Browsing by Subject "pappi"

Puolustusvoimien kirkollinen työ on ideologisesti kirkon työtä, jonka puolustusvoimat toteuttaa organisaatiossaan. Tässä tutkielmassa on selvitetty, mikä on sotilaspapin rooli kolmen kirkollista työtä ohjaavan opaskirjasen kokonaisuudessa. Roolina on ymmärretty oppaiden määrittämät odotukset. Opaskirjaset ovat Kirkollisen työn opas I 1991 (Rauhan ajan kirkollinen työ), Kirkollisen työn opas II 2000 (Poikkeusolojen kirkollinen työ) ja Kaatuneiden huollon opas 1990. Työote on ollut kartoittava. Opaskirjasista on tehty aineistolähtöinen sisällönanalyysi kysymyksellä: ”Mikä on sotilaspappi?”. Näin on saatu neljä pääluokkaa, joiden nimet ovat ”Sotilaspappi henkilökohtaisin ominaisuuksin määritettynä”, ”Sotilaspappi itsensä ulkopuolelta määritettynä”, ”Sotilaspappi toimijana” ja ”Sotilaspappi toimivallalla varustettuna toimijana”. Sisällönanalyysin yhdistäväksi luokaksi on abstrahoitu Sotilaallisilla velvoitteilla ja rajoitetulla toimivallalla varustettu hengellisen työn toimija, joka on läpäissyt sisäisten ominaisuuksien ja ulkoisten vaatimusten seulan. Analyysi on heijastettu tutkimuskirjallisuuteen, joista tärkeimmät ovat pappeuden osalta Eero Huovisen kirja Pappi? ja sotilaspappitoiminnan osalta Seppo Kankaan väitöskirja Rauhanturvaseurakunta puolustusvoimien vuosina 1918‒1998 tekemän kirkollisen työn konstruktiona. Kirjallisuuspeilauksen jälkeen tutkimustuloksiksi on saatu 13 papin rooliin kuuluvaa löytöä sekä kolme tutkimuskysymyksen ulkopuolista merkittävää havaintoa. Henkilökohtaisten ominaisuuksin määriteltynä sotilaspapin asiantuntijuusrooli painottuu sotilaallisen toimintaympäristön tuntemiseen, ei erityisesti teologiseen osaamiseen. Sotilaspapin kirkkoon sitoutumisen rooli myötäilee Eero Huovisen pappia ja pappeutta koskevia pohdintoja syvällisestä sitoutumisesta. Itsensä ulkopuolelta määritettynä sotilaspapin päällystöön kuulumisen rooli antaa hänelle toimintavapautta verrattuna siihen, että hän sijoittuisi alipäällystöön tai miehistöön. Sotilaspapilla on myös yhä pieni rooli yhteiskunnan kasvatustoimessa, vaikka varsinaisesta valistusupseerin tehtävästä onkin luovuttu jo sodan aikana. Toimijana sotilaspappi sijoittuu kokonaisuudessaan roolilliseen ristiriitaan, jossa hän mukautuu puolustusvoimien suorituskeskeiseen ihmiskuvaan, mutta toimii toisenlaisen ihmiskäsityksen puolesta, siis: kamppailee suorituskeskeisen ihmiskäsityksen haittoja vastaa suorituskeskeisesti. Sekä toimijana että toimivallalla varustettuna toimijana sotilaspapin roolissa on runsaasti sekä sellaista, mikä ei edellytä pappisoikeuksia ollenkaan, että sellaista, mikä ei sinänsä edellytä pappeutta, mutta synergia-edun saamiseksi tällainen ”sivurooli” on liitetty pappeutta edellyttävään ”päärooliin”. Toimivallalla varustettuna toimijana sotilaspappi on myös sotilaallisen ja hallinnollisen toimivallan käyttäjä, erityisesti ylemmissä sotilaspapin tehtävissä ja kaatuneiden huollossa sekä kirkollisen alan kertausharjoituksen johtajana, jolloin pappi voi olla myös kurinpitovallan käyttäjä.

Tässä tutkielmassa käsittelen Suomen evankelis-luterilaisen kirkossa käsiteltävää yhteiskunnallisoikeudellisia kysymyksiä koskevaan teemaan, jotka ovat samaa sukupuolta olevien parisuhteet sekä pappeuden suhde seksuaaliseen moninaisuuteen. Tutkielmassani tutkin, miten Seta ry:n määritelmän mukainen seksuaalinen moninaisuus näkyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetuksessa ja etiikassa 2010-luvulla ja sen jälkeen ilmestyneissä kannanotoissa, joita piispainkokous ja piispat ovat julkaisseet. Lähdeaineistonani toimii pääsääntöisesti piispainkokouksen mietinnöt ja selonteot, jotka koskevat seksuaalieettistä keskustelua, sekä yksittäiset piispojen puheenvuorot. Yhteiskunnassa tapahtuva muutos sekä sukupuolineutraali avioliittolaki ovat herättäneet kirkon sisällä keskustelua ja toimintaa. Kirkon perinteinen avioliittokäsitys pohjautuu Jumalan asettamaan miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Tämä on kirkon silmissä ihanteellinen instituutiomallina mutta avioliittolain muutoksen myötä sitä on ollut syytä uudelleen tarkastella. Seksuaalinen moninaisuus ei näy kirkon opetuksessa saman arvoisena kuin opetus avioliitosta. Kirkon opetus luo myös pappeutta kohtaan tietynlaisia ihanteita papin seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta identiteetistä. Tutkielmassani tarkastelen, onko näissä teemoissa ja ihanteissa tapahtunut muutosta 2010-luvulla. Peilaan kirkon asettamia vaatimuksia ja edellytyksiä siihen, mitä kirkko sanoittaa eri kannanotoissa. Tutkielma jakautuu johdantoon, kahteen käsittelylukuun ja yhteenvetoon. Johdannossa käsittelen tutkimuskysymyksen lisäksi aihepiiriin liittyvää keskustelua ja tutkielmaani vaikuttavia lakeja. Toisessa luvussa käsittelen puheenvuoroissa, selonteoissa ja mietinnöissä ilmenevää seksuaalista moninaisuutta sekä sen suhdetta kirkon opetukseen. Kolmannessa luvussa tarkastelen piispojen asettamia edellytyksiä ja vaatimuksia papistolle ja papiksi tahtoville, sekä pappien suhtautumista seksuaaliseen moninaisuuteen. Neljäs luku on yhteenveto, jossa tuon tutkielmani tärkeimmät havainnot esille ja tarkastelen niitä tutkimuskysymyksieni valossa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen pappien näkemyksiä osallisuudesta ja ikäihmisten osallisuutta pappien toiminnassa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Teemasta ei ole olemassa aiempaa tutkimusta, joten tutkielma tuo esille uutta tietoa aihepiiristä. Tutkimuksen toteutin laadullisena tutkimusprosessina, jossa aineistonkeruun tein haastattelemalla neljän suuren tai keskisuuren etelä- ja keski-suomalaisen evankelis-luterilaisen kaupunkiseurakunnan kirkkoherraa ja seurakunnassa toimivaa pappia (n=8). Aineiston analyysin toteutin sisällönanalyysillä aineistolähtöisesti. Osallisuus on käsitteenä moniulotteinen ja sitä on aiemmin määritelty erilaisissa konteksteissa eri tavoin. Papit kuvaavat tutkielmassa monipuolisesti käsityksiään osallisuudesta. Kokonaisuutena osallisuus määrittyy pappien kuvauksissa oman elämän osallisuutena, suhteena muihin ihmisiin ja kuulumisena yhteisöön, aktiivisena tekemisenä ja toimintana sekä vaikuttamisena omiin ja yhteisiin asioihin. Pappien mukaan osallisuuden taso voi vaihdella passiivisesta mukanaolijan roolista aktiiviseen toimijarooliin. Vahvin osallisuuden taso on vaikuttamista ja päätöksentekoa. Keskeisin tutkimuskysymys on: Miten ikäihmisten osallisuus ilmenee pappien toiminnassa? Osallisuuden ilmenemistä pappien toiminnassa kuvaan tutkimustulosten kautta syntyneen osallisuuden rattaan avulla, missä eri osallisuuden kokemukseen liittyvät tekijät linkittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Ikäihmisten osallisuuteen positiivisina näyttäytyvät ilmenemismuodot jakautuvat rattaan neljään osaan, jotka papin työssä linkittyvät ikäihmisten oman elämän osallisuuden vahvistamiseen, tarpeellisuuden kokemusten mahdollistamiseen, yhteisöosallisuuden tukemiseen ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseen. Osallisuuden rattaan toimintaa ovat puolestaan estämässä ikäihmisiin itseensä liittyvät tekijät, pappiin työntekijänä liittyvät tekijät sekä tiloihin, toiminta-käytäntöihin ja työyhteisöön liittyvät seikat, joihin papilla voi olla mahdollisuus vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti. Tutkimustulosten johtopäätöksenä tuon esiin ikäihmisen osallisuuden kokemuksen kannalta merkityksellisimpinä tekijöinä papin kohtaamistilanteet ikäihmisten kanssa sekä papin omiin asenteisiin, työtapoihin ja seurakunnan toiminta-kulttuuriin liittyvät tekijät, joilla voidaan ratkaisevasti vaikuttaa ikäihmisen osallisuuden kokemuksen rakentumiseen tai sen heikkenemiseen. Yhdessä toimien ja ikäihmisen oma ääni keskiössä pappi voi parhaiten myötävaikuttaa ikäihmisen osallisuuden kokemukseen.

Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, miten papit ovat kokeneet omaisten kohtaamisen. Lisäksi tutkittiin kokevatko he koulutuksensa riittävänä omaisten kohtaamiseen, mitkä ovat erityisen haastavia tilanteita omaisten kohtaamisessa ja mitä tunteita näihin kohtaamistilanteisiin liittyy. Tutkimuksella kartoitettiin myös pappien näistä tilanteista saamaa palautetta sekä lisäkoulutuksen tarvetta. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa papin työhön liittyviä kohtaamistilanteiden haasteita, jotta papeille voitaisiin tarjota tarvittavaa lisäkoulutusta ja vahvistaa pappien työssä jaksamista. Tutkimusaineisto kerättiin kyselytutkimuksella. Vastaajina oli 21 pappina, kappalaisena tai kirkkoherrana toimivaa henkilöä neljästä eri seurakunnasta. Valinta otokseen tehtiin aineiston saavutettavuuden vuoksi eri puolilta Suomea sekä erilaiset toimintaympäristöt huomioiden. Tutkimustuloksista löytyi kaksi pappeja erityisesti haastavaa teemaa. Omaisten kohtaamisessa nämä olivat: kohtaaminen riitelevien omaisten ja läheisensä traagisesti menettäneiden kanssa. Papit kokivat osaamisensa kehittämiseksi vertaistuen eri muodoissaan hyödyllisemmäksi kuin lisäkoulutuksen. Omaisten kohtaamisessa pappien tunnistamien tunteiden kirjo, niin itsessään kuin omaisissa, oli pääsääntöisesti runsas. Vaikeiden tunteiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta näyttäisi olevan hyötyä papin työssä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että pappeja koulutettaessa ja perehdytettäessä olisi hyvä kiinnittää enemmän huomiota omaisten ja surevien ihmisten kohtaamiseen. Pappien parissa tulisi kehittää vertaistuen malleja. Tutkimukseni tulokset osoittavat myös, että esimiesten tulisi ohjata pappeja systemaattiseen yhteydenpitoon omaisten kanssa myös hautauksen jälkeen. Osa papeista koki ratkaisuna tähän sururyhmän pitämisen. Seurakunnissa tulisi kuitenkin ratkaista paremmin se, millainen malli pappien työssä jatkossa kohtaisi kaikki omaiset.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ja heidän henkilöbrändiensä rakentumista Instagram-tarinoissa. Tutkimuskysymykseni on, miten papin henkilöbrändi rakentuu Instagram-tarinoissa. Menetelmällisesti tutkimus on aineistolähtöinen ja keskittyy kuuden papin Instagram-tarinoiden analysointiin viikon ajalta. Tarinoita kertyi kaikkiaan 74 kappaletta ja aineisto paljastaa laajan kirjon henkilöbrändin rakentamisessa käytettyjä sisältöjä työstä, vapaa-ajasta sekä näiden välistä. Tutkimuksessa olennaista on tehdä ero papin henkilön ja henkilöbrändin välillä. Pappi henkilönä on elävän maailman ihminen, kun taas henkilöbrändi on representaatio, somehahmo, jossa valinnat julkaistavista sisällöistä tekee pappi itse. Tutkimustulosten mukaan papit esittävät sisällöissään elämää, arkea ja työtä monipuolisesti. Sisältöihin kuuluu työn lisäksi perhe-elämän asioita, harrastuksia sekä yleistä pohdintaa elämästä, myös arvosävytteisesti. Vaikka papit jakavat Instagramissa runsaasti omia mielipiteitään, voimakkaat kannanotot uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin ovat harvinaisia. Sisällöt keskittyvät usein enemmän arjen hetkiin kuin saarnaamiseen. Pappi ei siis sosiaalisessa mediassa juurikaan julista evankeliumia, vaan työtä käsitellään useimmiten arkisemman kuvaston kautta. Visuaalisesti papin ammatti korostuu selfiekuvissa ja kirkkotilojen kuvauksissa. Tutkimustuloksia peilataan kolmiportaiseen henkilöbränditeorian, jossa henkilöbrändi muodostuu henkilökohtaisista ominaisuuksista, erottautumiskyvystä ja vaikutuksesta kohderyhmään. Henkilökohtaiset ominaisuudet korostuvat työarjen esittelyssä, kun taas erottautuminen ilmenee erityisesti sisällöissä, jotka yhdistävät työtä ja vapaa-aikaa, julistavat evankeliumia tai ottavat kantaa. Tutkimus tarjoaa näkemyksen siihen, kuinka digitaalinen media ja henkilöbrändäys yhtyvät uskonnollisessa kontekstissa. Tämä tutkimus heijastaa laajempaa trendiä, jossa uskonnolliset johtajat ja instituutiot hyödyntävät digitaalisia alustoja yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen yleisönsä kanssa. Havaitut henkilöbrändin luomisen dynamiikat antavat ymmärtää, että sosiaalinen media on mahdollistanut moniulotteisemman vuoropuhelun pappien somehahmon ja heidän seuraajiensa välillä. Tämä voi vaikuttaa positiivisesti kirkon näkyvyyteen ja yhteisön sitoutumiseen, samalla kun se tarjoaa papeille alustan oman identiteettinsä ja arvojensa ilmaisemiseen ja representaatioon. Tutkimus osoittaa, miten digitaalinen henkilöbrändäys ja uskonnollinen viestintä voivat lomittua, ja tarjoaa näin ollen arvokkaita oivalluksia sekä uskonnollisille yhteisöille että digitaalisen viestinnän ammattilaisille.

Työnohjausta tutkittaessa voidaan esittää kysymys, mitä oikeastaan tutkitaan silloin kun tutkitaan työnohjausta? Työnohjauksen määritelmät, teoriat ja toteutustavat ovat monimuotoisia eikä yhtä yhtenäistä käsitystä tai tieteellistä määritystä työnohjaukselle ole vielä kehitetty. Työnohjaus syntyi sosiaalityön, psykoterapian ja kliinisen sielunhoidon koulutuksen käyttöön, josta se on myöhemmin levinnyt julkisen sektorin ja bisnesmaailman käyttöön. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet työnohjauksen määritelmien monimuotoistumiseen, sillä työnohjausta on sovellettu jokaisen ammattialan erityispiirteiden mukaisesti. Työnohjaus liittyy myös laajemmin osaksi työhyvinvoinnin kokonaisuutta ja on yksi monista keinoista tukea työntekijöiden työhyvinvointia. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa työnohjaus on otettu käyttöön hyvin aikaisin, jo 1950–luvulla. Ensimmäisenä työnohjausta hyödynnettiin perheneuvonnassa, johon kirkon perheneuvonnan isä Matti Joensuu toi työkaluja Englannista. Nykyisin kirkossa työnohjaus nähdään seurakuntatyön ammattilaisten työn ja työtapojen kehittämisen työkaluna. Kirkon työnohjaus ei ole enää vain sielunhoitajien käytössä vaan laajasti kirkon eri ammattikuntien hyödynnettävissä. Kirkolla on oma työnohjaajakoulutus, minkä vaatimukset vastaavat Suomen työnohjaajat ry:n työnohjauksen pätevyyden vaatimuksia. Tämän maisterintutkielman tutkimustehtävänä on selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien kokemuksia työnohjauksesta ja sen vaikutuksista työhyvinvointiin. Tutkielmalla ei pyritä yleistykseen vaan luomaan kuva pienen joukon henkilökohtaisista kokemuksista. Aineisto on kerätty teemahaastattelulla ja tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä (10) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkaan vihityn papin haastattelusta. Kaksi haastelluista ei työskennellyt papin tehtävissä tutkimuksen aikana, mutta ovat saaneet vihkimyksen pappisvirkaan. Tutkimusaineisto on analysoitu käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin keinoin loin aineistosta pääluokkia ja alaluokkia. Pääluokat ovat 1) Pappien kokemukset kirkon työnohjauksen käytännöistä 2) Pappien kokemukset työnohjauksen annista, hyödyistä ja huonoista puolet 3) Pappien kokemukset työnohjauksen sisällöistä 4) Työnohjaus papin työhyvinvoinnin tukena. Alaluokat ovat 1) Työnohjaukseen hakeutumisen syyt, työnohjauksen aloittamisen käytännöt, työnohjaukseen liittyvät asenteet kirkossa ja kirkon työyhteisöissä 2) kokemukset työnohjaajista, työnohjauksen anti, hyödyt ja onnistumiset, työnohjauksen huonot puolet 3) Yksityiselämän asioiden käsitteleminen työnohjauksessa, Ammatti-identiteetin käsitteleminen työnohjauksessa, Onko työnohjaus työhön sitouttavaa?, hengellisyys osana työnohjausta.