Browsing by Subject "kansanperinne"

Pro gradu -tutkielmani aiheena on Sini Helmisen nuortenromaanisarja Väkiveriset ja ne merkitykset, joita sarja saa suomalaisesta mytologiasta. Neliosainen sarja sisältää teokset Kaarnan kätkössä (2017), Kiven sisässä (2017), Veden vallassa (2018) ja Maan povessa (2019). Jokaisella osalla on oma päähenkilönsä, joka toimii tarinansa minäkertojana. Realistisesti kuvattu, nykyaikaan sijoittuva arkitodellisuus kohtaa sarjassa fantasian, kun päähenkilöt saavat tietää olevansa väkiverisiä eli kansanperinteestä tuttujen myyttisten olentojen jälkeläisiä. Tutkielmassani vertailen Helmisen tekemiä tulkintoja myyttisistä olennoista niihin kertomuksiin, joita suomalaisesta kansanperinteestä tunnetaan, ja pohdin, mitä merkityksiä mytologian käyttö tuo romaaneihin. Apunani käytän Matti Sarmelan kokoamaa Suomen perinneatlasta (1994) sekä Risto Pulkkisen ja Stina Lindforsin Suomalaisen kansanuskon sanakirjaa (2016). Tarkastelen myyttisten elementtien mukanaan kantamia merkityksiä käymällä läpi sarjan päähenkilöiden kokemia yhteentörmäyksiä suomalaisen mytologian kanssa ja näiden kokemusten vaikutuksia heidän elämäänsä. Aluksi hahmottelen Väkiveristen asemoitumisen osaksi fantasiakirjallisuuden kenttää. Määrittelen fantasian yleisesti ja käyn lyhyesti läpi lajityypin historiaa. Hyödynnän tutkimuksessani erityisesti Farah Mendlesohnin (2008) ja Maria Nikolajevan (1988) käsitteitä. Osoitan, että Väkiveriset edustaa intrusiivista fantasiaa, jossa realistisesti kuvattuun arkitodellisuuteen tunkeutuu odottamatta fantasiaelementtejä, mikä järisyttää päähenkilöiden maailmankuvaa. Kyse on vihjatusta maailmasta, jossa fantasiaa edustava sekundaarinen maailma on olemassa rinnatusten lukijan todellisuutta muistuttavan primaarimaailman kanssa, ja fantasia tihkuu osaksi arkitodellisuutta ilman että maailmojen välillä liikkumiseen tarvitaan porttia. Tutkielmani analyysiosuudessa paneudun sarjassa esiintyviin myyttisiin hahmoihin ja niihin kietoutuviin merkityksiin. Metsänneidot ja vedenneidot edustavat Väkiverisissä aikuiseksi kasvamisen, seksuaalisen moninaisuuden ja naiseuden teemoja. Näiden olentojen avulla käydään läpi erilaisia rooleja, joita tytöille on tosielämässä tarjolla ja erilaisia tapoja toteuttaa seksuaalisuutta, sekä ulkonäköön kohdistuvia paineita ja muita tyttöjen kohtaamia vaatimuksia. Sarjan ihanteeksi nousee itsenäinen nainen, joka uskaltaa asettaa rajansa ja tehdä omat valintansa muiden odotuksista välittämättä. Peikkojen ja vuorelaisten kautta sarjassa kuvataan ulkopuolisuuden kokemusta, toiseuttamista, ennakkoluuloja ja muukalaisvihaa. Sarjan kaikki päähenkilöt ovat tavalla tai toisella erilaisia suhteessa normina pidettyyn, mutta peikkojen ja vuorelaisten kautta sarjassa pureudutaan ihmisryhmien väliseen vihanpitoon, me ja ne -ajatteluun sekä ennakkoluuloihin ja niiden voittamiseen. Väkiverisissä asetutaan voimakkaasti suvaitsevaisuuden puolelle ja kannustetaan suhtautumaan avoimesti ja uteliaasti sekä itseen että toisiin. Hiiden, näkin ja maahisten avulla käsitellään luonnon ja ihmisen ongelmallista suhdetta. Arvaamattomat hiisi ja näkki edustavat sarjassa luontoa, joka on kaunis ja lumoava, mutta myös julma ja ehdoton. Ihmisiin nämä olennot suhtautuvat halveksien. Maahisten avulla tehdään näkyväksi luonnosta vieraantuneen ihmisen tuhoava vaikutus ympäristöönsä. Väkiverisiä voikin lukea ekokriittisenä kirjallisuutena, ja sen maailmankuvassa on nähtävissä postpastoraalin piirteitä. Sarjan sävy on kuitenkin toiveikas. Se kannustaa vaalimaan luontoa ja näyttää, että yhteisymmärrys on mahdollista saavuttaa. Vaikka sarjan osilla on eri painotukset, keskeisimmät aiheet ovat niille yhteisiä. Tutkielmassani osoitan, että aikuisuuteen kasvaminen, ulkopuolisuuden kokemus ja suhde luontoon nousevat esiin sarjan jokaisessa romaanissa. Suomalaisen mytologian kautta käsitellään nuorten tosielämässäkin kohtaamia haasteita ja niistä selviämistä. Väkiveristen kirkkaimmaksi viestiksi nousee vastuun ottaminen omasta toiminnasta ja ennakkoluuloton suhtautuminen sekä itseen että muihin.

Suomalais-karjalaisen kansanuskon harjoituksesta puhutaan yleensä nostalgisesti jonain kadonneena tai katoavana, sillä ajatellaan, että historiallinen kehitys voi kulkea vain eteenpäin eikä autenttista kansanuskon kontekstia ole enää mahdollista palauttaa. Samalla voidaan kuitenkin jatkuvuutta painottavasta näkökulmasta esittää, että yhteyttä perinteeseen ei ole täysin menetetty, sillä perinteen jatkumo on yhä havaittavissa suomalaisessa kulttuurissa. Suomalaiset kansanperinnearkistot ovat myös poikkeuksellisen kattavat, mikä tekee mahdolliseksi vanhojen tapojen ymmärtämisen sekä niiden ottamisen osaksi omaa arkea. Tämän haastattelututkimuksen kohteena on Taivaannaula-niminen yhdistys, joka toiminnassaan pyrkii kansanperinteen ja kansanuskon kokonaisvaltaiseen käsitteelliseen ja käytännölliseen revitalisaatioon. Liikkeen pyrkimys määritellä itsensä erilleen uuspakanuus-käsitteestä tuo sen lähemmäksi alkuperäiskulttuureja sekä dekolonisaatiota koskevaa keskustelua. Vanhaa suomalaista kansanuskoa on tutkittu runsaasti, mutta sen uusia ilmenemismuotoja on tarkasteltu tieteellisesti vasta melko vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda lisää tietoa aiheesta ja samalla aktiivisesti kyseenalaistaa uskontotieteelliselle ja uuspakanuustutkimukselle ominaisia käsitteellisiä rajoitteita. Uuspakanuustutkimuksen sisällä ollaan havaittu kasvavissa määrin, että useat kansanuskojen harjoittajat ottavat etäisyyttä yleismaailmalliseen uuspakanuus-käsitteeseen perinteen ajallisen jatkumon korostamiseksi. Perinteisyydestään huolimatta monet rekonstruktionistiset liikkeet pyrkivät samalla selvästi erilleen nationalismista. Kansanuskoisten kuten aasauskoisten keskuudessa näyttää olevan yleistymässä taipumus pyrkiä erilleen myös institutionaalisen uskonnon luomista oletuksista sekä painottaa konkreettista ja kokonaisvaltaista toimintaa uskon tai teologisesti rajatun opin sijaan. Kansanusko tällaisessa muodossaan voidaan ymmärtää uskonnon sijaan enemmän tai vähemmän pysyväksi kehykseksi, joka kuitenkin sallii samalla variaation. Tärkeimpänä aineistona tässä työssä on seitsemän Taivaannaulan toimintaan aktiivisesti osallistuneen jäsenen syvähaastattelua, joissa esiintyvää monipuolista argumentaatiota tarkastellaan antropologisen ja sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa. Työhön sisältyy myös kuvaus kenttätyöstä Taivaannaulan kekrijuhlassa, jossa perinteen toteuttaminen yhdistyi luontevasti sen yhdessä opetteluun. Marshall Sahlins esittää, että kansankulttuurien uutta nousua tulisi tarkastella ”keksityn kulttuurin” tai ”vastakulttuurin” sijaan ”kulttuurin vastustuskyvyn” ja ”kulttuurin kekseliäisyyden” näkökulmasta. Christy Wampole taas argumentoi, että ihmisellä on yleismaailmallinen tarve omiin ”juuriin” jotka merkitsevät kuulumista sosiaaliseen, kulttuuriseen sekä luonnon muodostamaan kokonaisuuteen. Työssä esitetään, että haastatteluissa esiintyvät käsitteelliset kehykset ilmaisevat tiedostettua, refleksiivistä ja kokonaisvaltaista suhtautumista perinteeseen, joka ottaa huomioon samanaikaisesti sekä perinteen pysyvyyden että muutoksen. Kansanuskon revitalisaatio ei tarkoita tässä työssä vain vanhan tapaperinteen rekonstruktiota ja jatkamista, vaan myös samanaikaista pyrkimystä korjata ja vahvistaa elävänä säilynyttä perinnettä sekä palauttaa perinteitä suuren yleisön tietoisuuteen. Revitalisaatio sisältää ajatuksen, että myös tavat, joiden perimmäinen merkitys on unohdettu tai joiden muoto on muuttunut esimerkiksi kristillistämisen seurauksena voivat kuitenkin olla osa maanläheisen perinteen jatkumoa. Voidaan esittää, että Suomessa erityisen hyvin tallennetun kansanperinteen arkistojen avulla on mahdollista palauttaa käytäntöön paitsi unohdettuja tapoja, myös uudistaa ja vahvistaa niiden elinvoimaisuudelle tärkeitä käytännöllisiä ja käsitteellisiä konteksteja. Perinne luonnollisesti muuttuu elinolosuhteiden mukana – länsimaisen kehitysuskon ajauduttua kriisiin, on kuitenkin aiheellista kysyä, olisiko modernisaation kielteisiä vaikutuksia mahdollista estää ammentamalla historiasta kokonaisvaltaisempia tapoja elää osana ympäröivää sosiaalista, kulttuurista ja ekologista kontekstia. Kansanuskon revitalisaation tarkastelu modernisoituneissa yhteiskunnissa voi merkitä antropologiselle keskustelulle paitsi mahdollisuutta välttää tieteenalalle ominaista eksotisointia ja toiseuttamista, myös soveltaa kansankulttuureja koskevaa tietoa kestävien käytännön ratkaisujen luomiseksi.

Tutkielmassani teen läpileikkauksen Alppien alueen kansanperinteen hahmon, Krampuksen, perinteeseen ja siihen, kuinka Krampusta on esitetty 2010-luvun alku- ja keskivälin puolella neljän pohjoisamerikkalaisen kokopitkän elokuvan avulla. Aluksi esittelen Krampuksen paikallista perinnekirjoa ja käyn läpi aikaisempaa tutkimusta sekä Krampus-kulkue ja -postikortti perinnettä. Postikorttien kuvastosta koostan Krampuksen yleisimmät visuaaliset tunnuspiirteet, joiden avulla voin arvioida käsittelemieni elokuvien esitystapoja Krampuksesta. Valitsemani elokuvat ovat neljä ensimmäistä täyspitkää esitystä Krampuksesta pohjoisamerikkalaisessa kontekstissa. Kolme niistä on yhdysvaltalaisia ja yksi kanadalainen. Tutkielmani käsittää Jason Hullin ohjaaman Krampus: The Christmas Devil (2013) elokuvan, Grant Harveyn, Steven Hobanin ja Brett Sullivanin A Christmas Horror Story (2015) yhteistyö elokuvan, Robert Conwayn ohjaaman Krampus: The Reckoning (2015) elokuvan ja Michael Doughertyn kansainvälisessä levityksessä nähdyn Krampus (2015) elokuvan. Jokaista elokuvaa tarkastelen niiden tuottaman globaalin Krampus-kuvan kautta, tarkastellen ensin kuinka ne visuaalisesti esittävät tämän kansanperinteen hahmon ja sen jälkeen millaisia sisällöllisiä ratkaisuja Krampuksen ja kansanperinteen tuomiseksi elokuvaan kulloinkin on toteutettu: Mikä pohjaa Krampuksen paikalliseen perinteeseen ja mitä uutta ainesta elokuvat tuovat Krampuksen esitystapoihin. Esittelen elokuva-analyysin tueksi uskontotieteellisiä näkökulmia ennen elokuvakohtaisia lukuja. Näiden avulla käsittelen kansanperinnettä elokuvassa, Krampusta tapauskohtaisena esimerkkinä hyödyntäen, pyrkien näin ottamaan huomioon audiovisuaalisen median tuomat haasteet ja toisaalta sen tarjoamat mahdollisuudet uskontotieteellisenä tutkimuskohteena. Tutkielmani visuaalisuuteen painottuvan luonteen tueksi olen liittänyt kuvia jokaisen neljän elokuvan esittämästä Krampuksesta. Tutkielmani jälkeen toivon lukijan omaavan alustavan valmiuden tunnistaa Krampus visuaalisesta mediasta.

Tutkielmassani perehdyn Ilkka Auerin neliosaisen Lumen ja jään maa -fantasiasarjan maailmaan sekä tapoihin, joilla kirjailija on hyödyntänyt varsinkin pohjoismaisia mytologioita ja kansanperinnettä kuvitteellista ympäristöä luodessaan. Tavoitteenani on esittää minkälaista lähdemateriaalia sarjan maailmasta on tunnistettavissa, millä tavoilla sitä on sovellettu, ja mitä mahdollisia lisämerkityksiä niiden käyttö ja tunnistaminen tuo teosten tulkintaan. Lumen ja jään maa -sarjan kannalta olennaisten fantasian alalajien määrittelyn lisäksi syvennyn J. R. R. Tolkienin esittelemään ja Maria Nikolajevan edelleen kehittelemään sekundaarisen maailman käsitteeseen. Tarkastelen Auerin luoman maailman infrastruktuureita Mark J. P. Wolfin esittämien jäsennysmallien valossa, ja avaan mytologia-aineistojen käytön keskeisiä funktioita sekä fantasian kirjoittajalle että lukijalle. Käsittelyluvuissa analysoin tarkemmin sarjan maailmaa ja sen eri osa-alueita, aina yksittäistä hahmoista kosmoksen rakenteeseen. Tutkimuksestani käy ilmi, että sarjan hallitsevimmat mytologia-aineistot ovat pääasiassa skandinaavista ja muinaissuomalaista alkuperää, mutta tämän lisäksi niihin yhdistyy ajoittain elementtejä saamelaisesta, kelttiläisestä, kristillisestä ja myös muusta eurooppalaisesta myyttiperinteestä. Usein tietyn maailman elementin rakennusaineina on käytetty useammasta kuin yhdestä lähteestä peräisin olevaa materiaalia, mikä tuo tehokkaasti esiin kyseisen elementin luonteen häivyttäen samalla lähdemateriaaliin liittyvää kulttuurista painolastia. Suomalaisittain kiinnostavimmat myyttiaineistojen sovellukset löytyvät varsinkin tavasta, jolla kirjailija on ammentanut Kalevalasta ja muusta kotimaisesta kansanperinteestä. Esimerkiksi sarjan keskeinen hahmo Jäänoita vertautuu Louheen, joka tällä kertaa saa tosin sankarin roolin. Mytologia- ja kansanperinneaineistojen käyttämisellä onkin kaksinainen funktio. Lisäämällä ja muuntamalla omasta maailmastamme tuttuja elementtejä kirjailija tuo kuvitteelliseen maailmaansa uusia merkitysyhteyksiä lukijan tunnistettavaksi, mikä lisää luomuksen kulttuurista syvyyttä ja tekee vieraan ympäristön lukijalle helpommin lähestyttäväksi. Samalla hän leikittelee aineistonsa tuntevan lukijan odotuksilla soveltamalla lähdemateriaalia totutusta poikkeavilla tavoilla. Esimerkiki kylmyys, pimeys ja monet muut fantasiagenressä perinteisesti pahuuteen assosioituvat elementit saavat Lumen ja jään maa -sarjassa käänteisen kohtelun.

Tutkielman tavoite on selvittää naisten seksuaalista toimijuutta suomalaisissa kansanomaisissa uskomuksissa. Tutkielmassani kysyn, millaisia uskomuksia naisten seksuaalisuuteen liittyy, millaista toimijuutta naisilla suomalaisissa kyläyhteisöissä on sekä miten yhteisöjen patriarkaaliset rakenteet määrittelevät naisten toimijuutta. Aineisto koostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston avioliittoa ja lapsia koskevasta kansanuskoaineistosta, normirikkomuksia koskevista uskomuskertomuksista sekä seksuaaliaiheisista lauluista, ja seksuaalisen sanaston perusteella rajatuista loitsuista ja lauluista Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannasta. Yhteensä aineisto koostuu 500 – 700 aineisto-otteesta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta ja noin 250 aineisto-otteesta Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannasta, joista primääriaineiston muodostavat noin 200 otetta. Aineisto on rajattu hakusanoilla, aineiston saturaatiolla sekä tutkimuskysymyksillä. Metodina hyödynnän teoriasidonnaista sisällönanalyysia ja teoreettisena viitekehyksenä Sherry Ortnerin toimijuusteoriaa. Ortnerin teoriassa keskeisessä asemassa ovat yksilöiden kulttuurisesti muodostuneet projektit eli elämässä keskeiset tavoitteet sekä yhteisön valtarakenteet, jotka määrittelevät toimijuusmahdollisuuksia. Aineiston pohjalta hahmottelen tutkielmassa kolme teemaa. Vitun väki ja lempi ovat naisten seksuaalisia voimia, jotka mahdollistavat toimijuutta. Avioliitto sen sijaan toimii seksuaalisuuden rajana. Naisten kulttuurisiksi projekteiksi määrittelen aineistoni pohjalta avioliiton, toimeentulon sekä perheen hyvinvoinnin. Tutkielmassani käy ilmi, että naisten toimijuusmahdollisuudet ovat sitoutuneet tiukasti yhteisön sukupuolihierarkiaan sekä uskomuksiin naisen seksuaalisuudesta. Rangaistuksena yhteisön normien vastaisesta toimijuudesta naisten mahdollisuuksia toteuttaa kulttuurisia projektejaan rajoitetaan. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolisista seksuaalisista suhteista kiinni jäänyt nainen leimataan aineistossa huoraksi ja naimakelvottomaksi. Tuonpuoleisen luonteensa vuoksi naisen seksuaalisuus näyttäytyy yhteisössä vaarallisena ja yhteisössä koetaan tarpeelliseksi asettaa naisen seksuaalisuudelle rajoituksia. Seksuaalinen voima samaan aikaan mahdollistaa naisten toimijuutta ja on syy naisten kohtaamille rajoituksille. Harakointi on yksi esimerkki seksuaalisen voiman ristiriitaisuudesta, sillä harakoimalla eli astumalla sukupuolielimet paljastettuna ihmisen tai esineen yli, nainen voi suojella perhettään sekä karjaa, mutta myös aiheuttaa tulehduksia haavoihin. Seksuaalisen voiman seuraukset voivat olla tilanteesta riippuen positiivisia tai negatiivisia. Seksuaalisuuden rajoitusten vuoksi naisten toimijuus sijoittuu usein valtarakenteiden reunamille. Naisten on löydettävä luovia tapoja toimia omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Naiset eivät voi toimia aktiivisesti esimerkiksi puolison etsinnässä, minkä vuoksi kosijoiden houkuttelemiseen tähtäävät taiat tehdään salaa. Lemmennosto edustaa yhteisön hyväksymää magiaa, jossa ei pyritä vaikuttamaan kosijaan, vaan nostamaan tytön viehätysvoimaa. Sen sijaan rakkaustaiat ovat yhteisön normien vastaisia, koska niiden katsotaan perustuvan pakottamiseen. Tutkielmassa nostan esille naisten tapoja reagoida toimijuutta rajoittaneisiin yhteisön normeihin sekä tapoja vastustaa valtarakenteita avoimesti tai salaa.

Pro gradu –tutkielmassani käsittelen matkamuistoesineistön kehittämistä ja aiheeseen liittynyttä keskustelua Suomessa vuosina 1930–1945. Tutkimukseni aineisto koostuu arkistomateriaalista, painetusta kirjallisuudesta sekä lehdistöstä. Tutkimukseni keskeisin lähde on Suomen-Matkat ry:n koollekutsumana vuosina 1937–1945 toimineen matkamuistoesinetoimikunnan mietintö Suomalaiset matkamuistoesineet. Vaikka tutkimuskohteenani ovat matkamuistoesineet, kiinnitän esineitä enemmän huomion niiden kehittämisen taustalla vaikuttaneisiin ajatuksiin. Tutkimuskysymykseni on, millaisia mielikuvia Suomesta matkamuistoesineillä haluttiin rakentaa ja miten Suomen-Matkojen matkamuistoesinekomitean toiminta liittyi osaksi Suomessa tehtyä matkailu- ja maakuvamainontaa ja -viestintää. Suomi-kuvan viestintää on tutkittu jonkin verran. Tutkimukseni arvo on siinä, että liitän myös matkamuistoesineet osaksi maakuvan rakentamista. Aihetta ei ole lähestytty tästä näkökulmasta aiemmin. Tutkimukseni keskittyy maaseudulla kotioloissa käsityönä valmistettuihin kotiteollisuustuotteisiin, jotka 1930-luvun kirjoittelussa käsitettiin matkamuistoista keskeisimmiksi. Käyn työssäni läpi miksi matkamuistoesineet nousivat 1930-luvun kuluessa keskustelun aiheeksi ja syitä, jotka johtivat kiinnostuksen kasvuun. Käsittelen myös sitä, millaisia olivat edustavina pidetyt matkamuistot ja miten ne liittyivät käsityksiin suomalaisuudesta. Osoitan tutkimuksessani, että matkamuistoesineistöä kehitettiin määrätietoisesti osana suomalaisten matkailu- ja maakuvan viestintää. Esineiden kehittäminen kertoo siitä, millaisia ajatuksia suomalaisuuteen liitettiin. Matkamuistoesinekomitealle laadukkaan matkamuistoesineen keskeisimpiä piirteitä olivat aitous, kansanomaisuus ja paikallissävyisyys. Näiden piirteiden yhdistyessä muodostui matkamuisto, joka välitti maailmalle käsitystä Suomesta ja suomalaisista sivistyskansana. Matkamuistoesinetoimikunnalle oli tärkeää, että esineissä näkyi kansankulttuuri ja sen paikalliset erot Suomen sisällä. Vaikka matkamuistoja suunniteltiin pääasiassa kansainvälisiä matkailijoita varten, pyrittiin niillä vaikuttamaan myös itse suomalaisten käsityksiin suomalaisuudesta. Matkamuistoesineistön kehittäminen 1930-luvulla liittyi osaksi 1800-luvulla alkanutta suomalaisuuden symbolien luontia.

This research is about the metal music subgenre, folk metal, which typically combines folk music influences with heavy metal music combined with lyrics based on folklore or native culture. The aim of this study is to find out what kind of folklore influences bands of this genre have in their cover art and promotional imagery. I pay special attention to the symbolism and dressing, which visually embodies folklore. The second aim is to find out how the images have been created. The visual side of metal and folk metal music provides an interesting area of research, which has so far remained limited. Craft science brings a new perspective and opportunities to study this subject matter. The research data includes the cover art and promotional images before the year 2020, as well as interviews with the Finnish folk metal bands: Ensiferum, Moonsorrow, Finntroll and Korpiklaani. The analysis was based on the product essence analysis by Marketta Luutonen (1997), giving methodological tools and structure for the study. Selected images were ana-lysed using a classification frame I developed, based on the image analysis of visual culture by Gillian Rose (2001). The interview data was analysed by qualitative content analysis. The results of the study indicate that the cover art and promotional images were unique, where the bands endeavoured to emphasise their roots and unique style. Nature-related themes were highlighted, such as the traditional Finnish landscape, forests, trees and animals. The images communicate the old times inspired by themes related to the Finnish heritage, mythology and historical themes. Heroic and warrior themes are also prevalent themes, with accessories including swords and shields, as well as traditional dress style of in promotional imagery. There are hints of the past in all the bands' dressing, but in recent years, the outfits have developed more modern nuances. The themes commonly used by the bands also serve as inspiration for the outfits. The role of handicrafts in the manufacture of clothing was relatively apparent. Bands wanted to bring out folklore themes in the images, but not all the bands felt it as important. Design, as well as an integrated ensemble of music, lyrics and visual materials, were important in how the bands conveyed their art.