Browsing by Subject "hiehot"

Tutkimuksen tarkoituksena oli seurata liharotuisten hiehojen fysiologista sopeutumista talviaikana erilaisissa tuotantotiloissa. Vertailukohteina olivat lämmin tila, kylmäpihatto ja ulkotarha. Tutkimus oli kaksivaiheinen, kokeet tehtiin talvikausina 1998-1999 ja 1999-2000 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen emolehmänavetassa Tohmajärvellä. Kolmeen eri koeryhmään kuuluvista hiehoista kerättiin verinäytteitä, joista tutkittiin eläinten metabolista tilaa, piileviä sairauksia sekä stressiä kuvaavia muuttujia. Verinäytteitä otettiin molemmissa kokeissa kymmenen kertaa. Tuloksia vertailemalla saatiin tietoa eläinten kyvystä sopeutua vallitseviin kasvatusolosuhteisiin. Kokeiden aikana naudoilla havaittiin merkitseviä muutoksia eri verianalyyttien pitoisuuksissa. Talvi sinänsä vaikutti moniin veriarvoihin, erityyppisten kasvatusolosuhteiden vaikutus sen sijaan oli vähäinen. Ulkokasvatusryhmä joutui kylmempien olosuhteiden vuoksi todennäköisesti käyttämään muita ryhmiä enemmän rasvavarastojaan, mikä havaittiin joidenkin verianalyyttien pitoisuuksissa. Kokeiden perusteella voidaan kuitenkin ulko-, sisä- ja kylmäpihattokasvatusta pitää yhtä hyvinä kasvatusmuotoina.

Koagulaasinegatiivisia stafylokokkeja (KNS) on pidetty ja osittain pidetään edelleenkin vähäpätöisinä utaretulehdusta aiheuttavina bakteereina. Tämä on johtunut niiden aiheuttaman utaretulehduksen lievästä taudinkuvasta ja korkeasta paranemisprosentista, verrattuna esimerkiksi koagulaasipositiivisen Staphylococcus aureuksen aiheuttamaan utaretulehdukseen. Utaretulehdusdiagnostiikassa on näinollen tyydytty määrittämään KNS:t ainoastaan ryhmätasolle, ei lajitasolle. KNS:n esiintyvyys utaretulehdusten aiheuttajina on lisääntynyt jatkuvasti. Niistä on tullut Suomessa ja monessa muussakin maassa yleisimmin utaretulehdusnäytteistä eristetty taudinaiheuttaja. Joillakin tiloilla KNS:t ovat voineet muodostua jo karjaongelmaksikin. Tämä on herättänyt tutkijoiden ja karjanomistajien kiinnostuksen kyseistä bakteeriryhmää ja sen merkitystä kohtaan. Maidontuottajia KNS-bakteeriryhmä kiinnostaa eniten maidon laadun kannalta, koska KNS-tulehdus aiheuttaa muutoksia maidossa ja nostaa solulukua. KNS-tulehdukset ovat yleisimpiä ensikoilla, jotka ovat karjojen uudistumisen perusta. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään tämänhetkiseen tietoon KNS:n yleispiirteistä, niiden esiintyvyyteen, merkitykseen utaretulehduksen aiheuttajana, mikrobilääkeresistenssiin, etiologiaan ja taudinaiheutuskykyyn. Lisäksi käsitellään utareen puolustusmekanismeja sekä maidon tulehdusindikaattoreita. Kirjallisuuskatsauksen lopussa keskitytään KNS-tulehdusten hoitoon ja ehkäisyyn. Kokeellisessa osassa kuvataan tekemämme tartutuskoe, jossa kahdeksaan kerran poikineeseen lehmään tartutettiin peräkkäin S. epidermidis ja S. simulans. Tartutuksen jälkeen seurasimme mm. lehmien yleisoireita, maitomäärää, maidon solupitoisuutta sekä maidon entsyymiaktiivisuuksia. Koejärjestelyt perustuivat Simojoki ym. vuonna 2005 tekemään pilottikokeeseen. Kokeessa havaittiin eroavaisuuksia käyttämiemme KNS-lajien aiheuttamissa utaretulehduksissa. Tulosten perusteella voitiin todeta, että S. simulans aiheuttaa lehmälle voimakkaamman tulehdusvasteen kuin S. epidermidis. Lisätietoa eri KNS-lajien ominaisuuksista kaivataan edelleen ja uusia tutkimuksia julkaistaankin jatkuvasti. Jos tulevissa tutkimuksissa saadaan yhä enemmän todisteita KNS:n välisistä taudinaiheutuskyvyn eroista, epidemiologiasta sekä resistenssitilanteesta, uskon, että koagulaasinegatiivisia stafylokokkeja aletaan tyypittää lajitasolle asti. Lajitason tietämys mahdollistaisi yhä tehokkaampien utareterveyssuunnitelmien tekemisen KNS-tartuntojen ehkäisyä varten sekä yksityiskohtaisempien hoito-ohjeiden antamisen.

Virtaussytometriaan perustuva koneellinen siittiöiden X/Y-lajittelu on vakiintunut naudoilla rutiininomaiseksi menetelmäksi vasikoiden sukupuolen määräämiseksi. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä saavutetaan monia etuja etenkin lypsykarjataloudessa. Lajitellun siemenen hyödyntäminen onkin lisääntynyt sen kaupallistamisen jälkeen niin nautojen keinosiemennyksessä kuin alkiotuotannossakin. Lajittelutekniikkaan ja sukupuolilajiteltuun siemeneen liittyy kuitenkin edelleen useita ongelmia. Siittiöiden lajittelu on hidasta ja kallista, minkä lisäksi sperman hävikki lajittelun aikana on suurta. Lisäksi lajitteluprosessi aiheuttaa siittiöihin muutoksia, jotka heikentävät siittiöiden laatua, liikkuvuutta ja elinkelpoisuutta. Osaksi tästä syystä lajitellun siemenen tiineyttävyys on huonompi kuin perinteisen lajittelemattoman siemenen tiineyttävyys. Edellä mainittuja asioita käsitellään tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsauksessa. Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että sukupuolilajitellun siemenen käyttäminen hidastaa alkionkehitystä ja heikentää alkioiden laatua. Tämän tutkielman tutkimusosan tarkoituksena oli ennen kaikkea selvittää, miten lajitellun siemenen käyttö alkiohuuhtelun yhteydessä vaikuttaa alkioiden laatuluokkaan ja kehitysasteeseen. Samalla selvitettiin myös eläimen poikimakerran ja rodun vaikutusta näihin tulosmuuttujiin. Tutkimusosan aineistona oli 1 971 alkiohuuhtelun tiedot Maatalouden Laskentakeskus Oy:n tietokannasta. Huuhtelut olivat tapahtuneet suomalaisilla lypsykarjatiloilla vuosina 2008–2015. Tutkimukseen sisällytettiin ainoastaan ayrshire- (n = 629) ja holstein-rotuiset (n = 1342) eläimet. Huuhdelluista eläimistä 1 329 oli hiehoja ja 642 lehmiä. Alkiohuuhteluista 1 528 oli tehty lajittelemattomalla siemenellä ja 443 lajitellulla siemenellä. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö pienensi hiehoilla parhaaseen eli 1-luokkaan kuuluvien alkioiden suhteellista osuutta 6,5 prosenttiyksikköä, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä vastaava osuuden pieneneminen oli 11,9 prosenttiyksikköä (p < 0,001). Vastaavasti 2- ja 3-luokan alkioiden suhteelliset osuudet kasvoivat sekä hiehoilla että lehmillä lajiteltua siementä käytettäessä. Keskimäärin siirtokelpoisten alkioiden laatuluokka heikkeni lajiteltua siementä käytettäessä hiehoilla 1,28:sta 1,43:een (p < 0,001) ja lehmillä 1,23:sta 1,41:een (p < 0,001). Kehitysasteen osalta erot eivät olleet yhtä selkeitä: hiehoilla keskimääräinen kehitysaste laski ainoastaan hieman, 5,25:stä 5,09:ään, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä alkioiden kehitysnopeudessa ei havaittu merkitsevää eroa. Siirtokelpoisten alkioiden saanto alkiohuuhteluissa pieneni merkitsevästi sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, hiehoilla keskimäärin 1,4 alkiolla (p < 0,001) ja lehmillä 3,2 alkiolla (p < 0,001) huuhtelua kohti lajittelemattoman siemenen käyttöön verrattuna. Samalla lajitellun siemenen käyttö johti degeneroituneiden alkioiden ja hedelmöittymättömien munasolujen suhteellisen määrän kasvuun. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö myös lisäsi huomattavasti nollahuuhteluiden, eli huuhteluiden, joissa ei saatu yhtään siirtokelpoista alkiota, määrää. Hiehoilla nollahuuhteluiden osuus lisääntyi lajiteltua siementä käytettäessä 7,9 %:sta 11,2 %:iin (p = 0,025), lehmillä 9,0 %:sta ja 20,7 %:iin (p < 0,001). Saadut tulokset ovat mielenkiintoisia, mutta myös linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Muutamista varjopuolistaan huolimatta lajitellun siemenen käyttö on perusteltua ja tietyissä tilanteissa taloudellisesti kannattavaa. Etenkin suomalaisen tuottajan kannalta alkiohuuhteluita tehtäessä oleellisinta on se, kuinka monta lehmävasikkaa luovuttajasta saadaan. Vaikka siirtokelpoisten alkioiden määrä pienenee ja laatu heikkenee alkiohuuhteluissa sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, tuloksena saadaan syntymään enemmän lehmävasikoita pienemmästä määrästä vastaanottajaeläimiä.