Browsing by Subject "naisasialiike"

Tutkielma käsittelee Toini Topeliusta (1854-1910), 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa vaikuttanutta naisasianaista, sekä hänen käsityksiään ja tuottamiaan kuvia naisten ja tyttöjen samansukupuolisesta kumppanuudesta ja rakkaudesta tyttökirjassaan Kehitysaikana. Tytöistä kertoeli Tea. Tutkielman tavoitteena on tutkia sitä, kuinka Toini Topelius näki naisten väliset suhteet, ja täten omat ihmissuhteensa, sekä kuinka hän rakensi sukupuolta, naiseutta, osana näitä suhteita. Pääaineistonani tämän kuvan rakentamisessa toimii tyttökirjan lisäksi Toini Topeliuksen esitelmä, Mietteitä naisesta ja siveellisyyskäsitteestä, vuodelta 1892, sekä kirjailijan avoin kirje ruotsalaisen naisasialiikkeen lehteen, Dagnyyn, vuodelta 1887. Tutkielmani ammentaa historiantutkimuksesta, sukupuolentutkimuksesta, queertutkimuksesta ja tyttötutkimuksesta, ja näiden alojen teoriat ja tutkimus toimivatkin suunnannäyttäjinäni. Tyttökirja korostaa naisten ja tyttöjen henkistä yhteyttä ja samankaltaisuutta suhteiden kulmakivenä, ja kuvaa intensiivistä, romanttista rakkautta hahmojensa välille. Suhteet rakennetaan osana sekä naisasiaa 1800-luvun lopulla, että kirjailijan omia tuntemuksia elämänsä suhteista. Topelius myös koki, että naiset kykenivät tukemaan toisiaan paremmin heidän pyrinnöissään kohti emansipoitunutta elämää. Kirjailijan kuvat ja tapa järjestää naisten keskeisiä, samansukupuolisia suhteita kietoutuvat hänen tapaansa jäsentää sukupuolta. Suhteet tukivat naiseutta ja naiseksi kasvamista, joille naisasian ajatukset ja ideologiat toimivat kirjailijan mukaan hedelmällisenä kasvualustana. Toini Topeliuksen kuvauksissa sukupuoli tuottaa naisten välisiä suhteita, mutta suhteet myös tuottivat oikeanlaista, hyvää naiseutta.

1920-luvun Kuuba oli juuri itsenäistynyt entinen Espanjan siirtomaa Yhdysvaltojen tiiviissä poliittisessa ja taloudellisessa ohjauksessa. Tutkin pro gradu -tutkielmassani Kuuban järjestäytyneen feministisen liikkeen alkua, kansallisia naisten kongresseja, jotka järjestettiin Havannassa vuosina 1923 ja 1925. Kongressit järjesti feministinen kattojärjestö Federación Nacional de Asociaciones Femeninas ja niihin osallistui useita kymmeniä naisjärjestöjä joka puolelta Kuubaa. Olen perehtynyt työssäni naisten kongressien toimintakertomuksiin, jotka sisältävät kongresseissa pidetyt esitelmät sekä yleiset päätökset. Analysoin niiden perusteella, millaisia asioita kuubalaisfeministit ajoivat naisille tärkeinä ja millaisiksi he sitä kautta määrittelivät kuubalaiset naiset. Kongresseihin osallistuneet feministit olivat pääasiassa valkoisia, koulutettuja, keski- ja yläluokkaisia naisia, joista huomattavasti pienempi osa oli naimisissa tai äiti verrattuna kuubalaisnaisten enemmistöön. Heidän ei siis voida katsoa edustaneen keskimääräistä kuubalaisnaista, mutta he ottivat itselleen aseman kaikkien kuubalaisnaisten äänenä. Nostan esiin kaksi isompaa teemaa: poliittiset oikeudet ja äitiyden. Näitä molempia teemoja sitoo yhteen nationalismi, joka oli kuubalaisen feminismin tärkeä tausta-aate. Poliittisilla oikeuksilla feministit tarkoittivat äänioikeutta kaikissa valtiollisissa vaaleissa, joka lopulta kirjattiin Kuuban perustuslakiin 1934 ja ratifioitiin 1940. Äänioikeutta perusteltiin naisten osallistumisella Kuubalaisen yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitoon sekä edistysajatuksella. Äitiyden kuubalaisfeministit mielsivät naisten olennaiseksi ominaisuudeksi, joka ei liittynyt ainoastaan fyysiseen uuden elämän synnyttämiseen, vaan ilmeni myös yhteiskunnallisena äitiytenä, joka määritti naisen toimintaa yhteiskunnassa. Kuubalaisfeministien näkemys oli, että kansakunta muodostuu miehistä ja naisista, joiden molempien ominaisuuksia tarvitaan yhteiskunnan pitämiseksi tasapainossa. Heidän mukaansa niin kauan, kun naisilta oli kielletty tiettyjä kansalaisoikeuksia, Kuuba ei voinut olla tasapainoinen, moderni valtio. Esitän, että kuubalaisfeministit rakensivat 1923 ja 1925 tietoisesti mielikuvaa lempeästä, uhrautuvasta ja aktiivisesta kuubalaisnaisesta, joka olisi täysien poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien arvoinen. He vetosivat retoriikassaan äitiyteen ja kansallismielisyyteen, sillä niihin yhdistyi voimakkaita positiivisia tunnelatauksia. Lisäksi he pyrkivät sitomaan oman agendansa yleiseen poliittiseen uudistusmielisyyteen ja tätä kautta samaistamaan modernin valtion ja naisten oikeudet toisiinsa.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Alli Nissisen ajatuksia hänen oman aikansa yhteiskunnasta ja perhearvoista. Hän oli 1900-luvun alun merkittävä porvarillisen naisasialiikkeen vaikuttaja. Nissinen osallistui naisasialiikkeen järjestötoimintaan mm. Naisasialiitto Unionissa, Martta-yhdistyksessä ja Suomalaisessa Marttaliitossa. Hänen elämäntyönsä keskittyi naisasialiikkeen ohella erityisesti pienten lasten opettamiseen. Nissisen omistamaa valmistavaa koulua pidetiin aikanaan parhaana valmistavana kouluna. Hänet valittiin kansanedustajaksi ensimmäisille valtiopäiville, ja hän toimi eduskunnassa vuosina 1907–1909. Poliittisesti Nissinen oli osa fennomaanista liikettä ja myöhemmin nuorsuomalaista puoluetta, jonka listoilta hän ponnisti eduskuntaan. Työni tarkastelun ajankohta rajoittuu vuosien 1884–1926 väliselle ajanjaksolle. Ajanjakso alkaa Nissisen järjestö- ja opetustyön alusta päättyen hänen kuolemaansa. Näistä tärkeimmät vuodet ovat 1899–1916, jolloin Nissinen oli aktiivisimmillaan vaikuttajana ja kirjoittajana. Tällä ajanjaksolla hänen opetustyönsä työmuodot vakiintuivat hänen omassa koulussaan. Nissinen oli tällöin aktiivinen järjestötoiminnassa, hänellä oli suuri vaikutus esimerkiksi Martta-yhdistyksen syntyyn. Erityisesti hän vaikutti Emäntälehden kautta, sen päätoimittajana ja ahkerimpana kirjoittajana. Tutkimuskysymykseni on, onko Nissinen klassinen naisasialiikkeen edustaja kuten hänet useimmiten kuvaillaan. Tarkastelen Nissisen esittämien näkökantojen sopivuutta 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun perheen ja naisten aseman muutokseen. Tutkin miten Nissinen ilmentää omaa käsitystään yhteiskunnan ideaalista ja naisten asemasta yhteiskunnassa. Arvioin Nissisen ajatuksia mikrohistoriallisella otteella. Mikrohistoriallisessa historiantutkimuksessa tutkimuksen huomio keskitetään yksilöön tai paikalliseen historiaan. Seuraan Nissisen järjestötöitä ja naisasiajärjestöjen yleisiä tapahtumia ja vertaan kvalitatiivisesti Nissisen kirjoituksia yleiseen naisasialiikkeen toimintaan. En vertaa asiayhteyksiä yleiseen tilanteeseen Nissisen ajan yhteiskunnassa, vaan enemmänkin Nissisen omaan viitekehykseen, porvarillisen naisasialiikkeen toimijoista esitettyihin tulkintoihin ja ajatuksiin. Pyrin löytämään yhtäläisyyksiä hänen ja kanssa eläjiensä jälkeensä jättämästä materiaalista ja tutkimusten tulkinnoista. Tähän liittyi vahvasti Nissisen työtoveri Lucina Hagman. Hän toimi Nissisen mentorina ja tärkeänä työparina läpi Nissisen elämän. Yhtenä tutkimuskysymyksenäni on, mitä osia Hagmanin teorioista Nissinen kannatti kirjoituksissaan. Tutkimukseni lähdemateriaalit ovat osaltaan tarkoitettu aikalaiskauden vaikuttamiseen ja niiden taustojen ymmärtämien ei ole aina helppoa. Tutkimukseni merkittävin lähdeaineisto on Nissisen Emäntälehteen kirjoittamat artikkelit. Kirjoituksista saa selkeän käsityksen Nissisen aatteellisesta vakaumuksesta ja hänelle tärkeistä asioista. Nissisen jälkeensä jättämä lähdeaineisto on kirjoitettu pääsääntöisesti tukemaan naisasialiikkeen tavoitteita. Porvarillisella naisasialiikkeellä oli ollut hankaluuksia saada asiaansa kuulluksi kansan syvien rivien parissa. Liike halusi keskittyä korkeammiksi koettuihin päämääriin, ei käytäntöön. Yleisestä linjasta poiketen nuorsuomalaiset Unionin jäsenet yrittivät Lucina Hagmanin johdolla levittää toimintaa myös työläisnaisten keskuuteen. Nissisen toiminta ja kirjoitukset olivat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa siitä, miten koulutuksen ja järjestötoiminnan kautta suomalainen naisasialiike näki ja toteutti omalta osaltaan suomalaisen yhteiskunnan murrosta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Käyttämäni lähdemateriaalin kautta ei voi haastaa aiemman tutkimuksen näkemystä Nissisestä. Nissisen toiminnassa ja kirjoittamisessa näkyi, miten suomalainen koulutus ja naisasialiikkeen toiminta nivoutui yhteen. Nissinen myötäili Lucina Hagmanin kasvatusoppia ja poliittista toimintaa. Sääty-yhteiskunnan hajotessa ydinperhemalli ja sivistyneistö tai jopa ”keskiluokkaisuus” oli muodostumassa uudeksi perhenormiksi. Oikeisto- ja kielipuolueiden välinen kilpailu näkyi naisasiayhdistysten sisällä ja loppujen lopuksi naisasialiike ei yhdistynyt naisasian taakse yli puoluerajojen. Luokka ja kielierot jakaannuttivat toiminnan yleistä poliittista toimintaa myötäileväksi. Eripura ja ristikkäisveto kärjistyi, kun naisasian keskeinen tavoite, eli äänioikeus, saatiin läpi. Naisasialiike menetti merkityksensä, kun keskeinen yhdistävä tekijä hävisi. Naisasialiike ja sen keskeiset toimijat myötäilivät rakenteellisia muutoksia ja pyrkivät edistämään naisten omaa asiaa painottaen omaa poliittista näkökantaansa.