Browsing by Subject "liminaalitila"

Tarkastelen maisterintutkielmassani tiloja ja paikkoja Kazuo Ishiguron romaanissa The Remains of the Day (1989). Tutkin, minkälaisia merkityksiä tilat ja paikat saavat, sekä miten ne liittyvät romaanin kokonaistulkintoihin ja tematiikkaan. Romaanin keskeisin paikka on perienglantilainen kartano Darlington Hall, josta hovimestari Stevens vähitellen etääntyy sekä henkisesti että maantieteellisesti matkatessaan kuvankauniin maaseutumaiseman halki tapaamaan entistä työtoveriaan neiti Kentonia. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän tilan ja paikan monitieteistä tutkimuskenttää painottaen humanistisen maantieteen ja erityisesti Yi-Fu Tuanin paikan teoriaa. Koska romaanin tilallisuus rakentuu Stevensin minäkerronnassa, taustoitan kertomuksen tilaa Marie-Laure Ryanin teorian avulla, sekä hyödynnän James Phelanin tutkimusta eritellessäni Stevensin kerronnalle leimallisia epäluotettavuuden piirteitä. Romaanin tilallisuus konstruoituu Stevensin arvomaailman, muistojen, yhteiskunnallisen järjestyksen ja kollektiivisten ihanteiden kautta. Tilat ja paikat eivät toimi pelkästään kertomuksen taustakankaana, vaan ne ohjaavat toimintaa, heijastavat kokijoidensa mielentiloja ja henkilöhahmojen välisiä suhteita, sekä täydentävät epäluotettavaa kerrontaa ja Stevensin minuutta. Stevensin paikkasuhde muuttuu yhteiskunnallisen murroksen myötä, sillä sotien jälkeisessä ja imperiumiasemansa menettäneessä Englannissa yläluokkaisten kartanoiden asema alkaa vähitellen murtua. Tulkitsen Stevensin aseman muuttuneen kunniallisesta hovimestarista museoesineeksi, joka on asetettu näytteille kartanon uuden isännän kokoelmaan. Romaanin lähiluvulla osoitan, että kertomuksessa kuvailtu maisema toimii eräänlaisena kaksoiskuvana. Se tarjoaa peilauspinnan subjektiivisille ja kollektiivisille ideaaleille rakentuen sekä paikallisen että turistin katseen kautta, sillä Stevens edustaa samalla kulttuurista sisäpiiriä sekä ulkopuolista tarkkailijaa, koska hänen maailmankuvansa rajoittuu kartanon seinien sisäpuolelle. Idyllinen maisema yhdessä aristokraattisen ja nostalgisoidun kartanon kanssa toimii tilallisena metaforana myyttiselle englantilaisuudelle. Luomalla stereotyyppisen englantilaisen miljöön Ishiguro pyrkii kritisoimaan heritage-talouden hyödyntämää nostalgiaa ja myyttejä, jotka ovat näennäisesti harmittomia konstruktioita, mutta peittävät alleen todellisen historian säröt. Johtopäätökseni on, että kertomuksen yhden merkittävän tilakokonaisuuden muodostavat liminaalitilat, kuten kynnykset ja ikkunat, jotka kuvaavat Stevensin asemaa yhteiskunnassa ja kartanossa, sekä ilmentävät ristiriitoja ammattiroolin ja yksityisen minän välillä. Liminaalitilat tekevät Stevensin sisäiset konfliktit näkyviksi alleviivaamalla Stevensin mahdollisuuksia valita yksityinen minä tunteineen ja haluineen ammattiminän velvollisuuksien ylitse, mutta nämä kynnykset ovat Stevensille lopulta liian korkeita ylitettäviksi.

Työssäni analysoin Samuli Paulaharjun Kainuusta vuosina 1914–1916 keräämää kekriä käsittelevää aineistoa, verraten sitä hänen kirjassaan Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) esiintyvään kekriä käsittelevään osioon. Tarkoituksenani on selvittää, kuinka paljon Paulaharju on muunnellut ainestoa tai jättänyt jotain kirjasta pois. Paulaharjun tyyli on hyvin kansallisromanttinen ja tästä syystä vertaan Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) teosta hänen kahteen muuhun kirjaansa pohtien syitä juuri tämän tyylin käyttöön tämän kirjan kohdalla. Olen myös etsinyt Paulaharjua seuranneiden kerääjien Kainuun kekriä käsitteleviä katkelmia, jotta voisin selvittää Paulaharjun tarjoamien tietojen paikkansa pitävyyttä paremmin. Aineistonani 144 Suomen kirjallisuusseuran kansanrunousarkistojen arkistolaatikoiden katkelmaa Kainuun alueelta kekriä koskien. Näistä katkelmista 121 on Samuli Paulaharjun ja 23 on muiden keräämiä. Olen kerännyt aineistoni käymällä läpi Samuli Paulaharjun omat muistiinpanot Kainuusta sekä etsien alueen arkistolaatikoista kuolemaan, vainajiin ja vuotuisjuhliin liittyvää aineistoa, jossa mainittiin kekri. Primäärilähteenäni on myös Paulaharjun kirja Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) ja sekundäärilähteinä Syntymä, lapsuus ja kuolema. Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia (1924) ja Sompio. Luiron korpien vanhaa elämää (1939). Samuli Paulaharju keräsi elämänsä aikana suunnattomat määrät perinnettä eri puolilla Suomea. Uskontotieteessä tätä materiaalia ei tunneta kovin hyvin. Paulaharjulla oli kyky saada ihmiset puhumaan kuin huomaamattaan ja tästä syystä hän sai monilta tietäjiltä talteen materiaalia, joka muilta jäi saamatta. Hän keräsi materiaalia kesäisin ja kirjoitti sen puhtaaksi sekä kirjoiksi talvisin. Hänen kirjansa palauttavat hänen saamansa materiaalin takaisin ihmisille, joilta hän on sen kerännyt. Hänen pyrkimyksenään oli säilöä perinne ennen sen katoamista. Kekriä suurena vainajien muistelujuhlana on tutkittu 1800-luvulta lähtien ja 1900-luvun alussa historioitsija Helmi Helminen näki Suomen kekrin vietosta erottuneen neljä toistuvaa elementtiä. Nämä olivat saunassa kylpeminen, ruoan uhraaminen, maininta kekrittäristä sekä henkien karkotus. Analyysissäni käytän Helmisen elementtejä hieman muokattuina, sillä olen yhdistänyt saunomisen, kekrittäret ja henkien karkotuksen yhdeksi elementiksi ja lisännyt joukkoon kekrin suurena juhlana, enteiden lukemisen sekä uunin rikkomisella uhkailun. Tämä luokittelu tuntui järkevämmältä aineistostani nousseiden teemojen takia. Minun analyysissäni käytän siis viitenä toistuvana elementtinä kekrin luonnetta suurena juhlana sekä vuoden jakajana, ruoan uhraamista, henkien karkotusta, enteiden lukua ja uunin rikkomisella uhkailua. Samuli Paulaharjun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan toimittamien muistiinpanojen ja Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) vertailu kekrin kohdalla paljastaa Paulaharjun jättäneen teoksestaan pois tiettyjä katkelmia. Analyysissäni nostan ajan hengen vaikutusta Paulaharjun tyyliin ja pohdin hänen motiivejaan olla ottamatta kirjaansa juuri näitä katkelmia. Näissä kyseisissä katkelmissa nousee vahvasti side menneisyyden pakanatapoihin, joita voimakkaasti kotia, uskontoa ja isänmaata ihaillut Paulaharju ei ehkä halunnut sisällyttää kirjaansa.