Browsing by Subject "kontaktihypoteesi"

Allportin (1954) kontaktihypoteesin mukaan myönteinen ryhmien välinen kontakti vähentää ennakkoluuloisuutta. Kontaktin siirtovaikutuksen (Pettigrew, 2009) kautta kontaktin vaikutukset siirtyvät myös kontaktitilanteista ulkopuolisiin ryhmiin kohdistuviin asenteisiin. Kontaktin siirtovaikutuksen taustalla on asenteiden yleistyminen: kontakti vaikuttaa asenteisiin kontaktoitua eli primaaria ulkoryhmää kohtaan, mikä vuorostaan yleistyy kontaktitilanteesta ulkopuoliseen eli sekundaariin ulkoryhmään kohdistuviin asenteisiin. Kielteisen kontaktin siirtovaikutuksesta ja kontaktin siirtovaikutusta estävistä tekijöistä on hyvin vähän tutkimusta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sekä myönteisen että kielteisen kontaktin siirtovaikutusta asenteiden yleistymisen kautta. Päätavoitteena on kuitenkin tarkastella ehdollista kontaktin siirtovaikutusta eli moraaliseksi koetun toiminnan vaikutusta kontaktin siirtovaikutukseen. Tutkielma perustuu tutkimukselle moraalisen valtuutuksen vaikutuksesta (Monin & Miller, 2001), jossa moraaliseksi koettu toiminta johtaa moraalisesti kyseenalaiseen toimintaan. On viitteitä siitä, että vaikutus on havaittavissa vain ennakkoluuloisilla yksilöillä. Lisäksi on havaittu, että joissain tilanteissa moraaliseksi koettu toiminta johtaa moraaliseen toimintaan eli moraalisen vahvistuksen vaikutukseen (Young, Chakroff, & Tom, 2012). Tutkielmassa oletetaan, että moraaliseksi koettu toiminta johtaa ennakkoluuloisilla yksilöillä moraaliseen valtuutuksen vaikutukseen ja siten estää myönteisen kontaktin siirtovaikutuksen. Lisäksi tarkastellaan eksploratiivisesti, riippuuko kielteisen kontaktin siirtovaikutus moraaliseksi koetusta toiminnasta ja lähtökohtaisista asenteista primaaria ulkoryhmää kohtaan. Tässä kokeellisessa kyselytutkimuksessa mitattiin ensin suomalaiseen enemmistöön kuuluvien vastaajien (n = 299) myönteisen ja kielteisen kontaktin määrää primaarin ulkoryhmän kanssa ja vastaajien asenteita primaaria ulkoryhmää kohtaan. Moraaliseksi koettua toimintaa manipuloivassa tehtävässä vastaajille esitettiin kuvitteellinen tilanne, jossa heidän tuli valita pätevin työnhakija viiden hakijan joukosta. Koeryhmässä pätevin hakija oli primaarin ulkoryhmän jäsen eli maahanmuuttajataustainen ja muut hakijat kantasuomalaisia; kontrolliryhmässä kaikki hakijat olivat kantasuomalaisia. Lopuksi mitattiin vastaajien asenteita primaaria ja sekundaaria ulkoryhmää kohtaan. Koeryhmän vastaajat suhtautuivat kontrolliryhmän vastaajia myönteisemmin molempia ulkoryhmiä kohtaan. Kontaktin siirtovaikutus osoitettiin myönteisen ja kielteisen kontaktin osalta asenteiden yleistymisen mekanismin kautta. Lähtökohtaisesti kielteisemmin primaariin ulkoryhmään suhtautuvilla koeryhmän vastaajilla havaittu moraalisen valtuutuksen vaikutus kuitenkin esti siirtovaikutuksen. Sitä vastoin muilla vastaajilla havaittu moraalisen vahvistuksen vaikutus ei estänyt siirtovaikutusta. Kontaktin siirtovaikutus ei siis ole universaali ilmiö: moraaliseksi koettu toiminta ja ennakkoluuloisuus yhdessä voivat estää kontaktin vaikutusten siirtymisen. Ennakkoluuloiset yksilöt voivat käyttää moraalisesti toimimista keinona säilyttää ennakkoluuloisen maailmankuvansa ja ylläpitää myönteistä moraalista minäkäsitystään. Tulevaisuuden haasteena on ymmärtää paremmin kontaktin siirtovaikutuksen ehdollisuutta ja sitä, miten moraaliseksi koettu toiminta voi antaa ihmisille mahdollisuuden oikeuttaa ulkoryhmiin kohdistuvaa ennakkoluuloisuutta ja syrjintää.

Tutkielmassa tarkastellaan liikuntatoimintaan osallistumista Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten naisten akkulturaation tukena. Teoreettisena viitekehyksenä toimii akkulturaatioteoria, kulttuurishokin ABC-malli ja kontaktihypoteesi. Aineistona oli viisi fokusryhmähaastattelua ja kolme teemahaastattelua. Yhteensä haastatteluihin osallistui 26 naista kymmenestä eri kieli- ja kulttuuriryhmästä. He olivat asuneet Suomessa keskimäärin 15 vuotta. Tarkoituksena oli tutkia naisten kokemuksia ja kohtaamisia liikuntatoiminnassa sekä niiden yhteyksiä psykologiseen, sosiokulttuuriseen ja sosiaalipsykologiseen sopeutumiseen. Naiset osallistuivat Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittaman kehittämishankkeen liikuntaryhmiin Espoossa ja Vantaalla. Analyysimenetelmänä on temaattinen analyysi, jota hyödynnetään sekä aineistolähtöisesti että teoriaohjaavasti. Aineistosta on löydettävissä viisi eri teemaa, jotka muodostuvat 12 erilaisesta koodiryhmästä. Haastateltavat osallistuivat liikuntatoimintaan, koska halusivat kohentaa terveyttään, omaksua ja ylläpitää terveellistä elämäntapaa sekä vaalia sosiaalisia suhteita. Lisäksi liikunta näyttäytyi merkityksellisenä välineenä uuden elämän rakentamisessa Suomessa. Liikuntatoimintaan hakeuduttiin myös sen itseisarvon ja liikunnallisten onnistumisten vuoksi. Liikuntatoimintaan osallistuminen tuki Suomeen muuttaneiden naisten psykologista, sosiokulttuurista ja sosiaalipsykologista sopeutumista. Huomionarvoista oli, että eri sopeutumisen muodot tukivat toinen toistaan. Sosiokulttuurisen ja sosiaalipsykologisen sopeutumisen näkökulmasta mielenkiintoista on terveyden ja liikunnan lukutaidon omaksuminen, josta kertoivat Lähi-Idästä ja Afrikasta muuttaneet naiset. Sosiaalipsykologiseen sopeutumiseen vaikuttivat myös haastateltavien kokemukset liikuntaryhmässä koetuista sosiaalisista suhteista sekä ryhmään kuulumisesta. Haastateltavat kokivat liikuntaryhmässä vertaissuhteet omaan kieli- ja kulttuuriryhmään tärkeiksi. Myös muiden vähemmistöön kuuluvien naisten vertaistuki, ystävyys ja kohtaamiset olivat haastateltaville merkityksellistä. Samastumisen kohteena olivat ulkomaalaistaustan lisäksi äitiys ja naissukupuoli. Liikunnan positiiviset fyysiset ja psyykkiset terveysvaikutukset sekä liikunnassa koettu välitön ilo ja onnistumisen kokemukset tukivat haastateltavien psykologista sopeutumista. Psykologiseen sopeutumiseen vaikutti myös se, että maahanmuuton alkuvaiheessa liikunta koettiin tärkeänä uuden mielekkään elämän rakennuspalikkana. Myös liikunnan merkitys kokonaisvaltaisemman terveellisen elämäntavan tukipilarina voidaan katsoa olevan yhteydessä psykologiseen sopeutumiseen. Kontaktia kantaväestön kanssa tapahtui vielä varsin vähän liikuntatoiminnassa. Monessa tutkimuksessa mukana olleessa liikuntaryhmässä oli pääosin tai ainoastaan mukana Suomeen muuttaneita liikkujia. Tulevaisuudessa liikunnan edistämistyössä kohderyhmien määrittelyissä tarvitaan intersektionaalista lähestymistapaa, jolloin henkilön etninen tai maahanmuutto -tausta eivät ole keskiössä. Jo liikuntaryhmien markkinoinnissa tulee rakentaa yhteistä kattoidentiteettiä eri väestöryhmien välille käyttämällä kaikille sopivia ilmaisuja ja väestön moninaisuutta ilmentäviä kuvia. Yhtymäkohtia voisi löytyä eri elämänkulkuun liittyvistä tekijöistä sen sijaan, että yhteinen nimittäjä liittyy etnisyyteen tai maahanmuuttoon. Näin olisi mahdollista luoda kontaktihypoteesille edellytykset käytännössä. Lisäksi on tärkeää, että toiminnassa tuetaan osallistujien vuorovaikutusta ja tuetaan yhteishengen muodostumista kontaktihypoteesin edellytyksiä vahvistaen.

Ennen 1990-luvulla alkanutta maahanmuuttajien aaltoa Etelä-Koreaa pidettiin etnisesti hyvin homogeenisenä, ja korealaiset ovatkin tavallisesti korostaneet kansallista yhtenäisyyttä ajatuksella jaetuista esi-isistä. Väestölliset muutokset, kuten ulkomaalaistaustaisten ihmisten ja monikulttuuristen perheiden määrän lisääntyminen yhteiskunnassa, haastavat perinteisiä ajatusmalleja, minkä vuoksi on tärkeää tutkia muutoksiin liittyviä asenteita. Tästä syystä pro gradu -tutkielmani käsittelee korealaisten asenteita kansainvälisiä pariskuntia ja monikulttuurisia perheitä kohtaan. Seka-avioliittojen esiintymisen yhteiskunnassa on todettu osittain tarkoittavan, että ihmisillä on avoimuutta sekä mahdollisuuksia ryhmien väliseen kanssakäymiseen, minkä vuoksi tutkielma lähestyy asenteita kontaktihypoteesin kautta. Kontaktihypoteesin mukaan ryhmienvälinen positiivissävytteinen kontakti voi vähentää ennakkoluuloja ja parantaa asenteita ryhmien välillä. Välillisen kontaktin hypoteesi sen sijaan esittää, että pelkkä tieto oman ryhmän jäsenen läheisestä suhteesta toisen ryhmän jäseneen voi muuttaa asenteita positiivisemmiksi. Näiden teorioiden perusteella tutkielman tarkoituksena on selvittää, vaikuttavatko suora ja välillinen kontakti sekä kanssakäymiseen liittyvät normit asenteisiin kansainvälisiä pareja ja monikulttuurisia perheitä kohtaan Koreassa. Samalla tarkastellaan, millä muilla tekijöillä voi olla vaikutusta asenteisiin. Tutkielma selvittää myös, millaista monikulttuurisuuspolitiikkaa Korean hallitus harjoittaa ja mitä vaikutuksia sillä on kansainvälisiin pariskuntiin ja heidän perheisiinsä. Aineisto kerättiin kahdella kyselylomakkeella, joita jaettiin korealaisten keskuudessa internetin kautta. Tämän lisäksi aineistona käytettiin aiheeseen liittyvää olemassa olevaa tutkimuskirjallisuutta sekä uutisartikkeleita. Kyselytutkimuksen tulosten perusteella kontaktin ja asenteiden välillä on vain heikko positiivinen korrelaatio, mutta muuten tulokset viittaavat yhteyden olemassaoloon: asenteet ovat positiivisempia niillä, jotka ovat säännöllisessä kontaktissa ulkomaalaisten kanssa joko suoraan tai välillisesti. Kanssakäymisen normien positiivisuudella tai negatiivisuudella ei näytä olevan vaikutusta asenteisiin. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat parisuhteen tyyppi (seurustelu, avioliitto, lasten hankinta), sukupuoli, ikä ja se, puhutaanko suhteista yleisesti vai itse vastaajan kohdalla. Yleisesti ottaen vastaajat vaikuttavat avoimilta ajatukselle kansainvälisistä parisuhteista ja monikulttuurisista perheistä, mutta vastaajien pieni määrä ja taustojen yksipuolisuus johtavat siihen, ettei tuloksia voi yleistää koskemaan kaikkia korealaisia. Hallituksen monikulttuurisuuspolitiikka keskittyy lähinnä kansantaloudellisten tavoitteiden toteuttamiseen. Koska monikulttuuriset perheet nähdään ratkaisuna alhaisen syntyvyyden nostamiseen, niitä tuetaan erilaisilla assimilaatio-ohjelmilla. Toisaalta monikulttuurisuuspolitiikan patriarkaalisuus jättää usein huomiotta pariskunnat, jotka koostuvat korealaisesta vaimosta ja ulkomaalaistaustaisesta miehestä. Kuitenkin on mahdollista, että valtion tuki tekee kansainvälisistä parisuhteista yleisempiä, minkä seurauksena myös asenteet paranevat tulevaisuudessa.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin virtuaalitodellisuuden (VR) tarjoamia mahdollisuuksia ennakkoluulojen ja ryhmien välisten suhteiden parantamisen kannalta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa käytettiin Allportin (1954) kontaktihypoteesia ja sen pohjalta kehitettyä kontaktiteoriaa sekä aiempaa VR-ennakkoluulotutkimusta. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, voidaanko valmiissa sosiaalisessa VR-sovelluksessa toteuttaa positiivista ulkoryhmäkontaktia hyödyntävä ennakkoluulointerventio, jonka avulla enemmistöryhmän implisiittiset asenteet kontaktoitua ulkoryhmää kohtaan muuttuisivat positiivisemmiksi. Varsinaisen tutkimuskysymyksen lisäksi tutkielmassa tarkasteltiin myös eksploratiivisesti sukupuolen, avatarin vartaloon samaistumisen ja koetun yhteisen läsnäolon tunteen vaikutusta intervention jälkeisiin implisiittisiin asenteisiin. Pyrin tutkielmani avulla täydentämään nykyistä ennakkoluuloihin liittyvää VR-tutkimuksen kenttää toteuttamalla aikaisemmasta tutkimuksesta poiketen ennakkoluulointervention valmiissa sosiaalisessa VR-sovelluksessa nimeltä AltspaceVR. Tutkielman aineisto kerättiin osana laajempaa PREVENT-hanketta, joka keskittyy ennakkoluulojen tutkimiseen virtuaaliympäristöissä. Aineisto kerättiin pääosin syksyllä 2021 ja tutkimukseen osallistui yhteensä 94 koehenkilöä, joista 76 otettiin mukaan analyysiin. Tutkimus koostui esikyselystä, VR-osuudesta ja jälkikyselystä. VR-osuus suoritettiin AltspaceVR-sovelluksessa ja se koostui tutoriaalista, säkinheittopelistä ja odotushuoneesta, joista tässä tutkielmassa keskityttiin vain säkinheittopelin tarkasteluun eli kontaktiin ensisijaisen ulkoryhmän edustajan kanssa. Muutosta koehenkilöiden implisiittisissä asenteissa mitattiin Greenwaldin ja kumppaneiden (1998) kehittämän IAT-testin avulla, joka suoritettiin esikyselyn ja jälkikyselyn aikana. Analyysit toteutettiin R-studiossa käyttämällä yksisuuntaista toistettujen mittausten varianssianalyysia sekä lineaarista regressioanalyysia jatkotestien kohdalla. Tutkielman tuloksena oli, että VR-interventiolla ei ollut vaikutusta koehenkilöiden implisiittisiin asenteisiin eli koe- ja kontrolliryhmän välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa IAT-testin tuloksissa intervention seurauksena. Tutkimukselle asetettu hypoteesi ei siis saanut tukea ja nollahypoteesi jäi voimaan. Jatkotestien tuloksena oli, että sukupuolella ja avatarin vartaloon samaistumisella ei ollut yhteyttä intervention jälkeisiin implisiittisiin asenteisiin. Sen sijaan koetulla yhteisen läsnäolon tunteella oli yhteys intervention jälkeisiin implisiittisiin asenteisiin sekä koe- että kontrolliryhmässä. Vaikka interventiolla ei ollut vaikutusta koehenkilöiden implisiittisiin asenteisiin, tutkielmani lisää ymmärrystä virtuaalitodellisuuden tarjoamista mahdollisuuksista ennakkoluulojen muuttamisen kannalta. Lisäksi tutkielma lisää tietoa koetun yhteisen läsnäolon merkityksestä implisiittisten asenteiden muuttamisen kannalta. Tutkielma tuo myös uutta tietoa valmiiden sosiaalisten VR-sovellusten hyödyntämisestä tutkimuksessa. Jatkotutkimuksen kannalta myös täysin etänä toteutettavien kokeiden mahdollisuutta olisi mielekästä tarkastella.