Browsing by Subject "ilmastolainsäädäntö"

Ilmastonmuutos on kenties eniten yhteiskunnallista keskustelua viime vuosina herättänyt luonnonilmiö. Sekä kansainvälisessä ilmastopoliittisessa keskustelussa että turvallisuustutkimuksessa ilmastonmuutosta on alettu 2000-luvulla pitää turvallisuuden kannalta yhä uhkaavampana ilmiönä. Monien luonnontieteilijöiden näkemysten mukaan ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ilmastokysymykseen heräämisen myötä ympäristö- ja ilmastoasioista huolestuneet kansanliikkeet alkoivat vuoden 2007 jälkeen ympäri Eurooppaa vaatia ilmastonmuutokseen puuttumista. Ilmastolaki nousi Suomessa Jyrki Kataisen koalitiohallituksen hallitusohjelmaan vuonna 2011 usean eri kansalaisjärjestön yhteiskampanjan aktiivisen ja kansainvälisten esimerkkien innoittaman lobbaustyön seurauksena. Hallituksen esitys ilmastolaiksi annettiin eduskunnalle 5. kesäkuuta 2014, ja vilkkaiden eduskuntakäsittelyjen jälkeen laki hyväksyttiin 6. maaliskuuta 2015 selvin äänin 150–33. Suomen ilmastopolitiikan tulevaisuuden suuntaviivoja määrittelevä ilmastolaki astui voimaan 1. kesäkuuta 2015. Tutkielmassa tarkastellaan, näyttäytyikö ilmastonmuutos suomalaisen ilmastopolitiikan ja -lainsäädännön näkökulmasta turvallisuusuhkana ilmastolain säätämisen aikaan 2014–2015. Aineisto koostuu ilmastolain säätämiseen liittyvistä eduskunnan asiakirjoista sekä valmiin ilmastolain tekstistä. Tarkastelun kohteena ovat siis ilmastolain varsinainen säädäntäprosessi hallituksen esityksestä valmiiseen lakiin ja tuohon prosessiin liittyvät asiakirjat. Lain säätämisen yhteydessä näyttäytyviä turvallisuuskäsityksiä analysoidaan osittain niin kutsutun turvallistamisteorian (securitization) pohjalta. Turvallistamisteoriaa täydentää teoria riskifikaatiosta (riskification), joka tekee eron uhkan ja riskin käsitteiden välille. Teoreettinen viitekehys toimii tutkielmassa analyyttisena työkaluna siten, että valitusta tutkimusaineistosta tehtyjä havaintoja verrataan kehyksen sisältöihin ja pohditaan, miten havaintoja voi tulkita teorian näkökulmasta. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin selvittää, oliko ilmastonmuutos ilmastolakiprosessin aikaan turvallistettu Suomessa. Vahvasta teoriayhteydestä huolimatta tutkimusmenetelmänä hyödynnetään kuitenkin ennen kaikkea historiantutkimukselle ominaista, aineistolähtöistä lähdekriittistä tutkimusotetta, jotta saadaan aikaan selkeä kronologisesti jäsentynyt kuva siitä, miten Suomen ilmastolakiprosessi eteni ja miten mahdollinen turvallisuusajattelu vaikutti prosessin taustalla. Käytännössä aineiston analyysi tapahtui tutkimusprosessin aikana siten, että aineistosta tehtyjä poimintoja analysoitiin lähdekriittisesti asetettujen tutkimuskysymysten perusteella sekä pohdittiin havaintojen merkityksiä suhteessa turvallistamisteoriaan. Aineiston perusteella havaittiin, että moni kansanedustaja oli ilmastolain eduskuntakäsittelyjen aikaan sitä mieltä, että ilmastonmuutos oli jo nykyisellään jopa suurin uhka, joka Suomeen ja yleisesti ottaen koko ihmiskuntaan kohdistui. Tästä huolimatta suuressa osassa aineistoa ilmastonmuutos näyttäytyi ennemminkin merkittävänä riskinä, joka pitäisi saada hallintaan. Ilmastolaki nähtiin eräänä keinona tuon riskin hallitsemiseen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli keskusteluun aktiivisesti osallistuneista ainoa, joka vastusti lain säätämistä ja joka ei ilmaissut näkevänsä ilmastonmuutoksella olevan yhteyksiä turvallisuuteen. Aineiston perusteella ei voinut suoranaisesti päätellä ilmastonmuutoksen olleen Suomessa ilmastolain säätämisen aikaan turvallistettu. Ilmastonmuutoksen nähtiin kuitenkin selvästi liittyvän yhteiskunnalliseen turvallisuuteen, sillä läpi koko aineiston siihen liitettiin toistuvasti riskin käsite ja osassa aineistoa siihen viitattiin myös turvallisuusuhkana. Tutkielman keskeisin tulos on, että eräiden kansanedustajien selvästi turvallisuuteen viittaavista kannanotoista huolimatta ilmastonmuutos ei näyttäytynyt ilmastolakiprosessin aikana suomalaisen ilmastopolitiikan ja lainsäädännön kokonaisuuden näkökulmasta varsinaisena turvallisuusuhkana. Sen sijaan se nähtiin ehdottoman huolestuttavana ilmiönä, riskinä, josta saattaisi tulevaisuudessa muodostua todellinen turvallisuusuhka, jos sitä ei saada globaalisti yhdessä hallintaan.