Browsing by Subject "leishmanioosi"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2019)Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoite on koota yhteen ajantasainen tutkimustieto koiran leishmanioosista eläinlääkäreiden käyttöön. Lemmikkien lisääntyneen matkustelun ja tuontikoirien myötä myös trooppiset sairaudet, kuten leishmanioosi ovat lisääntyneet koirilla Suomessa. Kirjallisuuskatsaus auttaa myös matkustavien koirien tartunnan ehkäisyn suunnittelussa, taudin diagnostiikassa sekä kliinisesti sairaan koiran hoidossa. Koiran leishmanioosi on Leishmania-suvun alkueläinten aiheuttama vektorivälitteinen sairaus, jota esiintyy endeemisenä muun muassa Etelä-Euroopassa. Etelä-Euroopassa taudin aiheuttaa Leishmania infantum, jonka vektorina toimivat Phlebotomus-suvun hietasääsket. Koiralla leishmanioosin taudinkuva vaihtelee subkliinisestä oireettomasta vakavaoireiseen kliiniseen leishmanioosiin. Taudin itämisaika voi olla jopa seitsemän vuotta. Tyypillisiä oireita ovat erilaiset ihovauriot, kuten ihotulehdukset, haavaumat, karvattomuus ja ihon sarveistuminen. Tyypilliset yleisoireet ovat laihtuminen, heikkous, suurentuneet imusolmukkeet, ontuminen, nenäverenvuoto, verivirtsaisuus ja kuume. Kliinisesti oireilevalla koiralla on korostunut humoraalinen immuunivaste, joka voi johtaa immuunikompleksien muodostumiseen ja niiden varastoitumiseen eri kudoksiin. Tämä voi aiheuttaa munuaiskeräsvaurioita, vaskuliittia sekä silmä-, lihas- ja moniniveltulehduksia. Tyypillisiä laboratoriolöydöksiä kliinisesti sairailla koirilla ovat anemia, hyperglobulinemia, hypoalbuminemia ja verihiutalekato. Koirilla havaitaan yleensä akuutin faasin proteiinien, kuten C-reaktiivisen proteiinin (CRP) nousu. Koska kliininen leishmanioosi vaikuttaa useisiin elimiin, havaitaan koirilla usein myös muutoksia elinarvoissa. Koiran leishmanioosin diagnostiikka perustuu sairauteen sopiviin kliinisiin oireisiin ja löydöksiin sekä tartunnan ja/tai Leishmania-spesifisten vasta-aineiden osoittamiseen. Koiran ennusteeseen vaikuttaa oireiden vakavuus ja varsinkin heikentynyt munuaisten toiminta huonontaa ennustetta. Tämän vuoksi sairauden varhainen diagnosointi on tärkeää. Kliinisen leishmanioosin hoidossa käytetään yleisimmin allopurinolia yhdistettynä miltefosiiniin tai meglumiiniantimoniaattiin. Pitkäaikaislääkityksenä käytetään yleensä pelkkää allopurinolia. Lääkityksillä voidaan saavuttaa koiran kliininen paraneminen, mutta täydellinen parasitologinen paraneminen saavutetaan vain harvoin, joten taudin uudelleenpuhkeaminen on mahdollista. Lääkityksen aloittamisen jälkeen on tärkeää kontrolloida koiran veri- ja virtsanäyte sekä seerumin vasta-ainetasot säännöllisesti. Myös terveiltä, endeemisillä alueilla olleilta koirilta on suositeltavaa tutkia seerumin vasta-ainetasot 6—12 kuukauden välein, jotta mahdollisesti puhkeava leishmanioosi voidaan havaita ajoissa. Koska koira saa yleisimmin tartunnan infektoituneen hietasääsken piston yhteydessä, perustuu tartunnan ehkäisy endeemisillä alueilla hietasääskien ehkäisyyn erilaisilla ulkoloisvalmisteilla. Lisäksi koira tulisi pitää sisätiloissa hietasääskien aktiivisimpaan aikaan eli iltaisin ja öisin. Tartunnan ehkäisyn apuna voidaan myös käyttää rokotteita ja koiran soluvälitteistä immuunivastetta parantavaa domperidoni-lääkitystä. Tulevaisuudessa olisi toivottavaa, että sekä lääkitys että tartunnan ehkäisyyn käytettävät valmisteet kehittyisivät, jolloin voitaisiin kokonaisvaltaisemmin ehkäistä tartuntoja. Pelkästään eläimille käytettävien lääkeaineiden kehittäminen olisi tärkeää, jotta loiset eivät kehittäisi resistenssiä ihmisten leishmaniaasin hoitoon käytetyille lääkkeille.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2018)Humanitaarisia kriisejä syntyy luonnonkatastrofien sekä maan sisäisten ja maiden välisten konfliktien seurauksena. Kriisitilanteessa suuri joukko ihmisiä on kiireellisen avun ja usein myös uudelleensijoituksen tarpeessa. Väestön uudelleensijoitusta tehdään maan sisäisesti mahdollisuuksien mukaan, mutta myös maan rajoja ylittävään sijoitukseen joudutaan turvautumaan. Kriisitilanteita komplisoivat useat mikrobiologiset riskit lisääntyneen väestöntiheyden, rajoitettujen resurssien, väestön muuttoliikkeiden, tuhoutuneen infrastruktuurin, luonnonolojen muutoksen, puhtaan veden ja ravinnon puutteen sekä terveyspalvelujen romahtamisen vuoksi. Tarttuvat taudit ovatkin merkittävä sairastuvuuden ja kuolleisuuden syy kriisitilanteissa. Riskien tiedostamisen kautta ulkopuolisen avun tarjonta on kohdennetumpaa ja riskeihin voidaan ennalta varautua. Tämä kirjallisuuskatsaus keskittyy kriisiolosuhteissa esiintyviin mikrobiologisiin riskeihin. Merkittäviä kriisitilanteita komplisoivia tarttuvia tauteja ovat ripulitaudit, hengitystieinfektiot ja endeemisillä alueilla vektorivälitteinen malaria. Ruuansulatuskanavan kautta leviäviä merkittäviä patogeeneja kriisialueilla ovat bakteereista Vibrio cholerae, Shigella spp. ja Esherchia coli, alkueläimistä Cryptosporidia spp. ja Giardia duodenalis sekä hepatiittivirukset. Yleisoireiset lavantauti sekä pikkulavantauti, joita aiheuttavat Salmonella enterica Typhi ja Salmonella enterica Paratyphi A, leviävät myös ruuansulatuskanavan välityksellä. Ruuansulatuskanavaperäiset patogeenit aiheuttavat usein ripulia, joka voi nopeasti johtaa elimistön vakavaan kuivumiseen ja siitä seuraaviin komplikaatioihin. Hengitystieinfektioita kriisiolosuhteissa aiheuttavat sekä virukset että bakteerit. Hengitystieinfektioiden merkitys korostuu olosuhteissa, joissa on suuri väestöntiheys. Respiratory syncytial -virus sekä tuhkarokkovirus ovat tärkeitä virusperäisten pneumonioiden aiheuttajia kriisioloissa. Mycobacterium tuberculosiksen aiheuttama tuberkuloosi on merkittävä kriisitilanteita komplisoiva tartuntatauti. Bakteeri infektoi keuhkoja aiheuttaen pulmonaarisen tuberkuloosin, mutta voi myös infektoida muita sisäelimiä. Vekorivälitteisesti leviäviä tauteja kriisialueilla puolestaan ovat malaria, denguekuume sekä leishmanioosi. Vektorivälitteiset taudit leviävät kriisialueilla tehokkaasti suuren väestöntiheyden, kunnollisten asumusten puutteen ja mahdollisen luonnonolojen muutoksen vuoksi. Ihmisten kriisialueille rakentamat vedenjakelujärjestelmät saattavat myös auttaa vektorihyönteisiä lisääntymään tehokkaammin. Infrastruktuurin hajoamisen myötä ihmisten ja eläinten väliset kontaktit saattavat lisääntyä, mikä onkin merkittävä tekijä zoonoosien leviämisen kannalta. Merkittäviä zoonoottisia patogeeneja kriisialueilla ovat Cryptosporidia spp., Giardia duodenalis, Escherichia coli, hepatiitti E -virus sekä vektorivälitteinen Leishmania spp. Mikrobiologisten riskien ennaltaehkäisyssä parhaat menetelmät vaihtelevat patogeenikohtaisesti. Ripulitautien leviämisen ehkäisyssä oleellisia keinoja ovat panostus vedenlaatuun sekä vedenkäsittelyjärjestelmiin, sanitaatioon, terveyspalvelujen saatavuuteen, hygieenisiin toimintatapoihin ja hygieniakoulutukseen. Vektorivälitteisiltä taudeilta suojautumisessa hyönteisten torjunta-aineilla käsitellyt verkot ja tiiviit asumukset ovat tehokasta ennaltaehkäisyä samoin kuin vesi- ja ruokavarastojen suojaaminen vektorihyönteisiltä ja -eläimiltä. Kriisialueiden väestön rokottamisella on saatu positiivisia tuloksia esimerkiksi tuhkarokkoepidemioiden ehkäisyssä.
Now showing items 1-2 of 2