Browsing by Subject "kuvataide"

Tässä psykobiografis-taidehistoriallisessa tutkielmassa kohtaan Suomen rakastetuimpiin ja kuuluisimpiin kuuluvan taideteoksen Haavoittunut enkeli vuodelta 1903 sekä sen tekijän, kuvataiteilija Hugo Gerhard Simbergin (1873–1917) uutta etsivällä mielellä löytöretkeillen hänen omaleimaisen taiteilijuutensa ja tematiikkansa alkulähteille. Fokusoidun teoksen kiehtovan originelliin, mysteerinomaiseksi miellettyyn enkeliyteen ja sen jäljittämiseen detaljeja myöten nostaen analyysiin Simbergin varhaistuotannon merkittävät teokset, Haavoittuneen enkelin esiäidiksi osoittautuvat vuoden 1895 pienoisakvarelli Satu I sekä vuoden 1897 pienoisakvarelli Tuuli puhaltaa. Näin tavoitteenani on avartaa Simberg-tutkimuksen näköalaa siitä, miten vuonna 1903 valmistuneen Haavoittuneen enkelin tematiikan merkittävät, toistuvat jäljet detaljeineen yltävät pitkälle jo Simbergin varhaistaiteilijuuteen, hänen elämänsä käännekohtaan vuoteen 1895 Ruoveden ensimmäisen kauteen luonnon lumossa Axel Gallénin yksityisopissa, alkajaisiin Simbergin omaleimaiselle taiteilijantielle symbolismiin. Arkistotyön tuloksena paljastuu jopa symbolisesti sanoen aivan konkreettinen Simbergin omaleimaisen taiteilijuuden alkulähde paikkakunnalta, Haavoittuneen enkelin esiäidin Sadun I todellisen maiseman lähtökohta Ruovedellä sijaitsevalta Runebergin lähteeltä. Tuolla alkaneen omaleimaisen taiteilijatien huipentumana Haavoittunut enkeli ilmestyy alkuperäisaineiston valossa vahvasti itsekriittisen, mutta toivorikkaan Simbergin omana mieliteoksena, jonka tematiikka enkeliyden merkityksineen kehittyi lähes vuosikymmenen kohti täydellisempää, mielekästä lopputulemaa. Tässä fokus on kehityksen alkulähteillä elämäkerrallisesti Simbergin merkittävissä, käänteentekevissä vuosissa 1895 ja 1897 Ruoveden aikakaudella näin psykobiografisin ääriviivoin hahmottaen. Temaattisesti sanoen fokus on tämän ajan varhaistuotannon enkelitematiikan käännepisteistä soljuen itse Haavoittuneen enkelin detaljisessa teosanalyysissa enkeliyden johdattamana niin taidehistorian, psykologian kuin teologiankin kohtaamispisteessä. Tämä on alustus oppia tuntemaan Simbergin luoma enkeliys kokonaisvaltaisemmin. Kiteyttävästi kysyen, miten Simbergin omaleimainen Haavoittunut enkeli on kehittynyt saaden ensimmäisiä jälkiään, tematiikkansa esiäitejä, jo vuosilta 1895 ja 1897 varhaistaiteilijuudessa Ruovedellä? Mihin jäljittyy detaljeja myöten merkityksineen tämän pitkään kehittyneen Simbergin mielimaalauksen omaleimainen mysteerinen enkeliys – yhdessä poikien kanssa matkaa tekevä siipeensä saanut näyttävä ilmestys? Arkistolähtöisesti korostuu teosten rinnalle mittavasti jäljelle jääneiden alkuperäislähteiden, Simbergin ja hänen lähipiirinsä kirjeenvaihdon, muistiinpanojen, lukuisten luonnosten ja valokuvien kirjo Kansallisgallerian kokoelmista yksityisarkistoihin avaten ensisijaisesti Haavoittuneen enkelin tekijän elämää ja mentaliteettia. Punon kokonaisuutta aiemmasta Simberg-tutkimuksesta laajempaan taidehistorialliseen kehykseen etenkin varhaisrenessanssin enkeliyden merkkiteoksiin Leonardo da Vincilta Francesco Botticiniin teoretisoiden teologian rinnastuvia enkelimerkityksiä. Keskeisesti Suomen kaksi tunnetuimpaa enkeliä, toistensa aikalaiset, kohtaavat ensi kertaa. Immi Hellénin Enkeli taluttaa (”Maan korwessa kulkewi – –”) alun perin kristillisenä runona vuodelta 1884 ja suosittuna hymninä jo vuonna 1901 näyttää alkuperäiskuvalöytöineen omaleimaista tietä Simbergin kummalle enkelille nimenomaan Simbergin aikalaisena. Simbergin enkelin vahvimmat jäljet johtavat näin oikukkaasti, mutta moni-ilmeisesti suojelusenkeliyden apokryfisille alkujuurille sekä arkkienkeliyteen Rafaelin, Gabrielin, Mikaelin ja Luciferin jäljille. Näin Haavoittunut enkeli ilmestyy Simbergin pitkäaikaisen, sisukkaan toivontäyteisen työn tuloksena: omaleimaisesti ympäröivästä elämästä, kulttuuriperinnön jäljistä mielikuvituksen kautta yllätyksellisin kääntein se johdattuu harmoniseksi, yliluonnollisen ja luonnollisen atmosfäärissä väreileväksi, taiteelliseksi kiteymäksi. Simbergin mystifioitu haavoittunut enkeli-ilmestys osoittautuu paradoksisesti vahvaksi, moninaiseksi enkeliydeltään, jonka kautta tämä kansainvälisestikin kiehtova, mutta samaten Simbergille niin henkilökohtainen teos kiteytyy monitulkintaisuuden suovaksi symboliksi elämänmatkasta toivon siivittämänä yhä eteenpäin.

Tämän pro gradu –tutkielman tavoite on selvittää, miksi HUS taidetoimikunta perustettiin ja mitkä sen tehtävät ovat, mitkä sen keräämän taidekokoelman muodostumiseen vaikuttavat tekijät ja kartuttamisen periaatteet ovat, sekä mitkä HUS taidetoimikunnan kokoelmanhallinnan käytännöt ovat. Lisäksi pyritään kartoittamaan sitä, mil-laista taidetta taidekokoelmaan kuuluu ja millaista taidetta siihen on hankittu HUS taidetoimikunnan toimesta sen perustamisvuodesta 2013 lähtien. Pro gradu –tutkielmassa esitellään sairaalataiteen keräämisen historiaa, HUS taidetoimikunnan tehtäviä ja peruslinjauksia, toimikunnan taidehankintaprosessia periaatteineen, sekä ko-koelmanhallinnan käytäntöjä ja lyhyesti HUS:n taidekokoelman sisältöjä. Lopuksi käydään lävitse niin sanottua in-tegroitua taidetta sekä HUS taidetoimikunnan tulevaisuuden näkymiä. Tutkimus on kvalitatiivinen ja ajallinen tarkastelujakso on lähihistoria tai nykyhetki. Merkittävää lähdemateriaalia kuten hankintalistoja, vuosikertomuksia, esitteitä, toimikunnan asettamispäätös, kirjallisuutta sekä Galleria Or-tonin (nyk. Galleria Live) vuosikirjoja karttui syksystä 2017 alkaen muun lähdemateriaalin lisäksi. Tutkimusmenetelmäksi valittiin haastattelututkimus. Haastattelut toteutettiin 3.9.2018−18.10.2018. Otos oli 11 henkilöä. Haastattelututkimuksesta kertynyt 33 sivun litteroitu materiaali, sähköpostikirjeenvaihto, havainnointi, kohdekäynnit ja muistiinpanot muodostavat merkittävän aineiston, koska aiheesta on toistaiseksi löytynyt kirjallisia lähteitä vain vähän. HUS sairaalataiteesta tai taidekokoelmasta ei ole olemassa katalogeja tai historioita. Pro gradu –tutkielmassa keskitytään sairaalataiteeseen, joka on taidetoimikunnan hallinnoimaa ja HUS:n omis-tamaa. HUS taidetoimikuntaa tarkastellaan tässä tutkielmassa erillisenä, itsenäisenä instituutiona, joka toimii sille myönnettyjen määrärahojen ja tiettyjen peruslinjausten puitteissa HUS:n alueella. Se perustettiin tai-detoimikunnan puheenjohtajan, HUS:n hallituksen jäsenen dosentti, psykiatri Ilkka Taipaleen aloitteesta 3.12.2012. Sen tehtäviin kuuluu HUS:n taidekokoelman kartuttamisen lisäksi siitä huolehtiminen, että HUS:n sairaaloiden tiloissa ylipäätään on taidetta ja että se säilyy osana HUS:n sairaalaympäristöä. Toisekseen toi-mikunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että taide on tavoitteiden mukaista, sellaista, joka sopii sai-raalympäristöön. Taiteen sijoittaminen sairaaloihin sekä taidekokoelman luetteloiminen ja kokoelmanhallinta ovat taidekokoelman kartuttamisen ohessa HUS taidetoimikunnan tärkeimpiä tehtäviä. Toimikunnan toiminnassa ovat vuosien 2013−2018 aikana korostuneet taidehankintojen lisäksi paitsi verkostoituminen myös taideteosten inventointi ja luettelointi. Lisäksi taidetoimikunnalla on näyttely− ja julkaisutoimintaa. Taidehankinnoissa pyritään huomioimaan sekä potilaat että sairaaloiden henkilökunta. Tavoitteiden saavuttamiseksi on tehty paljon konkreettista organisointityötä. HUS taidetoimikunta tekee yhteistyötä eri säätiöiden ja muiden kulttuurialan organisaatioiden kanssa. Vuoteen 2014 mennessä HUS taidetoimikunta oli lyhyessä ajassa lisännyt niin HUS:n henkilöstön mutta myös suomalaisten taidepiirien kiinnostusta taiteeseen sairaalassa. HUS:n omistama taidekokoelma sisältää korkean profiilin taidetta. Siihen kuuluu tällä hetkellä yli 3000 teosta pääasiassa suomalaisilta kuvataiteilijoilta, mutta myös virolaisilta ja latvialaisilta kuvataiteilijoilta. Taidekokoelma käsittää paitsi marmori− myös kivi−, puu− ja pronssiveistoksia, öljyväritöitä, julisteita, graffiteja, grafiikanlehtiä ja litografioita. Kokoelman vanhin teos on vuodelta 1921. HUS:n taidekokoelma karttuu kuukausittain paitsi tai-dehankintojen myös lahjoituksien ja deponointien kautta. Taideostoilla pyritään tukemaan etenkin nuoria tai-teilijoita. HUS taidetoimikunnan työ kattaa oletettavasti lähes kaikki HUS:n sairaanhoitopiirin sairaanhoitoalueet.

Aims. All choices, decisions, and actions in our daily lives, including educational practices, are decisions for the future and affect how sustainable future we will create. Understanding the consequences of our choices and recognising our limits is essential for our future. Eco social civilization has been suggested as a solution to maintain the boundaries and preventing human inequality. Craft and visual arts are based on experiences, emotions and actions which support student’s personal and cultural development and help to understand broad contexts. The aim of this Masters’ Thesis was to study how sustainable craft and visual arts education in primary school can contribute to transformation towards eco-social civilisation. Methods. The data for this study was collected by an online survey from primary school craft and visual arts teachers. The survey was collected between March and April 2022 from four different groups in social media and was answered by total of 31 teachers. The data was analysed by using quantitative methods and qualitive content analysis. Results and conclusions. The results indicated that this subject is important, and its dimensions were considered in teaching. The contents most often considered in teaching were saving energy, water and resource, using recycled materials, reducing consumption, teaching traditional techniques, well-being effects, compassion and empathy, and interaction and learning skills. Only some respondents made use of services provided by networks outside the school, mainly for information and brainstorming. The use of these services was perceived as burdensome. In addition to the lack of time, the amount of content to be taught was identified as a challenge. Teaching materials should be subject- and age-specific and collected in one place. Responses indicated that teachers should be given more information and resources on how to teach the subject. The school culture should be developed, and the content and objectives of local curricula should be refined to support sustainable development. Teacher training opportunities should also be improved.

In this study aims to clarify student teacher efficacy beliefs for teaching visual arts in elementary school. This study provides information about what kind efficacy experiences student teachers have in teaching visual arts, what kind of background factors student teachers believe to be context on their efficacy beliefs, what kind of emphasis studies about the visual arts didactics receive in background factors of these self-efficacy experiences. Previous studies show that the self-efficacy experiences regard to the visual arts are quit divergent among teachers and students. Student teachers self-efficacy experiences in visual arts, had studied earlier for, example Ann Welch (1995) and Lummis, Morris & Paolini (2014). Also Albert Bandura (1997) has divided, on his theory of self-efficacy, the efficacy determinants into four categories of information. The study was conducted at the University of Helsinki, Department of Teacher Education in the spring of 2016. The data was collected by interviewing five student teachers, who had completed the course of the visual arts didactics and in addition to the two of them is also studied optional visual arts course. The study was conducted qualitative study and phenomenographic research method. The data was analyzed by categorizing. The results show that students have a little bit uncertain experience about their efficacy and competency regarding the teaching of the visual arts in elementary school context. These efficacy experiences can be divided into both positive and slightly negative beliefs. However, all five felt that in the future they will be able to teach the visual arts as part of their future work. Although at the same time they felt that it is not their strongest subject that they will teach in the future. The biggest uncertainty ranges were up artistic skills as well as management of a practical teaching arrangements. However, at the same time for all responses reflected the idea that the teacher does not have to be ready when he/she completed his/hers studies. Student teachers believes that in the background of their efficacy beliefs are many different factors. These background factors of the sources of efficacy believes, can be divided into both positive and slightly negative. Both of the above-mentioned category includes the individual's which is has been a great role in individual's life. The positive experiences to support student teachers own teaching been obtained from past experience: own school experiences and teaching experiences. Also the courses of visual art didactics were considered to provide the capacity for teaching visual arts. The negative affect to the efficacy believes were experiences the beginning of the comparison and evaluation, which has led to the increasing self-criticism.

Tutkielmani aiheena on Leon Battista Albertin (1404–1472) sääntöestetiikan piiriin kuuluva maalaustaideteoria, ja sen suhde kauneuteen. Tavoitteenani on tutkia teoriaa erityisesti kauneuden näkökulmasta. Tarkastelen myös muita Albertin maalaustaiteeseen liittyviä ajatuksia, kuten taiteen arvokkuutta ja taidon merkitystä. Primaarilähteenä on Albertin De pictura, Maalaustaiteesta (1435). Maalaustaiteesta on maalaustaiteen teorian kokonaisesitys ja käytännön opas, jonka ohjeiden avulla taiteilija pystyy toteuttamaan hyvän renessanssin ajan maalauksen. Lisäksi hyödynnän Albertia koskevia tutkimuksia. Albertin kauneuskäsitys pohjautuu renessanssin suhdejärjestelmäteorioihin, joissa painotetaan teoksen osien oikeaa suhdetta toisiinsa sekä osien suhdetta kokonaisuuteen. Onnistuneessa kokonaisuudessa toteutuu tasapaino, joka saavutetaan välttämällä liiallista tai liian vähäistä. Kauneus on Albertille harmoniaa, eli mittasuhteiltaan oikea osien muodostama kokonaisuus, concinnitas. Jokaiselle kauniille oliolle on olemassa vain yksi täydellinen kokonaisuus. Oikeiden mittasuhteiden lisäksi kauneus on sopivuutta tilanteeseen, eli kauneus on oikealla sisällöllä varustettua muodon yhtenäisyyttä. Albertille kauneus on myös tarkoituksenmukaisuutta ja sopivaa, josta hän käyttää termiä decorum. Albertin määrittelemiä kauneuden tunnusmerkkejä ei kuitenkaan tule tulkita ahtaasti. Taiteilijan tulee maalatessa toimia oman harkintansa mukaan ja taitonsa avulla toteuttaa maalaus, joka on runsas, vaihteleva ja värikäs. Kauniin maalauksen esikuva on luonnossa, mutta maalauksen ei tule olla kopio, vaan taiteilijan omaan harkintaan perustuva representaatio. Kauneus on Albertille aina olion objektiivinen ominaisuus. Kauneus on aistein havaittavaa, ja havainnolla on luonnollinen ja todellinen syynsä. Kauneus maalauksessa perustuu erityisesti onnistuneeseen kompositioon, jonka avulla maalari esittää historian. On kuitenkin huomattava, ettei Alberti poissulje subjektiivisia mielihyvän tunteita, joita kauniit asiat herättävät. Maalaus on tiettyjen ominaisuuksiensa perusteella välttämättä kaunis, ja näin ollen teoksessa oleva kauneus tuottaa katsojassa mielihyvää. Kaikissa taiteenlajeissa kauneus on Albertille keskeistä. Hänen mukaansa arvostamme yleisesti enemmän jonkin asian kauneutta kuin sen hyödyllisyyttä.

Assessment of visual arts and the development for the assessment is currently very topical, as the assessment part of the National Core Curriculum for Basic Education (2014) has been renewed. In the future the final assessment will include the criteria for grades 5, 7 and 9 in addition to the current criteria for grade 8. Previous research shows that assessing with the current criteria for grade 8, does not enable equal assessment. Teachers have also been dissatisfied with the support provided by the curriculum in the final assessment. The purpose of this master’s study is to examine the views that classroom teachers have on the support provided by the curriculum in the assessment of visual arts. In addition, the aim is to find out how classroom teachers who teach art react to the idea of producing the criteria for the grades 5, 7 and 9 in elementary school as well. The study was carried out using qualitative methods. The research material was collected with an electronic questionnaire and one thematic interview. Eleven classroom teachers who teach art from three different municipalities responded to the questionnaire. The results of the survey were deepened with one in-depth interview. Content analysis was utilized in the analysis of the material. Based on the results of this study, the classroom teachers deemed that the current visual arts’ assessment criteria in curriculum worked moderately on average. Some classroom teachers found the assessment of visual arts difficult and challenging. With the exception of one respondent, all the classroom teachers who responded to the survey wanted elementary school also to have the evaluation criteria for visual arts in the future for grades 5, 7 and 9 in addition to the current criteria required for the grade 8. According to the analysis of the questionnaire and the interview, the classroom teachers believed that the assessment would be equalized, facilitated and clarified if they had these number-specific criteria in the assessment. In addition, teachers wished for clarity and concreteness regarding the curriculum.

Tutkielma käsittelee taidemaalari, professori Aimo Kanervan (1909 ̶ 1991) teoksia, jotka kuvaavat ihmistä. Lähtökohtana tutkielmalle toimi Kanervan piirustuskokoelma, johon tutustuminen herätti ajatuksia Kanervan ihmiskuvien fragmentaarisuudesta. Tutkielma keskittyy vastaamaan kysymyksiin siitä, kuinka fragmentaarisuus esiintyy Kanervan ihmiskuvissa sekä millaiset fragmentaariset piirteet yhdistävät ja minkälaiset piirteet erottavat piirustuksia, omakuvia ja muotokuvia. Tutkielman teoreettinen näkökulma perustuu fragmentaarisuuden käsitteeseen, joka jakautuu detaljien merkitykseen, luonnosmaisuuteen sekä ajan näkymiseen teoksissa. Yksityiskohdat korostavat teoksen luonnosmaisuutta tai vähentävät sitä. Luonnosmaisuus tarkoittaa tutkielmassa harkittua keskeneräisyyttä, joka pohjautuu non finito -ajatukseen. Aika on kiinteässä suhteessa fragmentaarisuuteen, joten ajan näkyminen teoksissa on myös tutkielman tarkastelukohteena. Kanerva teki uransa aikana rinnakkain teoksia eri menetelmiä hyväksikäyttäen. Hänelle piirtäminen oli yhtä tärkeää kuin maalaaminen öljyväreillä tai vesiväreillä. Hän käytti näitä kaikkia menetelmiä myös ihmisiä kuvaavia teoksia tehdessään. Siten tutkielman aineisto koostuu piirustuskokoelmasta nostetuista esimerkeistä sekä maalatuista omakuvista ja muotokuvista. Kanerva teki uransa aikana neljä tilausmuotokuvaa, joista kolme on analyysissä mukana. Tutkielma osoittaa, että fragmentaarisuus ei ole yksinkertainen piirre, joka näkyy teoksissa selkeästi. Varsinkin öljy- ja vesiväriteosten kohdalla fragmentaarisuuden eri osa-alueet jäävät helposti piiloon. Vaikka Kanervan ihmiskuvissa on nähtävissä fragmentaarisia piirteitä, esiintyy eroja sekä samanlaisten kuva-aiheiden kesken kuin myös eri tekniikoilla luotujen teosten välillä. Kaikki tutkielman tarkasteleman fragmentaarisuuden kolme piirrettä esiintyvät pääasiassa vain piirustuksissa. Maalattujen omakuvien ja muotokuvien fragmentaarisuus perustuu vain osittain kaikkien kolmen kriteerin täyttymiseen. Teosten joukossa on monia, joissa on yksi tai kaksi fragmentaarisuuden osa-aluetta, mutta jokin niistä jää puuttumaan. Useimmiten se on keskeneräisyyden tunne, joka saattaa jäädä näkymättömiin teoksessa.

Tutkimuksessani peilaan Emil Nolden ekspressionistista Hurmio-teosta (Ekstase 1929) barokkitaiteilijoiden, Caravaggion, Rubensin ja Artemisia Gentileschin Maria Magdaleenan hurmio -maalauksiin sekä Berninin Pyhän Teresan hurmio -veistokseen. Pohdin, mitä samaa näillä eri vuosisatojen hurmioteoksilla on ja miten ne poikkeavat toisistaan. Tutkimuksessani kysyn: Millä tavoin barokin hurmiokuvaukset heijastuvat Emil Nolden maalauksessa Hurmio (Ekstase, 1929) ja miten maalaus toisaalta rikkoo hurmiokuvauksen traditiota? Tutkimukseni on laadultaan kvalitatiivinen ja tutkimusmetodinani käytin ikonografista prosessia. Lähestyin ensin teoksia niiden pintatasolta ja syvensin kuvaa etsimällä kuvien intertekstuaalisia vihjeitä. Asemoin teoksia ja niiden tekijöitä aikansa taidemaailmaan, maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja maailmankatsomuksellisiin murrosvaiheisiin. Tutkielmani osoittaa, että Nolden maalauksessa on paljonkin samaa barokin hurmioaiheisten töiden kanssa. Yhtenevyyttä oli mm. naishahmojen kasvoissa, ilmeissä, hiuksissa ja käsissä. Yhdistävää oli myös katsojan ja tilanteen välinen ristiriita sekä teosten synnyttämä voimakas tunnetila. Erottavia tekijöitä olivat Nolden tyystin erilainen muotokieli ja värien käyttö. Merkittävin ero oli kenties se, että Nolden teoksessa on poikkeuksellisesti kaksi naista, ja teoksen voikin ajatella esittävän ihmisen kaksijakoisuutta. Oli kiinnostavaa huomata, kuinka samankaltaisissa maailman- ja ihmiskuvaan liittyvissä ristiriitatilanteissa oltiin niin 1600-luvulla kuin 1900-luvun alussa, ja kuinka perimmäiseltä olemukseltaan ja merkityksiltään samanhenkistä taidetta tämä tuotti.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on Helsingissä vuonna 1956 perustettu taiteilijaryhmä Prisma. Siihen kuuluivat taiteilijat Yngve Bäck (1904–1990), Gösta Diehl (1899–1964), Ragnar Ekelund (1892–1960), Torger Enckell (1901–1991), Unto Pusa (1913–1973), Sigrid Schauman (1877–1979) ja Sam Vanni (1908–1992). Tämä kansainvälisesti suuntautunut taiteilijaryhmä järjesti yhteisnäyttelyitä vuosina 1956–1970 sekä Suomessa että ulkomailla, ja sitä pidetään erityisesti ranskalaisen modernismin edustajana Suomessa. Ryhmä toimi aktiivisesti vuosina 1956–1961. Tutkielmassani arvioin sitä, mikä oli Prisma-ryhmän merkitys Suomen taidekentällä 1950-luvulla. Tutkielmani on aineistolähtöinen, laadullinen perustutkimus. Sen lähdeaineisto koostuu tutkimuskirjallisuudesta, 1950-luvun taidetta ja Prisma-ryhmän jäseniä käsittelevästä kirjallisuudesta, Prisman jäsenten omista taideteoreettisista kirjoituksista, sanomalehtikirjoituksista, näyttelyluetteloista, dokumenttifilmeistä, maalauksista sekä arkistoaineistosta, joka sisältää muistitietoaineistoa, taiteilijoiden kirjeenvaihtoa ja luonnos- ja muistikirjoja. Lähestyn aineistoa historiallisesti kontekstualisoivan analyysin keinoin. Prisman toiminnan tarkoituksena oli ennen kaikkea näyttelyiden järjestäminen mutta myös uusien taidevirtausten tunnetuksi tekeminen. Se saavutti läpimurron heti ensimmäisellä näyttelyllään, ja näyttelyt saivat myöhemminkin pääosin hyvän vastaanoton. Ryhmän jäsenet olivat jo ryhmän perustamisen aikaan etabloituneita ja arvostettuja taiteilijoita, ja he edustivat erilaisia modernistisia tyylisuuntia figuratiivisuudesta nonfiguratiivisuuteen. Taiteilijoiden teoksia yhdistivät puhtaat värit, selkeä muotorakenne sekä ranskalaisesta taiteesta saadut vaikutteet. Suurin osa heistä pyrki kohti abstraktia ilmaisua. Yhteistä kaikille Prisman jäsenille oli korkean taiteellisen laadun vaatimus sekä koloristisesti painottunut, maltillinen ja maalauksellinen tyyli. Prisma-ryhmä kytkeytyi osaksi kansainvälistä modernistista traditiota, ja sillä oli vahvat siteet erityisesti ranskalaiseen modernismiin. Monet prismalaisista olivat myös itse arvostettuja taidekriitikoita ja opettajia. He vaikuttivat toimintansa kautta abstraktien taidesuuntausten ja ranskalaisesta modernismista saamiensa vaikutteiden leviämiseen Suomessa. Prisma pyrki ottamaan etäisyyttä kansallisia vaikutteita painottaneista ryhmistä ja erosi niistä erityisesti kansainvälisten kontaktiensa ja uudistusmielisyytensä takia. Prismaa on usein pidetty vuonna 1912 perustetun, ranskalaisvaikutteista impressionistista värimaalausta edustaneen Septem-ryhmän perinteen jatkajana. Prisma toimi järjestelmällisesti ja ammattimaisesti poikkeuksellisen kansainvälisesti verrattuna aikakauden muihin suomalaisiin taiteilijaryhmiin. Prisma oli merkittävä toimija ja edelläkävijän asemassa suomalaisessa taidekentässä 1950-luvulla.