Browsing by Subject "kolibakteerit"

Enterohemorraaginen Escherichia coli (EHEC) on kolibakteerien ryhmä, joita naudat kantavat oireettomina suolistossaan. EHEC-bakteereita ulosteisiinsa erittävät naudat aiheuttavat suorassa kontaktissa ja elintarvikkeiden välityksellä tartuntariskin ihmisille. Suurin osa tartunnan saaneista sairastaa verisen ripulin, ja osalle potilaista kehittyy jälkitautina henkeä uhkaava hemolyyttisureeminen syndrooma (HUS). Suomessa toteutetaan teurastamoissa ja nautatiloilla EHEC-riskienhallintaohjelmaa, jonka tarkoituksena on pienentää EHEC:n esiintyvyyttä, rajoittaa sen leviämistä tilalla ja karjasta toiseen, sekä vähentää ihmisten tartuntariskiä. Riskienhallintaohjelman ohjeiden mukaan teurastamoiden seurantanäytteiden perusteella EHECpositiivisiksi epäillyille tiloille tehdään näytteenottokäynti ja EHEC-riskienhallintasuunnitelma, jossa kuvataan tilalla toteutettavat vastustustoimet. Käynti ja suunnitelma tehdään myös tiloille, joita epäillään ihmisen EHEC-tartunnan lähteeksi. Riskienhallintasuunnitelman noudattaminen ja tartuntapaineen alentuminen varmistetaan seurantakäynnillä, jolla otetaan uudet näytteet. Riskienhallintakäynneillä on aiemmin kerätty sekä ulostenäytteitä että ympäristönäytteitä, mutta 1.5.2015 alkaen ulostenäytteenotto jätettiin pois riskienhallintaohjelmasta kaikilta paitsi ihmisten sairastapauksiin liittyviltä tiloilta. Tässä tutkimuksessa arvioidaan vertaillen 15:lle suomalaiselle lypsykarjatilalle vuosina 2010 - 2014 laadittujen EHEC-riskienhallintasuunnitelmien laatua ja näytteenottojen sekä riskienhallinnan onnistumista. Riskienhallintasuunnitelmien ja niiden sisältämien pohjapiirrosten tiedot näytteenotosta ja riskienhallinnasta koottiin yhteen Excel-ohjelman taulukkoon. Riskienhallintasuunnitelmat arvioitiin osa-alueittain ja kokonaisuutena numeroarvosanoin 1 - 3 (1 = Hyvä, 2 = Pieiä puutteita, 3 = Selkeitä puutteita), ja tehdyt havainnot kirjattiin ylös sanallisesti. Samalla tavalla arvioitiin myös näytteenotot, pohjapiirrokset ja riskienhallinnan onnistuminen. Lisäksi näytteenottotietojen perusteella arvioitiin miten uuden näytteenotto-ohjeen mukainen ulostenäytteiden puuttuminen olisi vaikuttanut tilojen riskienhallintaan. Tutkielman tavoitteena on tunnistaa tavallisimpia riskienhallintasuunnitelmien puutteita ja tarjota eväitä suomalaisen EHEC-riskienhallinnan kehittämiseen. Näytteenotoissa tärkein yksittäinen kehityskohde useiden tilojen riskienhallinnassa oli näytteenoton painottaminen entistä huolellisemmin nuoriin eläimiin. Ulostenäytteiden puuttuminen ei olisi vaikuttanut EHEC-positiivisuuden havaitsemiseen tiloilla, joilla EHEC:n esiintyvyys oli ulostenäytteissä vähintään 17 %. Näytteenoton herkkyyden huonontuminen matalan esiintyvyyden tiloilla ei haittaa merkittävästi EHEC-riskienhallintaa, sillä sen tavoitteena ei ole saneerata EHEC:iä karjasta kokonaan. Riskienhallinnassa onnistuttiin useimmilla tutkimusaineiston tiloilla hyvin. 80 % tiloista sai seurantakäynnin perusteella todistuksen riskienhallinnan onnistumisesta, ja vain kahdelle tilalle jouduttiin tekemään seurantanäytteenoton perusteella ylimääräinen tilakäynti. Kaikissa tutkimuksessa arvioiduissa riskienhallintasuunnitelmissa oli pieniä puutteita. Selviä puutteita oli neljässä suunnitelmassa (27 %), mutta vain yhdessä osa-alueessa. Riskienhallintasuunnitelman laatu ei vaikuttanut merkittävästi tutkimuksessa mukana olevien tilojen riskienhallinnan onnistumiseen, koska riskienhallintaan vaikuttavat myös monet

Escherichia coli aiheuttaa usein vakavaoireisen utaretulehduksen. Tulehduksen voimakkuus riippuu lehmän oman puolustusjärjestelmän tilasta ja tartutusannoksesta. Vastapoikineet ja sairaat lehmät sairastuvat usein vakavasti, koska niiden immuunijärjestelmän teho on laskenut. Lehmän yleisoireet aiheutuvat endotoksiinin, gram-negatiivisten bakteerien soluseinän osan, käynnistämästä tulehdusvasteesta. Lehmälle nousee kuume, pötsin toiminta hidastuu ja maito muuttuu vetiseksi. E. coli –bakteerin hävittäminen utareesta ei yleensä ole lehmän puolustusjärjestelmälle ongelma. Mikrobilääkkeen käyttö koliutaretulehduksen hoitoon on edelleen kiistanalaista. Mikrobilääkehoito voi kuitenkin olla perusteltua puolustusjärjestelmältään heikkojen yksilöiden kohdalla. Intramammaarien käyttö ei tule kysymykseen voimakkaiden paikallisoireiden vuoksi. Yleishoitona käytettävistä mikrobilääkkeistä enrofloksasiini sopii parhaiten kolimastiitin hoitoon farmakokinetiikkansa ja -dynamiikkansa perusteella. Antibiootin käyttö tulisi kuitenkin tapauskohtaisesti punnita. Tulehduskipulääkkeiden käyttöä koliutaretulehduksen hoidossa on tutkittu runsaasti. Useilla lääkkeillä on havaittu kuumetta ja muita oireita lieventäviä vaikutuksia. Nestehoidosta on tehty vain pari tutkimusta, eikä selviä positiivisia vaikutuksia ole havaittu. Tiheää lypsyä yhdistettynä oksitosiiniin on jo pitkään käytetty kentällä kolitulehdusten hoidossa. Hoito perustuu oletettuun bakteeri- ja endotoksiinipitoisen maidon poistamiseen utareesta. Tutkimustuloksia aiheesta on kuitenkin vähän ja tulokset ovat osin ristiriitaisia. Tiheän lypsyn tehokkuutta ei ole tieteellisissä tutkimuksissa todistettu. Kun sairasta neljännestä lypsetään, maidon laskeutuminen käynnistyy kaikissa neljänneksissä. Tämä voi joissakin olosuhteissa altistaa muut neljännekset utaretulehdukselle, mikä on huomioitava tätä hoitotapaa suositeltaessa. Näiden syventävien opintojen kokeellinen osuus oli avustaminen pilottikokeessa, jossa tutkittiin tiheän lypsyn vaikutusta kokeellisessa E. coli -utaretulehduksessa kuudella Holstein-Friisiläisellä lehmällä. Osakokeitten toteutusjärjestys oli arvottu. Toisessa osakokeessa lehmän tartutettu neljännes lypsettiin tiheästi ja toinen osakoe toimi verrokkina. Kaikki eläimet hoidettiin fluniksiinimeglumiinilla. Tartutuksesta 12 tunnin kuluttua kaikilla lehmillä oli havaittavissa yleisoireita, jotka olivat toisella tartutuskerralla lievempiä. Tiheä lypsy toteutettiin lypsämällä lehmiä kahden tunnin välein 12 tunnin ajan alkaen oireiden havaitsemisesta. Verrokki-ryhmä lypsettiin normaalisti kahdesti päivässä. Kliinisen seurannan lisäksi eläimistä otettiin maito- ja verinäytteitä, joista mitattiin tulehdusvastetta. Kokeesta saatuja tuloksia on vaikea tulkita, koska maidontuotos ehtyi tulehtuneesta neljänneksestä niin paljon, että tiheää lypsyä ei voitu kunnolla toteuttaa. Kirjallisuuden perusteella tulehduskipulääkkeiden käyttöä koliutaretulehduksen hoidossa voi suositella. Vaikka nestehoidosta tehosta ei ole näyttöä, sitä voi vakavissa tapauksissa käyttää, kuten muidenkin vakavien tulehdussairauksien hoidossa. Tieteellistä näyttöä tiheän lypsyn edullisesta vaikutuksesta ei saatu, vaikka kokemusperäisesti sitä pidetään hyödyllisenä. Tärkeää on myös sairaan lehmän hyvä yleishoito.

Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosiosta. Kokeellinen osuus kuuluu osana ELL Leena Suojalan väitöskirjaprojektiin, jossa tuloksia käsitellään laajemmin. Tässä tutkielmassa keskitytään eläinten kliiniseen vasteeseen ja bakteriologiseen paranemiseen. Lypsylehmät saavat Escherichia coli–utaretulehduksen yleensä lähellä poikimista tai alkulypsykaudella. Tartunnan vakavuuteen vaikuttaa lehmän oma immuunivaste sekä bakteereiden määrä. Kolimastiitin mikrobilääkehoidon tekee ongelmalliseksi se, että endotoksiinivaste eli elimistön omat sytokiinit ja muut välittäjäaineet aiheuttavat kliiniset oireet. Kolimastiitin hoitoon on yleensä käytetty laajakirjoisia antibiootteja, vaikka joissakin tutkimuksissa on havaittu, että mikrobilääkehoito ei välttämättä paranna hoitotulosta. Lisääntynyt antibioottiresistenssi ja yleinen pyrkimys vähentää antibioottien käyttöä ovatkin asettaneet kyseenalaiseksi kolimastiitin rutiininomaisen antibioottihoidon. Kokeen tarkoituksena oli selvittää mikrobilääke- (enrofloksasiini) ja tukihoidon tai pelkän tukihoidon hoitovastetta kliinisen E. coli–utaretulehduksen hoidossa. Koe suoritettiin kenttäkokeena ja aineistoa lehmien hoitovasteesta kerättiin kolmen vuoden ajan. Kokeeseen osallistui yhteensä 183 lehmää. Eläinten bakteriologinen parantuminen arvioitiin kolmen viikon kuluttua hoidon aloituksesta otetusta maitonäytteestä. Tulosten mukaan ne eläimet, jotka saivat tukihoidon lisäksi myös antibioottia, paranivat hieman paremmin kuin pelkkää tukihoitoa saaneet eläimet. Antibioottihoidetuista lehmistä bakteriologisesti parantui 89,1 %, pelkkää tukihoitoa saaneista parantui 81,2 %. Kliinisen paranemisen tulos oli parempi pelkkää tukihoitoa saaneella ryhmällä, joista 57,3 % oli parantunut kliinisesti kolmen viikon kuluttua hoidon aloittamisesta. Antibiootti- ja tukihoitoa saaneesta ryhmästä kliinisesti parani 43,3 %. Tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että kolimastiitin hoitoon ei kannata käyttää antibioottihoitoa, vaan pelkkä tukihoito olisi riittävä. Antibioottihoito paransi hieman bakteriologisen paranemisen tulosta, mutta käytännön eläinlääkinnän kannalta paljon merkittävämpää on kliinisen paranemisen tulos, joka oli parempi pelkää tukihoitoa saaneella hoitoryhmällä. Molempien hoitoryhmien kliinisen paranemisen tulos oli kuitenkin varsin heikko, mikä kertoo kolimastiitin vakavuudesta; lehmä jää usein soluttamaan pitkäksikin aikaa ja maidontuotos voi laskea pysyvästi.

Tämän kokeellisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten utareen maitotilan ja verisuonten välinen läpäisevyys muuttuu utaretulehduksen aikana, ja millä mekanismilla tuo muutos välittyy. Proteolyyttisten entsyymien merkitystä pyrittiin selvittämään. Koe tehtiin kahdessa osassa. Ensimmäinen osakoe tehtiin keväällä 1996 ja toinen osakoe loppuvuodesta1996. Molemmissa kokeissa käytettiin kahta ayshire-rotuista lehmää. Kaikki neljä lehmää olivat kliinisesti terveitä. Kunkin lehmän etu-utareneljännekseen ruiskutettiin Escherichia coli -bakteerin endotoksiinia. Saman lehmän vastakkaista utareneljännestä käytettiin kontrollina. Lehmiä seurattiin kliinisin tutkimuksin ja niistä otettiin toistuvia maito- ja verinäytteitä. Ensimmäiset näytteet otettiin ennen tartutusta ja viimeiset kuusi vuorokautta tartutuksen jälkeen. Lehmien yleistila muuttui jo ennen kuin paikallisia kliinisiä oireita havaittiin. Utaremuutoksia havaittiin heti tämän jälkeen. Läpäisevyys oli suurimmillaan neljän tunnin kuluttua tartutuksesta. Proteaasi- ja proteaasi-inhibiittoripitoisuuksissa havaittiin voimakas nousu. Tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että läpäisevyyden lisääntyminen vaikuttaa kliinisten oireiden kehittymiseen. Muutoksia säätelevät erilaiset tulehduksen välittäjäaineet sekä mm. proteaasit ja niiden inhibiittorit. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään E.coli -bakteerin aiheuttaman utaretulehduksen syntyä ja taudinkuvaa.

One of the leading bacterial causes of diarrhea in humans are campylobacters (Campylobacter spp). The more common species infecting humans are Campylobacter jejuni and C. coli. The symptoms can vary from mild intestinal infection to severe, bloody, producing diarrhea. Improperly prepared poultry, contaminated drinking and swimming water are the leading causes of infection. Campylobacters are present in the intestines of many mammal and bird species. They generally do not cause disease in the birds, thus they are regarded as asymptomatic carriers. Birds and mammals can also infect swimming areas through defecation. This contamination is generally studied with the help of a fecal indicator bacteria. Examples of this type of bacteria are Escherichia coli, fecal enterococci, and Clostridium perfringens. Since the 1990s Campylobacter has become increasingly resistent to antibiotic treatments, such as fluoroquinolones, and it has become an escalating public health threat. The antibiotic resistance of E. coli can be used to illustrate that of gram-negative bacteria. Fecal samples of 125 birds were collected for the qualitative study of Campylobacter and E. coli. 41 Barnacle geese and 84 gulls were studied. The presence of Campylobacter was studied by a cultivation. The enrichment was processed in Bolton broth and then cultured with CCDA (modified charcoal-cefoperazone-deoxycholate agar). Campylobacters were identified with typical colonies and gram-staining. The E coli was cultured directly from the sample swabs to the mFC agar. The typical blue growing colonies were interpreted as E. coli. This was confirmed introducing the E coli's β-glucuronidase enzyme into Colilert solution. In addition, 18 fecal samples were collected (13 Barnacle geese and 5 gulls) for quantitative analysis. The cfus of fecal enterococci, E. coli, C perfringens and Campylobacters were determined using a tenfold dilution method. Water samples were gathered three times during the summer from five different swimming areas in Helsinki. These samples were studied for counts of fecal enterococci, E.coli, C perfringens and the presence of Campylobacter by membrane filtration method the. The quantity of E. coli was studied using the commercial MPN method, Colilert test. The E. coli and Campylobacter were isolated from the fecal and water samples and were examined for antimicrobial resistance. To ampicillin, ciprofloxasin, and tetracycline. The erythromycin resistance of Campylobacter was studies as well. The method used were agar dilution and MIC values were determined.. Campylobacter was detected in 23 fecal samples (18%). It was found in 8 gull fecal samples (10%) and in 15 Barnacle geese samples (37%). Seven of the isolated strains (31%) were C. jejuni. It was noticed in the quantitative studies that there were more E. coli and fecal enterococci in the gull fecal samples (collected from the Ämmässuo landfill) than the Barnacle geese fecal samples. The bacteria levels found in the Helsinki beach areas were not above the legal reference levels. Campylobacters were identified once at two beach areas. Almost all of studied Campylobacter isolates were sensitive to the antibiotics used in the experiment. Two strains were resistance to the ampicillin. Of the 76 E. coli strains 5 were resistant to ampicillin and 4 to tetracycline. The other strains were sensitive. One multiresistant E. coli strain was detected in a swimming water sample. Campylobacters were detected in fecal samples of birds suggesting that wild birds may be the source of the Campylobacter infection in humans. Escherichia coli fecal enterococci were not suitable fecal indicator bacteria for fecal contamination of Barnacle geese in bodies of water in nature. The quality of water in Helsinki's swimming areas appeared to be good. Resistance to antibiotics seems to be quite rare in bacterium isolated from birds feces and swimming waters. Probably, birds are not remarkable spreaders of antibiotic resistance.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko Escherichia coli-bakteerin seerumiherkkyydellä yhteyttä akuutin mastiitintaudinkuvaan, tulehdusreaktion voimakkuuteen tai paranemistulokseen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään mastiittia aiheuttavien koliformien bakteerien virulenssitekijöiden ja utareenpuolustusmekanismien vuorovaikutuksia. Hautjärven klinikan toimialueelta oli eristetty akuuteista mastiiteista bakteerikantoja (n=75), jotka oli alustavasti tunnistettu E. coli -bakteereiksi lähinnä pesäkemorfologian perusteella. Kannat identifioitiin käyttäen API 20 E -diagnostiikkakittiä. Bakteerien seerumiherkkyys määritettiin Bioscreen-analysaattorilla inkuboimalla Iso-Sensitest-liemeen suspensoituja bakteereita joko aktiivisessa seerumissa, inaktivoidussa (56 °C:ssa 30 min) seerumissa tai Hanksin balansoidussa suolaliuoksessa 20 h +37 °C:ssa . Kliinisten oireiden voimakkuus arvioitiin potilaskortteihin kirjattujen tietojen perusteella. Maidon NAGaasi-aktiivisuus mitattiin käyttäen MilkNAGase Testiä. Kannoista 68 identifioitiin E. coli -bakteeriksi. Näistä 36 (53 %)oli seerumiresistenttejä. Kannoista 24 (35 %) oli välimuotoisia ja 8 (12 %) seerumiherkkiä. Yleisoireiden vakavuuden perusteella 19 % tapauksista oli lieviä, 62 % kohtalaisen vakavia ja 19 % vakavia. Utareen turpoaminen oli voimakasta 55 %:ssa tapauksista ja erittäin voimakasta 45 %:ssa tapauksista. Maidon NAGaasi-aktiivisuuden keskiarvo - keskihajonta akuutissa vaiheessa oli 226 +- 171 U/ml ja seurantanäytteissä 113 +- 134 U/ml. E.coli -kantojen seerumiherkkyyden ja kliinisten oireiden voimakkuuden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa, ei myöskään seerumiherkkyyden ja akuutin vaiheen NAGaasi-aktiivisuuden välillä. Testattavia kantoja oli liian vähän, jotta seerumiherkkyyden ja seurantanäytteiden NAGaasin suhdetta olisi voinut käsitellä tilastollisesti.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella mikrobilääkkeiden käyttöön liittyviä kustannuksia porsastuotannossa ja pohtia sikaloiden mikrobilääkehoidoista mahdollisesti aiheutuvaa resistenssiongelmaa. Aineistona käytettiin Helsingin yliopiston Mätsälässä sijaitsevan Saaren tuotantoeläinyksikön hoitoalueeseen kuuluvien viiden porsastuotantosikalan ja kahden muualla Etelä-Suomessa sijaitsevan porsastuotantosikalan lääkitystietoja ja porsastuotannon tietoja kolmen vuoden ajalta retrospektiivisesti. Kaikkien tutkimuksessa olleiden seitsemän sikalan mikrobilääkehoitotiedot koottiin tilakohtaisesti vuosilta 2006 – 2008. Kerättyjen lääkitys- ja tuotantotietojen sekä vakioitujen lääke- ja porsashintojen perusteella voitiin laskea tilakohtaiset vuotuiset lääkemenot per emakko ja pahnuekohtaisesti porsastuotannosta saatava bruttotulo ja kuolleisuudesta johtuva tulonmenetys. Tutkimus osoitti, että vuotuiset mikrobilääkehoitokustannukset sikalan keskimääräistä emakkolukua kohden vaihtelevat moninkertaisesti eri sikaloiden välillä. Mikrobilääkehoitojen kulut emakkoa kohti vuodessa oli Saaren alueen pienissä sikaloissa noin viisi euroa (keskiarvon vaihteluväli 3,45 – 6,13), kahdessa isossa yksikössä kulutus oli selvästi suurempi (keskiarvon vaihteluväli 14,68 – 38,17). Molemmissa isoissa sikaloissa porsastuotannon pahnuekohtaisen bruttotulon keskiarvo oli korkeampi (keskiarvo 510,84 €) pieniin Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 465,67 €) ja pahnuekohtainen tulonmenetys oli keskimäärin pienempi (keskiarvo 68,50 €) Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 79,90 €). Porsastuotannon bruttotulo ei huomioi mitään tuotantoon liittyviä menoja. Tulonmenetyksen osuus bruttotuloista vaihteli tilakohtaisesti 12 %:sta 23 %:iin mediaanin ollessa 15 %. Pienestä aineistosta johtuen saatuja seitsemän tilan tuloksia ei suoraan voida yleistää, vaan lisätutkimuksia tarvitaan. Tuloksia voitaneen kuitenkin pitää suuntaa antavina ja sitä humaanilääketieteessä olevaa käsitystä tukevina, että mikrobilääkeresistenssillä on kannattavuutta heikentäviä vaikutuksia. Näin ollen erityisesti nykytilanteessa, jossa sikatalouden kannattavuus on heikko, olisikin taloudellisesti perusteltua seurata resistenssin kehittymistä ja pyrkiä estämään sen leviäminen sikaloissa. Lääkityskustannusten lisäksi olisi huomioitava tuottajien oma turvallisuus liittyen mikrobilääkkeiden annosteluun eläimille. Lisäksi olisi kiinnitettävä huomiota niihin hoitokäytäntöihin, jotka voivat vaikuttaa resistenssiongelman syntyyn ja laajuuteen.

Escherichia coli O157 on merkittävä elintarvikevälitteinen patogeeni, joka voi aiheuttaa etenkin alle 5 vuotiaille lapsille hemorraagista koliittia sekä hemolyyttis-ureemisen syndrooman (HUS). Tartunnan voi saada riittämättömästi kypsennetystä (naudan) lihasta, pastöroimattomasta maidosta, vihannesten, kasvisten tai veden välityksellä, mutta myös suorassa kontaktissa nautaan. Enterohemorraaginen E. coli (EHEC) tarkoittaa patogeenisinä pidettyjä E. coli -kantoja, jotka on yhdistetty ihmistapauksiin. Tyypillinen EHEC-kanta tuottaa shigatoksiinia, pystyy aiheuttamaan ns. A/E-vaurion ja sillä on 60 MDa plasmidi sytoplasmassaan. EHEC-termi käsittää O157-serotyypin lisäksi muitakin tyyppejä, mutta O157 on ollut niistä yleisin. Suomessa on aiemmin tutkittu nautojen E. coli O157-prevalenssia teurastamonäytteistä vuonna 1997, jolloin 1,3 % ulostenäytteistä oli positiivisia, sekä vuosina 2003–2005, jolloin positiivisia näytteitä oli vuosittain alle 1 %. Nyt haluttiin selvittää prevalenssi tilatasolla ja samalla selvittää tilakohtaisia riskitekijöitä, jotka vaikuttavat bakteerin eritykseen ulosteissa. Kesällä 2004 kerättiin uloste- ja pintapuhtausnäytteitä 14 lihakarjatilalta ja samalla tilanomistajilta kysyttiin tilan tuotostietoja, navetan olosuhteita, eläintietoja, lannan käsittelyä, eläinten ruokintaa, juomavettä ja tilan terveystietoja koskevia tietoja. Lisäksi kiinnitettiin huomiota tilan lähiympäristöön, koneiden yhteiskäyttöön naapureiden kanssa sekä tilalla työskenteleviin ja vieraileviin ihmisiin. Näytteet tutkittiin bakteriologisesti Helsingin Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksessa (EELA, nyk. Evira). Kolmelta tilalta eristettiin E. coli O157-bakteeri, jolloin prevalenssi oli 21,4 %. Koska tutkimukseen osallistui vain neljätoista lihakarjatilaa, oli tilastollisesti merkitsevien johtopäätösten tekeminen mahdotonta. E. coli O157-positiiviset tilat olivat tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin hieman suurempia kuin tilat, joilta ei eristetty bakteeria. Ruokinnan, lannankäsittelyn ja muiden tilanhoitorutiinien merkitystä eritykseen oli vaikea arvioida, joten lisätutkimuksia aiheesta tarvitaan.

Koirilla bakterielli virtsatietulehdus (VTI) on yleinen sairaus, jota hoidetaan antibiooteilla. Runsas mikrobilääkkeiden käyttö voi lisätä bakteerien resistenssiä niitä vastaan. Virtsanäytteestä saadaan eristettyä taudinaiheuttaja ja tutkittua sen herkkyyttä erilaisille antimikrobisille lääkeaineille. Syventävät opintoni koostuvat kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosiosta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitkä ovat ensisijaiset taudinaiheuttajat koirien VTI:ssa ja löytyykö eristettyjen kantojen joukosta mikrobilääkkeille resistenttejä kantoja. Lisäksi tavoitteena oli selvittää mitä mikrobilääkkeitä Yliopistollisessa eläinsairaalassa (YES) käytetään VTI:a sairastaville koirille. Tutkimuksessamme haluttiin myös vertailla YES:n ja Elintarviketurvallisuusviraston (EVIRA) tekemiä herkkyysmäärityksiä. Tutkimusmateriaali koostuu vuonna 2005 YES:aan tuoduista VTI:a sairastavista koirista (n=85). Koirien virtsanäytteistä tehtiin bakteeritunnistus ja herkkyysmääritys sekä YES:ssa että EVIRA:ssa. Tiedot potilaista (mm. rotu, ikä, paino, sukupuoli, mahdollinen VTI:lle altistava tekijä ja infektion luonne) haettiin YES:n käyttämästä potilasohjelmasta. Potilaista naaraita oli 73%. VTI:lle altistava sairaus tai lääkitys oli 44% koirista Virtsanäytteistä eristettiin yhteensä 121 eri bakteerikantaa, joita olivat E. coli (n=90; 81%), Staphylococcus sp. (n=11, 9%), Enterococcus sp. (n=7; 6%), Proteus sp. (n=6; 5%), Streptococcus sp. (n=5; 4%) ja muutama muu yksittäinen bakteeri. YES:ssa tehtyjen herkkyysmääritysten mukaan E. coleista oli resistenttejä tai alentuneesti herkkiä trimetopriimi-sulfonamideille (TMS) 22%, amoksisilliini-klavulaanihapolle 16%, siprofloksasiinille 11% ja ampisilliinille 43% E. coleista. Yksikään E. coleista ei tiettävästi tuottanut laajakirjoista beetalaktamaasia vaikka kolmen sitä epäiltiin tuottavan. YES:n herkkyysmääritykset erosivat EVIRA:n määrityksistä jonkin verran ja bakteerit oli määritetty yleisesti ottaen resistentimmiksi YES:ssa kuin EVIRA:ssa. TMS (n=42; 42%) ja amoksisilliini-klavulaanihappo (n=40; 41%) olivat yleisimmin virtsatietulehduksen hoitoon aloitettuja mikrobilääkkeitä. Nämä lääkeainevalinnat vastasivat hyvin Maa- ja metsätalousministeriön työryhmän vuonna 2003 julkaisemia mikrobilääkkeiden käyttösuosituksia. Tutkimustulokset olivat yhtenevät kirjallisuuden kanssa siitä että E. coli on yleisin VTI:n aiheuttajamikrobi. VTI:n takana on usein jokin sille altistava tekijä, mikä tulisi ottaa huomioon hoidossa mikrobilääkkeen valinnan lisäksi. Bakteerien herkkyys mikrobilääkkeille todettiin pääasiassa hyväksi, mikä johtunee Suomen tiukasta mikrobilääkepolitiikasta.