Browsing by Subject "paikka"

Tutkielmani käsittelee Kjell Westön romaanin Rikinkeltainen taivas (2017) paikkoja ja niiden merkityksiä teoksen kokonaisuudessa. Tutkielmassani kartoitan romaanin paikat ja analysoin niihin sisältyviä merkityksiä sekä liminaalisuutta. Lisäksi tarkastelen millainen kertoja romaanissa on. Jäsennän analyysiani paikkojen avulla, ja tutkimuskysymykseni tiivistyvät seuraavasti: Millaisia paikkoja romaanissa on? Millaisen kirjallisen kartografian nämä paikat ja niiden kartoitus romaanista muodostavat? Millainen kertoja sen rakentaa? Tutkielmani viitekehys on Robert T. Tallyn geokriittinen lähestymistapa kirjallisuuteen, ja hyödynnän Tallyn ajatuksia kartoittamisesta, topofreniasta sekä kirjallisesta kartografiasta. Tutkielmassani selvitän, miten kertojahenkilöhahmon alituinen paikkoihin suuntautuva ajattelu eli topofrenia sekä kartoitus tuottavat romaanin kirjallisen kartografian. Kirjallisen kartografian keskeisin yksikkö on paikka; se näyttäytyy analyysissani dynaamisena tekstin ominaisuutena, joka on vuorovaikutuksessa henkilöhahmojen ja tapahtumien kanssa. Tarkastelen paikkoja myös sosiaalisina ihmisten ja yhteisöjen kohtaamispisteinä. Romaanissa korostuu minäkertojan kokema topofrenia sekä kartoittamisen ja kertomisen rinnastuminen. Minäkertoja kartoittaa elämänsä paikat, ja samalla kertoo kertomusta kaikesta tapahtuneesta. Kertojahenkilöhahmo osoittautuu nostalgiseksi ja ironiseksi sekä lopulta hän paljastuu myös epäluotettavaksi kertojaksi. Keskeisin paikka romaanissa on idyllinen ja utooppinen Ramsvik ja sen vastakohdaksi asettuva Helsinki, jossa koetaan paikattomuutta. Toistuvat konfliktit haastavat kertojahenkilöhahmon paikkakokemuksen, mikä saa hänet etsimään omaa paikkaansa ja kertomustaan. Analyysissani muodostuu romaanin kirjallinen kartografia, joka näyttäytyy merkityksineen kaksijakoiselta sekä liminaaliselta. Romaanin kirjallisessa kartografiassa kuvataan kertojahenkilöhahmon matka, joka on oman paikan ja oman kertomuksen etsimistä. Kertojan kartoitus ja kertominen muodostaa lopulta utopian, joka ilmentyy romaanin kirjallisen kartografian kautta. Romaani käsittelee utopian, sen menettämisen ja saavuttamisen, toteutumista liminaalisilla merkityksillä.

Tämä tutkielma tarkastelee Skotlannin länsirannikolle, Ulko- ja Sisä-Hebrideille sijoittuvien skotlantilaisten elokuvien representaatioita saarelaisten paikkaidentiteetistä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisista osista saarelaisten paikkaidentiteetit aineistossani muodostuvat ja millaista representaatiota Hebrideistä ja niiden saarelaisista tuotetaan elokuvien kautta. Tutkimusmenetelmänä käytän laadullisen sisällönanalyysin metodeista teemoittelua sekä kontekstualisointia. Muodostin tutkielmani raaka-aineiston kaikista Skotlantiin sijoittuvista ja skotlantilaisiksi määriteltävistä elokuvista, ja tämä jälkeen rajasin aineistoa erinäisin kriteerein. Lopulta aineistokseni valikoitui viisi Hebridien saarille sijoittuvaa elokuvaa: The Edge of the World (Michael Powell, 1937), I Know Where I’m Going (Michael Powell & Emeric Pressburger, 1945), Whisky Galore! (Alexander Mackendrick, 1949), Island (Brek Taylor & Elizabeth Mitchell, 2011) ja Decoy Bride (Sheree Folkson, 2011). Tulkintani mukaan varsinaisesta aineistostani nousevat paikkaidentiteetin representaatiot voidaan jakaa kahteen pääkategoriaan: meren ja paikan representaatioihin sekä saarelaisyhteisön ja sen ulko-puolisten toimijoiden piirteisiin sekä erontekoihin näiden kahden välillä. Laadullisen sisällönanalyysin tukena käytän visuaalista analyysiä ja nostan kuvaesimerkkejä aineistostani, sisällyttäen näin visuaalisen tulokulman aineiston teemoitteluun ja representaatioiden tarkasteluun. Saarelaisyhteisön identiteetin muodostumista tarkastelen empiirisen yhteisökäsitteen avulla. Paikkaidentiteettejä representoidaan elokuvissa ympäröivän meren ja saaren paikallisuuden sekä yhteisön sisäisten ominaisuuksien kautta mutta myös suhteessa saaren ulkopuoliseen maailmaan. Argumentoinkin tutkielmassani, että meri rajaa saaria ja saarelaisten identiteettejä, mutta samalla se voi myös näyttäytyä sekä vaaran paikkana että mahdollistavana tekijänä saarelaisille. Meri on myös tulkittavissa liminaalitilaksi, jossa henkilö käy läpi henkistä tai fyysistä muutosta, mikä heijastuu elokuvissa erityisesti meren visuaalisen esittämisen kautta. Elokuvien yhteisöt puolestaan ovat tulkintani mukaan rajautuneet kyseisiin saariin. Siten meren rajaavat ominaisuudet rajaavat myös yhteisöjä. Paikkaan kiinnittynyt yhteisö näyttäytyy tulkintani mukaan elokuvissa pääasiassa eristyneenä, traditionalaisena ja erityislaatuisena ja tätä korostetaan erityisesti saarten ulkopuolisten toimijoiden vastakkaisilla representaatioilla, mutta myös yhteisön sisäisten toimintojen ja traditioiden kautta. Yhteisön eristyneisyyttä ja sen mukanaan tuomaa traditio-naalisuutta puolestaan korostaa yleistetty representaatio Ulko- ja Sisä-Hebridien saarista uniikkeina ja kaukaisina paikkoina.

Tutkielma käsittelee kotipaikkaan kuulumisen kokemuksia Kaakkois-Lontoon Peckhamissa. Tarkastelen aineistoni kautta mikä synnyttää paikkaan kuulumista, millaisia käytänteitä siihen liittyy ja millaisia vaikutuksia se saa aikaan kaupunkitilassa. Tutkimusalueeni Peckham on monikulttuurinen, tiiviisti asuttu ja nopeasti gentrifioituva alue noin kuuden kilometrin päässä Lontoon keskustasta. Analyysi perustuu kahdentoista paikallisen asukkaan haastatteluihin, jotka toteutin itse Peckhamissa helmi- ja maaliskuussa 2017. Haastattelut on nauhoitettu ja litteroitu pääpiirteissään, paitsi yksi haastattelu joka käytiin sähköpostitse. Haastateltaviksi tavoiteltiin Peckhamissa pitkään asuneita henkilöitä. Viisi heistä oli haastatteluhetkellä asunut alueella noin viisi vuotta ja loput seitsemän useita vuosikymmeniä. Haastatteluissa pyrin selvittämään miten asukkaat käsittävät oman kotipaikkansa ja kokevatko he kuulumisen tunteita. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja: jokaisessa haastattelussa keskityttiin ennalta määriteltyihin teemoihin, kuten arkielämä, sosiaaliset suhteet, paikkaan kuuluminen sekä paikan muutos, mutta tarkat kysymykset ja niiden esittämisjärjestys vaihtelivat tilanteittain. Tutkielma on alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti poikkitieteinen. Tutkimuksen kohteena ovat kokemukset, ja metodisesti tutkielma liittyy hermeneuttiseen kokemuksen tutkimukseen sekä aineiston puheesta nousevien diskurssien erittelyyn ja kontekstualisointiin. Kokemuksen määrittelyssä nojaan niinikään hermeneutiikan tapaan määritellä kokemus diskursiivisena ja valmiiksi merkityksellistyneenä. Käsittelytapa on vahvasti käsitteellinen ja tulkitseva. Teoreettinen pohja yhdistää tutkimusta monilta aloilta kuten sosiologiasta ja kulttuuri-, ihmis- ja humanistisesta maantieteestä. Aineistossa keskiöön nousevat arkiset toimet ja rutiinit sekä merkitykset, joita ihmiset niille antavat. Tutkielma liittyykin kiinteästi arkielämän tutkimukseen. Tutkielma näyttää, että paikkaan kuuluminen on monitahoinen ja muuttuva ilmiö, johon liittyy olennaisesti tuttuuden kokemus. Tuttuus liittyy niin materiaaliseen paikkaan kuin sen sosiaaliseen ulottuvuuteen. Arkiset rutiinit ja askareet muodostavat paikkakokemuksen ytimen. Niin ikään tutut sosiaalisen kanssakäymisen muodot ja erilaiset paikalliset sosiaaliset suhteet sekä koettu yhteisöllisyys vaikuttavat kuulumiseen moni tavoin. Tutkielmalle luo lisäksi yhden kontekstin paikan muutos eli Peckhamin läpikäymä gentrifikaatioprosessi, joka saa paikan kiistellyt merkitykset erityisellä tavalla näkyväksi. Pohjimmiltaan tutkielma tarkastelee kuinka erilaiset valtarakenteet vaikuttavat paikan kokemiseen, ja miten valta vaikuttaa ja tuottuu arkielämän sosiaalisissa suhteissa ja käytänteissä. Erityisesti luokan ja etnisyyden merkitys kuulumiselle nousee tärkeäksi.

Tarkastelen maisterintutkielmassani tiloja ja paikkoja Kazuo Ishiguron romaanissa The Remains of the Day (1989). Tutkin, minkälaisia merkityksiä tilat ja paikat saavat, sekä miten ne liittyvät romaanin kokonaistulkintoihin ja tematiikkaan. Romaanin keskeisin paikka on perienglantilainen kartano Darlington Hall, josta hovimestari Stevens vähitellen etääntyy sekä henkisesti että maantieteellisesti matkatessaan kuvankauniin maaseutumaiseman halki tapaamaan entistä työtoveriaan neiti Kentonia. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän tilan ja paikan monitieteistä tutkimuskenttää painottaen humanistisen maantieteen ja erityisesti Yi-Fu Tuanin paikan teoriaa. Koska romaanin tilallisuus rakentuu Stevensin minäkerronnassa, taustoitan kertomuksen tilaa Marie-Laure Ryanin teorian avulla, sekä hyödynnän James Phelanin tutkimusta eritellessäni Stevensin kerronnalle leimallisia epäluotettavuuden piirteitä. Romaanin tilallisuus konstruoituu Stevensin arvomaailman, muistojen, yhteiskunnallisen järjestyksen ja kollektiivisten ihanteiden kautta. Tilat ja paikat eivät toimi pelkästään kertomuksen taustakankaana, vaan ne ohjaavat toimintaa, heijastavat kokijoidensa mielentiloja ja henkilöhahmojen välisiä suhteita, sekä täydentävät epäluotettavaa kerrontaa ja Stevensin minuutta. Stevensin paikkasuhde muuttuu yhteiskunnallisen murroksen myötä, sillä sotien jälkeisessä ja imperiumiasemansa menettäneessä Englannissa yläluokkaisten kartanoiden asema alkaa vähitellen murtua. Tulkitsen Stevensin aseman muuttuneen kunniallisesta hovimestarista museoesineeksi, joka on asetettu näytteille kartanon uuden isännän kokoelmaan. Romaanin lähiluvulla osoitan, että kertomuksessa kuvailtu maisema toimii eräänlaisena kaksoiskuvana. Se tarjoaa peilauspinnan subjektiivisille ja kollektiivisille ideaaleille rakentuen sekä paikallisen että turistin katseen kautta, sillä Stevens edustaa samalla kulttuurista sisäpiiriä sekä ulkopuolista tarkkailijaa, koska hänen maailmankuvansa rajoittuu kartanon seinien sisäpuolelle. Idyllinen maisema yhdessä aristokraattisen ja nostalgisoidun kartanon kanssa toimii tilallisena metaforana myyttiselle englantilaisuudelle. Luomalla stereotyyppisen englantilaisen miljöön Ishiguro pyrkii kritisoimaan heritage-talouden hyödyntämää nostalgiaa ja myyttejä, jotka ovat näennäisesti harmittomia konstruktioita, mutta peittävät alleen todellisen historian säröt. Johtopäätökseni on, että kertomuksen yhden merkittävän tilakokonaisuuden muodostavat liminaalitilat, kuten kynnykset ja ikkunat, jotka kuvaavat Stevensin asemaa yhteiskunnassa ja kartanossa, sekä ilmentävät ristiriitoja ammattiroolin ja yksityisen minän välillä. Liminaalitilat tekevät Stevensin sisäiset konfliktit näkyviksi alleviivaamalla Stevensin mahdollisuuksia valita yksityinen minä tunteineen ja haluineen ammattiminän velvollisuuksien ylitse, mutta nämä kynnykset ovat Stevensille lopulta liian korkeita ylitettäviksi.

Hietsu Beach Volley (HBV) on urheiluyhteisö, jonka pelipaikkana toimii Hietarannan uimaranta, Hietsu. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millä tavoin HBV:ssa määritellään koettua paikkaa, naisvartaloiden seksualisointia ja toiminnallista yhteisöä. Kiinnostus aiheeseen perustuu omakohtaisiin kokemuksiin beach volleyn harrastamisesta ja Hietsu Beach Volley -yhteisöön kuulumisesta. Tutkimusmenetelmänä on autoetnografia. Aineistona käytetään tutkijan henkilökohtaisia kokemuksia yhteisöstä. Tutkielmassa liitetään omakohtaisten kokemusten rinnalle haastateltavien kertomuksia ja lehtiartikkeleista kerättyä aineistoa. Tutkimukseen on haastateltu yhdeksää seuraan kuuluvaa jäsentä. Paikkaa tarkastellaan Arnold Berleantin luoman käsitteistön pohjalta. Berleant kuvaa paikkaa koettuna ja elettynä elämänä, joka koetaan kehollisesti ja moniaistisesti. Tutkielmassa selvitetään, minkälainen koettu paikka Hietsu on HBV:n jäsenille. Naisvartaloiden seksualisoinnin merkitystä beach volley yhteisössä tarkastellaan sekä harrastus- että huippu-urheilun näkökulmasta. Tutkittava ilmiö liitetään siihen, millaista naiskuvaa luodaan kulttuuriin perustuvan median kautta. Tutkimuksessa selvitetään myös, millainen toiminnallinen yhteisö on HBV. Tarkastelu perustuu Heikki Lehtosen luomaan toiminnallisen yhteisön käsitteeseen. Lehtosen mukaan toiminnallinen yhteisö perustuu vuorovaikutukseen ja yhdessä jaettuun asiaan. Tutkimuksessa päädyttiin seuraavanlaisiin johtopäätöksiin. Hietsu on ensisijaisesti pelipaikka. Beach volleyn pelaajat eivät tule rannalle aistikokemuksien vuoksi, mutta ne ovat merkittävä osa pelikokemusta ja lajiin liittyvää rentoutta. Hietsu on hiekkaa varpaissa, auringon lämpöä ja tuulen hyväilyä iholla. Naisvartaloiden seksualisoinnin merkitys beach volley -yhteisössä on kaksijakoinen. Harrastajien parissa ei ole seksualisointia, mutta huippu-urheilussa naisvartalot seksualisoidaan pienillä peliasuilla. Tällä tavoin haetaan medianäkyvyyttä, mutta samalla tuotetaan ja ylläpidetään naisvartaloiden seksualisointia. HBV on aikuisten harrastajayhteisö, joka liittää yhteen samasta lajista kiinnostuneet. Kyse on beach volleyn ympärille rakentuvasta vuorovaikutuksesta. Ikäeroilla ja taustoilla ei ole merkitystä, vaan kaikki ovat beach volleyn pelaajia ja HBV:n jäseniä.

Objectives. Today migration and mobility have become easier and more common, which will affect people's relations to place. The purpose of this study was to examine the link between identity and place from the perspective of an individual, who belongs to diverse groups. This means that the meaningful places for identity formation were not necessarily mutually shared with the larger group. The aim was, above all, to bring out an individual's perspective on the importance of place in identity building process and to determine the impact of changed places due to occurred migration for an individual and his identity construction. The research task is to describe, analyze and interpret the significance of place for identity formation process for young adults who once lived in at least two countries. The link between identity and place occurs in the research groups place relationships and social contacts, which have evolved in the context of migration. Methods. The research data consisted of three interviews of young adults who had lived in at least two countries. All of the people from the research group had dual nationalities of both parents' homelands. From all of the interviewees one of the parents was Finnish and the other from another European country. Theme interview was used as the method of collecting data. It was conducted by individual interviews, which utilized theoretical frameworks main themes. These themes were identity, place, migration and social relations. The data was analyzed by means of a qualitative research by using the narrative analysis. Following the content analysis, the data was coded in various categories, which allowed us to examine the formation of identity in relation to place. The analysis referred the theory but didn't connect only to it because it also arose from the data. Results and conclusions. The research result shows clearly that the place and changes of place has an importance for the construction process of identities. Examining the link between identity and the place the uniqueness of the experience and the individual's personal perspectives were emphasized. The upper categories of the analysis; identity, location, migration and social relations, were a useful in presenting the results of the study. However, the upper categories had a lot of duplication and only by violating the structure by joining the categories together the actual research results were brought out. The research results were formed by the interactive whole of place and identity, which reflected the research groups' experiences of how meaningful the place had been in their identity formation. It showed also how a wide range of individual factors contributed to the formation of a sense of belonging as well as the relevance of the place. Due to migration, the changes of places played a big role in shaping the re-search groups identities. The migration affected the identities, relations of place and social relations to change toward the diverse cross boarder and diasporic manifestations. However, the research groups' reports were strongly personal and contained a lot of unique features. References to cross-border and diasporic identities, open understandings of place and widespread connections in addition to cross-border relationships were common to the entire research group. However, it should be borne in mind that the diasporic, hybrid, and the cross-border identities shouldn't be seen only connected to place, but identity should always be remembered identity consisting of a variety of factors. In addition to place the constructs of identity consist of various factors, ranging from situations and different life paths.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani paikkoja ja tiloja Pirkko Saision proosateoksessa Voimattomuus (2005). Voimattomuus kertoo keski-ikäisestä pariskunnasta, Jaakosta ja Harrietista, jotka ajautuvat kriisiin Harrietin aviorikoksen seurauksena. Paikat ja tilat korostuvat kerronnassa, minkä vuoksi ne myös herättävät lukijan mielenkiinnon. Selvitän tutkielmassani, miten paikkoja ja tiloja kuvataan ja miten ne suhtautuvat teoksen henkilöhahmoihin ja tapahtumiin. Erittelen sitä, millaisia merkityksiä paikat ja tilat saavat, ja tulkitsen paikkojen ja tilojen suhdetta teoksen teemoihin. Analyysin kohteena ovat teoksen keskeisimmät tapahtumaympäristöt: automatka, saariston kalasta-jatila ja Verkkoluoto-saari, kaupunkikoti, sairaala, Rooma ja itsenäisyyspäivän juhlat. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on paikan- ja tilantutkimus. Paikkojen analyysissa sovellan etenkin näkemystä subjektin ja paikan välisestä vuorovaikutteisuudesta sekä käsitystä paikasta pysähtymistä merkitsevänä keskuksena kaikkialle levittyvässä tilassa. Kodin tarkastelun lähtökohtanani on ajatus kodin nurkista ja pesistä kotoisuuden ilmentäjinä, ja sairaalaa tulkitsen heterotopia-käsitteen avulla. Roomaa analysoidessani hyödynnän näkemystä kävelystä itseilmaisuna. Tutkielmani viimeisessä analyysiluvussa lähestyn tilaa sosiaalisen rakentumisen ja sukupuolittuneisuuden näkökulmasta. Analyysini osoittaa, että teoksen paikat ja tilat ovat tärkeä osa tarinankerrontaa. Teoksessa esiintyvät paikat ja tilat heijastavat henkilöhahmojen mielenmaisemia ja tilanteita monin eri tavoin. Myös henkilöhahmojen keskinäinen dynamiikka näkyy suhteessa tilaan. Teoksessa Jaakko pyrkii hallitsemaan paikkoja ja tiloja, ja vastaavasti Harrietille tila näyttäytyy ahtaana. Aviokriisin seurauksena Jaakko alkaa menettää hallintaansa, kun taas Harriet murtautuu ulos itselleen ahtaista tiloista. Paikkojen ja tilojen tarkastelu auttaa syventämään teoksen rikasta tematiikkaa. Saariston ja siellä sijaitsevien paikkojen analyysi tuo esiin kaupungin ja luonnon vastakkainasettelun. Teoksessa luontoa ja luonnonläheisyyttä romantisoidaan ja teknologiaan ja teknologisoitumiseen suhtaudutaan kriittisesti. Saaristossa myös kaksi eri sukupolvea ja maailmankatsomusta asettuvat vastakkain: perinteinen kristillinen maailmankatsomus ja postmoderni, taloudelliseen hyötyyn perustuva maailmankuva eivät kohtaa. Teoksen keskeiseksi teemaksi hahmottuu uskonnon mysteerin katoaminen ja merkityksen oheneminen, jolle teos esittää analyysini mukaan syyksi materialismin sekä liiallisen järjellistämisen. Teeman kannalta tärkeä tila on Rooma, joka näyttäytyy risteyskohtana myös pappeutensa hylkäävälle Jaakolle. Rooma merkitsee Jaakolle oivallusta elämän arvaamattomuudesta ja hallitsemattomuudesta. Teoksesta välittyy dikotomisesti sukupuolittunut todellisuus: naisten tilaksi jäsentyy keittiö ja miesten tilaksi olohuone. Tulkintani mukaan tilan sukupuolittunut jakautuminen kuvastaa yhteiskuntaa, jossa erilaiset toimijuuden mahdollisuudet rajautuvat sukupuolitetusti. Perinteisesti julkiset foorumit ovat kuuluneet miehille, kun taas yhteiskunnan hoivatehtävien on nähty kuuluvan naisille. Teoksessa ylitetään ja rikotaan näitä rajoja, mikä kuvaa toisin toistamisen mahdollisuuksia.

Tutkielmassa tarkastellaan Laura Ruohosen näytelmää Yksinen (2006) analysoimalla siinä esiintyvälle ulkosaariston luodolle suunnitteilla olevan talon saamia merkityksiä. Tutkielmassa tarkastellaan luonnontilan ja rakennetun ympäristön välistä suhdetta, jolloin näkyväksi tulevat näytelmän henkilöiden käsitykset talosta osana maisemaa sekä talon arkkitehtuurin idea. Tämän jälkeen taloa tarkastellaan kodin näkökulmasta, jolloin esiin nousee ihmisen ja talon välinen yhteys ja koti osana identiteettiä. Teoreettisesti tutkielma pohjautuu poikkitieteelliseen keskusteluun tilasta. Keskeisenä pohjakäsitteenä on paikka, johon sisältyy ajatus suhteista ja niiden mukanaan tuomista merkityksistä. Tutkielmassa paikka nähdään ihmisten ympäristöön projisoimien suhteiden merkityksellisenä kokonaisuutena ja maailmassa olon ehtona. Tutkielma tuo esiin, kuinka Yksisen saareen ja sille suunniteltuun taloon liittyy voimakkaita symbolisia merkityksiä. Tutkielmassa saaren nähdään symboloivan äärimmäistä yksinäisyyttä. Näytelmän viesti on, että ihminen ei pärjää ilman toista ihmistä, mikä näkyy erityisesti, kun näytelmän henkilöiden elämään vaikuttanut tekniikka pettää. Näytelmän henkilöt joutuvat etsimään turvaa saaresta ja erityisesti toisistaan. Tutkielma osoittaa, että näytelmässä keskeisenä näyttäytyy luonnontilan ja rakennetun ympäristön suhde. Tätä suhdetta tarkastellaan maiseman käsitteen avulla. Tarkastelu osoittaa, että näytelmässä pohditaan talon sijoittumista maisemaan, mihin tarjotaan niin monta vastausta kuin on keskustelijoitakin: arkkitehti Juulian mielestä talon pitää sointua maisemaan, talon tilaaja Hilpin mukaan taas talon pitää näkyä mahdollisimman kauas ja selkeästi. Myös talon ideasta esitetään ristiriitaisia mielipiteitä. Tutkielmassa tarkastellaan taloa sen koti-funktion kautta. Keskeisenä taustatekijänä tässä on ajatus ihmisen identiteetin ja kodin yhteydestä. Ihmisen koti ja siihen liittyvät arvoasetelmat näyttäytyvät tekijöinä, jotka kertovat paljon tästä ihmisestä itsestään. Näytelmä hahmottuu kodin etsintänä. Tämä kodin etsintä on tutkielmassa liitetty sekä nostalgiseen että melankoliseen haluun palata turvalliseen alkutilaan, jossa on lämpö ja turva. Yksisessä kaipaus ei kuitenkaan suuntaudu lapsuudenkotiin. Alkutilassa on näkyvillä pikemminkin koko kosmoksen kokonaisuus ja ihminen osana sitä. Näytelmän keskeisimmäksi sanomaksi osoittautuu se, kuinka henkilöt lopulta ovat onnellisia heidän saavuttaessaan symbioosin luonnon ja lajitoverinsa kanssa.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani musikaaleissa, erityisesti niiden lauluissa, mainittuja spesifejä paikkoja. Tutkielman tavoitteena on selvittää millaisia rooleja ja merkityksiä paikat musikaaleissa saavat. Tutkielmani pyrkii vastaamaan kysymykseen ‘miksi musikaaleissa lauletaan paikoista?’. Käytän tutkielmassani neljää 2000-luvulla ilmestynyttä musikaalia: Hairspray (2002), In the Heights (2008), Memphis (2009) sekä The Book of Mormon (2011). Tutkielmani pääasiallisena aineistona toimivat musikaalien libretot. Nostan kustakin musikaalista lähempään tarkasteluun yhden tai useamman paikkalaulun, eli laulun, jossa lauletaan jostakin paikasta. Pohjaan tulkintani paikan merkityksistä ja roolista paikkalauluista tekemiini analyyseihin, suhteuttaen ne kunkin musikaalin kokonaisuuteen. Pääasiallisena teoreettisena lähtökohtina tutkielmalleni ovat monitieteinen paikan käsite, Richard Kislanin määrittelemät musikaalien laulutyypit sekä Jack Viertelin hahmottelema musikaalien konventionaalinen rakenne. Näiden pohjalta tarkastelen paikan saamaa merkitystä suhteessa siihen, millaisessa laulussa ja missä kohtaa musikaalia kyseinen paikkaa käsittelevä laulu on. Aineistokseni valitsemani musikaalit pyrkivät toimimaan esimerkkeinä niistä erilaisista rooleista ja merkityksistä, joita musikaalien paikat saavat. Tutkielman pohjalta voidaan todeta, että pelkästään rakenteellisen sijoittumisen tai paikkalaulun laulutyypin tarkastelun pohjalta, ei voida vetää johtopäätöksiä paikan roolista tai merkityksellisyydestä musikaalissa, vaan on analysoitava kappaleita ja teosta kokonaisuudessa syvemmin. Tutkielmani pohjalta musikaaleissa lauletut paikat voivat saada merkityksen ja roolin esimerkiksi unelmana, monimerkityksellisenä kotina, identiteettinä tai kumppanina. Paikka voi olla musikaaleissa konkreettinen tai symbolinen, realistinen tai lähinnä unelmaa. Spesifi paikka voi kuitenkin myös olla vain helppo tapa asettaa musikaalin yhteiskunnallinen konteksti tarinan tueksi, vaikka paikalle olisi musikaalissa oma laulunsakin. Tutkielmani perusteella syy paikasta laulamiselle voi olla tapahtumapaikan ja sen myötä mahdollisen tarpeellisen yhteiskunnallisen kontekstin esittely, hahmon eskapismin ja unelmoinnin tarve, hahmon elämää ja valintoja ohjaava rakkaus paikkaa kohtaan tai hahmon identiteetin ilmaisu. Koska kokemus paikasta on yksilöllinen, teoriassa paikkojen merkityksiä ja syitä laulaa niistä voisi olla yhtä paljon kuin paikkalauluja laulavia hahmoja musikaaleissa.

Tutkielman aiheena on Ranskan Polynesiassa sijaitsevan Moorean saaren yhteisön kosmologinen ympäristösuhde tarkastellen erityisesti saaren laguunia kulttuurisesti merkityksellisenä paikkana ja osana kokonaisvaltaista kulttuurista tietojärjestelmää. Tutkielmassa laguunin merkitys korostuu suhteessa toisenlaiseen paikan määrittelyyn, laguuniin perustettuun suojeluohjelmaan, joka kieltää kalastuksen usealla alueella ympäri saarta, sillä laguunin kalojen on havaittu vähentyneen. Suojeluohjelma, jossa laguunin tila rajautuu kiellettyihin ja sallittuihin alueisiin, herättää monissa saaren asukkaissa kokemuksen ulkoa tulevista, mielivaltaisista säännöistä ja luokittelee kalastajat ainoastaan resurssin loppuunkuluttajiksi. Laguuni on osa koko saarta, missä pienimuotoinen kalastus on aina ollut ensisijaisen tärkeää yhteisölle. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia tietojärjestelmiä edustavat moorealaisten kalastajien ja toisaalta ympäristönsuojeluohjelmassa vaikuttava tieto laguunista ympäristönä ja millaista vuorovaikutusta näiden tiedon maailmojen välillä on. Tutkimuksen metodi oli neljän kuukauden pituinen kenttätyöjakso Moorealla joulukuusta 2010 huhtikuuhun 2011, jona aikana kerättiin aineistoa pääosin osallistuvalla havainnoinnilla, nauhoitetuilla haastatteluilla ja epämuodollisilla keskusteluilla. Tutkimukseen haastateltiin kalastajia, viranomaisia, kulttuurijärjestöjen edustajia, tutkijoita sekä muita ihmisiä. Aineisto on kerätty kenttätyön lisäksi Moorealta ja Tahitilta saaduista tutkimusraporteista ja ympäristönsuojeluesitteistä sekä laajasta teoreettisesta kirjallisuudesta. Moorean laguunin kalastuskiellot ovat osa historiallista ja poliittista jatkumoa, jossa saari on jo kauan ollut yhteydessä ulkopuolisiin vaikutteisiin ja kategorioihin. Laguunin suojelussa on mukana useita toimijoita paikallisestikin. Kulttuuri on muuttunut. Silti kulttuurin jatkuvuudelle olennaiset kategoriat esimerkiksi maanomistuksessa pätevät edelleen. Moorealaisten maasuhde on esi-isällinen ja voimakas kulttuurisen identiteetin rakentaja. Ympäristötietoisuuden vahvuus tulee esiin moorealaisten tunteessa omasta toimijuudestaan osana ympäristöä ja niissä sukupolvien kautta kulkeneissa käytännöissä, joita ylläpidetään esimerkiksi laguunissa. Moorealaisten ympäristösuhde on yhtä lailla spirituaalinen kuin käytännöllinenkin. Päädytään johtopäätökseen, että luonto, ja siten tieto, tuotetaan yhdessä eroista koostuvassa maailmassa. Paikat tulevat merkityksellisiksi osana sosiaalista todellisuutta, ihmisen sitoutuessa maailmaan aktiivisesti, vuorovaikutuksessa sekä ympäristönsä, muiden ihmisten että muiden lajien kanssa. Moorean laguunissa kohtaavat yksilön ja yhteisön kasautunut kokemus ja tieto paikasta. Laguunin tärkeys moorealaisille nykyäänkin näkyy siinä keskustelussa ja ristiriidoissa, joita se herättää laguunin jatkuvuuden mahdollisuuksista. Tietyt kategoriat luonnosta ja paikasta tuovat konkreettisia muutoksia. Tutkielma herättää kysymyksen, millaisia edellytyksiä ihmisillä on elää omanlaistaan elämää, omassa maisemassaan ja resursseineen, myös ympäristönmuutosten ja niihin etsittyjen ratkaisujen keskellä.