Browsing by Subject "humanistinen maantiede"

Tarkastelen maisterintutkielmassani tiloja ja paikkoja Kazuo Ishiguron romaanissa The Remains of the Day (1989). Tutkin, minkälaisia merkityksiä tilat ja paikat saavat, sekä miten ne liittyvät romaanin kokonaistulkintoihin ja tematiikkaan. Romaanin keskeisin paikka on perienglantilainen kartano Darlington Hall, josta hovimestari Stevens vähitellen etääntyy sekä henkisesti että maantieteellisesti matkatessaan kuvankauniin maaseutumaiseman halki tapaamaan entistä työtoveriaan neiti Kentonia. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän tilan ja paikan monitieteistä tutkimuskenttää painottaen humanistisen maantieteen ja erityisesti Yi-Fu Tuanin paikan teoriaa. Koska romaanin tilallisuus rakentuu Stevensin minäkerronnassa, taustoitan kertomuksen tilaa Marie-Laure Ryanin teorian avulla, sekä hyödynnän James Phelanin tutkimusta eritellessäni Stevensin kerronnalle leimallisia epäluotettavuuden piirteitä. Romaanin tilallisuus konstruoituu Stevensin arvomaailman, muistojen, yhteiskunnallisen järjestyksen ja kollektiivisten ihanteiden kautta. Tilat ja paikat eivät toimi pelkästään kertomuksen taustakankaana, vaan ne ohjaavat toimintaa, heijastavat kokijoidensa mielentiloja ja henkilöhahmojen välisiä suhteita, sekä täydentävät epäluotettavaa kerrontaa ja Stevensin minuutta. Stevensin paikkasuhde muuttuu yhteiskunnallisen murroksen myötä, sillä sotien jälkeisessä ja imperiumiasemansa menettäneessä Englannissa yläluokkaisten kartanoiden asema alkaa vähitellen murtua. Tulkitsen Stevensin aseman muuttuneen kunniallisesta hovimestarista museoesineeksi, joka on asetettu näytteille kartanon uuden isännän kokoelmaan. Romaanin lähiluvulla osoitan, että kertomuksessa kuvailtu maisema toimii eräänlaisena kaksoiskuvana. Se tarjoaa peilauspinnan subjektiivisille ja kollektiivisille ideaaleille rakentuen sekä paikallisen että turistin katseen kautta, sillä Stevens edustaa samalla kulttuurista sisäpiiriä sekä ulkopuolista tarkkailijaa, koska hänen maailmankuvansa rajoittuu kartanon seinien sisäpuolelle. Idyllinen maisema yhdessä aristokraattisen ja nostalgisoidun kartanon kanssa toimii tilallisena metaforana myyttiselle englantilaisuudelle. Luomalla stereotyyppisen englantilaisen miljöön Ishiguro pyrkii kritisoimaan heritage-talouden hyödyntämää nostalgiaa ja myyttejä, jotka ovat näennäisesti harmittomia konstruktioita, mutta peittävät alleen todellisen historian säröt. Johtopäätökseni on, että kertomuksen yhden merkittävän tilakokonaisuuden muodostavat liminaalitilat, kuten kynnykset ja ikkunat, jotka kuvaavat Stevensin asemaa yhteiskunnassa ja kartanossa, sekä ilmentävät ristiriitoja ammattiroolin ja yksityisen minän välillä. Liminaalitilat tekevät Stevensin sisäiset konfliktit näkyviksi alleviivaamalla Stevensin mahdollisuuksia valita yksityinen minä tunteineen ja haluineen ammattiminän velvollisuuksien ylitse, mutta nämä kynnykset ovat Stevensille lopulta liian korkeita ylitettäviksi.