Browsing by Subject "käyttäytymishäiriöt"
Now showing items 1-8 of 8
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Tämä kirjallisuuskatsaus on yksi osa kolmen opiskelijan tekemästä kirjallisuuskatsauksesta koskien kissan käyttäytymistä sekä käyttäytymishäiriöitä. Tässä työssä käsitellään kissan kommunikaatiotapoja, ongelmia koskien sosiaalista kanssakäymistä sekä kissan virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymistä ja niihin liittyviä käyttäytymisongelmia. Kissat kommunikoivat visuaalisesti, ääntelemällä sekä hajujen avulla. Visuaalisesti kommunikoidessaan kissa käyttää hyväkseen naaman ilmeitä, korviaan, silmiään sekä kehon, pään, selän ja jalkojen asentoa sekä raapimalla jättämiään merkkejä. Ääntelystä voidaan erottaa suu suljettuna tuotetut äänet, suuta avaamalla ja vähitellen sulkemalla tuotetut äänet sekä suuta auki pitämällä tuotetut äänet. Hajujen avulla kommunikoidessaan kissa käyttää virtsaansa, ulosteitaan, raapimista sekä ihon rauhaseritteitä. Kissan normaalista kommunikoinnista voi syntyä ongelmia sen eläessä ihmisen seurana. Näitä ongelmia ovat virtsalla merkkailu, huonekalujen raapiminen sekä liiallinen ääntely. Sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä ongelmia kissalla ovat liiallinen kiintymys omistajaan sekä huomiota hakeva käyttäytyminen, liian vähäinen kiintymys omistajaan ja arkuus, sosiaalinen frustraatio sekä aggressiivinen käyttäytyminen. Näistä aggressiivinen käyttäytyminen on toiseksi yleisin syy, miksi omistaja hakee apua kissansa käyttäytymiseen liittyen. Aggressiivinen käyttäytyminen voidaan jaotella alatyyppeihin riippuen mm. esiintymisyhteydestä ja tavasta. Virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymiseen liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä käyttäytymisongelmia kissalla. Ongelmat voidaan jaotella virtsalla ja/ tai ulosteilla merkkailuun sekä virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen epätoivottuihin paikkoihin. Virtsalla merkkailu on kissalle normaalikäyttäytymistä, mutta tietenkin kiusallinen tapa sisäkissalle. Useimmilla uroksilla kastraation jälkeen merkkaileminen virtsalla loppuu. Myös lääketerapia auttaa useissa tapauksissa. Epätoivottuihin paikkoihin virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen auttavat yleensä hiekkalaatikon imeytysmateriaalissa ja laatikon sijaintipaikassa tehdyt muutokset. Lääkitystä tarvitaan harvoin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)Tämän työn tarkoituksena oli kartoittaa Suomessa asuvien kissojen virtsaamiseen liittyvien käytösongelmien yleisyyttä ja niihin liittyviä mahdollisia syitä. Kissojen käytösongelmia kartoitettiin keväällä 2011 toteutetussa kyselytutkimuksessa, jonka tuloksia on tässä työssä analysoitu virtsaamiskäyttäytymisen osalta. Tutkimuksen hypoteesi oli että mitä stressaavampi kissan elinympäristö on, sitä yleisempiä virtsaamiseen liittyvät käytösongelmat ovat. Kissojen virtsaamiseen liittyvät käytösongelmat voidaan jakaa kahteen ryhmään: virtsalla merkkaamiseen ja epäsopivaan paikkaan virtsaamiseen. Virtsalla merkatessaan kissa tyypillisesti suihkuttaa pienen määrän virtsaa pystysuoralle pinnalle pitäen takajalat suorina. Epäsopivaan paikkaan virtsaava kissa kyykistyy ja virtsaa suuren määrän jollekin muulle alustalle kuin siihen tarkoitettuun kissanhiekkalaatikkoon. Havaittiin että 18%:lla suomalaisista kissoista tavataan jompaakumpaa tai toista virtsaamiseen liittyvää käytösongelmaa. Urokset merkkasivat enemmän kuin naaraat (p < 0,001) ja kastroimattomat kissat merkkasivat enemmän kuin kastroidut (p < 0,001). Rotukissoista odotettua suurempi osa oli kastroimattomia, kun taas maatiaiskissoista selkeästi odotettua suurempi osa oli kastroituja yksilöitä (p < 0,001). Sukupuolen ja epäsopivaan paikkaan tapahtuvan virtsaamisen välillä havaittiin tilastollinen tendenssi (p = 0,062). Kastroiduilla uroksilla tavattiin vähiten epäsopivaan paikkaan tapahtuvaa virtsaamista (p < 0,05). Verrattaessa rotukissoja ja maatiaiskissoja havaittiin että rotukissat merkkaavat todennäköisemmin kuin maatiaiskissat (p = 0,001), mutta maatiaiskissat virtsaavat todennäköisemmin epäsopiviin paikkoihin kuin rotukissat (p < 0,001). Kissojen määrä kotitaloudessa vaikutti selkeästi merkkaamiskäyttäytymiseen. Yhden ja kahden kissan talouksissa havaittiin vähemmän merkkaamista kuin suuremmissa kissatalouksissa (p < 0,001). Ulkoilumuodon ja merkkaamisen välillä havaittiin riippuvuus (p < 0,001). Sisäkissat merkkasivat vähiten ja rajatulla tai aidatulla alueella ulkoilevat taas eniten. Samassa taloudessa asuvien kissojen välisiä suhteita katsottaessa havaittiin, että kissat jotka murisevat, sihisevät tai mouruavat muille samassa taloudessa asuville kissoille, virtsaavat todennäköisemmin epäsopiviin paikkoihin, kuin kissat joilla ei esiinny tätä käytöstä (p < 0,001). Myös kissat jotka välttelevät muita saman talouden kissoja virtsaavat todennäköisemmin epäsopiviin paikkoihin (p < 0,001). Merkkaamisen ja muiden saman talouden kissojen välttelemisen välillä havaittiin tilastollinen tendenssi (p = 0,058). Noin neljäsosa (24,5%) tutkimuksen kissoista oli tarvinnut eläinlääkärin hoitoa virtsaamiseen liittyvissä ongelmissa. Nämä tulokset voivat olla avuksi kissojen virtsaamiseen liittyvien käytösongelmien hoidossa ja erityisesti niiden ehkäisemisessä. Tutkimuksemme pohjalta voimme suositella niin uros- kuin naaraskissojenkin kastroimista sekä kissojen määrän rajoittamista kahteen kissaan samassa kotitaloudessa. Myös samassa taloudessa asuvien kissojen sosiaalisiin suhteisiin on syytä kiinnittää huomiota.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Eroahdistus on yleinen koirien käytösongelma ja vakava hyvinvointiongelma. Eroahdistus kuvaillaan vakavaksi ahdistukseksi, joka ilmenee, kun koira joutuu eroon kiintymyksen kohteestaan, tyypillisesti omistajastaan. Eroahdistuksen aiheuttama kärsimys voi olla päivittäistä ja jatkua jopa vuosien ajan. Koiran kokeman ahdistuksen lisäksi eroahdistus voi aiheuttaa koiran eteenpäin sijoittamisen tai lopettamisen. Eroahdistuksen hoitaminen toimivin menetelmin on tärkeää, ja tämän takia aiheeseen on tarpeellista perehtyä. Nykypäivänä eroahdistuksen hoito koostuu pääasiassa käytöshoidosta ja tämän tueksi otettavasta lääkehoidosta. Lisäksi voidaan käyttää muita apukeinoja, muun muassa DAP-feromonia. Monissa tutkimuksissa eroahdistuneille koirille on annettu tilanteesta riippumatta samanlaiset hoito-ohjelmat. Eroahdistusta suositellaan kuitenkin hoidettavan yksilötasolla koira, omistaja ja ympäristö huomioon ottaen. Diagnosointi ja lähtötilanteen kartoitus ovat tärkeässä osassa eroahdistuksen hoitoa, jotta varmistutaan hoidettavan oikeaa ongelmaa ja jotta koiran edistymistä hoidon aikana voidaan seurata. Omistajan on myös sitouduttava hoitoon, sillä eroahdistus ei parane hetkessä. Käytöshoidon on todettu olevan yksinäänkin käytettynä toimiva hoitotapa. Käytöshoidon toimintaohjeet voidaan jakaa karkeasti ottaen kiintymyksen kohteen tärkeyden vähentämiseen, vaihtoehtoisen tuen tarjoamiseen omistajan poissa-olon ajaksi, järjestelmälliseen totuttamiseen, rutiineihin kotoa lähtiessä ja kotiin palatessa ja rankaisemisen välttämiseen. Tutkimuksissa hoito-ohjelmat ovat usein muistuttaneet toisiaan, mutta yksittäisten toimintaohjeiden tehokkuuksia ei ole vielä tutkittu. Koirien eroahdistuksen hoitoon on hyväksytty kaksi eläinlääkevalmistetta: klomipramiinia sisältävä Clomicalm®-valmiste ja fluoksetiinia sisältävä Reconcile®-valmiste. Lääkehoitoa käytetään käytöshoidon tukena, ja lääkehoito vaikuttaa edistävän eroahdistusoireiden lieventymistä ainakin ensimmäisten hoitokuukausien aikana. Lääkitykset aiheuttavat kuitenkin sivuvaikutuksia, eivätkä kaikki omistajat halua lääkehoitoa. Muina apukeinoina eroahdistuksen hoitoon on ehdotettu DAP-feromonin tai painepuvun käyttämistä, liikunnan lisäämistä ja toisen koiran hankkimista. DAP-feromonilla on yksittäisessä tutkimuksessa todettu olevan klomipramiinia vastaava tehoa eroahdistuksen oireiden lieventämisessä. Muiden apukeinojen osalta tutkimustieto on liian vähäistä tehon arvioimiseksi. Toisen koiran hankkimisen ei kuitenkaan nykytiedon perusteella oleta edistävän eroahdistuneen koiran toipumista. Hoitovasteen seuraaminen tapahtuu koiran käytöstä ja sen muutosta seuraamalla. Tutkimuksissa yli puolet hoidetuista koirista on edistynyt ensimmäisten kahden kuukauden kuluessa. Täydellisen parantumisen saavuttaminen kolmessa kuukaudessa on kuitenkin haastavaa. Mikäli edistymistä ei todeta lainkaan ensimmäisen hoitokuukauden kuluessa, on tarpeen varmistaa diagnoosin paikkansa pitävyys, hoito-ohjelma ja hoito-ohjelman noudattaminen. Tämän kirjallisuuskatsauksen kokoamaa tietoa voidaan hyödyntää eläinlääketieteessä eroahdistuneita koiria hoidettaessa. Kirjallisuuskatsauksen sisältämä pohdinta avaa epävarman tiedon alueita ja nostaa esille käytettävässä hoidossa olevia ongelmakohtia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty koirien hyökkäävää käyttäytymistä. Tutkimusosuudessa on selvitetty keväällä 2003 tehdyllä jälkiseurantakyselyllä syksystä 1998 kesään 2000 välisenä aikana koiran hyökkäävän käyttäytymisen vuoksi Helsingin Yliopistollisen eläinsairaalan käytösneuvontaklinikalle (FT Kai Pelkonen) tuotujen koirien käyttäytymisen tilannetta ja omistajien tyytyväisyyttä 3-5 vuotta neuvontakäyntien jälkeen. Lisäksi on selvitetty hyökkäävyyden takia hoidettujen koirien taustatietoja (esimerkiksi rotu, ikä, ongelman alkamisikä, sukupuoli). Hyökkäävyyden takia hoidettiin Käytösneuvontaklinikalla tutkimuksen kattamana aikana 66 koiraa (45 % käytösneuvontaklinikan kaikista potilaista). Yleisin ongelma oli kotiväkeen kohdistuva hyökkäävyys, toiseksi yleisin ongelma toisiin koiriin kohdistuva hyökkäävyys ja kolmanneksi yleisin ongelma vieraisiin ihmisiin kohdistuva hyökkäävyys. Kolmasosa koirista oli hyökkääviä useampaa kuin yhtä kohderyhmää kohtaan. Suurin osa koirista oli leikkaamattomia uroksia (55%), toiseksi eniten oli leikkaamattomia narttuja (27%). Ongelmat olivat alkaneet keskimäärin 1.5 vuoden iässä ja keskimäärin käytösneuvontaan hakeuduttiin, kun koiran ikä oli 3.7 vuotta. Koirista oli monirotuisia 8 kpl. Jotkut rodut olivat yliedustettuina verrattuna samanaikaisiin Kennelliiton rekisteröintitilastoihin, mutta aineiston pieni koko ei tee mahdolliseksi arvioida rotujen välisiä eroja ongelmia tuottavassa hyökkäävyydessä. Jälkiseurantakyselyyn vastasi 88 % omistajista. Koirien tilanne selvisi 92 %:ssa tapauksista. Tyytyväisiä saamaansa neuvontaan oli 80 % vastanneista. Hyökkäävyysongelma oli vähentynyt 74 %:ssa tapauksista (selvästi parantunut 48 %, jonkin verran parantunut 26 %). Koirista oli käytösneuvontakäyntien jälkeen 10 % lopetettu hyökkäävyysongelman takia ja 5 % sijoitettu ongelman takia uuteen kotiin. Hyökkäävyysongelmien hoitotulos oli tilastollisesti merkitsevästi parempi (p<0.05) alle 2 –vuotiaina hoitoa saaneilla koirilla kuin tätä vanhemmilla. Tilastollisesti merkitsevä riippuvuus (p<0.05) havaittiin myös annettujen ohjeiden noudattamisen ja käyttäytymisen muuttumisen välillä, eli mitä tarkemmin ohjeita oli noudatettu, sitä paremmat olivat hoitotulokset.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Ihmisen ja hevosen välinen kommunikaatio kuolaimen välityksellä perustuu paineeseen ja paineelle myötäämiseen. Kuolain aiheuttaa painetta suupieliin, kieleen, hammaslomaan, kovaan suulakeen ja suitsien välityksellä niskaan ja turpaan. Turpahihnaa käytetään tasapainottamaan kuolainta, herkistämään hevosen suuta kuolaimen aiheuttamalle paineelle ja pitämään hevosen suuta kiinni. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuoda eläinlääkäreille, hevosalan ammattilaisille ja hevosen omistajille lisää tietoa kuolaimen ja turpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön vaikutuksesta hevosen suun terveyteen, sekä opettaa tunnistamaan kuolaimesta johtuviin suun terveysongelmiin viittaavia käytösoireita. Tutkimuksessa tutkittiin hevosten suun mittasuhteiden merkitystä kuolaimen valintaan, suun haavaumien esiintymistä ja sijaintia sekä ratsastuksessa esiintyvien käytösoireiden esiintymistä kuolaimia käyttävillä ja kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Tutkimukseen liittyi 30 hevosen kliininen tutkimus ja kyselytutkimus, johon vastasi 655 vastaajaa. Kyselytutkimuksessa oli 48 kysymystä liittyen hevosen talliolosuhteisiin, ruokintaan, liikuntaan, varusteisiin, ratsastajaan ja tiettyjen käytösongelmien esiintymiseen ratsastettaessa. Kliinisessä tutkimuksessa hevosille tehtiin yleistutkimus, mittauksia hevosen päästä, suusta ja kuolaimista sekä suun ja hampaiden perusteellinen tarkastus suun haavaumien ja hammassairauksien havaitsemiseksi. Kliinisessä tutkimuksessa ylä- ja alaleuan välinen etäisyys vaihteli 24-49 mm välillä. Hevosilla, joilla ylä- ja alaleuan välinen etäisyys on vain 24 mm, ei ole tilaa paksulle kuolaimelle. Liian paksun kuolaimen aiheuttama kielen puristuminen voi aiheuttaa hevoselle epämukavuutta, lisätä suun aukomista ja kielen työntämistä ulos suusta. Hevosilla kuolain veti suupieltä kaudaalisesti oikealla puolella keskimäärin 45,2 mm ja vasemmalla puolella 41,6 mm. Pienimmillään kuolaimen etäisyys 06-hampaista oli 18 mm. Ohjien kiristäminen voi aiheuttaa kuolaimen osumisen poskihampaisiin. 59%:lla kuolaimia käyttävistä hevosista esiintyi kuolaimen aiheuttamaa 06-hampaan kulumista purupinnalta tai etureunasta. Kuolaimen paino vaihteli 156-374 g:n välillä. Jos suupieliin kohdistuu lyhyiden poskihihnojen, painavan kuolaimen tai ohjien tai kuolaintuntuman kautta suuri peruspaine, tarvitaan suurempi ohjasjännite hevosen reaktion saamiseksi. Suulaen korkeuden mitattiin hevosilla olevan 8-12 mm. 57%:lla hevosista alaleuan hammasloma oli palpoiden kapea. Alaleuan hammasloman leveys voi selittää hevosten yksilöllistä herkkyyttä kuolaimen aiheuttamalle paineelle. Kuolaimia käyttävistä hevosista 89%:lla todettiin suun pehmutkudosten paikallista hyperkeratoosia, 78%:lla haavaumia, 78%:lla suupielien depigmentaatiota, 37%:lla hyperemiaa, 19%:lla turvotusta ja 15%:lla arpia. Paikallista hyperkeratoosia havaittiin eniten 09-11 ja haavaumia 06-hampaiden alueella posken limakalvolla. Turpahihnan kireys hevosilla vaihteli 13-36 mm. Suurin osa todetuista suun haavaumista voivat johtua kuolaimen aiheuttamasta paineesta tai kireän turpahihnan käytöstä. Suun haavaumat aiheuttavat hevoselle epämukavuutta ja kipua. Kyselytutkimuksessa havaittiin kuolaimen käyttöön liittyvien käytösoireiden, kuten suun aukomisen, kielen laittamisen kuolaimen päälle, kielen työntämisen ulos suusta ja kuolaimen puremisen poskihampaiden väliin olevan yleisiä ratsuhevosilla. Kuolaimia käyttävillä hevosilla esiintyi useammin suun vaahtoamista ratsastettaessa, pään nostamista ylös suitsia laitettaessa, veren vuotamista kielestä ja pukittelua ratsastettaessa kuin kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Kuolaimen valinnassa ja sovituksessa tulisi huomioida hevosen suun leveys, ala- ja yläleuan välinen etäisyys ja alaleuan leveys. Hevosen suun terveyden ylläpitämiseksi hevosille tulisi tehdä säännöllisesti suun ja hampaiden tarkastus, tarkastaa kuolaimen sopivuus, vaihdella säännöllisesti erilaisia kuolaimia ja kuolaimettomia suitsia, suosia ratsastamista ilman turpahihnaa tai turpahihna löysällä ja kiinnittää huomiota kuolaimen oikeaan käyttöön ja hevosen käytösoireisiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)Syventävät opintomme koostuvat kahdesta Eläinlääkärilehteen julkaistavaksi tarjotusta artikkelista: Vapaana elävät hevoset muodostavat laumoja ja käyttävät suurimman osan päivästään laiduntamiseen, jolloin ne liikkuvat ruoan perässä pitkiäkin matkoja. Hevosen käyttäytyminen ei ole juurikaan muuttunut kesyyntymisen aikana, toisin kuin sen elinympäristö. Sopeutumisvaikeudet muuttuneeseen elinympäristöön voivat aiheuttaa erilaisia käyttäytymishäiriöitä, kuten kutomista, imppaamista, itsensä runtelua sekä puun, ulosteen, kuivikkeiden ja maan syömistä. Nämä ovatkin tuttuja ongelmia hevosihmisten parissa. Käyttäytymishäiriöiden syinä saattavat olla perinnöllisyys, matkiminen, karkearehun vähäisyys sekä liikunnan, sosiaalisten kontaktien tai virikkeiden puute. Käyttäytymishäiriöitä on perinteisesti hoidettu estämällä käyttäytyminen esimerkiksi sitomalla kutova hevonen kiinni. Eettisesti ja terapeuttisesti parempi menetelmä on kuitenkin yrittää löytää häiriökäyttäytymisen aiheuttaja ja korjata hevosen elinolosuhteet. Liikunnan ja karkearehun lisääminen, sekä mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin parantavat usein tilannetta. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää tiettyjen häiriökäyttäytymismallien yleisyyttä Suomen hevospopulaatiossa. Aihetta ei ole aiemmin selvitetty Suomessa. Haastattelimme kyselykaavakkeen avulla hevosen omistajia, hoitajia tai valmentajia vuonna 1997. Hevosia oli otoksessa 114 kpl, näistä 68 oli ratsuja ja 46 ravureita. Kartoitimme mm. kutomisen, itsensä vaurioittamisen, puremisen, potkimisen, vikuroinnin, kielellä puuhastelun, imppauksen, ilman nielemisen sekä ulosteen-, kuivikkeiden- ja maansyömisen esiintyvyyttä. Lisäksi kysyttiin tarhataanko hevosta hiekkatarhassa sekä lastaustavasta ja -ajasta. Tuloksia käsiteltäessä vertailimme ratsuja ja ravureita, eri sukupuolia sekä rotuja keskenään. Käyttäytymismallit jaoimme stereotypioihin, aggressiiviseen käyttäytymiseen sekä suuhun liittyviin häiriöihin. Lisäksi laskimme ei-toivottujen käyttäytymismallien, sekä yksittäisten käyttäytymimallien esiintymistä. Tulosten analysointiin käytimme CHI2 - ja Fisherin testiä sekä logistista regressioanalyysiä. Yksi tai useampi ei-toivottu käyttäytymismalli oli 67,5%:lla, stereotypioita 13,2%:lla, aggressiivista käytöstä 19,3%:lla ja suuhun liittyviä häiriöitä 52,6%:lla hevosista. Suuhun liittyvien häiriöiden osuus oli huomattava. Suurin osa oli jonkin ei-toivotun kohteen syömistä, näistä erityisesti ulosteensyöntiä näytti esiintyvän eniten hiekkatarhassa tarhattavilla ratsuilla. Karkearehun vähäisyys on luultavasti merkittävä altistava tekijä suuhun liittyvien käyttäytymishäiriöiden esiintymisessä.
-
(2019)There is only few research available on the treatment of supportive care and supportive measures. Previous research has shown that therapy is the only effective treatment. The purpose of my study was to find out what forms of support can be used with a child with op-positional defiant disorder and their effects on their behavior at home, at school, or in early childhood education. A child with ODD disorder is extremely challenging, especially for school children and kindergarten, for adults and other children. The aim of the study was to find in the earlier literature ways of working with these children in a school or kindergarten environment. The research has been carried out as a systematic literature review and has selected four different peer-reviewed scientific articles on the basis of which the research results have been reported. Qualitative content analysis has been used to analyze the content of Artikels. According to the study, there is still very little research information available on the treat-ment of obesity and supportive measures. Particularly at school and in kindergarten, the support measures used are almost non-existent.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Tämä syventävien opintojen tutkielma on tehty osana Helsingin Yliopiston Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen laajempaa tutkimusta, jonka tavoitteena oli selvittää porsasvaiheen ympäristön vaikutusta lihasian kasvuun ja käyttäytymiseen sekä stressifysiologian kehitykseen. Tässä tutkielmassa keskitymme etenkin porsaan varhaisten kehityvaiheiden virikkeellisyyden vaikutukseen sikojen häiriökäyttäytymiseen. Sika on aktiivinen, utelias ja tutkiva eläin, joka luontaisissa olosuhteissaan käyttää suuren osan vuorokauden ajasta ympäristön tutkimiseen ja ravinnon etsimiseen. Sian tarkka hajuaisti ja herkkä, tutkimista ja tonkimista varten kehittynyt kärsä ohjaa sian ravinnonhaku- ja tonkimiskäyttäytymistä. Tutkiva käyttäytyminen on sialle olennainen käyttäytymistarve, joka tehotuotannon autioissa olosuhteissa kohdistuu herkästi lajitovereihin esimerkiksi hännän- ja korvien puremisena. Toiseen sikaan kohdistuvat agonistisen häiriökäyttäytymisen muodot heikentävät sian hyvinvointia. Hännän- ja korvanpurenta altistavat purtua yksilöä vauriopaikan infektioille, jotka edelleen aiheuttavat tuottajalle taloudellisia tappioita teurastamohylkäyksien sekä sairaiden sikojen heikentyneen päiväkasvun kautta. Häiriökäyttäytymiselle altistavia tekijöitä tehotuotannon oloissa ovat virikkeettömyyden lisäksi muunmuassa myös luonnottoman aikainen vieroitus, sikojen yhdistelemisen aiheuttamat laumahierarkian muutokset sekä liian suuri eläintiheys. Tutkimushypoteesina uskoimme virikkeiden sian varhaisissa kasvatusvaiheissa vähentävän häiriökäyttäytymisen esiintymistä myöhemmissä elämänvaiheissa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu virikkeellisen ympäristön vähentävän lajitovereihin kohdistuvaa häiriökäyttäytymistä ja puremista. Virikkeetön ympäristö sensijaan lisää häiriökäyttäytymisen esiintyvyyttä. On myös todettu virikkeellisessä ympäristössä kasvaneiden sikojen häiriökäyttäytymisen lisääntyvän siirrettäessä siat virikkeettömään ympäristöön, mutta vain pienen olkimäärän lisäys riitti tämän negatiivisen vaikutuksen kumoamiseen. Tutkimus suoritettiin Hyvinkäällä MTT:n sikatalouden tutkimuslaitoksessa. Tutkimukseen valittiin 63 pahnuetta valkoisen rodun karjulla siemennetyistä maatiais-, yorkshire- sekä YM- tai MY- risteytysemakoista. Kokeeseen hyväksyttävässä pahnueessa tuli karjujen leikkauspäivänä eli pahnueen neljäntenä elinpäivänä olla 8 tervettä, hyväkuntoista porsasta. Vieroitus suoritettiin keskimäärin 29 vuorokauden iässä. Tässä yhteydessä eläimet jaettiin 4 eläimen ryhmiin (2 leikkoa ja 2 imisää), joissa eläimet pidettiin teurastukseen asti. Pahnueet jaettiin tutkimuksessa syntymäjärjestyksen mukaan satunnaisesti ennalta laaditun, valmiiksi satunnaistetun lajittelulistan mukaan viiteen eri käsittelyryhmään sekä kontrolliryhmään. Eri käsittelyryhmät erosivat toisistaan ympäristön virikkeellisyyden perusteella (imetys-, välikasvatus- ja loppukasvatusvaiheessa). Kontrolliryhmällä ei ollut virikkeitä missään vaiheessa. Tutkimuksessa käytettiin virikkeinä kutterinlastua (2/3) sekä silputtua olkea (1/3) käyttäen ohjeistuksena valokuvaa karsinasta, jossa virikkeitä oli sopivasti. Porsaita kuvattiin aikaviivenauhurille 5 kertaa jokaista sikaryhmää kohti; vieroitusosastolla, välikasvattamossa sekä kolmesti lihasikalassa. Data koostui siis 63 sikaryhmän viidestä videointikerrasta. Jokaisesta otetusta videointikerrasta oli tuloksena 24h kestävä nauha, jolta katsottiin ennalta sovituista, sikojen aktiivisimmista ajankohdista kolme 10 minuutin pätkää (13.00-13.10, 14.00-14.10, 15.00-15.10). Videoilta saatiin selville tiettyjen käyttäytymisten määrä näinä ajanjaksoina per sika sekä tiettyihin käyttäytymisiin käytetty aika. Tuloksissa oli tilastollisesti merkittävää eroa vain neljännellä videointikerralla eli porsaiden ollessa 14 viikon ikäisiä. Agonistista käyttäytymistä ja korvanpurentaa esiintyi suurempi osa havainnointiajasta ja useampia kertoja videointia kohti sioilla, joilla ei varhaisessa vaiheessa ollut virikkeitä kuin sioilla, joilla oli varhaisissa kehitysvaiheissa virikkeellinen ympäristö. Tappelun keskimääräinen kesto oli pidempi sioilla, joilla ei varhaisessa kehityvaiheessa ollut virikkeitä kuin sioilla, joilla olivat kasvaneet virikkeellisessä ympäristössä. Tuloksista voidaan siis päätellä varhaisten kehitysvaiheiden virikkeellisen ympäristön suojaavan sikaa häiriökäyttäytymisen kehittymiseltä. Tuloksia voidaan soveltaa käytännössä sikaloissa. Tutkimuksessa käytettävä kuivikemäärä oli niukahko, joten se sopii käytettäväksi myös rakolattiasikaloissa. Virikkeiden lisäämisellä voidaan vähentää sikojen häiriökäyttäytymistä ja parantaa eläinten hyvinvointia.
Now showing items 1-8 of 8