Browsing by Subject "etiology"

Akuutti haimatulehdus on tavallinen sairaus kirurgian päivystyksessä akuutti vatsa -potilailla. Haimatulehduksen etiologian määrittämisellä on tärkeä rooli toisaalta mahdollisesti tarvittavien hoitotoimenpiteiden valitsemisessa, mutta ennen kaikkea uusiutumisen estossa. Yleisimmät etiologiset tekijät akuutin pankreatiitin taustalla ovat alkoholin liiallinen käyttö sekä sappikivitauti. Harvinaisempia aiheuttajia ovat haiman tai haimatiehyen mekaaninen ärsytys toimenpiteen seurauksena, hypertriglyseridemia, autoimmuunitulehdus sekä tietyt lääkeaineet. Osassa tapauksista aiheuttajaa ei löydetä ja nämä jäävät ns. idiopaattisiksi. Teimme retrospektiivisen katsauksen Helsingin Yliopistolliseen sairaalaan kuuluvassa Meilahden sairaalassa vuosina 2016-2018 hoidetuista akuuttiin pankreatiittiin sairastuneista potilaista. Tarkoituksenamme oli selvittää akuutin haimatulehduksen tämänhetkinen ilmaantuvuus sekä mahdolliset muutokset haimatulehdusten etiologiajakaumassa. Lisäksi arvioimme tarkasteltavina olleiden suureiden mahdollista osuutta altistavina tekijöinä akuuttiin haimatulehdukseen sairastumiselle. Arvioitavia suureita olivat potilaiden ikä, sukupuoli, tupakointihistoria, alkoholinkäyttö, BMI sekä veren hyytymistä estävän lääkityksen käyttö. Tarkistimme myös potilaiden elossaolotiedot sekä selvitimme ilmenneet haimasyöpätapaukset akuuttiin pankreatiittiin sairastaneilla potilailla. Akuutin pankreatiitin insidenssi oli matalampi kuin aiemmissa suomalaisissa tutkimuksissa. Alkoholipankreatiittien osuus oli vähentynyt, mutta oli edelleen korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Sappipankreatiittien osuus oli noussut. Idiopaattisiksi jääneissä ja alkoholin aiheuttamissa tapauksissa tupakointi esittäytyi merkittävänä riskitekijänä. Idiopaattisissa tapauksissa myös antikoagulanttien käyttö oli mahdollinen haimatulehduksen riskitekijä. Obesiteetti vaikutti olevan merkittävä riskitekijä sekä idiopaattiselle että sappikivitaudin aiheuttamalle pankreatiitille.

Avopurennassa vastakkaisten hammaskaarten hampaat eivät ole kontaktissa toisiinsa yhteen purtaessa vaan niiden väliin jää vertikaalinen aukko. Etualueen avopurennan esiintyvyys suomalaisessa aikuisväestössä on 1-2%, maitohampaistossa kuitenkin jopa 6-7%. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on esittää olemassa olevan tiedon ja tutkimusnäytön perusteella, mitkä ovat etualueen avopurennan hoitomuodot sen etiologia huomioiden, sekä arvioida hoidon pysyvyyttä. Tutkimusaineistona käytettiin tutkielman aiheesta laadittuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisujen hakemiseen käytettiin Medline-tietokannan Pubmed-käyttöliittymää. Etualueen avopurenta voidaan luokitella hampaistolliseksi ja luustolliseksi purentavirheeksi. Hampaistollinen avopurenta kehittyy varhaislapsuudessa aiheutuen tyypillisesti pitkittyneestä tutin tai peukalon imemisestä, suuhengityksestä tai kielen ja huulten virheellisistä funktioista. Tutista tulisi luopua 2-3 vuoden iässä. Avopurennan varhaishoidossa käytettäviä oikomiskojeita ovat mm. quad-helix, kiinteä kielieste, sekä myofunktionaaliset kojeet. Myös suurten risakudosten poisto on indikoitu. Haitalliset tavat yhdistettynä perinnöllisiin tekijöihin aiheuttavat usein luustollista etualueen avopurentaa. Myös leukanivelen kasvuhäiriöt ja sairaudet, kuten reuma, voivat olla avopurennan taustalla. Luustollisen avopurennan erityispiirteet ovat suuri goniaalikulma ja etukasvokorkeus, pieni takakasvokorkeus ja taaksepäin kallistunut kondyyli. Luustollisen avopurennan hoitoperiaatteita ovat molaarien puhkeamisen esto ekstraoraalivedolla tai luustoankkuroidulla palatinaalikaarella. Molaareita voidaan myös aktiivisesti intrudoida luustoankkureiden avulla tai posteriorisilla purentaesteillä. Alaleuan kasvusuuntaan pyritään vaikuttamaan vertikaalisella leukakapalla. Avopurennan palautumisluvut ovat suuria. Useiden tutkimusten mukaan hoitotuloksen pysyvyys on parhaimmillaan silloin, kun hoito on aloitettu varhain, ennen avopurennan kehittymistä luustolliseksi. Lukuisilla eri hoitomenetelmillä on saatu hyviäkin tuloksia avopurennan hoidossa, mutta pitkäaikaistutkimuksia on vähän. Tarvitaan pidempiä seurantajaksoja, jotta voidaan arvioida hoitotuloksien palautuvuutta tarkemmin. Jokaiselle potilaalle tulee tehdä yksilöllinen hoitosuunnitelma, jossa huomioidaan avopurennan etiologiset syyt. (228 sanaa)