Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "face"

Sort by: Order: Results:

  • Maidell-Hjort, Laura (2016)
    Osa kallon ja kasvojen luista kehittyy elimistön kannalta ainutlaatuisella tavalla intramembranoottisesti suoraan mesenkyymistä. Siten osteoblastien erilaistumista säätelevien geenien mutaatiot tulevat usein selkeästi esiin kallon ja kasvojen alueen kehityshäiriöinä. Gli2 on Hedgehog-signaalireitin transkriptioaktivaattori, jonka tiedetään vaikuttavan osteoblastien erilaistumiseen. Sen mutaatiot aiheuttavat pään alueella erityisesti keskiviivadefektejä kuten holoprosenkefaliaa ja siihen liittyvää fenotyyppiä. Kuitenkin Gli2:n merkityksestä kallon luiden kehittymiseen ja muodon määräytymiseen tiedetään varsin vähän. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä pilottitutkimuksesta, jossa kuvataan Gli2-poistogeenisten hiirten alizarin red -värjättyjen kallojen ja kasvojen luiden morfologiaa, ja täten pyritään selvittämään Gli2:n merkitystä näiden luiden kehityksessä. Hiirillä havaitaan muun muassa luukudoksen kehityksen viivästymistä sekä etenkin kuonon ja otsan alueella synostoottisia luusaumoja sekä suulakihalkioita. Kallon ja kasvojen luuston kehityksen ymmärtäminen on välttämätöntä suulakihalkioiden ja kraniosynostoosien tutkimuksen ja hoitojen kehittämisen kannalta.

  • Alahuhta, Veera (2022)
    This thesis examines the social interaction and media ideologies of Finnish TikTok users and how they are different from the discourses about TikTok in Finnish news media. My aim is to understand how TikTok is seen as a social media platform and what kind of social interaction and face-work users do when encountered with differing views of their media ideologies. I use Gershon’s framework of media ideologies to understand the implied and explicit opinions of Finnish TikTok users of the proper ways of using the medium and to compare those views to Finnish news media’s representations of the app and its use. By analysing discourses of the online news of Finnish Public Broadcasting Company (YLE) and the online news of Finland’s biggest newspaper Helsingin Sanomat (HS), I identify main categories of discourse about TikTok and its use. To understand the users’ perspective, I have conducted online ethnography in TikTok with two separate user accounts to collect data from videos, comments and video replies. From this data, I identify multiple media ideologies voiced out among the users of TikTok. Lastly, I compare these two data sets to see where they overlap and where they live separate lives. In order to understand the social phenomena related to the debates over different media ideologies, I utilise Erving Goffman’s concept of face and face-work. By exploring these questions with these methods and theoretical frameworks I wish to contribute to the discussion of how young users might adopt new ways of interacting and expressing themselves within a new medium, and how that might be different from the views of the people outside that medium. The goal of my thesis is to create an analytical overview on social interaction and media ideologies in TikTok, especially among Finnish TikTokers and how that differs from the discourses represented in Finnish news media

  • Häyrynen, Sini (2020)
    Pro gradu-tutkielma ‘We are a family’ – Small-town and Rural LGBTQ+ Queering Identity, Kinship and Familial Ties in Today’s China on queerfeministiseen tutkimusteoriaan ja metodiikkaan pohjautuva kvalitatiivinen tutkimusprosessi, joka on toteutettu yhteistyössä kahdeksan mannerkiinalaisen, maaseudulta tai pikkukaupungeista Pekingiin, Shanghaihin ja Guangzhouhun muuttaneen queer-identifioituvan henkilön kanssa. Tutkielma keskittyy tarkastelemaan näiden kahdeksan henkilön elämää, haasteita ja haaveita sekä yksilötasolla että siinä yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa, joka muokkaa heihin kohdistuvia odotuksia ja sosiaalisia paineita. Tutkielmassa pyritään tietoisesti kohtaamaan haastateltavat yhteistyökumppaneina, joiden kanssa käydään keskustelua ennen ja jälkeen haastatteluiden, ja jotka ovat omalta osaltaan vaikuttaneet tutkimusprosessin kulkuun. Queerfeminististä metodiikkaa noudattaen tutkimuksen rakenne on joustava ja akkumulatiivinen, ja queerfeministinen ajattelu leikkaa läpi koko tutkimusprosessin – teoriataustan ja metodiikan valinnasta haastateltavien turvalliseen rekrytointiin, ja siitä yhä julkaisuun saakka. Lähdekirjallisuutena on käytetty sekä akateemisia artikkeleita että uutisia – lähdekirjallisuus on pääosin queerfeminististä teoriaa ja metodiikkaa, sosiologiaan keskittyvää sinologian aineistoa, sekä etnografioita ja muita pienempiä kvalitatiivisia tutkimuksia LGBTQ+-väestön elämästä Manner-Kiinassa ja sinofonisessa maailmassa laajemmin. Itse tutkielman pääasiallisena materiaalina ovat 8 semistrukturoitua haastattelua, jotka on toteutettu Kiinassa (ja kahdessa tapauksessa videopuheluna) vuosina 2017-2019. Lisäksi aineistona on käytetty keskusteluita ennen ja jälkeen haastattelujen, mikäli jokin on vaatinut lisäyksiä tai tarkennuksia. Haastattelut ja muut keskustelut on käyty mandariinikiinaksi. Tutkielma tuottaa lisää tietoa maaseudulta tai pikkukaupungeista kotoisin olevien LGBTQ+ -kiinalaisten kokemuksista, heidän identiteeteistään, lähisuhteistaan, ja vaihtoehtoisista tavoistaan navigoida sosiaalisia ja kulttuurisia sovinnaisuuden määritelmiä ja paineita, sekä määrittää, mitä ’perhe/suku’ tarkoittaa, ja kuinka ’valittu perhe’ voi tuottaa turvallisuutta ja pysyvyyttä, kun he miettivät ja järjestävät elämäänsä nyt ja tulevaisuudessa.