Browsing by Subject "globalisaatio"

: Tämä maisterintutkielmani käsittelee oikeistopopulismia ja siihen liittyvää konservatiivista kristillisyyttä. Viime vuosina oikeistopopulismi on saanut yhä enemmän näkyvyyttä, jonka katsotaan olevan lähinnä sähköisen median lisääntyneen käytön seurausta. Verkkojulkaisuista monet edustavat populistista vastamediaa, joilla on matala julkaisukynnys ja joissa esiintyvät räväkät ja pidäkkeettömät mielipiteet saavat helposti yleisöä puolelleen ja herättävät kiihkeää ja usein myös asiattomuuksiin menevää keskustelua. Lähestyin tutkielmassani aihepiiriä José Pedro Zúqueten eurooppalaista oikeistopopulistista identitaarista liikettä käsittelevän tutkimuksen avulla. Käytin myös hänen uskonnollista populismia kahtena ulottuvuutena tutkivaa artikkelia lähteenäni. Tarkastelin identitaarisen liikkeen ideologian yhteneväisyyksiä suomalaisen koti, uskonto ja isänmaa triangelin kanssa ja etsin vastauksia kysymykseen, mistä maahanmuuttovastaisuus johtuu ja miksi mennyttä aikaa kaivataan niin kovasti, että se on meilläkin kulminoitunut vaatimukseen ”Suomi Takaisin”. Tarkastelin tutkimuksessani myös Juha Ahvion Oikea Mediassa julkaistuja blogeja ja etsin niistä sekä oikeistopopulistisia että uskonnollisen populismin piirteitä

The study aims to depict how black metal scene members see black metal, the scene and their own identities in the changing, global mediascapes of today and how they (re-) negotiate these elements in these circumstances. In the last two decades, the new ICT have changed the world and equally so musical scenes. The question to be answered then is how a global subculture like black metal that highly values obscurity and has a strong ideology reacts to these changes as these developments result in concepts such as scene, space, identity and authenticity being challenged in today’s globalized world. Despite the little academic attention that black metal has received, it is not only interesting musically with black metal being one of the newest and most extreme metal subgenres but the black metal scene and its practices are noteworthy because of their unique connection of music and ideology as well as the global network that has existed since black metal’s inception. A qualitative multi-method research design is used to achieve an understanding of both experiences and thoughts of individual scene members as well as to try to discover a wider scenic development, negotiation behaviour and to draw a picture of scenic media use. The data was gathered by starting a thread in an online discussion forum and conducting six semi-structured interviews both face-to-face as well as online through email and written Skype chats. Scenic material such as magazines and documentaries were collected and used to support the other two data sets and add more nuances. All these materials were analysed thematically from an insider researcher perspective. In conclusion, it can be said that while there clearly was a phase of conflict in the scene to adapt to the developments it seems they have enforcedly been accepted and are seen as part of an inevitable evolution. The Internet has become the dominant media used in the black metal scene. It is acknowledged that the Internet makes access easier and faster, it shrinks the world. This is seen both as positive and negative. Scene members see it as beneficial personally as the Internet allows inexpensive and fast access to information and communication tools. For the scene however, it is seen as a threat since it renders black metal more visible and provides easier accessibility for everyone. While black metal in its core has not changed and its ideology has remained the same, the scene has developed, grown up and become more diverse and fragmented as well as lost some of its restrictiveness.

Tutkielmani käsittelee baha’i-uskon sanomaa globaalin yhdistymisen tarpeesta sekä siihen liittyvää globaalia toimintaa. Näkökulmanani on tarkastella, miten ja millaisina nämä ilmenevät baha’i-uskolle tärkeän Babin 200-vuotissyntymäpäivään liittyvissä kansainvälisissä artikkeleissa. Tutkielmassani kysyn, millaisiin käsityksiin globaalin yhdistymisen sanoman voi tulkita artikkeleissa pohjautuvan, ja miten näiden käsitysten kautta ilmennetään globaalia toimintaa. Tutkielmani teoreettinen viitekehys muodostuu baha’i-uskon ja globalisaation suhteen tutkimuksesta. Globalisaatio on ollut pitkäaikainen kehitysprosessi, jolla on väistämättä ollut vaikutuksia myös uskontoihin. Siihen liittyvien prosessien havainnoimisen kannalta on keskeistä ymmärtää, että globaalilla ja lokaalilla on vastavuoroinen suhde. Baha’i-uskon ja globalisaation suhdetta on aiemman tutkimuksen valossa kannattavaa lähestyä globaalin yhdistymisen sanoman ja sitä kuvaavien käsitysten ja periaatteiden kautta, sillä niitä voi pitää keskeisinä taustavaikutteina baha’iden toiminnalle. Tutkimusaineistonani on 26 artikkelia, jotka ovat peräisin baha’iden toimintaa ympäri maailmaa raportoivalta Bahá’í World News Service -uutissivustolta. Aineistokseni valikoimani artikkelit muodostavat oman rajatun tapauksensa, koska ne käsittelevät baha’ille tärkeän Babin vuoden 2019 lokakuuhun osunutta 200-vuotissyntymäpäivää. Artikkelit on julkaistu vuoden 2019 maalis-joulukuussa. Niissä kuvataan Babin merkkipäivän juhlistamista ja kunnioittamista monipuolisesti ja kansainvälisesti. Tutkimusmenetelmänäni käytän diskurssianalyysia, jossa tutkitaan sosiaalisen todellisuuden rakentumista kielenkäyttöä havainnoimalla. Erityisesti diskurssianalyysin analyyttiseen orientaatioon painottuen esitän tutkielmani analyysiosuudessa kolme globaalin yhdistymisen sanomaa kuvaavaa tulkintarepertuaaria, joiden kautta globaalia toimintaa artikkeleissa ilmennetään. Nämä ovat perinteen kunnioittaminen, moninaisuuden arvostaminen sekä yhteiskuntaan suuntautuminen. Lisäksi ilmennän jokaisen näistä rakentumista vielä kahden yksityiskohtaisemman tulkintarepertuaarin avulla. Tästä seuraten esitän, että artikkeleissa ilmennetään perinteen kunnioittamista historia- ja reflektointirepertuaareilla, moninaisuuden arvostamista suosio- ja osallistamisrepertuaareilla ja yhteiskuntaan suuntautumista hyöty- ja tunnustusrepertuaareilla. Tutkielmani osoittaa, että artikkeleissa kuvataan monipuolisesti globaalin yhdistymisen sanomaa ja siihen liittyvää toimintaa huolimatta siitä, että artikkelit käsittelevät Babin merkkipäivää. Varsinaista globaalia toimintaa ilmennetään moninaisten toimija- ja toimintakuvausten kautta sekä globaalia että lokaalia tasoa kuvaten. Tekemieni havaintojen peilaaminen aiempaan baha’i-uskon ja globalisaation suhteesta tehtyyn tutkimukseen osoittaa näiden välillä olevan useita yhtäläisyyksiä.

Globalisaatio on tuonut muutoksia Suomen kevyen musiikin teollisuuteen ja musiikkielämään. Globalisaation myötä levy- yhtiöiden rakenteet ja toimintatavat ovat muuttuneet. Monikansallisten levy-yhtiöiden levittäytyminen Suomeen on mahdollistanut myös suomalaisen musiikin viennin ulkomaille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan globalisaatioteorioiden kautta globalisaation aiheuttamia muutoksia Suomessa ja suomalaisessa musiikkiteollisuudessa. Tutkimusaineisto koostuu suomalaisen musiikkialan ammattilaisten haastatteluista. Kaikki haastateltavat ovat musiikin vientiä menestyksekkäästi harrastavien yritysten ammattitaitoisimpia edustajia. Haastattelut on tehty avoimen ja teemahaastattelun välimuotona. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat, mitkä ovat olleet avaintekijät Suomen musiikkiviennin onnistumiselle 2000-luvulla sekä, miten globalisaatio on edesauttanut näitä tärkeitä muutoksia musiikkiteollisuudessa sekä ihmisten toiminta- ja ajattelutavassa. Haastatteluista käy ilmi, että Suomen musiikin ammattilaisten asenteet musiikkivientiä kohtaan ovat muuttuneet 2000-luvulla ensimmäisten vientimenestyksien myötä. Vielä 1990-luvulla musiikkialan ammattilaisten keskuudessa vallitseva varova suhtautuminen musiikin vientiin on muuttunut. Kun vielä 1990-luvulla tehtiin musiikkia lähinnä suomalasille markkinoille, tähtäävät yritykset nykyään myös tosissaan ulkomaan markkinoille. Musiikkiviennin mahdollisuudet on todistettu vientimenestyksien myötä. Informaatioteknologiaan pohjautuva globaali verkosto on synnyttänyt ennennäkemättömät taloudelliset markkinat ja rahallisesti Suomen kevyen musiikin vienti on kasvanut. Verkostoituminen on tuonut uusia mahdollisuuksia yrityksille menestyä ulkomailla. Se on muuttanut yritysten sisäistä organisaatiota sekä suhdetta kuluttajiin ja musiikin välittäjiin. Taloudellinen kansainvälistyminen ja verkostoituminen ovat molemmat kiistatta vaikuttaneet yritysten toimintatapoihin ja liiketoimintastrategioihin. Globaalien ja monikansallisten yritysten rantautuminen Suomeen kiristi ensin kilpailua ja kehitti musiikkialaa kansainvälisemmäksi laajentaen tarjontaa ja tarjoten musiikin tekijöille ja myyjille uusia vaihtoehtoja. Samalla monikansalliset levy-yhtiöt vaikuttivat Suomessa tuotetun musiikin tyyliin ja tuotantotapaan. Tutkimus osoittaa, että uusiin mahdollisuuksiin pärjätä globaaleilla musiikkimarkkinoilla on vaikuttanut myös kevyttä musiikkia eniten kuluttavan ja tekevän ikäluokan tottuminen uudentyyppisiin ja runsaisiin kansainvälisiin kontakteihin sekä heidän kielitaitonsa oleellinen parantuminen. Vietävien tuotteitten laatu on parantunut huomattavasti 2000-luvulla ja suomalainen kevytmusiikki on kansainvälisellä tasolla laadullisesti kilpailukykyistä. Tärkeimpiä menestystekijöitä ovat tutkimuksen mukaan olleet yhtyeiden innovatiivisuus ja visiot yhdistettynä taitavaan säveltäjään ja hyvään soittotaitoon. Musiikkikoulutus ja omaperäisyys ovat olleet kansainvälisillä markkinoilla kilpailevien suomalaisyhtyeiden valtteja. Verkostotalouden mukanaan tuoma useiden kulttuurien kohtaaminen on auttanut uuden identiteetin haussa. Uusi teknologia on mahdollistanut informaation ja musiikin leviämisen maailmanlaajuisesti aivan eri tavalla kun aikaisemmin. Mediakentän uudistuminen Suomessa oli merkittävä muutos. Tukiorganisaatioiden perustamisella on myös ollut merkittävä rooli Suomen musiikkiviennin onnistumiselle. Tutkimustulokset osoittavat että, suomalaisen kevyen musiikin vienti on kehittynyt valtavasti ja laajaan menestykseen 2000-luvulla ulkomailla ovat nousseet muun muassa artistit Darude, Bomfunk Mc:s, Apocalyptica, HIM, The Rasmus, Nightwish ja Children of Bodom.

Tutkimuksen tehtävänä on analysoida pitkän linjan katolisen ekumeenikon Hans Küngin uusinta uskontoteologista projektia. Sen perusajatuksen voi tiivistää seuraavasti: Uskonnoille on saatava yhteinen perusetiikka globaalin rauhan tavoittamiseksi. Lähdemateriaali koostuu Küngin 1980-luvulla alkaneen uskontoteologisen kauden tuotannosta. Tutkimusmetodina käytetään argumentatiivisesti painottunutta systemaattista analyysiä. Tarkoituksena on analysoida ja punnita premissejä, joilla Küng perustelee maailmaneetos-projektin tarpeellisuuden. Kolme käsitettä nousevat esiin: uskonto, maailmanrauha ja moraali. Nämä argumentit muodostavat samalla kontekstin, jossa Küngin teologiset perusprinsiipit tulevat esille. Küng käyttää sekä pragmatistista että filosofis-teologista metodia maailmaneetos-projektin perustelemisessa. Argumentatiivisen luonteensa vuoksi tutkielman ominaispiirre on keskustelevuus. Keskustelevuuteen liittyen tutkielmassa painottuu kriittinen näkökulma. Kokonaisanalyysissä hyödynnetään laajalti maailmaneetos-projektiin liittyvää kirjallisuutta ja varteenotettavia puheenvuoroja. Alussa esitellään Uskontojen maailmanparlamentin maailmaneetoksen julistus. Tämän asiakirjaan kohdistuvat kommenttipuheenvuorot muodostavat kontekstin, jonka piirissä Küngin projektiin liittyvää keskustelua usein käydään. Luvussa 2 käsitellään maailmaneetos-projektin ensimmäistä argumenttia, joka voidaan tiivistää seuraavasti: uskonto on välttämätön moraalin lähtökohta. Küngin pragmatistinen argumentti uskonnon puolesta on se, että uskonnot ovat käytännössä osoittautuneet parhaiksi moraalin vaalijoiksi. Küngin filosofis-teologinen argumentti puolestaan muodostuu väitteestä, että uskonto on myös teoreettisessa tarkastelussa ainoa kestävä vaihtoehto moraalin perustelemiselle. Küng perustaa jälkimmäisen argumentaationsa Kant-kritiikkiin. Kantin moraaliteorian tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa, että maailmaneetos-projektin teologinen ansatsi on pikemminkin Kantin autonomiakäsitykselle analoginen. Luvussa 3 käsitellään toista argumenttia, joka kuvastuu olettamuksessa: maailmaneetos-projektin varsinainen päämäärä on maailmanrauha. Tällainen piirre viittaa reaalipolitiikkaan globaalissa mittakaavassa. Niistä muodostuu maailmaneetos-projektin pragmatistinen metodi tämän argumentin kohdalla. Maailmanrauha-argumenttia voidaan kuitenkin kritisoida sekä pragmatistiselta että filosofis-teologiselta kannalta. Tästä johtuen Küng itsekin viime kädessä hylkää pragmatismin ja nojaa filosofis-teologiseen argumentaatioon. Sen mukaan maailmanrauha ei voi olla ylin päämäärä, vaan moraali. Luvussa 4 moraalin keskeisyys maailmaneetos-projektissa tulee eksplisiittisesti ilmi. Vaikka Küng kritisoi pragmatistisen argumentaation turvin perinteisiä uskontoteologisia positioita epärealistismista,hän kuitenkin itse esittää filosofis-teologisen mallin totuuskriteeriksi kaikille uskonnoille. Tämän kriteerin eettinen osa on olennaisin ja Küng kutsuu sitä nimellä humanum. Tarkemmassa analyysissa humanum osoittautuu peruskantilaiseksi moraaliksi. Humanum on maailmaneetos-projektia strukturoiva filosofis-teologinen keskipiste. Tästä johtuen maailmaneetos-projekti altistuu kuitenkin uskontorealistiselle kritiikille: sen voidaan nähdä ajavan valistukseen perustuvaa klassista moraali-imperialismia vastoin uskontojen omaa itseymmärrystä. Tämä onkin projektin suurin ongelmakohta ainakin eettiseltä kannalta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että uskonnon rooli on maailmaneetos-projektissä korkeintaan moraalin käytännöllisenä motivaattorina. Maailmanrauha on sinänsä hyvä päämäärä, mutta vain siksi ja sikäli kuin se on sopusoinnussa Küngin humanistisen moraali-ihanteen kanssa. Küngin argumentaatio on pragmatistista ja hän vetoaa maailmaneetos-projektin argumentoinnissaan realismiin sekä poliittisella että uskontoteologisella tasolla. Tosiasiassa maailmaneetos-projektin voidaan nähdä perustuvan pragmatismin kanssa ristiriidassa oleviin ja siten myös epärealistisiin piilotavoitteisiin uskontojen moraalin länsimaistamisesta.

Tutkielmassa tarkastellaan espoolaisen identiteetin muodostumista 1970-luvulta 2000-luvulle. Espoo muuttui kaupungiksi vasta vuonna 1972, mutta sen historia ulottuu aina 1400-luvulle. Viidensadan vuoden aikana alueelle ei kuitenkaan kehittynyt yhteistä keskustaa. Vuoteen 1972 mennessä Espoo perustui neljään asutuskeskukseen, jotka olivat Muuralan alue, Kivenlahden alue, Tapiola sekä Leppävaara. Näistä Tapiolan ja Leppävaaran keskukset olivat itsenäisiä alueita ja ne olivat aikaisemmin pyrkineet eroamaan Espoon kunnasta. Lopulta molemmat keskukset pysyivät Espoossa, mutta kehitys oli vaikuttanut heikentävästi yhtenäisen espoolaisuuden syntymiseen. Espoon sisällä oli paljon vahvempia kaupunginosaidentiteettejä, eikä näitä identiteettejä yhdistänyt yhteinen espoolainen historia. Tässä tutkielmassa esitetään, minkälaiseksi alueidentiteetti kehittyi näistä lähtökohdista. Tutkimusaineisto koostuu Espoon paikallislehden, Länsiväylän vuosikerroista neljältä eri vuosikymmeneltä. Aineistoon on valittu kolme peräkkäistä vuotta kultakin vuosikymmeneltä (1971-1973, 1981-1983, 1990-1992 ja 2001-2003). Aineisto on koottu manuaalisesti Kansalliskirjaston mikrofilmeistä. Länsiväylä-lehdestä on valittu suurimpia diskursseja, joissa on viitattu espoolaisuuteen ja lisäksi lehden vuosikerroista on valittu kaikki espoolaisuudesta itsestään kertoneet artikkelit. Yhteensä artikkeleita valikoitui 1397 kappaletta ja ne koostuisivat niin pääkirjoituksista, uutisista kuin mielipidekirjoituksista. Espoolaisen identiteetin havainnoimiseksi aineisto teemoitetaan ja analysoidaan esiin nousevien suurimpien keskustelujen osalta. Analyysin pohjana hyödynnetään diskurssianalyysia sekä sosiaalista konstruktionismia. Sosiaalinen konstruktionismi lähtee ajatuksesta, että todellisuus rakentuu kielellisessä vuorovaikutuksessa. Tämä tarkoittaa, ettei ole olemassa yhtä totuutta, vaan se rakentuu aina suhteessa kontekstiin ja toimijaan. Siksi aineistosta nousevat teemat ymmärretään ennen kaikkea niiden luomien totuusmaailmojen mukaisesti, emmekä ole kiinnostuneita espoolaisuuden absoluuttisesta totuudesta. Tutkielma osoittaa, että kaupunkia perustaessa Espoon alueidentiteetti oli heikko. Alueen asukkaat eivät tunteneet Espoon historiaa ja ennen kaikkea he eivät tunteneet sitä omakseen. Aineiston perusteella 1970-luvun Espoo tarkoitti useimmille lähinnä luontoa ja maaseutua Helsingin vieressä. 1980- ja 1990-luvun alussa Espoo ja espoolaisuus saivat yhä useampia merkityksiä. Tällaisia olivat pientaloasuminen, kulttuuri, urheilu, parempiosaisuus ja autoilu. Olennaista oli, että aikaisempaan verrattuna espoolaisuudesta puhuttiin huomattavasti enemmän ja espoolaisuudella pystyttiin kokoamaan yhä useampia ryhmiä. 2000-luvulle tultaessa espoolaisuus oli saanut luonnon ja maalaismaisen lisäksi sen merkittävimmän identiteetin, teknologia-espoon. ”Hi-tech espoolaisuuteen viitattiin niin negatiivisissa, neutraaleissa kuin positiivisissa kommenteissa. Tutkielman merkittävin havainto on, että espoolaisen identiteetin rakentumisessa infrastruktuurilla on ollut poikkeuksellinen merkitys. Ensin infrastruktuuri esti yhteisen espoolaisuuden syntymisen ja sittemmin se on määrittänyt koko keskustelua espoolaisuudesta. Laajemmassa teoreettisessa viitekehyksessä tutkielmassa on kyse lokaalin ja globaalin välisestä jännitteestä. Globalisaation myötä maailma on siirtynyt kohti samaistumista ja siksi useat tutkijat ovat väittäneet, ettei lokaalille jää tilaa globalisaation rinnalla. Toisin sanoen on aito uhka siitä, että maailman lokaalit muuttuvat samanlaisiksi ympäri maailman. Tämän tutkielman perusteella Espoo on nimenomaan onnistunut erottautumaan globalisaation avulla. Tiheämmän verkon mahdollistamat teknologiamarkkinat ovat auttaneet asukkaitaan paremmin identifioimaan itsensä espoolaisiksi. Espoon esimerkki näyttää, että globaaleissa markkinoissa korostuu alueiden erikoistuminen. Espoolle on ollut tärkeää erottautua ennen kaikkea Helsingistä ja tämän tutkielman perusteella se on onnistunut siinä suhteellisen hyvin. Tutkielman perusteella ei silti voida sanoa, kuinka vahva espoolaisuus oli 2000-luvun taitteessa. Tämä johtuu alueellisen identiteetin moniulotteisuudesta. Tulevaisuudessa Espoon alueidentiteetin haasteeksi näyttäisi muodostuvan samanlaiset ongelmat kuin menneisyydessäkin. Ilman selkeää keskustaa ja siitä muodostuvaa yhteistä historiaa, saattaa vahvemman espoolaisuuden syntyminen olla mahdotonta.

Suomalais-karjalaisen kansanuskon harjoituksesta puhutaan yleensä nostalgisesti jonain kadonneena tai katoavana, sillä ajatellaan, että historiallinen kehitys voi kulkea vain eteenpäin eikä autenttista kansanuskon kontekstia ole enää mahdollista palauttaa. Samalla voidaan kuitenkin jatkuvuutta painottavasta näkökulmasta esittää, että yhteyttä perinteeseen ei ole täysin menetetty, sillä perinteen jatkumo on yhä havaittavissa suomalaisessa kulttuurissa. Suomalaiset kansanperinnearkistot ovat myös poikkeuksellisen kattavat, mikä tekee mahdolliseksi vanhojen tapojen ymmärtämisen sekä niiden ottamisen osaksi omaa arkea. Tämän haastattelututkimuksen kohteena on Taivaannaula-niminen yhdistys, joka toiminnassaan pyrkii kansanperinteen ja kansanuskon kokonaisvaltaiseen käsitteelliseen ja käytännölliseen revitalisaatioon. Liikkeen pyrkimys määritellä itsensä erilleen uuspakanuus-käsitteestä tuo sen lähemmäksi alkuperäiskulttuureja sekä dekolonisaatiota koskevaa keskustelua. Vanhaa suomalaista kansanuskoa on tutkittu runsaasti, mutta sen uusia ilmenemismuotoja on tarkasteltu tieteellisesti vasta melko vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda lisää tietoa aiheesta ja samalla aktiivisesti kyseenalaistaa uskontotieteelliselle ja uuspakanuustutkimukselle ominaisia käsitteellisiä rajoitteita. Uuspakanuustutkimuksen sisällä ollaan havaittu kasvavissa määrin, että useat kansanuskojen harjoittajat ottavat etäisyyttä yleismaailmalliseen uuspakanuus-käsitteeseen perinteen ajallisen jatkumon korostamiseksi. Perinteisyydestään huolimatta monet rekonstruktionistiset liikkeet pyrkivät samalla selvästi erilleen nationalismista. Kansanuskoisten kuten aasauskoisten keskuudessa näyttää olevan yleistymässä taipumus pyrkiä erilleen myös institutionaalisen uskonnon luomista oletuksista sekä painottaa konkreettista ja kokonaisvaltaista toimintaa uskon tai teologisesti rajatun opin sijaan. Kansanusko tällaisessa muodossaan voidaan ymmärtää uskonnon sijaan enemmän tai vähemmän pysyväksi kehykseksi, joka kuitenkin sallii samalla variaation. Tärkeimpänä aineistona tässä työssä on seitsemän Taivaannaulan toimintaan aktiivisesti osallistuneen jäsenen syvähaastattelua, joissa esiintyvää monipuolista argumentaatiota tarkastellaan antropologisen ja sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa. Työhön sisältyy myös kuvaus kenttätyöstä Taivaannaulan kekrijuhlassa, jossa perinteen toteuttaminen yhdistyi luontevasti sen yhdessä opetteluun. Marshall Sahlins esittää, että kansankulttuurien uutta nousua tulisi tarkastella ”keksityn kulttuurin” tai ”vastakulttuurin” sijaan ”kulttuurin vastustuskyvyn” ja ”kulttuurin kekseliäisyyden” näkökulmasta. Christy Wampole taas argumentoi, että ihmisellä on yleismaailmallinen tarve omiin ”juuriin” jotka merkitsevät kuulumista sosiaaliseen, kulttuuriseen sekä luonnon muodostamaan kokonaisuuteen. Työssä esitetään, että haastatteluissa esiintyvät käsitteelliset kehykset ilmaisevat tiedostettua, refleksiivistä ja kokonaisvaltaista suhtautumista perinteeseen, joka ottaa huomioon samanaikaisesti sekä perinteen pysyvyyden että muutoksen. Kansanuskon revitalisaatio ei tarkoita tässä työssä vain vanhan tapaperinteen rekonstruktiota ja jatkamista, vaan myös samanaikaista pyrkimystä korjata ja vahvistaa elävänä säilynyttä perinnettä sekä palauttaa perinteitä suuren yleisön tietoisuuteen. Revitalisaatio sisältää ajatuksen, että myös tavat, joiden perimmäinen merkitys on unohdettu tai joiden muoto on muuttunut esimerkiksi kristillistämisen seurauksena voivat kuitenkin olla osa maanläheisen perinteen jatkumoa. Voidaan esittää, että Suomessa erityisen hyvin tallennetun kansanperinteen arkistojen avulla on mahdollista palauttaa käytäntöön paitsi unohdettuja tapoja, myös uudistaa ja vahvistaa niiden elinvoimaisuudelle tärkeitä käytännöllisiä ja käsitteellisiä konteksteja. Perinne luonnollisesti muuttuu elinolosuhteiden mukana – länsimaisen kehitysuskon ajauduttua kriisiin, on kuitenkin aiheellista kysyä, olisiko modernisaation kielteisiä vaikutuksia mahdollista estää ammentamalla historiasta kokonaisvaltaisempia tapoja elää osana ympäröivää sosiaalista, kulttuurista ja ekologista kontekstia. Kansanuskon revitalisaation tarkastelu modernisoituneissa yhteiskunnissa voi merkitä antropologiselle keskustelulle paitsi mahdollisuutta välttää tieteenalalle ominaista eksotisointia ja toiseuttamista, myös soveltaa kansankulttuureja koskevaa tietoa kestävien käytännön ratkaisujen luomiseksi.

Tutkielmassa perehdytään teknologisen kehityksen, maailmantalouden integraation, osaamisen ja kaupungistumisen välisiin suhteisiin. Alkuperäisenä motivaationa on ollut tutkia taloudellisen toimeliaisuuden tilallisen kasautumisen teoreettisia premissejä sekä kaupungistumisen megatrendiä kehittyneen talouden ja sen alueiden tulokulmasta lähestyen. Tämän seurauksena on päädytty tarkastelemaan sitä, kuinka teknologisen kehityksen ja talouden globalisaation seurauksena kehittyneet taloudet perustavat kilpailukykyään keskeisesti osaamiseen. Osaamisen itsensä tarkastelun lisäksi tavoitellaan sen tilalliseen ulottuvuuteen syventymistä. Toisin sanoen tutkitaan sen kasautumisen potentiaalisia syitä ja seurauksia. Lisäksi pyritään integroimaan työ- ja asuntomarkkinakysymyksiä. Kyseessä on kirjallisuuskatsaus, jonka aineisto koostuu pitkälti alue- ja kaupunkitaloustieteen keskeisten kontribuutioiden esiin nostamista huomioista. Lisäksi erityisesti työmarkkinoihin ja niiden muutosta seuraavaan talouden rakennemuutokseen liittyvä kirjallisuus on tutkielman kannalta avainasemassa. Aihetta lähestytään vahvasti nimenomaan osaamisen ja teknologisen kehityksen näkökulmasta. Niiden merkitystä voidaan pitää kehittyneen talouden työmarkkinoiden ja tilallisen järjestymisen kannalta kokonaisuudessaan hyvinkin huomattavana. Synteesinä tutkielma koostaa tutkimusalojensa keskeisiä teorioita ja löydöksiä sekä pyrkii kokonaisvaltaisen näkökulman kasaamista tavoitellen asettumaan tutkimiensa taloustieteen kenttien rajapintaan. Tutkielman keskeiset havainnot viittaavat siihen, kuinka osaamiseen ja sen hyödyntämiseen yhdistyvät huomattavan suuret kasautumisedut, minkä merkitys korostuu teknologian ollessa osaamisen kanssa komplementaarista ja sen kehityksen osaamista suosivaa. Etenkin osaamisen näkökulmasta myös kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus on monilla tavoin hyvin tärkeää. Liikenneteknologisesta kehityksestä huolimatta matkanteon aikakustannuksilla voidaan historiallisen saavutettavuuden maailmassakin nähdä olevan keskeinen vaikutus osaavaan suurkaupungistumiseen. Suurkaupunkien tiheyteen liittyy voimakkaita keskinäisriippuvuuksia ja takaisinkytkentöjä, jotka voivat entisestään vahvistaa kasautumisvoimia suhteessa hajautumisvoimiin. Pienten kuljetus- ja kommunikaatiokustannusten maailmassa sijainnin merkitys onkin inhimillisestä näkökulmasta usein hyvin keskeinen. Kasvun paikallisuus korostuu luonnonoloista vapaan toiminnan kasvaessa. Toiminnan jopa globaalin skaalauksen helpottumisen seurauksena enimmäkseen markkinatekijöihin perustuvat paikalliset edut ovat usein ratkaisevia. Toisaalta kaupungit ovat asukkaidensa lisäksi fyysisiä rakenteita, mikä tarkoittaa, että niiden tilalliset rajoitteet sekä joustamattomuus toimivat kasvun pullonkaulana. Niihin liittyvät kysymykset ovatkin omiaan korostumaan hyvinkin paikallisen kasvun myötä. Myös elämälaatua tuottavilla mukavuuksilla on keskeinen merkitys aluekehityksen ja kaupunkirakenteiden kannalta. Etenkin paikallinen maa on väistämättä rajallista, mutta yhdyskuntarakenteen joustamattomuuden keventämiseen kykenemisellä voi olla huomattaviakin vaikutuksia tuottavuuteen, kilpailukykyyn ja hyvinvointiin. Luomiensa mahdollisuuksien lisäksi muuttunut toimintaympäristö saattaa kuitenkin aiheuttaa kansantalouksille myös haasteita niiden alueellisestikin epätasaisen kehityksen kautta. Sekä työmarkkinoihin että elämänlaatuun liittyvällä houkuttelevuudellaan suurkaupunkiseudut voivat erottua merkittävällä tavalla muusta kansallisvaltion muista aluetalouksista. Osaltaan ongelmia saattaa aiheuttaa myös huippuosaamisen globaali niukkuus.

Postmodernin arkkitehtuurin vaihtoehtoisena näkökulmana esitetty historiallista eklektisyyttä vastustanut ’kriittinen regionalismi’ voidaan nykypäivänä ymmärtää paikallisuuden ja jatkuvuuden teoriana. Tutkimukseni selvittää miten paikallisuuden merkitystä tulisi huomioida nykyarkkitehtuurin kontekstissa, kun digitaalisuus muuttaa tapaa millä todellisuutta hahmotetaan. Informaation välitykseen liittyvä vallankumous on muokannut ajan ja paikan käsitteitä. Tutkin digitalisaation merkitystä osana arkkitehtuurin luovaa työskentelyä, fenomenologiaan pohjautuvan arkkitehtuuriteorian näkökulmasta. Selvitän myös perspektiivin merkitystä digitaalisten ohjelmien rakenteissa. Tutkimukseni lähtökohta on arkkitehtuurihistorioitsija Kenneth Framptonin essee Towards a Critical Regionalism: SixPoints for an Architecture of Resistance (1983). Esimerkkinä ympäristön huomioinnista Frampton nostaa Alvar Aallon piirtämän Säynätsalon kunnantalon (1952). Käytän rakennusta lähtökohtana tutkimuksessani, kun analysoin miten nykypäivän suunnittelussa voidaan huomioida paikallisuutta ja ympäristöä. Selvitän teorian kehitystä ja niitä mahdollisuuksia, mitä arkkitehtuurissa on toteutettu perustuen Framptonin teesin keskeisiin ajatuksiin. Tulkitsen paikallisuuden käsitettä nykyarkkitehtuurin esimerkkien avulla, myös empiiristen havaintojen ja liikkeen kautta. Vertaan globalisaation merkitystä ja historiallisten kerrostumien jatkumoa kahdessa vastakkaisessa kaupunkitilassa. Ajallisen kehityskaaren havainnollistamiseksi vertaan arkkitehtuurin esimerkkejä eri vuosikymmeniltä. Lopuksi sovellan Framptonin teesiä Anttinen Oiva arkkitehtitoimiston suunnittelemaan Helsingin yliopiston pääkirjastoon (2012).