Browsing by Subject "käännöstiede"

Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat käännösstrategiat, joita Tacituksen maantieteellis-etnografisen teoksen Germania suomentajat ja ruotsintajat ovat käyttäneet kääntäessään latinankielisessä lähtötekstissä esiintyviä asyndeton adversativum -rakenteita. Lisäksi analysoin kääntäjien näihin rakenteisiin tekemiä adversatiivisia sidesanalisäyksiä muun muassa kielten, kääntäjien ja aikakausien mukaan. Tutkimukseni keskeisen teoreettisen pohjan muodostavat asyndeettisyyttä ja sen eri ilmenemismuotoja, suomen ja ruotsin kielten adversatiivisia rakenteita sekä käännöstiedettä käsittelevä tutkimus- ja opetuskirjallisuus. Empiirisenä aineistonani käytän yhtä Germaniasta laadituista latinankielisistä kriittisistä editioista, kaikkia neljää julkaistua Germania-suomennosta ja kuutta julkaistua Germania-ruotsinnosta. Käytän sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kvalitatiivinen tutkimukseni keskittyy siihen, miten kääntäjät ovat soveltaneet eri käännösstrategioita. Lisäksi vertailen joidenkin latinankielisestä lähtötekstistä valitsemieni tekstiotteiden käännöksiä ja niissä käytettyjä käännösstrategioita. Tutkimuksen kvantitatiivisessa osuudessa analysoin käännöksistä kokoamaani sidesanalisäyksiä käsittelevää aineistoa. Havaintojeni perusteella kääntäjät ovat pääosin säilyttäneet latinankielisessä lähtötekstissä esiintyvät asyndeettiset adversatiiviset rakenteet, sillä adversatiivisia sidesanalisäyksiä on tehty keskimäärin vain noin joka kolmanteen tutkimukseen poimimaani kohtaan. Sitä vastoin se, että kääntäjät olisivat käännösratkaisuillaan joko selvästi korostaneet tai häivyttäneet lähtötekstissä olevia vastakkainasetteluja, vaikuttaa olevan hyvin harvinaista. Tutkimus osoittaa, että kääntäjä tekee adversatiivisen sidesanalisäyksen todennäköisimmin silloin, kun latinankielisessä lähtötekstissä esiintyvässä asyndeettisessä adversatiivisessa rakenteessa on vahva vastakkainasettelu lauseiden tai lausekkeiden välillä. Vastaavasti adversatiivisen sidesanalisäyksen esiintymistodennäköisyys heikkenee vastakkainasettelun voimakkuuden heikentyessä. Aineistossa on myös pieniä viitteitä siitä, että adversatiivisten sidesanojen lisääminen voisi mahdollisesti olla hieman yleisempää 1950-luvun jälkipuoliskolla julkaistuissa käännöksissä. Tutkimieni suomennosten ja ruotsinnosten välillä ei keskimäärin ollut merkittäviä eroja lisättyjen sidesanojen suhteellisissa määrissä. Suurin osa lisätyistä sidesanoista kuuluu suomen ja ruotsin kielten yleisimpiin adversatiivisiin sidesanoihin. Tehtyjen adversatiivisten sidesanalisäysten määrä ja se, miten monipuolisesti eri sidesanoja käännöksessä on käytetty, vaihtelee kuitenkin huomattavasti kääntäjittäin eikä ole sidoksissa käännöksessä käytettyyn kieleen.

Tutkielmassa selvitetään, miten kuubalaiseen kulttuuriin viittaavat sanat on käännetty suomeksi kahdessa kuubalaisessa elokuvassa: Habana Blues (2005) ja Retorno a Ítaca (2014). Tavoitteena on tutkia, millä käännöstekniikoilla kuubalaiset kulttuurisanat on suomennettu elokuvien tekstityksiin. Aineisto käsittää yhteensä 88 kulttuuriin viittaavaa sanaa. Elokuvasta Habana Blues niitä löytyi yhteensä 34 ja elokuvasta Retorno a Ítaca 54 kappaletta. Aineiston analyysin apuna käytetään kirjoittajan omaa luokittelua käännöstekniikoista. Työssä tutkitaan käännöstekniikoiden lisäksi sanojen merkityksen säilymisen tasoa: säilyykö sanan espanjankielinen merkitys suomenkielisessä käännöksessä täysin, vain osittain vai katoaako se kokonaan. Työn pääasiallinen tavoite on selvittää käännöstekniikoiden perusteella, ovatko käytetyt käännökset suuntautuneet enemmän lähtötekstiin vai kohdetekstiin. Kyseinen lajittelu perustuu Eugene A. Nidan (1964) teoriaan muodollisesta ja dynaamisesta vastaavuudesta. Muodollisesti vastaava käännös suosii lähtökieltä ja pyrkii säilyttämään alkuperäisen tekstin muodon muun muassa lainasanojen kautta, kun taas dynaamisesti vastaava käännös keskittyy kohdetekstiin ja ottaa huomioon kohdeyleisön, esimerkiksi korvaamalla mahdolliset lainasanat kohdetekstin vastaavilla kulttuurisanoilla eli sopeuttamalla kohdekielen kontekstiin. Lähtökielen kulttuurisanat jaotellaan kolmeen eri pääryhmään, jotka kirjoittaja on määritellyt itse. Ensimmäinen ryhmä (1) ovat universaalit sanat eli yleiskäsitteet, jotka ovat tutkimuksessa kulttuurisanoja, jotka esiintyvät tietyssä merkityksessä ainoastaan Kuuban espanjassa. Tällainen sana on esimerkiksi socio, joka tarkoittaa yhtiökumppania tai osakasta, mutta jota Kuubassa käytetään tarkoittamaan sanaa ”ystävä”. Toinen ryhmä (2) koostuu vain Kuubassa käytetyistä sanonnoista ja kolmas ryhmä (3) kuubalaisista kulttuurisidonnaisista sanoista ja ilmaisuista, jotka viittaavat kohdekielestä puuttuviin lähtökielen kulttuurin ilmiöihin. Jokaisessa ryhmässä on myös kaksi eri tasoa, jotka viittaavat kohdekielen vastaavuuksien löytämisen vaikeusasteeseen. Yllä mainitun sanan socio vastaavuuden taso on helpompi (a), koska sille löytyy helppo vastine suomeksi, mutta esimerkiksi sana pepillo kuuluu vaikempaan vastaavuuden tasoon (b): ilmaisu tarkoittaa nuorta ihmistä, joka pitää kaikesta uudesta ja haluaa pukeutua muodikkaasti. Sana voidaan tällöin selittää suomeksi, mutta sillä ei ole yhtä, helposti yhdellä sanalla ilmaistavaa vastinetta kuten sanalla socio. Kahden ensimmäisen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tarkastellaan merkityksen vastaavuuden perusteella. Tämä vertailu suoritetaan taulukoiden avulla ja laskemalla vastaavuusprosentti. Kolmannen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tutkitaan muodollisen ja dynaamisen vastaavuuden perusteella niin ikään prosentuaalisesti. Jokainen kulttuurisana analysoidaan kontekstissaan yllä mainittujen kriteerien perusteella. Tutkimustulosten mukaan elokuvan Habana Blues ensimmäisen ja toisen sanaryhmän kulttuurisanojen merkityksen säilymisprosentti kohdekielessä on 50 % ja elokuvan Retorno a Ítaca 70 %, mikä osoittaa kulttuurisanojen kääntämisen ongelmallisuuden tekstityksissä esimerkiksi rajoitetun rivimäärän takia. Kolmannen sanaryhmän käännöstekniikat osoittavat ensimmäisen elokuvan käännöksen olevan muodolliseen vastaavuuteen taipuva (muodollisten käännöstekniikoiden osuus 80 %), kun taas toisessa elokuvassa käytetään enemmän dynaamisen vastaavuuden käännöstekniikoita (niiden osuus on 55 %). Tutkielmassa kehitetyn luokituksen avulla voidaan kehitellä lisää metodeja, joiden kautta voidaan selvittää ja vertailla kääntäjien valintoja audiovisuaalisessa kääntämisessä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suoratoistopalveluiden ja harrastelijatekstitysten laatua niissä sovellettujen ruututekstikonventioiden näkökulmasta. Vertailevan tutkimukseni tavoitteena on selvittää, minkälaisia käytäntöjä harrastelijakääntäjät ja suoratoistopalveluiden kääntäjät noudattavat työssään, ja miten ne vertautuvat tässä tutkielmassa esiteltäviin yleispäteviin käännöstekstitysten laatusuosituksiin. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat Esko Vertasen esittelemät ruututekstikonventiot artikkelissa Ruututeksti tiedon ja tunteiden tulkkina (2007) sekä Suomen av-kääntäjien laatimat Käännöstekstitysten laatusuositukset (2020). Analyysi keskittyy kolmeen eri ruututekstikonventioiden kategoriaan: ruututekstien kesto, merkkimäärä ja segmentointi. Tutkielman aineisto koostuu suoratoistopalveluiden Netflix, HBO Nordic ja Viaplay tekstityksistä yhteen kunkin palvelun tarjoamaan tv-jaksoon, sekä Divx Finland -yhteisön harrastelijakääntäjien vastaavista tekstityksistä kyseisiin jaksoihin. Tutkimusaineiston vertailu toteutetaan kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimus osoittaa, että suoratoistopalveluiden käytännöt yltävät keskimäärin hieman paremmin vertailtuihin suosituksiin, mutta monella osa-alueella tulokset ovat vaihtelevia, ja myös tutkittujen suoratoistopalveluiden väliset eroavaisuudet ovat ajoittain huomattavia. DivX Finland suosii tekstityksissään enemmän kaksirivisiä ruututekstejä, kun taas suoratoistopalvelut keskimäärin enemmän yksirivisiä ruututekstejä. Suoratoistopalveluiden ruututekstit ovat merkkimäärältään tiiviimpiä, mutta DivX Finlandin tekstitykset yltävät jonkin verran paremmin ruututekstien keston suosituksiin. Yhteistä sekä suoratoistopalvelulle että DivX Finlandille on tuloksissa se, että kaksirivisten ruututekstien kesto jää usein suositeltua lyhyemmäksi. Epäsuotuisia segmentointiratkaisuja esiintyy prosentuaalisesti melko vähän kummankin toimijan tekstityksissä. Tarkasteltaessa eri suoratoistopalveluiden tuloksia yksitellen, voidaan todeta, että käytännöiltään lähimpänä av-alan laatusuosituksia ovat HBO Nordicin tekstitykset, kun taas Viaplayn tekstityksissä ilmenee huomattavin määrä epäsuotuisia tuloksia eri osa-alueilla. Merkittävin havainto tarkasteltaessa DivX Finlandin tekstityksiä on se, että ruututekstin rivien merkkimäärän ylärajat ovat yhteisön tekstityksissä selkeästi joustavampia kuin tekstitysalalla yleisesti.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan konferenssitulkkauksen strategioita tulkattaessa englannin kielestä suomen kielelle. Työn tarkoituksena on tutkia miten tulkkauksen tavoite eli lähdekielisen viestin välittäminen kohdekielelle toteutetaan, ja mitä vaikeuksia konferenssitulkki kohtaa tulkatessaan englannin kielestä suomen kielelle. Sen lisäksi tavoitteena on luoda suomenkielinen konferenssitulkkauksen strategioiden luokittelu muissa kieliparissa käytettyjen luokittelujen perusteella. Konferenssitulkkausta ei ole tutkittu paljon, koska sen prosessiin vaikuttavat monet tekijät, jotka tekevät siitä vaikean tutkimuskohteen. Suomenkielisessä tieteellisessä kirjallisuudessa konferenssitulkkausta, sen prosessia, siinä käytettyjä strategioita, eikä tulkin roolia ei ole tutkittu ollenkaan. Aineistona on Nokian tiedotustilaisuus, joka pidettiin Suomessa, Espoossa 3. syyskuuta 2013. Aineisto litteroitiin sekä englanniksi että suomeksi. Nauhan pituus on noin 55 min, joista litteroitu pätkä on noin 18 min. Litteroidussa tekstissä on sekä alkuperäinen puhe, että sen tulkkaus, ja siihen kuuluu noin 18 minuuttia koko tilaisuudesta. Litteroitu teksti löytyy työn liitteenä. Aineiston analyysin perusteella konferenssitulkkauksessa englanti-suomi-sanaparissa hyödynnetään samoja strategioita kuin muissakin kielipareissa, mikä todistaa universalistien teorian siitä, ettei kielipari vaikuta strategian tai niiden yhdistelmän valintaan. Aika usein huonosti suoritettu tulkkaus selitetään sillä, että tulkki oli väsynyt tai tulkkauksen olosuhteet eivät olleet sopivia hyvään työntekoon, mutta tulkkauksen menestykselliseen suoritukseen vaikuttavat myös tulkin valitsemat strategiat. Konferenssitulkkaus tapahtuu aina suullisessa kaksikielisessä diskurssisissa, jossa on erilaisia osallistujia, minkä takia strategioiden valintaan vaikuttavat eri tekijät. Strategioiden valinta riippuu sekä lingvistisistä että ekstralingvistisistä tekijöistä, mm. tulkin kielitaidosta ja tulkkauskompetenssista, puhujan puhenopeudesta ja siitä, millaiset taustatiedot kuulijoilla on aiheesta. Tutkimuksen tulokset todistavat kognitiivisen näkökulman merkitystä tulkkausprosessin ymmärtämisessä. Tämän näkökulman mukaan konferenssitulkkaus on ajatusten ja viestien välittämistä, ei pelkkää merkkien välittämistä kielestä toiseen.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä käännösvastineita unkarin adessiivilla on suomessa ja näkyykö käännöksissä mahdollista eksplikoitumista tai lähdekielen interferenssiä. Kyseessä on kvalitatiivinen aineistoanalyysi. Aineistona on Vilmos Kondorin Budapest Noir (2008) ja sen suomennos Budapestin varjot (2012) (kääntäjänä Tähti Pullinen) sekä László Krasznahorkain Sátántangó (1985) ja sen suomennos Saatanatango (2019) (kääntäjänä Minnamari Pitkänen). Kolmantena aineiston osana on kokoomateos Barátok rokonok: tanulmányok a finn-magyar kulturális kapcsolatok történetéből (1984) (Ystävät sukulaiset: Suomen ja Unkarin kulttuurisuhteet 1840–1984), jonka ovat toimittaneet Päivi Heikkilä ja Sára Karig. Tutkimuksen aineisto koostuu 250 unkarinkielisestä virkkeestä, joissa esiintyy yksi tai useampi adessiivimuoto, sekä näiden virkkeiden suomennoksista. Virkkeet on jaettu ryhmiin sen mukaan, mikä käännösvastine on kyseessä, ja aineiston analyysi perustuu näiden käännösvastineiden ryhmittelylle. Tutkielman ensisijaisena teoriataustana on unkarin ja suomen kontrastiivinen kielentutkimus, mutta mukana on myös käännösuniversaaleista tehtyä tutkimusta käännöstieteen puolelta. Aineisto on ensin analysoitu kieliopillisesti, jonka jälkeen on tutkittu aineistossa mahdollisesti esiintyviä eksplikoitumisen ja interferenssin hypoteeseja. Tutkimuksessa selvisi, että isoin osa käännösvastineista (35 %) oli komparatiivin vertailukohdan ilmaisuja, sillä unkari käyttää tähän adessiivia. Varsinaisten paikanilmaisujen käännösvastineet olivat sisäsijat (17 %), ulkosijat (11 %) sekä postpositiot ääressä (6 %), luona (6 %), kohdalla (4 %) ja vieressä/vierellä (2 %). Omistamista ilmaisevia käännösvastineita oli aineistossa 4 prosenttia. Muut käännösvastineet, joita ei voinut luokitella, veivät aineistosta 15 prosenttia. Tutkimuksessa selvisi myös, että suomenkielisissä käännöksissä esiintyi eksplikoitumista, joka johtui sekä kielten eroista että käännösprosessista. Interferenssiä taas oli vaikea tutkia ilman alkuperäissuomen aineistoa.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, mitä rakenteellisia eroja ja samankaltaisuuksia suomenkielisten määreisten substantiivilausekkeiden ja näiden ruotsinkielisten käännösvastineiden välillä voidaan havaita Suomen hallituksen esityksessä 17/2022. Rakenteiden analysoinnissa on hyödynnetty käännöstieteellisen syntaktisten käännösstrategioiden viitekehyksen lisäksi kielitieteen näkökulmaa, joka pohjautuu pääosin suomen ja ruotsin lausekkeiden kieliopilliseen kuvaukseen. Substantiivilauseke ilmenee tutkielmassani yhtäältä kieliopillisena ilmiönä, toisaalta käännösteoreettisen tarkastelun kohteena. Substantiivilauseke muodostuu yhtenä kieliopin tärkeimmistä ilmiöistä niin ikään oleelliseksi osaksi juridisia tekstejä. Juridiselle kielelle asetettu tiiviyden vaatimus näyttäytyy muun muassa toistuvina rakenteina, joihin myös määreiset substantiivilausekkeet kuuluvat. Juridisen tekstin informaatiotiiviys tulee esiin muun muassa runsaasti informaatiota sisältävinä substantiivilausekkeina. Aineistona tutkielmassani on Suomen hallituksen esityksen 17/2022 suomenkielisen version 194 ensimmäistä määreistä substantiivilauseketta sekä näiden ruotsinkielisen version käännösvastineet. Aineiston substantiivilausekkeet ovat lähdetekstissä etu- ja/tai jälkimääreisiä, mutta kyseisten substantiivilausekkeiden ruotsinkielisissä käännösvastineissa näiden määreisyystyyppien lisäksi ilmenee osin myös määreettömiä substantiivilausekkeita tai muita lausekkeita. Aineistosta poimitut substantiivilausekkeet ovat peräisin hallituksen esityksen monista erityyppisistä osista, kuten esityksen pääasiallisesta sisällöstä ja yleisperusteluista. Analyysimenetelmä on kahtalainen siinä mielessä, että ensianalyysi on luonteeltaan enemmän kieliopillinen, jatkoanalyysi puolestaan käännösteoreettinen. Toisaalta jatkoanalyysissa ei huomioida pelkästään käännösstrategiaa, vaan kunkin käännösstrategialuokan yhteydessä esitetään myös, mitä lähdetekstin kieliopilliselle rakenteelle on käännösvastineessa tapahtunut. Kieliopillisessa analyysissä huomio keskittyy myös lähdetekstin kolmeen keskeiseen määritetyyppiin adjektiivimäärite, genetiivimäärite ja adverbiaali sekä näiden käännösvastinetyyppeihin. Analyysissa kaikki edellä mainitut aspektit ilmenevät niin absoluuttina lukuina kuin prosentuaalisestikin. Analyysin perusteella lähdetekstin etumääreisen substantiivilausekkeen yleisin käännösvastine on sekä etumääreinen substantiivilauseke että jälkimääreinen substantiivilauseke, joita molempia on lähes 40 prosenttia esiintymistä. Lähdetekstin jälkimääreisen substantiivilausekkeen yleisin käännösvastine on puolestaan lähes 70 prosentin osuudellaan niin ikään jälkimääreinen substantiivilauseke. Lähdetekstin etu- ja jälkimääreisen substantiivilausekkeen yleisimmät käännösvastineet ovat etu- ja jälkimääreinen sekä jälkimääreinen substantiivilauseke molemmat noin 50 prosentin osuuksillaan. Käännösstrategioista kaksi yleisintä ovat lausekerakenteen muutos (n. 64 %) ja kirjaimellinen käännös (n. 23 %). Tuloksista voi muun muassa päätellä, että kirjaimellinen käännös on yleisin lyhyissä etumääreisissä substantiivilausekkeissa, joissa on adjektiivimäärite. Toisaalta tuloksista käy esimerkiksi ilmi, että lähdetekstin määreinen substantiivilauseke voi ajoittain muuttua määreettömäksi substantiivilausekkeeksi tai joksikin muuksi lausekkeeksi.

Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Kääntämisen ja tulkkauksen maisteriohjelma Opintosuunta: Käännös- ja tulkkausviestintä Tekijä: Suvi Liimatainen Työn nimi: Melankolisten käsitteiden käännösstrategiat kaunokirjallisuudessa Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: 3.2023 Sivumäärä: 42 Avainsanat: melankolia, ennui, dégoût, Proust, Flaubert, käännösstrategia, kulttuurinen käsite, käännöstiede, ranskan kieli Ohjaaja tai ohjaajat: Anne Riippa Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Ranskankielisessä kulttuurissa ja kirjallisuudessa melankolisilla käsitteillä on tärkeä merkitys, joka juontaa juurensa antiikin Kreikasta. Keskiajalla uskottiin, että musta sappi oli yksi neljästä perusruumiinnesteestä, joka liiallisesti runsastuttuaan saattaa aiheuttaa melankoliaan sairastumisen. (Starobinski 2005: 40.) Melankoliaan liitetään nyt modernina aikana psykiatrisesta näkökulmasta Julia Kristevan (1987: 13) mukaan ajatus halujen katoamisesta ja toivottomuudesta, kroonisesta surun ja kärsimyksen tuntemuksen tilasta. Melankoliaan sairastuneesta ajatus itsemurhasta voi Kristevan mukaan olla houkutteleva (Grisoni 2005: 24). Ennui (ikävyys, ikävystyminen) ja dégout (inho) ovat muita melankoliaan läheisesti liittyviä käsitteitä. Vaikka melankolia onkin psykiatrian diagnostiikassa käytetty termi, sitä on pidetty taiteilijoita inspiroivana voimavarana ja syvällisenä teemana taiteessa (Assouline 2005: 7). Gustave Flaubertin teoksessa Madame Bovary olennaista on melankoliaan liittyvä saavuttamattoman rakkauden tavoittelu, joka ei lopulta tuokaan toivottua nautintoa (Levalet 2010: 260). Näen samaa myös Marcel Proustin teoksessa Du côté de chez Swann (1913). Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, ovatko käsitteet mélancolie, ennui ja dégoût kulttuurisia käännösongelmia eli realioita, ja miten niitä käännetään. Poimin teoksista Madame Bovary ja Du côté de chez Swann enintään 30 ensimmäistä virkettä, joissa kukin tutkimani käsite esiintyy. Tämän jälkeen luokittelin virkkeissä käytetyt käännösstrategiat. Tutkimuksessani havaitsin, että käsitteitä ei aineistossa aina käännetty samoilla tavoin suomeksi, vaan erilaisia käännösvaihtoehtoja oli käytetty runsaasti. Lisäksi käsitteitä ennui ja dégoût käännettiin suomeksi osittain samalla tavalla. Aineistosta selvisi myös, että suosituin käännösstrategia oli kirjaimellinen käännösstrategia, mikä on yllättävää, sillä kaikkia käsitteiden konnotaatioita ei luultavasti saada näin sisällytettyä käännökseen. Yllättävää oli myös, että psykologisen termistön sijaan suosittiin hyvin yksinkertaistavia käännöksiä, tosin tämä on suomalaisen erikoisalojen käännösperinteen mukaista (Pitkänen-Heikkilä 2013: 82). Realiat voivat aiheuttaa käännösongelmia, sillä niitä ovat Nedergard-Larsenin (1993: 209-210) mukaan kielessä esiintyvät, ulkoiseen maailmaan viittaaavat käsitteet, joita ei ole olemassa kohdekielessä. Mélancolie, ennui ja dégoût viittaavat ihmisen kokemusmaailmaan ja niitä sanoitetaan eri kulttuureissa ja eri kielillä eri tavoilla. Tulosten perusteella voidaan mielestäni sanoa, että tutkimani käsitteet ovat realioita, sillä niitä tulkitaan suomeksi lukuisin eri käännösratkaisuin ja osittain jopa samoja sanoja käyttäen.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, millaista lähtötekstin vaikutuksesta aiheutuvaa norminvastaista kielenkäyttöä voi katsoa olevan tviittikäännöksissä, jotka esiintyvät suomalaisissa verkkouutisissa. Käännöksissä esiintyvään, lähtötekstin vaikutuksesta johtuvaan norminvastaisuuteen viitataan käännöstieteessä usein käsitteellä negatiivinen siirtovaikutus. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoutta tästä ilmiöstä kääntämiseen liittyvänä haasteena, jotta sen riski osattaisiin huomioida paremmin esimerkiksi uutiskäännösten tekemisen yhteydessä. Vaikka suomen kielen normeista voi olla useita eri näkemyksiä, tutkielmassa tulkitaan norminvastaisiksi vain sellaiset käännösratkaisut, jotka ovat Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen yleiskielestä antamien suositusten vastaisia. Verkkouutisten voi olettaa seuraavan näitä suosituksia, koska uutisen katsotaan yleisesti olevan tyyppiesimerkki yleiskielisestä tekstistä. Käännöstieteessä on todettu, että negatiivinen siirtovaikutus ei ilmene ainoastaan norminvastaisena kielenkäyttönä, vaan sitä voi katsoa olevan myös käännöksissä, joiden merkitys eroaa lähtötekstin merkityksestä siirtovaikutuksen vuoksi. Negatiivisen siirtovaikutuksen, sen lähikäsitteiden sekä norminvastaisuuden määrittelyn lisäksi työn teoriapohja koostuu Twitterin, tviitin ja verkkouutisen sekä journalistisen kääntämisen tutkimuksen esittelystä. Tutkielman aineisto koostuu Yle Uutisten ja Ilta-Sanomien verkkosivuilla aikavälillä 1.8.2019– 30.9.2020 julkaistuista uutisista, jotka sisältävät vähintään yhden käännöksen jostain Yhdysvaltojen silloisen presidentin Donald Trumpin @realDonaldTrump-tilillä julkaistusta tviitistä. Uutisissa esiintyvien käännösten lisäksi aineistoon kuuluvat kaikki ne Trumpin tviitit, jotka ovat aineiston käännösten lähtötekstejä. Tutkielman analyysissa tarkastellaan aineistosta kaikkia niitä tviittikäännöksiä, joissa voi perustellusti katsoa esiintyvän negatiivista siirtovaikutusta. Analyysissa käytetään laadullista menetelmää. Koska sekä norminvastaisuuden että siirtovaikutuksen esiintyminen aineiston käännöksissä on tulkinnanvaraista, jokaisen käsiteltävän käännöksen kohdalla käydään erikseen läpi, millä perustein se on valikoitunut analysoitavaksi. Analyysista käy ilmi, että 24:ssä aineiston 226 tviittikäännöksestä on nähtävissä viitteitä negatiivisesta siirtovaikutuksesta. Se vaikuttaa useimmin ilmenevän näissä käännöksissä yleiskielen suositusten vastaisena pilkutuksena. Tämän lisäksi ilmiö näkyy käännöksissä esimerkiksi sanojen rektioissa, ison alkukirjaimen käytössä ja käännösten merkityksen erilaisuudessa suhteessa lähtötekstin merkitykseen. Vaikka negatiivisen siirtovaikutuksen esiintymisestä aineiston tviittisuomennoksissa ei ole analyysin perusteella täyttä varmuutta, antaa tutkielma monipuolisesti esimerkkejä siitä, miten ilmiö voi käytännössä näkyä käännöksissä. Näin ollen tutkielma voi myös auttaa tunnistamaan tilanteita, joissa negatiivista siirtovaikutusta on hyvä osata välttää.

Tutkimuksessa tarkastellaan portugalilaisen runoilijan, Fernando Pessoan kolmelle tunnetuimmalle heteronyymille Alberto Caeirolle, Ricardo Reisille ja Álvaro de Camposille tyypillisten tyylikeinojen välittymistä runojen saksannokissa ja suomennoksissa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Fernando Pessoan heteronyymien eri ilmaisutyylit ilmenevät alkuperäiskielisissä runoissa ja miten ne on välitetty käännöksissä suomeksi ja saksaksi. Lisäksi heteronyymien erilaisten taustojen ja niiden kuvausten tarkastelu on sisällytetty tutkimukseen. Tutkimuksen teoriataustana toimivat usean tutkijan runouden sekä eri tyylien kääntämiseen ja tyylintutkimukseen liittyviä ajatuksia. Lisäksi tutkielman teoreettiseen viitekehykseen on sisällytetty usean tutkijan näkemykset Pessoan tyylistä ja kolmen heteronyymin ilmaisutavoista ja toisistaan poikkeavista ideologioista. Tutkimukseen on sisällytetty myös kääntäjien kommentteja ja huomautuksia. Aineistoon on valittu tarkasteltavaksi viisi runoa kultakin heteronyymiltä sekä niiden saksan- ja suomenkieliset käännökset. Tutkielman aineiston analyysissä hyödynnetään tyylintutkimuksen, runoanalyysin ja kääntämisen lähestymistapoja. Analyysissä aineistosta poimitut tyylikeinot on luokiteltu Leechin ja Shortin heuristista menetelmää hyödyntämällä. Tutkielman keskeisien tulosten perusteella tarkasteltujen runojen suomennosten ja saksannosten strategioissa ei ole havaittavissa merkittäviä eroja, sillä kumpikin ovat pyrkineet kääntämään runojen merkityksen mahdollisimman uskollisesti runorakenteiden sijaan. Suomennoksissa on paikoitellen havaittavissa luovempia ratkaisuja, kun taas saksannoksissa on pysytty lähempänä alkuperäisen runon merkityksiä. Pessoan tuotannosta on tehty valitettavan vähän suomalaista tutkimusta, joten jatkotutkittavaa riittää käännöstieteen ja muiden tutkimusalojen saralla. Pessoan laaja tuotanto ja sen sisältämät monet monipuoliset heteronyymit ja ideologiat tarjoavat suuren aineiston monille aloille ja tutkimuksille.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella mediatulkkauksessa esiintyviä redundanssin käsittelyn strategioita sekä tulkkauksen lajin (mediatulkkauksen) että menetelmän (simultaanitulkkauksen) näkökulmasta kielisuunnassa suomi–ruotsi. Tutkimuksessa vertaillaan, miten lisäämisen ja tiivistämisen strategiat eroavat toisistaan ja miten nämä vaikuttavat redundanssin käsittelyyn. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat aiempi redundanssia, tulkkauksen tiivistämistä ja siihen lisäämistä käsittelevä käännöstieteellinen tutkimus. Tutkimusaineisto on kerätty Suomen valtioneuvoston Youtube-kanavalta ja Svenska Yle -verkkopalvelusta keväältä 2020. Tutkimusta varten litteroitiin yhteensä kolme videotaltioitua tulkkaustilaisuutta. Tässä aineistossa yleisimmät tiivistämisen strategiat olivat leksikaalisen tiedon poisto, pronominaalinen korvaaminen ja faattisten elementtien poisto, kun taas lisäämisstrategioista yleisimpiä olivat faattisten elementtien lisääminen, leksikaalisen tiedon lisääminen ja pronominaalisen tiedon lisääminen. Muita vähemmän käytettyjä tulkkausstrategioita olivat fokusoimattomien elementtien poistot ja lisäykset, lisätty ja poistettu toisto sekä metastrukturaalisten elementtien lisäykset ja poistot. Muutoksia esiintyi enemmän tulkkauksen lopussa verrattuna alkuun, mikä on selitettävissä tulkin kasvaneella kognitiivisella rasituksella ja siitä aiheutuneella kasvaneella epäröinnillä. Tutkimus osoittaa, että redundanssia on mahdollista sekä lisätä että poistaa tulkkauksessa ilman, että tiedon välittyminen häiriintyy. Viesti voidaan siis välittää silloinkin, kun siitä on poistettu tai siihen on lisätty tietoa. Sekä tiivistäminen että lisääminen tapahtuvat tietoisen valinnan kautta semanttis-pragmaattisena toimintana. Tutkimuksesta käy ilmi, että lisäämisen tulkkausstrategioiden käyttöä esiintyy sen verran, että lisäämistä voidaan pitää tietyiltä osin jopa välttämättömänä viestin välittymiseksi. Tiedostamalla tulkkauksen tiivistämisen ja lisäämisen strategiat ja sen, miten niiden tehokkaalla käytöllä voidaan hallita redundanssia tulkki voi sekä tehostaa tulkkaukseen kuluvaa aikaa että parantaa välitettävän viestin ymmärrettävyyttä.