Browsing by Subject "herännäisyys"

Tarkastelen tutkimuksessa Hengellisen kuukauslehden kirjaesittelyitä vuosina 1888–1908. Aloitan lehtien tarkastelun lehden perustamisesta eli vuodesta 1888 ja jatkan sitä vuoteen 1908, jolloin niin sanottu Malmivaaran kausi loppui. Malmivaaran kaudella tarkoitan Malmivaaran ehdotonta päätösvaltaa Hengellisen kuukauslehden sisältöön vuosina 1888–1908. Malmivaaran kauden katsotaan päättyneen vuonna 1908 toimituksen laajentuessa. Malmivaaran vaikutus lehdessä näkyi kuitenkin hänen kuolemaansa saakka. Jaoin tutkittavan ajan kolmeen eri mittaiseen ajanjaksoon, 1888–1892, 1893–1898 ja 1899–1908. Ensimmäinen ajanjakso käsitti ajan, jolloin Malmivaara vastasi yksin lehden kirjallisuusosuudesta yhtä kirja-arvostelua lukuun ottamatta. Toisella ajanjaksolla 1893–1898 lehden toimitus sekä kirjojen ja kirja-arvioitsijoiden määrä kasvoi huomattavasti. Kolmas ajanjakso käsittää ajallisesti ensimmäisen sortokauden ja toisen sortokauden alkamisen. Tarkastelen tutkimuksessa kirjaesittelyjen esiintymismäärää, niiden kirjoittajia sekä arvostelujen sisältöä ja niiden mahdollista merkitystä herännäisyydelle. Tutkin aineistoa laskemalla lehdessä esiintyvät kirja-arvostelut ja vertaan niiden määrää lehden muihin kirjoituksiin. Erottelen esitellyt kirjat kotimaisiin ja suomeksi käännettyihin ulkomaisiin teoksiin, jotta saan niiden verrannollisen määrän. Mekaanisen työskentelyn lisäksi analysoin kirja-arvostelujen sisältöä ja liitän niissä esiintyvät ajankohtaiset aiheet historialliseen kontekstiin. Analysoin myös, minkä takia kirjaesittelyiden määrät vaihtelivat vuosittain. Selvitän, ketkä kirja-arvosteluja kirjoittivat ja millaisia kirjoja he arvioivat. Vuosien 1888–1908 aikana Hengellisen kuukauslehden kirjallisuuspalstalla arvioitiin yhteensä 151 kirjaa. Näiden kahdenkymmenen vuoden ajalla kirjaesittelyiden osuus oli kymmenen prosenttia lehden sisällöstä. Kotimaisen kirjallisuuden osuus oli 58 prosenttia ja ulkomaisen 42 prosenttia. Eniten esittelyjä kirjoitettiin hartauskirjoista, mutta myös muuta kirjallisuutta esiteltiin. Malmivaaran osuus arvostelluista kirjoista oli 87 prosenttia, jolloin muiden osuudeksi jäi ainoastaan 13 prosenttia. Tämän vuoksi tutkimuksestani tuli lähinnä Malmivaaraa ja hänen arvioimiaan kirjoja tarkasteleva tutkielma. Tarkoitukseni on selvittää, millaisia kirjoja ja teemoja kirjallisuuspalstalla käsiteltiin. Lisäksi pohdin, miten esittelyiden avulla pyrittiin vaikuttamaan heränneiden lukutottumuksiin. Kiinnitän myös huomiota siihen, miten toimituksen suhtautuminen kirjallisuuteen muuttui kahdenkymmenen vuoden aikana. Hartauskirjallisuus koettiin selkeästi tärkeimmäksi kirjallisuuden lajiksi koko Malmivaaran kauden aikana. Kirja-arvostelut keskittyivät lehden ensimmäisinä vuosina kulttuuris-poliittisiin kysymyksiin, kun taas 1800-luvun lopusta alkaen niissä nousivat vahvemmin esille yhteiskunnallis-poliittiset kysymykset. Suhtautuminen muihin uskonnollisiin liikkeisiin muuttui myös sallivammaksi vuosituhannen vaihteessa.

Herännäisyys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava herätysliike, jonka laulukirja on Siionin virret. Siionin virsistä toimitettiin uusi laitos, joka otettiin käyttöön kesällä 2017 Nilsiän herättäjäjuhlilla. Herännäisyydelle on tunnusomaista ikävöivä usko ja alhaalla liikkuva armo. Ihminen on pieni, Jumala on suuri ja luotujaan rakastava ja armahtava. Kristuksen ja ihmisen väliin ei saa asettaa mitään estettä, vaan Jumala armahtaa Kristuksen tähden syntisen ihmisen. Tutkimukseni käsittelee ystävyyttä Siionin virsissä. Herännäisyyden sydänäänet ja kristinuskon tulkinta on luettavissa Siionin virsistä. Virsissä ja puheissa puhutaan usein ystävyydestä. Heränneet kutsuvat toisiaan ystäviksi. Myös suhde Jeesukseen Kristukseen kuvataan usein ystävä-käsitteen avulla. Tämä tekee Jeesuksesta helposti lähestyttävän. Jeesus-ystävä paljastaa salatun Jumalan armolliset kasvot. Ystävyyttä voidaan pitää herännäisyyttä avaavana avainkäsitteenä. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena niin, että virsistä on tehty temaattinen sisällönanalyysi, mutta sen rinnalla on käytetty lähiluvun (close reading) metodia. Ystävyys ymmärretään Siionin virsissä ystävyydeksi, joka muodostuu seura- ja veisuuystä-vyydeksi, jossa jaetaan yhteinen hengellinen kokemusmaailma ja jossa toista tuetaan ja kannetaan Jumalan eteen. Ystävät tarvitsevat vuorotellen toistensa tukea. Moralisointia vältetään ja sitä tulee välttää. Uudistetuissa Siionin virsissä on paljon niitä virsiä, joissa edellisten laitosten minä-muotoisten virsien sanat on muutettu me-muotoisiksi, jota kautta vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja uskonkokemusten kollektiivista luonnetta. Ystävyydellä tarkoitetaan Siionin virsissä ja herännäisyydessä eri asioita kuin tavanomaisesta ystävyydestä puhuttaessa. Kun tavallisesti ystävyys määritellään sosiologisesti ja psykologisesti, Siionin virsien ystävyys on ystävyyttä yhdessä veisattavien virsien ja seuraliikkeen sisällä. Arkisia ohjeita ja ihmissuhteiden mutkikkuutta ei Siionin virsissä ilmene. Sielunhoidollisuus ei poissulje ystävyyttä myös sellaisena ilmiönä, kuin se näyttäytyy sekulaarissa ympäristössä ja nykymediassa, mutta se ei ilmene Siionin virsien ystävyydessä. Ystävyyden korostus herännäisyydessä ja Siionin virsissä on osaltaan peräisin herännäisyyden piirissä 1800-luvulla vaikuttaneesta Margareta Högmanin johtamasta ystäväliikkeestä. Siionin virsissä ystäviä ovat ne, jotka jakavat samankaltaisen hengellisen kokemuksen ja todellisuuden. Ystävät jakavat keskenään hengellisen köyhyyden ja armon ikävöinnin. Siionin virsien Jumala on salattu. Hänen syvin olemuksensa paljastuu ystävässä Jeesuksessa Kristuksessa, jossa Jumala ilmoittaa rakkautensa ja armonsa.

Tässä herätysliike- ja kirjahistoriallisessa pro gradu -tutkimuksessa on selvitetty, mitä uskonnollista kirjallisuutta Ylistaron Untamalan kylässä omistettiin ennen vuotta 1920 sekä pohditaan, miten kylän uskonnollinen suuntautuminen näkyy omistetussa kirjallisuudessa. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten lukutaito, kirjojen saatavuus sekä kustantaja- tai painattajataho ovat vaikuttaneet kirjojen tiehen talonpoikaiskylään. Kirjanomistusta Untamalassa verrataan aikakaudelle tyypillisen tilanteen lisäksi myös Janakkalassa tehtyyn vastaavaan paikkakuntatutkimukseen. Untamalan yksityiskirjastoista kerätty aineisto oli huomattavan laaja. Näin suuri määrä löytyneitä vanhoja kirjoja talonpoikaiskylästä herättää monia mielenkiintoisia kysymyksiä kylän lukutaidosta, kirjojen hankinnasta ja syistä haluta ostaa ja lukea kirjallisuutta. Tutkimuksessa pohditaan siis kysymyksiä Untamalan kylän valistuneisuudesta ja liittymisestä herännäisyyteen. Tarkastelen kylän vaiheita muun muassa lukutaidon kehittymisen osalta, körttiherätyksen historian kautta sekä mitkä ulkopuoliset tekijät vaikuttivat kylän muotoutumiseen sellaiseksi kuin se 1920-luvulle tultaessa oli. Ylistarossa koettiin ensimmäisiä herätyksiä 1830-luvulla ja Untamala oli herätyksien keskeinen ilmenemispaikka. Kylän omasta historiankirjoituksesta kumpuaa vahva halu liittyä siihen herätyskristillisyyden aaltoon, jota kutsutaan Savon ja Pohjanmaan herännäisyydeksi. Tutkimuksen lähdeaineisto perustuu Untamalassa kartoitettujen yksityiskirjastojen kirjallisuuteen, ennen vuotta 1920 painetun fennica-kirjallisuuden kartoitukseen sekä Suomalaisen kirjallisuuden seuran teettämän kirkollisen kansanperinteen kyselyn kokemustietoon.

Tämä työ käsittelee Puolangan kirkkoherran Jussi Järvilehdon kommunismia ja kristinuskoa käsitelleitä kirjoituksia vuosina 1959-1960 sekä niiden vastaanottoa. Järvilehto kirjoitti kyseisenä aikana kaksi "poliittista paimenkirjettä" seurakuntalaisilleen sekä yhden aihetta käsitelleen kirjasen. Kaikissa niissä kirkkoherra katsoi, ettei kristityn tule kannattaa SKDL:ää. Tutkimuksessa kysytään miksi eteläpohjalaistaustainen Järvilehto kirjoitti nämä kirjoitukset. Tutkimuksessa kartoitetaan sitä (ongelma)kokonaisuutta, johon Järvilehdon kirjoitukset olivat vastaus. Moni porvari nukkui yönsä 1950-luvun lopulla huonosti. Kaikkien ennusmerkkien vastaisesti SKDL oli saanut vaalivoiton vuoden 1958 eduskuntavaaleissa. Tämä herätti myös tieteellistä mielenkiintoa. Nousevan yhteiskuntatieteen, erityisesti pian muotitieteeksi muodostuvan sosiologian piirissä kommunismi jaettiin korpi- ja teollisuuskommunismiksi. Termi "korpikommunismi" vakiintui Itä- ja Pohjois-Suomen luonnehtimaan Itä- ja Pohjois-Suomen kommunismia. Puolanka kuului SKDL:n ja Maalaisliiton kannatuksen ydinalueisiin. Vuoden 1960 kunnallisvaaleissa moni kuntalainen pelkäsi, mutta vähintään yhtä moni myös toivoi, että SKDL kipuaisi kunnan valtapuolueeksi. Tässä poliittisesti kiperässä tilanteessa seurakunnan kirkkoherra kirjoitti poliittiset paimenkirjeensä, joissa ohjeisti seurakuntalaisiaan välttämään SKDL:n kannattamista. Jussi Järvilehdon kirjoitukset herättivät keskustelua pitkin vuotta 1960 etenkin kirkollisessa Kotimaassa ja SKDL:n valtakunnallisessa äänenkannattajassa Kansan Uutisissa sekä Oulussa ilmestyvässä Kansan Tahdossa. Lisäksi Eila Jokelan artikkeli tammikuun 1960 Suomen Kuvalehdessä herätti vilkkaan keskustelun kristinsuskosta ja kommunismista, johon myös kirkkoherra Järvilehto osallistui. SKDL:n ja SKP:n Kainuun piirijärjestöjen ja Puolangan osastojen asiakirjoissa jäljet Järvilehdon kirjoituksista sen sijaan osoittautuivat vähäisemmiksi. Jussi Järvilehto oli maalaisliittolainen, alkiolaisesta köyhän asiaa ajaneesta porvarillisesta radikalismista sekä eteläpohjalaisesta yhteiskunnallisesti aktiivisesta ja antikommunistisesta herännäisyydestä vaikutteita saanut pappi. Tutkimuksessa katsotaan, että kun koko maassa kommunismin kannatus oli 1950-luvun lopulla nousussa ja Puolangalla käytiin kiivasta kamppailua SKDL:n ja Maalaisliiton välillä, olisi Järvilehdon tausta huomioiden ollut pikemminkin pieni ihme, jos kirkkoherra olisi tyytynyt seuraamaan tapahtumien kulkua sivusta.

Tutkimuksessani tarkastelen Suomen ja Neuvostoliiton välillä 1939–1940 käytyyn talvisotaan liittyviä kirjoituksia kahdessa lehdessä, Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemassa Hengellisessä kuukauslehdessä ja SLEY:n julkaisemassa Sanansaattaja-lehdessä. Tutkin aineistoa systemaattisesti tarkastelemalla lehdissä hahmottunutta kuvaa sodasta syventyen niissä esiin nousseisiin aiheisiin. Aikarajaukseni on syyskuusta 1939 toukokuuhun 1940 saadakseni selville kokonaisvaltaisen kuvan sodanaikaisesta mielenmaisemasta. 24-sivuista Hengellistä kuukauslehteä julkaistiin kerran kuussa ja 16-sivuista Sanansaattajaa pääsääntöisesti kahdesti kuussa, mutta sota-aikana vain kerran kuussa. Tutkin, miten talvisotaa käsitellään lehdissä sekä millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä niistä löytyy. Tutkin myös, miten lehtien taustalla vaikuttavat herätysliikkeet, herännäisyys ja evankelinen liike, näkyvät kirjoituksissa. Näiden kysymysten lisäksi tarkastelen kokoavasti lehdistä nousevaa miesihannetta tutkittavana aikana. Sotaa käsitellään lehdissä paljon. Siihen liittyvät kirjoitukset vievät tutkittavana aikana noin puolet molempien lehtien sivutilasta. Sanansaattajan ja Hengellisen kuukauslehden poikkeavat profiilit tuovat niiden kirjoituksiin erilaisia äänenpainoja. Kansallis-isänmaallisen Hengellisen kuukauslehden painopiste ei ole ainoastaan hengellisissä kysymyksissä, vaan siinä otetaan kantaa myös ajankohtaisiin aiheisiin. Sanansaattaja keskittyy sen sijaan pääasiallisesti hengellisiin aiheisiin ja SLEY:n sisäisiin asioihin. Molemmat lehdet pitävät sotaa kutsuna parannukseen. Ne esittävät sodan syyksi suomalaisten syntisyyden ja lopunaikojen läheisyyden. Toisaalta sotaa pidetään Jumalan suomalaisille antamana pyhänä tehtävänä, jonka tarkoituksena on hävittää ateistinen bolševismi maailmasta. Molemmat lehdet ottavat uutisen maaliskuussa 1940 solmitusta rauhansopimuksesta järkyttyneenä vastaan. Tutkimuksessani osoitan yhdeltä osalta 1920–1930-luvuilla tavoitellun kansan eheytymisen toteutuneen. Etenkin Sanansaattajan kirjoituksissa iloitaan Suomen kansan käyneen yhtenä miehenä taisteluun vihollista vastaan luokkaristiriidoista huolimatta. Herännäisyyden painotukset ikävöivästä uskosta ja maailmasta erottautumisesta näkyvät Hengellisen kuukauslehden kirjoituksissa. Myös herännäisyyden luonne kansallis-isänmallisena liikkeenä tulee kirjoituksista esille. Suomalaisia ihannoidaan suuresti ja lehdessä esiintyy myönteisyyttä Suur-Suomi-aatteelle. Niin ikään Sanansaattajasta voi havaita evankelisen liikkeen keskeiset opilliset korostukset pelastusvarmuudesta ja luterilaisen teologian painotuksesta. Lehtiä lukiessani tarkastelen myös, millaisia miehiä niissä ihaillaan ja mitä miehiltä odotetaan tutkittavana aikana. Tähän liittyen lehdistä nousee esiin kolme ominaisuutta: uskonnollisuus, urheus ja uhrialttius. Lujasti uskonnollisia ja rohkeita miehiä ihaillaan molemmissa lehdissä ja heidän odotetaan olevan valmiita uhraamaan henkensä isänmaan puolesta. Nämä ominaisuudet sopivat myös ajan yleiseen miesihanteeseen, johon poikia kasvatettiin nuoresta pitäen. Aineksia miesihanteeseen liittyen löytyy erityisesti Hengellisessä kuukauslehdessä julkaistuista kirjeistä rintamalta. Sota-aikana erityisesti uhrialttius tulee korostetusti esiin kirjoituksista.

Tässä tutkielmassa perehdyn systemaattisesta teologiasta väitelleen Olavi Tarvaisen rakentamaan kuvaan Paavo Ruotsalaisesta. Luon silmäyksen Tarvaisen henkilöhistoriaan, mutta pääasiallisesti analysoin Tarvaisen tekemää tutkimusta Ruotsalaisen opista. Tarvainen tutki Paavo Ruotsalaisen oppia 1940-luvulta aina 1970-luvulle ja kirjoitti hänestä kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita. Tässä tutkielmassa analysoin Tarvaisen rakentamaa kuvaa Paavo Ruotsalaisesta eri vuosikymmenillä. Tarvainen kuului herännäisyytenä tunnetun herätysliikkeen piiriin opiskeluajoistaan lähtien. Tästä syystä kiinnitän työssäni erityistä huomiota Tarvaisen herätysliiketaustaan ja miten se vaikutti hänen tekemäänsä tutkimukseen. Toiseksi tässä tutkielmassa pyrin asettamaan Olavi Tarvaisen hänen kirjoittamiensa tekstien perusteella osaksi teologian historiaa Suomessa. Tarvainen kirjoitti väitöskirjansa aikana, jolloin teologian tohtori oli harvinaisuus Helsingin yliopiston professorikunnan ulkopuolella. Lisäksi Tarvaisen tutkimukset ilmestyivät aikana, jolloin Suomessa käytiin suurta teologista debattia erityisesti Lundin yliopistossa tehdyn Luther-tulkinnan ja perinteisen pietistisen Luther-tulkinnan välillä. Tarvainen osallistui debattiin puolustamalla Antti J. Pietilän auktoriteettiin perustuvan yksilön pelastusta ja suomalaista kristillisyyttä koskevan pietistisen Luther-tulkinnan puolesta. Tarvaisen tutkimuksellinen ote kehittyi vuosikymmenien aikana. Jatkosodan ollessa käynnissä Tarvainen kuvasi Paavo Ruotsalaisen ja Martti Lutherin samankaltaisuuksia. 1950- ja 1960- luvuilla Tarvaisen kuva Paavo Ruotsalaisesta sai keskiöönsä Raamatun. Ruotsalainen oli yhä erittäin luterilainen, mutta vaihtunein perustein. Vielä vuonna 1977 Paavo Ruotsalaisen syntymän juhlavuoden juhlakirjaan Tarvainen kuvasi Paavo Ruotsalaista erityisesti luterilaisena sulauttaen yhteen piirteitä kaikista tutkimuksistaan.

Pro gradussani tarkastelen herännäispappi Elias Simojoen (vuoteen 1926 Simelius, 1899–1940) poliittisluontoista raamatunkäyttöä vuosina 1922–1940. Simojoki oli paitsi körttiläinen kirkonmies myös äärioikeistolainen aktivisti, joka oli vuonna 1922 mukana perustamassa Akateemista Karjala-Seuraa (AKS) Suur-Suomi-ideologian ja heimoaatteen kattojärjestöksi. Vuosina 1933–1939 hän vaikutti Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) kansanedustajana sekä nuorisojohtajana puolueen alaisissa Sinimusta- ja Mustapaita-järjestöissä. Tutkielmassani teen selkoa siihen, kuinka Elias Simojoki tulkitsi ja hyödynsi Raamatun kertomussisältöä poliittisluontoisissa puheissaan ja kirjoituksissaan. Tarkoitukseni on selvittää, mihin tulkinnallisiin suuntiin Raamattu taipui Simojoen käsittelyssä ja millaisia muutoksia hänen käsityksissään tapahtui tutkimusajanjakson vaihtelevissa asiayhteyksissä. Tutkielmani lähdeaineistona käytän Elias Simojoen vuosina 1922–1940 laatimia poliittisluontoisia puheita sekä lehtikirjoituksia ja muita julkisia kannanottoja. Vilho Helasen toimittama Palava pensas -niminen kokoelma Simojoen puheista on keskeinen teos osana tutkielmani lähteistöä. Palavan pensaan ohella hyödynnän pro gradussani Simojoen julkisia kirjoituksia vuosilta 1922–1940. Tutkimukseni kannalta keskiössä ovat Akateemisen Karjala-Seuran äänenkannattaja Suomen Heimo, Sinimusta-järjestön Sinimusta-lehti sekä Mustapaitojen Luo lippujen! -järjestöjulkaisu. Lisäksi viittaan pääasiassa AKS:n toimesta julkaistuun muuhun lähdeaineistoon, jossa Simojoen ääni tulee kuuluville poliittisluontoisen raamatunkäytön merkeissä. Elias Simojoki hyödynsi poliittisluontoisessa raamatunkäytössään tasapuolisesti sekä Vanhaa että Uutta testamenttia. Paavalin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen muotoilua heijasteleva rakkauskäsitys oli vallitsevasti esillä hänen julistuksessaan etenkin tarkastelujakson alusta 1930-luvun taitteeseen. Simojoen dualistisessa maailmanselityksessä sinivalkoinen isänmaanrakkaus sai vastinparikseen mustanpuhuvan ryssävihan, joka täydensi kokonaisuuden. Suomi näyttäytyi Simojoelle Jesajan kirjaa heijastelevana Herran pohjoisena viinitarhana ja Jumalan uusina valittuina. Suomensukuisten kansojen verinen tuska itärajan takana kytki niiden kohtalon kärsivään Kristukseen. Neuvostoliitto taas näyttäytyi Simojoelle suoranaisena helvetin esikartanona maan päällä johtajanaan Jumalan vihan ruoska Josif Stalin. Henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen elämän suhdannemuutoksilla oli vaikutusta Simojoen poliittisluontoisen raamatunkäytön vaihteluun tarkasteltavalla ajanjaksolla. Lisäksi hänen jo lapsuudessaan omaksuma dualistinen maailmankuvansa sekä kokemuksensa sodasta vaikuttivat hänen tapaansa tarkastella ympärillään olevia pelastus- ja maailmanhistoriallisia ilmiöitä.