Browsing by Subject "evoluutio"

Objectives. A new theory of personality is presented. The A-TRiC is unique in having a substantive theoretical basis in human evolutionary history and the phylogenetic constraints on development of dimensional psychological traits. Trust, Reactivity (to threat) and (need for) Control are personality traits found in all social mammals. Independence affects need for social reward, Analytical Thinking affects willingness to adhere to mechanistic/reductionistic vs intuitive/holistic explanations to phenomena. Since it would be futile academic egotism to propose a new theory unless one is needed, the psychometric and theoretical problems of the mainstream Five-Factor theory are also analysed. Methods. 1027 participants (61% female; Mage 41) completed the A-TRiC questionnaire online. Internal consistencies of the traits and model fit were investigated and predictions about traits and some outcomes were tested. Results & conclusions. Internal consistency was acceptable. Central model fit indices showed acceptable to poor fit. Levels of Reactivity and Control were associated with lifetime diagnoses of depression and anxiety. Reactivity was associated with addiction. High scores in Analytical thinking were associated with male gender and a degree in natural science. Women scored higher on Control. Some conceptual confusions hindering progress in the scientific study of personality are discussed in light of the theory and its background assumptions.

Tämä on tutkielma eläin- ja luontosuhteesta ja ihmisten ja eläinten välisistä rajanvedoista media-aineistossa. Tutkimuskohteena on eläimyyden ja luonnon kategorian kulttuurinen rakentaminen, jota lähestytään tarkastelemalla antropomorfisoinnin tapoja luontodokumenttien eläintarinoissa ja luonnon rajaamista luontodokumenttien kohteeksi. Tutkielma sijoittuu eläinsuhteen sosiologian sekä luonnon ja eläimyyden saamia yhteiskunnallisia merkityksiä koskevan keskustelun piiriin. Laajemmalla tasolla tutkielma tarkastelee luokitteluja ja rajantekoja. Aineistona on 19 suomalaisilla televisiokanavilla vuonna 2016 esitettyä luontodokumenttia. Luontodokumentit ovat merkittävässä osassa eläinsuhteen rakentumisessa yhteiskunnissa, joissa suuri osa ihmisiä kohtaa villieläimiä ensisijaisesti mediavälitteisesti. Luontodokumenteissa rakentuvien ja välittyvien, eläimiin ja luontoon liitettyjen merkitysten ja rajanvetojen katsotaan tutkielmassa heijastavan kulttuurista ymmärrystä eläimyydestä ja luonnosta. Menetelmällisesti tutkielma osallistuu keskusteluun audiovisuaalisen aineiston käytöstä sosiologisen tutkimuksen aineistona. Dokumenttielokuva-aineistoa tulkitaan kehysanalyysin keinoin, soveltaen Eeva Luhtakallion kehittämää tapaa käyttää goffmanilaista kehysanalyysia kuvalliseen aineistoon. Tutkielman tulokset tuovat esiin niitä tapoja, joilla ihmis–eläin-rajaa rakennetaan mediarepresentaatioissa sekä sitä, mitkä ominaisuudet esitetään rajanteon kannalta oleellisina. Eläimyyden ja ihmisyyden eroa rakennetaan aineistossa antropomorfisoinnin rekisterien kautta. Luonnon rajaaminen dokumenttien kohteeksi taas tapahtuu joko poistamalla kuvasta ihmisen läsnäolosta kertovat jäljet tai korostamalla luonnon kaukaisuutta ja sinne matkaamista. Luontodokumentit välittävät myös omanlaistaan evoluutionarratiivia, joka eroaa evoluutiobiologian tavasta ymmärtää evoluutio. Evoluutioon liitetään aineistossa teleologisia piirteitä. Johtopäätöksenä esitetään, että luontodokumenteissa rakentuva eläinsuhde on jännitteinen sen suhteen, nähdäänkö ihmisten ja eläinten ero dikotomisena vai evolutiivisena jatkuvuutena. Luontodokumenttien evoluutionarratiivien voi nähdä sovittelevan tätä jännitettä tuomalla tarinaan evoluutiosta piirteitä dikotomisesta ihmis–eläin-jaottelusta. Luontoon ja eläimyyteen aineistossa liitettyjä merkityksiä peilataan myös luontodokumenttien historiaan, joka tuo esille luonnon esittämisen tavoissa esiintyvää vaihtelua ja mahdollistaa keskustelun siitä, millä tavoin luonnon kuvaaminen voi olla luonnollistamisen strategia.

Education research has for decades acknowledged that prior knowledge is a strong predictor of academic success. This idea is largely based on constructivist theory of learning which postulates that all learning occurs by actively building on existing knowledge. When this prior knowledge conflicts with the normative scientific understanding, students are dealing with incompatible knowledge structures, or misconceptions. Misconceptions need to be revised and sometimes even replaced through a learning process called conceptual change. Research shows that the level of prior knowledge can determine students’ academic success and performance. Undergraduate biology students enrol to university with diverse levels of prior knowledge and concepts regarding topics such as photosynthesis, cellular respiration, primary production in ecosystems, and Darwinian evolution. These topics present challenges for learning because of their complexity. At the same time, a robust understanding of them is essential. These topics are at the heart of mitigating and resolving the climate crisis and other global natural threats. This study explored the level of prior knowledge and the nature of misconceptions held by undergraduate biology students at the beginning of their academic degree in fall of 2019, and further sought to describe how their conceptual understanding developed during the first academic year. Students (N = 41) completed a questionnaire consisting of eight open-ended questions that were designed to assess declarative knowledge of facts and meaning, and procedural integration and application of knowledge. This pre-test measurement was conducted in September 2019. In the post-test measurement, the same questionnaire was repeated a year later. The data were analysed with a mixed methods approach where the answers were quantitatively scored as well as qualitatively analysed for misconceptions. The qualitative content analysis of the answers relied both on existing literature and on the content of the answers themselves. Results showed that the students’ prior knowledge was relatively poor in the beginning of their studies. Most students performed well in tasks measuring knowledge of facts and meaning but struggled in tasks measuring integration and application of knowledge. During the first academic year, the students’ understanding generally improved as demonstrated by the improvement in mean scores of the tasks. Misconceptions were robust and pervasive. The most pervasive misconceptions reflected difficulties in understanding emergent properties and processes. Misconceptions related to the process of Darwinian evolution became more prominent in the post-test. Persistent misconceptions became integrated with the new conceptual frameworks that the students acquired during the first academic year. If students held no misconceptions in the post-test, they performed significantly better in both tests than those with misconceptions. During this first academic year learning seemed to be mainly additive as conceptual change turned out to be rare. The need for more encompassing biology teaching at least in the University of Helsinki became evident. Introductory courses should acknowledge the large degree of variation in students’ prior knowledge and assess the most common and serious misconceptions even over course theme disciplines to ensure more equal learning outcomes.

Tarkastelen abrahamilaisen institutionaalisen jumalauskon kehittymistä, omaksumista ja säilymistä selittäviä kognitiivisia ja evolutiivisia mekanismeja 2010-luvun psykologisen tutkimuksen ja kognitiivisen uskontotieteen filosofien näkökulmista. Jumalauskon kehittymisen ovat mahdollistaneet seuraavat kognitiiviset tekijät: intuitiivinen ajattelutyyli, kognitiiviset vinoumat eli ontologiset kategoriasekaannukset, teleologinen ajattelu ja dualismi sekä skitsotypia. Nykyisen muotonsa jumalausko on kuitenkin saanut tuhansia vuosia kestäneen kulttuurillisen tiedon omaksumisen, säilyttämisen, muokkaamisen ja edelleen siirtämisen prosessien kautta. Yksilö omaksuu uskon jumalaan kulttuuriympäristöstään. Lisäksi yksilöllistä vaihtelua selittävät yllä eritellyt kognitiiviset tekijät. Yksilötasolla jumalauskon säilymistä motivoi eksistentiaalisen toimintakyvyn ylläpitäminen: usko toimii turvan lähteenä, maailmaa jäsentävänä mallina sekä mahdollisesti torjuu kuolemanpelkoa. Uskomiseen motivoitunut henkilö hakeutuu tilanteisiin, joissa hän kokee jumalan läsnäolon. Nämä kokemukset jumalan läsnäolosta vahvistavat uskoa entisestään. Yhteisötasolla jumalauskoa ylläpitää kyseenalaistamista vaikeuttava sosiaalinen paine, joka ilmenee epävakaissa elinolosuhteissa

Tarkastelen tässä tutkielmassa filosofi Mary Midgleyn (1919–2018) käsitystä eläinten moraalisesta asemasta. Ensimmäisessä pääluvussa määrittelen Midgleyn käsityksen ihmisen moraalista, joka nousee ihmisluonnon pohjalta. Toinen pääluku keskittyy Midgleyn käsitykseen ihmisen ja eläimen suhteesta, ja moraalin soveltamisesta eläimiin. Midgleyn käsitys moraalista perustuu ihmisluontoon. Midgley uskoo, että vain ihmisluonnon perusteella voidaan määrittää, millainen ihminen pohjimmiltaan on, ja mikä on ihmiselle hyvää tai vahingollista. Midgley katsoo, että evolutiivinen näkökulma ja ihmisen vertaaminen muihin eläimiin auttavat ymmärtämään ihmisluontoa paremmin, ja auttavat siten myös moraalikäsitysten arvioimisessa. Midgleyn näkemystä ihmisluonnosta määrittää Charles Darwinin käsitys ihmisen sosiaalisesta luonteesta ja moraalin kehityksestä. Darwin katsoi, että moraali on kehittynyt ihmisen luonnollisten sosiaalisten tunteiden pohjalta, kun niiden välisiä ristiriitoja on pyritty ratkaisemaan. Midgleyn käsityksessä ihmisluonnosta on keskeisessä asemassa relationaalisuus, joka nousee ihmisen sosiaalisesta luonteesta. Ihmisen elämää määrittävät merkitykselliset suhteet ja siteet toisiin ihmisiin, mutta myös laajemmassa kontekstissa suhteet muihin eläimiin ja koko ulkopuoliseen maailmaan. Midgley kritisoi vahvasti individualismia ja sosiaalista atomismia, ja kiistää ihmisluonnon olevan pohjimmiltaan egoistinen ja atomistinen. Midgleyn käsitystä ihmisluonnosta määrittää holistinen näkemys, jossa ihmisluonto koostuu monista eri puolista, jotka ovat keskenään usein ristiriitaisia. Ihmistä on kuitenkin aina tarkasteltava kokonaisuutena. Eläinten moraalinen asema perustuu Midgleyn eläinetiikassa ihmisen relationaaliseen suhteeseen eläinten kanssa. Midgley katsoo, että eläimet ovat ihmisen kanssaeläjiä, joiden kanssa ihminen jakaa sosiaalisen ja ekologisen kontekstin maapallolla. Ihmiset ja eläimet jakavat myös yhteisen evolutiivisen historian, ja ovat siten samaa jatkumoa. Yhdessä ihmiset ja eläimet muodostavat yhteisön, jota Midgley kutsuu sekayhteisöksi (mixed community). Lajiraja (species barrier) on keskeinen käsite Midgleyn eläinetiikassa. Länsimaisessa ajattelussa on yleisesti korostettu ihmisen ja muiden eläinten välistä eroa. Yleensä ihmisen ja muiden eläinten välinen lajiraja on merkinnyt myös moraalin rajaa, ja eläimet on jätetty kokonaan moraalin piirin ulkopuolelle. Tätä rajaa on historiassa perusteltu ja vahvistettu monilla erilaisilla tavoilla. Midgley kritisoi näistä erityisesti kristinuskosta ja rationalismista nousevaa hengen ja materian dualismia, joka rajasi sielun ja järjen ainoastaan ihmisille kuuluviksi ominaisuuksiksi. Midgley katsoo, että ihmisen eläinkäsitykseen on vaikuttanut vahingollisesti myös evoluutioon liittyvän luonnonvalinnan tulkinta raadollisena yksilöiden välisenä kamppailuna, joka määrittää kaikkea elämää maapallolla. Midgley määrittelee lajirajan todelliseksi ja merkitykselliseksi asiaksi. Hänen mukaansa eläimen lajilla ja sille kuuluvilla ominaisuuksilla on oleellista merkitystä. Jokaisen eläinlajin jäseniä sitoo yhteen vahva biologinen side, joka muodostaa luonnollisen perustan oman lajin suosimiselle. Tämä ei kuitenkaan merkitse täyttä eksklusiivisuutta. Lajiraja ei ole niin ehdoton, että ihminen voisi sen perusteella sulkea kaikki muut eläimet moraalin ulkopuolelle. Midgley katsoo, että ihmisellä on moraalivaatimuksia sekä eläimiä että muuta luontoa kohtaan. Hän määrittelee kaksi erilaista moraalivaatimusten ryhmää: sosiaaliset ja ekologiset vaatimukset.

Tutkielmassa tarkastellaan kaupunkilaisen luontosuhteeseen liittämiä sosiaalisia konstruktioita.Tutkielman keskiössä ovat kysymykset siitä, millaisia merkityksiä saa luonto kaupunkilaisen arjen tulkinnoissa, millaisia konstruktioita liitetään ihmiseenosana muuta luontoa sekä miten kokonaisvaltaisena luontosuhde eri ulottuvuuksissaan jäsentyy kaupunkilaisten pohdinnoissa. Aineistoni on kerätty haastattelemalla Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolle mielipiteen yleiskaavasuunnitelmasta lähettäneitä pääkaupunkiseutulaisia, haastatteluita kertyi yhteensä kymmenen kappaletta. Tarkastelen ihmisen luontosuhdetta kvalitatiivisesti, sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä.Tutkielman analyyttisinä työkaluina käytin temaattista sisällönanalyysiä, kulttuuristen puhetapojen analyysiä ja diskursiivisiä välineitä. Erottelin kulttuuristen puhetapojen pohjalta aineistosta antroposentrisen ja luontokeskeisen ihmiskuvan sekä kolme erilaista luontosuhteen tyyppiä: utilitaristisen, holistisen ja hedonistisen luontosuhteen. Rakentamani kategoriat ovat ideaalityyppinen jäsennys, todellisuudessa yksittäisetkin puheet saattoivat sisältää merkittävän määrän kilpailevia tulkintamalleja ja näkökulmia todellisuuteen. Jäsennykset suhteutuvat toisiinsa tavalla, jossa toinen äärilaita samastuu ihmisen erillisyyden ja poikkeuksellisuuden lähtökohtaan, toinen tulkintaan ihmisen ja luonnon ykseydestä näkökulmien leikatessa toisensa pohdinnoissa luontosuhteen dialektisuudesta.Luontosuhde näyttäytyi kaupunkilaisten arjessa oman toiminnan kehyksenä, moniaistisena luontoelämyksenä ja suojaavana metsämaisemana. Puheissa kaupunkilainen ei juurikaan käsittele luontoa aineellisen hyödyn kontekstissa. Luontaistalouden muotojen kuihduttua pois luontosuhde viittaa joko virkistysliikunnan mahdollistavaan lähiluontoon tai maapallon laajuisiin ympäristöongelmiin. Ihminen jäsentyy kaupunkilaisten puheissa kulttuurin pikemmin kuin evoluution tuotteeksi. Ihmisluonnon ristiriitaisuus tulee esiin pohdinnoissa ihmisen tietoisuuden ja toiminnan välisestä katkoksesta ekologisen järjestelmän kontekstissa. Puheissa ihminen tietää riskiyhteiskunnan tuottamista uhkista, mutta ihmisen toimintaa leimaa partikularistinen suuntautuminen oman edun edistämiseen, sosiaaliseen vertailuun, arjen kulttuuristen tapojen ylläpitämiseen ja mukavuuteen.Kaupunkiluonto merkityksellistyy ensisijaisesti siitä saatavien psykofyysisten hyötyjen ja mielihyvän kautta, mutta myös itseisarvoisena ja suojelua tarvitsevana luontoympäristönä. Maisemana ja suojana luontoympäristö jäsentyy kaupunkilaisen tasapainoisen ja hyvän elämän näkökulmasta edelleen välttämättömyytenä.

Insects (Insecta) are the most species-rich class of organisms on earth. Due to their vast biodiversity, insects are found in almost every environment. However, approximately 90 % of the over 1 000 000 insect species described are terrestrial. The ocean covers over 70 % of the earths surface, but less than 2 000 marine insect species are known. The purpose of this thesis is to give the reader a comprehensive understanding of marine insect biodiversity and what has caused its sparceness in the seas. Such a multi-faceted review of the topic has not previously been written. The first aim of this review is to catalogue all insect taxons containing marine species, and to examine the habitat choices and ecology of these species. For this purpose, marine insect species have been researched using the World Register of Marine Species (WoRMS) and reference literature, as well as reviews and other articles. Based mostly on WoRMS, the number of marine insect species is determined to be 1 318, divided between 10 insect orders. In addition, seven insect orders are noted to include an unknown number of marine species. As well as examining marine insect biodiversity order-by-order, this work considers the littoral and pelagic habitats in which marine insects live, and the adaptations that are required of insects living in these environments. The second aim of this review is to investigate the lack of insects in marine environments as a phenomenon. The groundwork is laid at the beginning of the review with an examination of why and how insects have diversified so successfully. Later on, possible factors to prevent a similarily successful diversification in marine environments are presented, such as issues with osmoregulation and breathing systems, the typical features of insect reproduction and life cycles, and the fact that transitions between physically contrasting habitats are rare. Pertaining to this the evolutionary history of insects, which has produced the aforementioned features impeding radiation to the seas is also explored. Ultimately insect species in the oceans are few, because insects are a terrestrial evolutionary branch of Pancrustacea. Even though marine habits are uncommon among insects, they are not unheard of. Marine species have emerged in several insect clades and these species have adapted to their environment in numerous ways. For the purposes of further analyses and research on the radiation and biodiversity of marine insects, further surveying of the species and their habits and adaptations is recommended. This work will hopefully offer a point of reference for more detailed future studies and reviews of marine insect biodiversity and the factors that have led to the near-exclusion of insects from the seas.

Tutkielmassani analysoin ja arvioin filosofi-teologi J. Wentzel van Huyssteenin poikkitieteellisen järkeilyn (engl. interdisciplinary reasoning) menetelmiä, erityisesti sellaisina kuin ne ilmenevät hänen pääteoksessaan Alone in the World? Human Uniqueness in Science and Theology (2006). Se on merkittävä ja monipuolinen puheenvuoro keskustelussa kristinuskon teologisten ihmiskäsitysten ja tieteellisen antropologian suhteista, ja siinä yhdistetään omintakeisella tavalla hyvin monien eri alojen tutkimustietoa. Pääkysymykseni ovat: Millaisille filosofisille periaatteille van Huyssteenin poikkitieteellinen järkeily perustuu? Noudattaako hän kuvaamiaan periaatteita johdonmukaisesti tässä teoksessa? Tekeekö hän joitakin episteemisesti epäuskottavia ratkaisuja, ja jos tekee, miten niin? Näiden selvitysten lisäksi kuvaan, kuinka van Huyssteen vertaa uskonnollisuuden historiallista kehkeytymistä teologiseen ideaan ihmisen ja Jumalan suhteesta. Tämäkin palvelee osaltaan hänen metodinsa ymmärtämistä, mutta avaa samalla hänen teologista ajatteluaan. Esittelen ensiksi van Huyssteenin filosofisia käsityksiä tiedon ja järkeilyn luonteesta, jotka yhtäältä korostavat kaiken tiedon tulkinnallista taustaa sekä järkevyyden (engl. rationality) sosiaalisia sidonnaisuuksia. Samalla hän kuitenkin pyrkii osoittamaan, että eri konteksteissa tapahtuvalla tiedon hankinnalla ja järkeilyllä on väistämättä paljon yhteisiä piirteitä, mikä tarjoaa myös vuorovaikutuksen mahdollisuuksia eri tiedonalojen välille. Hänen tietoteoriaansa kuvaamaan käytän hänen omaa termiään ”postfoundationalismi” (engl. postfoundationalism). Toiseksi käyn läpi ajatusta, että orgaaninen evoluutio itsessään on analoginen tulkitsemisen ja järkeilyn prosessille. Tämän niin sanotun evolutiivisen epistemologian (engl. evolutionary epistemology) kautta van Huyssteen pyrkii ennen kaikkea puoltamaan uskonnollisen ajattelun mahdollisuutta tulla tunnustetuksi luonnollisena ja rationaalisenakin ajattelun alueena. Toisaalta hän haluaa laajemmin osoittaa, että kaikki inhimillinen ajattelu jakaa saman biologisen perustan, joka yhdistää hyvinkin erilaisia ja eri tavalla koettuja kognitiivisia toimintoja. Kolmas pääasiallinen aihe on uskonnollisuuden kehkeytyminen ihmiskunnan esihistoriassa ja tämän suhde kristilliseen oppiin, jonka mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tuon erityisesti esiin, millä tavalla van Huyssteen vaikuttaa ymmärtävän uskonnon käsitteen sinänsä sekä miten hän tulkitsee esihistoriallisista kulttuureista saatavaa tietoa pyrkiessään ymmärtämään uskonnollisen ihmisen kehittymistä.

Ympäristöön sopeutuminen on laaja käsite, joka pitää sisällään sekä pitkällä aikavälillä tapahtuvan evolutiivisen sopeutumisen että yksilöissä lyhyellä aikavälillä tapahtuvan fenotyypin sopeutumisen. Evolutiivisessa sopeutumisessa keskeisenä mekanismina toimivan luonnonvalinnan on havaittu olevan monille opiskelijoille haastava käsite ymmärtää, ja siihen tiedetään liittyvän paljon virhekäsityksiä. Kuitenkin suomalaisten opiskelijoiden virhekäsityksiä ja ymmärrystä aiheesta on tutkittu vain vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten osaamista liittyen eläinten sopeutumiseen ja evoluution mekanismeihin. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten tekijöiden, kuten oppikirjasarjan ja oppilaan luontoharrastuneisuuden, yhteyksiä aiheen osaamiseen. Tutkimusaineisto (N=90) kerättiin sähköisen kyselylomakkeen avulla. Tutkimukseen osallistui yhdeksäsluokkalaisia neljästä eri koulusta. Kyselylomake koostui sekä monivalintatehtävistä että avoimista kysymyksistä, ja aineisto analysoitiin kvantitatiivisia sekä kvalitatiivisia menetelmiä käyttäen. Kvantitatiivisessa analyysissä vastaajien kokonais- ja tehtäväkohtaisia pisteitä vertailtiin eri ryhmien, kuten eri sukupuolten ja eri kirjasarjoja käyttäneiden, välillä. Lisäksi tarkasteltiin mm. luontoharrastusten ja biologian arvosanan yhteyksiä kyselyssä menestymiseen. Kvalitatiivisessa analyysissä avoimen tehtävän vastauksista eriteltiin oppilaiden virhekäsityksiä luonnonvalinnasta, ja virhekäsitykset luokiteltiin vakavuuden perusteella eri tasoihin. Vain pieni osa yhdeksäsluokkalaisista menestyi evoluutiota ja sopeutumista koskevassa kyselyssä hyvin ja osasi vastata luonnonvalinnan mekanismeja koskevaan avoimeen kysymykseen tieteellisen käsityksen mukaisesti. Suurella osalla tutkittavista havaittiin vakavan tason virhekäsityksiä luonnonvalinnan mekanismeista. Luonnonvalinnan eri osa-alueista oppilaat ymmärsivät heikoiten populaation muutoksen, muuntelun alkuperän ja lajiutumisen. Fysiologiseen sopeutumiseen liittyvissä tehtävissä oppilaat suoriutuivat hieman paremmin kuin evolutiivista sopeutumista koskevissa tehtävissä. Oppilaan viimeisimmän biologian arvosanan ja kyselyssä menestymisen välillä havaittiin positiivinen riippuvuus. Tulosten perusteella opetussuunnitelman keskeiset, evoluutiota koskevat tavoitteet eivät näytä toteutuvan kuin harvojen oppilaiden kohdalla, ja siten peruskoulun evoluutio-opetusta olisi yhä syytä kehittää. Saatuja tietoja evoluution ymmärtämisen ongelmakohdista ja yleisimmistä virhekäsityksistä voidaan hyödyntää opetuksen kehittämisessä. Jatkossa olisi tärkeää kehittää evoluutio-opetukseen uusia, erilaisia opetusmenetelmiä sekä selvittää niiden toimivuutta tämän haastavan aiheen oppimisessa.