Browsing by Subject "parantaminen"

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin, miten esimodernissa suomalaisessa haavaparannusperinteessä ja siihen liittyvässä magiaperinteessä on havaittavissa ihmismielen kognitiivisten mekanismien vaikutus. Aiemmassa suomalaista esimodernia magiaperinnettä käsittelevässä tutkimuksessa on pyritty välttämään magian teoretisointia kulttuurirajat ylittävänä ilmiönä, sillä magian yleistävään teoretisointiin liitetään helposti pejoratiivisia merkityksiä, joita jo sir Edvard B. Tylor ja sir James Frazer esittivät 1800–1900-lukujen vaihteessa. Irtisanoudun kuitenkin magian teoretisoinnin arvottavista konnotaatioista teoreettisen lähtökohtani avulla. Sovellan työssäni mielen kaksoisprosessointiteoriaa, jonka mukaan ihmismielessä toimii sekä nopeaa intuitiivista että hidasta reflektiivistä ajattelua. Näiden yhteistoiminta on taustalla niin sanotussa maagisessa ajattelussa. Jo Tylor, Frazer sekä Marcel Mauss esittelivät maagisen ajattelun periaatteet, ja he pitivät näitä luonnonläheisten kansojen primitiivisinä ajattelutapoina. Yksi tällainen periaate on maagisen tarttumisen periaate. Psykologit Carol Nemeroff ja Paul Rozin ovat kuitenkin 1980-luvulta lähtien tehdyissä kokeissaan todenneet maagisen ajattelun periaatteiden olevan palautettavissa ihmismielen prosessointitapoihin kulttuurirajat ylittävällä tavalla, ja tällainen ajattelu aktivoituu esimerkiksi inhon ja vaaran tunteen vaikutuksesta myös moderneilla länsimaalaisilla ihmisillä. Tutkielmassa käyttämäni aineisto on 1700-luvulta lähtien 1900-luvun alkupuolelle saakka kerättyä kansanparannusperinteestä kertovaa arkistoaineistoa, joka on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon. Aineisto jakautuu 390 loitsurunoon sekä 400 käytännön parannusohjeeseen. Analyysissä käyttämäni metodi on teoriasidonnaista laadullista analyysiä, joka jakautuu käsiteanalyysiin ja sisällönanalyysiin. Näiden avulla tarkastelen yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia teoreettisen viitekehyksen ja aineiston välillä. Analyysin perusteella tulen tulokseen, jonka mukaan suomalaisessa esimodernissa haavaparannuksessa on nähtävissä mielen mekanismeista kumpuavan maagisen tarttumisen ajatusmalli. Aineistossa tämä ilmenee useimmiten siten, että parannuksen tuntija uskoo, että haavaan on tarttunut sen aiheuttajasta tämän vihoiksi kutsuttu ominaisuus. Aineiston mukaan vihat voidaan poistaa haavasta useilla sellaisilla keinoilla, jotka myös noudattavat maagisen ajattelun periaatteita. Tulokseni mukaan maagisen ajattelun laukaisee haavaparannuksen yhteydessä erityisesti kielteinen suhtautuminen haavan aiheuttajaan sekä vaaran tunne. Lisäksi tulosteni mukaan vihoja on pidetty sellaisena vaivana, jolla on henkisiä merkityksiä, eikä niitä ole pidetty pelkästään fysiologisena vaivana. Tulokseni osoittavat, että myös magian kulttuurirajat ylittävän teoretisoinnin avulla voidaan saavuttaa syvempää tietämystä esimodernista suomalaisesta parannus- ja magiaperinteestä. Tällaiseen tiedonmuodostukseen ei tarvita Tylorin ja Frazerin mukaista arvottamista, jonka mukaan maaginen ajattelu olisi primitiivistä ja vain luonnonläheisten kansojen yhteydessä esiintyvää. Aineistoni ja teoreettisen lähtökohtani yhtymäkohdat osoittavat, että maaginen ajattelu on myös kulttuurirajat ylittävää esimodernin ja modernin välillä.

In recent decades there has been a revival of customs and traditions among several indigenous Amazonian peoples, one feature of which is the strengthening of many shamanic practices repressed and partially abandoned under colonial rule. For the Yawanawa people of Acre, Brazil, annual cultural festivals have become a prominent symbol of cultural revitalization. Festivals enable an international audience to experience a live tradition in the form of song, dance, games, art and crafts as well as shamanic rituals and substances. In the context of shamanic ritual, the terms medicine and healing are some of the prominent discourses through which shamanic networks connect and alliances are created between visitors and the Yawanawa. The present study looks at the understandings of health and wellbeing of non-indigenous persons participating in contemporary shamanic networks in Amazonia. The aim of the study is to describe how knowledge of Yawanawa shamanic practices affects understandings of health, sickness and healing. My research questions are: 1) What are the meanings assigned to health and illness in Amazonian sociophilosophies and those of the Yawanawa people? 2) How do Western people practicing Amazonian shamanism perceive health and illness, and how do their understandings relate to those present in Yawanawa shamanism? 3) What constitute the main elements of healing in Yawanawa shamanism? My primary research data consists of six thematic interviews with non-indigenous people practicing and studying Yawanawa shamanism. I will employ two theoretical approaches to frame the analysis. The study locates in medical anthropology which examines concepts around health, illness and healing and their cultural and social diversity. I will refer to the framework of subjective theories of health by Schmid (2010, 2011) to view individual health-related understandings as subjective meaning-making frameworks that resemble but are not reduced to scientific medical theories. Indigenous relational philosophies of health comprise the second theoretical framework, through which the Yawanawa medical system and shamanism will be understood as consisting of the creation and management of harmonious relationships with both human and nonhuman actors. Literature review represents Amazonian shamanism as an interconnected world with a visible and invisible side. Health for indigenous peoples is based on a relational cosmovision where principles of right relationship and reciprocity are recreated at social, ecological and cosmological levels. Wellbeing is a co-created, shared resource as well as the result of successful negotiation with nonhuman beings with potentially conflicting interests. For the Yawanawa, health is defined through the balanced relations of bodies and souls that constitute a human person, as well as creating a distinct Yawanawa identity through embodied means. Traditional Yawanawa shamanism equally relies on the transformation of the body and its different capacities through removal and adding of substances. More recently, the changes occurring in Amazonian shamanic practices have been characterized by increased interconnectedness and exchange on a global level with an increase in shamanic tourism and neo-shamanic movements alongside the practice of indigenous shamanism. Non-local neo-shamanic activities, such as the ritual consumption of ayahuasca for self-healing, have been criticized as reflecting a western, individualistic worldview that does not recognize the relational, intersubjective dimensions of shamanism. Similarly, the elements of Amazonian shamanism undergo a translation that includes the medicalization and commercialization of ayahuasca as well as a tendency to psychologize shamanic experiences with nonhumans. Analysis of the interview data shows that the understandings of health of shamanic practitioners reflect a relational worldview that shares several elements with indigenous socio-philosophies of health. For the study participants, shamanism offers an alternative worldview and framework for understanding wellbeing compared to that of biomedicine characterized by scientific reductionism. A central effect of maintaining relational conceptions of health can be seen in an expanded view of the determinants of health. Individual wellbeing is defined holistically as the balance between the physical, psychological, social and spiritual dimensions of a person. At the same time consideration of elements and actors affecting health is spread horizontally to include relations between individual and their social and intergenerational ties, as well as ecological ties to the nonhuman world which includes other species as well as invisible beings of the spirit world. There is an individualistic orientation present whereby individual responsibility and autonomy are considered as important determinants of wellbeing. Interviewees also recognize some differences between their views and those of the Yawanawa regarding the agency of nonhuman beings. However, the study concludes that practicing and studying shamanism is not merely an egoistic pursuit for the study participants, but increased understanding of the principles of Amazonian shamanism and worldviews shows in an expanded awareness of relational ties in both shamanic cosmology as well as in interpersonal ties with the Yawanawa and Amazonian peoples. This is also reflected in the way the elements of healing in shamanism are understood as containing both subjective and intersubjective elements.

Tutkimuskysymykset rakentuvat ja aineistoa analysoidaan taustateoriana uushenkisyyteen ja vaihtoehtohoitoihin liittyvät teoriat. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia reinkarnaatioon liittyviä parantamiskäsityksiä ja -käytäntöjä löytyy uushenkisistä vaihtoehtohoidoista. Kysymys jakautuu Meredith McGuiren mallin mukaisesti osakysymyksiin terveysihanteista, sairaus- ja parantamiskäsityksistä, sairauden syistä, diagnostiikasta, parantamis- ja terveyskäytännöistä sekä terapeuttisesta menestyksestä ja epäonnistumisesta. Tutkielman tavoitteena on myös selvittää millaisia käsityksiä tutkimukseen osallistuneilla on reinkarnaatiosta, ihmisestä, elämästä ja kuolemasta ja miten ne resonoivat uushenkisyyden kanssa. Aineistonhankinnan menetelminä käytetään puolistrukturoitua teemahaastattelua ja kirjoituspyyntöä. Aineisto koostuu kirjoituspyynnön sekä haastattelun keinoin saadusta tekstiaineistosta, jonka yhteenlaskettu laajuus on 203 sivua. Aineiston analyysimenetelmäksi on valittu sisällönanalyysi, joka toteutuu kahdessa osassa: Ensin käsitellään tutkittavien käsityksiä ihmisyydestä, elämästä ja kuolemasta, minkä jälkeen käsittelyyn nousevat reinkarnaatioon liittyvät parantamiskäsitykset ja -käytännöt. Tutkielma avaa näköalan nykyisiin reinkarnaatiokäsityksiin uushenkisyyden piirissä Suomessa. Käsitykset jälleensyntymästä vaihtelevat jossain määrin. Esiin tulleet käsitykset resonoivat vahvasti populaarissa uushenkisyyskirjallisuudessa sekä uushenkisyyden tutkimuksessa esitettyjen käsitysten kanssa. Yksi keskeisimpiä esiin tulevia käsityksiä on henkinen kehitys ja siihen liittyvä sielunsuunnitelman käsite. Sielunsuunnitelma -käsitteessä korostuvat oppiminen, vastuu ja ihmissuhteiden merkitys. Tutkielma tuo esiin erilaisia reinkarnaatioon liittyviä parantamiskäsityksiä ja -käytäntöjä. Kaksi pääasiallista reinkarnaatioon liittyvää sairaudenselitystä ovat 1. käsitykset menneen elämän traumatisoitumisesta sekä 2. sielunsuunnitelma -käsitys. Menneiden elämien parantamiskäytännöissä yhdistyvät pyrkimykset vapautua ongelmista ja samalla kehittyä henkisesti. Tutkielmassa huomioidaan uushenkisten parantamiskäytäntöjen sukupuolittuneisuus: 15/16 tutkimukseen osallistuneista on naisia. Aineiston perusteella ihmiset nykyisessä uushenkisyydessä etsivät menneitä elämiään eri tavoin esim. menneiden elämien regressioterapiassa, selvänäkijän vastaanotolla tai erilaisissa energiahoidoissa.

Jeesuksen ihmekertomuksia on tutkittu useasta näkökulmasta Bultmannin Uuden testamentin demytologisaation jälkeen. Nykyisen tutkimuksen mukaan Jeesus toimi rituaalisena parantaja sellaisessa yhteisössä jossa sairaisiin koskemista ei pidetty hyväksyttävänä. Rituaali teorioiden ja etenkin kognitiivisen uskontotieteen kehityksen myötä Jeesuksen rituaaliset parantamistoimet ovat nousseet uudelleen kiinnostaviksi tutkimuskohteiksi. Jeesuksen toiminnassa on useita sellaisia elementtejä joita voidaan löytää myös muilta parantajilta. Yksi Jeesuksen tärkeimmistä parantamismetodeista on sairaiden koskettaminen. Kognitiotieteet ja neuropsykologia ovat kehittäneet kosketusta koskevia teorioita, joilla kyetään selittämään kosketuksen positiivinen voima sosiaalisessa interaktiossa. Kosketus on vahva emotionaalinen vaikuttaja ja sillä on merkittävä rooli myös ihmisen kehityksessä ja kasvussa. Tämän tutkimuksen tarkoitus on kehittää ymmärrystämme näistä Jeesuksen rituaaliseen parantamiseen liittyvistä kulttuurisista, sosiaalisista ja kognitiivisista. Tämä tutkimus tähtää kokonaiskuvan luontiin Jeesuksen parantavan kosketuksen merkityksestä ja vaikutuksesta. Tutkimuksessa käytän hyväksi perinteistä eksegetiikan ja etenkin ihme- ja Jeesus-tutkimuksen kenttää, sekä alati kehittyvää kognitiivisen uskontieteen alaa. Uutena tutkimusmetodina esittelen kognitiivisia ja psykologisia kosketuksen tutkimuksen tuloksia ja teorioita, näistä merkittävimpinä affektiivisen ja sosiaalisen kosketuksen käsitteet. Tämän tutkimuksen aineistona toimii Markuksen evankeliumissa ilmenevät kosketusta sisältävät Jeesuksen parantamisihmeet. Tutkimuksen valossa vaikuttaa siltä, että fyysisellä kosketuksella oli tärkeä rooli vaikuttavan rituaalin toimituksessa. Magiauskonnolliselle rituaalille kosketus oli sen keskeinen vaikuttava tekijä. Voidaan puhua maagisesta kosketuksesta. Sairaiden koskettaminen oli vaikuttava ele, joka oli vastoin vallitsevia sosiaalisia sekä kognitiivisia odotuksia. Jeesus paransi pitkälti sairaita ja köyhiä, joiden katsottiin kuuluvan yhteisön ulkopuolelle. Sosiaalisen kosketuksen valossa voimme paremmin ymmärtää tämän rituaalisen eleen vaikutuksen. Kosketuksen affektiiviset ominaisuudet synnyttävät positiivisia tunteita, jotka edistävät rituaalisen parantavan kosketuksen merkitystä. Kosketus on yksi ihmisen keskeisimmistä aisteista jolla on tärkeä rooli tunteiden luojana ja välittäjänä ihmisten välisessä interaktiossa. Tämä pitää paikkansa myös rituaalisessa tilanteessa, jonka takia kosketusta voidaan pitää merkittävänä vaikuttajana Jeesuksen parantamiskertomuksissa.

Kristillinen Tiede on 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa alkunsa saanut uskonnollinen liike. Sen keskeisintä toimintaa on sairauksista parantuminen tieteellisen rukoilun avulla, mikä kuitenkin ajaa liikkeen jäsenet usein sisäisiin ristiriitatilanteisiin. Tutkimuskysymyksinä tässä työssä ovat: ”miten kognitiivinen dissonanssi syntyy Kristillisessä Tieteessä?” ja ”miten Kristillisen Tieteen harjoittaja ratkaisee dissonanssit niin, että hän saa ylläpidettyä Kristillisen Tieteen omana maailmankatsomuksenaan?” Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä on kognitiivisen dissonanssin teoria. Työssä käytetään teoreettista mallia, joka on yhdistelmä Leon Festingerin ja Elliot Aronsonin kognitiivisen dissonanssin teorioita. Analyysissa tarkastellaan 54 todistuskirjoitusta, jotka ovat ilmestyneet vuoden 2014 The Christian Science Journal -lehdissä. Tutkimuksen metodina on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Dissonanssia aiheuttava informaatio on jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä dissonanssit syntyvät siitä, kun Kristillinen Tiede ei ole yhteensopiva aistihavaintojen, ajatusten, tunteiden tai maallisen maailmankuvan ja sekulaarin lääketieteen kanssa. Toisessa ryhmässä dissonanssit syntyvät silloin, kun Kristillinen Tiede ei toimi vaikka sen pitäisi. Dissonanssia vähennetään uusilla kognitioilla, jotka liittyvät oireilun syihin ja kysymykseen siitä, miksi Kristillinen Tiede ei ole vielä toiminut. Monesti nämä johtavat toiminnan muutokseen. Dissonanssia vähennetään myös heikentämällä sairauden uhkaavuutta ja arvostusta omaa fyysistä terveyttä kohtaan tai yhdistämällä ristiriitaiset elementit toisiinsa ylemmän kattokäsitteen alle. Useassa todistuksessa kirjoittaja saa ongelmiinsa sosiaalista tukea. Jokaisen kirjoituksen ongelmat ratkeavat viimeistään oireiden poistuttua. Oireiluun liittyvät dissonanssitilanteet saavat todistuskirjoitusten kirjoittajat harjoittamaan Kristillistä Tiedettä kokonaisvaltaisemmin ja sairaskokemus saa heidät usein syvenemään uskossaan.

This thesis looks at the post-war reintegration of and war trauma in the former Lord’s Resistance Army (LRA) rebel force abductees in the Acholi subregion of northern Uganda. The work’s focus is on how the former LRA abductees make meaning of their subjective experience of trauma according to the Acholi world view and how these experiences guide their search for healing. These questions are examined in the context of three healing practices from which the formerly abducted research participants have sought help for their war-related psychological symptoms: public healthcare and non-governmental psychosocial trauma counselling, local ajwaka spirit mediums, and Pentecostal and Charismatic Christian churches. The research for this thesis is based on three-month-long ethnographic fieldwork consisting of participant observation, semi-structured interviews, group discussions, and other informal interactions in the Acholi districts of Gulu and Nwoya between October and December 2017. The core research participants are 20 formerly abducted LRA combatants (ten males and ten females aged between 24–55 years) who have returned back to civilian life before the northern Uganda conflict ended in 2006. Furthermore, medical professionals, trauma counsellors, ajwaka spirit mediums, Charismatic Christian pastor, and relatives of the core research participants were interviewed for this study. This thesis is built around medical anthropological theories of trauma and anthropological theories of subjectivity, where the former LRA abductees’ symptoms are approached through a three-dimensional theoretical framework of inner subjectivity, structural subjugation, and intersubjective relations. This thesis proposes that the war-related symptoms find their meaning through inner and bodily experiences, personal convictions, and subjective world views of their sufferers, which steer the former LRA abductees towards their preferred healing practices. However, these experiences are shaped by external constraints related to economic and sociopolitical subjugation under state rule, hierarchical social structure as well as intimate intersubjective power relations and cultural norms that can either enable or challenge the former abductees’ access to healing. The findings of this thesis suggest that even though the three healing practices approach war-related symptoms from ontologically different angles, they all offer meaningful tools to repair broken social relationships and retether the former abductees back to their social worlds in ways that can reduce trauma symptoms and foster healing. However, for various reasons the administered treatments sometimes fail, which forces symptom-sufferers to move beyond their preferred healing practices to find relief from their war-related symptoms. This thesis argues that the search for healing is full of uncertainty about the cosmological origin of symptoms, social tensions, and opaque motives of helpers. Thus, the healing process is dependent on intersubjective entanglements with kin, treatment providers, illness agents, and healing powers alike, which suggests that different forms of relationality lie at the centre of healing from war trauma. In conclusion, this thesis proposes that the gap between the former LRA abductees and the wider Acholi community has narrowed over the years since the conflict ended, but for some research participants the ongoing experiencing of war-related psychological symptoms still prevent them from fully participating in the Acholi society, which continues to hinder their reintegration. Until recently, the study of trauma in northern Uganda has revolved around the study of local spirits and Acholi rituals. The present study contributes to the broadening of the scope of the study of trauma among the Acholi towards other healing practices and provides a critical and multifaceted review of how the formerly abducted Lord’s Resistance Army combatants conceptualise their experience of war-related psychological symptoms from their socio-cultural perspective in post-war northern Uganda.