Browsing by Subject "imago"

Suomen ulkoinen ja julkinen kuva on perinteisesti herättänyt suurta kiinnostusta meissä suomalaisissa. Puhutaan Suomi-kuvasta, Suomen imagosta maailmalla. Hyvä imago on arvokasta pääomaa. Se nostaa Suomen arvostusta kansainvälisesti. Sen voidaan nähdä kytkeytyvän jopa Suomen kohtalonyhteyteen. Tämä tutkielma on diskurssianalyysin menetelmin toteutettu imagotutkimus, jossa tutkitaan tapoja kuvailla Suomea ulko- ja turvallisuuspoliittisesti saksalaisessa mediassa. Aineistona on Saksan kahden johtavan valtakunnallisesti ilmestyvän päivälehden Süddeutsche Zeitungin ja Frankfurter Allgemeine Zeitungin verkossa julkaistut maksulliset artikkelit. Tarkastelujakso alkaa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan 24.2.2022 ja päättyy 18.5.2022 Suomen haettua puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Imagon rakentaminen nähdään usein kohteen itsensä aktiivisena ja strategisena prosessina. Imagon rakentuminen voi kuitenkin olla kohteelle passiivista. Tässä medialla on merkittävä rooli. Medialla on valta päättää, mistä ne uutisoivat – ja ennen kaikkea miten ne uutisoivat. Viestinnällä ja kielenkäytöllä on kyky antaa asioille merkitys, mikä vaikuttaa ihmisten tietoihin ja käsityksiin. Kieli on materiaalia, jota voidaan käyttää erilaisten tulosten saavuttamiseksi. Ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta Süddeutsche Zeitungista ja Frankfurter Allgemeine Zeitungista löytyi neljä hegemonista diskurssia: pragmaattinen pelaaja turbulentissa maailmanpolitiikassa, viisas vahti lännen itäisellä rajalla, sisukas selviytyjä erityissuhteessa Venäjään sekä luotettava ja rakentava demokratia Euroopan pohjoisosassa. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen kuvailu on monipuolista, ja Suomi-kuva on ennen muuta myönteinen.

Maine on yrityksen yksi tärkeimmistä voimavaroista, mutta hyvän maineen kriteerit vaihtelevat niin ajassa kuin paikassa. Digitaalisen aikakauden mukanaan tuoma sosiaalinen ulottuvuus lisää yritysten painetta hyvän maineen tavoittelussa, sillä maineen arviointi on siirtynyt instituutioilta ja organisaatioilta meidän kaikkien ulottuville. Lisäksi yrityksen vuorovaikutuksesta sidosryhmiensä kanssa on tullut entistäkin tärkeämpää. Organisaatioilta odotetaan kiinnostavia sisältöjä ja aitoa kiinnostusta ympäristöstään. Jos organisaatio ei kommunikoi ulospäin, siihen ei luoteta, varsinkaan jos organisaatio ei ole autenttinen. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten työnantajamainetta luodaan ja ylläpidetään viestinnän keinoin modernissa ja alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymyksiin sellaisten teemojen ympärillä kuin työnantajamaine, vuorovaikutus, yritysidentiteetti, arvot ja autenttisuus. Teoriataustana tutkielmassa on sekä kotimaisia että kansainvälisiä maine- ja viestintäteorieetikoita sekä sosiaalipsykologeja. Näihin lukeutuvat muun muassa sellaiset nimet kuten Aula (esim 2011), Grunig (1992), Fombrun (1996), Luoma-Aho (2015), Tajfel & Turner (1979), Åberg (esim. 2006), Juholin (2010) ja Cornelissen (2011). Aineisto tähän työhön on kerätty organisaatiomaineesta ja viestinnästä aktiivisesti keskustelevien asiantuntijoiden teemahaastatteluilla. Kaikki kuusi haastateltavaa työskentelevät yritysviestinnän tai mainekysymysten parissa ja ovat ottaneet julkisesti kantaa nykyviestinnän ja yrityskulttuurin haasteisiin. He ovat tuoneet esille viestinnän yhteiskunnallisen perspektiivin ja autenttisuuden merkityksen yritysbrändien rakentamisessa. Haastateltavat valittin tutkielmaani eliittiotannalla. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriasidonnaista sisällönanalyysiä teemoittelun keinoin. Tutkimustulokset ovat jaoteltu teoriasta nousseiden teemojen alle. Näihin lukeutuvat yrityskulttuuri, arvot, autenttisuus ja organisaation suhteet. Näiden alla alateemoiksi muodostuvat puolestaan haastateltavien puheesta nousseet teemat, jotka liittyvät kattoteemoihin. Tutkimustulokset osoittavat, että viestinnän on oltava teeskentelemätöntä, rohkeaa ja reaktioita synnyttävää, jotta se vaikuttaa maineeseen. Lisäksi kaiken viestinnän on perustuttava organisaation sisäiseen todellisuuteen. Arvoilla on kasvava ja elintärkeä merkitys organisaation identiteetin ja yrityskulttuurin muodostumisessa. Niiden tulee ohjata kaikkea tekemistä. Myös kriisiviestinnällä on tärkeä rooli hyvän maineen ylläpitämisessä. 2000-luvulla alkanut osallistavan johtamisen trendi saavuttaa yhä enemmän organisaatioita ja työnhakijat ovat entistä mainetietoisempia. Pro gradu työni antaa välineen tarkastella modernin organisaatioviestinnän kriteereitä ja sen vaikutusta maineeseen. Teoria ja aineisto nivoutuvat tutkielmassani yhteen muodostaen käsityksen siitä, millainen organisaatioviestintä synnyttää työnantajamaineen ja millaisin keinoin tuota mainetta voidaan pyrkiä ylläpitämään.

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitkä eri tekijät vaikuttavat kuluttajan ostopäätökseen, kun ostetaan maitoa kaupasta. Tutkimuksen lähestymistavaksi valittiin kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytettiin yksilöhaastattelua. Haastatteluiden avulla haluttiin selvittää, että mitä eri tekijöitä kuluttajat pitivät tärkeinä maidon ostopäätökseen liittyen. Tutkimuksessa haastateltiin kahtakymmentä eri-ikäistä ja eri sosiaalisen aseman omaavaa henkilöä. Rajauksena tutkimuksessa oli ainoastaan, että haastateltavan henkilön oli ostettava säännöllisesti maitoa kaupasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostettiin kirjallisuuskatsauksen ja aikaisempien tutkimuksien perusteella. Tutkielmassa keskityttiin seuraaviin tärkeisiin tekijöihin: brändi ja imago, hinta, kotimaisuus ja ostopäätösprosessi. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että maidon brändillä ja imagolla oli suuri merkitys kuluttajan ostopäätösprosessiin. Myös maidon kotimaisuus oli tärkeä tekijä kuluttajille. Haastatteluissa selvisi myös muita tekijöitä, jotka vaikuttivat maidon ostopäätösprosessiin, kuten maidon hinta tai maitopurkin koko. Nykyään kuluttajat keskittyvät paljon ruoan tuotantotapojen eettisyyteen, mistä seurauksena monet yritykset tuovat tulevaisuudessa markkinoille yhä enemmän luomutuotteita ja lähiruokaa. Tulevaisuudessa kuluttajat suosivat kestävän kehityksen mukaan tuotettuja elintarvikkeita ja yritysten on pystyttävä vastaamaan tuotevalikoimalla tähän trendiin.

Tässä tutkielmassa tutkitaan, millaista julkista kuvaa journalistit rakentavat Helsingin Sanomien ja Nyt-liitteen artikkeleissa vuonna 2013–2017. Tavoitteena on selvittää, millaista kuvaa journalistit luovat uusista media-alan ammattilaisista, tubettajista. Tutkielma kysyy ja selvittää, luovatko journalistit tubettajista stereotypioita ja uhkaavatko tubettajat journalistista professiota. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, millaista asiantuntijuutta tubettajien ympärille rakentuu. Tutkielma aloitetaan kertomalla YouTube-alustan historiasta ja tubettamisen anatomiasta. Lisäksi kerrotaan, miten tubettamisen ympärille muodostuu fanikulttuuria. Tutkielman aluksi määritellään myös tutkielman kannalta keskeiset käsitteet: journalistinen professio, journalistin vapaus, asiantuntijuus, imago ja stereotypia. Tutkimusmenetelmänä on laadullisen tutkimuksen tutkimusmenetelmä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Sen avulla analysoidaan aineisto, joka koostuu 67:stä Helsingin Sanomien ja Nyt-liitteen artikkelista. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään myös määrällistä sisällönerittelyä, jonka avulla havainnollistetaan ja tuetaan laadullisen tutkimuksen avulla nousevia seikkoja. Tutkielma osoittaa, että tubettaminen ja siihen kytkeytyvä fanikulttuuri ovat 2010-luvun ilmiö, ja journalistien rooli tubettajista luotujen mielikuvien synnyttämisessä on olennainen. Perinteisen median toimijat luovat tubettajista stereotypian erilaisia uhkia 2020-lukua lähestyttäessä. Toistuessaan tulevaisuudessa stereotypioiden toteutuminen on mahdollista. Lisäksi tutkielma osoittaa, että tubettajat esiintyvät perinteisessä mediassa erilaisissa asiantuntijarooleissa, joista keskeisimpiä ovat kokemus- ja näkemysasiantuntijoiden roolit. Tutkielman tuloksista käy ilmi myös se, että journalistien silmin tubettajat ovat media-alan moniottelijoita, joiden työnkuva haastaa journalismia yleisösuhdetta ja sisältöjä viihteen keinoin ja tarjoamalla rajatuista aiheista kiinnostavaa tietoa ja henkilötarinoita. Tässä pro gradu -tutkielmassa aineisto on rajattu Helsingin Sanomien ja Nyt-liitteen artikkeleihin. Tutkielman lopputulokset ovat vertailukelpoisia, ja tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää myös muissa konteksteissa, joissa tutkitaan tubettajista luotua julkista kuvaa.

Törmäämme yhä useammin arjessamme henkilöbrändeihin, jotka herättävät kiinnostusta meissä ja mediassa. Tämän tutkielman tarkoitus on luoda käsitystä siitä, millainen henkilöbrändien ilmiö on 2020-luvun Suomessa ja suomalaisessa mediajulkisuudessa sekä osana uraa. Henkilöbrändien ilmiötä ja merkitystä tarkastellaan kolmen tutkimuskysymyksen kautta: 1) Miten julkisuudessa esiintyvät suomalaiset käsittävät henkilöbrändin merkityksen? 2) Miten julkisuudessa esiintyvät suomalaiset kuvaavat omaa henkilöbrändiä erityisesti osana omaa työtään tai uraansa? 3) Miten henkilöbrändiä rakennetaan suomalaisessa mediajulkisuudessa? Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa aihetta on lähestytty haastattelemalla suomalaisia julkisuudenhenkilöitä, joita voidaan mediajulkisuudessa käsitellä henkilöbrändeinä. Aineisto koostuu seitsemän Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen vuosien 2021–2023 aikana henkilöhaastatellusta julkisuudenhenkilön haastattelusta. Maisterintutkielma osoittaa, että henkilöbrändeillä on haastattelujen perusteella kasvava merkitys niin yhteiskunnallisesti kuin osana uraa, sillä se erottaa heidät muista ja tuo heille lisäarvoa eri tavoin. Lisäksi henkilöbrändi tuo yksilöille valtaa, mikä tekee niistä yhteiskunnallisesti relevantteja. Promootiokulttuurissa henkilöbrändit sekä niitä rakentava ja ylläpitävä mediajulkisuus tarvitsevat toinen tosiaan toimiakseen omien intressiensä mukaisesti.

Ulkoasiainhallinnossa on pohdittu säännöllisesti Suomi-kuvaa ja sen kirkastamista aina Suomen itsenäistymisestä saakka. Vuonna 2008 silloinen ulkoministeri Alexander Stubb asetti maabrändityöryhmän päivittämään Suomi-kuvaa. Samaan aikaan kiihtyi vuonna 2002 aloitettu kampanjointi, jonka tavoitteena oli Suomen vaihtuva jäsenyys Yhdistyneiden kansakuntien (YK) tärkeimmässä elimessä, turvallisuusneuvostossa, vuosina 2013—2014. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen turvallisuusneuvostokampanjan vilkkaimpia vuosia 2008–2012. Työssä selvitetään, miten kampanjassa rakennettiin Suomi-kuvaa: millaisia käytännön välineitä kampanjassa käytettiin, mitä teemoja siihen valittiin ja millaisia tavoitteita jäsenyyspyrkimyksellä oli? Näitä kampanjan elementtejä myös peilataan Suomen kahteen menneeseen turvallisuusneuvostojäsenyyteen ja Suomi-kuvan luonnin perinteeseen. Kampanjan välineitä olivat esitteet, media ja puheet, joiden kautta kampanjan toimijat, pääasiassa presidentit ja ulkoministerit, kertoivat teemoista ja tavoitteista sekä kotimaassa että ulkomailla. Diplomaattien välinen kampanjointi oli luottamuksellista eikä siihen liittyvä aineisto ollut tutkielman tekohetkellä käytettävissä. Pääaineistona olivatkin toimijoiden julkiset puheet ja kirjoitukset sekä kampanjan paperiesite. Metodina aineiston käsittelyssä oli teemoittelu: aineistosta etsittiin yhteneväisyyksiä ja teemoja, jotka toistuivat säännöllisesti. Teemat koottiin teemakortistoon, jonka avulla selvitettiin kampanjan sisältöä ja tavoitteita sekä muun muassa vertailtiin eri toimijoiden näkemyksiä. Kampanja ja sen Suomi-kuvan rakennuksen elementit osoittautuivat melko perinteisiksi: sanomalehdet, esitteet ja puheet ovat olleet käytössä Suomi-kuvan rakennuksen alkuvuosista asti, jopa 1800-luvun kansallisen projektin aikana. Kampanjassa Suomesta piirtyy kuva YK:n toimintaan aktiivisesti ja tunnollisesti sitoutuneena maana, joka tarjoaa muiden käyttöön muun muassa osaamistaan rauhanturvaamisessa ja -välittämisessä. Valitut, melko yleiset ja paikoin historiaan nojaavat teemat korostavat YK:n ja sen peruskirjan edustamien arvojen ensisijaisuutta Suomen ulkopolitiikassa. Vastaavanlaisia teemavalintoja tehtiin myös menneiden turvallisuusneuvostojäsenyyksien aikana, ja jäsenyyksien avulla teemoja voitiin näyttää toteen, mikä yhä vankisti Suomi-kuvaa. Tutkielmassa tarkasteltu kampanja jäi Suomi-kuvan rakennuksen kannalta ikään kuin vajaaksi, kun jäsenyyttä ei turvallisuusneuvostovaalissa saavutettu. Kampanjan kokonaisuudella tavoiteltiin Suomen vaikutusvallan ja kansainvälisen aseman parantamista. Oman edun tavoittelu tunnustettiin, mutta se liitettiin kansainväliseen vastuunkantoon: kampanjassa korostettiin Suomen halua kantaa vastuuta, koska se on Suomenkin etu globaalissa maailmassa, jossa kriiseillä on kauaskantoiset vaikutukset. Tutkielman olennaisimpia havaintoja on, että julkinen kampanja näkyi pääosin Suomessa ja sen tarkoituksena oli pitkälti kotimaisen hyväksynnän hankkiminen turvallisuusneuvostopyrkimykselle. Jos kampanja oli kaksiosainen, niin oli myös siinä rakennettu Suomi-kuva: tärkeäksi käsitteeksi nousee kansallinen identiteetti, joka on maakuvan pohja. Kampanjaan olikin valittu, tarkoituksella tai ei, suomalaiseen identiteettiin käyviä elementtejä, joita sitten heijastettiin ulospäin. Esimerkiksi kampanjan paperiesitteen Suomea esittävät kuvat ovat tuttuja jo 1800-luvulla rakentuneista kansalliskuvastoista. Identiteettiin vetoamisen lisäksi kampanjan toimijoiden oma imagonluonti ja tapa näkyä kampanjan yhteydessä saattoivat luoda hyväksyntää harjoitettua politiikkaa kohtaan. Puhumalla kampanjasta, sen teemoista ja tavoitteista sekä Suomi-kuvasta ylipäätään rakennettiin haluttua Suomi-kuvaa identiteetin kautta – pyrittiin siis olemaan sellaisia kuin miltä haluttiin näyttää. Kysymykseksi kuitenkin jää, oliko kampanjassa heijastettu identiteetti ajan tasalla, tunsivatko kansalaiset kampanjan omakseen ja pystyivätkö he vaikuttamaan siinä luotuun identiteettiin ja Suomi-kuvaan.

New York Cityssä sijaitsevassa Brooklyn Museum -taidemuseossa oli vuonna 2017 esillä Georgia O’Keeffe: Living Modern -näyttely. Kyseinen näyttely esitteli laajasti yhden Yhdysvaltojen tunnetuimman naistaiteilijan, Georgia O’Keeffen (1887-1986) elämää taiteilijan vaatteiden, asusteiden, öljyvärimaalausten ja hänestä otettujen valokuvien avulla. Living Modern -näyttelyn päätyttyä Brooklynissä, kiersi näyttely lähes samanlaisena Yhdysvaltojen kuudessa eri osavaltiossa joko samalla nimellä tai nimellä Georgia O’Keeffe: Art, Image, Style. Näyttelyt poikivat useita kirjoituksia eri julkaisuissa. Tutkielmassani selvitän mitä ja miten Georgia O’Keeffen tyy-listä ja elämästä kirjoitetaan näyttelyyn liittyvissä artikkeleleissa. Pohdin lisäksi millainen taiteili-jan elämäntarina näyttelyn vaatteista, valokuvista ja teoksista muodostuu valitsemieni artikkelien perusteella. O’Keeffen elämä ja ura olivat pitkiä ja menestyksekkäitä. Kiinnostus häntä kohtaan on ollut jat-kuvaa, ja hänestä kirjoitetun aineiston määrä monipuolista. Tästä huolimatta häneen liittyy edelleen tietynlaista mystiikkaa ja tuntemattomattomuuden tunnetta. Tutkielmani lähestyy myös tätä osaa taiteilijan elämästä Living Modern -näyttelyssä esillä olleen esineistön kautta. Tutkielmani aineistona käyttämäni artikkelit, joissa viisi eri kirjoittajaa lähestyvät näyttelyä ja sen sisältöä eri lähtökohdista, auttavat minua löytämään vastaukset tutkimuskysymyksiini. Keskeistä tutkielmassani on selvittää mitä näyttelyaineisto, tässä tapauksessa vaatteet ja asusteet, voivat parhaimmillaan kertoa taiteilijasta ja tämän elämästä näyttelyvierailijalle sekä millä tavalla taiteilijasta kirjoitettu aineisto voivat vaikuttaa taiteilijasta syntyvään imagoon. Käy ilmi, että taidenäyttely on parhaimmillaan paljon enemmän kuin esineistönsä. Taiteilijan tarina rakentuu lopulta kokonaisuudeksi, jonka osat koostuvat kaikesta koetusta, nähdystä ja luetusta. Ja ehkä erityisesti O’Keeffen kohdalla myös kuvitellusta.