Browsing by Subject "kysymys"

Tutkimuksen teemana on peruskoulun ja peruskouluun rinnastettavien koululaitosten kielen opetusasetukset ja lait vuosien 1970 ja 1985 välillä. Tutkimuksessa pyritään selvittämään eri kielten asemaa toisiinsa nähden, kuinka Suomen virallisten kielten, suomen ja ruotsin, asema erosi lainsäädännössä ja eduskunnassa ilmenneissä asenteissa peruskoulussa opetettavista vieraista kielistä, englannista, saksasta, ranskasta ja venäjästä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös vieraiden kielten välisiä eroja niin lainsäädännössä kuin eduskunnassa ilmenneissä asenteissa. Tutkimuksessa myös selvitetään Suomen vähemmistökielten, saamen ja romanikielen asemaa peruskoulussa sekä lainsäädännön että eduskunnassa ilmenneiden asenteiden kautta. Näiden tutkimuskysymysten avulla pyritään selvittämään, tapahtuiko tutkittujen kielten asemassa ja opetuksessa kehitystä mihinkään suuntaan tutkittavana aikana. Tutkimuksessa käytetään Suomen valtiopäivien pöytäkirjoja, asiakirjoja ja liitteitä, sekä Suomen asetus- ja säädöskokoelmia, ja komiteanmietintöjä. Puolue- ja hallitusohjelmilla selvitetään tutkittuna aikana eduskunnassa vaikuttaneiden puolueiden asenteita peruskouluun ja kielten opetukseen. Aikaisempien tutkimusten avulla selvitetään asiatietoja ja lähestymiskulma tälle tutkimukselle. Peruskoulu ja kielten opetus mainitaan aina säännöllisesti eri puolueiden ohjelmissa mutta keskustelun paino oli enemmän opetuksessa kuin eri kielten välisessä hierarkiassa. Vuosien 1970 ja 1985 aikaisten hallitusten ohjelmissa peruskoulu ja kielten opetus mainitaan harvemmin. Painopiste on ollut enemmän itse koulujärjestelmän kehittämisessä ja epäkohtien korjaamisessa. Peruskouluun liittyviä säädöksiä muutettiin tutkittavana aikana jatkuvasti. Peruskoulun opetusta eriarvoistavista tasoryhmistä luovuttiin, vieraiden kielten opetuksen järjestämistä helpotettiin merkittävästi ja Suomen kielivähemmistöjen asema koululainsäädännössä kehittyi myös huomattavasti. Kansanedustajien aloitteissa ja kysymyksissä nousivat useimmiten esille opetusryhmien koosta ja tasoryhmittelystä seuranneet ongelmat, sekä monipuolisen kielitaidon merkitys Suomessa. Äidinkielen asema nousi peruskoulussa harvemmin esille vieraisiin kieliin verrattuna, mikä saattoi johtua vieraiden kielten, toisen kotimaisen kielen ja vähemmistökielten viemästä huomiosta vastikään uudistetussa koulujärjestelmässä. Peruskoulussa ruotsin kielen asema oli toisena kotimaisena kielenä turvattu sen ollessa yksi yhteisistä oppiaineista, eikä sen asemaa yksikään tutkitun ajan hallitus pyrkinyt muuttamaan. Esille nousivatkin juuri ruotsinkielisen opetuksen toteuttamisen käytännön ongelmat. Ruotsinkielisten oppilaiden asemasta tai opetuksesta huolestuneet kansanedustajat eivät olleet mistään yksittäisestä puolueesta, mikä osoittaa toisen kotimaisen kielen turvatun aseman olleen vielä tutkittuna aikana varsin itsestään selvänä pidetty asia. Suomessa oli tutkittavana aikana neljä vieraskielistä koulua: Englantilainen koulu, Helsingin Saksalainen koulu, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu ja Suomalais-venäläinen koulu. Koska vuoden 1968 laki koulujärjestelmän perusteista ja vuoden 1970 peruskouluasetus nostivat kotimaiset kielet ja englannin kielen ”tärkeimmiksi” kieliksi peruskoulussa, jäivät muut vieraat kielet luonnollisesti lainsäädännössä heikompaan asemaan. Englannin kielen suosio johtui paljon myös sekä oppilaiden että vanhempien asenteista. Saksan kielellä oli suhteellisen vankka suosio mutta englantiin verrattuna sitäkin opiskeltiin varsin vähän. Historiallisista syistä Suomessa ei itsenäisyyden aikana opiskeltu paljon venäjän kieltä ennen kuin kiinnostus kielen opiskeluun heräsi 1960-luvulla. Tutkittuna aikana venäjän kielen asema parani peruskoulussa ja sitä opiskelevien määrä kasvoi huomattavasti. Ranskan kieli oli vastaavassa asemassa kuin venäjän kieli, ja senkin asemaa pyrittiin yhtä lailla parantamaan koululaitoksessa. Vaikka ranskan kielen katsottiinkin virallisissa selvityksissä olevan maailmanlaajuisesti tärkeämpi kieli suomalaisille kuin venäjän kieli, ranskan kieli ei saanut lähellekään saman verran huomiota eduskunnassa. Suomessa luotiin sekä ranskan että venäjän kielten opetukselle eräänlaiset turvasatamat ja opetuksen kehittämisen keskukset takaamalla lainsäädännöllä Suomalais-venäläiselle ja Helsingin ranskalais-suomalaiselle koululle mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset. Saamen kieli kärsi samoista käytännön ongelmista kuin muutkin peruskoulussa opetettavat kielet, minkä lisäksi sillä oli omat ongelmansa vähemmistökielenä. Saamelaisten ja saamen kielen aseman selvittämiseksi tehtiin tutkittavana aikana paljon työtä ja saamen kielen opetuksessa tapahtui merkittävää edistystä sekä lainsäädännössä että toteutuksessa. Kuitenkaan kaikki edistys ei aina suoraan parantanut saamen kielen asemaa. Romanikieli ja romanit eivät tutkittavana aikana saaneet osakseen lähellekään saman verran huomiota kuin saamen kieli ja saamelaiset. Voidaan vain pohtia, vaikuttivatko tähän enemmän resurssien ja ajan puute, vai oliko ”mustalaisiin” koetuilla asenteilla myös vaikutusta asiaan. Toivottavaa on, että yhden kielivähemmistön aseman parantaminen auttaa lopulta muitakin vähemmistöjä.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä markkinointiviestinnässä käytetyillä direktiiveillä ja kysymyksillä konkreettisesti tehdään ja mitä eri direktiivi- ja kysymystyypeillä tavoitellaan sekä mitä vaikutuksia ja merkityseroja niiden välinen yhteistyö tuo viestintään. Tarkastelu on lingvististä tekstianalyysia, joka nojaa vahvasti syntaktis-semanttiseen analyysiin. Tekstien vuorovaikutuksellisen luonteen tarkastelussa hyödynnetään myös keskustelunanalyysista kumpuavia ideoita, vaikka analyysi ei metodisesti ole keskus-telunanalyyttista. Tutkimuksen aineistona on Suomen kolmen suurimman matkanjärjestäjäyrityksen, Oy Finnmatkat Ab:n, Oy Aurinkomatkat - Sun-tours Ltd Ab:n ja Tjäreborgin, julkisten Facebook-sivujen tilapäivitykset kuukauden ajalta (16. huhtikuuta - 16. toukokuuta 2016). Aineisto on kerätty toukokuussa ja kerätystä aineistosta on rajattu kokonaan ulos sellaiset päivitykset, joissa ei esiinny tutkimuksen kannalta olennaisia ilmiöitä (kysymyksiä ja direktiivejä) sekä sellaiset päivitykset, jotka ovat selkeästi osa jotain tiettyä laajempaa kampanjaa eivätkä siten ole vertailukelpoisia tavanomaisten tilapäivitysten kanssa. Rajauksen jälkeen aineistoksi jäi 60 tilapäivitys-tä. Keskeisimmiksi tuloksiksi kysymyksien analyysissa työssä nousee hakukysymysten ja vaihtoehtokysymysten tavoitteelliset erot. Hakukysymyksien avulla pyritään useimmiten saamaan kommentti ja kasvattamaan näkyvyyttä, kun taas vaihtoehtokysymyksillä tyypillisesti markkinoidaan mielikuvaa eikä vastaanottajalta tavoitella konkreettista toimintaa. Kuitenkin, mikäli hakukysymys on ennen direktiiviä, ei vastausta kysymykseen odoteta lainkaan tai sitä odotetaan vasta seuraavan direktiivin ohjaamassa paikassa. Direktiiveissä puolestaan erityishuomioon nousee imperatiivien tyypillisyys. Imperatiivia pidetään tyypillisimpänä direktiivinä, joten tyypillisyys ei sinällään ole yllättävää, mutta imperatiivi ei ole kuitenkaan yhtä suosittu kaikenlaisissa direktiivisissä toimintasar-joissa. Tarkasteltu tekstilaji ja sen direktiivit osoittautuvat siis imperatiivin kannalta ongelmattomiksi. Imperatiivimuotoisilla direktii-veillä ohjataan vastaanottajaa konkreettiseen toimintaan, useimmiten linkin klikkaamiseen. Kysymysten ja direktiivien yhteistyöstä käy ilmi, että järjestyksellä ei niinkään ole väliä, mutta sen sijaan kysymystyypillä on huomattava merkitys tavoiteltuun toimintaan. Tutkimus avaa ovia mahdollisille jatkotutkimukselle. Tutkimus osoittaa, mitä toimintaa markkinoivissa Facebook-tilapäivityksissä tavoitellaan kielen tasolla. Olisi mielenkiintoista selvittää, miten tavoitteita konkreettisesti saavutetaan.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lingvistisen keskustelunanalyysin keinoin kysymysjaksoja ja niissä esiintyvää disaffiliatiivisuutta fiktiivisessä puheessa, eli kaunokirjallisuuden arkikeskustelua imitoivassa dialogissa. Tarkastelun lähtökohtana on havainto siitä, että kysymiseen liittyy usein kyseenalaistava tai haastava sävy tai teko. Aineistona on Pirkko Saision romaanitrilogian – Pienin yhteinen jaettava (1998), Vastavalo (2000) ja Punainen erokirja (2003) – dialogijaksoista poimittuja kysymyksiä. Kolmessa teoksessa on kysymyksiksi tulkittuja vuoroja 457 ja niistä disaffiliatiivisia kaikkiaan 387. Kysymys on tutkielmassa sateenvarjomainen käsite, joka kattaa sekä vuorot, joilla on interrogatiivin morfosyntaktinen muotoilu – riippumatta niiden funktiosta – että vuorot, jotka toimivat keskustelussa kysymyksen tavoin, vaikka eivät ole interrogatiiveja. Disaffiliatiivisuus puolestaan tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin erilinjaisuus, ei-toivottuus ja erimielisyys. Työn tarkoituksena on selvittää, miten kysyminen ja disaffiliatiivisuus liittyvät toisiinsa ja millaisia keskustelutoimintoja disaffiliatiivisilla kysymyksillä suoritetaan. Kysymystä pidetään tyypillisesti toimintona, jolla kysyjä pyytää puuttuvaa tietoa vastaanottajalta. Tutkielman hypoteesiin kuuluu, että tiedonsaanti ei ole disaffiliatiivisen kysymyksen ensisijainen funktio. Yksi selvitettävä tutkimuskysymys on, mikä tiedon ja tietämisen rooli näissä kysymyksissä on. Työssä testataan eräänlaisena oheistuotteena sitä, miten keskustelunanalyysi soveltuu fiktiivisen puheen tarkasteluun. Kysymykset on jaoteltu sekventiaalisesti alkuasemaisiin (luku 3) ja jälkiasemaisiin (luku 4). Alkuasemaiset kysymykset jakautuvat edelleen aitoihin tiedonhakukysymyksiin ja nk. vastauskelvottomiin kysymyksiin, joiden ensisijainen tehtävä keskustelussa näyttää olevan epäsuora kannanotto. Jälkiasemaiset kysymykset kohdistuvat edeltävään vuoroon ja poimivat siitä jotain täsmennettävää, korjattavaa tai kritisoitavaa. Jälkiasemaista kysymykset on jaoteltu alalukuihin sen perusteella, onko edeltävä ongelmavuoro neutraali vai affektinen. Disaffiliatiivisuutta tarkastellaan sekvenssitason, ei yksittäisen vuoron ominaisuutena. Tutkimukseni ensisijainen fokus ei ole kysymisen eri rakennetyyppien tehtävänjaossa vaan siinä, miten kysymykset toimivat keskustelijoiden asemoijina ja miten keskustelun osallistujat näyttävät itse tulkitsevan niiden tehtävää. Tietäminen ja sen osoittaminen, keskustelijoiden episteemiset asemat, osoittautuvat olennaiseksi elementiksi disaffiliatiivisissa kysymysjaksoissa. Yleistäen voidaan sanoa, että mitä tietävämpi kysymyksen esittäjän asema on, sitä todennäköisemmin kysymys itsessään on disaffiliatiivinen. Disaffiliatiivisuus voi näkyä myös epäsujuvuutena, joka syntyy siitä, että keskustelun osapuoli ei tiedä tai tunnista jotain, mitä toinen olettaa yhteisesti tiedetyksi. Tämä ilmenee sekä alku- että jälkiasemaisissa kysymyksissä. Kysyminen on tunnusmerkkinen resurssi, jolla toteutetaan erilaisia disaffiliatiivisia toimintoja: kyseenalaistamista, moitetta tai vastustusta. Siihen liittyy tiiviisti monitulkintaisuus, joka mahdollistaa vetäytymisen ”aidon” tiedonhakukysymyksen eli vilpittömän tietämättömyyden tai ymmärtämättömyyden taakse. Tutkielman tuloksena voidaan todeta, että keskustelunanalyysi on mielekäs metodi kaunokirjallisen dialogin tarkasteluun, joskin aineiston taiteellisuus heikentää tulosten yleistettävyyttä.