Browsing by Subject "kosmologia"

Karthagolainen Tertullianus oli ensimmäinen laajasti latinan kielellä kirjoittanut teologi. Hän käytännössä loi teologisen latinan kielen ja käänsi kristinuskon keskeiset käsitteet kreikan kielestä latinaksi. Tertullianus eli 200 luvun taitteessa ja joutui puolustamaan kristittyjä ja kristinuskoa sekä maallisia vainoajia, että harhaoppeja vastaan. Tertullianuksen teksteistä on haluttu monien filosofien ja teologienkin toimesta etenkin viimeisen kahden sadan vuoden aikana löytää kirkkoisä, joka halusi täysin hylätä järjen ja selittää kaiken uskolla ilman rationaalista ajattelua. Samalla on haluttu tuoda esille se, että Tertullianus olisi ollut sivistyksen ja koulutuksen vastustaja. Lainaukset ovat tuntuneet kuitenkin toisinaan hyvin irrallisilta ja osaa lainauksista ei sellaisenaan löydy Tertullianuksen kirjoituksista. Tässä työssä esitellään Tertullianuksen järjen ja uskon opetus hänen kirjoitustensa perusteella, sekä selvitetään, miten hän ymmärsi järjen ja uskon suhteen toisiinsa. Tekstilähteiksi on etsitty hänen järkeä ja uskoa eniten käsittelevät teoksensa. Tutkimusmetodina on käytetty systemaattista analyysia, jossa järjestelmällisesti on ensin käyty läpi kaikki järki ja usko –sanojen esiintymät. Tämän jälkeen on analysoitu niiden merkitys asiayhteydessään, ja lopuksi on koottu näiden analyysien pohjalta Tertullianuksen kokonaiskäsitykset järjestä, uskosta ja niiden suhteesta toisiinsa. Tertullianuksen opetus järjestä pohjautuu Raamatun, antiikin ajan ja edeltävien kirkkoisien logos-käsityksiin. Jumalallinen järki on logoksen pohjana. Järjen saadessa Logoksen muodon, syntyi Poika, jolla on myös Jumalan järki. Synteesinä näistä opeista Tertullianus opettaa Jumalan luomistyössä ihmiseen puhaltaman hengen muodostavan kuolemattoman sielun, johon ihmisjärkikin osana kuuluu. Järki on loogiseen ymmärtämiseen liittyvä osa, joka on annettu myös uskon apuvälineeksi ihmiselle. Tertullianus, opettaessaan uskosta, tulee kirjoittaneeksi lähes sanasta sanaan yli 100 vuotta myöhemmin Nikean kirkolliskokouksessa hyväksytyn uskontunnustuksen. Kolminaisuusoppi oli sama, kuin se on tänäkin päivänä. Sakramentti otetaan Tertullianuksen mukaan uskolla vastaan, ja usko on apostolinen, eli yksi ja sama kuin opetuslapsilla alkukirkossa. Raamattuun perustuva apostolinen usko auttaa erottamaan harhaopit ja välttämään niitä. Järki ja usko kuuluvat Tertullianuksen opetuksessa oleellisesti yhteen, ja hän itse käyttää kaikkea sivistystään ja tiedollista osaamistaan perustellessaan ja puolustaessaan kristinuskon oppeja ja tapoja ensin maallisille tuomioistuimille ja sitten harhaoppisille. Tertullianuksen tekstit osoittavat, että järkeä tulee käyttää syvässä yhteydessä uskon kanssa ja uskon vaikuttamana evankeliumin työn hyväksi Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti.

Tarkastelen Athananasios Aleksandrialaisen käsitystä enkelien luonnosta ja olemuksesta. Tutkielmani päälähteitä ovat Athanasioksen teologisesti merkittävimpiin teoksiin kuuluvat: Oratio contra gentes, Oratio de incarnatione Verbi, Orationes Contra Arianos iii, De decretis Nicaenae synodi, Epistula ad episcopos Aegypti, Epistulae iv ad Serapionem, De synodis Arimini in Italia et Seleuciae in Isauria ja Epistula ad Epictetum. Teokset käsittelevät mm. luomisen teologiaa, kolminaisuusoppia ja soteriologiaa. Enkeleiden tarkastelu tässä kontekstissa tuo ontologisen näkökulman Athanasioksen angelologiaan, jota on aiemmin tutkittu pääasiassa Vita Antonin kautta asketismin näkökulmasta. Tutkielmani on kaksivaiheinen. Selvitän ensin, mitkä piirteet koskevat kaikkea luotua erotuksena Jumalasta ja miten kyseiset piirteet ilmenevät enkeleillä. Toisessa osiossa selvitän, mitkä piirteet erottavat enkelit muista luoduista ja tekevät niistä erityisiä. Olennaisimpana vertailukohtana on ihminen. Metodina tutkielmassani on systemaattinen analyysi, joka koostuu käsite-, väitelause- ja argumentaatioanalyysista. Lisäksi olen sijoittanut analyysin tulokset aikakauden filosofian ja kristillisen angelologian sekä athanasiostutkimuksen kontekstiin syventäen samalla analyysia. Enkeleitä yhdistää muihin luotuihin ajallisuus, muuttuvaisuus, runsaus, monimuotoisuus, sijainnillisuus ja täydellinen riippuvaisuus osallisuudesta Jumalaan. Nämä erottavat luotuja Jumalasta. Athanasioksen mukaan kaiken luodun on myös oltava ruumiillista pysyäkseen yksilöllisenä ja olemassa. Ruumis mahdollistaa vuorovaikutuksen muiden luotujen kanssa, kun taas Jumala ruumiittomana on vaikutuksista vapaa. Näin ollen enkeleidenkin on oltava ruumiillisia. Yhdistin enkelien ruumiin ihmissielun ruumiillisuuteen ilman näkyvää ruumista. Huomioin myös, että enkelit on ihmisten tapaan luotu Kuvan mukaan järjellisiksi. Athanasioksen mukaan tällainen elämä on ensisijaisesti enkelielämää, joten ominaisuudet, jotka kuuluvat kuvanmukaisuuden takia ihmissielulle, kuuluvat myös enkeleille. Keskeisin ero ihmisiin on ruumiin erilaisuus. Enkeli kykenee liikkumaan vapaammin, ottamaan erilaisia hahmoja ja kytkeytymään erilaisiin kappaleisiin. Enkelit ovat myös ihmistä vahvempia ja tiedollisesti kykenevämpiä. Keskeinen huomio on myös se, että eri enkeliluokat ovat Athanasioksen mukaan eri lajeja ja ne on alussa luotu sellaisiksi, kuin ne ovat. Tämä on vastakkainen näkemys Origeneelle, jonka mukaan enkeliluokat syntyvät kosmisen lankeemuksen perusteella. Lopuksi huomioin, että lankeamattomilla enkeleillä säilyy vastaavanlainen jumalalliseksi tekevä suhde Jumalaan, kuin ihmisilläkin olisi ollut ilman lankeemusta, ja tämä tekee enkeleistä jumalia Jumalan armosta.

Tutkielmassa selvitetään mitä daimoniset sielut Prokloksen mukaan ovat ja mikä rooli niillä on hänen oppijärjestelmässään neljän tutkimuskysymyksen kautta: Mitä daimoniset sielut Prokloksen mukaan ovat? Mitkä ovat daimonisten sielujen tehtävät? Mikä merkitys daimonisilla sieluilla ihmisten uskonnollisfilosofiselle toiminnalle? Mitä tarkoittaa daimonisten sielujen kolmijako enkeleihin, daimoneihin ja heeroksiin? Tutkielman päälähteinä ovat Prokloksen Institutio theologica ja Kratyloksen kommentaari ja metodina käsite-, väitelause ja argumentaatioanalyysi. Analyysin tulokset on sijoitettu proklos-tutkimuksen kenttään sekä Prokloksen teologisen ja teurgisen ajattelun kontekstiin. Daimoniset sielut ovat Prokloksen mukaan jumalallisten sielujen ja ihmissielujen välissä oleva välittävä sielujen ryhmä, joka on pysyvästi jumalten yhteydessä ja välittää jumalallista vaikutusta sekä ihmisille että laajemmin kosmokseen. Heidän tehtävänsä määräytyvät heitä johtavan jumalan mukaan. Ihmissielut ovat jatkuvasti daimonisen vaikutuksen piirissä eivätkä kykene korkeaan filosofiseen ja teurgiseen toimintaan ilman niitä. Daimoniset sielut jakautuvat kolmeen ryhmään enkeleihin, daimoneihin ja heeroksiin heijastellen Prokloksen ajattelun laajempaa triadista rakennetta, joka toistuu kaikilla todellisuuden tasoilla. Hesiodoksen sukupolviteorian tulkitsemiseksi Proklos tarvitsee myös neljännen ryhmän, joka yhdistyy nymfeihin. Ryhmittely ja ryhmien rajat ovat häilyviä ja siksi on sekä daimonisia että inhimillisiä heeroksia, joista ensimmäiset ovat heeroksia olemuksellisesti ja toiset analogisesti.

Tässä tutkielmassa käsitellään kuubalaisen lucumí-uskonnon julkisien tambor-rituaalien käytänteitä, ilmaisua, välineitä ja toimijoita sekä näiden suhdetta lucumí-kosmologiaan. Lucumí on osa transatlanttisen orjakaupan seurauksena muodostunutta yoruba-diasporaa. Tambor-rituaalit ovat yhteisöllisiä tapahtumia, joissa kunnioitetaan lucumín jumaluuksia sekä esi-isiä musiikin, tanssin ja muiden rituaalisten toimenpiteiden avulla. Tutkielman yleisenä lähtökohtana toimii yhdysvaltalaisen antropologin Webb Keanen näkemys, jonka mukaan uskontoa tulisi lähestyä uskomusten sijaan materiaalisina, julkisina ja historiallisina käytänteinä (Keane 2008). Aineisto-osuudessa esitellään tambor-rituaalien yleisimpiä motivaatioita ja rituaalien rakennetta. Tekstissä kysytään, minkälaisille tekijöille vuorovaikutus ja ilmaisu perustuvat tambor-rituaaleissa. Tässä yhteydessä käsitellään lucumín musiikillista repertuaaria ja niitä keinoja, joilla rituaalimuusikot pyrkivät edesauttamaan lucumí-yhteisöä saavuttamaan rituaaliset tavoitteensa. Tutkielma sijoittuu aihepiirinsä puolesta osittain antropologian ja etnomusikologian rajapinnalle. Tutkimuksessa ei käytetä perinteisiä musiikkitieteellisiä metodeja, vaan musiikkia käsitellään kielen kaltaisena rituaali-ilmaisun muotona. David Treecen lähtökohdan mukaisesti musiikin ei oleteta kielen lailla viittaavan itsensä ulkopuoliseen maailmaan, vaan pikemminkin elävöittävän kokemusta ajasta (Treece 2013). Aihepiirin analyysissä käsitellään rytmiikkaa, aikakäsityksiä, rituaalista vuorovaikutusta ja uskonnollista kieltä. Autoetnografiseen analyysiin pohjautuen esitetään, että lucumín rituaalimuusikot oppivat kokemuksen kautta vaihtamaan havaintoperspektiiviään samaan rytmiseen kokonaisuuteen ja siten tuottamaan rytmiseen jännitteeseen perustuvia manipulaatioita rituaalikontekstissa. Tutkimuksessa kysytään, mikä on rituaalitarkoituksiin pyhitettyjen esineiden suhde uskonnon toimijoihin, mytologiaan ja kosmologiaan? Kosmologialla tarkoitetaan tässä tutkielmassa lucumí- harjoittajien käsityksiä maailmankaikkeuden rakenteesta, toimintaperiaatteista ja olemassaoloon vaikuttavista voimista. Tutkielman laajemmat teoreettiset kysymykset liittyvät inhimillisten projektien ja materiaalisten objektien väliseen suhteeseen. Tämän teeman osalta käsitellään Martin Holbraadin (2007, 2010, 2012) kuubalaiseen ifá-etnografiaan pohjautuvia väittämiä sekä hänen esittämäänsä kritiikkiä representationalistista lähestymistapaa kohtaan antropologisessa teoriassa. Teoriaosuudessa pyritään hahmottamaan ihmispopulaatioiden välisiin eroihin, moninaisuuteen, relativismiin ja yhteismitattomuuteen liittyviä teemoja. Tutkimuksessa kysytään, mitä rituaalispesialistina toimiminen edellyttää. Mitkä ovat rituaalispesialistien oikeudet ja velvollisuudet lucumíssa ja tambor-rituaaleissa? Näiden kysymysten osalta tutkimuksessa käsitellään initiaatioon pohjautuvaa rituaalimuusikoiden yhteisöä sekä Kuubassa että kansainvälisessä kuubalaisessa diasporassa. Tässä yhteydessä käsitellään lucumí-perinteiden alueellisia eroja Kuuban sisällä sekä yhteisöön kohdistuvaa kritiikkiä että yhteisöllisyyttä ylläpitäviä mekanismeja. Tutkimus pohjautuu Kuubassa kolmella eri matkalla suoritettuun osallistuvaan havainnointiin sekä Suomesta käsin tehtyihin täydentäviin haastatteluihin. Tämän lisäksi tutkielman aineistona käytetään Kuubasta hankittua kirjallisuutta, yliopiston kirjastojen ja tietokantojen kirjallisuuslähteitä sekä afrokuubalaiseen kulttuuriin keskittyneiden yhteisöjen tuottamaa audiovisuaalista materiaalia.