Browsing by Subject "ilmastokriisi"

Bicycle model on climate change education is a model recommended by the Finnish Board of Education. It combines current climate education and offers a way to educate children about climate change. The goal of the model is to be involved in solving the climate crisis, one of today's biggest issues. This study examines the thinking contained in the bicycle model from the point of view of ideology criticism. Its goal is to investigate how the bicycle model promotes or avoids facing the Real of the climate crisis, the contradictions that fundamentally challenges the current order of humanity. The research method is Žižek's critique of ideology, which consists of interpreting the symptoms of ideology and traversing the fantasy. The study shows how the bicycle model approaches the Real of the climate crisis to some extent, but ends up avoiding it through an ideological operation, according to which the climate crisis can be solved by environmental responsibility. Based on the study, the bicycle model offers means of consumption to change the consumption-oriented worldview and contains the fantasy of "Nature" as a coherent entity that interacts with the individual. The Study presents an alternative attitude towards the climate crisis based on Žižek's philosophy.

The climate political passivity of recent history, dire consequences predicted by climate scientific scenarios, and urgent climate reports emphasize the existential threat posed by the climate crisis. With a lack of consensus on widely accepted solutions, humanity faces increasingly uncertain futures. The shadow of a bleak climate dystopia has led to the interpretation that utopias are missing from climate policy and discourse. This reflects society's challenges in imagining and constructing alternative, functional future perspectives in the context of the climate issue. In my thesis, I examine the extent to which two actors of the new generation climate movement, Elokapina and Operaatio Arktis articulate utopias and dystopias to promote goals and discussions on systemic change and the adoption of climate repair technologies. The material for my thesis consists mainly of content produced by Elokapina and Operaatio Arktis, primarily published on social media platforms and public speeches. Since language is a crucial tool in creating imaginaries, I employ rhetorical discourse analysis to answer my research questions. The rhetorical emphasis in discourse analysis particularly supports my effort to answer the question of how utopias and dystopias are articulated. I extend my interpretation to the performativity, materiality, and prefigurativeness of imaginaries to provide a comprehensive perspective on presenting utopias and dystopias. The most significant findings of my thesis are summarized in three key observations. First, although based on my material Elokapina and Operaatio Arktis shared a common concern about the seriousness of the climate crisis and used partly similar rhetoric, the actors significantly differed in describing the current dystopia and, especially, in presenting utopias. Second, the use of dystopias in Extinction Rebellion's rhetoric did not mean a suppression of utopian expression. Utopias were a significant tool for Elokapina, serving as critical counter-images to the present and being performed in the principles, values, and practices of Extinction Rebellion quite extensively. Additionally, utopias materialized as practical proposals. In this way, Elokapina directed systemic change towards a more sustainable and just direction. Therefore, I interpreted Elokapina regarding utopias as prefigurative, i.e., an actor whose actions practically live out utopias. Third, Operaatio Arktis's rhetoric lacked utopias entirely, with dystopias serving as a significant tool as the actor framed the risks associated with the adoption of climate correction technologies. Operaatio Arktis did not accept catastrophic consequences pointing to a future dystopia that would be avoidable with the current range of methods and through the use of climate repair technologies. Examining utopias and dystopias in the rhetoric of Elokapina and Operaatio Arktis helped to highlight how imaginaries can act as powerful and versatile tools in the actions of the new generation climate movement. They motivated action, raised awareness, and enabled discussions about significant themes related to the root causes and solutions of the climate crisis. Therefore, the results of my thesis are quite intriguing.

Tässä maisterintutkielmassa selvitän, mitä on panenteismi, miten se ilmenee yhdysvaltalaisen eko- ja feministiteologin Sallie McFaguen ajattelussa ja miten hänen käsityksensä panenteismista ja ilmastokriisistä suhteutuvat toisiinsa. Primäärilähteinä on kolme McFaguen kirjaa, jotka käsittelevät muun muassa Jumalan ja maailman välistä suhdetta, ekofeministä ja ilmastomuutosta. Panenteismi on teologinen näkökulma maailman ja Jumalan väliseen suhteeseen. Jumalan nähdään yhtä aikaa olevan sekä läheisesti läsnä kaikessa luodussa, että luodun tuolla puolen. Panenteismi ei klassisen teismin tapaan erota Jumalaa ja maailmaa toisistaan, mutta ei panteismin tapaan myöskään samasta niitä toisiinsa. Sallie McFaguen ajattelussa keskeistä on metaforat. Hän kritisoi perinteisiä patriarkaalisia ja maskuliinisia metaforia niiden yksiulotteisuuden ja ulossulkevuuden vuoksi. Perinteiset metaforat esimerkiksi Jumala Isänä ja Kuninkaana korostavat Jumalan hallintavaltaa ja erillisyyttä suhteessa maailmaan. Näiden metaforien rinnalle McFague ehdottaa persoonallisia metaforia Jumalasta Äitinä, Rakastajana ja Ystävänä sekä maailmasta Jumalan ruumiina. Prosessiajattelun vaikutus McFaguen ajatteluun on ilmeinen. McFague kritisoi voimakkaasti myös uusklassisen taloustieteen maailmankuvaa ja jumalakäsitystä, jotka ovat hänen mukaansa eivät ole vertailukelpoisia ilmastokriisin kontekstissa. Elämä ilmastokriisin maailmassa ja maapallon säilyttäminen elinkelpoisena vaativat McFaguen mukaan perustavanlaatuista ihmis- ja jumalakäsityksen muutosta. McFaguen panenteistinen jumalakäsitys ja ekologinen taloustieteen malli tukevat ajatusta kaiken luodun itseisarvosta.

Ilmastokriisin kiihtyessä myös sen aiheuttama muuttoliike lisääntyy. Ilmastopakolaisuus on alati kasvava politiikan puheenaihe. Tutkielmassa tarkastellaan ilmastopakolaisuuden diskursseja ja niissä ilmeneviä tulevaisuuden odotuksia. Ilmiöön perehdytään 12 asiantuntija- ja teemahaastattelun avulla sekä diskurssianalyysia hyödyntäen. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten suomalaiset asiantuntijat puhuvat ilmastopakolaisuudesta? 2. Minkälaisia tulevaisuuden odotuksia ilmastopakolaisuusdiskurssit sisältävät? Lähtöasetelma tutkielmalle on, että ilmastopakolaisuuskeskustelu on uutta, epävarmaa, monimutkaista ja vallankäytölle altista johtuen ilmastopakolaisuuden käsitteen määrittelyn vaikeudesta, keskustelun vakiintumattomuudesta ja aiheesta käydystä kiivaasta poliittisesta keskustelusta. Näin ollen ilmastopakolaisuuden diskurssit ja odotukset voivat tuoda esiin erilaisia poliittisten päätösten toteuttamisen tapoja tulevaisuudessa. Diskursiivinen näkökulma tarkastelee ilmastopakolaisuudesta käytyjä keskusteluita ja niissä käytettyjä ilmauksia. Tutkielmassa keskiössä ovat Maarten Hajerin poliittisen keskustelun diskursiiviset sulkeumat eli toimijoiden jakamat tarinalinjat sekä niiden pohjalta syntyneet diskurssikoalitiot eli odotuskoalitiot. Analyyttiset ja teoreettiset viitekehykset tutkielmassa ovat argumentatiivinen diskurssianalyysi, odotusten sosiologian teoria ja antisipaatio. Aikaisemman tutkimuksen valossa ilmastopakolaisuuskeskustelua on luonnehdittu globaalin pohjoisen ylhäältä alaspäin tuottamaksi, globaalia pohjoista ja etelää jakavaksi, turvallistavaksi ja valtioiden omia etuja ajavaksi. Suomalaisten asiantuntijoiden puhetavat myötäilevät osittain tämän tyyppistä kansainvälistä keskustelutapaa. Haastattelujen pohjalta muodostuivat kuusi tarinalinjaa: resilienssin, turvallisuuden, politiikan, vastuun, määrittelyn ja ymmärryksen tarinalinjat. Tarinalinjoista syntyivät kaksi odotuskoalitiota: muutoksen ja jämähtämisen odotuskoalitiot. Tutkielman keskeinen väite on, että ilmastopakolaisuuskeskustelu on Suomessa hajautunutta, ristiriitaista, politisoitunutta ja eriarvoistavaa. Eräät isoimmista tulevaisuuden kysymyksistä ilmastopakolaisuuden saralla liittyvät siihen, miten ilmastopakolaisista tulisi puhua, voidaanko heille antaa suojelua tai ilmiön parissa tehdä yhteistyötä, minkälaisia poliittisia päätöksiä on mahdollista viedä eteenpäin ja kenen vastuulla ilmastopakolaiskysymysten päätöksenteon prosessit ovat. Ilmastopakolaisuuden käsitteen monimutkaisuus, ilmiön tunnistamattomuus, keskustelun vakiintumattomuus ja poliittisen ilmapiirin polarisoituminen muodostavat hegemonisen pohjan sille, mistä lähtökohdista keskusteluun on mahdollista osallistua. Kahtiajakoa tekevät käytänteet, joita ilmastopakolaisuuskeskustelusta ilmenee, ovat eriarvoistavia ja toistavat uuskolonialistista sekä rodullistavaa perinnettä. Näin ollen ilmastopakolaisten kohtaloa koskevat päätökset tehdään heidän ulottumattomissaan. Tällä tavoin puhuttaessa muodostetaan areena, jolla globaalin pohjoisen valtiot ja tahot voivat hyödyntää valtaansa suhteessa globaalin etelän valtioihin ja ihmisiin. Tämänhetkisessä tilanteessa on kahdenlaisia odotuksia: toivottuja ja ei-toivottuja. Se, mihin suuntaan ilmastopakolaisuuskysymyksissä edetään, riippuu toimijoiden yhteistyöstä ja yhtenäisen narratiivin muodostamisen edellytyksistä. Tulevaisuudessa eri tahoilla on tilaisuus olla enenevästi tuottamassa ilmastopakolaisuuteen pureutuvaa, muutoksiin mukautuvaa ja motivoivaa diskurssia.

Tässä sukupuolentutkimuksen ja kasvatustieteen tieteenaloja yhdistelevässä maisteritutkielmassa tarkastelen, miten kasvisruokavalioita käsitellään peruskoulun terveystiedon ja kotitalouden oppikirjoissa. Tutkimustietoa eläintuotannon haitoista ympäristölle, ihmisyksilön terveydelle ja muunlajiselle eläimelle on paljon. Tiedetään myös, että kasvisruokavalio ja erityisesti vegaaniruokavalio on ilmaston näkökulmasta paras vaihtoehto. Kouluissa toimitaan silti edelleen lihakulttuurin ehdoilla, mikä näkyy tutkimissani oppikirjoissa. Muutosta koulujen tilanteeseen kaivataan, mikä näkyy esimerkiksi viimeaikaisessa kasvatustieteellisessä teoretisoinnissa sekä valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa, joissa huolta ympäristökriiseistä tuodaan voimakkaasti esiin. Myös feministisessä pedagogiikassa huoli ympäristön tilasta on herännyt, ja ympäristökriisien ajan pedagogiseksi ratkaisuksi on esitetty tuottavaa hämmennystä, joka on tapa käsitellä uutta ja hankalalta tuntuvaa tietoa. Tutkielman menetelmänä on sisällönanalyysi ja aineistona toimii neljä peruskoulun kotitalouden oppikirjaa sekä yhdeksän terveystiedon oppikirjaa. Löysin aineistosta 5 eri teemaa, joiden puitteissa kasvisruokavaliota tuotiin esiin. Teemat ovat kasvisruokavalio erityisyytenä, vaarallinen veganismi, puhdas suomalainen ruoka, hiljaisuus ja kasvisruoka vaihtoehtona. Tutkielman tulokset osoittavat, että oppikirjoista feministisen pedagogiikan ehdottamaa tuottavaa hämmennystä ei löydy, vaan hankalista aiheista vaietaan kirjoissa lähes kokonaan. Ruokavalioiden yhteyksistä ympäristökriiseihin tai muunlajisten eläinten kärsimykseen ei oppikirjoissa uskalleta puhua, ja useissa tutkimuksissa ympäristöystävällisimmäksi ja terveellisimmäksi todettu vegaaniruokavalio nähdään erikoisuutena tai jopa vaarallisena, nuoren terveyttä uhkaavana. Tulosteni perusteella voidaan todeta, ettei opetussuunnitelman vaatima kestävän elämäntavan ja vastuullisuuden opettaminen toteudu näissä oppikirjoissa.