Browsing by Subject "instituutiot"

Jäämeren rata -hanke on suunnitteilla oleva rautatiehanke, jonka tarkoituksena on rakentaa junarata Suomen Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen. Hanke on aiheuttanut merkittävän maankäyttökonfliktin Saamelaiskäräjien ja Suomen valtion välille, sillä rata kulkisi toteutuessaan Saamenmaan läpi. Tässä tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan konfliktin osapuolten rationaliteetteja maan käytön oikeutukselle. Tutkielman keskeinen teoreettinen näkökulma nojaa yhteismaan ongelmana tunnettuun tutkimuskenttään. Yhteismaan ongelman lisäksi tutkimus paikantuu kolonialismista, instituutioiden välisistä valta-suhteista sekä valtion ja alkuperäiskansojen välisistä kiistoista nousevaan tutkimuskirjallisuuteen. Tutkielma on tapaustutkimus, jonka empiirinen aineisto koostuu Jäämeren rata -hankkeen LVM47:00/2018 hankeaineistosta sekä Liikenne- ja viestintäministeriön ja Saamelaiskäräjien välisistä neuvotteluasiakirjoista. Aineisto analysoitiin kaksitasoisella sisällönanalyysilla, jossa tarkasteltiin valtion ja Saamelaiskäräjien hankkeen maankäytölle annettujen perustelun eroja, sekä niiden tilallisia ja ajallisia ulottuvuuksia. Lisäksi tarkasteltiin rationaliteettien suhdetta alueen sosio-kulttuuriseen kontekstin. Viimeiseksi analyysissa paneuduttiin siihen, miten valtion ja Saamelaiskäräjien välinen valta-suhde ilmenee hankeprosessissa. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaitaan, että osapuolten esitetyt rationaliteetit hankkeen maankäytön oikeutuksesta eroavat toisistaan merkittävästi. Suomen valtion näkökulmasta ratahanke on aluekehityksen vauhdittaja, jota perustellaan tulevaisuuden taloudellisilla mahdollisuuksilla. Valtion suhtautuu saamelaisiin yhtenä sidosryhmänä muiden joukossa, ja nimittää aluetta mm. logistiseksi periferiaksi. Saamelaiskäräjät puolestaan argumentoi radan olevan lainvastainen ja valtion toimien olevan luonteeltaan kolonialistisia. Valtasuhteiden tarkastelu osoittaa myös, että saamelaisten todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat hankkeessa olemattomat. Havainnot tukevat aikaisempia tutkimuskirjallisuudessa esiintyneitä löydöksiä alkuperäiskansojen ja asuttajavaltioiden välisten maankäyttökonfliktien epätasa-arvoisesta luonteesta.

Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielma paneutuu amerikkalaisen yhteiskuntakriitikon Noam Chomskyn yhteiskuntateorian sosiologiseen merkitykseen. Tarkastelutapana on käsiteanalyysi, jolloin tutkimusotteen tarkoituksena on käsitejärjestelmien konstruointi. Chomskyn käsitteet tulevat jäsennetyiksi, tehdään ymmärrettäväksi niihin liitettyjä merkityksiä ja selkeytetään niiden suhdetta lähikäsitteisiin. Chomskyn yhteiskuntatieteellisiä käsitteitä eritellään yhdenmukaisen määrittelyn tai ymmärryksen löytämiseksi ja arvioidaan niitä nyky-yhteiskuntatieteen valossa. Noam Chomskya pidetään yhtenä merkittävimpänä viime vuosisadan teoreettisen kielitieteen kehittäjänä. Filosofina Chomsky edustaa rationalismia ja tiedekäsityksessään hän vaatii käsitteellistä selkeyttä ja empiiristä testattavuutta. Hänen merkityksensä kuitenkin ylittää oman tieteenalan rajat. Sosiologiassa Chomsky vaikutti merkittävällä tavalla Talcott Parsonsin myöhäisvaiheen teorian kehittelyyn. Chomsky on toiminut yhtenä näkyvimmistä Yhdysvaltain ulkopolitiikan ja kansainvälisen roolin kriitikkona jo Korean sodan ajoista lähtien. Chomskyn yhteiskuntakritiikki kohdistuu sekä kapitalismiin että neuvostotyyppiseen sosialismiin. Chomskyn positiivinen ohjelma perustuu anarkosyndikalistiseen traditioon. Chomskylle kaupallinen moderni yhteiskunta on eräänlainen yhteiskunnan syntiinlankeemus, jossa ihmisyksilön historia erkanee ihmislajin historiasta. Samankaltainen universaaleista eettisistä periaatteista vieraantuminen leimaa valtiososialismia. Chomskyn yhteiskuntateoriassa ihmislajin universaalit eettiset periaatteet ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus, eli itse asiassa Ranskan vallankumouksen periaatteet. Chomsky antaa näille ajatuksille kuitenkin omintakeisen sisällön, joka poikkeaa niin perinteisestä liberalismista kuin vasemmistolaisista valtavirtasuuntauksista. Chomsky edustaa anarkosyndikalistista traditiota tai, kuten hän itse sanoo, libertaarista sosialismia. Chomsky on paitsi ihailtu, myös kaikkein kiistellyimpiä intellektuelleja. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että jos halutaan kritisoida Chomskya tulisi kritiikin kohdistua yhtäältä anarkistiseen valtiokäsitykseen ja toisaalta syndikalistiseen ihannekuvaan ammattiyhdistysliikkeestä. Chomskyn ajattelun yhteiskuntatieteelliset komponentit: valtiokäsitys ja luokkakäsitys ovat niitä kohtia Chomskyn ajattelussa, joissa on voimakas yhteiskuntatieteellinen lataus. Näissä kohdin Chomskyn ajattelu näyttää olevan myös haavoittumaisimmillaan. Chomskyn yhteiskuntateoriaan sisältyy joitakin marxilaisuuden aineksia, mutta hän ei ole mikään Marx-eksegeetikko. Hän pitää marxilais-leniniläistä filosofiaa yhtä tyhjänä kuin postmoderneja virtauksia. Chomskyn sitoutuessa analyyttiseen filosofiaan hänellä voisi olla hedelmällinen yhteys analyyttiseen marxismiin, erityisesti keskusteltaessa niin sanotuista reaalisista utopioista. Chomskylla on kuitenkin aika vähän sanottavaa konkreettisista kapitalismin vaihtoehdoista. Chomskyn kritiikki sosiologiaa kohtaan ei kohdistu sosiologian perusteorioihin vaan pikemminkin sosiologien eetokseen. Kritiikin ytimessä on ajatus, että intellektuellit välttelevät perustavien yhteiskunnallisten ongelmien käsittelyä ja pääsääntöisesti oman yhteiskuntansa kritiikkiä. Vaikka Chomskyn tarjoama vaihtoehtoinen yhteiskuntamalli saattaa olla pikemminkin abstrakti kuin konkreettinen utopia, niin hänen tinkimätön eetoksensa on vähintään haaste sosiologiselle mielikuvitukselle. Sosiologisesta traditiosta Chomskyn ajattelu onkin lähellä C. Wright Millsin kritiikkiä eliitin valtaa vastaan. Se muistuttaa Millsin vaatimusta kääntää yksilölliset kysymykset yhteiskunnallisiksi ja rikkoa akateemisten instituutioiden rajoitukset.

Päästökauppaa pidetään kustannustehokkaana tapana torjua ilmastonmuutosta, joten sen suosio on vuosi vuodelta kasvanut. Yli 100 maata on ilmoittanut Pariisin ilmastosopimuksen sihteeristölle käyttävänsä tai aikovansa käyttää hiilen hinnoittelua ilmastotavoitteidensa saavuttamiseksi. Samalla globaalien päästömarkkinoiden instituutiot ovat muotoutumassa uudelleen, kun siirrytään Kioton pöytäkirjan markkinamekanismeista Pariisin ilmastosopimukseen. Tutkielman tavoite on vastata kysymykseen, miten globaalien päästömarkkinoiden arkkitehtuuri on rakentunut, miten se mahdollisesti kehittyy Pariisin sopimuksen myötä ja mitä merkitystä kehityksellä on ilmastonmuutoksen globaalin hallinnan kannalta. Tutkielmassa kartoitetaan päästökaupan globaalin hallinnan arkkitehtuuri ja analysoidaan sitä institutionaalisen fragmentaation viitekehyksen kautta. Aineisto koostuu merkittävimmistä päästömarkkinaa sääntelevistä ja markkinoita edistävistä instituutioista, jotka on koostettu tutkimuskirjallisuuden, tietokantojen ja päästömarkkinoita seuraavien organisaatioiden raporttien pohjalta. Aineistossa on tunnistettu 47 olennaista instituutiota, joista koostuvaa arkkitehtuuria jäsennetään kaavioin ja kuvin. Fragmentaation teorian avulla tunnistetaan arkkitehtuurissa esiintyviä synergian, yhteistyön ja konfliktin elementtejä sekä arvioidaan, onko arkkitehtuuri kehittymässä kohti suurempaa fragmentaatiota vai koheesiota. Tutkielman hypoteesi on, että Pariisin sopimuksen ja päästömarkkinoiden yhdentymisen myötä koheesio lisääntyisi. Kartoituksen perusteella päästömarkkinoiden sääntelyssä ja edistämisessä on mukana instituutioita niin kansainvälisellä, ylikansallisella, kansallisella kuin aluehallintojen tasolla. Kehitykseen vaikuttavat kansainväliset ja transnationaaliset toimijat valtioiden yhteistyöfoorumeista ja kansainvälisistä järjestöistä yrityksiin, kansalaisjärjestöihin ja tutkijoihin. Instituutioiden määrä on kasvanut erityisesti 2010-luvulla niin virallisten päästökauppajärjestelmien kuin kansainvälisen ja transnationaalisen yhteistyön osalta. Yhteistyön kasvu, uusien instituutioiden valmistelu ja Pariisin sopimuksen sääntely viittaavat siihen, että päästökauppa tulee lisääntymään globaalisti lähivuosina. Analyysin perusteella päästömarkkinoiden globaali hallinta on keskellä murrosta, jonka myötä arkkitehtuuri voi kehittyä joko fragmentoituneempaan tai koherentimpaan suuntaan. Tutkielmassa tunnistetaan tekijöitä, jotka voivat viedä arkkitehtuuria kohti synergiaa ja parempia tuloksia. Enemmän tunnistetaan kuitenkin riskejä, joiden myötä ristiriidat, päällekkäisyydet ja toimivaltakiistat instituutioiden välillä saattavat kasvaa. Analyysi osoittaa siis hypoteesin osittain vääräksi. Mikäli päästökaupan sääntely Pariisin sopimuksessa muodostuu vahvaksi, voi kansainvälinen ja transnationaalinen yhteistyö päästömarkkinoilla toimia hyvin. Vaikeudet sopia päästömarkkinoita käsittelevän artikla 6:n sisällöstä ja näköpiirissä olevat ristiriidat muiden kansainvälisten instituutioiden kanssa viittaavat kuitenkin siihen, että lisääntyvien konfliktien mahdollisuus on merkittävä. Päästömarkkinainstituutioiden koordinaatiolle on merkittävä tarve, jotta voidaan varmistaa luotettava päästölaskenta, todelliset päästövähennykset ja instituutioiden toimiva yhteispeli.

This thesis examines public procurement of innovation and its operationalization in the Finnish public health care sector. Public procure-ment is currently recognized as a suitable instrument to foster innovation and it is thus widely recognized as a tool for demand-driven innovation policies. By recognizing this political interest and the lack of established academic research about public procurement of innova-tion, the primary objective of this thesis is to add knowledge about the practices of public procurement of innovation. This thesis examines a single case study in which the Kuopio University Hospital’s pharmacy service unit procured a comprehensive solution for pharmacy auto-mation. The perspective of institutional approach is adopted in order to find out how organization-specific, endogenous institutions affect the conditions and the results of a public procurement of innovation. This thesis is set to answer how the procurement of the pharmacy service automation in Kuopio University Hospital was implemented and how endogenous institutions affected the outcome of the procurement process. This thesis is a qualitative research of a case study. The empirical data of this study consist of elite interviews and relevant documentation. Qualitative content analysis is applied in order to examine the empirical data and it utilizes the theoretical framework of public procurement of innovation and endogenous institutions respectively in order to provide suitable classifications for the results. The classifications provide a comprehensive description of the procurement project and endogenous institutional factors that affected the outcome of the procurement. The results indicate that the Kuopio University Hospital’s pharmacy service unit initiated a public procurement of innovation due to an intrinsic need to improve its patient safety and the efficiency of its pharmacy supply processes. The implementation of the project included innovation-friendly procurement practices that enabled development of an innovative solution. Multiple products were developed and com-mercialized as a result of the procurement. All of the products included elements of radical innovation. Utilizing the new pharmacy supply system, the Kuopio University Hospital’s pharmacy supply service has increased its efficiency and safety. The challenges identified re-garding the effects of the procurement related to the difficulty of measuring the real productivity of the new system. The procurement also had direct effects for the supplier as multiple products were developed and commercialized in the process. In addition, the procurement opened new markets for the company. The key findings of this thesis indicate that public procurement can spur innovation even if it is not the primary goal of the procurement. The Kuopio University Hospital case points out the importance of multi-professional collaboration and trust as crucial factors in public procure-ment of innovation practices. The perspective of institutional approach also proved to be a suitable theoretical framework in examining the conditions that could affect the success or the hindrances of the public procurement of innovation implementation.

Suomen kehittyminen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi toista maailmansotaa seuranneina vuosikymmeninä vaati yhtäaikaista muutosta useilla yhteiskunnan osa-alueilla. Suomi teollistui ja palveluvaltaistui, ja myös kaupungistuminen kiihtyi. Väestön terveyttä, hyvinvointia ja tasa-arvoa parantavia instituutioita kehitettiin aikana, jolloin koko yhteiskunta oli suurten muutosten ikeessä. Muutokset rantautuivat myös liikunnan saralle. Kunnat ottivat päävastuun liikuntapalvelujen tuottamisesta 1960-luvulta lähtien, ja liikuntarakentaminen kiihtyi kaikkialla Suomessa. Mielipideilmasto muuttui, ja vähitellen tasa-arvoajattelu rantautui koskemaan myös ihmisten liikkumismahdollisuuksia. Tasa-arvoperiaatteita peräänkuuluttava Suomen ensimmäinen liikuntalaki säädettiin vuonna 1979. Koko kansa tahdottiin saada liikkeelle! Tässä maisterintutkielmassa selvitetään, kuinka liikuntamenot ja -rakentaminen ovat kehittyneet Suomen eri kunnissa hyvinvointivaltion kasvukaudella vuosina 1960–1989. Lisäksi tutkitaan, mitä selittäviä tekijöitä kuntien liikuntamenojen kehityksen taustalta löytyy. Tutkielmassa perehdytään myös siihen, kuinka liikunnan valtionapujärjestelmä on luonut raamit ajan liikuntarahoitukselle sekä vaikuttanut ohjauksellaan liikuntakulttuurin kehitykseen kunnissa. Huomio kiinnitetään institutionaalisiin muutoksiin ja liikuntapoliittisten linjausten ja lainsäädännön vaikutuksia kuntien liikuntamenoihin kartoitetaan. Lisäksi tutkitaan, ovatko paikallistason rahoitustoimet johtaneet liikuntapaikkojen maantieteelliseen keskittymiseen vai onko liikuntapaikkoja rakennettu hajautetummin ja alueellisen tasa-arvon periaatteita toteuttaen. Tutkimuskysymyksiä lähestytään hyvinvointivaltioteoreettisista lähtökohdista käsin ja instituutioteorioita hyödyntäen. Tutkielman pääasiallinen aineisto kuntien liikuntamenoista on kerätty Suomen Virallisen Tilaston (SVT) vuosien 1960–1972 Kuntien finanssitilastoista ja vuosien 1973–1989 Kuntien talous -tilastoista. Myös LIPAS-liikuntapaikkatietokannasta on kerätty aineistoa tutkielman tarpeisiin. Aineiston analysoinnissa eri maantieteellisten alueiden kehityksen vertailu nousee keskeiseksi. Lisäksi analyysissa tukeudutaan paneeliregressioihin. Tutkimusajanjakso oli erittäin vilkkaan liikuntarakentamisen aikaa. Myös kuntien liikuntamenot kasvoivat vuosina 1960–1989 huomattavasti, joskin menojen kasvuvauhdissa ja tasossa oli selkeitä alueellisia eroja. Menojen kasvun lisäksi liikunnan arvostus kunnissa kasvoi, mikä näkyi liikuntamenojen kasvavina osuuksina kuntien kokonaismenoista. Menojen reaalikasvun taustalla vaikutti yhteiskunnan yleinen vaurastumiskehitys. Paneeliregressioista käy ilmi, että myös demografiset tekijät ja kuntaomisteisten liikuntapaikkojen lukumäärän kasvu selittävät liikuntamenojen kehitystä tilastollisesti merkitsevästi. Sen sijaan liikuntalailla ei näytä tehtyjen regressiomallien valossa olevan juuri selitysvoimaa suhteessa liikuntamenoihin. Laki näyttää kuitenkin kiistattomasti vaikuttaneen liikuntapaikkaverkoston kehitykseen. 1980-luvun myötä Suomen liikuntapaikkaverkosto laajentuikin lähes koko maan kattavaksi. Aluepoliittisen liikuntalain vaikutus paitsi paikallistason liikuntarakentamiseen ja liikuntapaikkojen maantieteelliseen levinneisyyteen myös kuntien liikuntamenoihin olisi saattanut tulla tutkielmassa havaittua voimakkaammin esiin kunniltaan monipuolisemmalla ja yksityiskohtaisemmat valtionaputiedot sisältävällä tutkimusaineistolla.

This master’s thesis provides context to social change related to Sustainable Development and the factors influencing it from the perspective of Finnish National Art Institutions. The aim of this research is to examine how the principles – or the idea – of Sustainable Development have historically been adopted as part of Finnish society, and to compare how and in what time frame these principles have begun to be reflected in the strategies and operations of the Finnish National Art Institutions over the past 30 years. The research looks at the period from 1992 – determined by the adoption of the United Nations Agenda 21 on Sustainable Development – through to 2020. Institutional theory is used as the main theoretical framework of this study. Stakeholder Typology is used to examine the impact of the stakeholders in the process of adopting the principles and forming the expectations of Sustainable Development. There are four types of data used for this research: newspaper archives (Päivälehti Archives, Helsingin Sanomat), minutes from the plenary sessions of the Finnish Parliament, annual reports of the organisations under the investigation, and background interviews made with the key personnel in the Finnish National Art Institutions. A qualitative research method was selected to support the research and to answer the research questions. The analysis of the collected data is descriptive, highlighting meaningful themes, and following an inductive approach. The idea of Sustainable Development in the Finnish National Art Institutions is visible relatively late compared to the adoption of the principles of Sustainable Development by the Finnish government. Hence, the idea of Sustainable Development is recognised first in the political and public debate, and later in the National Art Institutions. The adoption of Sustainable Development at the operational level started in the Finnish National Art Institutions around 2010, with adoption at the strategic level first occurring around 2020. The pressure to adopt the principles of Sustainable Development in the National Art Institutions has emerged both from internal and external stakeholders. The change has been slow and has taken place primarily from the bottom up. The highest impact for adopting the principles of Sustainable Development comes from the staff and the artists of the organisation, but also from loyal customers, political decision makers, competitors, and sponsors. Based on the academic literature, a change taken place informally is the main driver for a long-term, constant institutional change. Therefore, based on the institutional theory, the long-standing, informal change among the Finnish National Art Institutions identified in this research – and formed through stakeholder expectations – indicates a substantial and permanent change at the operative and strategic level in adopting the idea of Sustainable Development.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan työllisyyden muotoutumista ja vakiinnuttamista suomalaisen yhteiskunnan sekä työmarkkinoiden yhdeksi keskeiseksi hyvinvoinnin ongelmaksi 1900-luvun lopulla. Tutkimusta on motivoinut erityisesti ajatus työllisyydestä taloudellisen kestävyyden ja hyvinvoinnin yleismittarina, joka on ohjannut julkista keskustelua yhä enemmän tehokkuuden, kilpailukyvyn ja tuottavuuden suuntaan. Tutkimuksen kohteena ovat työmarkkinoiden ja suomalaisen korporatismin kaksi historiallisesti merkittävintä toimijaa, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ja Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK). Tutkimus kohdentuu näiden kahden työmarkkinakeskusjärjestön työllisuuspuheeseen, näkemyksiin talous- ja työpolitiikasta, sekä talouden rakenteiden ja työmarkkinoiden muutoksen käsittelemiseen 1970-luvun puolivälin ja 1990-luvun laman työllisyyden kriiseissä. Tutkimusaineisto on muodostettu työmarkkinakeskusjärjestöjen edellä mainittujen ajanjaksojen keskeisimmistä järjestölehdistä, Palkkatyöläisestä (SAK), Työnantajasta (STK) sekä Teollisuusviikosta (STK). Tutkimus on rajattu ajallisesti tarkemmin korkean työttömyyden kausiin, 1970-luvun osalta vuosiin 1975–1976 ja 1990-luvun laman osalta vuosiin 1991–1992. Tutkimus on toteutettu laadullisen sisällönanalyysin ja kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä soveltaen. Tutkimuksessa hyödynnetään aiempaa työmarkkinoiden ja talouspolitiikan tutkimusta, sekä uusinstitutionalismin, sosiaalisen konstruktionismin ja korporatismin tutkimuksen näkökulmia. Työllisyysongelma ja työpolitiikka ovat perinteisesti ilmenneet Suomessa muille talouspoliittisille näkökannoille, kuten viennin kilpailukyvylle ja kasvupolitiikalle, alisteisina tulokulmina hyvinvointikysymyksiin. Työllisyyden laajempaan yhteiskunnallisen merkityksen kasvuun havahduttiin järjestölehdissä merkittävässä määrin vasta 1990-luvulla suurtyöttömyyden myötä. Esimerkiksi työttömyyden kustannusten ja kilpailukyvyn haasteiden ilmaiseminen työllisyyspuheessa yleistyi tutkimusajanjaksolla. Tästä huolimatta työllisyyden perinteinen toissijainen rooli muihin talous- ja hyvinvointitavoitteisiin nähden ei vielä murtunut työllisyyspuheessa, vaikka työllisyysongelman käsitteellistäminen alkoi yleistyä ja kehittyä. SAK:n ja STK:n yhteiskunnallinen vahva toimijuus työvoiman ja työllisyyden tehtävien määrittelyssä vahvisti jatkuvuutta myös työllisyyspuheessa. 1970-luvulta 1990-luvulle korporatistinen työmarkkinajärjestelmä sitoi osapuolten toimijuuden työmarkkinainstituutioihin, kuten tulopolitiikkaan. Tutkimus vahvistaa, ja työmarkkinajärjestöjen osalta täydentää, aiemman työmarkkinahistorian tutkimuksen käsityksiä työllisyydestä erillisenä yhteiskunnallisena ongelmana erityisesti ennen 1990-lukua, sekä tuo esiin suomalaisten työmarkkinajärjestelmän polkuriippuvuuden. 1990-luvun alussa työmarkkinasuhteet joutuivat koetukselle ja sidos löyheni, muttei rauennut. Elinkeinoelämän ja työnantajien intressien sekä vaikutusvallan jatkumo ja toisaalta uusi vahvistuminen työllisyyskysymyksissä on kuitenkin merkille pantavaa.