Browsing by Subject "kiina"

Vesikauppias (kiinaksi Mai shui) on vuonna 1961 syntynyt puolen tunnin mittainen jingju- eli peking-oopperateos, jonka Mei Ying -nimisen huadan-roolikategorian pääroolin kantaesitti Liu Changyu. Kyseinen teos on jingju-versio monilla perinteisen kiinalaisen teatterin tyyleillä (xiqu) esitetyn näytelmän Liekkiratsu (Huoyan ju) yhdestä kohtauksesta. Tutkielmassa analysoidaan Vesikauppiaan keskeisen laulun ”Käyskentelen, käveleskelen” (Xing xing zou, zou xing xing) lukemattomia kulttuurisia symboleita ja viittauksia kiinalaiseen tarustoon, vuodenkierron juhliin, runouteen ja muihin kiinalaisiin oopperoihin. Samalla tutkielmassa tullaan esitelleeksi Suomessa vähemmän tunnetun peking-ooppera-taidemuodon keskeisiä tyylipiirteitä. Laulussa tarinan päähenkilö palvelijatar Mei Ying esittelee nuorelle emännälleen Huang Guiyingille puutarhassa kukkia. Mei Ying improvisoi jokaiselle kuukaudelle oman säkeistönsä luetellen kukkivia kukkia, mutta lisäksi hän luo laulunsa sisältöä mainitsemalla kiinalaisia vuodenkiertoon liittyviä juhlia, referoimalla kiinalaisia tarinoita ja siteeraamalla tunnettuja runoja. Tutkimuksessa laulusta hahmotetaan kuusi teemakokonaisuutta, joihin Mei Ying viittaa: kiinalainen ajanlasku ja kalenteri, kukkasymboliikka, kiinalaiset vuodenkierron juhlat, rakkaustarinat, kaunistautuminen sekä viittaukset avioliittoon ja seksuaalisuuteen. Tutkimuksessa selviää, että Mei Ying valitsee laulunsa kehyskertomukseksi kukkien kuvailun, koska ne kantavat kiinalaisessa kulttuurissa poikkeuksellisen vahvoja symbolisia merkityksiä. Laulun viimeiset säkeistöt poikkeavat kuitenkin tästä, sillä kuukaudet loppuvat jo ennen kuin Mei Ying haluaa lakata laulamasta. Mei Ying ratkaisee ongelman ryhtymällä listaamaan ensin naisen kaunistautumiseen liittyviä kukkia ja sen jälkeen makuuhuoneeseen ja erityisesti vuoteeseen liittyviä esineitä. Tutkielmassa laulun tulkitaankin sisältävän vahvasti avioliittoon ja seksuaalisuuteen liittyvää symboliikkaa. Tutkimuksesta käy ilmi, että analysoitu laulu ei ole pelkästään juonellinen osa Vesikauppiasta vaan se on poikkeuksellisen runsas ikkuna kiinalaiseen kulttuuriin. Tutkimus osoittaa, että peking-oopperan seuraaminen ja syvempi ymmärtäminen edellyttävät huomattavaa kiinalaisen kulttuuriperinnön ja -historian tuntemusta. Samalla tutkimuksessa käy ilmi, että erityisesti laulun avioliittoon ja seksuaalisuuteen liittyvät viittaukset eivät näyttäydy merkitykseltään samanlaisina eri kulttuuritaustaisille tutkijoille ja taiteilijoille.

了 le on mandariinikiinan kieliopin keskeisimpiin käsitteisiin lukeutuva monimerkityksinen, usein käytetty ja vahvasti kontekstisidonnainen partikkeli, jolle ei ole vastinetta länsimaisissa kielissä. Aiheesta ei ole kirjoitettu aiemmin suomeksi kielitieteen näkökulmasta. Tätä aukkoa paikattiin selvittämällä narratiivisen kirjallisuuskatsauksen avulla, mitkä ovat le-partikkelin kieliopilliset funktiot kiinan- ja englanninkielisen tutkimuskirjallisuuden mukaan. Tuloksia voidaan hyödyntää sekä kieltenopetuksessa että jatkotutkimuksessa. Aineiston näkemykset ovat hyvin monimuotoisia, osittain keskenään ristiriitaisia ja toisaalta eri näkökulmista partikkelia tarkastelevia. Yksimielisyyttä esiintyi lähinnä siitä, että ilmaisut saavat erilaisia merkityksiä le-partikkelin sijaitessa lauseen eri osissa. Lisäksi valtaosassa aineistoa merkityksen tulkinta nähtiin vahvasti kontekstisidonnaisena. Le ilmaisee pääasiassa ajallisia suhteita ja evaluoivia kielenpiirteitä (modaalisuus, miratiivisuus ja affektiivinen asennoituminen) sekä toimii suullisen vuorovaikutuksen koordinoinnin keinona – mutta myös muunlaisia funktioita tunnistettiin. Keskeisistä funktioista oli vähiten erimielisyyttä ajallisista suhteista: yleisimmän näkemyksen mukaan le ilmaisee lähinnä perfektiivistä (mutta melko usein myös imperfektiivistä) aspektia, joskin tästä ja perfektiivisyyden määritelmästä oli erilaisia näkemyksiä. Lisäksi osassa aineistoa le mainittiin myös perfektin tunnuksena. Aineisto jättää osittain epäselväksi, millaista modaliteettia tai asennoitumista le viestii, mutta tulkinnan nähtiin riippuvan pitkälti kontekstista, ja partikkelilla havaittiin myös modaliteetin intensiteettiä säätelevä rooli. Suullisessa vuorovaikutuksessa le toimii muun muassa puheenvuoron vaihdon vihjeenä. Partikkelin käytössä osoitettiin olevan yksilöllisiä eroja, jotka johtuvat sekä alitajuisista että tietoisista tulkintaeroista ilmaisujen rajattuuden suhteen ja sen käytöstä esimerkiksi kirjallisen ilmaisun tyylikeinona. Partikkelin käytön omaksumisesta tekee haastavaa se, ettei ole mitään tiettyä kontekstia, jossa sitä olisi välttämätöntä käyttää, vaan usein esimerkiksi tiettyjä ajallisia suhteita tai affektiivista suhtautumista voidaan ilmaista muillakin tavoilla. Kirjallisuuskatsaus osoitti, ettei le-partikkelin funktioista tai siitä, mihin kielellisiin kategorioihin se liittyy vallitse likimainkaan yksimielisyyttä. Lisäksi osaa aineistosta rajoitti keskittyminen lausetason analyysiin ja kirjalliseen ilmaisuun. Näistä syistä on tarvetta monipuoliselle jatkotutkimukselle, jossa huomioidaan niin syntaksi, semantiikka, pragmatiikka, kognitio kuin fonologiakin ja tarkastellaan sekä suullista että kirjallista viestintää. Analyysissa ei tule pitäytyä liialti länsimaisten kielten rakenteiden mukaisissa kategorioissa, vaan etenkin julkilausumattoman kielellisen ja ei-kielellisen kontekstin merkitys kiinassa on huomioitava selvemmin.