Browsing by Subject "naistenlehdet"

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin Yhdysvaltain suosituimpien naisille ja tytöille suunnattujen lehtien verkkosivuilla esiintyviä naismetaforia. Näitä naismetaforia analysoimalla voidaan tarkastella sitä kuvaa naiseudesta, jota metaforilla aktiivisesti konstruoidaan. Vaikka naistenlehtien naismetaforien konstruoima naiseus kytkeytyy yhteiskunnan näkemyksiin naiseudesta, sillä on tulosteni mukaan myös omat erityispiirteensä. Kognitiivisen metaforateorian mukaan metaforat ovat keskeisiä ajattelun välineitä. Metaforia tarkastelemalla voidaan paljastaa niiden taustalla toimivia ideologioita, sillä kieli kantaa kulttuuriin kuuluvia arvoja ja asenteita. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että kieli vaikuttaa ajatteluumme silloinkin kun emme ole siitä tietoisia. Metaforien välittämät arvot ja asenteet ovat erityisen piileviä metaforien luonteen tähden ja siksi tutkimuksen kohteina antoisia ja tärkeitä. Aineistossani naisia ymmärretään elottomien objektien, kasvien, ruokien, eläimien, lapsien, äitien, kuninkaallisten ja yliluonnollisten olentojen kautta. Naismetaforien analysoiminen paljastaa, millaisia uskomuksia yhteiskunnallamme on naisista ja naiseudesta. Naismetaforia sekä naistenlehtiä on tutkittu paljon sekä kielentutkimuksen että feministisen tutkimuksen saralla. Niin naistenlehtien kuin naismetaforienkin on osoitettu vaikuttavan siihen, millaisena naiset ja naiseus koetaan ja nähdään. Aiemmassa naismetaforien tutkimuksessa näen ongelmallisena naiseuden universalisoimisen siten, ettei erilaisten naisten kokemusta naiseudesta ja siihen liittyvistä vaatimuksista oteta huomioon. Pyrin tässä pro gradu -tutkielmassa ottamaan naisten moninaisuuden huomioon intersektionaalisuuden teorian avulla. Koska naistenlehdet kertovat pääasiallisesti tietynlaisista naisista, kuvaavat myös tutkielman naismetaforat vain tietynlaisia naisia, pääosin valkoisia, cis-sukupuolisia, heteroita, nuoria, kyvykkäitä ja ylä- tai keskiluokkaisia. Analysoin 38 naismetaforaa Seventeen.com- ja Cosmopolitan.com -sivustoilta keräämistäni 420 artikkelista. Analyysissa vertailen keskenään sanakirjojen ja Metalude-metaforatietokannan määritelmiä käytetyistä sanoista, käytön kontekstia sekä aiempaa tutkimusta. Lisäksi pohdin metaforien kuvaamien naisten risteäviä identiteettejä intersektionaalisuuden käsitteen avulla ja vertaan analysoimiani naismetaforia yleisimpiin miesmetaforiin. Aineistossa käytetyt naismetaforat konstruoivat naiseutta, jolle keskeisiä ominaisuuksia ovat fyysinen viehättävyys, seksuaalinen haluttavuus, passiivisuus sekä tottelevaisuus. Miesmetaforat puolestaan korostavat aktiivisuutta, älykkyyttä ja seksuaalista halukkuutta. Naismetaforien korostamat ominaisuudet ovat ristiriidassa lehtien virallisesti edustaman naiskuvan sekä useiden omien artikkeleidensa sisällön kanssa. Naismetaforien ulkonäkökeskeisyyttä sekä edellä mainittua ristiriitaa saattavat selittää yhteiskunnallisten tekijöiden lisäksi lehtien mainostajien intressit, joista johtuen naistenlehdissä ulkonäkö ja menestys esitetään kuluttamisen kautta saavutettuina etuina. Naistenlehdet ja nuortenlehdet ovat keskeisiä kulttuurisia tuoteitta. Näin ollen lehdillä on valtaa vaikuttaa siihen, millaiseksi naiseus käsitetään. Jos lehtien tavoitteena tosiaan on naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen, olisi lehtien omankin edun mukaista, että niiden käyttämä kieli tukisi tätä päämäärää. Tutkimukseni osoittaa, ettei näin ole ainakaan naismetaforien osalta.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää ei-valkoisten ihmisten representaatioita suomalaisessa naistenlehdistössä syksyllä 2017. Tutkimuksessa perehdyttiin diversiteetin tarkasteluun ihonvärin kautta pelkän etnisen alkuperän sijaan, sillä suomalainen yhteiskunta on monimuotoistunut viimeisen 25 vuoden aikana. Täten maahanmuuttajien mediarepresentaatioiden kartoittaminen enää yksin riitä kuvailemaan suomalaisen mediakuvaston moninaisuutta, sillä toisen tai kolmannen polven suomalaisia ei enää voi kategorisoida muualta tulleiksi. Tutkimuksen aineistoksi valikoituivat naistenlehdet, sillä tämän mediamuodon representaatiodiversiteettiä ihonvärin kautta ei ole vielä tehty. Teoreettinen viitekehys rakentui kriittisen mediatutkimuksen ja sosiologisen teorian kautta muun muassa representaation, rodun, valkoisuuden ja identiteetin käsitteiden avulla. Tutkimus sivuaa myös representaatioihin ja kehystämiseen liittyviä keskeisiä teorioita. Työssä hyödynnettiin sekä puhtaasti laadullisia, että määrällisen tutkimuksen piirteitä soveltavia menetelmiä. Tarkastelun kohteeksi valikoituivat lehtien kuva- ja tekstisisällöt, joissa esiintyi ei-valkoinen ihminen. Richard Dyerin määritelmät näkyvästä valkoisuudesta toimivat ohjenuorina ei-valkoisuuden visuaalisessa tunnistamisessa. Kuva- ja tekstisisältöjen kartoituksen lisäksi tutkimus paneutui löydettyihin teksteihin Gamson & Laschin kehysanalyysimetodien avulla. Sisällönerittelyn perusteella voidaan todeta, että ei-valkoisia ihmisiä näkyi lehdissä enemmän kuvallisesti kuin artikkeleiden pää- tai sivuhenkilöinä, ja heidän representaatiot olivat huomattavasti vähäisempiä kuin valkoisten ihmisten. Kuvasisältöjen representaatiodiversiteetti näytti korreloivan lehtien ilmoitettuihin lukijaprofiileihin: etnisesti monimuotoisimpia sisältöjä luotiin nuorille, kaupunkilaisille kohderyhmille. Teksteissä samanlaista yhteyttä ei löytynyt yhtä suoraviivaisesti. Kehysanalyysin tuloksena aineistosta erottui kaksi toistuvaa kehystä. Molemmat kehykset liittyivät omilla tavoillaan maahanmuuttajiin tai muihin ulkomaalaisiin, ja osaltaan viljelivät haitallisia stereotyyppejä heistä. Syksyn 2017 naistenlehtien sisällöissä ei-valkoinen ihminen olikin useimmiten maahanmuuttaja, tai hänet rinnastettiin ainakin osittain muualta tulleeksi. Valtaosassa artikkeleista ei-valkoisten ihmisten etnisiä taustoja avattiin erikseen. Kokonaisuudessaan aineiston jutut esittivät kohteitaan positiivisesti, mutta tutkimus toteaa että tavallisen suomalaisen ihmisen esittäminen myös muuna kuin valkoisena ihmisenä edesauttaisi inklusiivisemman suomalaisuuden rakentumista.

Tutkielma käsittelee Isossa-Britanniassa vuosina 1852–1879 julkaistua naistenlehteä Englishwoman’s Domestic Magazine. Tarkastelun kohteena ovat lehden 1860-luvun aikana ilmestyneet numerot. Tutkimuksessa pohditaan muodin ja kauneuden merkitystä Isossa-Britanniassa julkaistuissa viktoriaanisen aikakauden naistenlehdissä sekä sitä, miten ulkonäköä koskevista aiheista kirjoitettiin. Tutkimus keskittyy valkoihoisiin, englantilaisiin keskiluokan naisiin ja tarkastelee, miten Englishwoman’s Domestic Magazine ylläpiti ja vahvisti ulkonäköön pohjautuvaa feminiinisyyden ideaalia. Aihetta käsitellään lehdessä julkaistujen mainosten, kirjepalstan vastausten ja ulkonäköä käsittelevien artikkeleiden avulla. Englishwoman’s Domestic Magazine oli yksi aikansa suosituimmista naisille osoitetuista lehdistä, joissa kirjoitettiin ulkonäköön ja kodin piiriin liittyvistä aiheista. Lehti halusi toimia lukijoilleen tapana viettää aikaa samalla, kun se rakensi ideaalia käytännöllisestä kotivaimosta. Lehden uudistuminen vuonna 1860 nosti muotiin ja ulkonäköön liittyvät aiheet sekä mainonnan etusijalle. Mainostamalla kauneustuotteita ja muotia feminiinisyys linkitettiin haluttavuuteen, vaikka samalla kritisoitiin kosmetiikan avulla ulkonäköään ehostavia naisia. Kirjoittamalla valmisvaatteista ja tarjoamalla lukijoilleen leikattavia ompelukaavoja mainostamistaan vaatteista lehti halusi tehdä pukeutumisesta helppoa eikä liian kallista, vaikka yhteiskunnan silmissä valmisvaatteita käyttävä nainen oli paheksunnan kohde. Julkaisuillaan Englishwoman’s Domestic Magazine edusti useita ristiriitaisia näkemyksiä feminiinisyydestä.

Työuupumus on jo vuosikymmenet haastanut laajasti työhyvinvointia, myös Suomessa. Erityisesti korona-ajan myötä on palkansaajien jaksaminen herättänyt jälleen huolta tutkijoissa. Työterveyslaitoksen (2023) kyselyn mukaan jopa yksi neljästä koki työuupumusoireita loppuvuodesta 2022. Ongelman yleisyydestä ja työuupumustutkimuksen kattavuudesta huolimatta eivät tutkijat ole saavuttaneet täyttä yhteisymmärrystä, mistä työuupumuksessa oikeastaan on kyse. Kun tiede ei tarjoa työuupumukselle yksiselitteisiä raameja, saavat arkiset selittämisentavat suuremman merkityksen yksilön kokemuksen jäsentäjinä. Tässä tutkielmassa tarkastelenkin työuupumuksen arkiymmärrystä. Tutkielman kiinnostuksen kohteena ovat tavat, joilla naisten verkkomediat kuvaavat työuupumusta. Tutkielman teoreettismetodologisen viitekehyksen muodostavat sosiaalinen konstruktionismi sekä kriittinen diskursiivinen psykologia. Kun työuupumusta tarkastellaan näiden kautta, näyttää se tiettyyn aikaan ja paikkaan sidotulta ilmiöltä. Viitekehyksen mukaan sosiaalipsykologiset ilmiöt rakentuvat vuorovaikutuksessa kielen avulla erilaisiksi kontekstista riippuen. Kuvatessamme esimerkiksi työuupumusta, käytämme ympäröivälle kulttuurille ominaisia tapoja puhua ilmiöstä ja ymmärtää sitä. Tässä työssä olen kiinnostunut näistä työuupumuksen puhetavoista eli tulkintarepertuaareista. Lisäksi tarkastelussani ovat puhetapojen työuupuneelle tarjoamat mahdollisuudet toimia haastavassa tilanteessa. Kulttuuriset puhetavat rakentuvat ja leviävät mediassa. Verkko ja sen mediat ovat nykyään myös korvaamattomia tiedonhankinnan kanavia. Lisäksi kulutamme viihdettä paljon ja tekstimuotoisista sisällöistä esimerkiksi naisille suunnatut verkkomediat ovat suosittuja. Tästä syystä tutkin naistenlehtiin rinnastamieni verkkomedioiden työuupumuskertomuksia ja niiden puhetapoja. Aineisto koostuu neljän eri verkkomedian 14 kertomuksesta. Kriittisen diskursiivisen psykologian analyyttisen näkökulman avulla tunnistin aineistosta neljä erilaista työuupumuksen tulkintarepertuaaria. Nämä ovat ”psykopatologisoiva tulkintarepertuaari”, ”työolosuhteiden tulkintarepertuaari”, ”elämänhallinnan tulkintarepertuaari” sekä ”yhteiskunnan odotusten tulkintarepertuaari”. Puhetavat eroavat toisistaan sen suhteen, mistä työuupumuksen rakennetaan johtuvan ja kuinka ongelman kuvataan ratkeavan. Tulkintarepertuaarit rakentavat työuupumuksesta melko moninaisen kuvan ja työuupumus näyttäytyy sekä yksilön sisäisenä että olosuhteisiin kytkeytyvänä haasteena. Kuitenkin naistenlehdille tyypillisesti vastuu työuupumusongelman ratkaisemisesta asetetaan yksilön harteille. Työuupuneen toimintamahdollisuudeksi rakentuu joko valita itselleen onnellisuutta tukevat työolosuhteet, kehittää itseään terapian tai itsehoidollisten keinojen avulla tai muuttaa omaa ajatteluaan ja toimintaansa yhteiskunnan odotusten vastaisiksi. Naisten verkkomedioiden teksteistä tunnistamani työuupumuksen kuvaukset siis mahdollistavat työuupuneelle vahvan toimijuuden, mutta eivät tarjoa yhteiskunnallisia keinoja rakenteellisen hyvinvointihaasteen suitsimiseen. Jotta vastuu työuupumuksesta ja sen ratkaisusta ei rakentuisi liikaa yksilön kontolle, olisi jatkossa tärkeää myös viihdemedioissa lähestyä tätä moninaista ongelmaa entistä moninaisemmin arkiymmärtämisen tavoin.

Tutkimuksessani tarkastelen sitä, millä tavoin vapaaehtoisesti lapsettomat naiset hyväksyttävät valintaansa jäädä lapsettomaksi kertoessaan lapsettomuudestaan naistenlehtien haastatteluissa. Vertailen vapaaehtoisesti lapsettomien naisten kertomuksia vasten tahtoaan lapsettomiksi jääneiden kertomuksiin: vertailun kautta on mahdollista tuoda esille niitä tapoja, joilla äitiyttä, naiseutta ja lapsettomuutta ymmärretään hegemonisessa diskurssissa. Samalla paljastuu, millaisia vastadiskursseja vapaaehtoisesti lapsettomat naiset käyttävät, ja miltä osin taas tulkinnat lapsettomuudesta ovat yhteneviä maternalistisen diskurssin (ks. Morell 1994) kanssa. Tutkimukseni perustana on aineistolähtöisyys ja lähestymistapani diskurssianalyyttinen; aineistonani käytän naistenlehdissä vuosien 2007-2010 välillä julkaistuja artikkeleita ja haastatteluita, joissa käsitellään tai sivutaan vapaaehtoista ja vastentahtoista lapsettomuutta. Aineistoni vapaaehtoisesti lapsettomat voitiin jakaa kahteen eri ryhmään: niihin, jotka tiesivät jo varhain, etteivät halua lapsia ja niihin, jotka siirsivät lapsentekoa aina vain myöhemmäksi, kunnes lopulta lapsetkin jäivät tekemättä. Lykkääjien kohdalla lapsenteon siirtymistä perusteltiin esimerkiksi työn tai sopivan kumppanin puuttumisen kautta, varhaiset tiedostajat taas vetosivat puuttuviin äidinvaistoihin tai maapallon ylikansoittumiseen. Lapsettomuuden varhain valinneilla lasten hankkiminen ei missään vaiheessa ollut todellinen vaihtoehto, joten päätökseen jäädä lapsettomaksi suhtauduttiin varmuudella — lykkääjien kohdalla taas päätökseen liittyi enemmän ambivalenssia ja pohdintaa siitä, kaduttaako lapsettomuus myöhemmällä iällä. Kumpikin vapaaehtoisesti lapsettomien naisten ryhmä sekä vasten tahtoaan lapsettomiksi jääneet tunsivat ajoittaista ulkopuolisuutta lapsettomuutensa vuoksi. Kertomalla läheisistä suhteistaan esimerkiksi sisarusten tai ystävien lapsiin naiset halusivat osoittaa, ettei lapsettmouus merkitse samaa kuin kokonaan lapseton elämä: lapsettomatkin naiset voivat nauttia saadessaan toimia lasten kanssa tai auttaa näitä esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta. Liitän tutkimukseni laajempaan keskusteluun äitiydestä ja naiseudesta sekä yhteiskunnassamme käynnissä olevaan individualisaatioon: elämänkaaren korvautuessa yksilöllisten valintojen muodostamalla elämänkululla on vapaaehtoinen lapsettomuuskin vain valinta muiden joukossa. Tästä huolimatta äitiys liitetään edelleen kiinteästi naiseuteen, eikä itse valittua lapsettomuutta siten nähdä hyväksyttävänä vaihtoehtona äitiydelle. Vapaaehtoisesti lapsettomien naisten onkin pyrittävä tekemään valinnastaan hyväksyttävä myös ympäristön silmissä tullakseen hyväksytyksi itse naisina ilman lapsia. Käytännössä tämä tapahtuu perustelemalla lapsettomuutta eri tavoin, esittämällä päätös tietoisena ja tarkkaan harkittuna sekä erottamalla äitiys naiseudesta ja toisaalta liittämällä äidillisinä pidettyjä piirteitä myös lapsettomiin naisiin. Samalla naiset kumoavat vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyviä stereotypioita ja virheellisiä käsityksiä.

Tutkimuksessa selvitetään, millaisena perhejuhlat perinteisissä naistenlehdissä representoidaan. Työn lähtökohtana on ymmärtää lehtien juhlaesityksissä muotoutuva perhe idealisoiduksi kuvaksi perheestä, joka ei siten saa vastinettaan todellisuudesta. Tutkimuksessa halutaan tietää, millainen on perhejuhlien perhe kokoonpanoltaan ja millaisten elementtien, esimerkiksi rituaalien ja esineiden varaan onnellinen perhejuhla rakentuu. Perhejuhlissa muotoutuvaa perheyhteisyyttä tarkastellaan Emil Durkheimin yhteisöllisyyttä käsittelen teoriaan avulla, erityisesti Durkheimin pyhä-profaani erottelu on työssä keskeinen. Toinen tärkeä lähestymistapa on materiaalinen sosiologia, jonka lähtökohtana on ottaa sekä inhimilliset että ei-inhimilliset asiat vuorovaikutuksen muotoutumisessa huomioon. Lisäksi esineet ja asiat ovat erilaisten tunteiden, kuten onnellisuuden kasvualustoja. Tutkimuksen aineistona ovat Kotiliedet ja Kodin Kuvalehdet vuosilta 1987 & 1988, 2007 & 2008 sekä 2015, eli työssä vertaillaan, miten perhejuhlaesitykset ovat muuttuneet ja toisaalta pysyneet samanlaisina ajankohtien välillä. Tutkimuksen päämielenkiinnon kohteena on kolme suosituinta vuotuisjuhlaa: joulu, pääsiäinen ja juhannus. Aineiston ollessa pääosin kuvallista on aineistoa ensin luokiteltu sisällönanalyysin avulla, ja tämän jälkeen analyysiä on syvennetty semioottisin menetelmin. Kaikkein selvimmät muutokset tarkasteluajankohtina koskevat valmistelurituaalien sekä lapsikeskeisyyden lisääntymistä 2000-luvulle tultaessa. Nämä kaksi tekijää ovat osin yhteydessä toisiinsa, sillä lapset ottavat osaa juhlavalmisteluihin. Lisäksi lapsille suunnattuja rituaaleja on uudemmissa aineistoissa enemmän. Tulkitsen muutoksen olevan yhteydessä perhemyönteisten arvojen lisääntymiseen yhteiskunnassa. Kolmas muutos koskee perhekokoonpanojen monipuolistumista erityisesti 2015 vuoden aineistossa. Tosin ydinperhe on kaikkina ajankohtina hallitsevin perhemuoto. Naistenlehdissä rakentuva perheunelma on muutoksista huolimatta pysynyt melko samanlaisena koko tarkasteluajanjakson. Perinteet ovat perhejuhlissa hyvin tärkeässä asemassa niin esineellisyydessä kuin rituaalisessa toiminnassakin. Toinen muuttumaton asia juhlakuvauksissa on naisen rooli juhlien pääjärjestelijänä. Äiti representoituu juhlakuvausten sydämeksi ja perheen hyvinvointi on hänestä lähtöisin. Lisäksi koti ja juhannuksen juhlinnassa luonto piirtyvät pyhinä arvoina esiin. Perhejuhlaesityksissä joulu on muuttunut kaikkein vähiten, ja se on kaikkina ajankohtina eniten palstatilaa saanut juhla. Joulu representoituu vuoden tärkeimmäksi juhlaksi, ja tulkitsen joulun painoarvon olevan perheunelman rakentumisessa kaikkein merkittävin. Pääsiäinen ja juhannus muuttuivat 2000-luvulle tultaessa. Pääsiäinen avautui osittain ystävien kanssa juhlittavaksi kun taas juhannuksen hääkeskeisyys vaihtui pienen lähipiirin kanssa vietettäväksi juhlaksi.

Terveys kiinnostaa suuria yleisöjä ja myy mediassa. Naistenlehdissä terveyden aihepiiri on ollut yksi oleellinen osa lehtien sisältöjä jo vuosikymmeniä. Tässä tutkielmassa paneuduttin 1960–70 -lukujen taitteen yhteiskunnallisten murrosten jälkeiseen aikaan naistenlehtimaailmassa ja lehtien terveyden esityksissä. Tarkastelun kohteena olivat 1970-luvun lopun ja 2010-luvun lopun Me Naiset ja Marie Claire -lehdet. Lehtien ja vuosikymmenten välillä tehtiin vertailuja lehtien numeroiden sisällön erittelyyn ja diskurssianalyysiin pohjautuen. Vertailussa nousivat esiin vuosikymmenten väliset erot ja yhtäläisyydet. Terveysaiheet esiintyivät aineistossa monipuolisina ja runsaina. Asiantuntijuus terveysaiheita käsiteltäessä muuttui vuosikymmenten välillä molemmissa tarkastelluissa lehdissä lääkäreiden auktoriteettiasemaa suosivasta monipuolisempaan asiantuntijuuden kuvaan. Myös lehtien yleisölle annettiin molemmilla vuosikymmenillä kummassakin lehdessä oma ääni terveysaiheisissa sisällöissä. Henkilökohtaiseen tarinaan perustuvat kirjoitukset terveysaiheista toistuivat molemmissa lehdissä ja yleistyivät edelleen 1970-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Suhtautuminen tupakkaan ja alkoholiin terveyttä uhkaavina aineina on muuttunut vuosikymmenten kuluessa ja lehtien välillä oli eroavaisuutta siinä, miten yhteiskunnalliset muutokset näkyivät lehtien sisällöissä. Tupakka ja alkoholi näyttäytyivät Me Naiset -lehdessä ongelmallisempina kuin Marie Claire -lehdessä. Lukijat ja osittain myös toimittajat toivat lehdissä esiin kritiikkiä vallitsevia olosuhteita kohtaan. Yhteiskunnallinen kritiikki terveysaiheissa oli yleisempää Marie Claire -lehdessä molemmilla tarkastelluilla vuosikymmenillä. Lääketiede ja terveydenhoitoala ammattilaisineen ja asiantuntijoineen saivat erilaisten näkökulmien kautta sisältöjä niin lukijakunnan kauneuden pelastajina kuin itsemääräämisoikeuden uhkaajina. Terveys esittäytyi tarkastellussa aineistossa molemmilla ajanjaksoilla tärkeänä perusarvona, mutta se sai lehtien sivuilla sisältöjä, jotka johdattivat kauas itse terveydestä. 1970-luvulla terveyteen liittyvät ongelmat esitettiin usein yhteiskunnan tasolla, kun taas yksilön vastuu omasta terveydestään korostui 2010-luvun sisällöissä.