Browsing by Subject "lastenteatteri"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2020)Kiinnostukseni lastenteatterin tutkimiseen lähtee sekä ammatillisesta taustastani että harrastuneisuudestani. Olen varhaiskasvatuksen opettaja ja teatteri-ilmaisun opettaja. Teatteritieteen opintojeni eri vaiheissa olen pohtinut, millaiset valmiudet lapsella on katsojana olla vastavuoroisen kommunikaation osapuolena teatteriesityksessä. Tutkimuskysymykseni ovat: - Miten alle kouluikäisen kehitystaso vaikuttaa esityksen vastaanottoon? - Miten lastenteatterin ammattilaiset esitystä valmistaessaan ottavat huomioon lasten erityisyyden yleisönä? Tutkimusaineistoni olen kerännyt vuosina 1991 -1993 ja 1999 kolmesta lastenteatteriesityksestä. Tutkimukseni on sukua toimintatutkimukselle. Se on kasvatuksellista ja tilannesidonnaista, tarkastelee yksilöitä sosiaalisten ryhmien jäsenenä ja aihe on itselleni tutkijana henkilökohtaisesti tärkeä. Toiseksi tutkimukseni teatteriesitysten reseptiosta on myös tietyssä hetkessä tapahtuneen ilmiön tapahtumatutkimusta. Tutkimukseni aineistona ovat yleisöhavainnoinnin muistiinpanot, lasten haastattelut ja piirustukset sekä kirjalliset palautteet päiväkotiryhmien ja koululuokkien opettajilta ja lasten vanhemmilta. Aineistona ovat myös lastenteatterin ohjaajien haastattelut: Nukketeatteri Vihreän Omenan Sirppa Sivori-Asp ja työryhmä, Teatteri Hevosenkengän Patrik Drake ja Unga Teaternin Marjaana Castren. Kirjallisina lähteinä käytän lastenteatterin tutkimuksia, teatterin reseption tutkimuksia sekä lapsen kognitiivista, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä käsitteleviä tutkimusjulkaisuja. Pääluvussa kaksi tuon esille lapsen vaiheittaista kehitystä ajattelun, kielen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen tutkimuksista. Tämä toimii vertailupohjana lastenteatteriesitysten reseption tutkimiselle tarkastellessani 3-7- vuotiaiden reagointia ja esitystapahtuman jälkeisiä käsityksiä nähdystä ja koetusta. Näistä tuloksista voin päätellä, miten eri ikäryhmien lapsikatsojat näkevät, kokevat ja ymmärtävät esityksen ja millä tasolla he pystyvät vastavuoroiseen teatterilliseen kommunikaatioon. Lastenteatterin ammattilaisilla on kokemusta esitysten valmistamisesta eri ikäisille yleisöryhmille. Haastattelujen aineistosta tuon esille kriteereitä, joita he asettavat omalle työlleen, heidän näkemyksiään yleisönsä antamista haasteista ja kokemuksiaan teatterillisesta vuorovaikutuksesta lapsiyleisön kanssa. Tutkimus osoittaa, että alle kouluikäisille lapsille tulisi tarjota ikätasoon sovitettu ja dramatisoitu näytelmä. Pienille lapsille soveltuu esitys, jossa on lapsen kokemuspiiriin liittyviä asioita. Lapsen ajattelu perustuu havainnolliskuvallisiin, tosiasiallisiin yhteyksiin ja hän ymmärtää syy - seuraussuhteita näkyvien elementtien avulla. Esityksessä puhuttu kieli ei saisi olla liian abstraktia, repliikit tulisi sitoa visuaalisiin objekteihin. Esityksen näyttämökuvan, äänimaailman ja valaistuksen tehokeinojen tulisi myötäillä katsojien toleranssia. Esitys ei saa olla liian pelottava, lapsen täytyy kokea olonsa turvalliseksi. Lastenteatterin ammattilaisilla on vakava vastuu lasten kohtaamisessa, positiivisen ilmapiirin ja luottamuksellisen vastavuoroisen kommunikaation luomisessa. Näyttelijän ammatillinen osaaminen ja yleisöryhmän ikätason mukainen ilmaisun säätely on tärkeää, jotta lapselle jäisi esityksestä myönteinen kokemus ja hyvän olon tunne.
-
(2017)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyyttisessä viitekehyksessä draama- ja esitysanalyysin kautta kotimaista lapsille suunnattua, 2000-luvun alussa toteutettua teatteria. Tutkimuksen fokuksessa ovat ne diskursiiviset, valtasuhteita rakentavat strategiat, joilla luodaan eroja ja yhtäläisyyksiä lapsille ja aikuisille suunnatun teatterin välille. Tarkastelukohteina ovat Anna Krogeruksen lastennäytelmä Isin talviuni (2005) ja aikuistennäytelmä Rakkaudesta minuun (2006) sekä näiden kantaesitykset. Molemmat teokset tarkastelevat samaa aihepiiriä nostaen esiin yksinäisen lapsen ydinperheessä. Työssä pyritään, aikuiselle suunnattuun teatteriteokseen peilaten, etsimään vastausta kysymykselle, minkälaisin keinoin Isin talviunen kirjoittaja ja kantaesityksen toteuttajat rakentavat teoksesta lastenteatteria. Tutkimuksessa analysoidaan aineistoa tarkastelemalla kolmea diskurssia, jotka tutkielman kirjoittaja on nimennyt seuraavasti: ”selkeää lapsille”, ”osallistavaa lapsille” ja ”kasvattavia ja helppoja aiheita lapsille”. Kyseiset diskurssit heijastavat länsimaisen lastenteatterin traditiossa esiintyneitä konventioita, ja niitä käyttämällä teatterikentän toimijat useissa tapauksissa rakentavat lasta toiseuttavaa aikuinen–lapsi dikotomiaa. Tutkimuksessa väitetään, että tätä hierarkkista kahtiajakoa luodaan erityisesti jos lastenteatterissa esiintyviä stereotyyppisiä ilmaisuja uusinnetaan tiedostamatta. Tutkielmassa osoitetaan, että aineiston lapsille suunnattu teksti ja esitys pääosin tuottaa “selkeää lapsille” ja “osallistavaa lapsille” -diskursseja: Useita yleisön osallistamisen konventioita käyttävän Isin talviunen ilmaisukeinot ovat huomattavasti selkeämpiä ja yksinkertaisempia rinnastettuna Rakkaudesta minuun -teokseen. “Kasvattavia ja helppoja aiheita lapsille” -diskurssia käsiteltäessä sen sijaan todetaan, että vaikka Isin talviuni osin vahvistaa tätäkin puhetapaa, se kuitenkin tuottaa myös sille vastakkaista diskursiivista strategiaa viittaamalla Rakkaudesta minuun -teoksen tapaan Karin Helanderin ja Barbro Lindgrenin nimeämiin yksinäisen lapsen, aikuislapsen ja lapsiaikuisen sekä kompetentin lapsen diskursseihin.
Now showing items 1-2 of 2