Browsing by Subject "kansalaisuskonto"

Vuosikymmenten 1960–1970 kehitys oli murtanut Yhdysvalloissa yhtenäiskulttuurin ajan ihanteita ja uskonnollisen valtion kulttuurista konsensusta. Näiden kehityskulkujen seurauksina vuoden 1980 vaalien lähestyessä oli havaittavissa vahva konservatiivinen tendenssi vastareaktiona aiempien vuosikymmenten liberaalille kehitykselle. Uskonnollinen oikeistoliike, joka aiemmin oli pidättäytynyt poliittisesta toiminnasta, aktivoitui politisoituneiden sosiaalisten kysymysten, aborttioikeuden, homoseksuaalien oikeuksien ja naisten tasa-arvopyrkimysten ajamina. Poliittisissa tiloissa oli aiempien vuosikymmenten äänekkäiden kansalaisoikeusliikkeiden lisäksi nähtävissä konservatiivisen yhteisrintaman muotoutuminen. Näissä prosesseissa uskonnollisten äänestäjien poliittinen toiminta aktualisoitui reaktiivisesta proaktiiviseksi ja läheni republikaanista puoluetta. Samalla republikaanisen puolueen sisällä ymmärrettiin tämän äänestäjäkunnan tavoittamisen tärkeys. Odotukset moraalisesta suunnanmuutoksesta asetettiin Ronald Reaganiin vuoden 1980 presidentinvaaleissa. Tässä tutkielmassa analysoidaan Ronald Reaganin ensimmäisen presidentinvaalikampanjan puheita. Tavoitteena on ymmärtää millaisia merkityksiä ja arvotuksia menneisyydelle ja Yhdysvaltojen historialliselle tehtävälle annettiin hänen kampanjaretoriikassaan. Reaganin puheista voidaan lukea esiin palauttamisen tavoitteet. Nämä tavoitteiden tueksi nostetut menneisyyden resurssit ovat analyysin keskiössä. Puheet ymmärretään menneisyys-nykyisyys suhteen kanssa työskentelynä. Retorisissa keinoissa sekoitetaan kansalaisuskonnon yleispäteviä elementtejä ja spesifejä raamatullisia aineksia mahdollisimmin laaja-alaisen moniyleisöisen vakuuttavuuden tavoittamiseksi. Aineisto koostuu Reaganin ensimmäisen presidentinvaalikampanjan puheista, joita luetaan milleniaalisen kansakunnan, amerikkalaisen erityisyyden, valitun kansan ja universaalin hyvän kehysten läpi. Vaaleja ei voida pitää ainoana moraalisen suunnanmuutoksen indikaattorina, mutta ne tarjoavat yhden näkökulman Yhdysvaltojen ajanhengen tarkasteluun. Reaganin voittoon sisältyy paradoksi suhteessa vastustajaan. Carter oli tuonut neljä vuotta aiemmin uskonnolliset argumentit osaksi reaalipoliittisia toimia. Pettymys Carteriin suunnanmuutoksen tuottajana kulminoitui vuonna 1980 Reaganiin, vaikka hän oli lähtökohdiltaan epätodennäköisempi uskonnollisten äänestäjien äänien voittaja. Tämän analyysin perusteella voidaan nähdä, että Reaganin retoriset keinot rakentuivat kansalaisuskonnon teemojen ja toiseuden ympärille. Toiseus näyttäytyi suhteessa kommunismiin kylmän sodan vastapuolena ja suhteessa sisäiseen epä-amerikkalaiseksi koettuun sekulaarikehitykseen. Käyttämällä kansalaisuskonnon elementtejä puheissaan ja tuomalla oman henkilökohtaisen hengellisyytensä osaksi vetoavuutta, hän kykeni tavoittamaan vaaleissa hajanaiset ja laaja-alaiset yleisöt.

Tutkimuksen aihepiirinä on viimeaikaisen (1997-2004) Yhdysvaltain presidentti-instituution uskonnollinen retoriikka William J. Clintonin ja George W. Bushin virkakausina. Tutkimuksen tehtävä on selvittää, miten presidentti-instituutio hyödyntää uskonnollista retoriikkaa legimitaationa virallisissa poliittisissa linjanvetopuheissaan, kuten virkaanastujais- ja liittovaltion tila -puheissaan. Tutkimustehtävä jakautuu seuraaviin alakysymyksiin: 1) Millaisilla kansalaisuskonnollisilla käsityksillä ja keinoilla legimitaatiota yritetään tuottaa? 2) Ovatko kansalaisuskonnon keinot viimeaikaisten presidenttien keskeisintä työvälineistöä identifioinnissa ja erottautumisissa? 3) Ovatko kansalaisuskonnolliset teemat naturalisoituneet, luonnollistuneet? Tiivistetysti on tarkoitus tutkia viimeaikaisten presidenttien virallisista puheiden kautta, kuinka uskonto ja valtio liittyvät toisiinsa. Perusolettamukseni on, että presidentit hyödyntävät keskeisesti kansalaisuskonnollista retoriikkaa vakuuttaakseen yleisönsä ja politiikkansa. Tutkimusaineisto koostuu koostuu kahden Yhdysvaltain presidentin William J. Clintonin (1993-2001) ja George W. Bushin (2001-) presidenttien virallisista puheista, jotka on pidetty vuosina 1997-2004. Viralliset puheet ovat virkaanastujais- (Inaugural Address) ja vuosittaiset liittovaltion tila -puheet (Address Before a Joint Session of the Congress on the State of the Union). Puheita on kymmenen ja niiden pituus on keskimäärin viisi sivua. Tutkielman teoreettinen viitekehys tukeutuu kanadalaisen uskontososiologin Marcela Cristin uudenlaiselle käsitykselle (2001) kansalaisuskonnosta poliittisena uskontona. Tämä hyödyntää kansalaisuskonnon durkheimilaista taustaa yhdistäen Jean-Jacques Rousseuaun religion civile-teesiä. Cristin mukaan kansalaisuskonto manifestoituu kahdella tavalla: sekä durkheimilaisena kulttuurisena kansalaismuotona (civil) ja rousseualaisena ideologiana (political). Nämä eivät hänen mukaansa ole toisilleen vastakohtia, vaan yhden jatkumon osia. Tutkielman metodologinen lähestymistapa on uusretorinen analyysi ja teoreettis-medologisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktivismi. Analyysin perusolettamus on, että presidentti-instituution luomassa merkityksen rakennetaan sosiaalisesta todellisuutta. Instituution retoriikka suuntautuu tiettyyn sosiaaliseen yhteisöön yrittäen legimitoida mahdollisimman laajaa joukkoa politiikkansa taakse. Analyysin tuloksena huomattiin, että presidentti-instituutio hyödyntää aktiivisesti kansalaisuskonnollisia teemoja. Molempien presidentti-instituutioiden uskonnollisessa nationalismissa hyödynnetään kansalaisuskonnollisuuden sekä protestanttis-puritaanista että valistuksellista taustaa. Kyse on oikeastaan siitä,kuinka nämä puolet saavat painotuksensa. Selvää on, että molemmat presidentit hyödyntävät kaikkia kansalaisuskonnollisuuden kolmea ulottuvuutta. Molemmilta löytyy retorinen tukeutuminen transsendenssiin, moraalistinen yhteisöllisyyden vaatimus. Clintonin uskonnollinen retoriikkaa jakaantuu kahteen ulkoisesti ristiriitaiseen käsitteelliseen linssiin: lupauksellisuus ja perustajallisuus. Ne yhdistyvät hänen nimittämisissään millenniaaliseksi yhteisöksi. Bushin uskonnollinen retoriikka tukeutuu transsendenttiseen ulottuvuuteen. Hänen käsitteelisiä linssejä ovat aktiivisen Jumalan monet roolit ja ajan siunauksellisuus. (Ks. luku 8. johtopäätökset ja jatkotutkimus.)