Browsing by Subject "hyöty"

Digitalisaatio on megatrendi, joka asettaa paineet myös julkisen sektorin organisaatioille ottaa käyttöön modernimpia työskentelytapoja ja -välineitä. Tutkielman tutkimuskohteena oleva Verohallinto on yksi julkisen sektorin edelläkävijöistä digitalisaation saralla, sillä he ovat sähköistäneet palveluitaan jo 1990-luvulta asti. Verohallinto päätti toteuttaa historiansa suurimman hankkeen korvatessaan kaikki sähköiset järjestelmänsä yhdellä uudella valmisohjelmistolla. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin Verohallinto mittaa ja arvioi tästä valmisohjelmistohankkeesta saamiaan hyötyjä. Lisäksi tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia valmisohjelmistohankkeesta saadut hyödyt ovat, asettaako lainsäädäntö vaatimuksia hyötyjen mittaamiselle ja arvioinnille sekä onko Verohallinnolla suunnitelmissa parantaa hyötyjen mittaamista ja arviointia tulevaisuudessa. Tutkimuksen aineistona on tutkimusta varten kerätyt asiantuntijahaastattelut, jotka kerättiin teemahaastatteluina Verohallinnon ja valtiovarainministeriön edustajilta. Haastatteluaineiston lisäksi tukena käytetään Verohallinnolta ja valtiovarainministeriöltä saatuja virallisia valmisohjelmistohankkeen dokumentteja. Haastatteluaineisto analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin ja teoreettiseen viitekehykseen tukeutuen. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii yhdistelmä eri tutkijoiden näkemyksiä suoritusmittausteorioista. Näistä tutkielman kannalta merkittävin on Wouter Van Doorenin, Geert Bouckaertin ja John Halliganin viiden askeleen suoritusmittausprosessi. Tutkielman keskeisimpänä tuloksena on havainto siitä, että Verohallinto mittaa ja arvioi valmisohjelmistohankkeesta saamiaan hyötyjä laajemmin kuin viitekehyksenä käytetty viiden askeleen suoritusmittausprosessi ohjeistaa. Näiden viiden askeleen, jotka ovat mitattavien hyötyjen priorisointi, mittausindikaattorien valinta, datan keräys, analyysi ja raportointi, lisäksi Verohallinnon mittausprosessissa korostuu mittaaminen hankkeen elinkaaren eri vaiheissa hyvin organisoidusti. Toinen keskeinen havainto tutkielmassa on, että Verohallinto määritti mitattavat hyödyt erinomaisesti jo hanketta asetettaessa, mutta tämän jälkeen se ei ota kantaa ennakoimattomiin hyötyihin tai sellaisiin hyötyihin, jotka eivät ole mitattavissa. Kolmantena havaintona tutkielmassa todetaan, että kaikki haastateltavat ovat hyvin tyytyväisiä Verohallinnon toimintaan hyötyjen mittaamiseksi ja arvioimiseksi, eivätkä he aktiivisesti koe tarvetta toiminnan kehittämiselle. Tutkielma tarjoaa perusteelliset vastaukset kaikkiin asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Se tarjoaa myös hyvän pohjan mahdolliselle jatkotutkimukselle. Tutkielmassa todetaan, että tarve jatkotutkimukselle digitalisaation hyötyjen mittaamisesta on suuri, sillä tieteellisiä viitekehyksiä ei ole kehitetty viime vuosina, vaikka tämä olisi digitalisaation nopea kehitys huomioon ottaen tärkeää. Tutkielman tulokset eivät ole sellaisenaan yleistettävissä laajemmin yhteiskuntaan, sillä tutkimuskohteena on vain yksi rajattu hanke. Tutkimukseen liittyy myös jonkin verran rajoitteita haastattelujen suhteen, mutta nämä eivät todennäköisesti vaikuttaneet merkittävästi tutkimustuloksiin.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään miten isoskoulutusta järjestetään eräässä eteläsuomalaisessa seurakunnassa, miksi nuoret haluavat osallistua isoskoulutukseen ja mitä he oppivat koulutuksen aikana. Tutkimuksen taustan muodostavat aiemmat, lähinnä kvantitatiiviset isostutkimukset, joissa on selvitetty esimerkiksi isosten motivaatiotyyppejä ja isostoiminnan historiaa. Lisäksi taustana käytetään Kirkkohallituksen Isostoiminnan linjaukset -asiakirjaa. Tutkimustuloksia peilataan myös opetuksen suunnittelun ja oppimistulosten yhteyttä koskevaan teoriatietoon. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivista. Tutkimusaineisto kerättiin yhden evankelisluterilaisen seurakunnan isoskoulutusryhmiltä ja ryhmien kahdelta kouluttajalta isoskoulutuskaudella 2015–2016. Lisäksi aineistona oli tutkimusseurakunnan isoskoulutussuunnitelma kyseiselle isoskoulutuskaudelle. Tutkittavat nuoret olivat aineistonkeruuhetkellä 15–16-vuotiaita ja yhteensä heitä oli 40 henkilöä. Isosia koskeva aineisto kerättiin kyselylomakkeilla kahtena ajankohtana, syksyllä isoskoulutuksen alkupuolella ja kevättalvella koulutuksen päättyessä. Isoskoulutuksen ohjaajien haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla noin isoskoulutuksen puolivälissä. Aineisto analysoinnissa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja narratiivista analyysiä. Keskeisimpinä tutkimustuloksina voidaan todeta, että nuoret osallistuivat isoskoulutukseen suurella motivaatiolla ja odottivat oppivansa koulutuksen aikana runsaasti erilaisia tietoja ja taitoja liittyen isosen tehtäviin, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kristinuskon laajempaan ymmärtämiseen. Nämä oppimistoiveet toteutuivat hyvin suurimmalla osalla tutkittavista. Moni nuori koki saaneensa isoskoulutuksesta itselleen jotakin sellaista, jota voi hyödyntää myös arkielämässä, esimerkiksi rohkeutta kohdata tuntemattomia ihmisiä. Isoskoulutus järjestettiin tutkimusseurakunnassa noin seitsemän kuukauden ajan viikoittaisina iltatapaamisina. Kouluttajat nimesivät isoskoulutuksen tärkeimmiksi tavoitteiksi kasvattaa nuorista toimeliaita ja tehtävänsä hyvin hoitavia isosia sekä antaa heille rakennusaineita oman identiteetin ja ajattelumaailman kehittämiseen. Kaksivaiheisen aineistonkeruun ansiosta tutkittavista oli mahdollista muodostaa tyyppitarinoita. Tutkimus osoittaa, että suurin osa nuorista oli tullut innolla isoskoulutukseen ja saanut siltä kaiken, mitä toivoi. Osa oli yllättynyt positiivisesti koulutuksen annista, muutamat olivat joutuneet pettymään. Pääosin isoskoulutus oli kuitenkin tarjonnut nuorille hyviä kokemuksia, uusia ystäviä ja mahdollisuuden henkiseen ja hengelliseen kasvuun.

Tavoitteet. Yhä suuremmalla osalla vauvoista on syömisvaikeuksia, mutta niiden arviointi saatetaan kokea haastavaksi. Syömistaitojen arviointiin voidaan käyttää kliinisiä arviointimenetelmiä, mutta niiden psykometrisiä ominaisuuksia ei ole todettu asianmukaisiksi aiemmassa tutkimuksessa. Nykytilanteen selvittämiselle on kuitenkin tarvetta uuden tutkimustiedon ja uusien menetelmien kehittämisen myötä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, analysoida ja kuvata vauvojen syömistaitojen arvioimiseen käytettäviä kliinisiä arviointimenetelmiä. Katsauksessa tarkastellaan sitä, millä kliinisillä arviointimenetelmillä vauvojen syömistaitoja voidaan arvioida, millaisia osa-alueita ne tutkivat, ja sitä, millaiset psykometriset ominaisuudet näillä menetelmillä on. Lisäksi selvitetään näiden menetelmien hyötyä kliinisen työn kannalta. Menetelmät. Menetelmänä tutkielmassa käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista. Hakulausekkeena oli: (“infant” OR “neonate”) AND (“infant feeding” OR “feeding skills” OR “bottle feeding” OR “breast feeding” OR “sucking behavior”) AND (“assessment W/2 tool” OR “assessment scale” OR “oral motor assessment”). AND NOT INDEX (MEDLINE). Lopullinen tutkimusaineisto muodostui seitsemästä vuosina 2013–2021 julkaistusta artikkelista. Aineisto analysoitiin poimimalla artikkeleista tutkimusten pääpiirteet ja tämän tutkielman tutkimuskysymyksiin vastaavat kohdat. Tämän jälkeen tiedoista tehtiin taulukot. Tulokset ja johtopäätökset. Vauvojen syömistaitojen arvioimiseen käytettäviä kliinisiä arviointimenetelmiä oli useita, ja ne jakaantuivat rintaruokintaa ja pullo- tai rintaruokintaa arvioiviin menetelmiin. Arvioitavat osa-alueet vaihtelevat menetelmästä toiseen, imeminen ja nieleminen olivat ainoat kaikille yhteiset osa-alueet. Menetelmät vaihtelivat psykometrisiltä ominaisuuksiltaan hyvästä ja riittävästä vaihtelevaan ja epäoptimaaliseen reliabiliteettiin ja validiteettiin, mutta menetelmillä näytti olevan hyötyjä kliiniseen työhön. Menetelmien hyötyä paikoissa, joissa ei ole saatavilla instrumentaalisia arviointimenetelmiä tai niiden osaajia voitaisiin tulevaisuudessa selvittää. Tutkimusta menetelmien psykometrisistä ominaisuuksista ja hyödystä kliiniseen työhön tarvittaisiin kuitenkin lisää, jotta menetelmiä voitaisiin kehittää ja parhaat mahdolliset arviointimenetelmät tulisivat käyttöön kliinisessä työssä.

Tässä tutkielmassa käsittelen Carl Fredrik Mennanderin (1712–1786) kirjeenvaihtoa pojalleen Carl Fredrik Fredenheimille vuosina 1755–1764. Tarkastelen kirjeiden kautta, millaisia kasvatuksellisia arvoja ja näkökulmia isä pojalleen kirjeiden avulla välittää kristillisestä 1700-luvun säädynmukaisesta elämästä. Lisäksi tarkastelen sitä, millaisia koulutuksellisia tavoitteita isällä on pojalleen, ja millaisia vallankäytön elementtejä isän kirjeistä välittyy. Tutkielmani lähteinä ovat 36 kirjettä, jotka Mennander lähetti pojalleen virkamatkoiltaan pojan ollessa 7–16 vuoden ikäinen. Tarkastelen kirjeitä sisällönanalyysin kautta sekä temaattisesti. Jaan kirjeet kahteen eri teemaan, joista ensimmäisessä teemassa tarkastelen kasvatuksellisia asioita kristillisen elämän näkökulmasta, sisältäen tarkastelun perhesuhteisiin, elämän merkityksellisyyteen sekä jumalanpelkoon. Toisessa teemassa tarkastelen Mennanderin kasvatuksellisia ja koulutuksellisia tavoitteita säädynmukaisen elämän näkökulmasta. Toisessa teemassa tarkastelen lisäksi kirjeissä havaittavia vallankäytön elementtejä. Mennander oli yksi 1700-luvun valistuksen ja hyötyajan vaikuttajista: Tiedemies, akatemian professori ja Turun piispa sekä Uppsalan arkkipiispa. Hän oli hyötynäkökulmien kannattaja mutta uskollinen kirkonmies. Mennanderin kirjeiden kautta välittyivät hänen tärkeimmät kasvatukselliset arvonsa, joiden mukaan pojan tuli olla hyveellinen, ahkera ja vaatimaton. Kristillisen elämän lähtökohtana oli jumalanpelko, jossa oli kyse hurskaasta elämästä ja Jumalan kunnioittamisesta. Mennander halusi poikansa olevan myös vaatimaton, joka oli vastoin aikakauden kulutuskulttuuria ja säädynmukaista elämää pappissäädyn yläluokassa. Mennander ylisti Jumalaa kaikkialla luonnossa, ja hänen ajattelunsa mukaisesti Jumala yksin päättää siitä kaikesta, mitä elämässä tuli tapahtumaan. Hän painotti pojalleen myös maallisen elämän turhuutta ja lyhyyttä, jota siksi tuli osata arvostaa. Elämän suurimmat rikkaudet eivät olleet maan päällä, vaan odottivat vasta tuonpuoleisessa iankaikkisessa elämässä. Isän ohjeistukset ja neuvot kirjeissä olivat suoria, ja vallankäyttö kirjeissä oli hienovaraista ja kohteliasta. Aikakauden lapsen tuli olla käytökseltään nöyrä ja kuuliainen, sekä totella ja kunnioittaa vanhempiaan. Mennander korosti pojalleen sitä, miten hyvällä käytöksellä oli mahdollista tuottaa isälle iloa tai pidentää hänen elämäänsä. Hän korosti myös sitä, että miehen tuli aina ylläpitää suvun perintönä saamiaan velvollisuuksia ja kunniaa. Hän toivoi poikansa jatkavan suvun perinteen mukaisesti pappisuralla. Hän kuitenkin samaan aikaan määrätietoisesti kasvatti poikaansa hovivirkamieheksi. Mennander kannusti poikaansa opiskelemaan hyödyllisiä oppiaineita ja olemaan ahkera opinnoissaan. Isän tavoitteena oli kasvattaa pojastaan kunniallinen, sivistynyt ja hyväkäytöksinen kristitty mies, joka saavuttaisi merkittävän yhteiskunnallisen aseman. Mennanderin kasvatuksessa oli myös paradoksaalisuutta, sillä 1700-luvun yhteiskunnassa kuuluminen pappissäädyn yläluokkaan edellytti säädynmukaista elämäntapaa. Mennander kuitenkin halusi kasvattaa poikansa monessa suhteessa vaatimattomuuteen.

Ovariohysterektomia eli kohdun ja munasarjojen, ovariektomia eli munasarjojen sekä orkiektomia eli kivesten kirurginen poisto ovat yleisimpiä pieneläimille suoritettavia kirurgisia toimenpiteitä. Ne ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä toimenpiteitä ei-toivottujen eläinten ja ylipopulaation syntymisen sekä eräiden tarttuvien tautien leviämisen ehkäisyssä. Maailmanlaajuisten vaikutusten ja kansanterveyden edistämisen lisäksi uros- ja naaraskoirien sterilisaatioleikkauksilla on merkittävä rooli myös yksilötasolla lemmikkieläinten lisääntymiselinten sairauksien ehkäisyssä. Sterilisaatiota voi kirjallisuuden mukaan suositella kaikille naaraskoirille, joita ei käytetä jalostukseen, koska lisääntymistä ehkäisevän vaikutuksen lisäksi toimenpide pääsääntöisesti ehkäisee sairauksia, kuten märkäkohtua ja maitorauhaskasvaimia. Hyödyt ovat haittoja suuremmat myös kastraatiossa, joka ennaltaehkäisee ylipopulaation kehittymisen lisäksi kives- ja androgeenitaustaisia sairauksia sekä käyttäytymisongelmia. Leikattujen urosten ja naaraiden on myös todettu elävän pidemmän elämän leikkaamattomiin koiriin verrattuna. Retrospektiiviset tutkimukset osoittavat, että leikkauksen jälkeisten komplikaatioiden esiintyvyys on pysynyt lähes samana viime vuosikymmenten aikana. Sterilisaatioleikkauksiin liittyvien komplikaatioiden kokonaisesiintyvyys vaihtelee eri lähteissä vaihdellen 2,6 – 20 % välillä. Useammat komplikaatiot ovat lieviä, kuten haava-alueen tulehduksia. Vakavimmista komplikaatioista yleisimpiä ovat verenvuodot. Sukurauhasten poistamiseen on todettu liittyvän haittavaikutuksia ja sen on tutkittu vaikuttavan eri sairauksien esiintyvyyteen. Lihavuus on molemmilla sukupuolilla sterilisaation seurauksena esiintyvä ongelma, ja monet leikkauksen haittavaikutukset liittyvät lihavuuteen. Harvinaiset sterilisaatioleikkausten haittavaikutukset liittyvät virtsateiden häiriöihin kuten virtsanpidätyskyvyttömyyteen ja virtsakiviin, käyttäytymiseen, lihas- ja luustoperäisiin- sekä kasvainsairauksiin. Sterilisaatioleikkaus ei yksin selitä sairaustilojen kehittymistä. Sukuhormonien vaikutus sairauksien kehittymisessä vaatii kattavampia tutkimuksia pitkältä aikaväliltä ja entistä syvempää ymmärrystä sairauksien etiologiasta ja elimistössä vaikuttavien tekijöiden keskinäisistä vuorovaikutuksista. Useat aiheen tutkimukset on tehty melko pienillä eläinmäärillä, ja kaikkea aiheestaolevaa julkaistua tietoa ei ole voitu suoraan hyödyntää käytännössä. Aiheen tutkimusten perusteella ja eri sairauksien monitekijäiset taustat huomioiden eläinlääkäri voi kunkin potilaan kohdalla muodostaa näkemyksensä sterilisaation hyödyistä ja haitoista sekä uroksilla että naarailla. Eläinlääkärin tulee keskustella asiasta omistajan kanssa, jolloin omistaja on tietoinen toimenpidettä puoltavista tekijöistä ja siihen liittyvien haittojen mahdollisuudesta ja ymmärtää muun muassa, miksi on tärkeää ennaltaehkäistä leikatun koiran lihavuutta. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on esitellä sterilisaatioleikkauksen hyötyjä sekä yleisiä ja harvinaisia haittoja uros- ja naaraskoirilla. Työn tavoitteena on myös esitellä aiheen anatomiaa, sukuhormonien toimintaa ja Suomessa käytettyjä leikkaustekniikoita sekä luoda aiheesta eläinlääkärin työssä hyödynnettävää kokonaiskuvaa.