Browsing by Subject "helluntailaisuus"

Tässä tutkimuksessa tarkastelin helluntailaisten vanhempien uskon omaksumista kolmen sukupolven kokemuksissa. Tutkimustehtävänä oli tarkastella tekijöitä, jotka ovat tukeneet vanhempien uskon omaksumista ja haastateltavien kokemia haasteita. Lisäksi tarkastelin, millaisia eroja eri sukupolvien välillä näkyi vanhempien uskon omaksumisessa. Tutkimusotteeni oli laadullinen ja teoriaohjaava. Aineisto muodostui yhdeksän (9) pääkaupunkiseudulla asuvan helluntailaisen haastatteluista. Heistä kahdeksan kuului helluntaiseurakuntaan ja yksi vielä pohti seurakunnan jäseneksi liittymistä. Haastateltavat tulivat kolmen sukupolven perheketjuista. Haastattelut toteutettiin marraskuussa 2013-tammikuussa 2014. Tutkimukseni teoreettisena viitekehityksenä toimi Arniika Kuusiston sosialisaatiomalli, jonka avulla lähestyin tutkimustehtävääni. Tarkastelin vanhempien uskon omaksumiseen vaikuttaneita tekijöitä sosialisaatiossa vaikuttavien tasojen kautta. Kaikkien sukupolven kohdalla merkittävänä tukijana vanhempien uskon omaksumiselle toimi haastateltavien kokemus uskosta elämäntapana. Vanhempien oma esimerkki uskon elämisestä todeksi tuki uskon siirtymistä sukupolvelta seuraavalle. Lisäksi kokemukset turvallisista vanhemmista, hyvät suhteet vanhempiin, vanhempien antama tila omalle pohdinnalle ja vanhempien aktiivisuus uskon siirtämisessä tukivat vanhempien uskon omaksumista. Haastateltavien kokemukseen uskosta elämäntapana liittyi perheen osallisuus helluntaiseurakunnassa. Helluntaiseurakunta toimi perheen tukena uskon siirtämisessä. Haastateltavat olivat olleet seurakunnan toiminnassa mukana lapsuudesta lähtien. Varhaislapsuudessa haastateltavat kävivät pyhäkoulussa ja nuoruudessa seurakunnalla käytiin kasvavissa määrin omien kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Seurakunnan kautta tullut kaveripiiri tuki vanhempien uskon omaksumista. Helluntailiike oli vanhimman ja keskimmäisen sukupolven nuoruudenkokemuksissa yhteiskunnasta erottautuneempi liike kuin nykyään ja nämä kokemukset olivat tuoneet jännitettä heidän elämään. Yhteiskunnan moniarvoistumisen ja valinnanmahdollisuuksien lisääntymisen myötä vanhempien uskoa ei haastateltavien kokemuksissa enää omaksuttu niin samanlaisena kuin aikaisemmin. Lisäksi vaikka helluntaiseurakunnan jäsenyys oli siirtynyt sukupolvelta toiselle, pohdittiin myös muita vaihtoehtoja. Yksilön oma toimijuus uskon omaksumisessa kasvoi iän myötä. Lapsuudessa seurakunnalle mentiin vanhempien ohjaamina, mutta nuoruudessa yksilön oma toimijuus seurakunnalla käymisessä kasvoi. Oma toimijuus näkyi oman uskon pohdintana ja seurakunnan toiminnassa mukana olemisessa. Tutkimustuloksista piirtyi kuva yksilöstä, joka on vaikutuksien alainen, mutta aktiivinen toimija.

Tutkin diskursseja, joilla Ristin Voitto -lehden (RV) Israel-keskustelussa puhutaan Israelista 1960 – 1990-luvuilla valtion sotilaallisten konfliktien aikoina ja niihin välittömästi liittyen. Tutkimustehtävänä oli vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaisen position RV:ssa sotilaallisten konfliktien aikoina julkaistujen kirjoitusten diskurssi rakentaa Israelille, minkälaisia teemoja RV:n Israel-diskurssissa muodostuu sotilaallisten konfliktien aikoina, miten hengellinen suhteutuu poliittiseen RV:n Israel-diskurssissa sotilaallisten konfliktien aikoina ja millainen teologinen kuva Israelista RV:n Israel-diskurssista sotilaallisten konfliktien aikoina rakentuu? Tutkimustehtävään ja -kysymyksiin vastatessa aineistona toimivat Israelin sotilaallisiin konflikteihin ajoittuvat Israel-keskustelua sisältävät RV-lehdet 1960-, 1970-, 1980- ja 1990-luvuilta. Analysoin aineistoa ja luokittelin diskurssianalyysia hyödyntäen aineistosta nousevat yksittäiset nimittäjät teemoiksi, joiden pohjalta muodostuivat tutkimuskysymykset. RV:n Israel-diskurssi antaa Israelille useita positioita, joista merkittävimmät ovat nykyisen Israelin valtion asemoiminen Jumalan omaisuuskansaksi, raamatullisten ennustusten mukaisesti jälleen syntyneeksi Vanhan testamentin Israeliksi, Jumalan lopunajallisten suunnitelmien kohteeksi ja toteuttajaksi sekä hengellisestä todellisuudesta nousevan naapurimaidensa ja maailman yleisen vihan kohteeksi. RV:n Israel-diskurssia hallitseviksi teemoiksi nousevat raamatullisuus ja lopunajallisuus; kaikki Israeliin liittyvä perustellaan Raamatulla ja liittyy lopun aikoihin. Vahvaksi teemaksi kehittyy myös se, että suhtautuminen Israeliin vaikuttaa yksilöiden ja kansakuntien kohtaloihin joko siunauksen tai tuomion muodossa. Hengellinen ja poliittinen suhtautuvat RV:n Israel-diskurssissa toisiinsa siten, että hengellinen näkökulma antaa ylivoimaisen näkökyvyn ja ymmärryksen verrattuna poliittiseen näkökulmaan Israelin toiminnasta ja Lähi-idän tilanteista. RV:n Israel-diskurssin luoma teologinen kuva Israelista kiteytyy Israel-diskurssien positioiden ja siihen liittyvien teemojen kautta ajatukseen: Israel, kärsivä Herran palvelija. RV:n teologinen kuva myös tiivistää suurelta osin tutkimuksen Israel-diskurssin: Nykyinen Israel on asemastaan Jumalan omaisuuskansana kärsivä valtio, joka tänä päivänä toteuttaa Jumalan suunnitelmia maailman historian suhteen. Kristityn tulee puolustaa ja siunata nykyistä Israelia sen toimista riippumatta välttääkseen Israelin arvostelijoille varatun tuomion.

Tämän työn tarkoituksena on selvittää millaisen vastaanoton Nicky Cruzin omaelämäkerralli-nen teos Juokse poika juokse on saanut Suomessa. Kirjan vastaanottoa tutkitaan sekä siitä kirjoitettujen kirja-arvostelujen, että erikseen tätä tutkimusta varten kerättyjen lukukokemuk-sien avulla. Kirja-arvosteluja löytyi 9 kappaletta ja lukukokemuksia kerättiin 18 kappaletta, mikä tekee tutkimuksesta suppeahkon. Kirja-arvostelut kerättiin Kansalliskirjaston, Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston, Kirkkohallituksen arkiston ja Päivämiehen arkiston avulla. Lukukokemukset kerättiin Facebookia, Suomi24-sivustoa, sähköpostia ja Helsingin Saalem-seurakunnan ilmoitustaulua avuksi käyttäen. Kokonaisuuden hahmottamiseksi tutki-muksessa on huomioitu myös Cruzin vierailujen herättämä keskustelu. Tutkimuksessa pereh-dytään omaelämäkerrallisen kirjan kirjoittamiseen, arvosteluun ja lukemiseen. Juokse poika juokse-kirjaa tutkittaessa on tärkeää perehtyä myös 1970-lukuun Suomessa ja kirjan syntyolo-suhteisiin 1960-luvun Yhdysvalloissa. Ajankuvan ymmärtäminen auttaa arvostelun analysoin-nissa. Kirjan diskurssi on selkeästi uskonnollinen, erityisen vahvasti siinä ovat esillä helluntai-herätyksen piirteet, siksi tutkimuksessa on esitelty helluntaiherätyksen ominaisuuksia. Kirjalli-suuskritiikin, reseptiotutkimuksen ja muistitutkimuksen avulla kirja-arvosteluja ja lukukoke-muksia jaotellaan teemoittain ja pohditaan kirjan saamia muotoja. Tutkimustulosten mukaan Juokse poika juokse eli Nicky Cruzin tarina herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kirjalla on yhä vahva asema herätyskirjallisuuden parissa. Ilmestymisaika-naan sitä pidettiin todentuntuisena kuvauksena nuorisokulttuurista, mikä herätti myös pelkoja oman maan nuorison puolesta. Kirjan todistusvoimaa Jumalan pystyvyyden puolesta sekä ko-rostettiin että pilkattiin rahastukseksi. Cruzin tarinalle annettiin erilaisia muotoja tulkitsijan kontekstista käsin. Tutkimuksen tekijän, kirjallisuuskriitikon ja lukijan johtopäätöksiin vaikut-taa aina hänen henkilökohtainen historiansa. Kirjaa ei voi arvostella täysin puolueettomasti.

Tässä työssä tutkitaan sitä, millaisia merkityksiä helluntailaiset antavat kielillä puhumisen armolahjalle. Kielillä puhumista eli glossolaliaa pidetään yliluonnollisena armolahjana, jonka uskova voi saada Pyhän Hengen, kristinuskon Jumalan kolmannen persoonan, vaikutuksesta. Päätutkimuskysymys on, mikä on kielillä puhumisen armolahjan merkitys helluntailaiselle yksilölle ja yhteisölle. Työssä siis tarkastellaan sekä yksilöllistä uskonnollisuutta että uskonnollisen yhteisön dynamiikkaa. Merkitykset avautuvat kielillä puhumiseen liittyvien opin, uskomusten ja kokemusten tarkastelun kautta. Aineistona tässä työssä on 61 helluntailaisen Ristin Voitto –lehden kirjoitusta. Niiden joukossa on opetuskirjoituksia, pääkirjoituksia, artikkeleita, mielipidekirjoituksia ja kysymyspalstan vastauksia. Aineistoa lähestytään laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulkinnat aineistosta muodostetaan teoriasidonnaisesti. Työn teoriatausta perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus ei ole annettu, vaan se muokkautuu jatkuvasti uudelleen sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kielillä puhumista tarkastellaan lisäksi sosiologisesta näkökulmasta rituaalina, jonka kautta uskonnollinen yhteisö voi uusintaa omaa uskomusjärjestelmäänsä, sosiaalista järjestystä ja normeja. Aineistossa ilmenee kolme suurta teemaa: ensitodisteoppi, jonka mukaan uskovat puhuvat kielillä merkiksi saamastaan henkikasteesta, uskomukset armolahjan saamisesta sekä käsitykset armolahjan seurauksista. Kielillä puhumisen rituaalin merkitys koko yhteisölle avautuu erityisesti ensitodisteoppi-keskustelun kautta. Ensitodisteopilla perustellaan sitä, miksi helluntailaisuus on eronnut muusta kristillisyydestä ja miksi se on kristinuskon oikea muoto. Kielillä puhumisen rituaaliin osallistumisen kautta yksilöt kokevat uudelleen tämän uskomuksen. Kaikki eivät kuitenkaan kannata ensitodisteopin tiukkaa noudattamista. Aineiston kertomusten perusteella kielillä puhumista vaaditaan silti merkkinä henkikasteesta ja osoituksena siitä, että yksilö on todella sitoutunut helluntailaiseen oppiin. Kielillä puhumisen armolahjan saamiseen ja käyttämiseen liittyvät ehdot, joita käsitellään toisessa analyysikappaleessa, tukevat helluntailaista moraalista normistoa. Lisäksi uskonnollisten spesialistien uskotaan voivan auttaa armolahjan saamisessa ja turvallisessa käyttämisessä, jolloin sen kautta uusinnetaan myös yhteisön sosiaalista hierarkiaa. Kielillä puhumisen kautta yksilön uskotaan myös saavan voimaa vastustaa syntiä. Esitän tässä työssä, että uskomukset, joita kielillä puhumiseen liitetään, vaikuttavat siihen, miksi kokemus on uskovalle niin positiivinen. Glossolalian aikana yksilön nimittäin uskotaan käyvän Pyhän Hengen kanssa terapeuttista keskustelua, jossa yksilön salaisimmatkin synnit ja ongelmat tulevat käsiteltyä.

Derek Prince (1915–2003) oli raamatunopettaja, joka identifioitui tunnustuskunnattomaksi ja lahkottomaksi helluntailaiseksi. Tutkielman tarkoituksena on kuvata Princen opetusta demoneista eli hänen demonologiaansa sekä tarkastella Princen demonologian erityispiirteitä. Tutkielmassa tarkastellaan myös Princen demonologiaa suhteessa laajempaan helluntailiikkeen parissa esiintyvään opetukseen demoneista. Primäärilähde on Princen kirjoittama kirja They Shall Expel Demons — Expanded Edition. Se käsittelee keskeisesti hänen demonologiaansa. Tutkimuksen metodina olevan systemaattisen analyysin avulla tutkitaan Princen demonologiaan liittyviä käsitteitä ja väitteitä. Princen demonologia jakautuu neljään osioon: demonit sisältävään kosmologiaan, demonien ihmiseen asettumisen syihin, demonien vaikutukseen ihmisessä sekä niiden ulos ajamiseen. Hän esittelee yksityiskohtaisen kosmologisen järjestyksen. Välitaivaassa asuvat Saatana ja enkelit, maan päällä sen sijaan ruumiittomiksi henkiolennoiksi Princen kutsumat demonit. Erilaisia syitä, jonka seurauksena ihmiseen voi tulla demoni, on Princen opetuksessa monia. Alttius demoneille voi johtua myös esimerkiksi vanhempien tai isovanhempien synneistä. Haavoittuvimpia demonien tulemiselle ihmiseen ovat Princen mukaan kohdussa olevat sikiöt sekä ylipäätään pienet lapset. Demoneita ei voi havaita näköaistein. Niiden aikaan saamat vaikutukset ihmisissä kuitenkin paljastavat, jos henkilössä on demoni. Erilaisia vaikutuksia on lukuisia. Prince demonologian erityispiirre on hänen väitteensä, jonka mukaan uskovassa kristityssä voi olla demoni. Tällöin hän käyttää poikkeuksellista käsitettä demonisaatio. Prince tarkoittaa käsitteellä, että demonisoitu kristitty on pelastuneessa tilassa, mutta joillain persoonallisuuden osa-alueella voi silti olla demoni. Jotta ihminen voi vapautua demoneista, tulee suorittaa eksorsismi eli vapauttaminen. Prince suosittelee, että eksorsismin suorittavat kokeneet kristityt. Sen voi tarvittaessa tehdä kuitenkin demonisoitu henkilö itse. Vapautettavan tulee puhdistautua synneistä ja nojautua kristilliseen uskoon. Tämän jälkeen Jeesuksen antamalla auktoriteetilla demoni voidaan rukoilemalla käskeä lähtemään ihmisestä. Prince perustelee teologiaan liittyvät väitteensä pääasiassa yksittäisillä raamatunkohdilla sekä käytännön elämästä nousevilla anekdooteilla. Princen demonologia edustaa yhtäältä laajempaa helluntailaista kontekstia. Demonien olemassaolo, niiden toiminta ihmisiä ja seurakuntaa vastaan sekä perinteiset sukupuoliroolit ovat tästä esimerkkinä. Toisaalta erovaisuuksiakin on. Käsitys kristityn demonisaatiosta ja Princen hyvin yksityiskohtainen opetus demoneista ja niiden vaikutuksesta poikkeavat varsinkin varhaisemmasta helluntailaisuudesta. Princen opetuksen yksityiskohtaisuus osoittautuu myös haastavaksi. Esimerkiksi demonien ihmiseen tulemisen syyt ja toisaalta niiden vaikutuksiin liittyvät syy- ja seuraussuhteet ovat vaikeaselkoisia. Princen järjestelmällinen tapa opettaa on kuitenkin mahdollistanut sen, että tutkielmassa kyetään kuvaamaan hänen demonologiaansa kokonaisvaltaisesti.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää helluntaiseurakunnasta eroamisen syitä. Tutkimuksessa syitä tarkasteltiin tutkittavien kirjoittamien tarinoiden kautta, siten kuin he itse ovat asian kokeneet. Tutkimusote oli kvalitatiivinen. Tutkimusaineistoni koostui 31 sähköpostitse saadusta erotarinasta, jotka keräsin syys–lokakuussa 2015. Erotarinoiden kirjoittajat olivat iältään 20–86-vuotiaita ja kokemuksia oli monista helluntaiseurakunnista eri puolilta Suomea. Aineiston analyysitapana käytin narratiivista analyysiä. Narratiivisessa analyysissä tuotetaan uusi kertomus aineiston kertomusten perusteella. Siinä ei pyritä luokittelemaan aineistoa vaan luomaan kertomus, joka nostaa esiin aineiston kannalta keskeisiä teemoja. Tutkimuksessani tyyppitarinoiden avulla hahmottui kuva eroamisen syistä linkittyneenä ihmisen persoonaan, sosiaalisiin suhteisiin sekä elämäntapahtumiin. Aineistosta esiin nousseiden erosyiden perusteella jaoin tarinat viiteen ryhmään, jotka kuvaavat eroajatyyppejä. Samaan ryhmään kuuluvissa tarinoissa korostui tietyn syyn merkitys eroon johtaneena tekijänä. Muodostuneet ryhmät olivat: 1. Armoa kaipaavat suorittajat 2. elämänkriisin kokeneet, ilman seurakunnan tukea jääneet 3. seurakunnan käytäntöjä kritisoivat 4. helluntailaista opetusta kritisoivat 5. yhteisön normeihin sopeutumattomat. Ensimmäiseen ryhmään kuuluneilla, armoa kaipaavilla suorittajilla, eroamisen syy oli yhteisön odotuksiin väsyminen. Heidän mielestään helluntaiseurakunnan opetus ja käytäntö korostavat liiaksi omaa suorittamista ja aktiivista osallistumista sekä vapaaehtoistyöhön että yhteisön tilaisuuksiin. Elämänkriisin kokeneiden eroamisen syynä oli kokemus ilman seurakunnan tukea jäämisestä kriisin aikana tai sen jälkeen. Seurakunnan käytäntöjä kritisoivat erosivat, koska eivät voineet hyväksyä jotain seurakunnan käytäntöön liittyvää asiaa. He myös kokivat, ettei kritiikkiä yhteisössä hyväksytty. Opetusta kritisoivien teologinen ajattelu oli muuttunut eivätkä he enää voineet pitää helluntailaista opetusta oikeana. He myös kritisoivat sitä, että omasta opetuksesta pidetään hyvin tiukasti kiinni, eikä toisenlaista ajattelua hyväksytä yhteisön sisällä. Opetuksen kyseenalaistaminen johti helposti syytöksiin harhaoppisuudesta tai väärän hengen johdossa olemisesta. Viidennen ryhmän muodostivat yhteisön normeihin sopeutumattomat, jotka kokivat, etteivät heidän elämäntapansa vastaa yhteisön odotuksia. Eroamiseen johtaneet syyt eivät synny tyhjiössä, vaan siihen vaikuttavat monet tekijät. Yhteisöstä eroamiseen päätyminen on riippuvainen esimerkiksi yksilön persoonallisuudesta, taustasta, sosiaalisista suhteista ja elämäntilanteesta. Nämä tekijät myös selittävät, miksi toinen kokee ongelmallisena tietyt käytännöt ja toisille samat käytännöt tuovat turvaa ja ne koetaan hyviksi.

Walesissa tapahtui vuosina 1904–1905 kirkkohistoriallisesti merkittävä herätys, joka herätti huomiota ympäri Eurooppaa. Useiden tuhansien ihmisten sanotaan kokeneen uskonnollisen herätyksen Walesissa. Herätyksellä oli myönteisiä vaikutuksia niin yksityisten ihmisten elämäntapoihin kuin myös laajemmin yhteiskuntaan. Euroopassa oli tapahtunut 1900-luvun alkuun mennessä suuria mullistuksia: sekularisaatio ja tieteen kehitys olivat kyseenalaistaneet kirkkojen perinteiset opit ja näkemykset, mikä johti kristinuskon ja kirkkokriittisyyden voimistumiseen yhteiskunnissa. Herätyksen puhjetessa erityisesti monet herätyskristityt olivat kiinnostuneita herätyksestä, sillä se näyttäytyi heille vasta-aseena voimistunutta kritiikkiä vastaan. Suomessakin aikalaiset uutisoivat herätyksestä ja kuvasivat sitä niin sanoma- kuin aikakauslehdissä. Useimmat kirkolliset pyrkivät vastaamaan kuvauksillaan myös kotimaan sisällä kasvaneeseen sekularisaatioon ja uskonnonvastaisuuteen. Walesin herätyksestä kiinnostuivat vuosikymmeniä myöhemmin myös helluntailaiset, jotka alkoivat etsiä liikkeen muodostumisen jälkeen omia juuriaan ja identiteettiään. Helluntailiike tulkitsi myöhemmin Walesin herätyksen osaksi omaa historiaansa. He palasivat herätyksen muistelemiseen, vaikka muualla herätyksestä ei enää puhuttu. Tutkimuksessa selvitetään diskurssi- ja tekstianalyysia käyttäen millaisena Walesin herätys 1904–1905 on kuvattu Suomessa eri henkilöiden ja ryhmittymien toimesta, ja mistä syistä sitä on haluttu kuvailla Suomessa. Diskurssi-menetelmän lisäksi tehtävän tavoittamisessa on käytetty historiatieteen menetelmää. Tutkimus liittyy laajempaan aiheeseen siitä, miten Walesin herätystä on käytetty aikalaisten ja myöhempien kuvaajien toimesta. Tutkimus sivuaa historiallista kuva- ja narratiivitutkimusta, sillä tarkoituksena on osittain tutkia sitä mielikuvaa, joka herätyksestä on pyritty antamaan. Helluntailaiset tulkitsevat Walesin herätyksen myös osaksi omaa makrotarinaansa. Tutkimus jakaantuu kahteen osioon tutkittavan aineiston vuoksi. Ensimmäisen osion muodostavat aikalaiskuvaukset vuosilta 1905–1910 eli lähteet, jotka ovat ajallisesti lähellä herätystä. Toisen osion muodostavat myöhemmät, helluntailaiset kuvaukset, jotka ajoittuvat vuosiin 1932–2004. Myöhempien kuvausten diskursiivinen tarkastelu on vielä rajattu vuosiin 1932–1976, sillä kokonaiskuva herätyksen käyttötarkoituksesta hahmottuu jo näiden vuosien perusteella. Tutkimus tuo esiin problematiikkaa Walesin herätyksen käytöstä, kun aikalaiskuvauksia ja myöhempiä kuvauksia verrataan keskenään. Ottaen huomioon Walesin herätyksen taustakontekstin ja herätykseen vaikuttaneiden ryhmittymien ja henkilöiden teologiset näkemykset, on ongelmallista, että helluntailaiset yhdistävät oman liikkeensä Walesin herätykseen. Tutkimustulokset osoittavat, että aikalaiskuvaajat muodostavat kokonaisuudessaan maltillisen ja kriittisen mielikuvan herätyksestä. Osa aikalaiskuvaajista pyrkii vakuuttamaan, että Walesin kaltainen herätys olisi tarpeellista myös Suomessa. Myöhemmät kuvaukset keskittyvät toistamaan historiankatsauksissaan Walesin herätystä, jotta helluntailiikkeen oma historia ja identiteetti vahvistuisi. Helluntailiikkeen historiantutkimus ja -kirjoitus on ollut viime vuosina murroksessa. Helluntailaiset kuvaukset Walesin herätyksestä toimivat esimerkkinä siitä, että liikkeen tulisi tarkastella omaa historiankirjoitustaan monipuolisemmin – ainakin suhteessa Walesin herätykseen.