Browsing by Subject "kirjallisuuskritiikki"

Tavoitteet. Tämän kirjallisuustieteellisen tutkielman tavoitteena oli tarkastella saksalaisen Bernhard Schlinkin romaanin Lukija vastaanottoa Suomessa. Teos käsittelee Saksan sodanjälkeisen sukupolven suhdetta vanhempiinsa ja holokaustia, ja se luetaan aikamme merkittävimpiin saksalaisromaaneihin. Kansainvälinen vastaanotto on ollut ristiriitainen: yhtäältä romaania ylistetään, toisaalta parjataan. Katharina Hall on jakanut Lukijan kansainvälisen vastaanoton niin kutsuttuihin aaltoihin, mutta Suomea ei ollut aiemmin tutkittu kattavasti. Pietrzycka-Isid sivuaa aihetta vuoden 2006 artikkelissaan, mutta hän tarkastelee vain yhtä suomalaista arvostelua. Romaani on saanut Suomessa paljon huomiota ja voittanut Eeva Joenpelto -kirjallisuuspalkinnon. Suomen osalta vastaanotosta teki erityisen Saksan ja Suomen välinen suhde toisessa maailmansodassa. Schlinkin käsittelemät kysymykset syyllisyydestä sotarikoksiin eivät sodanaikaisen liittolaisuuden takia ole merkityksettömiä Suomelle. Tutkimuksessa kysytään, mihin Stefan Neuhausin määrittämiin arvostelutyyppeihin suomalaiset tekstit kuuluvat, millaisia ne ovat sisällöltään ja miten ja miksi sisällöt eroavat Lukijan saksan- ja englanninkielisestä vastaanotosta. Lisäksi tarkastellaan, viitataanko arvosteluissa Suomen ja Saksan yhteiseen historiaan. Menetelmät. Tutkimusaineisto rajoitettiin Lukijan suomalaisiin sanoma- ja aikakauslehtiarvosteluihin, koska niitä pidettiin merkittävimpinä mielipiteenmuodostuksessa. Rajaukseen vaikuttivat myös tilasyyt. Arvosteluita etsittiin ARTO-tietokannasta, sanomalehtien arkistoista ja Google-hauilla. Suomenruotsalaiset arvostelut haettiin Brages Pressarkivista. Hakumenetelmillä löydettiin 13 Lukijaa ja Schlinkiä käsittelevää artikkelia. Aineistolle tehtiin aluksi karkea tekstilingvistinen, muodollinen analyysi, jonka perusteella artikkelit jaettiin Stefan Neuhausin määrittämiin arvostelutyyppeihin. Sisällöllinen analyysi tehtiin soveltamalla aineistoon kunkin arvostelutyypin ominaisuuksista johdettuja kysymyksiä. Tulokset ja johtopäätökset. Tekstilingvistisessä jaottelussa todettiin, ettei yksi artikkeli täyttänyt kirjallisuuskritiikin edellytyksiä, joten sisällölliseen analyysiin päätyi 12 artikkelia. Analyysi osoitti, että Lukijan vastaanotto Suomessa on pääosin hillityn positiivinen ja että suomalaiset tulkitsevat teoksen aiheita kansainväliseen tapaan. Sekä romaanin kirjallista laatua, teemoja että teemojen käsittelyä arvostetaan. Vain yksi suomalaisartikkeli moittii teemojen käsittelyä, vaikka kansainvälinen kritiikki kohdistuu juuri siihen. Suomen ja Saksan yhteiseen historiaan ei viitata. Tästä pääteltiin, että suomalaiset arvostelijat ovat liian etäällä kritisoidakseen Schlinkin teemoja: kirja on suunnattu saksalaisyleisölle. Hallin havaitsemia vastaanottoaaltoja on Suomessa vain yksi, positiivinen, mutta ainoa Lukijaa moittiva arvostelu sopisi niin ajallisesti kuin sisällöllisesti toiseen, kriittisempään aaltoon. Jatkotutkimusta varten tarvittaisiin lisää arvosteluja. Niitä voisi löytyä ennen muuta internetistä, ja romaanin vastaanottoa voisi myös verrata romaanin filmatisoinnin vastaanottoon.

Tämän työn tarkoituksena on selvittää millaisen vastaanoton Nicky Cruzin omaelämäkerrallinen teos Juokse poika juokse on saanut Suomessa. Kirjan vastaanottoa tutkitaan sekä siitä kirjoitettujen kirja-arvostelujen, että erikseen tätä tutkimusta varten kerättyjen lukukokemuksien avulla. Kirja-arvosteluja löytyi 9 kappaletta ja lukukokemuksia kerättiin 18 kappaletta, mikä tekee tutkimuksesta suppeahkon. Kirja-arvostelut kerättiin Kansalliskirjaston, Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston, Kirkkohallituksen arkiston ja Päivämiehen arkiston avulla. Lukukokemukset kerättiin Facebookia, Suomi24-sivustoa, sähköpostia ja Helsingin Saalem-seurakunnan ilmoitustaulua avuksi käyttäen. Kokonaisuuden hahmottamiseksi tutkimuksessa on huomioitu myös Cruzin vierailujen herättämä keskustelu. Tutkimuksessa perehdytään omaelämäkerrallisen kirjan kirjoittamiseen, arvosteluun ja lukemiseen. Juokse poika juokse -kirjaa tutkittaessa on tärkeää perehtyä myös 1970-lukuun Suomessa ja kirjan syntyolosuhteisiin 1960-luvun Yhdysvalloissa. Ajankuvan ymmärtäminen auttaa arvostelun analysoinnissa. Kirjan diskurssi on selkeästi uskonnollinen, erityisen vahvasti siinä ovat esillä helluntaiherätyksen piirteet, siksi tutkimuksessa on esitelty helluntaiherätyksen ominaisuuksia. Kirjallisuuskritiikin, reseptiotutkimuksen ja muistitutkimuksen avulla kirja-arvosteluja ja lukukokemuksia jaotellaan teemoittain ja pohditaan kirjan saamia muotoja. Tutkimustulosten mukaan Juokse poika juokse eli Nicky Cruzin tarina herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kirjalla on yhä vahva asema herätyskirjallisuuden parissa. Ilmestymisaikanaan sitä pidettiin todentuntuisena kuvauksena nuorisokulttuurista, mikä herätti myös pelkoja oman maan nuorison puolesta. Kirjan todistusvoimaa Jumalan pystyvyyden puolesta sekä korostettiin että pilkattiin rahastukseksi. Cruzin tarinalle annettiin erilaisia muotoja tulkitsijan kontekstista käsin. Tutkimuksen tekijän, kirjallisuuskriitikon ja lukijan johtopäätöksiin vaikuttaa aina hänen henkilökohtainen historiansa. Kirjaa ei voi arvostella täysin puolueettomasti.

Tässä Pro Gradu -työssä tarkastellaan neljän kirjailijan, Eino Leinon (1878–1926), Arvid Mörnen (1876–1946), Hilda Huntuvuoren (1887–1968) ja Arvid Järnefeltin (1861–1932) aikavälillä 1907–1933 ilmestyneitä, Suomen niin kutsutun ensimmäisen ristiretken traditiosta ammentaneita, kaunokirjallisia teoksia sekä niiden aikalaisvastaanottoa. Teokset ovat ilmestymisjärjestyksessään seuraavat: Lalli (1907), Den helige Henricus (1914), Suomen apostoli (1923), Lallin pojat (1926) ja Lalli (1933). Aikalaisreseptiota havainnoidaan teoksista laaditun sanoma- ja aikakauslehtikritiikin avulla. Tämä reseptiosta kertova aineisto on noudettu Kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen arkistosta. Tärkeimmät lähdeaineistolle esitetyt tutkimuskysymykset ovat; mistä lähtökohdista ja millä tavoin kukin kirjailija toisinsi ensimmäisestä ristiretkestä kertovaa traditiota (Pyhän Henrikin ja Erikin legendat, Piispa Henrikin surmavirsi, myös Topeliuksen Maamme kirja)? Miten näiden teosten hahmot, eritoten piispa Henrik ja talonpoika Lalli, ilmensivät kansallisia tuntoja, jos ylipäätään ilmensivät? Miten aikalaiskritiikki suhtautui tämän kollektiivisesti jaetun makrotarinan toisinnukseen eli millaisia teemoja aikalaisvastaanotossa nostettiin esille ja mitä piirteitä kiiteltiin, mitä taas moitittiin? Tutkimukseen liittyviä taustateorioita ovat löyhästi soveltaen Kari Syreenin muotoilema reseptiohistoriallisen analyysin työkalu, joka kulkee nimellä ’kolmen maailman malli’, sekä lehdistökritiikin osalta kirjallisuustieteessä käytetty niin kutsuttu ’odotushorisontin’ teoria. Varsinaisena tutkimusmetodina käytetään perinteistä historiallista metodia. Tutkielman loppupäätelmänä voi pitää, että puhtaan nationalistisista motiiveista toisinnettu traditio, jonka polttopisteessä on itsenäisyystaistelijaksi mielletyn Lallin surmatyö, sekä alkoi että päättyi Evald Ferdinand Jahnssonin (1844–1895) kansallisromanttiseen Lalli murhenäytelmään vuonna 1873. 1900-luvun puolella aihetta käyttäneiden kirjailijoiden aatekirjo laajeni ja heidän motiivinsa syventyivät. He eivät nähneet Lallia enää samalla tavoin viimeiseen asti Suomen kansan itsenäisyyden puolesta taistelleena sankari- ja marttyyrihahmona. Tämä näkyi selvästi myös teosten vastaanotossa. Varsinkin suurin osa Leinon teoksia tulkinneista suomettarelaisista (myöh. kokoomuslaisista), sekä Huntuvuoren osalta etenkin maalaisväestön, sanomalehdistä torjui ei kyllin herooisella tavalla tulkitut Lallin hahmot. Myös monissa luokkataistelua kannattaneissa työväenlehdissä Leinon Lalli (vetäytynyt individualisti) nähtiin liian vaisuna. Huntuvuoren teoksia nämä eivät arvioineet laisinkaan. Toisaalta oikeistopoliittiselle 1930-luvulle tultaessa työväenlehdet yltyivät ylistämään Arvid Järnefeltin alter egoa, koston jättänyttä ja tolstoilaiseen pasifismiin kääntynyttä talonpoikaa. Nyrpistelyä esiintyi myös svekomaanilehdistön esiymmärryksessä jaloksi mielletyn Arvid Mörnen päähenkilön, piispa Henrikin, liian inhimillisinä pidettyjä piirteitä kohtaan. Sosialidemokraattinen Mörne halusi havainnollistaa valtaa omanneiden Henrikin ja Lallin hahmojen kautta eri yhteiskuntaluokkien ylitsepääsemättömiä maailmankatsomuksellisia eroja. Teoksessa esiintynyt sosialismi ei kuitenkaan aiheuttanut lehdistössä mainittavaa torjuntareaktiota, sillä nämä, pääosin kaupalliset ja epäpoliittiset liberaalilehdet, eivät sitä edes teoksesta tunnistaneet. Vaikka voimakkaan fennomaanisen aatemaailman omaksuneen kansakoulunopettaja Hilda Huntuvuoren teokset nousivatkin lähelle Jahnssonin tyyliä, niiden ydinteema löytyi piispa Henrikin Suomeen tuomasta, ja kansan valtaosan auliisti vastaanottamasta kristinuskosta, ei pakanallisen Lallin johtamasta itsenäisyystaistelusta. Historiallisen tutkimuksen parissa toimineen Huntuvuoren teoksien ristiretkitulkinnat heijastelivat kaikkein eniten Zacharias Topeliuksen Maamme kirjan arvomaailmaa (luottamus auktoriteetteihin ja Kaitselmukseen) ja katolisen kirkon traditiota. Paitsi Leino ja Järnefelt, myös Henrikin päähenkilökseen valinnut Mörne, käyttivät tulkintojensa pohjana paikallisen tradition pohjalta syntynyttä Piispa Henrikin surmavirttä.

Kärsimystrilogia on Pirkko Saision salanimellä Jukka Larsson kirjoittama romaani. Kärsimystrilogia koostuu alunperin kolmesta erillisestä romaanista; Kiusaaja (1986), Viettelijä (1987) ja Kantaja (1991). Teoksia ei ollut tarkoitettu alunperin trilogiaksi, mutta ne koottiin yhteen teemojen yhtenäisyyden vuoksi. Tarkastelen tutkimuksessani Kärsimystrilogian uskontoon ja uskonnollisuuteen liittyviä teemoja sekä trilogian saamaa vastaanottoa lehtiarvosteluissa uskonnon ja uskonnollisuuden näkökulmasta. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat miten uskontoa ja uskonnollisuutta kuvataan trilogiassa sekä se, millaisia uskonnollisia kielikuvia ja viittauksia kirjoista on löydettävissä. Vastaanottoon liittyvä keskeisin kysymys on se, miten kriitikot ovat kommentoineet trilogian osien uskonnollisia teemoja. Päälähteinä olivat romaanit Kiusaaja, Viettelijä ja Kantaja sekä yhteispainos Kärsimystrilogia, johon Pirkko Saisio on kirjoittanut jälkisanat. Vastaanottoon liittyvät lähteet ovat trilogiasta sanomalehdissä julkaistut arvostelut, joita oli 61 kappaletta. Ensimmäisessä tutkimuksen osassa kuvataan Kiusaajan, Viettelijän ja Kantajan juonet ja tarkastellaan Kärsimystrilogian sijaiskärsijöitä; Enkeliä, Jukka Mikaelia ja Jeesusta. Toisessa osassa syvennytään siihen, miten uskonto/uskonnollisuus näkyy trilogian eri osissa. Kolmas osa on omistettu myyteille, Jeanne d'Arcille, tuhlaajapojalle, Aabrahamille ja Iisakille sekä Kristoforokselle. Neljännessä osassa kootaan yhteen trilogian saamat arvostelut teemoittain. Tutkimukseni osoittaa, että Larsson on käyttänyt trilogiassaan paljon viittauksia uskontoon. Enemmän tai vähemmän piilossa olevia viittauksia löytyy trilogian jokaisesta osasta useita. Kirjojen henkilöille uskonnolla näyttää olevan merkitystä, vaikka ketään trilogian henkilöistä ei kuvata erityisen uskonnolliseksi. Kaikissa trilogian osissa on myös hahmo, jonka voi tulkita sijaiskärsijäksi, Kristus-hahmoksi. Kriitikoista osa oli löytänyt romaaneista niissä olevia viittauksia uskonnollisiin teemoihin, osa taas sivuutti uskonnollisuuden ja myyttisyyden ja arvioi romaaneja ilman syvempää uskonnollista analyysiä. Kiusaajan kritiikeissä arvostelijat nostivat esille erityisesti Jukka Larssonin taustaan liittyviä asioita, hän oli keksityn historiansa perusteella teologian kandidaatti. Viettelijästä teemoja nostettiin sen aiheen huomioon ottaen ymmärrettävästi paljon esille ja useassa Viettelijän arvostelussa käytettiin myös uskonnollista kieltä. Kantajan arvosteluista useassa huomioitiin sen sisältämät mise en -abyme -rakenteet, kehyskertomuksen rinnalla kulkevat myyttiset kertomukset.