Browsing by Subject "koirat"

Tämän tutkielman aiheena on koirat Rooman valtakunnassa. Tavoitteenani on muodostaa kokonaiskäsitys siitä, miksi roomalaisilla oli koiria ja millainen suhde roomalaisilla oli koiriin. Koiria on tutkittu luonnonhistoriallisesta näkökulmasta ja osana antiikin metsästämistä. On olemassa tutkimusta koirien esittelemisestä amfiteattereilla sekä triumfeissa. Koirien haudoista, hautapiirtokirjoituksista ja nimistä on tehty tutkimusta. Tavoitteenani on yhdistää usein aiemmassa tutkimuksessa erillisenä tarkastellut näkökulmat. Tutkimusaineistoni käsittää pääasiassa kirjallisuutta ja joukon piirtokirjoituksia, joita on yhteensä 16 kappaletta. Kirjallisuuslähteiden kartoittamisessa olen hyödyntänyt Thesaurus Linguae Latinae -teosta, käyttäen hakusanaa ’canis’. Tämän menetelmän etu on, että se paljastaa maininnat koirista hyvin monen tyyppisissä konteksteissa. Käsitteet ”Rooma” ja ”roomalainen” ovat tutkielmassa väljiä materiaalin fragmentaarisuuden vuoksi. Varsinaisesti koiriin ja niiden hyödyntämiseen paneutuvia kirjailijoita ovat Varro, Columella, Plinius, Nemesianus ja Grattius. Tämän kirjallisuuden lisäksi haluan tuoda esiin muissa kirjallisuudenlajeissa esiintyviä mainintoja koirista mahdollisimman kattavan esityksen muodostamiseksi. Hautapiirtokirjoitukset eroavat kirjallisuusaineistosta henkilökohtaisuudellaan ja niistä ilmenee erityisen hyvin tunneside koiraan. Johtopäätökseni on, että roomalaisten keskeisimpiä syitä koirien pitämiseen oli niiden käyttäminen metsästämisen apuna, paimenkoirina sekä vartiointitehtävissä. Lisäksi roomalaisilla oli koiria lemmikkeinä. Kysymys roomalaisten käyttämistä sotakoirista on sen sijaan kiistanalainen. Tutkimukseni osoittaa, että antiikin koirat olivat kiintyneitä ihmisiin ja ihmiset koiriin. Kiintymys ilmenee koirien nimeämisenä, jolla oli hyötyfunktion lisäksi eläintä yksilöivä merkitys. Hautaaminen, joskus myös yhdessä ihmisen kanssa, ja koirille laaditut hautapiirtokirjoitukset kuvastavat ihmisen ja koiran läheistä suhdetta sekä tuskaa koiran poismenosta. Tutkimuksen perusteella totean, että koirat esiintyvät uskollisina kumppaneina niin tarinoissa, asiaproosassa kuin hautapiirtokirjoituksissa. Osa koirista eli kadulla, mutta koira saattoi kohota hierarkiassa myös korkealle osana yläluokan elämää joko lemmikkinä tai metsästyskoirana. Aineistossa tulee selkeästi näkyviin, ettei vieraaseen koiraan ei ollut välttämättä luottaminen. Tutkimukseni osoittaa, että roomalaisen suhtautumiseen koiraan vaikutti se, oliko koira tuttu ja ystävä, vai vieras ja pelottava. Roomalaiset tiedostivat hyvin koiran alkukantaiset juuret. Tarinat ja nimet heijastavat käsitystä koirasta osittain eläimenä, joka on toisaalta kesy, toisaalta osa villiä luontoa. Varauksellinen suhtautuminen koiriin liittyi myös koirien rabiekseen, joka oli hengenvaarallinen koirien lisäksi ihmiselle.

Tämä tutkielma on etnografia Viipurin Koirat ry -järjestöstä ja sen aktiiveista, jotka auttavat ja tuovat adoptoitavaksi venäläisiä katukoiria Suomeen Viipurista ja Svetogorskista. Tutkielma pohtii ja syventää ymmärrystämme sukulaisuudesta, humanitarismista ja ihmisten ja eläinten välisistä suhteista. Tutkielman aineisto on kerätty monipaikkaisen etnografian menetelmällä. Kenttätyöhön sisältyi neljä matkaa yhteensä kolmelle koiratarhalle Viipuriin ja Svetogorskiin informanttien kanssa sekä yksi matka Vaalimaan rajatarkastusasemalle, minkä lisäksi työhön sisältyi vierailuja järjestön tapahtumiin ja koirien luovutustilaisuuksiin. Aineistona on myös kymmenen semistrukturoitua haastattelua, kahdeksan Viipurin koirien aktiivien ja kaksi rajaeläinlääkäreiden kanssa, minkä lisäksi aineistoon kuuluu lukuisia lyhyitä epäformaaleita haastatteluja kentältä. Tutkielmassa on myös tarkasteltu ja käytetty aineistona Viipurin Koirien nettisivuja. Tutkielma analysoi tapoja joilla Viipurin Koirien aktiivien kohtaamiset löytökoirien kanssa saavat heidät omaksumaan erityisen vastuuseen ja huolenpitoon perustuvan etiikan, joka syntyy vastauksena lukuisiin moraalisiin dilemmoihin joita aktiivit kohtaavat tarhojen rankassa arjessa. Toiminnassaan koiratarhoilla aktiivit ovat omaksuneet monia humanitaarisia käytäntöjä, kuten myötätunnon ja kärsimyksen merkityksen korostamisen, mutta he myös horjuttavat ja kieltäytyvät monista humanitarismin piirteistä, kuten sen epäpoliittisuudesta ja keskittymisestä ennen kaikkea ruumiilliseen kärsimykseen. Aktiivit sen sijaan keskittyvät hyvän elämän edellytysten luomiseen koirille. Tutkielma osoittaa miten aktiivit käyttävät humanitarismia ennen kaikkea strategisesti herättääkseen mahdollisten adoptoijien myötätunnon koiria kohtaan ja luomaan koirista adoptoijien silmissä potentiaalisia sukulaisia, mutta käytännön työssään kieltäytyvät toisintamasta humanitarismin pääpiirteitä. Tutkielma väittää että Viipurin Koirien aktiivien toiminta kokonaisuudessaan luo sukulaisuutta ihmisten ja koirien välille. Tämä sukulaisuus syntyy ruokkimalla, hoivaamalla, nimeämällä ja muilla käytännöillä, jotka muuttavat nimettömistä katukoirista suomalaisia perheenjäseniä.Tämä sukulaisuutta luova työ on analogista monien sellaisten yhteisöjen sukulaisuusjärjestelmien kanssa, joissa sukulaisuus perustuu jatkuvalle hoivatyölle, joka luo ja uusintaa sukulaisuutta toiminnan kautta. Tutkielma tarkentaa tätä analyysiä sukulaisuudesta ja humanitarismista käsittelemällä ja kuvaamalla tapahtumasarjaa joka alkoi toukokuussa 2017: Viipurin Koirien tukemilta tarhoilta ja Suomeen adoptoiduista koirista löytyi antibiooteille resistenttejä bakteerikantoja. Tutkielma kuvaa näistä löydöksistä syntynyttä julkista keskustelua, viranomaisten reaktioita ja sitä miten Viipurin Koirien aktiivit sopeutuivat muuttuneeseen tilanteeseen joka uhkasi heidän koko toimintansa jatkuvuutta. Tutkielma esittää miten aktiivit omaksuivat lääketieteellisen diskurssin perustellakseen toimintaansa, mutta joka kuitenkin oli ristiriidassa heidän sukulaisuuteen ja hoivaan perustuvan diskurssinsa kanssa. Tutkielma kuvaa miten muutos koiriin kohdistuvassa humanitaarisessa diskurssissa muutti koirat julkisuudessa kärsivistä ja viattomista yksilöistä tunkeutuviksi toisiksi, jotka uhkaavat Suomen suvereniteettia ja kansanterveyttä. Tutkielma osoittaa miten venäläisten löytökoirien tuonnissa Suomeen tulevat yhteen kysymykset sukulaisuuden luonteesta, humanitaarisen käytännön mahdollisuuksista ja rajoista sekä biopolitiikan suhteesta eläimiin.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani koiran ja ihmisen välistä suhdetta ja koiran toimijuutta koiriin liittyvän kulutuskulttuurin kontekstissa. Tutkielmani aineiston muodostavat lemmikkieläintarvikeketju Mustin ja Mirrin sekä vaatemerkki Urban Suburban Apparelin koirille ja ihmisille suunnatut vaatteet ja niiden markkinointiin liittyvät mainoskuvat ja -tekstit. Tutkielmani tavoitteena on tehdä näkyväksi sitä, miten ihminen ymmärtää koiraa kulttuurisesti ja käsitteellistää koiraa osana kulttuuria. Toisaalta haastan tutkielmassani ihmisen ja eläimen, luonnon ja kulttuurin sekä subjektin ja objektin välillä länsimaisessa ajattelussa vallitsevia dualismeja ja niihin liittyviä näkemyksiä ihmisestä ja muista lajeista suhteessa toisiinsa ja muuhun maailmaan. Teoreettisilta lähtökohdiltaan tutkielmani paikantuu osaksi posthumanistista ja queer-teoreettista tutkimusperinnettä, joita yhdistää tässäkin tutkielmassa esiintyvä essentialismin ja lukkoon lyötyjen määritelmien kritiikki sekä eettinen ja poliittinen lataus. Käsitteellistän tutkielmassani koiraa ja koira-ihmis-suhteita sommitelmina yhdistelemällä aineistooni liittyviä erilaatuisia elementtejä materiaalis-semioottisella tasolla luontokulttuureissa rakentuviksi posthumanistisiksi ihmis-ei-ihmis-pastpresent-sommitelmiksi Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin sekä Jane Bennettin ja Donna Harawayn teorioiden innoittamana. Sommitelmien avulla pyrin kiinnittämään huomiota koiriin liittyvän kulutustoiminnan moniulotteisuuteen; koirien, ihmisten ja ei-inhimillisen materian yhteenkietoutuneisuuteen ja koiran toimijuuteen. Tuon sommitelmien avulla esiin sitä, miten ymmärrykset koirista ja ihmisistä rakentuvat tarkastelemani kulutuskulttuurin kontekstissa suhteessa toisiinsa sekä tarkastelemieni yritysten tuotteisiin ja kuvastoon ja sitä, miten tuotettu koirakuva on yhteydessä koirien ja koirien ihmisten kohteluun, asemaan ja oloihin osallistuen vuorovaikutteisesti myös itse olentojen tuottamiseen kuvien ja tekstien takana. Tarkastelemillani sommitelmilla on toimijuutta ja ne ottavat samanaikaisesti osaa sekä normien vahvistamiseen että purkamiseen – kategorisoituvien erojen ylläpitämiseen ja niiden rajoista neuvottelemiseen. Lähestymällä koiraa ja koira-ihmis-suhteita sommitelmina avautuu tutkielmassani mahdollisuus poistaa ihminen analyysin keskiöstä ja havaita myös ei-ihmiseläinten toimijuus näennäisesti puhtaan ihmislähtöisessä toiminnassa. Metodologisesti tutkielmani tarjoaa näin mahdollisuuden tarkastella ihmistä yhtenä toimijana muiden joukossa ja ajatella lajien välisiä suhteita, ihmisyyttä ja ihmisen paikkaa maailmassa tavalla, joka haastaa ajatusta ihmisen kaikkivoipaisuudesta ja ylivertaisuudesta suhteessa muuhun olevaan.

Opaskoirakoulu kasvattaa itse suurimman osan tarvitsemistaan koirista. Tärkeimpinä jalostuskriteereinä pidetään terveyttä ja luonnetta, ulkomuodolla ei ole suurta merkitystä. Opaskoirakoulu testaa itse pentujen luonneominaisuuksia pentutesteillä ja koulutukseen tulevien koirien ominaisuuksia soveltuvuustesteillä. Soveltuvuustestien perusteella päätetään, jätetäänkö koira koulutukseen opaskoirakoululle vai ei. Lisäksi testien avulla pyritään valitsemaan koirat siitokseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää opaskoirien soveltuvuustesteissä mitattavien ominaisuuksien periytymisasteiden arvioita ja ominaisuuksien välisiä yhteyksiä. Aineistona olivat Opaskoirakoululta saadut soveltuvuustestien tulokset vuosilta 1997-2008 (yhteensä 1682 testitulosta 465:ltä koiralta). Suomen Kennelliitosta saatiin lisäksi koirien sukulaistiedot sisältävä labradorinnoutajien rekisteritiedosto, jossa oli yhteensä 43 320 koiraa. Tutkittavia muuttujia olivat testiaineiston yksitoista eri luonneominaisuutta: temperamentti, keskittymiskyky, hermorakenne, toimintakyky, stressi, suhtautuminen toisiin koiriin, suhtautuminen ihmisiin, suhtautuminen liikenteeseen, paikka-arkuus, kovuus ja koulutettavuus. Kiinteiden tekijöiden tarkasteluun käytettiin WSYS-L- ja XWSYS - ohjelmistoja ja perinnöllisten tunnuslukujen arviointi tehtiin Restricted Maximum Likelihood -menetelmällä VCE6 -ohjelmaa käyttäen. Ympäristötekijöistä luonneominaisuuksiin vaikuttivat merkitsevästi sukupuoli, testi-ikä, syntymävuosi, syntymävuodenaika ja testaaja. Tutkittujen ominaisuuksien toistumiskertoimet ja periytymisasteiden arviot vaihtelivat ominaisuuksittain melko paljon. Korkeimmat toistumiskertoimet olivat koulutettavuudella (r = 0,58), paikka-arkuudella (r = 0,55) ja stressillä (r = 0,53). Alhaisin toistumiskerroin oli suhtautumisella liikenteeseen (r = 0,28) eli toistuvuudet kaikilla ominaisuuksilla olivat melko alhaisia tai kohtalaisia. Korkeimmat periytymisasteiden arviot olivat koulutettavuudella ja stressillä (h2 = 0,29). Alhaisimmat periytymisasteiden arviot olivat suhtautumisella liikenteeseen (h2 = 0,07), kovuudella (h2 = 0,08) ja paikka-arkuudella (h2 = 0,09). Luonneominaisuuksien väliset geneettiset korrelaatiot vaihtelivat tässä tutkimuksessa paljon, mutta olivat suurimmaksi osaksi korkeita ja positiivisia. Korkeimmat positiiviset geneettiset korrelaatiot olivat keskittymiskyvyn ja hermorakenteen, keskittymiskyvyn ja stressin, hermorakenteen ja stressin, keskittymiskyvyn ja koulutettavuuden, hermorakenteen ja koulutettavuuden ja stressin ja koulutettavuuden välillä (rg = 0,95 - 0,99). Alhaisimmat positiiviset geneettiset korrelaatiot olivat yleisesti paikka-arkuuden ja kaikkien muiden ominaisuuksien välillä (rg = 0,05 - 0,75) sekä kovuuden ja kaikkien muiden ominaisuuksien välillä (rg = 0,35 - 0,75). Alhaisissa positiivisissa geneettisissä korrelaatioissa myös keskivirheet olivat korkeita. Temperamentti korreloi negatiivisesti kaikkien muiden ominaisuuksien kanssa (rg = -0,10 - - 0,61). Myös suhtautumisen toisiin koiriin ja kovuuden välillä geneettinen korrelaatio oli epäsuotuisa (rg = - 0,18). Alhaiset periytymisasteiden arviot voivat johtua siitä, että soveltuvuustesti ei kuvasta koiran luonneominaisuuksia. Yksi syy alhaisiin periytymisasteisiin voi olla myös se, että ominaisuuksien takana onkin jokin laajempi luonneominaisuus, josta testissä nähdään vain viitteitä eri ominaisuuksia arvioitaessa. Myös korkeat geneettiset korrelaatiot viittaisivat siihen, että eri ominaisuuksia arvioitaessa arvioidaankin yhtä ja samaa laajempaa kokonaisuutta. Soveltuvuustesteissä arvioitavissa ominaisuuksissa oli geneettistä vaihtelua, joten niihin voidaan vaikuttaa jalostusvalintojen kautta.