Browsing by Subject "itsekorjaus"

Objectives. The aim of this study was to describe, in a single and consecutive way, self-repairs of bilingual children in a play situation and to investigate their possible differences between groups. The aim was to increase information on how and what kind of corrections children at different levels of language do, and how the level of language management affects the quality of self-corrections in Finnish. The research questions were what kind of corrections children make, how they start self-repairing and where the repairs are directed. It was also examined whether the groups differed and, if so, how. Methods. A total of 30 were supported, of whom 15 were monolingual and 15 consecutive bilingual children. The L2 language of all children was Finnish and the linguistic development of all the researchers was typical. The study methods were observation and analysis of literates. The data was analyzed both qualitatively and statistically. Elan annotation programme and SPSS statistics programme were used to analyze the data. Results and reflection. Monolingual children produced more self-repairs than bilingual children. Compared to the total number, the share of self-corrections for bilingual children was slightly higher than that of monolingual children. Both monolingual and bilingual children did the most self-repairs by searching for the next word. In the group of monolingual children, the biggest remedy was speech interruptions, while for bilinguals the largest group were different sounds. Self-repairs by both groups most often targeted the sledge hams. The results are partly in line with previous research data. However, previous studies have found that novice bilingual children prefer repetition in their self-repairs. In this study, on the other hand, monolingual children took more initiatives by repeating bilingual control.

Aim. Compared to spoken conversations, achieving mutual understanding may be more at risk when one or more participants use aided communication. An aided communicator may take a passive role in conversations and may not have adequate strategies to repair conversational breakdowns when they occur. The aim of this study was to describe how an aided communicator may attempt to solve the problems he encounters in conversations with his speaking communication partners. Aided communicator’s repair strategies, causes of breakdowns and partners’ influence on repair phenomena were studied. This study may help professionals to acknowledge the threats that compromise achieving mutual understanding in aided conversations and recognize some of the strategies in overcoming potential communication disrupts. Method. Within the framework of data driven qualitative analysis this case study examined videotaped conversations, where an 11-year-old boy using communication book communicated with his mom, teacher and peer. The data was originally videotaped as a part of the international research project Becoming an Aided Communicator. Data driven analysis was considered as an appropriate method for studying a topic with limited previous research. Results and conclusion. Almost all of the aided communicator’s repairs were self-initiated self-repairs and the rest were other-initiated self-repairs. The former occurred mostly as responses to the partner’s misinterpretations and operational difficulties while the latter followed requests for clarifications. Aided communicator repaired by repeating or modifying his utterances or by adding new elements to the original utterance. For repairs he utilized nonverbal modalities: gaze, gestures and actions. In some exchanges, he changed modality. Reasons for the misinterpretations and requests for clarifications emerged from the linguistic limitations of the graphic communication system and partner’s difficulty in understanding the aided communicator’s nonverbal communicative acts. Operational challenges seemed to be related to partner’s experience with using communication aids that affected the fluency of communication. Partners’ varying familiarity with aided communication seemed to affect the need to repair and the effectivity of repair. In addition, the shared competence of the dyad influenced achieving mutual understanding. For the best results of support and guidance, speech and language therapists should emphasize finding out the communicator’s individual strategies in repair as well as effective practices to use a communication book. This could be implemented by video-based observations.

Tausta ja tavoitteet. Sujuvalla afasialla tarkoitetaan kielenoppimisiän jälkeen syntynyttä kielellistä häiriötä, jossa henkilö tuottaa tyypillisesti hyvin artikuloitua, mutta sisällöllisesti merkityksetöntä puhetta. Suomenkielistä tutkimusta sujuvassa afasiassa esiintyvistä itsekorjauksista eli omaan puheeseen kohdistuvista korjauksista on vain vähän. Tutkimuksen perusteella sujuvan afasian saaneet henkilöt tuottavat samanlaisia itsekorjauksen aloituksia kuin terveet henkilöt, lisäksi sujuvan afasian saaneiden henkilöiden on havaittu tuottavan enemmän itsekorjauksen aloituksia verrattuna varsinaisiin itsekorjauksiin. Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tutkia, millaisia itsekorjauksia ja itsekorjauksen aloituksia sujuvan afasian saaneet henkilöt ja terveet keskustelukumppanit tuottavat arkikeskustelussa. Tutkielmassa selvitetään, kuinka pitkiä korjausjaksoja sujuvan afasian saaneet henkilöt ja terveet keskustelukumppanit tuottavat ja kuinka itsekorjaukset ja niiden aloitukset jakautuvat ryhmien kesken. Lisäksi selvitetään, millaisia itsekorjauksen aloituksia ryhmissä käytetään. Menetelmät. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmen sujuvan afasian saaneen henkilön ja heidän keskustelukumppaniensa käymistä arkikeskusteluista. Aineisto on saatu puhujien välistä yhteisymmärrystä epätyypillisessä vuorovaikutuksessa tutkivasta COMPAIR-hankkeesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysiä. Tulokset ja pohdinta. Sujuvan afasian saaneiden henkilöiden tuottamien korjausjaksojen keskimääräinen pituus oli lyhyempi kuin terveillä keskustelukumppaneilla, mikä on päinvastainen tulos kuin aiemmassa tutkimuksessa. Itsekorjauksen aloitusten ja varsinaisten itsekorjausten jakaumien osalta havaittiin, että sujuvan afasian saaneet osallistujat tuottivat enemmän itsekorjauksen aloituksia kuin varsinaisia itsekorjauksia, mikä tukee aiheesta aiemmin tehdyn tutkimuksen tuloksia. Terveet keskustelukumppanit tuottivat puolestaan itsekorjauksen aloituksia ja itsekorjauksia yhtä paljon. Itsekorjauksen aloitustavoista tyypillisin oli molemmissa ryhmissä ilmauksen katkaiseminen, myös tämä tulos tukee aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tässä tutkielmassa saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että afasian saaneet henkilöt usein aloittavat itsekorjauksen, mutta terveet henkilöt suorittavat korjauksen loppuun tai korjaus jäi kesken. Tuloksia voidaan hyödyntää kliinisessä työssä jakamalla tietoa siitä, kuinka sujuva afasia vaikuttaa oman puheen korjaamiseen ja sitä kautta keskusteluun osallistumiseen. Aim of the study. Fluent aphasia is an acquired language disorder. A person with fluent aphasia usually produces fluent sentences that are nevertheless meaningless. There are only few Finnish studies regarding self-repair and self-initiated repair in fluent aphasia. The studies show that people with fluent aphasia produce self-repair initiations that are similar to those produced by non-aphasic people. Additionally, it has been observed that people with fluent aphasia produce more initiations of self-repair than actual self-repairs. The aim of this thesis is to study what kind of self-repair initiations people with fluent aphasia and non-aphasic people produce in mundane conversation. The study focuses on length of the repair sequences produced by group of aphasic people and non-aphasic people. Also, distribution of used self-repair initiations are studied. Methods. Participants of the study are three people with fluent aphasia and their non-aphasic close relatives. The data that consist of mundane conversation is received from COMPAIR-project that examines mutual understanding in untypical interaction. The research method used in this study is conversation analysis. Results and discussion. People with fluent aphasia produced repair sequences that were on average shorter than repair sequences produced by non-aphasic people. This discovery is not in line with previous research findings. People with fluent aphasia produced more initiations if self-repair than actual self-repairs, that supports previous research findings. Then again it was detected that non-aphasic people produced initiations of self-repair and actual repairs almost equal in number. The most common type of self-repair initiation was cut-off in both groups, the result is consistent with previous findings. The conclusion that emerges from this thesis is that people with aphasia initiate self-repair but their non-aphasic interlocutors often complete their self-repair or self-repair remains unfinished. The findings can be utilized in clinical settings by sharing information about ways that fluent aphasia can affect self-repair initiation and self-repair and hence participation in a conversation.

Tavoitteet ja tausta. Tässä maisterintutkielmassa kuvataan afasian saaneiden henkilöiden kertovan puheen itsekorjauksia ja korjaamattomia ongelmajaksoja sekä sitä, onko puheen niillä yhteyttä uuden sanaston oppimisen kykyyn afasian subakuutissa vaiheessa, kun aivoverenkiertohäiriöstä on kulunut 0–3 kuukautta. Afasia on tavallinen aivoverenkiertohäiriön jälkitila, joka ilmenee vaikeutena ymmärtää ja tuottaa puhuttua tai kirjoitettua kieltä. Afasian saaneiden henkilöiden kyky oppia uusia sanoja on vaihtelevaa, mutta kroonisestikin afaattiset henkilöt pystyvät oppimaan uutta sanastoa. Puheen itsekorjaukset ovat puheenvuorojen hetkiä, joissa puhuja keskeyttää lausumansa ja muotoilee sen uudelleen. Alustavien tutkimusten perusteella afaattisen henkilön kyvyn monitoroida ja korjata omaa puhettaan on huomattu olevan yhteydessä kielelliseen toipumiseen. Tutkimusaihe on logopedisesti arvokas, sillä mikäli afasian saaneiden henkilöiden itsekorjauksilla ja uusien sanojen oppimiskyvyllä on yhteys, ne kannattaisi nostaa osaksi logopedistä afasian arviointia. Tutkittavat ja menetelmät. Tutkimusaineiston muodostivat 10 eriasteisesti afaattisen tutkittavan kertovan puheen näytteet sekä sanaston oppimiskokeen tulokset. Tutkittavat osallistuivat Helsingin yliopiston Opi sanoja -hankkeen tutkimukseen 0–3 kuukauden jälkeen sairastumisestaan. Oppimisaineisto kerättiin tietokoneavusteisella oppimistehtävällä, jossa tutkittavien tavoitteena oli oppia uusien sanojen ja piirroskuvien välinen assosiaatio. Itsekorjausaineisto koottiin tutkittavien puhenäytteistä kuvakerrontatehtävästä sekä sairastumiskertomuksesta. Näytteistä tehtiin keskustelunanalyyttiset notaatiot ja itsekorjauksia tarkasteltiin laadullisesti ja määrällisesti. Korjausten sekä korjaamattomien jaksojen yhteyttä oppimisen tuloksiin analysoitiin ryhmätasolla. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulosten perusteella afasian vaikeusaste on yhteydessä itsekorjausten esiintyvyyteen puheessa, mutta osuuksissa on yksilöllistä vaihtelua. Vaikeimmin afaattinen tutkittava tuotti kerronnassaan eniten itsekorjauksia ja korjaamattomia jaksoja, kun taas neljän lievemmin afaattista tutkittavan puhe ei sisältänyt ollenkaan korjaamattomia jaksoja. Tavallisin itsekorjaustyyppi oli sanan uudelleenmuotoilu, ja myös sanan keskeytys, epäröintiäänne, korjauspartikkeli sekä tauko olivat tavallisia korjauksen ja sanahaun keinoja. Neljä kymmenestä tutkittavasti osoitti kykyä oppia pitkäkestoisesti uutta sanastoa. Tilastollisesti merkitsevää yhteyttä sanaston oppimiskyvyn ja puheen itsekorjausten tai korjaamattomien ongelmajaksojen välillä ei tässä tutkimuksessa löytynyt.

Tutkimuksessa pyritään selvittämään, millä kielellä tai kielimuodolla amerikansuomalaiset eli Suomesta Amerikkaan muuttaneet ratkaisevat puheessaan esiintyviä ongelmia. Tyypillisesti ongelmat koskevat suomenkielisen sanan tai ilmaisun löytämistä. Näissä tilanteissa haastateltavat tekevät itsekorjauksia ja sanahakuja. Kielen valinnan lisäksi selvitetään sitä, millainen rooli näissä tilanteissa on puhujalla itsellään, haastattelijalla ja tilanteen muilla mahdollisilla osallistujilla. Tarkastelussa on esillä kolme kieltä tai kielimuotoa: suomi, englanti ja amerikansuomi. Näiden keskinäistä vaihtelua ongelmakohdissa tarkastellaan koodinvaihdon näkökulmasta. Tutkimuksessa käytetään keskustelunanalyyttistä metodia, jota sovelletaan tallennekatkelmista tehtyjen litteraattien analyysiin. Aineistona tutkimuksessa on käytetty noin 8 tuntia amerikansuomalaisten haastatteluja, jotka ovat peräisin Kotimaisten kielten keskuksen nauhoitearkistosta. Kyseiset äänitallenteet ovat eri vuosikymmeniltä; varhaisin 1960-luvulta ja tuorein 2000-luvulta. Niissä esiintyvät haastateltavat edustavat eri amerikansuomen puhujapolvia ja erilaisia ikäryhmiä. Siirtolaisista ensimmäisen polven puhujat ovat kohdemaahan muuttaneita ja seuraavat polvet ovat kohdemaassa syntyneitä muuttajien jälkeläisiä. Tutkimuksessa esiintyvät haastatellut ovat ensimmäisen, toisen ja kolmannen polven puhujia. Tulokset osoittavat, että amerikansuomalaiset ratkaisevat itsekorjaukset ja sanahaut yleisimmin englanniksi. Tämä on tyypillistä etenkin nuoremmille puhujille. Englanninkieliset ilmaukset voivat olla suomalaisia tutumpia, ja niillä paikataankin pääasiassa sanastollisia aukkoja. Amerikansuomen sanat ja ilmaukset sen sijaan näyttäytyvät lähinnä vanhempien, ensimmäisen ja toisen polven puhujien ratkaisukeinoina. Amerikansuomessa englannin kielen sanat ja ilmaukset ovat usein mukautuneet suomen kielen äänneasuun ja varhaisemmilla puhujapolvilla kieli onkin näkyvimmin sopeutunut uuden maan oloihin. Kokonaan suomeksi tehdyt ratkaisut ovat aineistossa harvinaisempia. Suomi on kuitenkin mukana yhtenä resurssina kahdella kielellä tai kielimuodolla tehdyissä ratkaisuissa. Kahdella kielellä tehdyissä ratkaisuissa kyse voi olla esimerkiksi tarkentamisesta tai pyrkimyksestä käyttää keskustelun tavoitekieltä, suomea. Haastateltava voi pyytää apua puheessa ilmenneeseen ongelmaan haastateltavalta suoralla kysymyksellä, johon haastattelija reagoi tarjoamalla ratkaisun. Kysymys voi olla hakukysymys, jolla pääasiassa selvitetään jotakin sanaa, vaihtoehtokysymys, jolla voidaan varmistaa olemassa olevia käsityksiä, tai retorinen kysymys, joka jää vaille vastausta. Haastattelijan ja taustahenkilön tarjotessa ratkaisua sanahakutilanteeseen ratkaisukieli on pääsääntöisesti suomi, ellei haastateltava erikseen kysy englanninkielistä sanaa. Taustahenkilön ehdottama ratkaisu voidaan ottaa suoraan käyttöön, se voi toimia ehdotuksena, jonka haastateltava vahvistaa, tai jäädä huomiotta. Kun haastattelijalle tai taustahenkilölle ei esitetä eksplisiittistä avunpyyntöä, avustamisen käynnistää usein haastateltavan eriasteinen epäröinti. Tutkimuksen perusteella amerikansuomalaiset siis käyttävät kieliresursseinaan olevia suomea, englantia ja amerikansuomea moninaisesti ratkaistessaan itsekorjauksiaan ja sanahakujaan. Koska keskustelun tavoitekieli on suomi, on ymmärrettävää, että muun kuin haastateltavan suorittamat ratkaisut tapahtuvat suomeksi, ellei muuta kieltä erikseen pyydetä. Kaikkiaan haastatteluista ilmenee, että heikostikin suomea osaavat haastateltavat pyrkivät pysyttäytymään suomen kielessä ja orientoituvat näin normiin, että haastattelun kieli on suomi.

Aims: Repair is one the three structures that organizes conversation. Repair organization is used for solving problems in speaking, hearing and understanding in conversation. Self-repair is initiated by the person who has produced the trouble source turn. Language deficits affect person's possibilities to communicate with speech. Different kinds of language deficits affect in different ways to person's possibilities to participate in conversation and to be understood. Self-repair is a way to maintain intersubjectivity in conversation. If one of the participants in conversation can't self-repair his speech because of the language deficit, the intersubjectivity between the participants might be endangered. The aim of this study is to describe self-repairs made by a 4-year-old boy and how his language deficits affect on his self-repairs. Methods: The main approach to this study was conversation analytic. Conversation analysis is a qualitative method. It is used for finding recurrent structures in conversation. The study examined self-repairs made by a 4-year-old boy who has deficits in speech understanding, naming and inflection. The material for the study was from speech therapy sessions. Speech therapy was held 20 times and a partner in the conversations was a logopedics student. The study observes three types of situations in speech therapy. The conversation topics were limited in different ways. Results & Conclusions: The participant made lots of fluent self-repairs despite his language deficits. He also made self-repairs when they were started by the other. The deficits of speech understanding and naming caused self-repairs. The deficits of naming caused multiple self-repairs one after the other. To the inflection the participant made just few self-repairs. The participant had not acquired the language skills of inflection at the time.

Syventävien opintojen tutkielmassani tarkastelen uralilaiseen kielikuntaan kuuluvan, vakavasti uhanalaisen nganasanin kielen itsekorjausta vuorovaikutuslingvistisestä näkökulmasta. Tutkielmani on alustava katsaus itsekorjauksen morfosyntaktiseen jäsentymiseen sekä pragmaattisiin merkityksiin nganasaninkielisessä keskustelussa ja kerronnassa. Tutkielmassani selvitän, millaisia kieliopillisia resursseja nganasanin puhujat käyttävät oman puheensa korjaamiseen ja vuorovaikutuksen jatkuvuuden ylläpitämiseen, minkä lisäksi tarkastelen korjausten keskeisimpiä pragmaattisia funktioita eli sitä, millaisia asioita puhujat pitävät korjausta vaativina ja miksi. Tutkielman aineisto koostuu Hampurin yliopiston puhutun nganasanin korpuksen (Nganasan Spoken Language Corpus 0.2) kerrontaa ja keskustelua sisältävistä tallenteista sekä Suomen kielen nauhoitearkistossa säilytettävästä Jevgeni Helimskin vuonna 1996 videoimasta aineistosta. Olen poiminut aineistosta itsekorjauksen sisältävät katkelmat, joita analysoin vuorovaikutuslingvistisin menetelmin. Itsekorjauksella tarkoitan tässä yhteydessä tilannetta, jossa puhuja keskeyttää oman muotoutumassa olevan puheensa käsitelläkseen siinä havaitsemaansa ongelmaa. Tarkastelun lähtökohtana ovat siis vuorovaikutuslingvistisen näkökulman mukaisesti puhujien omat reaktiot omaan ja toisen puheeseen. Aineistossa esiintyvät korjaukset on mahdollista luokitella sen mukaan, käsittelevätkö puhujat edeltävässä puheessa esille tulleita vai vasta tulevaan puheeseen ennakoimiaan ongelmia. Tutkimuksen perusteella nganasanin puhujat käyttävät vuorovaikutuksen ongelmien korjaamiseen rakenteellisesti pitkälti samankaltaisia korjaustoimintoja kuin aiemmin tutkittujen kielten puhujat. Nganasanissa esiintyy kuitenkin joitakin suuresta osasta aiemmin tutkittuja kieliä puuttuvia korjauksen keinoja kuten sanahaun kohteena olevan verbin tai nominin morfologiset päätteet saava täytesana. Koodinvaihtoon ja puutteelliseen kompetenssiin liittyvien itsekorjausten runsaus puolestaan heijastelee puhujien kieliasenteita. Tutkielma osoittaa, että vertailevan pragmatiikantutkimuksen mahdollistaminen vaatii nykyistä suuremman ja typologisesti moninaisemman kielijoukon tarkastelua, jotta harvinaiset tai eurooppalaisille kielille epätyypilliset piirteet eivät jäisi huomaamatta. Vuorovaikutuslingvistinen tarkastelu antaa lisäksi mahdollisuuden seurata kieliasenteiden vaikutuksia ja tuottamista puheessa. Entistä kokonaisvaltaisemman tutkimuksen mahdollistamiseksi keskusteluaineistojen keräämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota jo kieliä dokumentoitaessa.

Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli tuottaa integroiva kirjallisuuskatsaus afaattisen puheen itsekorjausten ja itsemonitoroinnin yhteydestä afasiasta toipumiseen. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että puheen itsekorjausyrityksiä ja itsemonitoroinnin haasteita esiintyy afaattisilla puhujilla terveitä verrokkeja enemmän. Afaattinen puhe katkeaa useammin itsekorjausyrityksiin ja on sujumattomampaa kuin ei-afaattinen puhe. Lisäksi afaattisten puhujien välillä on eroja itsekorjaus- ja itsemonitorointitaidoissa. Toistaiseksi ei tiettävästi ole tehty katsausta siitä, ennustaako itsekorjaus- tai itsemonitorointitaito ja sen kehittyminen afasian oirekuvan lieventymistä tai oppimista. Tässä tutkielmassa vastataan kysymykseen siitä, ovatko puheen itsekorjaukset ja itsemonitorointi yhteydessä afasiasta toipumiseen. Toipuminen määritellään tässä tutkielmassa sisältämään sekä spontaanin toipumisen että kuntoutuksella aikaansaadut hyödyt ja lisäksi oppimisen. Tämän tutkielman tutkimusmenetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkielman systemaattinen tiedonhaku kohdistettiin kolmeen tietokantaan. Aineistoon sisällytetyt tutkimusartikkelit valikoituivat Pubmed- ja Scopus-tietokannoista hakulausekkeella (aphasi*) AND (self-correct* OR self-monitor*). Poissulkukriteerien kautta lopulliseen aineistoon valikoitui viisi tutkimusartikkelia, jotka käsittelivät itsekorjausten ja/tai itsemonitoroinnin yhteyttä toipumiseen tai oppimiseen afasiassa. Aineistoon sisältyvät tutkimukset olivat ilmestyneet USA:ssa tai Iso-Britanniassa aikavälillä 1958-2016 ja ne oli toteutettu toisistaan poikkeavilla tutkimusmenetelmillä, mistä johtuen koehenkilöiden ja interventioiden välillä oli huomattavaa vaihtelua. Analysoidun aineiston perusteella voidaan todeta, että puheen itsekorjauksilla ja itsemonitoroinnilla on korrelatiivinen yhteys afasiasta toipumiseen kielellisten taitojen kehittymisen kautta. Aineistossa löydettiin kausaalinen yhteys ainoastaan spontaanien nimeämisen itsekorjausten ja oppimisen väliltä. Itsekorjausten ja itsemonitoroinnin yhteydestä toipumiseen ja oppimiseen tarvittaisiin kuitenkin lisää kokeellista tutkimusta. Tulosten antaman näytön perusteella afaattisen henkilön itsekorjaus- ja itsemonitorointitaitoja voitaisiin käyttää kliinisessä työssä kielellisten taitojen arvioinnin ja ennusteen luomisen pohjana. Erityisesti afaattisen henkilön alkutilanteen itsekorjausyrityksiä voitaisiin käyttää kielellisen kehityksen ennustajana ja itsekorjattuja sanoja kuntoutuksen pohjana.

Background and aims. Aphasia is a linguistic disorder most commonly caused by stroke. Aphasia manifests itself as difficulties in understanding and producing spoken or written language. Rehabilitation from aphasia requires the ability to learn. Previous studies have shown that individuals with chronic aphasia are able to learn and remember novel vocabulary in varying degrees. In addition, studies have shown that self-repair of speech is interrelated with linguistic recovery. However, the relationship between self-repair of connected speech and novel word acquisition in the non-chronic and chronic stages of aphasia has not previously been studied. The objective of this thesis is to describe the self-repair of connected speech and novel word learning ability in aphasic individuals and to determine whether self-repair and the ability to learn novel words are interrelated in the subacute (0–3 months) and chronic (12 months) stages of aphasia. Participants and methods. Four aphasic individuals were examined 0–3 months and again 12 months post-stroke within the Opi Sanoja research project at the University of Helsinki. Participants completed a computer-assisted learning experiment in which their aim was to learn the associations between novel words and images. Connected speech was collected from participants’ speech samples in a picture narration task, a stroke narrative and a thematic interview. The speech samples were transcribed according to the conventions used in conversation analysis and self-repairs were analyzed qualitatively and quantitatively at both points in time. The relationship between self-repair and novel word acquisition was analyzed on a case-by-case basis and a group-level basis using scatter graphs and regression plots. Results and conclusions. Self-repairs of connected speech decreased and changed during the first year after stroke for all participants. The ability to learn novel words varied among the participants, but some participants were able to learn new words in the subacute and chronic stages of aphasia. On a case-by-case basis, no relationship was found between self-repair of connected speech and the ability to learn novel words in the subacute or chronic stages of aphasia. The learning ability in the subacute stage did not appear to predict the amount of self-repairs, nor the length of non-repaired problem sequences in the chronic stage. At the group level, in the subacute stage, there was a weak positive correlation between learning ability and self-correction rates, which turned negative in the chronic stage. There appeared to be a weak negative correlation between the length of non-repaired problem sequences and the ability to learn in the subacute stage, which disappeared in the chronic stage. However, group-level results were unreliable due to small sample size.