Browsing by Subject "epämuodostumat"

Schmallenberg-virus on vuonna 2011 Saksasta löydetty virus, joka kuuluu Bunyavirales-lahkoon, Bunyaviridae-heimoon, Orthobunyavirus-sukuun, Simbu-seroryhmään. Schmallenberg-virus on ensimmäinen Euroopassa tavattu Simbu-seroryhmän virus. Nykyään levinneisyys kattaa koko Euroopan ja lisäksi Aasian ja Afrikan maita. Schmallenberg-virus on vektorivälitteinen virus ja se leviää Culicoides-suvun polttiaisten välityksellä. Schmallenberg-virus voi käyttää vektorinaan useita polttiaislajeja, kuten C. obsoletus, C. scotius, C. chiopterus, C. dewulfi- ja C. punctatus-polttiaisia. Leviämistä isännästä toiseen esimerkiksi eritteiden tai kontaktin välityksellä ei ole havaittu. Lisäksi Schmallenberg-virus voi levitä vertikaalisesti emästä jälkeläiseen, tiineyden aikana saadun infektion myötä. Schmallenberg-viruksen isäntälajeina toimivat kesyt märehtijät, kuten lehmät, lampaat ja vuohet. Myös villit märehtijät, kuten peurat, kauriit, biisonit ja hirvet voivat toimia viruksen isäntälajeina ja reservoaarina. Schmallenberg-virusta on kyetty eristämään myös villisioista ja muutamassa erillisessä tapauksessa myös koirista, joilla infektion kliininen merkitys ei ole selvä. Schmallenberg-virus ei ole zoonoosi, yhtään tartuntaa ihmiseen ei tähän mennessä ole havaittu. Schmallenberg-virusinfektio on usein subkliininen. Infektio voi kuitenkin aiheuttaa aikuisilla naudoilla itsestään ohimenevää kuumeen nousua, maidontuotannon laskua ja toisinaan myös ripulia. Aikuisilla lampailla ja vuohilla kliiniset oireet ovat vähäisempiä, mutta joissakin tapauksissa voidaan todeta ripulia. Tiineyden alttiissa vaiheessa saadun infektion jälkeen jälkeläiselle voi kehittyä erilaisia epämuodostumia, jotka johtavat yleensä jälkeläisen kuolemaan tiineyden aikana tai pian sen jälkeen. Yleisimmin voidaan havaita selkärangan kiertymää, raajojen nivelten jäykistymää, alaleuan vajaakehitystä ja vesipäätä. Schmallenberg-virus voidaan diagnosoida aikuisilla eläimillä verinäytteessä, joko osoittamalla virusta PCR-menetelmällä sairauden akuutissa vaiheessa tai vasta-aineita ELISA-menetelmällä noin 2–3 viikkoa sairastumisen jälkeen. Jälkeläisistä Schmallenberg-virusta voidaan osoittaa hermostosta ja parhaana näytteenä toimivat abortoidut sikiöt sekä jälkeiset. Schmallenberg-virus voi aiheuttaa tilatasolla merkittäviä taloudellisia tappioita tuotannon ja jälkeläisten menetyksen kautta. Ehkäisyssä korostuu vasta-aineiden merkitys, joko luonnollisen infektion tai rokottamisen kautta. Lisäksi voidaan harkita eläinten tiineyttämistä vektorikauden ulkopuolella. Muuten vektoreiden torjunta on hankalaa ja epäkäytännöllistä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa spondyloosin ja synnynnäisten nikamien epämuodostumien esiintyvyyttä suomalaisilla rotukissoilla lateraalisten ja ventrodorsaalisten röntgenkuvien avulla. Tutkimuksen kohteena olivat 1–10-vuotiaiden suomalaisten rotukissojen rinta- lanne- ja ristinikamat. Tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon ja millaisia synnynnäisten nikamien epämuodostumia kissoilla esiintyy. Edelleen selvitettiin sukupuoli- ja rotukohtaiset kokonaislukumäärät. Spondyloosin osalta tutkittiin, kuinka paljon ja minkä asteista spondyloosia kissoilla ilmenee sekä missä nikamissa spondyloosia on eniten. Lisäksi kartoitettiin rodun ja iän vaikutus spondyloosin esiintymiseen. Suomessa ei ole aiemmin tehty suomalaisia rotukissoja koskevaa spondyloositutkimusta eikä tutkimusta synnynnäisistä nikamien epämuodostumista. On todennäköistä, että spondyloosi ja synnynnäiset nikamien epämuodostumat ovat kissoilla periytyviä kuten koirilla. Spondyloosi ja osa synnynnäisistä nikamien epämuodostumista voivat aiheuttaa pahimmillaan kliinisiä oireita. Tieto spondyloosin ja synnynnäisten nikamien epämuodostumien yleisyydestä on näin ollen arvokasta. Tutkimusta varten röntgenkuvattiin 103 rotukissaa Helsingin Yliopistollisessa eläinsairaalassa 3.10.2011–25.5.2012 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistuneita rotuja oli yhteensä 17. Osallistuminen perustui vapaaehtoisuuteen. Tutkimuksen kissoista kuudella eli 5,8 %:lla todettiin spondyloosi. Spondyloosia löytyi viideltä eri rodulta: balineesi, pyhä birma, norjalainen metsäkissa, brittiläinen lyhytkarva ja burma. Kissat olivat iältään 5–10-vuotiaita keski-iän ollessa 7,3 vuotta. Spondyloosia esiintyi kahdeksannen rintanikaman ja viimeisen eli seitsemännen lannenikaman välisellä alueella. Eniten spondyloosia löytyi rintarangan 12. nikamasta, toiseksi eniten 13. rintanikamasta ja ensimmäisestä lannenikamasta. Kissoista 45,6 %:lla (uroksista 46,6 % ja naaraista 44,4 %) todettiin joko yksi tai useampi synnynnäinen nikaman epämuodostuma. Välimuotoinen nikama havaittiin 17,5 %:lla, välimuotoinen lanne-ristinikama 9,7 %:lla ja nikamien poikkeava lukumäärä 24,3 %:lla tutkimukseen osallistuneista kissoista. Tämän sekä aiempien tutkimusten perusteella on syytä olettaa, että spondyloosi sekä synnynnäiset nikamien epämuodostumat ovat melko yleisiä kissoilla. Tuloksissa oli jonkin verran eroa aiempiin tutkimuksiin, mutta tulokset eivät olleet täysin vertailukelpoisia johtuen muun muassa tutkimuksen kohteena olleiden kissojen eroavaisuuksista. Jatkossa olisi mielenkiintoista selvittää spondyloosin perinnöllisyyttä kissoilla sekä kartoittaa sen rotukohtaista esiintyvyyttä. Välimuotoisen lanneristinikaman periytyvyys sekä rotukohtaiset esiintyvyydet olisivat myös jatkotutkimusta vaativia aihealueita. Jatkossa kasvattajat voisivat lantion lateraalisten ja ventrodorsaalisten röngenkuvien avulla saada jalostuksen kannalta arvokasta tietoa kissojen mahdollisesta välimuotoisesta lanne-ristinikamasta sekä samalla myös lonkkadysplasiasta.