Browsing by Subject "hengellisyys"

Tutkimuksen aiheena on Markku Pääkkösen alttaritaideteos Gabrielin siipi vuodelta 2002. Gabrielin siipi on Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon alttariartefakti. Pakilan seurakunta on osa Helsingin seurakuntayhtymää. Gabrielin siipi tunnistetaan ja huomioidaan formaalin kuvauksen keinoin, valokuvien toimiessa havainnollistavina viitteinä. Tutkielmassa huomioidaan esteettinen ja hengellinen tila, sekä näiden elementtien yhtäläisyys suhteena taideteoksen ominaisuuksiin. Gabrielin siiven ollessa taideteoksena uskonnollisessa tilassa, yhdistyy artefaktissa hengellinen ja esteettinen perinne. Tutkimuskysymys luo tekstin kontekstin, jolla Gabrielin siipi merkityksellistyy C.S. Peircen semioottisen teorian viitekehyksellä. Tutkimuskysymys on: miten Gabrielin siiven materiaaliset ja valoelementit ovat suhteena valoon, luontoon ja hengelliseen tilaan? Tutkimuskysymys rakentaa analyysin pääluvut; Valo, Luonto ja Hengellinen tila, joissa huomioidaan C.S. Peircen semioottisen merkkiteorian taustakehyksenä ja kivijalkana oleva fenomenologia, joka on jaoteltu kolmeen olemisen ja olevaisen rakenteelliseen ominaisuuteen; laadulliseen, suhteeseen (relation) ja representaatioon. C.S. Peircen fenomenologinen ja semioottinen teoria avataan tutkimuksen edetessä; päälukujen Valo, Luonto ja Hengellinen tila merkityksellistäen Gabrielin siipi alttaritaideteoksen. Tutkimuksen aiheen ollessa taideteos, niin taidehistoria kuin estetiikka ovat osallisena Gabrielin siiven materiaalisten ja valon elementtien sisäistämisessä uskon ja filosofian historiaan, mitkä ovat suhteena luomassa valon, luonnon ja hengellisen tilan olemuksellisuutta mahdollistaen Hyvän Paimenen alttaritaideteoksen erityisyyden ja identiteetin Gabrielin siipenä. Prosessuaalisuus kolmen fenomenologialla on tutkimustulos Gabrielin siipi taideteoksesta. Kolmen fenomenologia on dimensionaalisesti vapaina suhteina ja keskinäisinä sulautumina muodostaen taideteoksen struktuurin, joka elää keskinäisinä suhteina, muodostaen olemassaolon ja olevan. Toinen tutkimustulos on mysteerin ja tiedon luova dialogi, mahdollistaen tiedon avoimuuden, joka on myös tieteellisen tekstin etenemisen edellytys, tarkoittaen myös säännön ja tottuvuuden suhteuttamista opitun tiedon sisällön uudelleen kasvuun.

Mies ja nainen kertovat kokemuksensa parisuhdekriisistä ja tiivistävät että rukoileminen ja Jumalan puoleen kääntyminen pelasti heidät avioerolta. Kyseessä on tilanne, jossa pariskunta on hyödyntänyt yhtä hengellisen toimintamuodon menetelmää, joka tässä tapauksessa on ollut rukoileminen. Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää, minkälaisia hengellisiä toimintamuotoja parisuhteessa käytetään ja millaisia vaikutuksia näillä hengellisillä toimintamuodoilla on parisuhteessa. Hengellinen toimintamuoto on käytännöllistä toimintaa kuvaava käsite, jonka avulla voidaan tutkia parisuhteen dynamiikkaa hengellisestä näkökulmasta katsottuna. Tutkimuksen hengellisenä kontekstina on kristillinen maailmankuva, jonka välityksellä Jumala ja parit kommunikoivat ja ylläpitävät hengellistä suhdetta toinen toisiinsa. Tutkimusmetodina on sisällönanalyysi. Haastateltavien parien hengelliset toimintamuodot saavat puheenvuoron, kun hengellisiä toimintamuotoja kuvataan niihin liitettyjen kokemusten ja vaikutusten kautta. Tämä tarkoittaa aineiston sanallista kuvaamista. Tutkielma on toteutettu ryhmähaastatteluilla, haastattelemalla yhdeksää paria eri puolelta Suomea yhteistyössä Parempi avioliitto ry:n toiminnan kautta. Johdanto luvussa perehdytään tutkimuksen lähtökohtana toimivaan Parempi avioliitto ry:n toimintaan, joka antaa tutkimukselle hengellisen kontekstin, sekä luodaan käsitteet hengellisyydelle ja tarkastellaan tutkimukseen liittyvää aiempaa tutkimusta. Tutkimuksen pääpaino on kansainvälisessä tutkimuksessa, koska parisuhde ja hengellisyys on vähän tutkittu aihe. Kolmannessa luvussa keskitytään analysoimaan parisuhteessa esiintyviä erilaisia hengellisiä toimintamuotoja ja niihin liittyviä kokemuksia. Neljäs luku käsittää tutkimuksessa saavutetut tulokset ja sen, miten tutkimusta parisuhteen hengellisyydestä voisi edistää tulevaisuudessa. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että hengellisyys toimii eräänlaisena voimavarana parisuhteessa arkeen liittyvissä tilanteissa ja ennaltaehkäistä parisuhdekriisien syntyä. Toisaalta, se voi myös auttaa selviämään parisuhdekriiseistä. Tutkimustulosten perusteella hengelliset toimintamuodot luovat yhteyttä parien välillä ja ylläpitävät hengellistä identiteettiä.

Suomalaiset elävät yhä pidempään, ja samaan aikaan elämän viimeiset vuodet asutaan usein kotona. Myös palliatiivinen hoito on siirtynyt yhä useammin kotiin. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan palliatiivisen hoidon tulee olla kokonaisvaltaista, fyysisten oireiden hoidon ja kivunlievityksen lisäksi täytyy kiinnittää huomiota psykososiaalisiin ja spirituaalisiin ulottuvuuksiin. Euroopan saattohoitojärjestö EAPC on määritellyt spiritualiteetin muodostuvan kolmesta ulottuvuudesta; eksistentiaalisista kysymyksistä sekä arvoihin ja uskontoon perustuvista näkemyksistä. Tässä tutkielmassa tarkastelen kuinka EAPC:n määrittelemät spiritualiteetin ulottuvuudet ilmenevät ikääntyneillä kotona sairastavilla palliatiivisen hoidon potilailla. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineiston olen kerännyt haastattelemalla kahdeksaa 71-95-vuotiasta kotona asuvaa palliatiivisen hoidon potilasta. Haastattelut toteutin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla, ja aineiston analysoin käyttämällä sisällönanalyysia. Tulokset esittelen jaoteltuna EAPC:n määritelmän mukaisesti kolmeen eri pääluokkaan; eksistentiaalisiin kysymyksiin sekä arvoihin ja uskontoon perustuviin näkemyksiin. Eksistentiaaliset kysymykset pitävät sisällään elämän merkityksellisyyden, eheyden kokemisen, toivon sekä kuoleman. Arvoihin perustuviin näkemyksiin olen sijoittanut ne aineistosta esiin nousevat ulottuvuudet, jotka liittyvät ihmissuhteisiin, muutokseen sopeutumiseen, kotona sairastamiseen sekä taiteeseen. Uskontoon perustuvat näkemykset muodostuvat henkilökohtaisesta vakaumuksesta sekä rituaaleista. Aineiston perusteella spiritualiteetin ulottuvuudet ovat moniulotteisia, jonka vuoksi yksittäisiä ulottuvuuksia on haastavaa jaotella EAPC:n kolmijaon mukaisesti. Tämänkaltainen jaottelu voi kuitenkin auttaa hahmottamaan spiritualiteettiin kuuluvia ulottuvuuksia. Tutkielman lopussa esittelen aineistosta esiin nousseet tuloksia ilman EAPC:n kolmijakoa. Aineiston perusteella merkityksellisyyden ja eheyden kokemukset ovat positiivisesti yhteydessä yksilön kokemukseen hyvinvoinnista, ja tarkoituksettomuuden tunteet heikentävät hyvinvointia. Merkityksellisyys muodostui läheisistä ihmissuhteista, uskosta korkeampaan voimaan, itsensä toteuttamisesta sekä muutokseen sopeutumisesta. Epäselvä/negatiivinen suhde uskontoon, yksinäisyys ja toimintakyvyn heikkeneminen ovat yhteydessä tarkoituksettomuuden tunteeseen.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen, kuinka erään seurakunnan isoset ovat kokeneet hengellisyyden elämässään. Tutkin isosten hengellisyyttä erityisesti rippikoulun ja isostoiminnan ajalta. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineistoanalyysimenetelmä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto on kerätty teemahaastatteluin seitsemältä saman seurakunnan isoselta. Isoset ovat kolmesta eri ikäryhmästä ja heidän kokemuksensa isostehtävästä ovat vaihtelevat. Haastatteluvalinnoissa on myös huomioitu tasainen sukupuolijakauma. Peilaan isosten kokemuksia ja näkökulmia spiritualiteetin määritelmiin ja aiempaan tutkimukseen. Aiempaa tutkimusta isosten hengellisyydestä on kuitenkin varsin vähän, mutta vertailen tuloksia isostoimintaa yleisesti koskevaan tutkimukseen. Analyysin myötä aineistosta nousi esiin kaksi pääluokkaa: hengellinen kasvu ja yhteisöllisyys. Pääluokat liittyvät osittain toisiinsa, mutta muodostavat kuitenkin itsenäiset kokonaisuudet. Isosten vastauksissa korostuivat keskeisesti molemmat pääluokat. Tarkastelen pääluokkia isosten hengellisyyden määritelmien, sekä heidän kokemustensa kautta. Isoset jakautuivat uskonnollisten perhetaustojensa perusteella kolmeen ryhmään: vahvasti uskonnollisiin ja tapakristittyihin perheisiin, sekä perheisiin, joissa uskonnollisuus ei erityisemmin näy. Uskonnollisista taustoista tulevat isoset kuvaavat hengellisyyttä monisanaisemmin ja asettavat eri elämäntilanteille enemmän hengellisiä merkityksiä. Kolmatta ryhmää edustavat isoset kokevat hengellisyyden henkilökohtaisempana asiana ja liittävät siihen erilaisia tunteita, kuten rauha ja turva. Perhetaustasta riippumatta rippikoulu ja siitä seurannut isostoiminta osoittautuvat hengellisen kasvun ajaksi. Rippikoulu koettiin hengellisyyteen herättävänä kokemuksena, kun taas isoskoulutus vahvisti rippikoulussa opittuja asioita. Näitä kokemuksia pidettiin hengellisesti merkittävämpinä kuin itse isostehtävää. Isostehtävän hengellinen merkitys perustui erityisesti rippikoululaisten kokemuksien myötäelämiseen, sekä hartauselämään. Yhteisöllisyys on rippikoulun ja isoskoulutusajan läpileikkaava teema. Yhteisöllisyys korostuu sosiaalisena asiana, mutta myös hengellisenä näkökulmana. Seurakunta on tarjonnut isosille turvallisen yhteisön, jossa hengellisten asioiden pohtiminen on luontevaa. Hengellisyys koetaan myös yhteisöllisyyttä rakentavaksi tekijäksi.

Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut siitä, mitä kristillistä joogaa harrastavat ihmiset kokevat saavansa kristillisestä joogasta ja tarkastelen, millainen uskonnollinen, hengellinen tai henkinen merkitys kristillisellä joogaharjoituksella on yksilölle itselleen. Tutkimustehtävänäni oli selvittää: Millaisena ihmiset kokevat kristillisen joogan? Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusaineiston olen kerännyt teemahaastatteluin. Tutkimuksestani käy ilmi, että kristillinen jooga on harjoittajilleen uskonnon kaltaista, hengellistä elämää ylläpitävä ja sitä ruokkiva keino. Kristillisestä joogasta haetaan hengellisyyttä, joka on yksilöä henkilökohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti koskettavaa ja merkityksellistä. Haastateltavat käyttävät kristillistä joogaa keinona kokea ja vahvistaa omaa, itselleen mieluisaa hengellisyyttä elämässään. Kristillisen joogan keinoin myös etsitään itseä ja tutustutaan omaan hengelliseen identiteettiin. Kristillisestä joogasta saadut kokemukset vaikuttavat yksilöiden elämässä niin fyysisellä, psyykkisellä kuin hengelliselläkin tasolla. Tutkimukseni mukaan kristillisen joogan voidaan sanoa kuuluvan harrastajiensa arkeen merkittävänä osana elämää. Kristillisen joogan koetaan olevan osa elettyä uskonnollisuutta.

Tämän pro gradu – tutkielman tarkoituksena on tutkia psykoterapian asiakkaiden kokemuksia hengellisten kysymysten käsittelystä psykoterapiassa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia ovat hengelliset kysymykset psykoterapiassa, kuinka niitä käsitellään osana psykoterapiaprosessia ja millainen on terapeutin rooli hengellisten kysymysten käsittelyssä. Tutkimus on otteeltaan laadullinen ja analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkielman aineisto on kerätty kirjoituspyynnöllä, joka julkaistiin kolmessa pääkaupunkiseudulla ilmestyvässä seurakuntalehdessä (Kirkko ja kaupunki, Esse ja Vantaan Lauri) keväällä 2011. Analyysiin hyväksyttyjä kirjoitelmia saapui 13. Kirjoitelmien lisäksi tutkimusta varten haastateltiin viittä kirjoitelman lähettänyttä. Haastattelumetodina on käytetty teemahaastattelua ja aineisto on analysoitu aineistolähtöisesti. Tutkimuksen mukaan hengelliset kysymykset muodostuivat hyvin yksilöllisistä ja henkilöhistoriaan sidotuista lähteistä. Hengelliset kysymykset, joita käsiteltiin psykoterapiassa liittyivät tämän tutkimuksen aineiston perusteella syntiin ja syyllisyyden kokemuksiin, hengellisen identiteetin muodostumiseen sekä oman hengellisen yhteisön etsintään, ahtaasta uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumiseen, tuomitsevuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiin, ankaraan jumalakuvaan ja Jumalalle kelpaamattomuuden tunteisiin, armon ja anteeksiannon kysymyksiin, oman paikan löytymiseen maailmassa, turvallisuudentunteen vahvistamiseen sekä seurakuntaelämään. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet kokivat, että hengellisten kysymysten käsittely oli tai olisi ollut heille psykoterapiassa tärkeää ja merkityksellistä, sillä hengellisyys koettiin vahvasti osana identiteettiä ja omaa minuutta. Myös tarkoituksen ja elämän merkityksellisyyden koettiin liittyvän hengellisyyteen. Aloite hengellisten kysymysten käsittelyyn tuli aina asiakkaalta ja joskus hengellisten kysymysten esille tuomiseen liittyi pelko psykoterapeutin suhtautumisen muuttumisesta asiakkaaseen. Hengelliset kysymykset koettiin asiakkaiden mielestä erityisen tärkeiksi psykoterapiassa, jos ne nähtiin osana mielenterveydellistä ongelmaa. Tutkimuksessa havaittiin psykoterapeuttien osalta kahdenlaista suhtautumista hengellisten kysymysten käsittelyssä. Toisaalta terapeutit omasivat avoimen ja myönteisen asenteen asiakkaan hengellistä pohdintaa kohtaan, toisaalta psykoterapeutit saattoivat ohittaa tai olla kykenemättömiä asiakkaan esille nostamien hengellisten kysymysten käsittelyyn. Psykoterapeuttien tukeva ja voimavaralähtöinen näkökulma asiakkaan hengellisyyteen koettiin hyvin myönteisenä ja asiakkaat olivat siitä terapeutille usein hyvin kiitollisia. Välttelevän orientaation hengellisyyttä kohtaan omaavien terapeuttien asiakkaat kokivat toisaalta, että hengellisyyden psykoterapeuttisesta käsittelystä olisi ollut heille hyötyä, mutta toisaalta, jos hengelliset kysymykset eivät liittyneet psykoterapiaan hakeutumisen syihin, niitä koettiin voivan käsitellä myös muissa yhteyksissä.

Tutkimuksessani selvitän evankelis-luterilaisen kirkon sairaalapappien kokemuksia työnsä hengellisyydestä. Tutkimustehtävääni lähestyn kolmen kysymyksen näkökulmasta: 1. Mitä sairaalapapit mieltävät hengellisyyden sairaalansielunhoitotyössä olevan? 2. Millä tavoin vastaajat kokevat hengellisyyden näkyvän heidän itse tekemässään sairaalasielunhoitotyössä? 3. Miten sairaalapapit tunnistavat hengellisen tuen tarpeen ja miten sairaalapapit kokevat hoitohenkilökunnan tunnistavan hengellisen tuen tarpeen? Työtäni ohjaavana teoreettisena viitekehyksenä toimii kirkon sairaalasielunhoidon palvelulupaus, joka pohjautuu sairaalapapin ydinosaamiskuvaukseen.Toisena tärkeänä lähtökohtana on sairaalasielunhoidon periaatteet. Tutkimusaineiston keräsin laadullisin menetelmin. Haastattelin kahdeksaa sairaalassa päätoimisena työskentelevää sairaalapappia teemahaastattelun menetelmin. Haastateltavat sairaalapapit olivat eri puolilta Suomea neljän eri hiippakunnan alueelta. Tutkimusaineiston analyysiin käytin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen analyysia ohjaa kolme teemaa, jotka nousevat haastattelurungosta.Tutkimukseni mukaan sairaalapapit kokevat hengellisyyden sairaalasielunhoitotyössä uskontoon ja vakaumukseen liittyvänä. Papin työtä pidetään hengellisenä työnä, joka haastateltavien mukaan toteutuu sairaalapapin työssä. Tuloksissa ilmenee, että sairaalapapin työssä hengellisyys on läsnä pappeudessa itsessään sekä Jumalan läsnäolona kaikessa tekemisessä ja kohtaamisissa. Jumalan läsnäoloa tarkennettiin helpommin selitettäväksi hengellisten apuvälineiden käytön yhteydessä ehtoollisen jakamisessa, rukoilussa, rukoushetkissä, virsien laulamisessa sekä Raamatun lukemisessa. Sairaalapapeilla on kokemus, että heitä arvostetaan sairaalassa ja heidän apuaan ja tukeaan hyödynnetään, jos hoitohenkilökunnalla on riittävästi tietoa heidän palveluistaan. Pääsääntöisesti hoitohenkilökunta koetaan osaavana hengellisen tuen tarpeen tunnistamisessa, mutta haasteitakin sanoitetaan. Sairaalamaailman haasteet ovat samoja kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Haasteena nähdään maallistuminen, joka vie hengellistä elämää kauemmaksi ihmisten arjesta sekä moniuskontoinen seurakunta sairaalassa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida miten katekumenaattiryhmät toimivat eri seurakunnissa ja mitä merkityksiä ryhmiin osallistuneet kuvaavat katekumenaatista. Osallistuneilla tarkoitan katekumenaattiryhmiin osallistuneita, jotka ovat olleet ryhmissä 2015 -2016. Lomakekyselyiden avulla selvitettiin, katekumenaattiin osallistumisen merkityksiä, mitkä osiot tai aiheet kiinnostivat osallistuneita ja mitkä merkitykset nousivat keskeisimmiksi osallistumisen kriteereiksi. Tutkimuksen aineisto kerättiin lomakekyselyiden muodossa neljästä eri evankelisluterilaisesta seurakunnasta. Aineisto koostui 29 lomakekyselystä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Katekumenaattiin osallistumisen keskeisimmiksi merkityksiksi nousivat ryhmätoiminta, joka mahdollisti hengellisesti merkityksellisten asioiden käsittelyn, niiden jakamisen, Raamatun sisällön oppimisen, vuorovaikutuksessa muiden ryhmän jäsenten kanssa, seurakunnan kontekstissa. Katekumenaatin merkityksiksi nousi laaja kirjo hengellisyyden kohtaamisen ja uskosta elämisen elementtejä, joilla asioita kohdattiin. Yhteisöllä oli keskeinen merkitys hengellisyyden harjoittamiselle ja hoitamiselle, merkitysten käsittelylle ja uskosta elämisen kokemuksille. Katekumenaattiin osallistuneiden hengellisyyden muotoutumista voidaan kuvata yksilöllisen ja yhteisöllisen toiminnan kautta. Evankelis-luterilainen seurakunta, hengellinen yhteisö tarjosi hengellisyyden muotoutumiselle ja henkilökohtaisen uskon syventymiselle kontekstin ja kasvupohjan. Myös yhteisö mahdollisti yhteyden kirkkovuoteen, yksilöllisten merkitysten käsittelyn ja niiden syventämisen, Raamatun sisällön ja tuntemuksen lisääntymisen, oppimisen ja opettamisen, sekä seurakuntayhteyden vahvistumisen. Tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan muita evankelis-luterilaisia seurakuntia, missä katekumenaattitoimintaa on ollut tai on parhaillaan, sillä ryhmistä lähtevät kysymykset ovat yksilöllisiä ja ryhmälähtöisiä.

Tutkimukseni tehtävänä on tarkastella itsemurhayritykseen johtaneita tekijöitä ja elämässä eteenpäin pääsemistä itsemurhayrityksen jälkeen. Selvitän millaiset asiat ovat olleet itsemurhayrityksen taustalla ja miten itsemurhaa yrittäneet ovat päässeet elämässään eteenpäin. Näitä molempia aiheita tarkastelen myös hengellisyyden näkökulmasta. Tarkasteluni keskiössä ovat ihmisten kokemukset ja heidän erilaisille asioille antamansa merkitykset. Teoreettisena taustana käytän kahta selviytymisteoriaa: Richard Lazaruksen ja Susan Folkmanin teoriaa psyykkisen stressin hallinnasta sekä Kenneth Pargamentin teoriaa uskonnon merkityksestä selviytymisessä. Laadullisen tutkimukseni aineisto koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta ja seitsemästä kirjeestä eli viidentoista itsemurhaa yrittäneen ihmisen kokemuksista. Tutkimukseen osallistuneista naisia on yhdeksän ja miehiä kuusi. Osallistuneet ovat taustoiltaan hyvin erilaisia ihmisiä ja asuvat eri puolilla Suomea, iältään he ovat 20–74 -vuotiaita. Aineiston analyysimenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Sen avulla itsemurhayrityksen taustalta erottui prosessi, joka koostuu akuuteista tekijöistä ja taustatekijöistä. Elämässä eteenpäin pääsemisestä hahmottui niin ikään prosessi. Se koostuu merkittävimmäksi koetusta avusta, tukevasta avusta, eteenpäin pääsemisessä koetuista vaikeuksista ja jo tapahtunutta eteenpäin pääsyä ylläpitävistä tekijöistä. Itsemurhaa yrittäneet toivat myös esille asioita, jotka olisivat voineet auttaa heitä vielä kokemaansa paremmin. Monet itsemurhayrityksen taustalla olleet asiat ja elämässä eteenpäin pääsemistä auttaneet tekijät ovat luokitukseltaan samoja. Yleisimmiksi osoittautuivat sisäiset kokemukset ja sosiaaliset suhteet. Hengellisyys esiintyi niin itsemurhayrityksen taustatekijöissä kuin elämässä eteenpäin pääsemisessä. Elämässä eteenpäin pääseminen itsemurhayrityksen jälkeen näyttää linkittyvän vahvasti siihen, että elämässä olleet muut vaikeudet poistuvat ja elämään tulee positiivisia kokemuksia. Itsemurhayritys itsessään voi jäädä melko vähälle käsittelylle. Tutkimukseni ei pyri tilastolliseen yleistettävyyteen, mutta se lisää ymmärrystä itsemurhayritysten taustalla olevista asioista, elämässä eteenpäin pääsemisestä yrityksen jälkeen sekä hengellisyyden merkityksestä näissä molemmissa.