Browsing by Subject "ihminen-eläinsuhde"

Tämä tutkielma käsittelee ihmisen ja monilajisilla milpa-maissipelloilla elävien heinäsirkkojen välistä suhdetta sapoteekki-alkuperäiskansaa edustavien pienviljelijöiden keskuudessa Oaxacan osavaltiossa Meksikossa. Tutkielmaa varten on suoritettu neljä kuukautta kestänyt etnografinen kenttätyö Teotitlán del Vallen kylässä kesällä ja syksyllä 2018. Tutkimusaineisto koostuu osallistuvan havainnoinnin kautta kerätyistä kenttämuistiinpanoista sekä puolistrukturoiduista haastatteluista. Tutkielma sijoittuu pääasiassa ruoan antropologiaan, mutta ottaa kantaa myös eläinten toimijuutta käsittelevään yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun. Niin kutsutut chapuliini-heinäsirkat ovat suosittua ruokaa Meksikossa. Meksikon maatalousministeriön mukaan ne ovat myös erittäin haitallisia peltotuholaisia, joiden torjuntaan liittovaltio käyttää vuosittain huomattavia summia rahaa. Sen sijaan perinteistä milpa-väliviljelymenetelmää harjoittavassa Teotitlán del Vallessa heinäsirkkoihin suhtaudutaan ”hyvinä pikku eläiminä”, jotka syövät vain niille kuuluvia asioita aiheuttamatta tuhoa viljelyksille. Työn keskeinen tutkimuskysymys on, mihin heinäsirkkojen status hyvinä eläiminä perustuu. Tutkielma lähestyy heinäsirkkojen asemaa tarkastelemalla teotitlánilaisten laajempaa suhdetta ympäröivään maisemaan ja siellä eläviin olentoihin muun muassa ruoan puhtauteen liittyvän tiedon, maiseman tilallisen jaottelun ja maanviljelyn kautta. Työn teoreettinen viitekehys rakentuu antropologi Valerio Valerilta sovellettuun teoriaan, jossa puhtaus tarkoittaa materiaalis-semioottista yhteensopivuutta kehollisen subjektin ja siihen verrattavissa olevien kokonaisuuksien kanssa. Tutkielmassa puhtauden ilmenemistä tarkastellaan ruoan kasvuympäristön materiaalisten ja symbolisten vaikutusten sekä ruoan sosiaalisen jakamisen eli kommensaalisuuden kautta. Tässä työssä kommensaalisuus laajennetaan koskemaan myös ihmisten ja toisenlajisten eliöiden välistä ruoan jakamista Donna Harawayn kumppanuuslaji-käsitettä soveltaen. Tutkielmassa argumentoidaan, että peltojen heinäsirkat ovat ”hyviä pikku eläimiä” kolmella tavalla. Ne ovat ensinnäkin ”hyviä syödä”, sillä Teotitlánissa syötävien eläinten puhtaus määrittyy pääasiassa elinympäristön ja ravinnon eikä lajin kautta. Milpa-peltojen äärellä elävät heinäsirkat ovat puhtaita, koska ne syövät samoja kasveja ihmisten ja kotieläinten kanssa, mutta muissa ympäristöissä elävät saman lajin heinäsirkat ovat epäpuhtaita ja pahanmakuisia. Toiseksi, heinäsirkat ovat ”hyviä ajatella”, sillä ne symboloivat luonnollisina pidettyjä asioita teotitlánilaisessa yhteisöelämässä, kuten vuodenaikojen ja pyhimyskalenterin rytmittämää maanviljelyä sekä kohtuuden kaltaisia moraalisia hyveitä. Kolmanneksi, heinäsirkat ovat ”hyviä kanssaelää”, sillä ne edesauttavat peltomaisemasta elävän yhteisön jatkumista syömällä pois maissia haittaavia rikkaruohoja ja jättämällä viljelykasvit suurelta osin rauhaan. Heinäsirkat ovat maanviljelyyn aktiivisesti osallistuvia kumppanuuslajeja, jotka eivät vie leipää viljelijän suusta, vaan jakavat sen viljelijän kanssa. Täten heinäsirkkojen ”hyvyys” perustuu siihen, että ne auttavat pitämään yksilön terveenä, yhteisöä koossa ja maiseman sellaisena, että ihmisen ja muiden olentojen on siellä hyvä elää. Meksikon maatalousministeriön näkemyksestä poiketen heinäsirkat eivät ole ulkopuolinen uhka yhteisöelämälle, vaan osa sitä. Tutkielma osoittaa, ettei tiettyyn eliölajiin liitettyjä kulttuurisia merkityksiä voi tyydyttävästi selittää yksistään materiaalisiin olosuhteisiin tai kulttuurisidonnaisiin luokittelujärjestelmiin nojaavien mallien perusteella, vaan näiden lisäksi on otettava huomioon eliön sijoittuminen paikallistason inhimillisiin ja lajirajat ylittäviin vuorovaikutussuhteisiin aktiivisena toimijana.

Eläinavusteista työskentelyä on Suomessa jonkin verran, mutta se on vielä pienimuotoista ja hakee paikkaansa. Kasvavasta kiinnostuksesta huolimatta aihetta on tutkittu vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida ja jäsentää, mitä koira-avusteinen työskentely lastenkodissa on ja miten lastenkodissa asuvat lapset ja lastenkodin työntekijät kokevat koira-avusteisen työskentelyn. Tarkastelun kohteena ovat myös koira-avusteisen työskentelyn perusedellytykset, ongelmakohdat ja mahdollisuudet lastenkotikontekstissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu ihmisen ja eläimen välisen suhteen, lastenkotityön sekä ammatillisen koira-avusteisen työskentelyn tarkastelusta. Koira-avusteinen työskentely tässä tutkimuksessa tarkoittaa ammatillista ja tavoitteellista työskentelyä. Koiran ohjaajalla on sekä sosiaalialan että koira-avusteisen työskentelyn koulutus. koira on osallistunut koulutukseen ja testattu työhön soveltuvaksi. Tutkielmaan on vaikuttanut etnografinen tutkimusperinne, ja sen tarkoituksena on tarjota tiivis kuvaus koira-avusteisesta työskentelystä lastenkodissa. Tutkimusaineisto on tuotettu kenttätyössä yhdessä lastenkodissa helmi-huhtikuussa 2016. Aineisto koostuu pääasiallisesti havainnointimuistiinpanoista ja haastatteluista, joita täydentävät satunnaiset muut materiaalit, kuten esitteet ja valokuvat. Havainnointitunteja kertyi yhteensä noin 60. Viittä lasta, koira-avusteista ohjaajaa sekä yksikön esimiestä haastateltiin yksilöhaastatteluissa, ja sen lisäksi lastenkodin työntekijöitä haastateltiin kahdessa ryhmähaastattelussa. Aineiston analyysissa keskeistä oli eri aineistotyyppien asettaminen vuoropuheluun keskenään. Tutkimukseen osallistuneista osalle eläimet olivat merkityksellisempiä kuin toisille, ja joillakin lapsilla oli myös traumaattisia kokemuksia suhteessa eläimiin. Sekä lasten että työntekijöiden mielestä koira toi positiivisen lisän lastenkodin arkeen. Koirasta puhuttiin omahoitajana ja sen koettiin kuuluvan työyhteisöön. Tässä tutkimuksessa koira-avusteinen työskentely lastenkodissa jäsentyy kolmen ulottuvuuden kautta: toiminnallisuuden läsnäolon ja vuorovaikutuksen. Toiminnallisuudessa tekeminen rakennetaan koiran ympärille tai vaihtoehtoisesti koira otetaan toimintaan mukaan. Läsnäolossa korostuu arkisuus, ja se ilmentää erityispiirteenä nimenomaan lastenkodissa tapahtuvaa koira-avusteista työskentelyä, sillä koiraa viettää pitkiä yhtäjaksoisia aikoja lasten kotona. Lisäksi koira-avusteisuus oli monin tavoin osa lastenkodissa tapahtuvaa vuorovaikutusta, se oli muun muassa mukana aikuisten ja lasten välisissä kohtaamisissa ja toi oman lisänsä lastenkodin ilmapiiriin. Tunteiden peilaamista ja sanoittamista koiran kautta tapahtui lastenkodissa paljon, ja työntekijät kokivat, että Koira paransi yhteistyömahdollisuuksia lasten kanssa. Perusedellytyksiä ammatilliselle koira-avusteiselle työskentelylle ovat eettinen arviointi ja suunnitelmallisuus, joista työskentelyn ohjaajalla on suuri vastuu. Lapset eivät tuoneet esille asioita, joita koira-avusteisessa työskentelyssä kokisivat ongelmallisiksi. Työntekijät nostivat ongelmakohtina esille vaaratilanteet, ristiriidat vanhempien kanssa sekä allergiat ja pelot. Ongelmakohtiin ratkaisuina esitettiin avointa keskustelua, selviä pelisääntöjä sekä ennakoimista. Koiran tuomilla pienillä, arkisilla asioilla nähtiin olevan suuri merkitys lastenkotityössä. Ihmisen ja eläimen suhde voi olla sekä positiivinen että negatiivinen suhteen molemmille osapuolille. Lastensuojelussa lemmikkieläimet tulisi huomioida osana perhesysteemiä, koska lemmikit usein mielletään perheenjäseniksi. Sosiaalityön tulisi nykyistä paremmin ymmärtää ja tutkia ihmisen ja eläimen välistä suhdetta niin hyvässä kuin pahassa, sillä eläimet ovat osa monen ihmisen elämää. Eläimen mukaan ottaminen lastensuojelutyöhön sisältää monia mahdollisuuksia. Eläinavusteinen työskentely, erityisesti sosiaalityön kontekstissa, tulee kuitenkin suunnitella hyvin niin, että otetaan huomioon sekä eläimen että asiakkaiden hyvinvointi. Parhaimmillaan työskentely hyödyttää sekä eläintä että asiakasta.