdotettu esimerkiksi kaikille yhteistä uskontotietoa. Erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen puolesta ja niitä vastaan on esitetty monenlaisia argumentteja. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia näkökulmia aineistossa esitetään katsomusaineiden opetuksesta, miten niitä perustellaan ja ketkä ovat äänessä. Tavoitteena on arvioida myös median vaikutusta keskusteluun. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien verkkoarkistossa julkaistuista uutisartikkeleista, mielipidekirjoituksista, pääkirjoituksista ja kolumneista aikavälillä 2012–2020. Aineiston analyysimenetelmänä toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi. Analyysin pohjalta voidaan todeta, että katsomusaineet nähdään niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta tarpeellisina oppiaineina. Tutkielman aineistossa niiden keskeisimpinä tavoitteina pidettiin katsomuksellista yleissivistystä, monikulttuurisuuteen liittyvää tietotaitoa, suvaitsevaisuuden ja yhteisöllisyyden edistämistä, arvokasvatusta sekä katsomuksellisen identiteetin rakentumista. Opetuksen luonteeseen liittyen korostettiin objektiivisuutta ja rakentavaa dialogia. Aineistossa kannatusta saivat erityisesti kolme erilaista opetuksen toteuttamistapaan liittyvää ehdotusta. Ensimmäisen mukaan suomalaisissa kouluissa tulisi siirtyä kaikille oppilaille yhteiseen katsomusaineeseen, mitä perusteltiin etenkin monikulttuurisuuteen liittyvillä teemoilla. Toisen ehdotuksen mukaan kouluissa tulisi pitäytyä nykyisessä oman uskonnon opetusmallissa, mitä perusteltiin erityisesti vähemmistöjen oikeuksilla. Kolmannen mukaan kouluissa olisi järkevintä siirtyä näiden välimalliin eli osittain yhteiseen opetukseen, joka on ollut jo useamman vuoden ajan käytössä esimerkiksi Kulosaaren yhteiskoulussa Helsingissä. Lisäksi aineistossa ehdotettiin elämänkatsomustiedon avaamista kaikille oppilaille valinnaiseksi aineeksi sekä uskonnon opetuksen lakkauttamista tai integroimista muihin oppiaineisiin.

Tämän maisteritutkielman tarkoituksena on luoda katsaus katsomusaineiden nykyistä opetusmallia ja integroitua katsomusopetusta käsittelevään tutkimukseen. Tavoitteeni on selvittää tässä tutkielmassa, millaisia valmiuksia edellä esitetyt opetuksen mallit antavat katsomusten väliseen dialogiin. Tutkimustehtävän merkityksellisyys perustuu siihen, että katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja integroidusta katsomusopetuksesta on käyty yhä runsaammin keskustelua tutkimuskirjallisuudessa. Lisäksi dialogin edistäminen on esitetty eräänä keskeisistä kehittämistehtävistä katsomusopetuksessa. Tutkimuskysymykseni ovat tällöin seuraavat tutkimuskirjallisuuden pohjalta: 1) Millaisia valmiuksia peruskoulun eriytetty katsomusaineiden opetus ja integroitu katsomusopetus antavat katsomusten väliseen dialogiin? 2) Mitä eroja on eriytetyn katsomusaineiden opetuksen ja integroidun katsomusopetuksen antamilla valmiuksilla katsomusten väliseen dialogiin? Tutkielmani metodina toimi integroiva kirjallisuuskatsaus. Tämä toteutui keräämällä yhteen tutkittavaa aihetta käsittelevää suomalaista tutkimuskirjallisuutta. Tutkielmassani sovelsin temaattista analyysia, jossa aineistoista löytynyt tutkimustieto koottiin eri teemojen alle. Näitä eri tutkimuksia tarkasteltaessa pyrkimyksenä oli luoda monipuolinen kokonaiskuva tutkimastani ilmiöstä. Tutkielmassani selvisi, että integroitu katsomusopetus näyttäisi tarjoavan laajemmin valmiuksia katsomusten väliseen dialogiin. Molemmissa malleissa esiintyy kuitenkin tältä osin sekä mahdollisuuksia että omanlaisiaan haasteita. Tutkielman lopuksi ehdotettiin tarvetta laajemmalle jatkotutkimukselle, jotta dialogia koskevista opetuksellisista seikoista voitaisiin saada vielä kattavampi ymmärrys osana katsomusaineiden opetuksen kehittämistä.

Suomalaisten koulujen kulttuuri-, katsomus- ja kielikentät moninaistuvat vauhdilla, ja kulttuuri-, katsomus- ja kielitietoisuuden (kukaki-tietoisuus) tutkimus on lisääntynyt peruskoulujen kontekstissa nopeasti. Tässä maisterintutkielmassa tutkin sitä, miten lukiokoulutuksen kontekstissa katsomusaineiden oppikirjat ilmentävät kukaki-tietoisuutta ja miten ne ohjaavat kukaki-tietoiseen opetukseen ja oppimiseen. Tutkimuksen teoreettisen katsauksen pohjalta olen luonut kukaki-tietoisuudesta kolme synteesikehikkoa, joita peilaan oppikirja-analyysistä nouseviin empiirisiin havaintoihin. Tutkimuksen metodi on siis teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu viidestä lukiokoulutuksen katsomusaineiden oppikirjasta: kolmesta evankelisluterilaisen uskonnon ja kahdesta elämänkatsomustiedon oppikirjasta. Tutkimustulokset osoittavat, että kulttuuri-, katsomus- ja kielitietoisuuteen ohjaavat ja niihin liittyvien tietojen ja taitojen oppimista haittaavat tekijät ilmenevät oppikirjoissa neljän yhtenevän pääteeman kautta. Nämä neljä teemaa ovat (1) käsitteiden määrittely, (2) monikulttuurinen osaaminen ja katsomuslukutaito, (3) oppikirjan oletettu lukija ja (4) esitystavat ja representaatiot. Tämä tutkimus valottaa laajasti ja syväluotaavasti tutkittujen katsomusaineiden oppikirjojen vahvuuksia ja kehityksen kohteita kukaki-tietoisuuden saralla. Tutkimuksen yhtenä vahvuutena onkin sen anti oppikirjojen kehitystyölle. Tämän tutkimuksen tuloksista ei voi kuitenkaan tehdä päätelmiä oppikirjoja käyttävien lukioiden tai opettajien opetuksen kukaki-tietoisuudesta. Jatkotutkimukselle onkin tarvetta ja tärkeää olisi tutkia esimerkiksi lukion opettajien ja opiskelijoiden näkemyksiä oppikirjojen koetusta kukaki-tietoisuudesta.