Browsing by Subject "näytelmäkirjallisuus"

Tutkielmassa tarkastellaan Laura Ruohosen näytelmää Yksinen (2006) analysoimalla siinä esiintyvälle ulkosaariston luodolle suunnitteilla olevan talon saamia merkityksiä. Tutkielmassa tarkastellaan luonnontilan ja rakennetun ympäristön välistä suhdetta, jolloin näkyväksi tulevat näytelmän henkilöiden käsitykset talosta osana maisemaa sekä talon arkkitehtuurin idea. Tämän jälkeen taloa tarkastellaan kodin näkökulmasta, jolloin esiin nousee ihmisen ja talon välinen yhteys ja koti osana identiteettiä. Teoreettisesti tutkielma pohjautuu poikkitieteelliseen keskusteluun tilasta. Keskeisenä pohjakäsitteenä on paikka, johon sisältyy ajatus suhteista ja niiden mukanaan tuomista merkityksistä. Tutkielmassa paikka nähdään ihmisten ympäristöön projisoimien suhteiden merkityksellisenä kokonaisuutena ja maailmassa olon ehtona. Tutkielma tuo esiin, kuinka Yksisen saareen ja sille suunniteltuun taloon liittyy voimakkaita symbolisia merkityksiä. Tutkielmassa saaren nähdään symboloivan äärimmäistä yksinäisyyttä. Näytelmän viesti on, että ihminen ei pärjää ilman toista ihmistä, mikä näkyy erityisesti, kun näytelmän henkilöiden elämään vaikuttanut tekniikka pettää. Näytelmän henkilöt joutuvat etsimään turvaa saaresta ja erityisesti toisistaan. Tutkielma osoittaa, että näytelmässä keskeisenä näyttäytyy luonnontilan ja rakennetun ympäristön suhde. Tätä suhdetta tarkastellaan maiseman käsitteen avulla. Tarkastelu osoittaa, että näytelmässä pohditaan talon sijoittumista maisemaan, mihin tarjotaan niin monta vastausta kuin on keskustelijoitakin: arkkitehti Juulian mielestä talon pitää sointua maisemaan, talon tilaaja Hilpin mukaan taas talon pitää näkyä mahdollisimman kauas ja selkeästi. Myös talon ideasta esitetään ristiriitaisia mielipiteitä. Tutkielmassa tarkastellaan taloa sen koti-funktion kautta. Keskeisenä taustatekijänä tässä on ajatus ihmisen identiteetin ja kodin yhteydestä. Ihmisen koti ja siihen liittyvät arvoasetelmat näyttäytyvät tekijöinä, jotka kertovat paljon tästä ihmisestä itsestään. Näytelmä hahmottuu kodin etsintänä. Tämä kodin etsintä on tutkielmassa liitetty sekä nostalgiseen että melankoliseen haluun palata turvalliseen alkutilaan, jossa on lämpö ja turva. Yksisessä kaipaus ei kuitenkaan suuntaudu lapsuudenkotiin. Alkutilassa on näkyvillä pikemminkin koko kosmoksen kokonaisuus ja ihminen osana sitä. Näytelmän keskeisimmäksi sanomaksi osoittautuu se, kuinka henkilöt lopulta ovat onnellisia heidän saavuttaessaan symbioosin luonnon ja lajitoverinsa kanssa.

Harold Pinterin varhaistuotantokauden näytelmiä on perinteisesti kuvailtu englanninkielisellä adjektiivilla pinteresque (pintermäinen), jolla tarkoitetaan hänen näytelmilleen tyypillistä uhkaavaa ilmapiiriä sekä kielellisiä tehokeinoja, kuten runsasta taukojen käyttöä. Näytelmät myös usein luokiteltiin osaksi 1950-luvun absurdin teatterin tyylisuuntaa. Pinterin myöhäistuotantokauden näytelmät puolestaan on typistetyn muotonsa vuoksi tulkittu suoranaisen poliittisiksi. Niiden valossa on myös tarkasteltu uudestaan Pinterin aiempien teoksien poliittisuutta. Pintermäisyyttä ei kuitenkaan ole syytä rajata vain kirjailijan varhaistuotantokauden teoksiin, vaan se on ominaispiirre, joka kantaa läpi kirjailijan koko tuotannon. Tämän Pro Gradu -tutkielman tavoitteena on osoittaa, että tarkasteltaessa Pinterin teoksia mahdollisten maailmojen teoreettisen viitekehyksen kautta, huomataan, että Pinter on käyttänyt samankaltaisia tehokeinoja ja käsitellyt samoja teemoja läpi koko uransa. Pinter haluaa kerta toisensa jälkeen osoittaa, kuinka tuntematon, ulkopuolinen valta pakottaa ihmiset aiheuttamaan väkivaltaa toisille ihmisille ilman selkeää, tunnistettavaa syytä. Tuo ulkopuolinen valta on niin voimakas, että se pystyy jopa taivuttamaan logiikan sääntöjä oman tahtonsa mukaisiksi. Tutkielmassa analysoidaan kolmea Harold Pinterin teosta mahdollisten maailmojen teorian tarjoamien metodien avulla. Tutkimuksen aineistona ovat seuraavat näytelmät: Mykkä tarjoilija (1957), Syntymäpäiväjuhlat (1957) ja Kerta kiellon päälle (1984). Kaksi ensimmäistä näytelmää edustavat Pinterin varhaistuotantokauden arvostetuimpia teoksia, kun taas Kerta kiellon kuuluu Pinterin myöhäistuotantokauden tutkituimpiin teoksiin. Mahdollisten maailmojen teoria perustuu löyhästi filosofi Gottfried Wilhelm Leibnizin ajatteluun. Kirjallisuustieteessä teoriaa on kehittänyt erityisesti Marie-Laure Ryan, jonka keskeisin näkemys on, että kirjallinen teksti on oman todellisuutensa luova järjestelmä. Fiktiivisen teoksen todellisuusjärjestelmä yleensä poikkeaa omasta maailmastamme, mutta teoksen maailma on sen hahmoille yhtä aito kuin oma maailmamme meille on. Teoksen hahmoilla on myös omat vaihtoehtoiset osamaailmansa, kuten tiedon maailma, toiveiden maailma ja pakon maailma. Tarinan juonen nähdään kulkevan eteenpäin, kun hahmot reagoivat osamaailmoissaan ilmeneviin puutteisiin tai ristiriitoihin. Pinterin hahmojen osamaailmoissa on runsaasti puutteita ja ristiriitoja, jotka aiheuttavat lukijassa hämmennystä. Toisin kuin yleisö odottaisi, teoksien hahmot, kuten Mykän tarjoilijan Ben ja Gus tai Syntymäpäiväjuhlien Stanley eivät kuitenkaan täydennä puutteita tai poista ristiriitoja. He tyytyvät olemaan ulkoisten voimien ohjailtavina, jolloin juonta kuljettavat eteenpäin pääsääntöisesti vain satunnaiset tapahtumat. Ainoat aktiiviset osallistujat ovat kiduttajia, jotka pakon maailmansa ohjaamana käyttävät väkivaltaa murtaakseen uhrien tahdon. Uhrien syyllisyyttä tai viattomuutta emme pysty arvioimaan, vaan heidän tarinansa ovat yleismaailmallisen avoimia. Kiduttajien pakon maailmaa ohjaavat tunnistamattomat ulkoiset valtarakenteet, jotka muovaavat omat, julmat logiikan sääntönsä. Tarinat ovat juoneltaan ja rakenteiltaan niin samanlaisia, että Kerta kiellon päälle voidaan lukea transponointina Syntymäpäiväjuhlista. Vaikka absurdin teatterin tehokeinot on jätetty pois, Kerta kiellon päälle kertoo saman tarinan ja viestii samaa teemaa yleismaailmallisemmassa ympäristössä.

Tutkielma käsittelee suomalaisuuden ja toiseuden kohtaamisia Saara Turusen teoksissa Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta (2016) sekä Kim, Lekki & Namwaan (2017). Tutkielmassa kysytään, miten suomalaisuus, etninen toiseus ja vieraus kohtaavat sekä onko toisen ja erilaisen mahdollista päästä osaksi teoksissa esiteltävää kotimaata ja tuntevatko vieraat olevansa siellä kotonaan. Teoreettisesti tutkielma on eri tieteiden välinen tarkastelu suomalaisuuden, kansallisen identiteetin sekä etnisen toiseuden suhteesta nyky-yhteiskuntassa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan teosten suhdetta kotiin ja paikkaan. Tutkimus soveltaa toiseuden teoriaa osana teatterintutkimusta. Tutkimuksella pyritään tarkastelemaan nykyteatterissa käsiteltäviä aiheita ja teemoja laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkielma esittelee molempien esitysten tuottavan ristiriitaista kuvaa suomalaisuudesta. Esityksissä Suomi näyttäytyy kotimaana, jossa toiseudella on oma hintansa. Teokset viestivät, ettei toisilla ja vierailla ole mahdollisuuksia nousta hierarkkisesti samalle tasolle kantasuomalaisten kanssa. Erilaiset kulttuurit esittäytyvät uhkana suomalaisuudelle, mikä johtaa herkästi konflikteihin. Suomalaisuus ja toiseus kohtaavat esitysten sielunmaisemissa, raja-aitojen ja perunamaiden, kaupunkien ja maaseutujen välissä. Esityksissä luonnon rooli on keskeinen toiseuden ja suomalaisuuden kohtaamisissa. Tavallisuuden aave rakentaa lintusymboliikan kautta ristiriitaisen kuvan Suomesta kotipaikkana. Tutkielmassa kotimaan ihmiset näyttäytyvät samanvärisinä harmaina lintuina, joille värillä on merkitystä. Erilaiset ja vieraat ovat saaneet ympärilleen värikkäät sulat, joita on vaikea piilottaa vaaleiden sävyjen keskelle. Tutkielma tarkastelee Kim, Lekki & Namwaan -esityksen kautta käärmesymboliikkaa, jossa kahden kulttuurinen välinen kohtaaminen päättyy alkuhuumasta menetykseen. Tutkielma tuo esille, että luonnolla on vahva merkitys suomalaisten kansallisessa identiteetissä. Suomalaiset ovat osa luontoa ja luonto on osa suomalaisia. Tutkielmassa todetaan, että luonnon keskellä ihmisten tulisi kohdata toisensa tasavertaisina. Tutkielmassa Tavallisuuden aave esittelee ristiriitaisia ja värittömyydellä peiteltyjä kuvia Suomesta ja suomalaisuudesta. Tarkastelu osoittaa väreillä olevan keskeinen rooli esitysten tuottamassa kotimaassa. Värikäs ei pääse itseään ja taustaansa karkuun. Kim, Lekki & Namwaan ¬-esitys puolestaan asettaa toiseuden pääosaan ja pyrkii kohtaamaan suomalaisuuden uudessa valossa siinä epäonnistuen. Tutkielma osoittaa, että toiseuden hinnalla on seuraamuksensa.