Browsing by Subject "institutionalismi"

Alustatalouden tutkimuskirjallisuus on painottunut tarkastelemaan teknologisen muutoksen vaikutuksia yhteiskunnalliseen kehitykseen. Tutkimuskohteen laajentaminen institutionaalisten muutosten tasolle mahdollistaa alustatalouden saamien muotojen taustalla vaikuttavien rakenteellisten syiden tutkimisen. Tutkielma esittää alustatalouden osana 1980-luvulla syntyneen alustakapitalistisen kasautumisregiimin kehitystä. Laajemman yhteiskunnallisen kontekstin käsittely tuo näkyväksi taloudelliseen kehitykseen vaikuttaneita konflikteja ja paineita. Kapitalistisen tuotantomuodon 1970-luvun kriisin aiheuttamien muutosten osoitetaan muodostaneen uudenlaisen uusliberalistisen institutionaalisen tasapainon, joka on ohjannut alustatalouden rakentumista. Tutkielma analysoi henkilökuljetuspalvelu Uberin toimintamallia ja osoittaa sen saaneen muotonsa kasautumisregiimin institutionaalisten paineiden muokkaamana. Tutkielmaa ohjaa regulaatioteoreettiseen perinteeseen pohjautuva analyyttinen kehys. Regulaatiokoulukunnan teoreettista kehitystä ja siihen kohdistunutta kritiikkiä esitellään ja niiden pohjalta rakennetaan uudenlainen synteesi, joka mahdollistaa ideologisen konfliktin merkityksen painottamisen. Regulaatioteoria esitetään keskitason teoriakokonaisuutena, joka mahdollistaa irtautumisen deterministisistä teoreettisista malleista ja kiinnittää tutkimuksen huomion historiallisiin institutionaalisiin asetelmiin. Teorian mukaisesti kapitalistisen tuotantomuodon kehitys eritellään tutkielmassa pääoman kasautumisen vakaisiin vaiheisiin, jotka rakentuvat institutionaalisten muodostelmien tasapainon varaan. Regulaatioteoreettiseen kehykseen pohjautuen tutkimuksen kohteiksi nousevat kapitalismin vahvat instituutiot: raha, palkkasuhde ja kilpailu. Regulaatioteoria liitetään osaksi historiallisen institutionalismin tutkimuskenttää. Vertaamalla tutkielman teoreettista synteesiä institutionalistiseen tutkimusperinteeseen vahvistetaan tutkimuksen metodologista otetta ja kirkastetaan tutkimusasetelmasta kumpuavia tavoitteita. Tutkielma esittelee ja analysoi alustatalouden sekä alustayritysten tutkimuskirjallisuutta ja sen tuloksia. Alustayritykset esitetään monisuuntaisia markkinoita ja niiden verkostovaikutuksia hyödyntävinä toimintamalleina, joiden kilpailuetu muodostuu niiden datan keräämiseen suunnitellusta infrastruktuurista. Alustataloutta ei tarkastella ainoastaan digitaalisen teknologian synnyttämänä ilmiönä, vaan osana laajempaa taloudellista kehitystä. Alustatalous liitetään osaksi kapitalistisen tuotantomuodon määrittelemää kontekstiaan, jonka pohjalta osoitetaan alustayritysten muodostuneen kilpailemaan määräävästä markkina-asemasta ja tavoittelemaan rakenteellisista syistä toimintansa kasvua liiketoimintavoittojensa kustannuksella. Alustatalouden kasvun ohjaajaksi esitellään uuden pääoman kasautumisen vakaan vaiheen syntyminen 1980-luvulta alkaen. Tutkielma osoittaa uuden institutionaalisen tasapainon rakentuneen 1970-luvun kriisin muotoileman ideologisen muutoksen seurauksena. Institutionaalisten innovaatioiden esitetään ohjanneen taloudellista kehitystä ja luoneen edellytykset alustatalouden saamalle muodolle. Erittelemällä instituutioiden muutoksen vaikutusta taloudelliseen ympäristöön osoitetaan, kuinka ne ovat määrittäneet alustayritysten toimintamallin syntyä. Henkilökuljetuspalvelu Uberin toimintamalli esitellään tyypillisenä esimerkkinä uuden pääoman kasautumisen vaiheen synnyttämien paineiden tuottamista yrityksistä, jotka tavoittelevat nopeaa kasvua hyödyntääkseen sitä laajaan datan keräämiseen. Tutkielma osoittaa taloudellisten ja teknologisten kehityssuuntien pohjautuvan yhteiskunnan institutionaalisiin rakenteisiin. Järjestelmätason analyysin esitetään olevan tarpeellista kehityksen taustalla olevien institutionaalisten kamppailuiden ymmärtämiseksi. Tutkielma identifioi kehityssuuntien taustalla olevan uudenlaisen vakaan pääoman kasautumisen vaiheen ja osoittaa sen institutionaalisen tasapainon vaikuttaneen voimakkaasti alustatalouden kehitykseen. Alustayritys Uberin tarkempi analyysi vahvistaa ymmärrystä instituutioiden luomien paineiden vaikutuksesta taloudelliseen ympäristöön.

Tutkimus käsittelee yksityisten alojen työeläkejärjestelmän institutionaalista muutosta ja kehitystyötä Suomessa ja Ruotsissa vuosina 1980–1996. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat siirtäneet painopistettä universalistisista, asumiseen perustuvista sosiaalisista oikeuksista palkkatyöhön perustuviin etuihin, joista eläkejärjestelmä on tärkein. Kiinnostuksen kohteena on yksityinen vakuutusala, joka hallinnoi eläkepääomia ja hoitaa keskeiset sosiaalivakuutukset. Vakuutusala pyrkii vaikuttamaan Sosiaali- ja terveysministeriön, Eläketurvakeskuksen ja työmarkkinajärjestöjen laatimiin muutosehdotuksiin, joista eduskunta lopulta päättää. Ruotsissa eläkeuudistusten valmistelu tehdään parlamentaarisena työnä. Tutkimuksessa arvioidaan sitä, millaista ansioeläkejärjestelmää Suomessa rakennettiin, mikä rooli vakuutusalalla oli hyvinvointivaltion menojen supistamisessa 1990-luvun alussa ja oliko yksityisellä hallintomallilla vaikutusta siihen, että Suomen ja Ruotsin eläkereformit 1990-luvun alussa toteutettiin eri tavoin. Tutkimuksessa käytetään historiallisen institutionalismin teoriaa. Historiallinen selitys ja institutionaalinen muutosta vastustava ympäristö ovat eläkejärjestelmiä voimakkaasti ohjaavia tekijöitä. Paul Piersonin tutkimus hyvinvointivaltion leikkauksista 1990-luvulla on merkittävässä asemassa historiallisen institutionalismin teoriassa, jossa politiikka ohjaa vallankäyttöä ja mahdollistaa sosiaalivakuutusten lakiuudistukset. Globaalin kilpailuvaltion eläkejärjestelmän tavoitteet poikkeavat keynesiläisen politiikan luomista sosiaaliturvajärjestelmistä. Politiikkateorioiden mukaan korporatismilla työeläkejärjestelmissä on polkuriippuvuutta vahvistava toimintatapa, joka suojelee hyvinvointivaltion valmiita rakenteita. Tutkimuksessa selitetään polkuriippuvuuden mekanismia, jolla Suomen 1990-luvun alun eläkeuudistukset toteutettiin. Tämän tutkimuksen aineistona ovat Vakuutussanomat-lehden 147 numeroa vuosilta 1980–1996. Lehti oli vakuutusalan merkittävin aikakauslehti, jonka toimituskunta koostui vahinko-, henki- ja eläkevakuutusyhtiöiden ja kunnallisten eläkevakuuttajien asiantuntijoista. Toinen pääaineisto tutkimuksessa ovat lainsäädäntöasiakirjat niistä hallituksen esityksistä vuosilta 1980–1996, jotka käsittelevät yksityisten alojen työeläkejärjestelmään toteutettavia muutoksia. Tutkimuksen menetelmä on teoriaohjaavasti toteutettu sisällönanalyysi. Aineistoa käsiteltiin luokittelemalla ja analysoimalla sitä eläkkeiden avoimelle koordinaatiolle asetettujen kolmen funktion avulla: eläkkeiden riittävyyden, eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyyden ja eläkejärjestelmien nykyaikaistamista koskevien funktioiden avulla. Ensimmäisen funktion näkökulma on sosiaalipoliittinen, toisen talouspoliittinen ja kolmannen modernisoinnin näkökulma. Aineiston tulkinnassa hyödynnetään teoriasta ja aikaisemmasta tutkimuksesta johdettuja käsitteitä. Työeläkkeiden muutoksia koskevat havainnot kvantifioitiin edellä mainittujen funktioiden lisäksi 15 alaluokalla, joiden perusteella valittiin kuusi eniten havaintoja saanutta aihealuetta. Nämä aiheet on tutkimuksessa käsitelty mahdollisimman tarkasti. Tutkimuksen tuloksena havaittiin se, että yksityisellä vakuutusalalla oli johdonmukainen pyrkimys ansioeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden vaalimiseen. Vakuutusala vastusti poikkeamia työeläkkeiden rahoituksen pitkän aikavälin suunnitelmasta. Tällaiset poikkeamat syntyivät talouden suhdanteista tai työmarkkinaneuvotteluissa tehdyistä kompromisseista. Eläketurvakeskuksen, Työeläkelaitosten liiton, tai Vakuutusyhtiöiden keskusliiton esittämät korjaavat näkemykset olivat usein yhteneväisiä. Tutkimuksesta voi havaita sen , että vakuutusala pyrki Suomessa varmistamaan yksityisen sosiaalivakuutusten hoitomallin jatkuvuuden. Aihetta käsiteltiin koko tutkimuksen kattaman ajan kannanotoissa ja diskurssissa korostaen yksityisen toimeenpanon etuja ja julkisen vaihtoehdon haittoja. Sosialisointikeskustelu oli vilkkaimmillaan sosiaalidemokraattisten hallituskokoonpanojen ollessa vallassa. Suomessa työmarkkinoiden ongelmia ja vanhenevien pitkäaikaistyöttömien sosiaalista turvaa hoidettiin eläkejärjestelmällä, joka oli vastoin vakuutusalan toiveita. Ikääntyneiden työttömien työeläkejärjestelmään aiheuttamien kustannuksien rahoittamiseen ei voitu käyttää vakuutusalan riskienhallinnan tai lääketieteen osaamista, koska työttömyyseläkkeiden taustalla olevat päätökset olivat poliittisia. Suomessa ja Ruotsissa siirryttiin 1990-luvun aikana työeläkejärjestelmän supistamisen aikakaudelle. Tärkeimpänä syynä tähän oli kilpailuvaltion kansantalouden ja budjetin hallinnan vaikeus. Eläkejärjestelmän rahoituksellinen kriisi oli nähtävissä eläköitymisen lisääntyessä ja demografisten ennusteiden osoittaessa, etteivät eläkejärjestelmät olleet pidemmän päälle rahoituksellisesti kestäviä. Tutkimuksessa havaittiin myös se, että eläkejärjestelmiin tehdyt muutokset ovat hitaita, yhteiskunnallisen muutosten ”pakottamia” valintoja. Tämä havainto vahvistaa aikaisempaa tutkimusta siitä, että 1990-luvun ”uuden politiikan” luomisen taustalla oli Suomessa ja Ruotsissa useita pitkään vaikuttaneita syitä. Tutkimuksessa löydetty ulkoinen shokki on institutionalisoituneiden käytäntöjen ja toimijoiden rooleihin liittyvä yllätyksellisyys. Valtiovarainministeriö teki oman hallinnonalansa ulkopuolisia aloitteita. Tutkimus paljastaa eläkkeiden kehityksessä tapahtuneen muutoksen. Työmarkkinoilla keskitetty sopiminen on muuttunut ja eläkeiästä ja muista eduista neuvotteleminen yhdessä palkankorotusten kanssa on vaikeutunut. Eduskunta on luovuttanut lisää eläkepolitiikkaan liittyvää valtaa poliittisesta vastuusta vapaalle virkamieskoneistolle ja institutionaalista epämääräisyyttä ei ole korjattu. Eduskunta voi pyrkiä työeläkkeisiin liittyvän poliittisen vallan kasvattamiseen. Muuten korporatistinen toimintamalli jatkuu nykyisellään tai yksityiset markkinat saavat entistä suuremman roolin lisääntyneen kilpailun avulla.

Liikennehankkeiden suunnittelussa on 1960-luvulta lähtien hyödynnetty kustannus-hyötyanalyysiin perustuvaa vaikutusten arviointia, jonka käytännöt ovat merkittävästi ohjanneet sitä, millaisia väyliä ja millainen liikennejärjestelmä Suomeen on rakennettu. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten kustannus-hyötyanalyysi omaksuttiin liikennesuunnittelun lähtökohdaksi sekä miten vaikutusten arvioinnin käytännöt ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet. Suomalainen yhteiskunta on 2020-luvulla hyvin erilainen kuin 60 vuotta sitten, mutta tuolloin omaksuttu kannattavuuslaskenta on edelleen väylähankkeiden suunnittelun keskeisin työkalu. Tutkimuksessa selvitetäänkin, miksi kustannus-hyötyanalyysin asema on pysynyt näin vakaana yhteiskunnan kehittyessä. Metodiikaltaan kyseessä on historiallinen tutkimus, jonka aineisto koostuu liikenneviranomaisten tuottamista alkuperäislähteistä, kustannus-hyötyanalyysia käsittelevästä aikalaiskirjallisuudesta ja liikenteen kysymyksiin pureutuvista lehtijulkaisuista. Kirjallisuus muodostuu niin suomalaisen liikennesuunnittelun kuin yhteiskunnankin kehitysvaiheita selvittäneistä teoksista sekä tarkemmin vaikutusten arviointiin pureutuvista tutkimuksista. Historiallista otetta tarkennetaan teoreettisen viitekehyksen avulla. Historiallinen institutionalismi ja siihen kytkeytyvä polkuriippuvuusteoria auttavat ymmärtämään yhteiskunnallisten ilmiöiden pysyvyyden ja muutosten välistä suhdetta. Nykymuotoinen liikennesuunnittelu syntyi sotien jälkeisinä vuosikymmeninä, jolloin Suomen yhteiskuntarakennetta uudistettiin voimakkaasti. Uudenlaisen yhteiskunnan lähtökohdaksi otettiin kaiken toiminnan tehokkuus. Vanhoihin suunnittelukäytäntöihin tyytymättömät tieviranomaiset omaksuivat vaikutusten arvioinnin lähtökohdaksi tehokkuusajattelua puhtaimmillaan edustavan kustannus-hyötyanalyysin, johon sisällytetyt arvotukset ovat siitä lähtien määrittäneet sujuvuuden liikenteen keskeisimmäksi tavoitteeksi. Sittemmin merkittävimmin liikenteeseen kytkeytyviä yhteiskunnallisia teemoja ovat olleet liikenneturvallisuus ja ympäristö. Turvallisuustavoitteet onnistuttiin yhdistämään sujuvuutta painottaneeseen suunnitteluun jo 1970-luvulla, mutta ympäristökysymykset ovat vaikuttaneet suunnittelukäytäntöihin hyvin hitaasti vasta 1990-luvulta alkaen. Liikenneviranomaiset kehittivät sotien jälkeen uudenlaisen suunnittelujärjestelmän, joka saavutti nopeasti vakaan aseman sujuvuuteen tähtäävän liikenteen rakentajana. Vastaava ministeriö on läpi vuosikymmenten priorisoinut liikenteen taloudellisuuteen ja tehokkuuteen liittyvät tavoitteet muiden vaikutusten edelle. Vaikutusten arvioinnista ministeriö on rakentanut vahvan instituution, jota merkittävätkään yhteiskunnalliset ilmiöt eivät ole kyenneet juuri muuttamaan. Etenkin julkisen keskustelun keskiöön 2000-luvulle tultaessa nousseet ympäristötavoitteet on ministeriössä ja sen alaisuudessa toimivissa virastoissa jätetty liikenneväylien ja -järjestelmän käytännön suunnittelussa toistaiseksi sivuosaan.

Tutkielmassa tarkastellaan skenaarioanalyysin avulla, millaisiin suuntiin Nato voi kehittyä seuraavan viiden vuoden aikana. Tutkielman lähtökohtana toimii Turkin ja muun Naton välille muodostunut liiton sisäinen ristiriita, jonka kehittymistä tarkastellaan tutkielmassa osana liiton laajempaa kehitystä. Tutkielman avulla halutaan paremmin ymmärtää Naton lähitulevaisuuden mahdollisia haasteita sekä sitä, miten läntisen puolustusyhteistyön voidaan ajatella muuttuvan tulevina vuosina. Lisäksi teorialähtöisellä skenaarion rakentamisella halutaan laajentaa relevantin liittojen tutkimuksen teorian soveltamisalaa tulevaisuuden epävarmoihin tapahtumiin. Tutkielmassa esitettyjen skenaarioiden logiikka rakentuu neorealismin ja neoliberaalin institutionalismin käsityksiin valtioiden ja sotilasliittojen toiminnasta. Naton tulevaisuuden tarkasteluun keskittyvälle tutkielmalle erityisen keskeistä on sotilasliittojen toiminnan jatkuvuuden ympärille keskittynyt teoriasuuntien välinen debatti. Tutkielmassa omaksutaan käsitys, jonka mukaan liiton toiminnan jatkuvuuden katsotaan rakentuvan liiton kyvylle ja tahdolle sopeutua toimintaympäristön muutoksiin sekä näiden ehtojen uskottavalle täyttymiselle. Tutkielman keskeisenä tuloksena tunnistetaan, että tahto sopeutua muutoksiin sekä uskottavuuden haasteet korostuvat liiton toiminnan jatkuvuuden kannalta keskeisimpinä haasteina lähitulevaisuudessa. Toisena keskeisenä tuloksena tutkielmassa havaitaan, että voimistuneen, liiton ulkopuolisen uhan vaikutus liiton sisäiseen koheesioon – ja edelleen liiton toiminnan jatkuvuuteen – on yhteydessä siihen, miten uhka jakautuu liittolaisten kesken. Kun tunnistetaan, ettei voimistunut uhka välttämättä lisääkään, vaan joissain tilanteissa myös heikentää liiton sisäistä koheesiota, korostuu uhkakäsitysten yhtenäisyyden merkitys Naton tulevaisuudelle. Kysymys yhtenäisestä uhkakäsityksestä nähdään erityisen keskeisenä Naton lähitulevaisuudelle, sillä tutkielmassa katsotaan Naton lähivuosien toimintaympäristön potentiaalisesti tukevan uhkakäsitysten eriytymistä liittolaisten kesken. Tutkielman keskeiset tulokset synnyttävät kysymyksen: miten ylläpitää liiton toiminnan jatkuvuudelle välttämätöntä tahtoa ja uskottavuutta, ilman kylmän sodan kaltaista kategorista uhkakäsitystä? Tutkielmassa tämä haaste ymmärretään Natoon kohdistuvana pääasiassa institutionaalisena haasteena, korostaen näin edelleen Naton institutionaalisten erityispiirteiden ymmärtämisen tutkimuksellista ja maailmanpoliittista merkitystä. Tutkimustulokset nostattavat myös kysymyksen siitä, miten Naton toiminnan rajat määritellään uhkakäsitysten eriytymisen ja yhtenäisyyden haasteiden kontekstissa.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella Rajavartiolaitoksessa 1990-luvulta nykypäivään käytyä muutosprosessia avoimuuden näkökulmasta laadullisen tutkimuksen metodein. Vaikka Suomessa onkin pitkä lainsäädännöllinen historia viranomaisten toiminnan julkisuusperiaatteen osalta, avoimuus on kuitenkin noussut nykyisessä muodossaan keskeiseksi yhteiskunnalliseksi keskustelunaiheeksi juurikin 90-luvulta eteenpäin. Rajavartiolaitos taas osaltaan profiloitui kylmän sodan aikana erittäin hiljaiseksi organisaatioksi, jonka prioriteettina oli pitää hiljaisuuden linjaa toiminnastaan mm. ulkopoliittisten paineiden vuoksi – tutkimuksen tarkoitus on avata muutosprosessia tuosta tilasta nykypäivään institutionalismin keinoin, selvittäen syitä ja mekanismeja avoimempaan linjaan siirtymisen taustalta. Avoimuus hahmotetaan usein eräänlaisena universaalina hyveenä, joka tekee organisaatioista tehokkaampia, tulosvastuullisempia ja luotettavampia. Toisaalta avoimuuden implementoinnissa on myös omat riskinsä ja haasteensa, jotka ovat erityisen relevantteja valtiollisen turvallisuusorganisaation toimintaa tarkastellessa. Tutkimus avaa teoriaosiossaan avoimuuden käsitteen historiaa ja teoreettisia havaintoja pyrkiessään selventämään, mitä odotuksia ja tavoitteita avoimuuteen liittyviin kysymyksiin liittyy. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on 6 teemahaastattelua, joissa on keskusteltu organisaation kokemista muutoksista 90-luvulta eteenpäin Rajavartiolaitoksen sotilas- ja siviilihenkilöstön kanssa. Aineiston analysointi suoritettiin teoriasidonnaisen analyysin metodein, tulkiten aineistoa ja sen kautta esiin nousevia teemoja institutionalististen teorioiden, kuten isomorfismin ja soveliaisuuden logiikan kautta. Isomorfian teoria selventää syitä sille, miksi organisaatiot päätyvät muistuttamaan toisiaan pidemmällä aikavälillä, siinä missä soveliaisuuden logiikka taas selittää toimijoiden käyttäytymistä opittujen roolien ja sääntöjen kautta. Analyysi nostaa esiin kolme pääasiallista tapaa avoimuuden tarkasteluun: julkisen, sidosryhmällisen ja sisäisen avoimuuden, joiden kaikkien osalta oli havaittavissa muutoksia Rajavartiolaitoksen toimintamalleissa. Aikaisempi ”salavartiolaitoksen” kutsumanimellä tunnettu, hiljaisuuteen pyrkivä linja on korvautunut aktiiviseen viestintään kannustavilla linjauksilla, viranomaisyhteistyö on tehostunut ja muuttunut luottavaisemmaksi sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla ja organisaation sisällä on tunnistettu tarve myös sisäisen tiedottamisen tehostamiseksi. Merkittävänä havaintona voidaan pitää, että vaikka moni muutoksen taustalla vaikuttava tekijä heijastaa laajempaa yhteiskunnallista muutosta, käytännössä konkreettiset muutokset ovat syntyneet hyvin orgaanisesti Rajavartiolaitoksen itsensä sisällä. Soveliaisuuden logiikan ja isomorfismin teoriamallit osoittautuvat tehokkaiksi linsseiksi organisaatiomuutoksen tarkasteluun ja auttavat selventämään yksilöiden roolia muutoksen toteuttamisessa ja sen juurisyiden ymmärtämisessä.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella yksityisiä vakuutusyhtiöitä Suomessa valtion ulkopuolisina hallintainstituutioina ja ymmärtää yksityisen vakuuttamisen merkitystä sosiaalivakuutuksen rinnalla. Vakuuttamista ei ole Suomessa tutkittu valtion ulkopuolisen hallinnan näkökulmasta, joten tutkielma tarjoaa uuden tavan tarkastella vakuuttamisen kenttää. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Ericsonin, Doylen ja Deanin (2003) teoksessaan Insurance as Governance esille tuomia näkökulmia siitä, miksi vakuutusyhtiöitä tulisi tarkastella valtion ulkopuolisina hallintainstituutioina. Tutkielmaa varten on haastateltu vakuutusalan pitkäaikaisia asiantuntijoita. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluina ja aineiston analyysissa on hyödynnetty teorialähtöistä teemaattista analyysia. Analyysivaiheessa aineistoa on tarkasteltu teoriasta johdetuista teemoista käsin ja teemoja on muokattu Suomen kontekstiin sopiviksi. Analyysin perusteella aineistosta on löydettävissä teorian mukaisia syitä sille, miksi vakuutusyhtiötä on perusteltua tarkastella hallintainstituutioina. Suomen vakuutusmallin erityispiirteiden vuoksi teoriassa määriteltyjä syitä sovellettiin Suomen kontekstiin ja syyt saivat alkuperäisestä teoriasta poikkeavia painoarvoja. Analyysissa esiin nostettiin myös alkuperäisestä teoriasta poikkeava teema, joka käsittelee hyvinvointivaltion tulevaisuutta, sillä teema esiintyi vahvasti aineistossa. Tutkielman perusteella vakuutusyhtiöt käyttävät myös Suomessa valtion ulkopuolista hallintavaltaa toiminnassaan koko vakuutusprosessin ajan. Tämän vuoksi Suomessa yksityisiä vakuutusyhtiöitä on perusteltua tarkastella valtion ulkopuolisina hallintainstituutioina. Lisäksi tutkielman perusteella tulevaisuudessa hyvinvointivaltion palveluiden tarjontaan on odotettavissa muutoksia, mikä saattaa osaltaan mahdollistaa jonkin toisen rinnakkaisen järjestelmän kasvun. Tutkielman laadullisen luonteen vuoksi tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä. Tutkielma toimii avauksena hallinnan näkökulman tarjoamista mahdollisuuksista vakuuttamisen tutkimuksessa.