Browsing by Subject "palvelujärjestelmät"

Maahanmuuttajat ovat aikuissosiaalityössä yksi keskeinen asiakasryhmä. Aikuissosiaalityö osaltaan toimii kotoutumisen ja integraation yhtenä tukena. Diskurssit ovat todellisuuden kuvia, joissa kohteita määritellään ja arvotetaan diskurssinsa mukaan. Diskurssin valinta vaikuttaa siihen, minkälaiset arvosuhteet kohteet saavat ja kuinka vapaaksi kohde nähdään toimimaan. Diskursseilla on vahva todellisuuden luomisen voima, mikä vaikuttaa myös tekoihin. Siksi ei olekaan yhdentekevää, minkälaisin diskurssein sosiaalityötä tehdään. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten suomalaisen kaupungin aikuissosiaalityön tiimin sosiaalityöntekijöiden keskusteluissa puhutaan maahanmuuttajista aikuissosiaalityön asiakkaina, sosiaalityöstä heidän kanssaan ja palvelujärjestelmästä? Menetelmänä on diskurssianalyysi, ja tutkimuksen aineisto koostuu suomalaisen kaupungin aikuissosiaalityön tiimin sosiaalityöntekijöiden ryhmähaastattelusta sekä yksilöhaastatteluista. Tutkimuksen keskeisiksi tuloksiksi on saatu, että maahanmuuttajat asemoituvat diskursseissa kulttuurin kautta vieraina, erilaisina, käytännön apua tarvitsevina, vaikeasti lähestyttävinä ja syrjässä, syrjäytymisvaarassa omissa ryhmissään olevina. Maahanmuuttajat näyttäytyvät systeemin uhrina. Vastadiskurssissa maahanmuuttajat asemoituvat aktiivisina, osaavina ja itsenäisinä, kyvykkäinä hyödyntämään verkostojaan. Aikuissosiaalityö asemoituu maahanmuuttajia yhteiskuntaan liittämään pyrkivänä, mutta puutteellisesti resursoituna. Kotouttaminen ja integroimiseen pyrkiminen ovat keskeisiä sosiaalityön määrittelijöitä suhteessa maahanmuuttajiin, mutta auttamisen rajallisuus tunnistetaan. Sosiaalityö asemoituu ’pelisääntöjen’ kertomisena maahanmuuttajille sekä käytännön asioissa auttamisena. Lisää tietoa ja koulutusta maahanmuuttajista, kulttuurien ja trauman vaikutuksista vuorovaikutukseen kaivattaisiin. Palvelujärjestelmä, systeemi asemoituu diskursseissa hajanaisena, epäselvänä, maahanmuuttajia passivoivana ja se näyttää johtavan toimeentulotuen saamisen pitkäaikaisuuteen. Johtopäätöksenä on, että diskurssille löytyy usein vastadiskurssinsa, joka piirtää asiantiloista toisenlaisen kuvan. Kuitenkin diskurssit painottuvat tiettyyn suuntaan. Maahanmuuttajat näyttävät diskursseissa olevan vailla riittävää integroitumista, elävän melkein segregaatiossa. Monilta puuttuu integroitumiseen tarvittavia resursseja. Näin monikulttuurisuus- ja integraatiopuhe näyttävät olevan diskurssien kautta nähtynä vailla todellista pohjaa. Diskurssien olemassaolon tiedostaminen sekä intersektionaalisuuden – sen, että myös maahanmuuttajia ovat määrittelemässä useat eri kategoriat arvolatauksineen - muistaminen voisi auttaa diskurssien monipuolistumisessa ja valinnassa maahanmuuttajien parissa tehtävään työhön. Diskurssien avulla voidaan myös miettiä jatkotutkimus- ja kehittämistarpeita palvelujärjestelmälle integraation tukemiseksi.

Tutkimus käsittelee sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista palvelusetelimallin avulla. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miksi palvelusetelin käyttöönotto ei ole yleistynyt kunnissa 1990 ja 2000 luvuilla tehdyistä lakiuudistuksista huolimatta. Palvelusetelin käyttöönottoa tarkastellaan työssä empiirisesti Sitran vuonna 2008 käynnistyneen palvelusetelihankkeen tapaustutkimuksella. Tutkimuksessa selvitetään aineistolähtöisesti palvelusetelihankkeen tärkeimmät onnistumistekijät. Aineistona käytetään haastatteluja ja Sitran palvelusetelihanketta käsitteleviä raportteja sekä selvityksiä. Aineiston ja aiemman tutkimuksen pohjalta muodostetaan teoria siitä, miksei käyttöönotto ole ollut kuntien kannalta houkuttelevaa. Tutkimuksessa käytetty teoria käsittelee palveluseteliä hyvinvointitaloustieteen näkökulmasta. Palveluseteleiden vaikutuksia on tutkittu kansainvälisesti paljon, mutta tutkimusten tulokset ovat osittain ristiriitaisia. Taloustieteen teorian ja aiemman tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että palvelusetelimallin onnistuminen riippuu valitun palvelualan kilpailutilanteesta, sääntelystä ja toteutukseen liittyvistä yksityiskohdista, kuten palvelusetelin hinnoittelusta ja palveluntuottajien sekä palvelusetelin saajien valinnasta. Aineiston perusteella palvelusetelihankkeen tärkeimmät tavoitteet ovat valinnan vapauden, tuotannollisen tehokkuuden, palveluiden saatavuuden ja laadun sekä yrittäjyyden ja työpaikkojen lisääminen. Palvelusetelihankkeen onnistumistekijät voidaan jakaa kolmeen tasoon: paikalliseen toteutukseen, koko palvelusetelijärjestelmän onnistumiseen ja markkinoiden syntymiseen liittyviin haasteisiin. Onnistumisen kannalta olennaista ovat kuntien vaikutusmahdollisuudet kolmella eri tasolla. Kuntien vaikutusmahdollisuudet ovat suurimmat paikallisen toteutuksen tasolla ja heikkenevät järjestelmän tasolta kohti markkinoiden syntymistä. Päiväuni palvelusetelistä kuvaa toteutuksen, jossa palvelut tuotetaan tehokkaammin, palveluiden laatu on parempaa, jonot purettu ja asiakkaista kilpailee useita yrityksiä, joiden synty on lisännyt työllisyyttä kunnissa. Lisäksi kuntalaisilla on suuremmat mahdollisuudet valita käyttämänsä palvelut. Palvelusetelipainajaisessa kunta on sijoittanut palvelusetelin käyttöönottoon paljon, mutta todellista kilpailua ei ole syntynyt. Palveluiden laatu on samalla tasolla kuin ennen, mutta oman tuotannon ja yksityisen tuotannon ylläpito sekä palvelusetelin hallinnolliset kustannukset ylittävät moninkertaisesti setelistä saatavat hyödyt. Tutkimuksen johtopäätös on, että palvelusetelin käyttöönotto ei lisäänny niin kauan kuin painajainen näyttää todennäköisemmältä kuin päiväuni. Tilanne säilyy niin kauan kuin palveluissa ei ole aitoa kilpailua, kuntien resurssit ja vaikutusmahdollisuudet säilyvät samoina. Jos palvelusetelin käyttöönottoa halutaan lisätä, on kasvatettava toteuttavan yksikön kokoa tai lisättävä ylemmän tason koordinointia ja rahoitusta. Kuntien vaihtelevat käytännöt palvelusetelin käyttöönotossa, puutteelliset resurssit ja osaaminen eivät edistä palvelusetelin laajaa toteutusta eivätkä toteutuksen onnistumismahdollisuuksia.

Tutkimuksessa tarkastellaan asiakkaiden osallisuuden mandollisuuksia vammaispalvelujen järjestämisestä, kun sosiaalityöntekijät käyttävät harkintaansa. Tutkimuskysymykset ovat: miten asiakkaat kokevat päässeensä vaikuttamaan omiin asioihinsa, kun heille suunnitellaan ja järjestetään vammaispalveluja ja miten he kokevat palvelujen järjestämiseen liittyvän harkinnan. Tutkimuksen lähtökohtana ovat hyvinvointivaltiossa tapahtuneet muutokset ja kansalaisten muuttunut rooli aktiivisiksi toimijoiksi. Osallisuus ja harkinta ovat tutkimuksen teoreettisia avainkäsitteitä. Tutkimuksessa on haastateltu kymmentä vaikeavammaista henkilöä, jotka on tavoitettu Helsingin sosiaaliviraston vammaisten sosiaalityön kautta. Kohderyhmän valintakriteerinä oli se, että henkilölle on myönnetty vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen omaan kotiin henkilökohtaisen avustajan turvin. Tähän kohderyhmään kuuluvia asiakkaita oli tammikuussa 2008 Helsingissä 166. Haastattelut on tehty ennen 1.9.2009 voimaan tullutta vammaispalvelulain osittaisuudistusta. Haastatellut olivat pääosin tyytyväisiä osallistumis- ja vaikuttamismandollisuuksiinsa vammaisten sosiaalityössä. Haastatelluista löytyi kuitenkin myös niitä, jotka kokivat, että heidän näkemyksiään ei aina kuunneltu riittävästi. He olivat yrittäneet käyttää ääntään, mutta se oli syystä tai toisesta sivuutettu. Näissä tilanteissa sosiaalityöntekijät näyttäytyivät palvelun saamisen portinvartijoina, jotka määrittelivät asiakkaiden tarpeet ja palvelujen toteuttamisen. Haastatellut kokivat vammaispalvelujen hakemisen ja vammaispalvelujen myöntämiskriteerit ajoittain hankaliksi. He toivoivat sosiaalityöntekijöiden käyvän syvällisesti läpi heidän kanssaan vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien myöntämiskriteereitä ja eri palveluvaihtoehtojen vaikutuksia heidän yksilöllisiin tilanteisiinsa. He kokivat myös sosiaali- ja terveyspalvelujen toimijakentän hankalaksi. Edes vuosia kestänyt vammaisuus tai sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö ei aina taannut sitä, että heille olisi ollut selvää, mistä esimerkiksi erilaisia apuvälineitä hankitaan. Haastatellut arvioivat, että sosiaalityöntekijät eivät voi käyttää kovin paljon harkintaa päätöksenteossa, vaan noudattavat pitkälti sosiaaliviraston ohjeita. He pitivät hyvänä kuitenkin sitä, että sosiaalityöntekijät eivät tee yksin päätöksiä, vaan niihin ottavat kantaa myös muut työntekijät. Kaikki haastatellut olivat asiakkaina myös Kelassa, terveysasemalla ja erikoissairaanhoidossa. Muutama henkilö oli asiakkaana myös toimeentulotuessa. TE-toimiston palveluja käytettiin pääasiassa henkilökohtaisten avustajien etsimiseen. Osallisuuden kokemuksia esti Kelassa etenkin henkilökohtaisen kontaktin puuttuminen päätöksentekijään. Toimeentulotuen joustamattomuus vaikeutti haastateltujen osallisuuden kokemuksia omien asioiden hoitamisessa. Terveydenhuollossa asiantuntijoiden tekemät yksipuoliset päätökset hoitoon pääsystä tai sen lopettamisesta nousivat suurimmaksi esteeksi osallisuuden kokemiselle. Asiakkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia on kehitetty useiden lakien turvin, mutta silti asiakkaiden asema ja vaikutusmandollisuudet näyttävät aineistossa ajoittain ongelmallisilta. Mikäli asiakkaiden mielipiteitä ei kuunnella, luottamus hyvinvointivaltiota ja sosiaalipalveluja kohtaan voi vaarantua.