Browsing by Subject "naisnäkökulma"

Tutkielmassa tarkastellaan kansandemokraattisen naisliikkeen ja Suomessa 1970–1980-luvulla vaikuttaneen toisen aallon feminismin yhteistyö- ja vaikutussuhteita sekä konkreettisesti että aatteellisesti. Tavoitteena on selvittää, miten kansandemokraattinen naisliike reagoi feministisen naisliikkeen yhteiskunnalle heittämään haasteeseen. Tarkastelu tapahtuu paitsi liikkeiden varsinaista yhteistyötä erittelemällä, myös analysoimalla naiskysymyksen uudelleenmäärittelyä kansandemokraattisen naisliikkeen puitteissa. Ilmiötä tarkastellaan aikakauden laajemman kansalaisuusaktiivisuuden murroksen kurkistusaukosta hyväksikäyttäen teoriaa uusista yhteiskunnallisista liikkeistä sekä teorian kerryttämää feminististä kritiikkiä. Kansandemokraattinen naisliike rajataan tutkielmassa kahteen toimijaan: Suomen Naisten Demokraattiseen Liittoon (SNDL) ja Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) keskuskomitean naistyöjaostoon. SNDL oli demokraattinen yhteistyöjärjestö, naistyöjaosto taas perustettiin 1980 tekemään selvitystyötä ja uudelleenjärjestelemään puolueen naistyötä. Tutkielman aikarajaus 1977–1983 määräytyy Solveig Bergmanin (2002) muotoileman suomalaisen feministiliikkeen kehityskaaren mukaan: liikkeen läpimurto tapahtui vuosina 1977–1980 ja sen institutionalisoituminen vuodesta 1980 eteenpäin. Rajauksella mukaillaan SNDL:n liittokokouskausia 1977–1980 ja 1980–1983 sekä SKP:n naistyöjaoston elinkaarta. Tutkielman aineisto koostuu SNDL:n ja SKP:n naistyöjaoston arkistoihin kootusta materiaalista: pöytäkirjoista ja niiden liitteistä, seminaarimateriaaleista, puheista, painatteista, toimintasuunnitelmista ja -kertomuksista, poliittisista asiakirjoista sekä kannanotoista. Lisäksi tarkastellaan SNDL:n äänenkannattajana toiminutta naistenlehteä (Uusi Nainen) ja liiton sisäistä tiedotuslehtistä (Pippuri). Aineistoja säilyttää Kansan Arkisto. Uudet feministiliikkeet saivat 1970-luvun jälkipuoliskolla runsaasti huomiota julkisessa keskustelussa totutusta poikkeavilla toimintatavoillaan ja yksityiselämän sfääriin kiinnittyvillä kysymyksenasetteluillaan. Niiden suosio nähtiin kansandemokraattisessa naisliikkeessä haasteena, johon oli pyrittävä vastamaan, jotta edelleen annettaisiin omasta liikkeestä kuva relevanttina naisten aseman ajajana. SNDL:n keskusliittotason suhtautuminen feministiliikkeisiin pysyi vuosina 1977–1979 välttelevänä, mutta 1980-luvun alussa feministijärjestöjen yhteydenottoihin alettiin vastata omilla tapahtumakutsuilla ja yhteistyöehdotuksilla. Vuodesta 1981 eteenpäin konkreettinen yhteistyöalue paitsi uusien naisliikkeiden myös muiden 1980-luvun kansanliikkeiden kanssa löydettiin ydinaseita vastustaneesta uudesta rauhanliikkeestä, erityisesti pohjoismaisten naisten rauhanmarsseista, Ydinaseeton Pohjola -vetoomuskampanjasta ja kansainvälisen naistenpäivän laajapohjaisista yhteistyötoimikunnista. Jo ennen varsinaista yhteistyötä kansandemokraattinen naisliike pyrki tarjoamaan vastauksensa uusfeministien esittämiin kysymyksiin ja pääsemään osalliseksi aiheesta käytyyn keskusteluun. Tuttujen aiheiden, kuten äitiyssuojelun, matalapalkkaongelman ja naisten poliittisen edustuksen, lisäksi alettiin puhua yksityiselämän rakenteellisista ongelmista, kuten perheväkivallasta, seksuaali- ja lisääntymisterveyden puutteista, tasa-arvoisesta perhe-, parisuhde- ja seksielämästä sekä naista halventavasta mainonnasta, pornografiasta ja prostituutiosta. Liikkeessä alettiin myös lämmetä ajatukselle marxilaisen teoriaperinteen uudistamisesta sukupuolen näkökulmasta. Liiton ulospäin suuntautuvan työn välineenä toiminut Uusi Nainen koki täysimääräisen feministisen herätyksensä vuosina 1982–1983 päätoimittajan vaihdoksen myötä, mutta jo tuota ennen lehdessä puitiin naisten elämää varsin monipuolisesti ja poliittiset tasot huomioiden. Tutkielma osoittaa, että kansandemokraattisessa naisliikkeessä koettiin 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa painetta toiminnan uudistamiseen naisliikkeen tuolloiset vaatimukset paremmin huomioonottavaksi ja nuoriin, radikalisoituneisiin naisiin vetoavaksi. Liikkeen sortokäsitys, joka oli kiinnittynyt puhtaasti omistavan luokan ja työläisten taloudelliseen suhteeseen, sai tästä syystä rinnalleen teorian yhteiskuntaa läpileikkaavasta naisalistuksesta, patriarkaatista. Näitä käsityksiä yhdistellen liike asemoi itseään vanhojen poliittisten liikkeiden ja uuden naisliikkeen välimaastoon samalla olemassaolostaan kommunistien hajaannuksen kourissa kamppaillen.

Tämä laadullisia tutkimusmenetelmiä soveltava pro gradu -tutkielma käsittelee naisjohtajien hyvään johtajuuteen ja naisjohtajuuteen liittämiä mielikuvia ja merkityksenantoja. Tutkielmassa naisjohtajuus hahmotetaan sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä käsin, jossa keskeistä on näkemys johtajuuden rakentumisesta prosesseissa ja diskursseissa (esim. Hosking, 2006; Uhl-Bien, 2006). Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on sovellettu sosiaaliskonstruktionistisen johtajuusnäkemyksen lisäksi Moscovicin (1961/1973) ajattelusta kehittynyttä sosiaalisten representaatioiden teoriaa ja sen eräitä keskeisiä työkaluja; objektivointeja, ankkurointeja ja kantateemoja. Tutkielman aineisto koostuu kuudesta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Tutkimukseen valikoitui harkinnanvaraisen otoksen perusteella kuusi suomalaista naisjohtajaa, jotka ovat iältään 44–53-vuotiaita. Aineiston analyysimenetelmänä on sovellettu aineistolähtöistä teema-analyysiä ja sosiaalisten representaatioiden teoreettisen viitekehyksen ohjaamaa analyysiä, jossa keskeiseksi muodostui aineistossa esiintyvien merkitysten ja mielikuvien eli ankkurointien ja objektivointien liittäminen naisjohtajuuteen ja hyvään johtajuuteen. Lisäksi analyysiä ohjasi aineistosta havaittavat kantateemat eli yhteisesti jaetut arvo- ja normijärjestelmät, joista käsin sosiaalisia representaatioita tuotetaan. Tutkielman keskeiset tulokset liittyvät haastatteluissa tuotettuihin kolmeen sosiaalisten representaatioiden kantateemaan, joita ovat yksilö–yhteiskunta, feminiininen johtajuus–maskuliininen johtajuus ja tasa-arvo–epätasa-arvo. Lisäksi haastateltavat tuottivat sosiaalisia representaatioita liittyen hyvään ja huonoon johtajuuteen. Haastatteluista muodostettu hyvän johtajan prototyyppi sisältää sekä maskuliiniseksi miellettyjä piirteitä, kuten tuloskeskeisyyttä, jämäkkyyttä ja isähahmomaista tyyneyttä ja rauhallisuutta, että myös feminiiniseksi miellettyjä piirteitä, kuten keskustelevuutta ja empaattisuutta. Naisjohtajuuden yhtenä keskeisenä ankkurina voidaan pitää äitiyttä. Lisäksi keskeisiä, naisjohtajuutta kuvaavia ankkureita ovat ainokaisuus, miesjohtajuus ja naisjohtajan ruumiillistaminen. Naisjohtajat tuottivat myös tasa-arvon kantateemasta käsin niin kutsuttua tasa-arvon puheenlajia (ks. Marková, 2000), jossa korostuu sukupuolineutraali lähestymistapa johtamiseen. Toisaalta naisjohtajuuden irrottaminen omasta identiteetistä tuotti myös kielteisiä naisjohtajuuden representaatioita, kuten naisjohtajien ruumiillistamista median toimesta. Sukupuolineutraalin puheen ja toisaalta naisjohtajuuteen liitettyjen kielteisten piirteiden esille tuominen viittaa niin kutsuttuun, Jovchelovitchin (2007; 2008) esittämään kognitiivisen monimuotoisuuden käsitteeseen, jonka mukaan ihmisajattelulle on luonnollista, että puheessa tuotetaan keskenään ristiriitaisiakin näkökulmia ja tietorakenteita. Tutkielman tulokset viittaavat naisjohtajuuden ilmiön ristiriitaiseen luonteeseen. Toisaalta naisjohtajuus näyttäytyy luonnollisena ilmiönä, toisaalta sitä myös problematisoidaan. Naisjohtajuuteen ja hyvään johtajuuteen liitettiin monipuolisesti sekä kielteisiä että myönteisiä sosiaalisia representaatioita. Toisaalta naisjohtajuutta voi tämän tutkielman pohjalta tarkastella asteittain yhteiskunnassamme luonnollistuvana ilmiönä, toisaalta siihen liitetään edelleen joitakin hyvin stereotyyppisiä merkityksenantoja, kuten äitiyden myönteinen vaikutus naisjohtajuuteen ja toisaalta naisjohtajiin liitettävä tuplastandardin vaatimus, joka koskee sekä naisjohtajan pätevyyttä että myös hänen ulkonäköään.

Tässä tutkielmassa olet perehtynyt Irja Askolan feministiseen teologiaan käsittelemällä hänen artikkeleitaan ja runojaan. Tutkimuskysymykseni on, miten Askolan 1980–2000-luvuilla julkaistut runot ja artikkelit sopivat feministiteologisiin jaottelumalleihin eri näkökulmista käsin, aloittaen laajasti vapautuksenteologiasta ja tiivistäen tarkastelua yksittäisiin teemoihin, kuten kristologiaan ja raamatuntulkintaan. Määrittelen tutkielmassani esiintyvät keskeisimmät käsitteet, kuten vapautuksen teologian ja feministiteologian. Alkuun tutkielmassani tarkastelen feministiteologian yleispiirteitä, historiaa ja sen sisäisten jakolinjojen muodostumista ja merkitystä. Feministiteologialla tarkoitan teologista tulkintaperinnettä, joka keskittyy tutkimaan naisten asemaa ja merkitystä kristillisessä kontekstissa. Feministiteologia voidaan jakaa useisiin eri alakategorioihin, joiden ensimmäinen jakauma on radikaalit ja reformistit. Radikaalit katsovat kristinuskon olevan täysin miesten miehille luoma uskonto ja näin hylkäävät sen, kun taas reformistit katsovat kristinuskolla olevan mahdollisuuden olla tasa-arvoinen uskonto, joka pohjaa rakkauteen ja oikeudenmukaisuuteen. Reformisteista haarautuu vielä lisää alakategorioita, jotka jaotellaan reformistisen näkökulman suuntautumisen mukaan. Feministiteologia jakautuu myös akateemiseen ja käytännölliseen lähestymistapaan. Käyn tutkielmassani läpi valitsemani Askolan artikkelit ja runot. Askolan artikkelit lähtevät liikkeelle Raamatun naisten kertomuksista, jotka laajenevat käsittelemään kansainvälisiä naisnäkökulmaan liittyviä aiheita ja ongelmakohtia. Askolan runot ammentavat inspiraationsa niin ikään samoista Raamatun kertomuksista, mutta pelkän kansainvälisen aspektin sijaan ne tuovat lukijalleen katsauksen myös tavallisen ihmisen arkeen. Askolan artikkelit ja runot kuvaavat edellä mainittujen jaottelujen mukaan käytännöllistä reformistista feministiteologiaa, joka keskittyy Raamatun naishenkilöiden merkityksellisyyden korostamiseen luoden heistä esikuvia ja samaistuttavia arkisia hahmoja taivaallisten ja teologisten piirteiden keskiön sijaan. Askola korostaa naisten arjen kokemusten merkityksellisyyttä, joka tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin. Askolan arjesta kumpuava teologia on vahvan feminististä ja sitoutuu vapautuksen teologian perusmääritelmiin ja tavoitteisiin.