Browsing by Subject "henkilökuva"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Vilho Lammen (1898–1936) tuotantoa osana 1920–1930-luvun suomalaista kuvataidekenttää. Tutkielma rajaa tarkasteltaviksi teoksiksi Lammen lapsiaiheiset maalaukset. Tutkielma koostuu sekä teoreettisesta osasta, jossa keskitytään Suomen sotien väliseen kuvataiteeseen ja yhteiskuntaan, tyylihistoriaan sekä intertekstuaalisuuteen, että käytännön osasta, jossa Lammen lapsiaiheiset teokset luetteloitiin ja syvennyttiin niiden merkityksiin ja uusiin tulkintoihin, jota teoksista voidaan tehdä. Lammen tuotannon kokonaismääräksi arvioidusta noin 650 teoksesta löydettiin noin 100 lapsiaiheista maalausta. Merkitysten ja kontekstin ymmärtämiseksi tutustuttiin Lammen saamaan näyttelykritiikkiin suomalaisissa sanomalehdissä sekä Lammen elinaikana että hänen kuolemansa jälkeen aina vuoteen 2020 saakka. Taidehistorian tyylihistoria muodostaa teoreettisen viitekehyksen, jota vasten Lammen teoksia peilataan. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan kriittisesti Lammen sijoittumista aikansa kuvataiteeseen liitettyihin tyylisuuntauksiin. Lampi nähdään aktiivisena ja yhteiskunnallisena hahmona, mikä näyttäytyy hänen tuotannossaan. Tyylillisesti Lammen teokset nähdään osana oman aikakauden kuvataidetta. Kuitenkin Lampi nähdään omaa tyyliään etsivänä ja toteuttavana taiteilijana. Lammen maalauksia ja hänen tyyliään verrattiin aikanaan muun muassa Paul Cézannen (1839–1906), Vincent van Goghin (1853–1890), Alvar Cawénin (1886–1935) ja Tyko Sallisen (1879–1955) tuotantoon, kunnes 1920–1930-lukujen vaihteessa hän irrottautui aikaisemmasta tyylistään suurikokoisten ja jopa aggressiivisten (miehiä kuvaavien) töidensä kautta. Vuoden 1931 Pariisin-matkan jälkeen hänen kuvaustapansa muuttui jälleen. Se rauhoittui ja siirtyi lähemmäksi uusasiallista ilmaisua. Intertekstuaalisuuden soveltaminen taiteen ja erityisesti maalausten katsomiseen muodostaa tutkielmassa kehyksen, jonka kautta etsitään uusia merkityksiä Lammen teoksille. Intertekstuaalinen kuvan katsominen nostaa esiin Lammen lapsiaiheisten teosten surumielisyyden ja salaperäisyyden. Niissä risteää itsensä paljastamisen ja mysteerin säilyttämisen ja sekä sisäisen että ulkoisen kontrollin merkityskentät, joita vasten lapsiaiheisia teoksia tarkastellaan. Kasvu ihmisenä ja taiteilijana limittyy kokonaisuudeksi, joka näyttäytyy sekä muutaman taidehistorian merkkiteosten että hänen omien teostensa tarkastelussa rinnakkain. Lammen lapsessa näkyy alakulo, alistuminen, antautuminen sekä päättäväisyys, voima ja luova, kiihkeä elämänhalu. Lammen elinaikanaan saamassa taidekritiikissä ei juurikaan lapsiaiheisia teoksia arvioitu. Yleisesti kritiikki korosti Lammen tietynlaista poikkeavuutta taiteilijana ja erilaisuutta. Kuolemansa jälkeen myös Lammen lapsiaiheiset teokset saivat uudenlaista huomiota. Kirjoittelussa korostui maalausten psykologisoiva selitys Lammen ennenaikaiseen ja oman käden kautta tapahtuneeseen kuolemaan. Lapsiaiheiset teokset yhdistettiin jo tuolloin Lammen taiteilijapersoonaan ja sen ilmenemiseen teoksissa. Tutkielma etenee rakenteellisesti menemällä yhä syvemmälle ja katsoo teoksia yhä yksityiskohtaisemmin. Se tiivistyy Lammen lapsiaiheisten teosten käsikuvauksen tarkasteluun. Lähtökohtana pidetään Lammen Omakuva (1934) ja Tytön muotokuva (1934) -nimisiä teoksia. Teokset paljastavat Lammen oman käden näyttäytyvän suuressa osassa hänen lapsiaiheisia töitään. Sen kautta Lammen taiteilijuus ja ihmis(en) kuva paljastuu katsojalle. Elämän ja teoksissa nähtävien eleiden kaksijakoisuus on ilmeinen. Lapsiaiheisten teosten yleisilme kautta koko tuotannon on näennäisen ilmeettömyyden sävyttämä, mutta juuri tuo pinnallinen ilmeettömyys korostaa syvemmän tarkastelun kautta nousevaa jopa räjähtävän voimakasta ääntä ja elämäntuntoa.

Tutkielman aiheena ovat suomalaiset naistaiteilijat 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Tutkielmassa keskityn kuviin, joita Ellen Thesleff, Maria Wiik, Venny Soldan-Brofeldt ja Elin Danielson-Gambogi maalasivat käyttäen siskojaan malleinaan. Tutkielmassani lähestyn tutkimusaihetta maalausten lähitarkastelulla käyttäen aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tukena ja taustana. Taustoituksessa luodaan katsaus ajan naiseen Suomessa ja Euroopassa yhteiskunnallisen aseman ja perhekäsityksen kautta, mutta lähinnä naistaiteilijoiden aseman näkökulmasta. Tutkielman pääaineisto ovat maalaukset itse, joita on 13. Analysoin niitä eri teemojen näkökulmista: siskot muotokuvassa, arkipäivän kuvat ja tyyppikuvat, moderni nainen, sekä mielikuvat ja moderni henkisyys. Teemat nousivat sekä teoksista itsestään, että taustakirjallisuuden kautta. Kahdessa ensimmäisessä teemassa erityisesti tutkin sitä, miten kuvat esittäytyvät perinteisinä muotokuvina verrattuna kuviin, joissa esitetään ennemmin tiettyyn luokkaan ja aikaan kuuluvaa naista yleisesti. Kolmannessa teemassa siirryn käsittelemään modernin naisen ajatusta. Maalausten tekoaikana naisen yhteiskunnallinen asema oli murroksessa. Osassa teoksista esimerkiksi esitetään naisen työskentelyä ammatissa ja modernia boheemia naista. Lopuksi käsittelen maalauksia, joissa on vahva henkisyyteen ja mielikuvitukseen liittyvä teema. Useimmiten nämä teokset liittyvät jotenkin karelianismiin ja symbolismiin. Tutkielmassa tulen siihen tulokseen, että biologisella siskoudella oli taiteilijoiden elämässä ja tuotannossa erityisasema. Biologisen siskouden merkitystä voi verrata niin sanottuun ajan naistaiteilijoiden väliseen ”maalarisiskouteen”. Monet taiteilijoista elivät naimattomina, ja asuivat suuren osan elämästään yhdessä siskonsa kanssa. Tästäkin syystä siskoja käytettiin paljon mallina. Teosanalyysissä samasta teoksesta löytyy eri teemojen alla eri näkökulmia. Samaa teosta voi usein esimerkiksi pitää sekä muotokuvana, että tyyppikuvana. Usein siskon muotokuvaa voi myös pitää kaksoismuotokuvana taiteilijasta itsestään. Poiskääntyminen, suljetut silmät ja arkisuus ovat toistuvia piirteitä. Useimmiten taiteilija keskittyy kasvoihin ja käsiin. Persoonan kuvaus ja henkilökohtaisuus vaikuttavat olleen poseeraamista ja idealisointia tärkeämpää.

Tutkielmassa tarkastellaan Jussi Valtosen romaanin "He eivät tiedä mitä tekevät" (2014) dialogeja ensisijaisesti autenttisen puheen illuusion ja henkilökuvauksen rakentumisen näkökulmista. Lähtökohtana on, että kaunokirjalliseen dialogiin tuoduilla valikoiduilla puhekielen piirteillä ja vuorovaikutuksen keinoilla pyritään luomaan teokseen puheenomaisuuden vaikutelmaa sekä rakentamaan henkilöhahmojen identiteettejä. Analyysin keskiössä ovat teoksen teinityttöhahmot Rebecca ja Daniella, ja aineisto on rajattu niihin fiktiivisiin keskusteluihin, joissa jompikumpi heistä on osallisina. Dialogintutkimus on viime vuosina pinnalle noussut tutkimusala, joka sijoittuu poikkitieteellisesti kieli- ja kirjallisuustieteen välimaastoon. Tässä tutkielmassa dialogia tarkastellaan niin kielen tasolla kuin kokonaismerkitystä rakentavana elementtinä. Näin ollen työssä sovelletaan kielen ulkoisen kontekstin merkitystä kielenkäyttöön korostavaa sosiolingvististä variaationanalyysia, minkä lisäksi analyysia täydennetään tosielämän vuorovaikutuksen tarkasteluun kehitetyn keskustelunanalyysin sekä kirjallisuudentutkimuksen havainnoilla. Tutkimus osoittaa, että He eivät tiedä mitä tekevät -teoksessa dialogi palvelee erilaisia kerronnan strategisia päämääriä. Aidon puheen illuusio syntyy dialogiin monen piirteen yhteisvaikutuksesta: romaanin dialogissa jäljitellään puhutun kielen äänne-, muoto- ja lausepiirteitä, käytetään puhekielistä sanastoa ja hyödynnetään typografisia ratkaisuja prosodis-paralingvisten piirteiden merkitsemisessä. Lisäksi tutkimuksessa pyritään muodostamaan kokonaiskuvaa analyysin kohteiksi valituista siskoksista tarkastelemalla heidän repliikkejään teinityttömäisyyden illuusion luomisen ja sosioekonomisen aseman näkökulmista. Kumpikaan tytöistä ei ole teoksessa fokalisoijana, joten dialogien merkitys korostuu heidän yksilöllisten persoonallisuuspiirteiden esiintuomisessa ja identiteetin rakentumisessa. Analyysista käy ilmi, että teinityttömäisyyden illuusio syntyy henkilöhahmojen puheeseen aiemmissa tutkimuksissa nuorisolle tyypillisiksi miellettyjen ja kielteistä huomiota saaneiden kielen piirteiden, kuten nousevan intonaation, kiroilun, affektisten ilmaisujen, anglismien ja diskurssipartikkeleiden, yhteisvaikutuksesta. Kun nuorten kielelle ominaisten piirteiden runsaus rakentaa 15-vuotiaan Rebeccan kohdalla elävää mielikuvaa kapinallisesta teinitytöstä, sitoo näiden piirteiden vähäisyys tai puuttuminen 11-vuotiaan Daniellan vielä lapsuuteen ja esiteiniyteen.

Tässä tutkielmassa tarkastelen millä tavalla Scarlett O’Haran ja Melanie Wilkesin henkilökuvia rakennetaan puvustuksen ja värien kautta romaanissa ja elokuvassa Gone with the Wind. Fiktiivisten henkilöhahmojen historiallisena näyttämönä ovat Yhdysvaltojen sisällissota ja sitä seuranneet jälleenrakennuksen vuodet. Scarlett ja Melanie muodostavat kiehtovat vastakohdat henkisesti ja fyysisesti. Naiset edustavat kahta ääripäätä. Henkilöhahmoista luodaan mielikuvia vaatteiden ja ulkoisen olemuksen kautta. Värejä on käytetty oivaltavasti Scarlettin ja Melanien kontrastoimisessa ja heidän henkilökuviensa vahvistamisessa. Elokuvassa annetaan visuaalinen esitys siitä, mitä romaanissa on kerrottu ja sanallisesti kuvailtu. On kiinnostavaa verrata romaanin ja elokuvan henkilökuvia keskenään ja tarkastella miten romaanissa asetetut mielikuvat tai toisaalta avoimeksi jätetyt yksityiskohdat toteutetaan elokuvallisen kerronnan keinoin. Teen koottuja huomioita romaanin ja elokuvan eroista ja yhtäläisyyksistä pitkin kertomusta. Tämän työn tavoitteena on osoittaa, että puvustus ei ole vain kuvailevaa, vaan ennen kaikkea voimakas tarinankerronnallinen elementti sekä romaanissa että elokuvassa. Kiinnostukseni kohteena on myös tutkia millä vivahteilla romaani ja elokuva kertovat Scarlettin ja Melanien suhteesta toisiinsa sekä tarinan keskeisiin mieshahmoihin. Tutkimukseni koostuu Scarlettin ja Melanien kannalta oleellisten värien analysoinnista sekä pukujen tarkastelusta eri kohtauksissa. Muutamat ikoniset asut, kuten Scarlettin äidin vihreistä samettiverhoista tehty mekko, ovat huomattavasti suuremman tarkastelun kohteena. Mitchellin runsas värienkäyttö antaa rikkaan maaperän tulkintojen luomiselle. Käsittelen puvustusta ja värejä edeten kronologisessa järjestyksessä elokuvan alusta loppuun ja suhteutan elokuvakohtauksiin romaanin kerrontaa. Havainnoin puvuissa myös niiden käyttötarkoituksia ja merkityksiä. Huomion kohteena on mitä vaatteita käytetään missäkin tilanteissa ja kuka saa käyttää tietynlaisia vaatteita tai värejä, mitä viestejä puvut kertovat, kuinka sota ja puutos näkyvät vaatteissa ja kuinka erityisesti Scarlett rikkoo rajoja pukeutumisellaan. Kiinnostavaa on myös mitä tapahtuu milläkin tavalla – esimerkiksi Rhett kosii Scarlettia tämän ollessa surupuvussa.