Browsing by Subject "kirkkotaide"

Tutkimustehtäväni oli tutkia Kristillistä Taideseuraa kristillisen taiteen määrittelijänä. Tutkimuskysymyksiäni olivat kristillisen taiteen määrittely Kristillisen Taideseuran mukaan, kristillisen taiteen tehtävät sekä näkemykset kirkkotaiteesta Kristillisen Taideseuran mukaan sekä Kristillisen Taideseuran näkemys omasta paikastaan ja tehtävästään yhteiskunnassa. Primäärisenä tutkimusmateriaalina oli Kristillisen Taideseuran julkaisema Ars Magna -lehti, ja tutkittava janjakso käsitti vuodet 1976-1990. Tutkin aineistoa hyödyntäen sisällönanalyysia ja soveltaen myös diskurssianalyysin ja retorisen analyysin metodeja. Löysin tutkimusaineistosta kristilliseen taiteeseen liittyviä diskursseja, kuten totuudellisuus, raaamatullisuus, ymmärrettävyys, julistavuus, taiteilijan kristillisyys sekä taiteen laadukkuus.Kristilliselle taiteelle asetettiin tehtäviä liittyen Jumalan suhteeseen ihmiseen ja toisaalta ihmisen lähimmäissuhteeseen, toisiin ihmisiin. Lisäksi kristillisen taiteen odotettiin puhuttelevan, herättävän tunteita ja välittävän arvoja. Sen toivottiin välittävän todellisuuden koko kuvan, toisinsanoen paradoksaalisenkin kuvan maailmasta jumallisen ja inhimillisen, hyvän ja pahan, maallisen ja taivaallisen leikkauspisteenä. Taiteen julistavuudesta vs. autonomiasta oli aineistossa moniäänistä keskustelua. Kirkkotaiteesta puhui eniten Kristillisen Taideseuran silloinen puheenjohtaja Tauno Sarantola. Hän painotti erityisesti kirkkoihin sijoitettavaan taiteeseen liittyen sitä, että kirkkotaiteen on oltava esittävää, perustellen Kristuksenkin ihmiseksi tulolla ja sillä, että ”Kristus ei ole abstraktio”: Kristillinen Taideseura oli löytänyt oman tehtäväkenttänsä kristillisen taiteen edistäjänä ja sitä kautta seurakuntien ja muidenkin ihmisten elämän rikastuttajana.

Tutkielmassa käsitellään Isonkyrön vanhan kirkon seinämaalauksia (1560) tilaajatutkimuksen näkökulmasta. Isonkyrön seinämaalaukset ovat Suomen taidehistorian harvinaistapaus, sillä ne ovat ainoat reformaation ajalta säilyneet monumentaalimaalaukset. Miksi tällainen maalauskokonaisuus on päätynyt juuri Isoonkyröön? Mitkä olivat maalausten tilaajan, kirkkoherra Jakob Geetin motivaatiot maalausten tilaamiselle? Tutkielman erityisiä teemoja ovat reformaation aika, esimodernin ajan toimijuus ja kirkkotaiteen tilaamisen rooli vaikutusvaltaisen yksilön toiminnassa. Aihetta lähestytään historiallisen kontekstualisoinnin kautta. Maalausten syntyhistoriaa valotetaan pohtimalla 1560-luvulla vaikuttaneita ilmiöitä kuten reformaatiota, esimodernin yhteiskunnan muodostumista ja renessanssia kirkkotaiteeseen vaikuttavina tekijöinä. Lähteinä käytetään Isonkyrön kirkon maalausten ja interiöörin lisäksi Jakob Geetistä säilyneitä arkistolähteitä. Isonkyrön maalauksista tehtyä aikaisempaa tutkimusta hyödynnetään kriittisesti kommentoiden. Isonkyrön maalaukset ovat muihin ajan maalauksiin verrattuna suhteellisen tavanomainen kokonaisuus. Maalausten tilaajan, Jakob Geetin, toiminta oli kuitenkin varsin poikkeuksellista. Jakob Geetin kautta tutkielma avaa näkymän 1500-luvun vaikuttaneen yksilön toimintaan ja siten myös vallitsevan yhteiskunnan rakenteisiin. Kirkkotaiteen rooli tuossa yhteiskunnassa oli hyvin merkittävä ja maalauksilla todetaan olleen aikalaiskokijalleen useampia ulottuvuuksia. Nämä useammat ulottuvuudet näkyvät myös tilaajan motivaatioissa. Tutkielma valoittaa omalta osaltaan reformaatioprosessia Ruotsin valtakunnassa sekä esimodernin valtion syntyä. Se tuo Isonkyrön maalauskokonaisuuden aikaisempia tutkimuksia laajempaan kontekstiin ja osoittaa sen sidokset 1500-luvun lopulla liikehtineisiin kulttuuri- ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Tutkimuksen perustana ovat Suomen kansallismuseon historiallisten kokoelmien esineet H2632:1–9, eli Siuntion kirkosta peräisin olevat Neitsyt Mariaa ja seitsemää apostolia esittävät puuveistokset, sekä lisäksi samaan kokonaisuuteen kuuluva, edelleen Siuntion kirkossa sijaitseva krusifiksi. Veistokset on aiemmassa tutkimuksessa yhdistetty erään vuoden 1515 dokumentin perusteella tallinnalaiseen renessanssitaiteilijaan Michel Sittowiin, mutta niiden alkuperää ei ole aiemmin selvitetty. Tämän tutkimuksen tavoite on selvittää Siuntion veistoskokonaisuuden elinkaari, alkuperä ja mahdollinen tekijä sekä korjata veistoksiin liittyneitä aiempia väärinkäsityksiä ja osallistua keskusteluun Itämeren ympäristön kansainvälisistä yhteyksistä myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat: Millainen on Kansallismuseon veistosryhmän elinkaari? Millaisesta alttarilaitteesta veistokset ovat peräisin ja mikä on sen alkuperä? Mikä on Michel Sittowin ja Siuntion kirkon veistosten välinen yhteys? Veistosten elinkaari on selvitetty arkistotutkimuksen avulla. Veistosryhmän alkuperäinen kokoonpano osana aatelislahjoituksena saatua alttarilaitetta on pyritty rekonstruoimaan säilyneiden kuvausten, tyylihistoriallisen analyysin ja vertailuaineiston avulla. Vertailukohteet on valittu saman aikakauden kirkollisen esineistön joukosta, joista on pyritty löytämään niitä yhdistäviä tyylillisiä tekijöitä sekä periodityylin, tietyn työhuoneen että yksittäisen tekijän tunnistamiseksi. Michel Sittowin yhteyttä veistoksiin niihin liittyviä väärinkäsityksiä on tarkasteltu historiografisen menetelmän avulla. Tämän tutkimuksen perusteella Kansallismuseon veistokset ovat peräisin Siuntion kirkkoon vuonna 1633 lahjoitetusta alttarilaitteesta. Todennäköinen lahjoittaja on ollut Sjundbyn kartanonherra, sotamarsalkka Åke Tott, joka on lahjoittanut teoksen vuonna 1633 kuolleen äitinsä Sigrid Vaasan muistolle. Tämä epitafialttarilaite on attribuutiotutkimuksen perusteella valmistettu Tallinnassa aikansa johtavan puunveistäjämestarin Tobias Heintzen työhuoneella. Michel Sittow on todennäköisesti valmistanut kuvateoksia Siuntion kirkon alttarille jo 1500-luvun alussa, mutta kyseiset teokset ovat tuhoutuneet Siuntion kirkon tulipaloissa. Tämä tutkimus osoittaa, etteivät Kansallismuseossa säilyneet Siuntion veistokset ole Sittowin työtä, vaan peräisin myöhemmän tallinnalaismestarin, Tobias Heintzen, työpajalla noin vuonna 1633 valmistetusta alttarilaitteesta. Tapaus ilmentää tutkimushistoriaansa myöten pitkää jatkumoa Uudenmaan, Tallinnan ja Itämeren alueiden välisessä yhteistyössä.

Tämä tutkielma tarkastelee kirkkotilaa esteettisen kokemuksen näkökulmasta. Uskonnolliset rakennukset ovat usein symboleja itsessään, niihin on sisäänrakennettu uskonnollinen symbo-liikka ja tietty sosiaalinen järjestys. Kokemus ja koskettavuus syntyy kuitenkin siitä, mitä me ruumiillamme koemme – aistien avulla havaittavista asioista, käsityksistä, mielikuvista ja muistoista. Mitä jos kirkko sijaitseekin rakennuksessa, jota ei ole rakennettu kirkoksi? Mikä kirkosta tekee kirkon silloin kun symboliikka ja sisäänrakennettu järjestys puuttuvat – mistä kokemus syntyy? Tutkimuskysymys on: Minkälainen Virtakirkko on esteettisesti koettuna sunnuntaimessussa käyvien seurakuntalaisten kertomana? Tutkimuskohteena on Vantaankos-ken seurakunnan väliaikainen kirkko Virtakirkko, joka sijaitsee Virtatalo -nimisessä toimisto-rakennuksessa Myyrmäessä. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineisto on ke-rätty haastattelemalla kahdeksaa Virtakirkon sunnuntaimessussa käyvää eri-ikäistä ja eri su-kupuolia edustavaa seurakuntalaista. Haastattelut toteutettiin puoliavoimen teemahaastattelun avulla, ja aineisto analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen viitekehys on fenomenologisen ympäristöestetiikan paikan kokemisen teoriassa ja eletyn uskonnon tutkimuksessa. Esteettistä kokemusta tarkastellaan paikan esteet-tisen kokemisen elementtien, kuten paikan aistein havaittavien ominaisuuksien, historiallisen ulottuvuuden, sosiaalisen ulottuvuuden, tunnelman, genius locin eli paikan hengen sekä mieli-kuvien avulla. Lisäksi kirkkotilaan liittyviä kokemisen elementtejä ovat esimerkiksi kirkkora-kennukseen liittyvät erityispiirteet, sakraali taide, rauha ja kokemus pyhästä. Tutkimuksen perusteella piirtyy esiin monta erilaista tapaa kokea Virtakirkko esteettisesti. Tulokset tukevat ajatusta paikan ymmärtämisestä kokemuksena, joka on luonteeltaan muuttu-va, monimuotoinen ja kompleksinen. Kirkkotila paitsi koetaan hyvin eri tavoilla, sitä kohtaan on lisäksi hyvin erilaisia odotuksia ja toiveita. Virtakirkko ei niinkään synnytä arkkitehtuurin aikaansaamia kokemuksia vaikkapa pyhästä. Sen sijaan Virtakirkossa korostuu paikan sosiaa-linen ulottuvuus. Paikan kokemisen elementit ja mielikuvat punoutuvat haastateltavien kerto-muksissa yhteen ja ulottavat esteettisen kokemuksen aistimellista havaitsemista laajemmaksi. Esteettisen ja uskonnollisen kokemuksen läheinen yhteys nousee mielenkiintoisella tavalla esiin. Esteettinen kokemus paikasta liittyy myös kokemukseen hyvinvoinnista – esteettiset kokemukset voivat tuottaa tai vähentää esteettistä hyvinvointia.

Tämän pro gradu-tutkielmani tavoitteena on luoda käsitys Säynätsalon kirkon 1920-luvulla tehtyjen lasimaalausten sekä alttaritaulujen isänmaallisuudesta että uskonnollisesta sanomasta. Työni taustalla on ajatus siitä, että monella teoksessa esiintyvillä atribuuteilla olisi symbolinen merkitys, joka on sekä uskonnollinen että yhteiskunnallinen. Lähteinä tutkimuksessani käytän Hanna Rönnbergin tekemää kaksiosaista alttaritaulua ja Antti Salmenlinnan kuoressa, sekä kellotornissa olevia lasimaalauksia, tämän lisäksi olen tutkinut Suomen elinkeinoelämän keskusarkiston arkistoja kirkon rakentamisen ajalta. Kirjallisina lähteinä olen käyttänyt useita yhteiskunnallisia, teologisia ja naisen aseman kehittymiseen liittyviä kirjoja, unohtamatta kuitenkaan internettiä ja muutamia lehtiartikkeleita. Tutkimuksen painopiste on analysoida lähteitä olemassa olevan kirjallisuuden kautta, käyttäen Erwin Panofskyn kolmivaiheista kontekstualisoivaa tutkimusotetta. Ensimmäisessä vaiheessa käydään läpi taideteoksen ihmiset, esineet ja värit. Toisessa vaiheessa luetteloiduille atribuuteille etsitään historiasta ja symboliikasta selityksiä. Kolmannessa vaiheessa taideteos asetetaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa on eletty. Koin tärkeäksi tutkia laaja-alaisesti sitä aikaa, missä teosten syntyaikana on eletty. Pyrin löytämään monista lähteistä vastauksia siihen isänmaalliseen ja uskonnolliseen kulttuuriin, joka on vaikuttanut teosten syntymiseen. Erityisen merkittävää teokseni kannalta on ollut naistehtaanjohtajan asema Säynätsalossa, sekä edellisellä vuosikymmenellä ollut Suomen sisällissota. Nämä kaksi asiaa on vaikuttanut suuresti analyysini tekemiseen. Päädyn tutkielmassani pohtimaan taideteosten symboleita teologisina ja yhteiskunnallisina vaikuttimina. Tulkitsen teosten maailmaa 1920-luvun hengen kautta, sekä peilaan yhteis-kunnallista tilannetta ja ongelmakohtia, mitä sisällissodan jälkeisessä nuoressa Suomessa oli. Ydin ovat taideteokset ja kirkko, niiden sanoma. Päädyin työssäni johtopäätelmään, että kirkon taideteokset ovat toimineet Säynätsalossa yleisenä moraalinvartijana, sekä pitänyt huolta omalta osaltaan yhteiskunnallisten jännitteiden laantumisesta. Naistehtaanjohtajan asema on ollut merkittävä, sillä on ollut kirkon tekemän sosiaalityön kannalta merkitystä. Ajan tapana oli rakentaa tehdasalueille kirkkoja, Säynätsalon kirkko ei ollut tästä poikkeus. Kirkko itsessään rakennettiin myös tehtaan työläisille, sitä kautta tehty sosiaalityö oli merkittävää. Kirkko toi olemassa olollaan alueelle stabiiliutta ja kaivattua moraalin perään katsomista. Taideteokset ovat muistuttaneet rauhan, rakkauden ja pelastuksen tärkeydestä. Lisäksi niillä on ollut tärkeä tehtävä muistuttaa raamatun keskeisistä tapahtumista, eli vapahtajan syntymästä, sekä kuolemasta. Ne kertovat myös ajasta, jossa ihmisten välillä on ollut jännitteitä. Teoksien symboliikasta voidaan löytää moninaisia vivahteita, myös poliittisia. Taidehistoriallisesti teokset ovat aikansa teoksia ja edustavat klassismia, ne ovat hieman alkukantaisia ja puritaaneja, mutta ne ovat seurakuntalaiselle helposti tulkittavissa. Lasimaalausten merkitys kirkkotaiteessa taasen on ollut historian saatossa erittäin tärkeä, joten ne sopivat klassismin ihanteeseen.