Browsing by Subject "osallistuminen"

The Finnish National Core Curriculum 2014 sets a demand that schools should create a culture that supports student participation. This is based on, among others, the UN Convention on the Rights of the Child, which guarantees children the right to participate in issues related to their lives. The right to participate, however, does not by itself lead children to actually participate in a meaningful way. Participation skills can and should be learned. Therefore, as these also are significant concepts in the curriculum, we would assume to find them represented in the educational material also. Teaching and learning has been driven by the educational materials such as books and teacher's materials for decades. This study focuses on examining how much and in what ways these educational materials in Finnish and literature include the students' expression of their opinion. More specifically, in this study it is analyzed what kind development of participation skills the examined material is aimed at. The data consisted of the grade 3 and 4 Finnish and literature students' books and teacher's materials for from the two biggest publishers Sanoma Pro and Otava, based on the 2014 core curriculum. The analysis followed standard procedures of qualitative content analysis and contained some quantification of data. As the analytical concepts there were used, among others, the concepts of argumentation skills and agency. The results indicate the educational material examined were very conservative in using tasks and assignments that include the students own opinions. The tasks did contain some autonomy but were most often on a close-ended scope and included trivial topics with respect to the students' lives. As the scope of the topics was controlled, these kinds of tasks were not considered to be optimal in developing skills of participation. Also, the tasks did not guide the students in constructing an argument, even though it was required in many tasks. The results of this study should encourage schools into reflecting on how choosing the right materials could support students building of expressing their opinions, and thus, developing their participation skills. The authors of the materials, as well as the publishers, should also reflect on how to incorporate more tasks designed at building participation skills in various ways, as it is truly a crucial skill in the changing world.

Pro gradu – tutkielmani käsittelee yhteismaiden hallintaa institutionaalisen teorian sekä kollektiivisen toiminnan näkökulmien kautta. Tutkin kestävän yhteismaan resurssijärjestelmän (common-pool resource -system) hallinnoinnin piirteitä, ja avoimen digitaalisen tietojärjestelmän normatiivisia mahdollisuuksia tuottaa kestävyyttä ja ajankohtaista tietoa ympäristöresurssijärjestelmiin. Tarkastelen digitaalista tietojärjestelmää yhteismaana yhteiskuntatieteilijä ja Nobel palkitun Elinor Ostromin institutionaaliseen viitekehyksen kautta. Ostromin teoria perustuu empiirisiin pienyhteisötutkimuksiin, jotka ovat kautta aikain hallinnoineet yhteisiä ympäristöjärjestelmiä autonomisesti ja kestävästi. Ostrom osoittaa epämuodollisten käyttäytymisten sääntöjen olevan relevantteja yhteismaan kestävyyden kannalta. Yhteisöt pyrkivät edistämään yhteistä pitkän aikavälin etua, jotta tulevatkin sukupolvet pääsevät nauttimaan järjestelmän antimista. Yhteisöllisen hallinnoinnin etuina ovat paikallisen tiedon välityksen ja valvonnan ajantasaisuus. Yhteismaan toimijat ovat yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa keskenään ja yhteistä etua motivoi tuntemiseen – perustuvat normit ja sosiaalinen pääoma. Sosiaalisella pääomalla ja järjestelmän kestävyydellä voidaan nähdä olevan yhteys. Suurimmat haasteet yhteismailla palautuvat tieteellisen tiedon puutteeseen ja epävarmuuteen, mitkä voivat johtaa järjestelmän heikentymiseen. Toimijoiden on haastavaa arvioida muiden päätöksenteon ja toiminnan malleja sekä ymmärtää jatkuvasti, ja yllättäen, muuttuvaa ympäristöä. Ostromin empiiriset tutkimukset perustuvat primitiivisiin yhteisöihin, joissa teknologioilla ei ole vahvaa jalansijaa. Näkemykseni mukaan viitekehys on puutteellinen sovelluksessa moderniin yhteisöön. Tuon Ostromin viitekehyksen nykyaikaan tarkastellen tietojärjestelmää yhteismaana. Olennaista on sen potentiaali puuttua sosiaalisiin kiistoihin – erityisesti tiedon puutteesta johtuviin haasteisiin. Havainnollistavana case – tutkimuksena käytän suomalaista metsäalan toimijoita yhdistävää digitaalista metsävaratietojärjestelmää, joka tavoittaa Ostromin pienyhteisöjen itsehallinnon piirteitä. Tietojärjestelmän tulee aluksi tavoittaa hyväksyntä ja legitimiteetti toimijoilta, jonka jälkeen digitaalinen sosiaalinen pääoma voi alkaa muodostua. Sosiaalinen pääoma ja osallistuminen takaavat järjestelmän ylläpidon, kollektiivisen toiminnan ja kestävyyden. Tietojärjestelmän kestävyys ei kuitenkaan vielä riitä, ja tarkastelen voiko se tukea ympäristöjärjestelmien kestävyyttä. Kysymys kuuluu: voiko avoin tietojärjestelmä toimia instrumentaalisesti kestävässä ympäristöjärjestelmän hallinnassa? Parhaimmillaan tietojärjestelmä uutena toimintamallina voi saavuttaa legitimiteetin ja edesauttaa ympäristöekosysteemin uusiutumista, mikäli se istutetaan yhteisöön soveliaalla tavalla. Osallistuminen päätöksentekoon on kestävän hallinnoinnin kannalta merkittävä normatiivinen elementti Ostromin teoriassa. Uusi hallintojärjestelmä tai toimintamalli voi saavuttaa legitimiteetin parhaiten osallistamalla toimijoita järjestelmään, kuten tietojärjestelmässä tiedon tuotantoon. Vastuun sekä tunnustuksen jakaminen toimijoille edistää halua osallistua. Tämän kaltainen osallistava ja avoin metsävaratietojärjestelmä jakaa sekä paikallista tietoa että tieteellistä ennustettavuuteen pyrkivää tietoa, mikä voi edistää metsäekosysteemin kestävyyttä jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Näkemykseni mukaan ympäristöinstituutioiden tulisi perustua monipuoliseen tietoon, ja yksi ratkaisu voisi olla paikallisen asiantuntijuuden ja tieteellisen tiedon hybridihallinto, kuten metsävaratietojärjestelmä. Näin ollen tiedon puutteeseen ja ympäristöjärjestelmien heikentymiseen voidaan vaikuttaa digitaalisen tietojärjestelmän myötä. Digitaalisuudessa on myös muita myönteisiä piirteitä, se voi muun muassa tavoittaa toimijoita laajemmalta alueelta ilman perinteisten yhteismaiden maantieteellisiä rajoitteita.

Tiivistelmä Tiedekunta:: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma:: Sosiaalitieteet Opintosuunta:: Yhteiskuntapolitiikka Tekijä:: Eija Holmström Työn nimi:: Eläkkeelle siirtyneiden kokemuksia sosiaalisesta aktiivisuudesta, osal-lisuudesta ja eristymisestä Työn laji:: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi:: Helmikuu 2024 Sivumäärä:: 56 sivua, lähteet 5 sivua ja liitteet 2 sivua Avainsanat:: kolmas ikä, eläkeläisten aktiivisuus, osallistuminen, osallisuus, ikäsyrjintä, sosiaalinen kuolema OhjaajaT:: Anne Kouvonen ja Jari Pirhonen Säilytyspaikka:: Helsingin yliopiston kirjasto Lähtökohtana on tunnistaa kolmannen iän eläkeläisten kokemuksia eläkkeelle siirtymisestään ja sen tuomista muutoksista sosiaalisiin kontakteihin ja osallisuuteen yhteiskunnassa. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa kolmannen iän eläköityneisiin kohdistuva ikäsyrjintä sekä mahdolli-set viitteet sosiaalisesta kuolemasta, joka ilmiönä yleensä liitetään ikääntyneempään vanhus-väestöön. Eläkkeelle siirtyneiden osuus koko väestöstä on suomalaisessa yhteiskunnassa kas-vamassa, mistä syystä olisi tärkeä tunnistaa heidän hyvinvointiinsa vaikuttavia tekijöitä ja tun-nistaa keinoja heidän osallisuutensa parantamiseksi aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Tutkimusaineisto koottiin 19 viime aikoina eläköityneen henkilön haastatteluista. Aineisto lit-teroitiin 109 sivua käsittäväksi tekstiaineistoksi. Analyysi suoritettiin Atlas.ti-ohjelmistoa hy-väksi käyttäen sisällönanalyysimenetelmällä. Ensimmäinen havainto tuloksista oli, että vaikka eläkkeelle siirtyminen mielletään positii-viseksi asiaksi ihmisen elämänkaarella, todellisuudessa kyseessä on iso elämänmuutos, jonka seuraukset eivät ole yksinomaan myönteisiä. Elämän muuttumisen seuraukset tulisi tunnistaa nykyistä paremmin, ja niihin olisi hyödyllistä valmistautua hyvissä ajoin etukäteen. Tutkielmaa varten haastateltavat henkilöt olivat rakentaneet uutta sosiaalista verkostoaan suunnitelmalli-sesti sosiaalisella aktiivisuudella erilaisissa harrastuspiireissä ja vapaaehtois- ja auttamistyössä. Osallistuminen erilaisiin aktiviteetteihin lisäsi osallisuuden tunnetta ja auttoi sosiaalisen identi-teetin säilymisessä. Ikäsyrjintää ei tunnistettu omakohtaisesti, vaikka sen ilmiöt näyttäytyvät yhteiskunnassa yleisesti. Viitteitä sosiaaliseen kuolemaan liitettävistä tunnusmerkeistä oli nähtävissä, vaikka ne kaikki eivät olleet vielä toteutuneet omalla kohdalla. Huoli terveyden heikkenemisestä ja toisten hoi-dettavaksi joutumisesta tulevaisuudessa, sekä yhteiskunnassa eläkeläisiin kohdistetut ulkopuo-lisuutta viestivät asenteet olivat aktiivista kolmatta ikää elävien haastateltavien hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Eläkkeelle siirtymistä seuraavaa sosiaalisen identiteetin menettämistä haastateltavat olivat kompensoineet luomalla uutta identiteettiä aktiivisina toimijoina harras-tuksissa ja perheen parissa.

Tutkimus analysoi kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen välistä vuorovaikutusta verkkomedian mahdollisuuksien kautta. Taustalla on ensinnäkin politiikan teorian kautta muodostettu käsitys kansalaisjärjestöjen positiivisista vaikutuksista niin demokratiaan kuin kansalaisten omiin taitoihin. Toiseksi aiemman aihetta käsittelevän empiirisen tutkimuksen, erityisesti Steinin (2009) ja Brudinin (2008) analyysien perusteella kansalaisjärjestöjen verkkosivut on luotu ennen kaikkea yksisuuntaiseen tiedotukseen, eivätkä ne sisällä kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen elementtejä. Viimeisenä perusteena tutkimuksen mielekkyydelle toimii esimerkiksi Winnerin (1985) huomio, että teknologialla ja sen käyttöönotolla on aina poliittinen ulottuvuus, minkä voidaan ajatella pätevän myös kansalaisjärjestöjen tilanteessa. Tässä tutkimuksessa olennainen lisä aiempaan tutkimukseen verrattuna on historiallinen tarkastelutapa. Tutkimuksessa tarkastellaan kymmenen kansalaisjärjestön verkkosivujen ja muun verkkopresenssin kehittymistä vuodesta 1996 vuoteen 2011. Tätä kautta on mahdollista tutkia tarkemmin kahta tutkimuskysymystä: 1. Kansalaisjärjestöjen organisaatiollinen kehityksen, erityisesti institutionalisoitumisen ja professionalisoistumisen vaikutukset, vähentävät kansalaisjärjestöjen osallistuvuutta (Kriesi 1996, Tarrow 1998, Blumer 1951). Havaitaanko näitä muutoksia myös verkkopresenssin kautta? 2. Verkkomedia on kokenut voimakkaita muutoksia, erityisesti 2000-luvun alusta lähtien. Eräs näiden muutoksien keskeinen elementti on ollut kaksisuuntaisten viestintämahdollisuuksien kehittyminen ja parantuminen (Majava 2006, Erkkola 2008). Miten kansalaisjärjestöjen verkkoviestinnässä on otettu näitä uusia verkkomedian mahdollisuuksia käyttöön? Kysymyksiä lähestytään laadullisen analyysin kautta tutkimalla verkkosivujen osallistamista, eli sitä onko kaksisuuntainen vuorovaikutus mahdollista vai ei. Osallistumisen mahdollisuuksien kuvaukseen käytetään Chadwickin ja Mayn (2003) viitekehystä, jonka mukaan verkko-osallistuminen voi olla tiedottavaa, konsultoivaa tai keskustelevaa. Tiedottavalle verkko-osallistumiselle ominaispiirteistä on sen yksisuuntainen luonne, kun taas konsultoiva ja keskusteleva osallistuminen ovat kaksisuuntaista viestintää. Konsultoivaan osallistumiseen verrattuna keskustelevalle osallistumiselle ominaista on jaetumpi tietokäsitys ja kansalaisten mukaanotto agendan muotoilussa. Keskeisenä tuloksena voidaan esittää, ettei ensimmäiseen tutkimuskysymykseen tämän kymmenen tapauksen tapaustutkimuksella voida antaa luotettavaa vastausta. Ensinnäkin, eri ikäisten kansalaisjärjestöjen verkkosivujen osallistumisen mahdollisuuksien välillä ei ole selkeitä eroja. Toiseksi, nuorempien kansalaisjärjestöjen kohdalla osallistumisen mahdollisuuksissa ei havaittu merkittävää muutosta tarkastellulla aikavälillä. Toiseen tutkimuskysymykseen taas voidaan vastata, että osallistumisen mahdollisuudet ovat kasvaneet verkkomedian muutosten ansiosta. Käytännössä siirtymä osallistumista paremmin mahdollistaviin mekaniikkoihin, kuten kommentoinnin mahdollistamiseen, tapahtui 2000-luvun lopussa. Siirtymä on kuitenkin kohdistunut suurimmilta osin vain konsultoiviin mekaniikkoihin, eli näennäisestä vuorovaikutteisuudesta huolimatta aloitteen tekemisen monopoli on säilynyt kansalaisjärjestöillä itsellään. Lisäksi on syytä huomioida, etteivät osallistumisen mahdollisuudet sellaisenaan johda vielä aitoon osallistumiseen, eli kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten väliseen vuorovaikutukseen.

This study focuses on citizen and interest group public engagement for deliberating on societal challenges, especially in an academic research planning context. The studied participatory event is the first Future Earth Townhall Meeting organized in Helsinki in May 2015. Using an extended case method and a theory-driven approach combined with mixed methods, this study aims to shed light on social and theoretical aspects framing the studied participatory event. The extended case study method was selected to support and direct inquiry as well as to enable reconstructing existing theory. This study combines participant observation, textual content analysis, word frequency analysis and visual analysis. In the social sciences demands to better take into account environmental issues have increased after the Second World War. The study’s ethnographic grassroots perspective situates the studied event into a wider framework of participation and political sociology. Analysis is organized through main frames local publics and global challenges. Local publics especially addresses the following research questions: How were local publics constructed? What voiced concerns frame participation? Global challenges in turn focuses on: How were thematic aims developed and articulated? The key concept global change awareness guides analysis of interdisciplinary work. Four planning stages of idea development (cf. Lempiälä 2011) illustrate main front end stages connected to the key challenges and activities. In the studied case the process has moved from international to local level. For global challenges, ARGIL is introduced to highlight a difference between broader Adaptation and socially coordinated Resources. Oskar Negt and Alexander Kluge’s (1972) concept new public sphere of production is used as theoretical backbone on participation. Because the event was advertised as open to anyone interested in addition to experts, the studied event’s meeting hall sessions can be seen as front stage activities (cf. Goffman 1956; Lempiälä 2011). Participatory activities taking place after general concept approval can limit participants’ critical potential. At the same time, international grand challenges are widely used in various contexts, and increased awareness can thus be beneficial for participants. The studied event is situated at an intersection of global and local networks of influence. Future Earth aims to combine a focus on various levels, cooperating with different stakeholders and actors. The studied event’s thematic focus touches upon the UN’s sustainable development goals and the EU’s grand societal challenges.

Aims. It is generally known fact that personnel training is the most extensive form of adult training in Finland, and for many organizations, competent personnel is mandatory and ensures competitiveness. The goal of the study was to find out what kind of meanings personnel training has for people working in the personnel service sector and what factors encourage and discourage them to participate in the training offered by the employer. The research examines the meanings employees attach to personnel training and their effects on the employees’ own, subjective experiences. The key here is how employees value personnel training. The review also includes what kind of factors guide employees to apply for training offered by the employer and, on the other hand, what factors slow down applying for training. Methods. The material used was the interview material, which consists of interviews with nine people working in a company in the personnel service sector. Five of the interviewees were female and 4 were male. The interviews were carried out using a Teams connection in the spring and summer of 2021. The interviews were recorded and transcribed. The interviewees were treated anonymously throughout the research process, as was the company where they work. The analysis method of the data was material-based discourse analysis, and discourse categories containing different meaning systems were constructed from the speech of the interviewees. The starting point here was the speech of the interviewees and the social reality built up in their speech and its examination and analysis. Results and conclusions. The research showed that for all interviewees, personnel training is extremely important and is considered an intrinsic value and self-evident part of the organization. The interviewees see themselves and the organization as active and reciprocal actors and consider themselves responsible for their own competence. Many interviewees built their views on personnel training using the 70/20/10 model. The incentives for applying for training were seen as the development of one’s own competence and the efficiency of operations, as well as collectivity. On the other hand, online mediation, scheduling challenges and content and implementation irrelevance were seen as discouraging factors. On-site training that connects colleagues and develops one’s own core competence is seen as a desirable. On the other hand, online training offered a short notice with irrelevant content is one that you don’t want to participate in. The basis of all this is employee’s strong idea that learning and skill development are seen as positive self-values.

Tässä pro gradu -tutkielmassa esittelen erilaisia kulttuuriperintötyöhön osallistumisen muotoja ja motivaatiota niiden takana. Tutkielman aineisto koostuu kaksilla avoimilla kaivauksilla tehdyistä haastatteluista ja havainnoinnista sekä esimerkeistä, jotka ovat poimittu kaivauksien yhteydessä olleista sosiaalisen median kanavista. Tutkielman olen tehnyt osana Lapin synkkä kulttuuriperintö -hanketta. Kiinnostukseni kohteina ovat sekä kenttätyöt että niiden rinnalla sosiaalinen media, jolla tarjottiin laajemmalle yleisölle mahdollisuus osallistua kulttuuriperintötyöhön. Tutkielmani teoreettinen tausta ammentaa osallistavasta etnografiasta (participatory ethnography), mutta nojautuu myös varhaisempiin näkökulmiin osallistumisesta. Työssäni selvitän osallistamisen ja sosiaalisen median käytön hyötyä kulttuuriperintötyölle. Haastatteluaineiston keräsin avoimilla arkeologisilla kaivauksilla kesinä 2016 ja 2017. Sosiaalisen median sisältö on hankkeen tutkijoiden yhdessä tuottamaa ja valikoin sieltä edustavimpia esimerkkejä. Analysoin aineistoa etsien tiettyjä teemoja ja samankaltaisuuksia näiden toisistaan eroavien aineistojen välillä. Aineiston ja analyysin kontekstina toimivat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ja nk. synkkä kulttuuriperintö Lapissa. Työssä tutkin sekä vapaaehtoisten kaivajien kokemuksia, että sosiaalisen median ja kaivausten synnyttämää osallisuutta yhteisöarkeologian ympärillä. Moniaineistoinen työ mahdollisti kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen näkökulman yhdistämisen etnografian kuvailevaan tutkimustapaan. Aineistoa olen analysoinut englanninkielisten sanojen "participation" ja "engagement" kautta. Ensimmäinen viittaa syvempään ja kokonaisvaltaisempaan osallistumiseen, kun jälkimmäinen taas on pinnallisempi kosketus kulttuuriperintötyöhön. "Participation" sopii siis paremmin fyysisesti kentällä tapahtuneeseen vapaaehtoisten osallistumiseen ja "engagement" sosiaalisen median kautta muodostuneeseen yhteyteen kaivauksien kanssa. Työssä pohdin myös osallistumisen mahdollistavia puolia esteettömyyden ja kulttuuriperinnön politisoitumisen kautta. Kaivauskokemus ja sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet otettiin positiivisesti vastaan ja yhteisöllisen kulttuuriperintötyön hyödyt olivat nähtävissä aineistosta.

Jyväskylän kaupungin strategisen metsäsuunnittelun yhteydessä kaupunki teetti asukaskyselytutkimuksen, jolla kartoitettiin asukkaiden mielipiteitä ja arvostuksia koskien kaupungin omistamia metsäalueita. Kyselystä saatua materiaalia käytettiin tämän tutkimuksen aineistona. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka kysely onnistui saavuttamaan erilaisia asukkaita ja millaista oli osallistuminen taustatietoryhmittäin. Lisäksi tarkasteltiin asukaskyselyä osallistamisen kannalta ja kyselystä saatujen tulosten yhteyksiä laadittuun strategiseen suunnitelmaan vertailtiin. Analysoinnissa ja aineiston käsittelyssä käytettiin SPSS-ohjelmistoa sekä vertailevaa analyysia. Tutkittavasta aineistosta poimittiin merkitseviä tekijöitä, joita voitiin yleistää koskemaan koko kaupungin väestöä. Eri taustatekijöiden vaikutuksia mielipiteisiin vertailtiin ja vertailluista tekijöistä tehtiin huomioita, joita mahdollisesti myös kaupunki voi jatkossa osallistumista ja osallistamista suunnitellessaan hyödyntää. Tutkimuksen avulla selvitettiin asukkaiden mielipiteet ja arvostukset kaupungin metsien hoidosta ja metsien käytön periaatteista. Asukkaiden joukosta saatiin selvitettyä myös hiljaisen, yleensä asiain tilaan tyytyväisen enemmistön mielipiteitä. Tärkeimpiä huomioita tutkimuksessa olivat asukkaiden luonnon monimuotoisuuden ja virkistysarvojen arvostus sekä metsien taloudellisen kannattavuuden vähäinen merkitys asukkaille. Lisäksi huomioitavaa on, että osa asukkaista olisi valmis osallistumaan kaupungin metsien hoitoon ja hoidon suunnitteluun nykyistä enemmän ja tärkeää jatkossa olisikin osallistamisen laajempi hyödyntäminen sekä mahdollisten käytettävissä olevien lisätoimenpiteiden kartoitus kaupunkisuunnittelussa.

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisille kaupunkilaisille mahdollisia julkisen osallistumisen tapoja. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia julkisen osallistumisen tapoja suomalaiset kaupungit ihmisille rakentavat. Tutkimuskysymys jaetaan kahteen osaan. Ensiksi, missä yhteydessä ja miten kaupungit ihmisistä ja heidän julkisesta osallistumisestaan puhuvat? Toiseksi, millaisia ihmisten julkisia rooleja, julkisen osallistumisen tapoja, kaupunkien puheessa rakennetaan? Ihmisten julkisen osallistumisen ongelmaa lähestytään päämies-agentti-teorian näkökulmasta sekä osana julkishallinnon historiallista kehitystä. Tutkimus kytkeytyy kriittisen hallinnon tutkimuksen traditioon. Samalla omaksutaan vaikutteita kehystämisen tutkimuksesta: muodollisten osallistumismahdollisuuksien sijaan tavoitteena on tunnistaa ihmisille käytännössä mahdollisia osallistumisen tapoja. Osallistumisen muotoja tarkastellaan roolin käsitteen avulla: roolit saavat tutkimuksessa ihmisille mahdollisia osallistumisen tapoja kokoavien käsitteiden aseman. Roolien rakentuminen ymmärretään dialektisena prosessina. Rooleihin tiivistyvät yhteiskunnassa vallitsevat käsitykset; samalla roolit nähdään normaalia ja sallittua osallistumista tuottavina tulkintatapoina. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan suomalaisen kaupungin strategioista. Niitä tarkastellaan sekä kaupungin hallintoa ohjaavina asiakirjoina että kaupunkien puheena: strategiat kuvaavat kaupungin käsityksiä ihmisten julkisesta osallistumisesta. Strategioihin sisältyviä tulkintatapoja tutkitaan kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tutkimuksen analyysiosassa kaupunkien puheesta syntyy yhtenäinen kuva. Kaupunkien ja ihmisten suhde rakentuu pitkälti päämies-agentti-teorian lähtökohtien mukaisesti: ihmiset nauttivat hyvinvoinnista, jota kaupungin hallinto heille tuottaa. Strategiat noudattavat kausaalisten tarinoiden kaavaa: kaupungin toiminta seuraa johdonmukaisesti sen omaksumista tavoitteista. Kaupunkien toimintaa kuvataan välttämättöminä vastauksina yhteiskunnallisiin muutosilmiöihin: tilaa kaupunkien tavoitteita ja toimenpiteitä koskevalle julkiselle keskustelulle ei synnytetä. Kaupunkilaisille osallistumisen mahdollisuuksia tarjotaan siellä, missä ne kaupungin hallinnon tavoitteenasettelua tukevat. Ihmisille rakennettavat osallistumisen mahdollisuudet liittyvät ennen kaikkea kaupunkien tuottamien palvelujen kehittämiseen: palvelujen käyttäjän rooli korostuu kaupunkien puheessa. Kaupungit tavoittelevat asiakaslähtöisyyttä ja yhteisöllisyyttä, jotka esitetään yksiselitteisinä, poliittisesti latautumattomina tavoitteina. Osallistumisesta tehdään kaupunkien puheessa epäpoliittista: mahdolliset intressikonfliktit pyritään sulkemaan kaupungin ja ihmisten suhteen ulkopuolelle. Ihmisten mahdollisuudet vaihtoehtoiseen, kyseenalaistavaan vaikuttamiseen puuttuvat. Kaupungit pyrkivät puheessaan tukemaan vain osaa ihmisten mahdollisista julkisen osallistumisen tavoista. Rajatutkin osallistumisen mahdollisuudet saattavat silti kohentaa ihmisten luottamusta kaupunkien kaltaisten julkisten instituutioiden toimintaan.

Tämä estetiikan pro gradu -tutkielma tarkastelee, minkälaisia kohteita ja merkityksiä arkisilla kaupunkikävelyillä kohdataan sekä miten nämä kohteet ja niiden merkitykset koetaan. Tutkielmassa kysytään, mitä on merkityksen kokeminen. Tutkielma on ensisijaisesti vuoropuhelussa arjen estetiikan ja filosofisen hermeneutiikan kanssa. Kaupunki saa artikulaationsa moniulotteisena dynaamisena urbaanina kontekstina, joka ei pelkisty kaupunkilaisiin, rakennuksiin eikä historiaan. Arjen arkisuus puolestaan näyttäytyy hajamielisenä havainnointina, ajatusten ja huomionkohteiden satunnaisuutena sekä tuttuuden ja vierauden välisenä heilahteluna. Kaupungin merkitysten kokeminen arkisilla kävelyillä saa muotoilunsa kaupungin runollisuudessa: kävelyn rytmittämässä kaupungin elementtien ja merkitysulottuvuuksien vapaassa yhdistelyssä. Hans-Georg Gadamerin filosofinen hermeneutiikka tarjoaa systemaattisen esityksen merkitysten kokemisesta. Se myös on filosofian 1900-luvun historian yksi merkittävistä avauksista ja suuntauksista, jota ei vielä ole saatettu arjen estetiikan yhteyteen. Käsillä oleva tutkielma soveltaa Gadamerin filosofista hermeneutiikkaa ja taideteoksen ontologiaa arkisten kaupunkikävelyiden merkitysten kokemisen kontekstiin: muotoillaan kaupungin arkista poetiikkaa filosofista hermeneutiikkaa soveltamalla. Filosofisen hermeneutiikan viitekehyksessä merkitysten kokeminen eli ymmärtäminen suuntautuu aina tekstiin. Tutkielmassa muotoillaan ehdotus, että kaupunki virittää kokijan siten, että kaupungissa mikä tahansa voidaan kohdata tekstinä. Ymmärtäminen tarkoittaa avoimuutta traditiolle ja ennakkokäsitysten pidättelemistä eli dialogiin ryhtymistä tradition tekstien kanssa. Avoimuus vieraudelle on kaiken kokemuksen edellytys. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka tämä toteutuu arjessa. Yhtenä vastauksena ehdotetaan kaupungin moniaistisen esteettisen kokemisen ja hermeneuttisen merkityksen kokemisen yhteensovittamista. Gadamerin taideteoksen ontologiaa koskevan teorian avulla tutkielma tarkentaa kävelemisen vaikutukseen merkitysten kokemiselle. Gadamerin leikin, symbolin ja juhlan metaforien kautta esitellään hermeneuttisen identiteetin, osallistumisen ja tunnistamisen käsitteet sekä ajatus teoksen ajallisuudesta. Kävelijä osallistuu kaupunkiin eli luovuttaa osan toimijuudestaan kaupungille. Taideteoksen kokeminen edellyttää yleisen tunnistamista partikulaarisesta. Se vaatii viipyilyä teoksen äärellä, mikä ei yksittäisillä kävelyillä toteudu yksittäisen tekstin kohdalla. Arjen toisteisuuden merkityksellisyys kaupungin runollisuuden kokemiselle nousee tutkielman yhdeksi avainhuomioksi ja suhteutuu Gadamerin ajatukseen taideteoksen ajallisuudesta. Kaupunki kokonaisuudessaan hahmottuu kaupunkikävelyn hermeneuttisen kokemisen kohteeksi. Lopulta tutkielmassa tarjotaan kaupunkikävelyitä arkisina vastineina taideteoksen kokemisen merkitykselle elämän pidemmällä mittakaavalla: molemmat pitävät meidät avoinna vieraudelle ja mahdollistavat elinikäisen oppimisen.