Browsing by Subject "luonnonvarojen kulutus"

Rakentamisen materiaalivirtoja eli luonnonvarojen kulutusta on tutkittu Suomessa aikaisemmin vain vähän. Tämän vuoksi oli tarvetta saada lisää tutkimustietoa aiheesta. Tutkimuksen kohteiksi valittiin kaksi Helsingin yliopiston rakennusta: Physicum ja Infokeskus. Tarkoituksena oli selvittää rakennusten luonnonvarojen kulutus ja sen jakautuminen eri rakennusosien kesken, tehdä tuloksille herkkyystarkasteluja tiettyjen tekijöiden suhteen sekä esittää suosituksia siitä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun rakennuksen luonnonvarojen kulutusta halutaan vähentää. Rakennusten luonnonvarojen kulutus selvitettiin MIPS-laskentamenetelmän avulla. MIPS tulee sanoista material input per service unit eli suomeksi materiaalipanos jaettuna palvelusuoritteella. MIPS-luku ilmaisee hyödykkeen luonnonvarojen kulutuksen suhteutettuna hyödykkeestä saatavaan hyötyyn. Mitä pienempi hyödykkeen MIPS on, sitä vähemmän sen ajatellaan kuormittavan ympäristöä. MIPS-menetelmä pohjautuu ajattelutapaan, jonka mukaan ihmisen liikkeelle laittamien materiaalivirtojen suuruus määrää ensisijaisesti inhimillisen toiminnan ympäristövaikutusten suuruuden. Näin ollen ympäristönsuojelun tärkeimpänä tavoitteena on vähentää luonnonvarojen kokonaiskulutusta eli dematerialisoida inhimillistä toimintaa. Rakennuksille laskettiin neljä erilaista MIPS-lukua: abioottisten eli elottomien luonnonvarojen, bioottisten eli elollisten luonnonvarojen, veden sekä ilman kulutuksesta kertovat MIPS-luvut. Infokeskuksen MIPS-luvut olivat jokaisessa luonnonvarakategoriassa pienemmät kuin Physicumin. Kummankin rakennuksen luonnonvarojen kulutuksen muodostumisessa erottuivat kuitenkin suunnilleen samat tekijät merkityksellisimpinä. Abioottisten luonnonvarojen kulutuksen muodostumisessa merkittävimmiksi tekijöiksi nousivat sähkönkulutus, talotekniikka, louhinta / maankaivut sekä Physicumin tapauksessa lämmönkulutuskin. Bioottisten luonnonvarojen kulutus jäi hyvin pieneksi verrattuna muihin kategorioihin, ja se jakautui vain ulko- ja väliseinien välille. Veden kulutus oli puolestaan todella suurta verrattuna muihin kategorioihin, ja se aiheutui lähes täysin sähkönkulutuksesta. Ilman kulutuksen muodostumisessa lämmön- ja sähkönkulutus olivat merkittävimpiä tekijöitä. Physicumin luonnonvarojen kulutuksen määräytymisessä korostuivat käytönaikainen sähkön- ja lämmönkulutus suhteessa enemmän kuin Infokeskuksen tapauksessa. Abioottisten luonnonvarojen kulutusta voidaan vähentää esimerkiksi valitsemalla tuulivoima sähköntuotantomuodoksi tavallisen verkkosähkön ostamisen sijaan, lisäämällä uusiometallien käyttöä, rakentamalla rakennuksia, joissa ei ole maanalaista pohjakerrosta sekä pienentämällä sähkönkulutusta. Veden kulutusta voidaan vähentää vaikuttamalla sähkönkulutukseen ja tapaan, jolla sähkö tuotetaan: tässä tutkimuksessa todettiin, että jos sähkö tuotetaan tuulivoimalla, rakennuksen veden kulutus vähenee todella merkittävästi. Ilmankin kulutuksen vähentämiseksi kannattaa valita tuulivoima sähköntuotantomuodoksi sekä keskittyä pienentämään rakennuksessa käytettävän sähkön ja lämmön määrää. Abioottisten luonnonvarojen ja ilmankin kulutuksen vähentämiseksi kannattaa myös tähdätä rakennusten pitkäikäisyyteen ja rakennusosien mahdollisimman pitkiin uusimisjaksoihin.

Tieliikenteen luontovaikutusten arvioinneissa on perinteisesti keskitytty tarkastelemaan liikennevälineiden ilmanpäästöjä, melua tai myrkyllisten aineiden valumista maaperään tai vesistöihin. Liikenteen luonnonvarojen kulutusta on tutkittu vain vähän. Tässä pro gradu –tutkielmassa pyritään arvioimaan Suomen yleisten teiden ja tieliikenteen luonnonvarojen kulutusta uusiutumattomien ja uusiutuvien luonnonvarojen, veden ja ilman osalta. Tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon tieliikenne kuluttaa luonnonvaroja ja miten kyseinen kulutus jakautuu tien päällä kulkevaa ajoneuvoa, ihmistä tai kuljetettua tavaratonnia kohden. Tutkimuksen kohteiksi valittiin neljä eri tieluokan tieosuutta ja kuusi erilaista ajoneuvoa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin Saksassa Wuppertal-instituutissa 1990-luvun alkupuolella kehitettyä MIPS-menetelmää. MIPS muodostuu sanoista Material Input Per Service unit eli materiaalipanos jaettuna palvelusuoritteella. Mittari koostuu MI-luvusta (tuotteen tai palvelun koko elinkaarenaikainen materiaalin kulutus) ja S-luvusta (tuotteen tai palvelun antama palvelusuorite). Mitä pienemmäksi MIPS-luku saadaan, sitä ympäristöystävällisempi hyödyke on. MIPS-menetelmän mukaan nopeasti kasvavat materiaalivirrat muuttavat maailman ekologista tasapainoa ja siten ihmisten kulutustottumusten on muututtava. Yleisten teiden ja tieliikenteen MIPS-luvut laskettiin neljässä kategoriassa: abioottiset eli uusiutumattomat luonnonvarat, bioottiset eli uusiutuvat luonnonvarat, vesi ja ilma. Tutkimuksessa laskettiin MIPS-luvut jokaisen tieluokan osalta erikseen. Teiden MI-lukuihin eli elinkaarenaikaisiin kulutuksiin laskettiin kaikki tien infrastruktuurin aiheuttamat kulutukset sekä kaikki tien päällä kulkevat ajoneuvot kulutuksineen 60 vuoden ajalta. Tämä luku suhteutettiin tien tarjoamaan palveluun (S) nähden eli ajoneuvokilometreihin / henkilökilometreihin / tonnikilometreihin riippuen siitä, millaisella ajoneuvolla tien päällä kuljetaan. Lopputuloksena saatiin tieto, kuinka paljon henkilöautolla tai muulla ajoneuvolla ajaminen esimerkiksi moottori- tai seututiellä kuluttaa luonnonvaroja jokaista kuljettua kilometriä kohden. Tien infrastruktuurin osalta suurimmat luonnonvarojen kulutukset aiheutuvat tien rakentamisvaiheesta ja tien käytön aikana liikenne muodostaa merkittävän osan erityisesti veden ja ilman kulutusten osalta. Moottoritiet kuluttavat 60 vuoden aikana yli kymmenen kerta enemmän luonnonvaroja kuin esimerkiksi seututiet. Kun elinkaarenaikainen kulutus suhteutetaan tien tarjoamaan palveluun nähden, tulos muuttuu. Mitä suuremmalla tieluokalla ajetaan, sitä vähemmän kuluu luonnonvaroja ajoneuvon kulkemaa kilometriä kohden, sillä vilkasliikenteisten teiden käyttösuhde on pienempiä tieluokkia tehokkaampaa. Tieliikenteen luonnonvarojen kulutuksen arviointia MIPS-menetelmän avulla ei ole toteutettu tämän tutkimuksen ohella kuin Saksassa. Tutkielma on osa laajempaa FIN-MIPS Liikenne –hanketta, jonka koordinoijana on toiminut Suomen Luonnonsuojeluliitto ja tilaajina Ympäristöministeriö, Liikenne- ja viestintäministeriö, Tiehallinto, Ratahallintokeskus, Merenkulkulaitos ja Ilmailulaitos.