Browsing by Subject "mielenterveys"

Purpose and aim of the study. The aim of this study is to examine the different methods how teachers support mental health skills of primary school pupils. The aim is to research how primary school teachers can support mental health skills in their teaching and outside the classroom, for example during breaks. Mental health skills is a new concept mentioned in the educational curriculum of 2014, and includes different dimensions, which are for example self-esteem, social skills and emotional skills. Furthermore, mental health and mental health skills are topics that have been covered a lot recently in the media in the context of schooling. Examining the different methods to support mental health skills helps primary school teachers to recognize them and to benefit from them. Moreover, it can provide primary school teachers the opportunity to reflect on the subject more often. Methodology. This study is a qualitative research. The research data of this study was collected in half-structured interviews and by observing. Three primary school teachers, who all work as first grade teachers, were selected to be interviewed. The interviews were recorded and transcribed after which the results were analyzed using theme analysis. Results of the study and conclusions. The interviewed primary school teachers considered that the methods to support mental health skills on a daily basis consisted of four different dimensions: daily interaction between a teacher and a pupil, feedback, maintaining fairness and supporting peer relationships. The interviewed teachers strive to support mental health skills by including discussions and assignments on mental health topics in lectures and subjects such as art, biology and religion. The interviewed teachers found it helpful to use additional materials besides the material they use for the subjects in order to teach comprehensively about the topic. Supporting mental health skills during the first year of school is especially important in order for pupils to feel safe whlist studying and functioning at school. Moreover, it is important to practice and support mental health skills during the first year of school so that pupils can realize their own skills and improve them if needed when they are growing up.

Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat näkyvät arjessa ja vaikuttavat toimimiseen. Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat kietoutuvat myös monin tavoin yhteen. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön toimintaympäristö on moniammatillinen ja monitoimijainen. Asumisen turvaaminen, mielenterveyden tukeminen ja asiakkaan tilanteen tarkasteleminen kokonaisvaltaisesti ovat sosiaalityön lakisääteisiä ja ammattieettisten ohjeiden velvoittamia tehtäviä. Asiakkaan tuen tarpeita ei silti pirstaleisessa järjestelmässä aina tunnisteta, jos tuen tarpeita on monia yhtä aikaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan psykiatrian ja asumispalveluiden sosiaalityöntekijöiden puheessa muovaamia asunnottoman ja mielenterveyskuntoutujan institutionaalisia kategorioita, jotka toimivat asiakkuuden ehtojen määrittäjinä. Lisäksi tarkastellaan asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityötä asiantuntija-ammattina. Tutkielmassa on kriittisen sosiaalityön näkökulma. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä seitsemästä asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jota ohjaavat institutionaalisen kategorian ja poiskäännytyksen käsitteet ja ammattien järjestelmän teoria. Institutionaaliset kategoriat asettavat asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuden ehdot, jolloin kategorisoinnit mahdollistavat poiskäännytyksen. Ammattien järjestelmä on institutionaalisten kategorioiden muovaamisen toimintaympäristö asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityössä. Ammattien järjestelmässä ammatit kiistelevät toimialasta ja sosiaalityö psykiatriassa ja asumispalveluissa osana järjestelmää osallistuu toimialakiistoihin. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu vaihteleva asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön kategorisoinnin käytäntö. Asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle on molemmille havaittavissa kaksi samankaltaista institutionaalisen kategorisoinnin tapaa: holistinen kategorisointi ja neoliberaali kategorisointi. Holistinen kategorisointi perustuu sosiaalityön kokonaisvaltaiseen tarkastelutapaan. Holistisiin kategorioihin liittyy laajan moniammatillisen yhteistyön tekeminen ja palveluiden räätälöinti asiakkaalle sopivaksi. Neoliberaaleihin kategorioihin liittyy resurssien puutteeseen keskittyvä argumentointi ja yksilön vastuun korostaminen. Yhteistyön tekeminen muiden tahojen kanssa ei näyttäydy neoliberaaleissa kategorioissa yhtä merkityksellisenä kuin holistisissa kategorioissa. Mielenterveyskuntoutujan neoliberaali kategoria nojaa lääketieteelliseen mielenterveyden tarkastelutapaan, jolloin sosiaalityön näkökulma mielenterveyteen jää pienempään rooliin. Asunnottoman neoliberaalissa kategoriassa asiakkaan tilannetta tarkastellaan palvelulähtöisesti. Neoliberaalit kategoriat määrittävät asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuteen ottamisen ja poiskäännyttämisen perusteet. Holistiset kategoriat voivat toimia täydentävinä kategorioina ensisijaisen neoliberaalin kategorisoinnin jälkeen. Holistisissa kategorioissa on mahdollista huomioida yhtäaikaisia palvelutarpeita; neoliberaaleissa kategorioissa yhtäaikaisia palvelutarpeita huomioidaan satunnaisesti. Eri kategorisointien perusteella asiakkaan toimijuuden mahdollisuudet muotoutuvat eri tavoin: holistiset kategorisoinnit antavat enemmän tilaa toimijuudelle kuin neoliberaalit kategorisoinnit. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityö näyttäytyy aineistossa osittain lääketieteelle ja neoliberaalille agendalle alisteisena asiantuntija-ammattina. Sosiaalityön toimialakiista lääketieteen ja neoliberaalin agendan kanssa osoittaa, että sosiaalityöllä ei ole täyttä määrittelyvaltaa toimialaansa. Nykyisessä kroonisessa resurssipulassa sosiaalityö ei voi toimia täysin periaatteidensa mukaisesti niin kauan kuin sosiaalityö ei voi täysin määrittää asiakkuuden ehtoja ja resurssien jakoa.

Aims. Previous research shows that attitudes towards mental illness are to some extent negative and that stigmatization and discrimination exist, therefore a majority of the one´s who suffer from mental illness choose not to reveal their condition. Employees suffering from mental illness have a greater risk of losing their jobs, have worse career opportunities and are in the risk zone of being bullied or even left as an outcast. The aim of this study was to identify different attitudes towards mentally ill employees in Finland and Sweden, how these attitudes affect their everyday working life and if research indicates a change of attitudes over time. Methods. I chose to demarcate this thesis on studies on attitudes towards mental illnesses among employees in Finland and Sweden, published between 2012 and 2017. The material was retrieved from various databases including Google Scholar, Helda, Helka and Julkari and the searches were made in Swedish, Finnish and English. The keywords I used were: mental illness, mental health, attitudes, working life, stigma, psykisk ohälsa, psykisk hälsa, attityder, arbetsliv, mielenterveys, asenteet and työelämä. Results and conclusions. The results of this study show that stigmatization and negative attitudes towards mental illness within the working life are prevalent both in Finland and Sweden. Yet, the general awareness of mental illness is relatively high and the supportive discussion about the subject is improving in organizations. However, the majority of mentally ill employees in rehab, executives and the general population considered that in situations where an employee is mentally ill, and the employer knows about it, there might be a risk of a lower status or maybe even a loss of an employment. The career prospects for employees with mental illness are limited, because of an unwillingness to hire or keep an employee suffering from mental illness. Employers who have previous experience of employees with mental illnesses are more willing to hire people who have or have had a mental illness. The attitudes of the employers and colleagues turned out to have a major impact on the affected person, and the support was considered extremely important. The fear of stigmatization, special treatment and the potential loss of employment leads to a concealment of the condition for the majority of the affected. Although the results show that the attitudes towards mental illness in the working life have improved over time, unfortunately negative attitudes and stigmatization still exists.

Vuonna 2019 Kiinan Wuhanista löytyi ihmiselle uusi virus SARS-CoV-2. Viruksen aiheuttama tauti on nimeltään COVID-19 ja se aiheuttaa yleensä hengitystieinfektion, mutta joillekin henkilöille voi kehittyä jopa tehohoitoa vaativa taudin vakava muoto. Maaliskuussa 2020 Maailman terveysjärjestö WHO julisti COVID-19 pandemian alkaneeksi. Tartuntatautipandemioita voidaan yrittää hallita erilaisilla yhteiskunnan rajoittamistoimilla. Näitä toimia voivat olla esimerkiksi yleisötilaisuuksien rajoittaminen, ryhmäharrastusten keskeyttäminen, etäopetukseen siirtyminen ja asiakas- sekä osallistujatilojen sulkeminen. WHO määrittelee nämä rajoitustoimet sulkutiloiksi (englanniksi lockdown), joissa tavoitteena on isossa mittakaavassa tapahtuva fyysisen etäisyyden ja liikkumisen rajoittaminen. Näiden sulkutilojen aikana monet palvelut ovat poissa niitä tarvitsevilta. Mielenterveyspotilaat ovat erittäin haavoittuva ryhmä sulkutilojen seurauksille. He ovat usein sosioekonomisesti heikossa asemassa ja heidän hoidossaan on keskeistä psykososiaalinen kuntoutus. Tiedetään, että sulkutila aiheuttaa väestötasolla mielenterveyden haasteita kuten ahdistusta ja masennusta. Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan sulkutilan vaikutuksia vakavasti sairastuneisiin mielenterveyspotilaisiin. Tutkimusmenetelmänä on integroiva kirjallisuuskatsaus, mikä on kuvailevan kirjallisuuskatsauksen yksi suuntaus. Integroivan kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kuvata tutkittavaa ilmiötä mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti. Kirjallisuuskatsauksen aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineisto koostui 13 alkuperäisartikkelista, joista 12 oli Euroopasta ja yksi Yhdysvalloista. Kirjallisuuskatsauksen mukaan vakavasti sairastuneiden mielenterveyspotilaiden psyykkinen vointi ja kognitiiviset kyvyt heikkenivät sulkutilan aikana. Heillä oli vaikeuksia saada tarvitsemaansa hoitoa ja se oli usein järjestetty etänä. Potilaiden toimettomuus ja liikkumattomuus lisääntyi ja heidän painonsa nousi. Lisäksi potilaat tupakoivat ja käyttivät päihteitä enemmän kuin ennen pandemiaa. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella sulkutilan vaikutukset ovat moninaisia vakavasti sairastuneisiin mielenterveyspotilaisiin. Tutkimusta voidaan hyödyntää, kun arvioidaan potilaiden voinnin ja palvelutarpeen muutoksia sulkutilan aikana, sekä sen tuloksia voidaan käyttää erityisesti mielenterveyspotilaiden hoidon kehittämisessä mahdollisia tulevia pandemioita ja niiden sulkutiloja silmälläpitäen.

Masennus on WHO:n arvion mukaan merkittävin toimintakykyä heikentävä sairaus koko maailmassa. Jo oirekuvan perusteella sen voidaan ajatella heikentävän elämän merkityksellisyyttä. Tässä tutkielmassa masennuksen sairastaminen hahmotetaan coping-prosessina, jossa selviytymistä määrittää elämän merkityksellisyyden ylläpitäminen. Sairastavien elämän merkityksellisyyttä ylläpitävät selviytymiskeinot eivät aina ole riittävän toimivia, jolloin masennus johtaa elämän merkityksellisyyden kriisiin. Tällaisia sairauskertomuksia on myös dokumentoitu. Tässä tutkielmassa pyrin abduktiivisen päättelyn avulla löytämään niitä elämän merkityksellisyyttä heikentäviä tekijöitä, jotka selittävät elämän merkityksellisyyden kriisin syntymisen. Tutkielmaa varten kerättiin kirjoituspyynnöllä ja puolistrukturoidulla teemahaastatteluilla kolmenkymmenen kolmen masennusta sairastaneen ja toipuneen kokemuksia omasta sairaudestaan. Kerätty aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen. Analyysissa löydettiin kahdeksan elämän merkityksellisyyttä heikentävää tekijää: 1.Ulkopuolisuus ja yhteydettömyys 2. Itsen menettäminen tai sekoittuminen sairauteen 3. Psyykkinen kipu, itsetuhoisuus ja itsemurha-ajatukset 4. Epäselvyys masennuksen syistä 5. Pitkäkestoisuus ja hoitoresistenssi 6. Psyykkinen turvattomuus 7. Korkea uusiutumisriski ja epälineaarinen toipuminen 8. Toimintakyvyn heikentyminen tai menettäminen. Tutkielman tulokset selittävät, miksi sairastavat voivat tarvita elämän merkityksellisyyden kriisiä selviytyäkseen. Onnistunut kriisin läpikäynti luo elämään täysin uutta merkityksellisyyttä ja auttaa sopeutumaan haastaviin olosuhteisiin. Osa masennuksen merkityksellisyyttä heikentävistä tekijöistä saattoi kuormittaa toipuvaa vielä varsinaisen akuutin masennustilan katoamisen jälkeenkin. Tulokset viittaavat siihen, että elämän merkityksellisyyden ylläpitäminen tulisikin nähdä nykyistä tärkeämpänä osana masennuksesta toipumista. Sairastavia ja toipuvia tulisi tukea myös elämän merkityksellisyyden ylläpitämisessä, eikä vain sairauden hoidon muodossa. Erityisesti elämän merkityksellisyyden kriisit tulisi huomioida, sillä niiden epäonnistunut käsittely voi johtaa selviytymisprosessin katkeamiseen.

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia, miten vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantuneet nuoret naiset ovat kokeneet uskon vaikuttaneen heidän mielenterveyteensä. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla viittä vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä irtaantunutta nuorta naista, iältään 20–29-vuotiaita. Haastattelurunko käsittelee viittä eri teemaa: taustaa, irtaantumista vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä, uskonnon harjoittamista ja uskonnollisen taustan vaikutusta, mielenterveyttä ja hyvinvointia sekä sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta. Tutkimuksessa on noudatettu laadullisen sisällönanalyysin menetelmää. Tuloksista ilmeni teini-iän olleen aikaa, jolloin uskonnollisen kasvatuksen vaikutus huomattiin ja irtaantuminen yhteisöstä alkoi. Uskon vaikutus omaan mielenterveyteen ja hyvinvointiin koettiin pääosin negatiivisena. Suurimpina kuormittavina tekijöinä esiintyivät naisten asema yhteisössä ja tulevaisuus suurperheen äitinä, arvojen eroavaisuudet, ahdistuneisuus ja häpeä sekä kokemus oman identiteetin kadottamisesta ja ulkopuolisuuden tunteesta. Ahdistuneisuus aiheutui usein sukupuoliroolien odotuksista tai uskonnollisista peloista. Tutkimus osoitti, että usko vaikutti negatiivisesti yksilöiden mielenterveyteen ja johti uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumiseen. Irtaantumisprosessi koettiin hyvin raskaana ja vaikeana aikana. Irtaantuminen yhteisöstä johti uuden minäkuvan muodostumiseen ja itsenäistymiseen sekä vähemmän ahdistavaan elämään.

Tavoitteet: Ikääntyneiden kokema yksinäisyys on noussut keskusteluun ja moninaisen tutkimuskentän kohteeksi erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Ikääntymiseen liittyviä teemoja sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta on tärkeä tarkastella väestön ikääntyessä. Pandemiaa vastaan taisteltiin fyysisen eristämisen keinoin, ja tämä kohdistui erityisesti ikääntyneisiin. Tämä on entisestään nostanut huolta ikääntyneiden pärjäämisestä. Keskeistä on miettiä, että oliko pandemian aiheuttamat sivuvahingot, kuten koettu yksinäisyys, suurempi ongelma kuin suorat viruksen riskit terveydelle. Tässä tutkimuksessa kuvataan suomalaisten vanhuspalvelujen asiakkaiden kokemaa yksinäisyyttä korona-aikana. Tutkimuksella tarkastellaan sitä, että minkälaisia vaikutuksia korona-ajan rajoitustoimilla on ikääntyneiden koettuun yksinäisyyteen ja mitä tekijöitä yksinäisyyden kokemisen taustalla on. Tutkimuksessa oletetaan aiempien tutkimusten pohjalta, että korona-ajan rajoitustoimet lisäsivät yksinäisyyden kokemista sekä myös, että yksinäisyyden taustalla on erinäisiä sosiaaliseen vähyyteen liittyviä tekijöitä. Menetelmät: Tämä tutkimus on toteutettu osana Terveyden & hyvinvoinnin laitoksen (THL) ”Vanhus-palveluiden tila” (Vanpal) -tutkimushanketta. Tutkimuksen aineistot koostuvat suomalaisille ympäri-vuorokautisen hoidon ja kotihoidon toimintayksiköille (Vanpal) sekä vanhuspalveluiden asiakkaille (VANKO) toteutetuista sähköisistä kyselyistä, jotka yhdistettiin tämän tutkimuksen analyysejä varten. Poikkileikkausaineistot on kerätty marraskuu 2020 – tammikuu 2021 välisenä aikana. Tämän tutkimuksen tilastolliset analyysit suoritettiin huhtikuussa 2022. Tulokset ja johtopäätökset: Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vanhuspalvelujen asiakkaat ovat olleet yksinäisiä korona-aikana, sillä sekä kotihoidossa että ympärivuorokautisessa hoidossa lähes 40 % ikääntyneistä kokivat olevansa yksinäisiä korona-aikana eikä palvelumuotojen välillä ollut eroa yksinäisyyden kokemisen määrässä. Yksinäisyyden taustalla olevat tekijät tämän tutkimuksen perusteella voidaan jakaa hoitajiin, läheisiin ja ystäviin sekä yksilöön liittyviin tekijöihin. Tämän tutkimuksen mukaan riittämättömäksi koettu hoitajien aika oli suurin riskitekijä yksinäiseksi itsensä kokemisen taustalla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, ettei fyysinen eristäminen ei ole ongelmaton rajoitustoimenpide pandemiasta turvautumisessa. Yksinäisyyskriisi on todellinen ja on tärkeää, että asia otetaan vakavasti. Yksinäisyyden kokemiseen voidaan puuttua keskittymällä sosiaalisten tekijöiden määrän sekä laadun parantamiseen sekä vuorovaikutuksen palauttamiseen.

Tässä tutkimuksessa tarjoan jäsennellyn kokonaiskatsauksen siihen, millaisia mahdollisuuksia hengellisen väkivallan ennaltaehkäisemiselle ja jälkihoidolle suomalainen tutkimuskirjallisuus tarjoaa. Tutkimuskysymykseni on ”Miten hengellisen väkivallan kokemusten syntymiseen ja kehittymiseen on suomalaisen tutkimuskirjallisuuden mukaan mahdollista vaikuttaa?”. Tutkimuskysymykseen vastatakseni olen suorittanut integratiivisen kirjallisuuskatsauksen, jonka aineiston valintakriteereinä olen käyttänyt akateemista vertailukelpoisuutta, relevanssia ja yleistettävyyttä. Ensisijainen aineistoni koostuu kustannetusta kirjallisuudesta sekä akateemisesti pätevistä artikkeleista. Toissijainen, kriteerit maltillisemmin täyttävä aineistoni koostuu opinnäytetöistä. Aineistosta löydetyt interventiomahdollisuudet olen tyypitellyt ennaltaehkäisyksi, monitoroinniksi ja jälkihoidoksi. Tutkimukseni tuloksena olen tunnistanut seitsemän ennaltaehkäisyn teemaa, kaksi monitoroinnin teemaa sekä neljä jälkihoidon teemaa. Teemat ovat ennaltaehkäisyn osalta (1) Hengellisen väkivallan vastainen teologia ja praksis, (2) Hybristisen vallankäytön estäminen, (3) Syyllisyyden ja häpeän hoitaminen, (4) Hyveellisen dialogin ja avoimuuden kulttuuri, (5) Helvetti- ja demonipuheen sekä muun pelottavan sisällön rajaaminen, (6) Tietoisuus hengellisen väkivallan ilmiöstä ja (7) Yhteisön valitsemisen taidot. Monitoroinnin osalta teemat ovat (8) Kritiikkiin sitoutuminen ja totuuden kohtaaminen sekä (9) Valvonta- ja palautejärjestelmät. Jälkihoidon osalta teemat ovat (10) Yksilöllinen kohdatuksi tuleminen, (11) Kohdatuksi tuleminen vertaisryhmässä, (12) Itsestä huolehtiminen ja itseilmaisu, sekä (13) Minäpystyvyys ja voimaantuminen.

Tarkastelun kohteena ovat mielenterveyden ja henkisyyden tai New Agen välille rakennettavat rajanvedot kehityspsykologi Pehr Granqvistin kehittämässä henkisyyden kiintymyssuhdeteoreettisessa selitysmallissa. Työn pääkysymyksenä selvitetään sitä, miten New Agen ja mielenterveyden välistä suhdetta rakennetaan Granqvistin kiintymyssuhdeteoreettisessa mallissa. Tätä analysoidaan tarkemmin kahden alakysymysten avulla: 1. Mikä tai millainen New Agen kategorian merkitys on kiintymyssuhdeteoreettisessa mielenterveysdiskurssissa? 2. Miten dissosiaation käsitettä käytetään ja millaisia merkityksiä sen käyttötavoilla luodaan ja välitetään? Puran tutkimuskysymyksiä yhdistellen metodologiassani Norman Fairclough’n kehittämää kahta diskurssianalyyttistä lähestymistapaa eli kriittistä dialektis-relationaalista diskurssianalyysiä sekä sosiaalisen muutoksen analyysiin tarkoitettua tekstuaalista diskurssianalyysiä. Fairclough’n mallit ovat myös työni laaja teoreettinen viitekehys, johon yhdistyvät myös diskursiivisen uskonnontutkimuksen teoriatausta paikantuen New Agen ja uskonnollisen tai henkisen kokemuksen rakentamisen prosesseihin sekä terveyssosiologiset selitysmallit mielenterveyden ja psykopatologian muodostumisesta sosiaalisessa todellisuudessa. Aineistona on kaksi lukua Granqvistin akateemisesta monografiasta Attachment in Religion and Spirituality: a Wider View (2020) eli luvut 7: Religion as Attachment in Relation to Mental Health ja 8: Altered Spiritual States, Dissociation, and Attachment Disorganization. Yhteensä ne ovat 50 sivua pitkiä. Keskeisimpänä löydöksenä hahmottuu New Agen ja dissosiaation normalisoinnin ja uudelleen kontekstualisoinnin prosessi. Tämä tarkoittaa näiden merkityssisällön kääntämistä mielenterveyden kannalta arvotettuna normaaliksi tai positiiviseksi eli selviytymistä palvelevaksi. Normalisoinnissa ja uudelleen kontekstualisoinnissa New Age ”puhdistetaan” psykopatologiaan yhdistettävästä jäsentymättömän kiintymyssuhteen merkityssisällöstä liittämällä se henkisen vallankumouksen diskurssijärjestykseen eli turvattoman psykologisen kehitystaustan sijaan voimakkaammin nykyaikaisia yhteiskuntia luonnehtivaan henkisen kentän vallankumoukseen, joka käsitteellistetään väestötasolla suosiotaan kasvattavana suuntauksena. Samalla dissosiaation normalisoinnin prosessi mahdollistuu, kun se liitetään osaksi New Age-henkisyyden kenttää eli diskurssijärjestystä sille ominaisena kokemustyyppinä henkisen kokemuksen diskurssissa. Prosessi etenee psykopatologisoinnin diskurssijärjestyksestä eli trauman ja kriisin diskurssijärjestyksistä kohti normalisointia, joka rakennetaan mikrotasolla henkisen kokemuksen ja makrotasolla henkisen vallankumouksen diskurssijärjestyksissä. Uskontotieteellisesti erityisen relevanttia on havainto siitä, että aineisto kuvastaa näytteenomaisesti sitä, että New Age- liike ja dissosiaatio voidaan normalisoida kehityspsykologisista traumaan viittaavista merkityssisällöistään psykologian alan teorianmuodostuksessa silloin, kun ne liitetään henkisyysdiskursseihin.

Työni tavoitteena on tarkastella Hildegard Bingeniläisen (1089–1179) käsityksiä mielenterveydestä ja siihen liittyvistä ongelmista teoksissa Causae et curae sekä Physica. Tutkin sitä, mitkä asiat vaikuttivat mielenterveyteen ja miten eri tauteja pyrittiin parantamaan. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Mikä aiheutti mielenterveyden ongelmia, oliko kyseessä synnynnäinen taipumus vai ulkoinen syy? Mitkä luonteenpiirteet kuvattiin negatiivisimmassa valossa ja mitä sairauksia ne aiheuttivat? Mitä eri keinoja Hildegard tarjosi sairauksien parantamiseksi ja miten keinot istuivat ajan kontekstiin? Oliko sukupuolella merkitystä mielenterveyden ongelmissa? Miten demonin tai Saatanan aiheuttama mielenongelma tunnistettiin ja miten sitä hoidettiin? Lähteinäni toimivat Hildegard Bingeniläisen teokset Causae et curae sekä Physica jotka ovat lääketieteellisiä teoksia. Causae et curae käsittelee lääketiedettä myös teologisesta näkökulmasta, jonka otan huomioon työssäni. Teoksessa tarjotaan sekä tautien kuvailua että parannuskeinoja, Physica puolestaan keskittyy parantamiseen. Keskityn teosten osiin, joissa puhutaan mieleen liittyvistä sairauksista. Hildegard Bingeniläinen oli saksalainen abbedissa. Hän oli hyvin tuottoisa kirjoittaja ja säveltäjä, jonka elämää leimasivat näyt Jumalalta. Hildegardin lääketieteelliset teokset ovat usein tutkimuksessa jääneet vähemmälle huomiolle hänen näkyteoksiinsa nähden. Causae et curaen autenttisuudesta on käyty paljon keskustelua, kun puolestaan Physicaa on pidetty Hildegardin kirjoittamana. Hildegardin eniten käsittelemiä sairauksia mieleen liittyen olivat melankolia, hulluus ja epilepsia. Melankoliaa käsiteltiin sekä yhtenä neljästä humoraalista, yhtenä neljästä ihmistyypistä, että erillisenä sairautena. Ihmistyyppinä se näyttäytyi negatiivisena, eikä ihmistyyppiä voinut parantaa. Humoraalin vähentämiseen ja sairauden parantamiseen Hildegard tarjosi erilaisia ruokia tai rohdoksia. Hulluus oli Hildegardin mukaan usein synnynnäistä mutta saattoi johtua myös humoraalien noususta kehossa. Hildegardilla korostui myös ajatus tiettyjen luonteenpiirteiden kuten vihaisuuden tai raivon yhteys sairauksiin niiden aiheuttajina. Hildegard ei jakanut selkeitä ohjeita tautien diagnosoimiseen tai kertonut laajasti niiden oireista. Yksityiskohtaisempia ohjeita tarjottiin parantamisen yhteydessä, jolloin hän usein jakoi esimerkiksi rohdoksiin ja balsameihin sekoitettavien yrttien suhteet tarkasti. Parannuskeinoina oli useimmiten tietyt kasvit eri tavoin henkilölle annettuna, esimerkiksi ruoan tai juoman yhteydessä tai iholle asetettuna. Myös Jumalalta pyydettiin usein apua sairauksien parantamiseen erityisesti monesti toistettujen lauseiden muodossa. Hildegardilla tämä hoitomuoto oli yleisin tapauksessa, jonka tulkittiin olevan demonin aiheuttama riivaus. Sukupuoli vaikutti sairastumiseen ihmistyyppien kautta. Ihmistyyppejä oli neljä ja usein naiset olivat alttiimpia sairastumiseen.